Ajattomana veijarina unohduin maailmanhistoriallisiin muistelmiin ja samaan aikaan Vilho on siivonnut ja pakannut, pakannut ja siivonnut ja pyörähtänyt myös töissä välillä. Susivuoret valmistautuvat kuin jouluun, on tuo touhuaminen sen verran harrasta.
Minulle tulee mieleen taas ne muurahaiset, sillä onnellisten kansan ihmisten puuhastelu on aina pientä, mutta työtä tehdään antaumuksella. Niinhän ne pikku muurahaisetkin, neulasia ja kariketta keräävät ja sitten saadaan se keko aikaiseksi. Tehdään tuota noin, mikäs se sana on – aivan: pieteetillä. Välillä valitaan sopivia kyniä, sitten pyyhitään tahroja ja hierotaan varustusta, säädetään asumusta.
Fantastista. Tuollaista se on, elämä.
Rutinoituneesti Susivuoret kuitenkin saavat harjoituksensa kasaan ja yksityiskohta yksityiskohdalta loksautetaan paikalleen. Asuntokin on paremmassa kunnossa kuin jouluaattona ja aamun vaatteet valmiina rivissä.
Kyllähän Susivuoret ovat maata kierrelleet, samaan tapaan kuin itsekin kiertelen. Ja siitä puheen ollen, alkaahan tämä paikka jo kyllästyttää. Huomasin muuten tuoreesta artikkelista, että Islannissa popsitaan eniten naamaa kohden masennuslääkkeitä, ne kun ovat siellä edullisia ja terapia kallista. Islanti on muutenkin vienyt huomioni, siellä taas laava pärskyy aivan kuin olisi helvetti valloillaan.
Mutta lentokone odottaa. Se onkin inspiroiva paikka, kymmenen kilometriä tyhjää alla, eikä taivas tule mainittavasti lähemmäksi vaikka ilmassa on samaan aikaan 17 000 lentokonetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti