Susivuoret marssivat tuulessa Tonavan yli pitkin Vapauden siltaa. Päivä on aurinkoinen, mutta eurooppalaisen myrskyn liepeet ne taitavat pyyhkiä Budapestissakin. Tuulta on melkoisesti.
Vapauden sillan jälkeen vastassa on paikallinen versio temppeliaukion kirkosta. Toki Budapestin kalliokappeli, Sziklatemplom on vanhempi ja sen esikuvana on Ranskan Lourdesin vastaava kallioon tehty pyhäkkö. Paikka on vaatimaton, sen symboliarvo on varmasti suuri, mutta ensimmäisenä vastaan tuleva lippukassa huvittaa Vilhoa. Sankarimatkailijamme on käynyt Rooman uskomattomissa kirkoissa ja monenkirjavissa moskeijoissa, eikä niissä yleensä ole rahaa pyydetty, ei edes Pietarinkirkossa. Merkittävissä moskeijoissa ja kirkoissa voi avustaa vapaaehtoisesti ken haluaa. Vilho videoi kallioista kappelia ovelta ja menee sitten ulkopuolelle kuvaamaan vaimoaan Tonavaa vasten.
Vilhoa naurattaa pirusti, kun puolitusinainen espanjalaisporukka huomaa kappelin terassilla Susivuorten löytämän mainion nurkkauksen, jossa Annikki poseeraa vasten Vapauden siltaa. Aina niin innokkaat iberialaiset tuskin malttavat odottaa pääsyä samaan fotopisteeseen kameroidensa kanssa.
Gellértin kukkulan tyvessä on kuuluisa Gellértin hotellikylpylä ja sekin näkyy hyvin kalliokappelin edustalta. Kapuaminen kukkulalle on kuitenkin vasta alkanut. Omenankuorena aukeava polku kiertää yhä ylemmäksi ja kuvausmaisemat paranevat. Vilho naureskelee taas hihaansa, sillä päivänä päätteeksi Vapauden sillasta on varmasti saatu 50 todellakin "eritasoista" kuvaa. Mutta mitäpä siitä. Aikoinaan Vilho pohti kovasti sitä, miksi ihmeessä sitä turistina tulee näpsittyä kuvia, eikö sitä pitäisi katsella ja kokea ennemmin? Vanhempana Vilhoa ei asia enää kiinnosta - hän kuvaa jos huvittaa, eikä lataa touhuun sen suurempaa taiteellista tai muutakaan merkitystä. Se pitää Vilhon kuitenkin myöntää, että hänen kameransa on nykyisin pieni ja korkealaatuinen. Kuvissa ei ole pahemmin moittimista, mutta pieni aparaatti kulkee kaulalla ihan huomaamattomasti vaikka takin alla. Matkailun lisäksi Vilho harrastaakin matkailukalustonsa hiomista pieneksi ja pelittäväksi.
Gellértin kukkulan huipulla on Vapautuksen monumentti, Felszabadulási Emlékmü. Naishahmoinen patsas oli alun perin tarkoitettu Unkarin hallitsijan pojan muistomerkiksi, sillä poika katosi itärintamalla 1943. Poika, Unkari, Suomi ja Saksa olivat siihen aikaan toisella puolella kuin sodan lopulta voittaneet venäläiset. Patsas oli venäläisten saapuessa yhä ateljeessa. Venäläisten vapautettua kaupungin 1945, monumentista tuli tälle mäelle Vapautuksen monumentti ja patsaan tyveen iskettiin venäläinen sotilas sekä kaatuneiden neuvostosotilaiden muistolaatat. Venäläissotilas on sittemmin saanut siirtyä syrjemmälle ja monumentin vapautusaiheeseen on tullut uusi sävy ja merkitys kommunismin romahdettua.
Monumentilla tuulee vimmatusti, sehän on tällä kelillä selvää. Paikalla on eksyneen oloisia ulkomaalaisia ja riemastuttava, elämäniloinen unkarilainen alakoululuokka. Susivuoret jatkavat kukkulaa pohjoiseen, sieltä näkyy hienosti palatsikukkulan ja jopa parlamentin suuntaan. Kukkulan korkeimmalla paikalla on Citadel, Habsburgien linnoitus, josta periaatteessa pystyi sotilaallisesti hallitsemaan kaupunkia tykkidiplomatialla.
Alarinteellä, jo melko lähellä Elizabethin siltaa (Erzsébet hid), on Budapestin suojelupyhimyksen Gellértin monumentti. Jälleen yksi espanjalainen sälli on kiivennyt monumenttiin ja kuten aina elämässä, se alastulo vaikuttaa vaaralliselta ja vähemmän glamourimmalta kuin ylöskapuaminen.
Gellért on unkarilainen versio Piispa Henrikistä, kansat käännyttäneestä saarnaajapiispasta. Tarinan mukaan hän oli alun perin Giorgio di Sagredo, pohjoisitalialainen kirkonmies syntyjään jostain 980-luvulta. Patsaan jalustassa on nöyrä unkarilainen hahmo piispan jaloissa. Unkarilaishahmo on aivan kuin joku Asterixin lettipäinen gallialais- tai goottilaismies. Patsas tuntuu hermostuvan espanjalaisen kiipeilystä, Vilho voi vannoa, että figuuri ilme tiukkenee kun kloppi yrittää alas monumentilta kiskoen unkarilaishahmon releistä.
Susivuorten jalo tarkoitus oli päästä tänään taidemuseoon, jossa on oikeasti merkittäviä kansainvälisiä maalauksia. Liekö aprillipilaa vai ei, mutta Annikin raporttien mukaan museo on lähivuodet suljettuna. Siksi iltapäivällä tehdään pieni kauppareissu, ja käydään taideteollisen museon nurkilla toteamassa rakennuksen olevan remontissa. Mökki on sekessionistisen arkkitehtuurin merkkipaalu, Vilhosta se näyttää jonkinlaiselta villiltä jugendilta.
Iltapäivällä on aikaa torkkua ja todeta kovan tuulen jatkuvan. Ilta on pimeä kuin pustalla. Yöllä pitääkin katsoa näkyykö taivaalla tähtiä. Kuu on loistanut talojen päällä useana yönä, varmaan tänäänkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti