Moskova, Moskova.
Miten tyytyväinen ja kaukana murheista onkaan Moskova. Kaduilla shoppaillaan ja eletään pullean mukavaa rauhan aikaa, kaukana rintamalta ja kuohunnasta. Täällä ristiriitojen maassa rauha ja arki tuppaa kyllästyttämään. Lähden Pietariin.
Pietarissa on aina eri tunnelma. Ristiriitoja ja luovaa jännitettä, juuri sellaista pikku säröä, johon oma luovuuteni kiilaa kiinni - sellaisesta saa ihmeitä aikaan. Ajatelkaan nyt sitäkin, että kaupungilla on ehtinyt olla jo pienellä aikaa kolmekin nimeä: St. Petersburg, Petrograd, Leningrad ja sitten uudelleen Pietari. Eikä sitä kuuluisaa viimeisintä piiritystäkään voi unohtaa, se se vasta inspiroiva tapahtumasarja oli. Kyllä Pietari on kaiken kaikkiaan kiehtova paikka, oli nimi sillä mikä tahansa.
Nimi on ollut vaikea, mutta vaikea on paikkakin. On suota ja jokea, kaikenlaista kanavaa ja kaikki tämä hienous on aina ollut liian lähellä Länttä.
Länteen minäkin olen menossa - Suomeen Susivuoria tapaamaan.
Katsokaas suomalaiset ovat kuulemma onnellisinta kansaa ja onnellisin kaikista on Vilho Susivuori. Sellaisen ihmeen minäkin haluan nähdä ja tarkasti ottaa vaarin kaikista hänen liikkeistään. Ihmismielen pimeät puolet ovat minulle hyvin tuttuja, Vilho kanssa voi sitten tutustua niihin muihinkin puoliin ja varmaan tyhjääkin tilaa löytyy reilusti. Jotain pitää silläkin miehellä olla pahasti pielessä, mutta sehän selviää. Jos tässä ammatissa haluaa kehittyä, pitää tuntea karjansa tarkkaan; joten työmatkallahan tässä ollaan, vaikka siihen välillä vähän pientä hupia yhdistäisikin.
Susivuoret ovat lähdössä matkalle, lähden heidän mukaansa. Vilho tuntuu olevan todella olemassa vain silloin kun matkustaa.
***
Saavun hotelli Moskvaan iltapäivällä.
Hotelli Moskva. Muuttumaton majoitusjättiläinen Nevski Prospektin päässä, ikkunat katsovat mukavasti Nevalle, jos onni suosii kulkijaa huonevalinnassa ja minuahan onni aina suosii. Nukun harvoin, öisin on aikaa katsella kun Nevalla sillat nousevat ja laskevat uudestaan. On aikaa odottaa kevättalven nousevaa aurinkoa, ja laskeutua sitten kaksitoista kerrosta alakertaan aamiaiselle. Ei vieläkään tarjottimia, valtava sali. Leipä on hyvää, on suolakurkkuja ja vähän vihanneksia, tee ei lopu koskaan. Keskellä on suuri flyygeli, mutta taustamusiikkina on puheensorina ja astioiden loputon kilinä, ihmisten tuottama melu, joka lienee kai merkki elämästä. Elämää onkin hauska seurata, se on turhista puuhista ehkä kaikkein moni-ilmeisintä.
Minulla on kuitenkin aikaa tapettavana ennen lähtöä. Kenties reipas kävely lähimaastossa ennen uloskirjautumista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti