Metro- ja paikallisjunamatka vie Susivuoret pohjoiseen, melko kauas esikaupunkialueelle. Vilhoa huolettaa paikallisjunan lippujen leimaaminen, sillä siihen ei ole sen kummemmin laiturilla kuin junassa mahdollisuutta. Onneksi ketään eivät liput kiinnosta. Sen sijaan keskustan metroasemilla on aina kaksi jamppaa varmistamassa, että liput leimataan.
Juna puskee Tonavan vartta ja glamour katoaa jokivarresta. Neuvostotyyliset kerrostalot ja lähiöt hallitsevat seutua ja itse jokivarsi on hieman nuhjuista takamaata.
Aquincum on sataluvulta peräisin oleva isohko roomalainen kaupunki, joka perustettiin jatkoksi eteläisemmälle sotilaskaupungille. Aluetta on kaivettu hyvin laajasti, mutta löydöt ovat pääasiassa vaatimattomia. Matkaoppaan kuvaama uusklassinen museo on kiinni, mutta sen ulkokäytävillä on kuitenkin hyvin kivipaasia esillä. Neuvostoaikainen museo on ilmeisimmin hylätty ja sen korvaa uudisrakennus lähempänä uutta porttia - vanha porttikin kioskeineen on hylätty pohjoisreunalla.
Itse alueella on tyypillisiä pohjakaavahenkisiä raunioita, jotka antavat kuvan rakennusten sijoittumisesta. Lattialämmitysjärjestelmää on paikoin rekonstruoitu ja muutamia merkkitaloja, etenkin kylpylärakennelmia. Ehkä poikkeuksellisin viritys on kokonaan sisustettu ja rakennettu roomalaistalo huonekaluineen ja pompeijilaisine seinämaalauksineen.
Muuten paikalla on mukava kuljeskella keväisessä auringonpaisteessa ja kohtuullisessa tuulessa. Moderni museo-osuus on Vilhon mielestä ihan mainio ja hyvin asiallisesti toteutettu. Merkillisin asia koko kohteessa on 200-luvulta peräisin oleva urku, jota on ahkerasti rekonstruoitu 1930-luvulta alkaen. Soitin antaa ihan uutta valoa antiikin musiikkia koskien. Mutta aina on ollut selvää sekin, että periferian löydyt eivät meinaa millään mahtua antiikintutkimuksen kaanoniin. Löytöjä on tehty paljon viimeisen sadan vuoden aikana ja monet asiat pitää vielä kirjoittaa uusiksi.
Illalla Vilho katselee Italian televisiosta, kuinka erään terroristijärjestön pojat tuhoavat historiallista kaupunkia kulttuurin syntysijoilla. Siten korostuu se, miten kaikki historialliset muistomerkit ovat korvaamattomia - myös vaatimattomatkin tai näennäisesti vähemmän ainutlaatuiset. Ne pitää ymmärtää, tutkia ja suhteuttaa kokonaisuuteen - ja aina säilyttää. Mutta ennen kaikkea niitä pitäisi arvostaa osana ihmisyyttä. Ihmisyys onkin se, minkä rynkkypojat on hukanneet ymmärryksensä lisäksi. Liian paljon pelkkää väkivaltaa toosasta - ja aivan liian vähän luettuja kirjoja ja sarjiksia, tuumaa Vilho kulttuurintuhoajareppanoista.
Pääsiäisateriana nautitaan kaurispaistia, jonka Annikki loihtii ateriaksi vaatimattoman keittiön uumenista. Muona on hyvää ja viini siedettävää. Budapestin yö on pimeä ja ymmärtäväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti