Annikin ja Vilhon matkaa alkaa hitaasti lähestyä loppuaan. Pariskunnastamme on tullut Vilhon sanoin “vanhoja jääkäreitä”, toisin sanoen he alkavat olla asukkaiden vanhinta saapumiserää. Vilho toteaakin aamiaisen jälkeen Annikille, että “kotonamme liikkuu ihan outoja ihmisiä”. Totta onkin, että uusia naamoja on enemmän kuin vanhoja. Vanhaa kunnon porukkaa eli tuttuja kanssamatkustajia ei ole jäljellä enää kuin kourallinen.
Täysihoitopohjaisen hotellin sosiaalinen kuvio on mitä mainioin - väkeä on kohtuullisen vähän, alle sata, ja ihmiset oppii tuntemaan näöltä verrattain nopeasti. Vilho ei kaipaa sen kummemmin seuraa, mutta hotellin verkkaisessa rytmissä on mukavaa vaihtelua morjestaa ihmisiä ja vaihtaa toisinaan kuulumisia. Mainio hotelli onkin kuin täysi-ikäisten kesäsiirtola, jossa esillä on jos jonkinlaista hahmoa, arkkityyppiä ja virtuoosia. Hotelli on painottunut keski-ikäisiin ja eläkeväkeen, touhua rytmittää muutama nuoripari. Muutamien perheellistenkin jälkikasvu on etupäässä sellaista kuusitoistavuotiasta.
Elämän rituaaleihin Tropicalissa kuuluu brittiläisten eläkeläisten kaverikuvat kokkien ja tarjoilijoiden kanssa. Henkilökuntahan on hemmetin mukavaa ja britit arvostavat saamaansa palvelua ja tekevät sen selväksi työntekijöille. Keittiöstä irtoaa tarvittaessa mitä pyydetään ja pyynnöt ovat puolestaan sangen kohtuullisia.
Kun joku kesäsiirtolalainen on niin sanotusti joutumassa kuljetukseen ( = viedään lentokentälle), on tyypillistä, että asia käydään kertomassa tutuille. Sitten kerrataan pitkien lentojen yksityiskohdat, herätysajat ja toivotetaan onnistunutta matkaa ynnä jääville hyvää loppulomaa. Vilhon mainitsemat “vanhat jääkärit” ovat tietysti tarjoilijoiden tuttuja ja asiat alkavat hoitua yleensä aika helposti ja nopeasti. Henkilökunnalle on tullut selväksi, että Vilho juo aamulla kahvia, Annikki teetä, illalla Vilholle tulee punaviiniä, Annikille valkoviiniä.
Matkansa alussa olevat kesäsiirtolalaiset ovat innokkaita, punanahkaisia ja ylipukeutuneita. Aulaan saapuessaan uusilla tulijoilla on takkeja ja muita joutavia vaatekappaleita; he tulevat lounaalle kassien ja pussien kanssa, käsilaukkuja ja tavaroita pidetään mukana kunnes selviää, että siirtolassa on turvallisempaa kuin kotona ja romut voi jättää vaikka sängylle ja terassin oven auki. Uudet saapumiserät pyörivät ruokapatojen ääressä ihmeissään arpomassa, vanhemmat veijarit skippaavat aterioita, tuntevat chilikastikkeen vahvuuden, kysyvät keittiöltä jotain poikkeavaa tai syövät vain valikoiden milloin mitäkin.
Iltaisin allasbaarissa on koko kesäsiirtolan väki. Satunnaista porukoista on muodostunut tiiviimpiä pöytäkuntia: vanha saksalaispariskunta pelaa pelejä joka ilta samanmaalaisen ja yhtä innokkaan nuorenparin kanssa - vaikka eivät ole koskaan aiemmin tavanneet. Brittieläkeläiset ovat kokoontuneet nyt yhteen suureksi pöytäkunnaksi, vaikka aiemmin on ehkä oltu viileämpiä - syykin on selvillä: maanmainio cornwallillaispappa on joutumassa kuljetukseen aamulla ja viimeinen ilta edellyttää spesiaalia toimintaa. Kaikki tuntevat papan, tietysti Vilhokin on vaihtanut hänen kanssaan tarinaa. Pappa on vakuuttunut, että iltaisin soittavista muusikoista kiinnostunut Vilho on soittanut aiemmin Kraftwerkissä. Ukko on ilmiö ja läpeensä herrasmies.
Vilhon ja Annikin tuttavuudet ovat syntyneet sattumanvaraisesti, pääsyynä tähän on ollut se, että altaan ympärillä on rajatusti pöytiä ja silloin tapahtuu pahin ajateltavissa oleva asia eli suomalainen joutuu sijoittumaan samaan pöytään vieraiden kanssa. Siten siirtolassa kohtaa ihmisiä, joihin ainoana yhdistävänä tekijänä on kesäsiirtolapaikka ja jokin yhteinen kieli. Tosin Vilhollakin on muutama tervehdystuttu, joiden kanssa ei puhuta tai osata yhteistä kieltä, mutta joskus on jaettu illalla pöytä tai jokin pala jotain mitätöntä seikkailua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti