Katu on täynnä vilinää, myyntikojuja, ääniä ja ihmisiä. Elintarvikkeita, rautanauloja, pannuja ja paitoja - mitä tahansa myydään ja ostetaan. Vilho pystyy kuitenkin ajattelemaan vain kuumuutta. Kuumuus ei hellitä. Silmäkulmiin tunkee pisaroita ja vaatteet liimautuvat ihoon. Jos se olisi mahdollista, maailma sulaisi, mutta näin ei käy. Eikä sula Vilhokaan, sillä lämpöä pystyy kestämään hyvin pitkälle, se on Vilhollekin selvinnyt.
Port Louis, Mauritiuksen pääkaupunki sijaitsee länsirannikolla, saaren pohjoisen kolmanneksen paikkeilla. Kaupungissa on selvästi hallinnollisia rakennuksia, oikeustaloja ja vipinää, mutta kaupunkina paikka ei vaikuta miltään erityiseltä. Satamassa tuuli on virkistävä ja laiturissa näkyy jykeviä rannikkovartioston aluksia. Asteita on varmaan kolmekymmentä ja pieni lepohetki saadaan nuudeliravintolassa, jossa on ilmastointi. Annokset ovat mainioita ja Vilho saa pari kylmää juomaa eteensä. Nuudeli-wokkipaikka on hengeltään pikaravintola ja paikka on hyvin siisti. Itse asiassa koko kaupunkikin on siisti, roskia ei ole kaduilla eivätkä kulmakunnat haise pahalta. Kuumuuden vaikutus on kuitenkin se, että shoppailu ei juuri kiinnosta - eikä suuresti mikään muukaan.
Päivän todellinen seikkailu on kuitenkin matka paikallisbussilla. Ensiksi on ajeltu hotellilta Flacqin aluekeskukseen ja matka on vienyt sellaisen 30-45 minuuttia. Central Flacqista on jatkettu toisella bussilla ja nyt matka on vienyt sellaiset 1,5 tuntia. Bussissa on kuuma, mutta aukinaisista ikkunoista virtaa ilmaa. Intialainen musiikki raikaa ja bussit on koristeltu ulkoa maalauksin ja ajoneuvoilla on myös nimet, kuten King of the Road, Royal Prince tai Super Traveller. Jokainen bussi on erilainen maalauksien takia, perässä lukeekin suunnitteluporukan/firman nimi ja puhelinnumero. Bussissa on aina rahastaja, joka pyörittää muinaisen lippulaitteen veiviä - mutta kuittimaisissa lipuissa ei aina ole lainkaan painomusteen jälkeä. Jossain rahastaja näppäilee kuitenkin jo sähköistäkin tikettimasiinaa.
Port Louisia lähestyttäessä populaatio muuttuu hyvin vahvasti intialaiseksi. Hindutemppeleitä näkyy tien vieressä ja ihmiset ovat täysin intialaisia.
Intiaan on matkaa sellaiset 4700 kilometriä meren yli koilliseen, mutta emigroituneet intialaiset ovat ottaneet kulttuurinsa ja kielensä mukanaan ja tulleet aikanaan työvoimaksi saarelle. Osittain heitä on tuotu, sittemmin he ovat tulleet itse. Muuttoliike on alkanut vahvana 1800-luvulla ja jatkunut vain. Tänään heitä on selvästi paljon saarella - enemmistö - ja länsiosassa heitä tuntuu olevan paljon. Kansakunta koostuu etupäässä kolmesta neljästä pääheimosta. Uskonnolliset he ovat etupäässä hinduja ja muslimeja.
Paluumatkalla Vilhosta tuntuu jo kuin keitetystä hummerista. Koululaiset palaavat kouluasuissaan koteihinsa ja heitä on kuljetuksessa paljon. Iloista väkeä, pojat viheltelevät tytöille ja tytöt sipisevät keskenään. Sitten räplätään puhelimia. Bussi pysähtelee jatkuvasti ja aurinko paistaa. Saaren keskiosassa pysähtely lakkaa, sillä tie kulkee sokeriviljelmien vihreyden keskellä. Central Flacqin päässä väki on mustempaa, afrikkalaisempaa, mutta nämä ovat vain vaikutelmia.
Hotellilla juomat maistuvat. Vilhosta tuntuu siltä, että takana olisi suurikin urakka, vaikka bussillahan tässä on vain ajeltu. Mehut on poissa, naureskelee Vilho. Sopeutumista säätilaan on vielä aika paljon pohjoisen jörrikällä.
Illalla baarissa Annikki ja Vilho jututtava sunderlandilaista pariskuntaa. Ilta on todella lämmin ja kostea, reilut 28 astetta. Idässä onkin sadellut muutaman kerran ja lämpötilaan on tullut yhä lisää kosteutta.
Kyllä näitä luetaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja sieltä täältä, mutta luetaan kuitenkin. Ensimmäisenä välittyy lämpö ja se on melko tervetullutta tänne päin.
VastaaPoista