Ihan minuutin päässä Wallgausta itäsuuntaan, vastaan tulee kaikkia Vilhon kuvitelmia vastaan saksalainen maksutie. Kyseessä ei kuitenkaan ole kuusikaistainen moottoritie, jollaisilla maksua kerätään vaikkapa Portugalissa ja Italiassa, vaan kapea yksityistie. Annikki maksaa ikkunasta 4 € tiemaksun miehelle, joka päivystää sadekelissä pienessä puumökissä. Tie on päällystetty ja kunnossa, vain pikkuisen kapea.
Tie vie Isar-joen vartta pitkin ja metsäseutujen läpi itää päin, Vorderriss on paikka, jossa tie ylittää joen ja jatkaa sitten suurempana kohti patoa ja vesivoimalaitosta. Vilho on hieman väsynyt, sillä ajaminen vaatii paljon huomiota pienelläkin tiellä. Osa saksalaisista ajaa tiellä jonkinlaista rallia, eikä ajatus ole oikein Vilhon mieleen, ainakaan vastaantulijana.
Vähitellen Isar muuttuu yhä leveämmäksi uomaksi ja sitten lopulta Sylvensteinseeksi, padotuksi järveksi.
Sylvensteinseen silta on hieno näköalapaikka ja sieltä saa näin heikollakin säällä tämän matkan parhaita kuvia tässä vaiheessa. Sillalta näkee hyvin kahteen suuntaan ja järvi heijastelee hienosti peilikuvina rantaa ja metsää. Vesi on toiseen suuntaan turkoosia, toisessa suunnassa tummempaa, valoista riippuen. Näkymät ovat sellaisia, että Vilhonkin tekee mieli tarttua vesivärisiveltimeen epävarmalla tassullaan. Vuoret ovat huippuineen jylhiä, alarinteitä korostavat kauniit metsät ja Sylvensteinsee muodostaa tälle taivaan kanssa kauniin kuvastimen.
Sylvensteinseen muoto ja sen silta kertovat Vilhon
hitaille muistisoluille sen, että tämä järvi on nähty aikoinaan
lentokoneesta - sitä on myös kuvattu ja järven patokin on huomattu. Alpit
on tullut usein ylitettyä Italian-matkailun takia ja näitä alppijärviä
on tullut ihasteltua -sekä niiden lukuisuutta on tullut
ihmeteltyä - lentokoneesta.
Susivuoret pistäytyvät myös yhdessä risteyksessä Itävallan puolelle. Visiitti on todella ranskalainen, sillä käynti kestää sekunteja. Sekin sopii, sillä autoon ei ole ostettu bensa-asemalta Vignettea, itävaltalaista tiemaksutarraa.
Mutta maantie vaatii Vilhoa eteenpäin. Saksassa ja Baijerissa ei tiellä hermoilla tai töötötetä turistin takana, mutta ajonopeudet ovat korkeita. Suomalaisen pitää tarkkailla taajamasta kertovaa keltaista kylännimikylttiä, sillä se pudottaa nopeuden viiteenkymppiin. Monessa kylässä on nopeusnäyttö kertomassa, kuinka nopeasti "Te ajatte" ja kuskeille jätetään täällä muutenkin vastuuta käytöstavoistaan, ilman peltipoliiseja. Jotenkin Vilhosta tuntuu siltä, että saksalainen saa autobahnilla vetää kyllikseen huippunopeuksia, siten sivuteillä ymmärretään että aina ei ole niin pakko kaahata.
Viikonloppu tuo Porschet Baijerin teille. Monet ovat selvästi lähtenee reissuun vapaapäivänä: urheiluautoista nousee vanhempaa pariskuntaa taukopaikoilla ja P-pisteillä. Mersuja voi maantiellä tulla vastaan 7 perättäin, se on täällä arkinen auto. Saksalainen valitsee urheiluauton, jos hän haluaa päteä ajoneuvollaan. Senkin Vilho huomaa, ettei väki sporttiautojen kahvoissa kuitenkaan kilpaile Minien kanssa pikkuteillä; taitaa monille riittää se, että katseet kääntyvät. Moottoripyöriä ja motoristikerhoja liikkuu hyvin paljon. Nuokin porukat ovat asiallisia ja ajavat sääntöjen mukaan ja järjestyksessä. Saksalaisilla teillä voi prätkäporukka tehdä viikonloppuretken kaukaakin kotimaassa, sen verran joutuisasti matka tarvittaessa taittuu.
Tie vie Kreuthiin ja sitten Tegernseelle, seuraavalle järvelle. Kenties itäsuunnassa Baijeri on hieman arkisempaa, maataloussuuntaisempaan ja vähemmän postikorttimaisempaa. Mutta lopultakin näkymät ovat kaikkiaan hienoja ja maaseutukin komeaa. Tegernseellä on useampi kylä, Bad Wiehsee ehkä hallitsevampina, mutta järvi on sievä, eikä maisemissa tai ympäristössä ole moitittavaa.
Kiertolenkki vie vähitellen Bad Töltzin ohi. Se on selvästi isompi maalikylä ja tie ohittaa sen osittain korotettuna. Kaupungissa on erikseen vanha keskusta, sitten esikaupunkia ja teollisuusaluetta. Kaikkea tätäkin ympäröi maaseutu, joten mistään rasittavasta urbaanialueesta ei ole kysymys.
Susivuoret pysähtyvät hetkeksi matkalle osuvaan Benedikterbeuern-kylään. Siellä pitää lyhyesti katsastaa suuri benediktiiniläisluostari. Tämä kulttuuripysäkki hoidetaan nopeasti; samalla Annikilla on mahdollisuus kuvata myös lähellä laiduntavia lampaita.
Matka jatkuu taas saapumispäivän tutuille järville, Kochelsee ja Walchensee odottavat rantoineen ja vuoristokiemuroineen. Vilho laskeskelee ajaneensa noin kymmenessä maassa ja aika monessa niistä, tie vie on vienyt vuorille ja mutkateille. Arkisen Vilhon on oltava valmis tarttumaan rattiin kymmenessä maassa ja siten sadoissa erilaisissa ympäristöissä, joissa saapuja on aina ensikertalainen ja vieläpä uuden auton kahvoissa. Ja tietysti arkinen Vilho on valmis, mitäpä muutakaan suomalainen jörrikkä voisi olla? Antakaa vain auto ja edes pari sääntöä, Vilho vie.
Illalla pilvet leikkivät lähivuorilla, aurinkokin pilkottaa jostain. Markkinat päättyvät vähitellen lähipuistossa ja orkesterikin lopettaa. Myöhemmin Annikki laittaa kaurispaistia ja tuorepapuja. Ruoka on erinomaista. Yö on Wallgaussa pimeä ja vuoristoisen viileä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti