Valkoista pilveä on sekä pumpulipalloina että säikeinä taivaalla. Valkoisen asteittain väistyessä alta paljastuu paratiisimaisen vihreä, vehreä ja kaunis saari. Paratiisi-sana lipsahtaa Vilholta ensimmäisen kerran nyt paikan päällä - todellakin päällä, sillä kone kiitää vasta saaren yllä kohti Mauritiuksen lentokenttää Mahebourgissa.
Mauritius. Kaikkialla on sokeriruokoviljelmiä, rantaa, koralliriuttaa ja pilarimaisia pikku vuoria kuin hampaina saaren profiilissa. Saari tuntuu Vilhosta epätodelliselta. Tunnetta ruokkii sekin, että lentokoneessa on nukuttu vain pari tuntia ja olo alkaa olla kaikkiaan epätodellinen. Vihreä kasvillisuus verhoaa valtaosaa saarta ja vehreys kiipeää pitkälle vuorten rinteille, sitten alkaa pystysuora kallio.
Lentokenttähenkilökunnasta alkaen kaikki ihmiskontaktit ovat ystävällisyyden sävyttämiä. Passin katsoo poliisi, joka kysyy kuulumisia ja lennon sujumista. Hän mainitsee kansallisuuden passista nähdessään suomalaisen puolustajan nimen, joka valmentaa nykyisin Saksassa - juu, samaa porukkaa ollaan, sanoo Vilho. Asiat käyvät nopeasti ja helposti.
Vilho tietää hyvin, että nykymaailmassa ei enää puhuta roduista tai heimoista, mutta toteaa kuitenkin mielessään sen, että asukkaista valtaosa näyttää lähinnä tummilta intialaisilta, toisinaan sävytettyinä mustalla afrikkalaisella. Autosta kyliä katsellessa näkyy lisäksi mustia ja kiinalaisia, mutta talkkunanaamoja ei paikallisissa pikaotoksen perusteella näytä olevan. Kielenä kuuluu ja näkyy englanti, vielä vahvempana ranska. Keskenään autokuskit snakkaavat kuitenkin kreolia, josta Vilho ei ymmärrä sanaakaan.
Kentällä selvitetään kuljetus hotellille ja asioiden selvittyä siirrytään pikkubussiin. Kyytiin tulee vain 5 ihmistä. Saksalaispariskuntaa odottaessa Vilho ehtii kysellä kuskeilta mestareiden liigan tuloksia. Keskusteluun liittyy muutama muukin automies: kaikkien kanssa kätellään. Annikin valistamana Vilho ymmärtää onnitella miehiä itsenäisyyspäivästä, jota vietetään saarella juuri tänään.
Kyyti hotellille vie tunnin. Kuljettaja esittelee maastokohteita, kertoo viljelystä ja näyttää turisteille mm. tieltä näkyvän ananasviljelmän, joka siis todellisuudessa on maassa, eikä puissa.
Hotellilla kätellään johtaja. Seuraavaksi tarjotaan viilennetyt, kosteat pyyhkeet ja jääteetä. Erinomaista. Vasta sitten puhutaan paperiasiat ja pian päästään jo huoneeseen.
Hotelli on verrattain pieni, kaksikerroksinen rivitalorivi. Huone on vaatimaton, mutta asiallinen. Meri on aivan vieressä, kookospalmujen suhina vahvassa tuulessa hallitsee äänimaailmaa.
Lämpö ja ilmankosteus ovat Vilhon tapaiselle pohjoisen havumetsävyöhykkeen korpijäpittäjälle lähes käsittämättömiä, mutta tuntuvat hyvältä.
Ennen lounasta Vilho nukkuu puoli tuntia.
Iltapuolesta Vilho ja Annikki ehtivät käydä meressäkin. Jälleen Vilho nukahtaa, tällä kertaa terassille. Lämpötila on varjossakin niin korkea, että kovassa tuulessakaan ilman paitaa Vilhon unet eivät häiriinny. Annikki herättää sankarimme päivälliselle. Ilta pimenee seitsemän aikaan, lämpö ei taitu millään tavalla.
Päivä menee totutellessa, tutustuessa ja ihmetellessä. Kaikki on kerta kaikkiaan uutta - ja ihmeellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti