Delfiiniretki saaren toiselle puolelle Black Riverin rannikolle alkaa aamuseitsemän jälkeen ja edessä on minibussimatka lounaispuolelle saarta. Sää on pilvinen. Huolimatta Mauritiuksen pienuudesta saarelta löytyy kyllä liikennettä ja näemmä myös liikenneruuhkia. Autoilu vie sellaiset 1, 5 tuntia ja lopulta Vilho ja Annikki kapuavat hekin suurehkon katamaraanin kyytiin laiturista.
Delfiinejä mennään katsomaan sopivaan lahteen ja siellä ne ovatkin odottamassa - kuinka ollakaan. Paikalla pyörii toinenkin katamaraani turisteja täynnä ja muutama moottorivene täynnä vielä innokkaampia sankareita, jotka yrittävät uiskennella delfiinien kanssa. Delfiinit pyörivät veneiden ympärillä ja veneet pyörivät hitaasti delfiinien ympärillä; lauma turisteja viittoilee toisilleen sinne tänne, missä ikinä vesieläviä näkyvissä sattuu olemaankaan. Kamerat sauhuavat ja Vilhon ohella muutkin napsivat lukemattomasti kuvia vedessä näkyvistä selkäevistä. Päähenkilöiden seurassa viihdytään 30 minuuttia ja sitten katamaraani suunnataan ilmoituksen mukaan jotain miellyttävää snorklauspaikkaa kohden.
Vilhoa kyllästyttää retken tuotteellisuus. Delfiinin eviä olisi voinut katsella vielä pari tuntia ja kuunnella niiden mainiota röhkintää, kun ne nostavat nokkaansa vedestä hengittääkseen. Mutta matkailutuotteeseen kuuluu loputon määrä juomia veneessä, barbecue ja snorklaus. Tai siis pitäisi kuulua, sillä iso erotuomari puuttuu peliin ja avaa taivaan akkunat. Vettä alkaa sataa big time, ja tällä kertaa Vilho on ensimmäisenä hytin puolella. Kohta siellä ovat kaikki, sillä sade ei lopu. Ilmojen haltija pistää vettä sen verran tulemaan, että se peittoaa myös markkinavoimat - kapteeni ilmoittaa, että edessä on paluu satamaan ja rahat takaisin.
Vilhohan on erittäin tyytyväinen tähän käänteeseen. Barbecue ei kuulunut päivän tavoitteisiin eikä snorklauksestakaan ole ollut puutetta. Delfiinit, joita Vilho pitää keskimääräistä leivänpurijaa fiksuimpina, ovat olleet päivän päätähtiä ja ne on nyt nähty.
Veneen palatessa satamaan on hytin puolella aikaa tehdä tuttavuutta hotellinaapureiden kanssa. Vilho alkaa puhua uppsalalaisen pariskunnan kanssa ruotsia ja hämmästyttää ruotsalaiset, Annikin, vierestä seuraavan saksalaisrouvan ja osittain myös itsensä. Saksalaisrouva on juuri kuullut, että Vilhon ja Annikin omituinen kieli on suomea - seuraavassa hetkessä Vilho alkaakin mökeltää jotain muuta kieltä. Huolestuttavinta tilanteessa on se, että operaatio tapahtuu selvin päin, sillä Vilho on halunnut kohdata jalot vesieläimet raittiina ja juonut vain Fantaa huolimatta miehistön rommikehotuksista.
Annikkikin liittyy keskusteluun toisella kotimaisella ja pian ruotsalaisten kanssa puhutaan Uppsalan supertähdestä, Pekka Töpöhännästä. Keskustelu käsittää muitakin poliittisesti kuumia aiheita, kuten muumit, sää ja hotelliruoka.
Kovassa sateessa päästään laituriin ja kyytikin on valmiina palauttamaan turistit takaisin kesähoitolaan. Sade ja muuttunut tilanne lähentää sattumanvaraista, multinationaalista porukkaa ja useampikin katsoo, etteivät kaverit jää kyydistä. Hotellille palataan märkinä ja melko tyytyväisinä - vieläpä ennen lounasajan päättymistä. Kaikki saavat rahansa takaisin kokonaan, se on tosin Vilhon mielestä perkeleen väärin, sillä palveluntarjoajalla on kuluja, muttei mahdollisuutta pysäyttää sadetta. Koko saarella sataa ihan julmetusti iltaan asti. Retkikunnan porukat nyökkäilevät toisilleen dinnerilläkin ja vastedeskin tervehditään; ollaan osa salaseuraa, jolla on yhteinen kokemus läpimäristä rantapyyhkeistä valkoisen katamaraanin kannella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti