Vilho on matkalla viinakauppaan. Totta se on, juuri niin on tapahtumassa. Vilho tuntuu vähät välittävän kulttuurimatkaajan statuksesta - tuosta arvosta, joka on Vilhon toistuvien töppäilyjen tähden ollut koko ajan muutenkin hiuskarvan varassa. Ja nyt Vilho kulkee vetävin askelin viinakauppaa kohden.
Asteita on rapsakkaat 28 ja aurinko paistaa lähes esteettömältä taivaalta. Vilho katsoo merelle päin lähtiessään hotellilta. Edessä on koralliriutta, matalan vyöhykkeen alku, johon suuret aallot murskaantuvat. Sen takana on valtameren suuri selkä - siinä vesimassassa Mauritius on ensimmäinen kivi ennen muita Afrikan saaria ja mannerta. Sieltä kelpaa tuulten puhallella.
Viereisen hautausmaan alueella palavat kulotusnuotiot ja niiden savu kulkee länttä kohden. Ensimmäisessä risteyksessä Vilho ohittaa taksikuskien majan, jossa pojat pitävät taukoa. Porukka tarjoaa tietysti kyytiä, mutta Vilho jatkaa jalan kohti kylää. Tilanne on kuitenkin se, että Vilhon sinänsä miehekäs irtiotto nössömatkailusta ja neitimäisestä käyttäytymisestä ei kestä kuin 260 metriä. Vilho nimittäin kaivaa esille kiikareita ja videokameraa ja ties mitä - kaikkiaan Vilho on innoissaan ja tohkeissaan ihan kaikesta mitä hän näkee ympärillään. Vastakkaisen talon pihalla astelee kovasti kuovin oloinen kahlaaja ja metsä on täynnä kiinnostavia lintuääniä. Kaikki on Vilhosta mielenkiintoista - talot, tönöt, jokainen kasvi ja kaikki vastaantulijat, linnut tietysti ja - sää.
Voi Vilho! - paljon ei ole sankarimme oppinut innostumattomuudesta kotimaassaan.
Innostunut Vilho kulkee maantien oikeaa laitaa vasten vasemmanpuoleista liikennettä, välillä kiikaroiden merkillisiä lintuja, jotka liikkuvat puissa. Jälleen pari taksia tarjoaa kyytiä, mutta Vilho vain pyörittää päätään ja tyrkyttäminen loppuu. Kukaan ei revi täällä hihasta tai ahdista muutenkaan.
Kuumuus. Vilhon kasvot tihkuvat loputtomasti hikeä, eikä se juurikaan häiritse, sillä Vilho on tottunut siihen että vesi virtaa juostessa tai muuten urheillessa. Se on vain vettä eikä mitään inhottavaa läskipuristettua tiivistettä. Pari paikallista nuorukaistakin tulee vastaan, heilläkin on paita märkänä.
Vilho löytää ruokakaupan. Siellä on hienosti myös näyttävä juomahylly. Vilho on ainoa asiakas ja kauppiaana on täydellisesti intialaisen näköinen rouva. Vilho tutkii juomatarjontaa ja kysyy sitten rouvalta hintoja. Vilhon ymmärrys paikalliseen valuuttaan on hyvin rajallinen, mutta kauppojen syntymistä se ei estä. Annikkihan on vaihtanut ajoissa Mauritiuksen rahaa ja Vilho on tallettanut rupiat tarkasti Minigrip-pussiin. Kaupassa Vlho kiskaisee riihikuivan tonnin pöytään ja saa vielä rahaa takaisinkin. Annikille on löytynyt kuohuviini - toden totta paikallisesti pullotettu sellainen - ja lisäksi saaren valkoviiniä ja sitten sitä viinaa, mauritiuslaista rommia.
Vilho käy vielä paikallisessa kivikirkossa, rahanvaihtopisteellä ynnä toisessa ja vielä kolmannessakin kaupassa. Vilhoa huvittaisi ostaa afrikkalaiset rummut, tai jokin mielenkiintoinen puupatsas - myös värikkäitä tekstiileitä on tarjolla ja ties mistä rakennettuja leikkiautoja. Vilho poikkeaa kuitenkin vain toisen intialaisen rouvan pitämässä kaupassa ja ostaa sixpackin paikallista Phoenix-olutta tölkeissä. Olut on kaupassa jääkapissa ja ulkona Vilho ei voi vastustaa kuumuuden luomaa kutsua: ensimmäinen olut menee kuin kuumille kiville sankarimme kurkkuun.
Juomalla ravittu Vilho palaa keskipäivän kuumuudessa asunnolle. Kuuma Vilho ymmärtää täysin sen, miten ostoksille menneet mustat naiset kulkivat kyläraitilla sateenvarjon kanssa suojassa paahteelta. Jokainen pappa istui varjossa ja muutenkin kulkeminen oli rajallista.
Päivään kuuluu uimista, ruokailua ja paikan pääohjelmaa eli baarissa notkumista. Ravintolan ja allasbaarin tuntumassa on koko pienen keskuksen sydän ja kaiken tapahtuvan keskipiste. Vilho kunnostautuu päivällisen aikaan punaviinin juonnissa ja nestehukkaa hoidetaan muutenkin pitkin iltaa. Yö on lämmin ja pimeä tähtineen. Viimein Annikki ja Vilhokin palaavat huoneeseensa ja käyvät maaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti