Annikki on tehnyt koko joukon erittäin hyviä havaintoja pienestä Alppikylästä, miettii Vilho. Kaikenlaista on Vilhonkin silmiin osunut, mutta vaimolla on ollut kiinnostavia kommentteja tästä uudesta ympäristöstä.
Annikki on ensin huomauttanut siitä, miten talot todella täällä ovat kolmikerroksisia, vaikka ne näyttävät kaksikerroksisilta, jotenkin niin tosiaan on. Alppitalot ovat järjestään aika suuria ja isojen kattojen alla kiertävät pitkät terassit, kuten onkin jo tullut puhuttua. Annikki on todennut, että terasseja koristavat kasvit ovat valtavaksi kasvaneita pelargonioita, eikä joukossa näy lainkaan kuivuneita kasveja. Iltapäivällä huomataankin, että kasvit käydään nyppimässä säännöllisesti. Baijerilaiset ovat huolellista väkeä, eikä halkopinoissakaan ole kuin tasapitkää puuta. Mutta vieraileva kansa on kauden tässä vaiheessa vanhaa, toteaa Annikki. Seiskakymppistä reippailijaa kulkee kaduilla hyvin paljon, nuorempi väki painaa retkipyörillä pitkin pääväylää tai istuu sitten autoissaan.
Kylää hallitsevat loma-asunnot ja majoituspalvelut, mutta talot ovat yhtenäistä tyyliä ja vapaa-ajan majoitustarjonta ei sinänsä näy heti päälle katukuvassa. Tänne ei ole paiskattu hotellitorneja tai edes kerrostaloja, vaan on pysyttäydytty perinteissä. Sekin on vahvuus, jota ei Suomessa pahemmin ymmärretä.
Aamiainen on viimeistelty terassilla. Päivän on jälleen lämmin, vaikka sääennuste on uhkaillut sateella ja viileydellä. Pariskunta päättää tehdä pienen kävelyn kylään.
Lämmin kävelyretki 28 asteessa on sinänsä mukava ja on miellyttävää liikkua umpituristina kameroiden kanssa ihailemassa vuoria ja koristeellisia taloja. Liki jokaiseen taloon on maalattu kuvia henkilöistä ja maisemista, vieläpä hyvin taidokkaasti. Seinässä lukee koristeellisin kirjaimin myös talon nimi. Kylän rajan saavuttaa helposti kävellen – siellä on parkkialue ja lähtöpiste lukuisille reiteille, joista vain 1-2 ensimmäistä kilometriä kulkee tasaisella, sitten alkaa harras nousu näille massiivisille vuorille. Alueen kolme lähekkäistä kylää on nivoutunut aika tavalla yhdeksi taajamaksi, mutta jokainen on identiteettinsä pitänyt.
Vilho ja Annikki sen sijaan elelevät kuin paksut oravat kolossaan. He käyvät toki jälleen kaupassa täydentämässä varastojaan ja nauttivat lämmöstä ihan sellaisenaan. Vuorien ympäröimänä on kiva käydä arkisessa Lidlissäkin, kun naapurikylässä myymälästä poistuessa liukuovien takaa paljastuu jylhä vuorenrinne ensin havumetsineen ja sitten kallioisine huippuineen.
Olo ja meno on raukeaa. Kaksikko purkaa kauppakasseja asunnollaan ja syö sitten lounasta. Pilviä tulee vuorille, mutta lämpö säilyy edelleen. Vilho täyttää tuopin oluella ja sitten käydään asunnon toiselle terassille vuoria tuijottamaan. Lämpö ja aurinko ovat ihania. Parvekkeella tavataan talon isäntä, joka käy kättelemässä ja tervehtimässä – sitten hän jatkaa, tietysti, pelargonioiden kitkemistä.
Iltapäivällä alkaa todellakin sataa. Onpa todellakin onni, etteivät suomalaiset lähteneet reippailemaan vuorille, vaan ovat hyvän sään aikana kasanneet valtavan määrän evästä mökkiinsä. Raukea meno jatkuu ja Vilhokin vain lepäilee vuoteessaan, mitä lie kirjoittelee joutavia tekstejään. Taustalla soi Richard Straussin Symphonia Domestica. Annikki tuntuu miltei torkahtaneen, mutta Vilho päättää hivuttautua lähemmäksi vaimon lämmintä ja pehmeää ihoa.
Myöhemmin ukkonen alkaa jyristä vuorilla, pimeyden tullessa salamat välähtelevät yhä voimakkaampina. Ukkonen tulee päälle, sadekin yltyy. Lämpöä on enää 17 astetta, mutta terassilla voi vielä istuskella. Nyt pitää miettiä viimein ohjelmaa lähipäiville, vuoretkin ovat hetkeksi kadonneet pilvien taa. Salamat välkkyvät edelleen ikkunoiden takana kun pariskunta tutkii papereitaan ja miettii mitä sateiseksi kääntyvällä viikolla tehdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti