Pian aaltoihin astuttuaan Vilho maistaa merivettä. Vesi maistuu mariscoilta ja aallon paetessa hiekka karkaa alta ja tuntuu kuin pohja liikkuisi kokonaan. Atlantti! Valtameren vesi on kylmää, liki jäätävää, mutta se ei estä Vilhoa ja kolmea saksalaista pikkutyttöä innostumasta. Tytöt pomppivat rannalle tulevien suurten aaltojen rippeissä ja kiljuvat ilosta. Vilho seisoo vedessä ja väistelee aaltoja.
Hiekka on erittäin hienoa ja sitä on valtavasti. Vilho silmäilee Euroopan suurimmaksi mainostettua dyyniä joka levittyy metsän ja rannan väliin sata metriä korkeana harjuna ja on liki absurdi kasa keltaista hiekkaa. Valokuvaamisten jälkeen Vilho ja Annikki kapuavat takaisin harjun yli ja polkevat dyynin hiekkaa paljain jaloin. On parasta kulkea ilman kenkiä, sillä hiekka menee vääjäämättä kaikkialle, se on löysää ja löytäisi kuitenkin tiensä täyttämään kengät. Aurinko paistaa paikoin lämpimästi ja dyynin yli kapuaminen on täyttä työtä. Ympäristössä on paljon mäntymetsiä, eivätkä ne tulleet mieleenkään kun Vilho mietti tunnettua viinialuetta. Mutta matkaillessa oppii näemmä yhtä ja toista.
Aamupäivällä on hoidettu asioita, suunniteltu ja pesty pyykkiä asuntokompleksin pyykkituvassa. Molemmat kaksikostamme pitävät yksinkertaisista asioista, pyykinpesukin voi olla mukavaa ja palkitsevaa. Vilho on mielissään tiskiliinasta, joka helpottaa astioiden kuivaamista. Illalla nautitaan omasta keittiöstä ja asunnolla lepäämisestä. Vilho askartelee viinien kanssa ja on liiankin vauhdikas toimissaan. Voi sitä Vilhoa! Säiden haltiatar Evelyn on pukeutunut metsänvihreään mekkoon ja kaventaa auringoista alaa entisestään ja poseeratessaan peittää Ranskan vähitellen kokonaan pilviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti