Vaellus Pyhän Mikkelin vuorelle on siirtynyt toiseen osaan ja Vilho kulkee pitkää ramppitietä pitkin entiselle vuorovesisaarelle samalla, kun nouseva vesi peittää vielä hetki sitten kuivia parkkipaikkoja. Tänään sää on hieno ja sinnikkyys siten palkitaan.
Vesi nousee vääjämättä ja peittää karsina-aidat alleen, lokki istuu liikennemerkillä josta näkyy enää pelkkä lapa veden päällä. Le Mont-St-Michel muuttuu jälleen saareksi parhaansa mukaan aamun edetessä, mutta Vilho ja muut vaeltavat uskollisesti modernia ramppia pitkin kohti kukkulaa, joka rampin takia joutuu luopumaan saareudestaan. Japanilaiset tytöt kulkevat avokkaissa rapaista tietä pitkin ja sääret vilkkuvat kauniisti sukkahousuissa, mutta tietävätkö tytöt pohjimmiltaan edes missä ollaan, miettii Vilho ja unelmoi villamyssystä tuulessa. Ollaan Ranskan kakkoskohteella, kuten Annikki on valistanut. Juu, kuulkaas!
Kohde on hieno, vuorovesi on vaikuttava, matka jatkuu. Vilholle käynti kohteessa ei ole tuonut mitään mullistavaa lisää, mutta sehän johtuu Vilhon kilometreistä, ei kohteesta. Keskiaikaisia kaupunkinäkymiä on kertynyt, eikä tämä tee Vilhosta sen vauhdikkaampaa. Palatessa vuorovesi pakenee ja ensimmäinen auto siirtyy jo alaparkkeihin samalla kun puhdistusauto vielä siistii mutaa alueelta.
Bayeux. Katedraali on vahva esitys, mutta jo autosta Vilho katselee, että torneihin on tainnut tulla osumia toisessa isossa rähinässä ja torni on mennyt uusiksi. Mene ja tiedä. Katedraali katsotaan kuitenkin säntillisesti ja se on sellainen kuin katedraalin pitääkin. Kryptassa englantilainen isä yrittää saada 4-6-vuotiaita lapsiaan aisoihin kauniilla kielellä, jonka pyyntösanoja suomessa käytetään vasta kun omaisuus on pelattu ja isoäiti pantattu. Tytär dominoi kryptaa sellaisin ottein, että Vilhem Valloittajakin, näiden seutujen ykköspoppari, hakisi aikalisää. Pehmoisällä ei ole saumaa nuoren maustetytön kanssa. Vilhoa naurattaa.
Vilho on jälleen lihan hokutuksissa pikatien liittymässä ja nautti maittavan pihviaterian periranskalaisessa ketjuravintolassa. Nyt kelpaa lähteä vaikka biitsille.
Ranta on kuitenkin Omaha Beach ja Vilho kokee astuneensa Master of Puppetsin levynkanteen. Sotilaat ovat vaikuttavia, olivat sitten rivistöissä aseineen tai valkoisina marmoristeinä. Sotilaat vaikuttava aina eniten, kun heitä on paljon. Niin on nytkin, joukkovoima puhuu mykistävästi ja Vilho miettii, miten pitkän matkan me teemme kuolemaan, - eikä keksi oikein sen lisäksi muuta, katsoo vain paikkakuntia nimien perässä: Texas, Tennesee, New York. Ruoho on moitteettomasti leikattu, pensaat veistoksina, veistokset ylisuurina ja paikka on kappale Amerikkaa.
Vilho tuumii vahvasti sotaa, sen tulkintoja ja eri kansojen rooleja, mutta mainitsee vain vähän asioista Annikille, kaikki muu jää Normandian pitkien vuorovesihiekkarantojen tuuleen ja veden vietäväksi, niin kuin tänä aikana on parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti