8. Päivä: Tasavallan päivän tunnelmia

Turkin lippujen määrä on tasaisesti lisääntynyt koko ajan ja nyt niitä on pian kaikkialla. Vilho katselee parvekkeelta Galatan tornia ja sieltäkin roikkuu lippu. Sää jatkuu lämpimänä, vaikkakin pilviä on kertynyt taivaalle. Muutaman kottaraisen voi kuitenkin nähdä tavanomaisten lokkien joukossa lentävän sekalaisten kattojen yllä.

"Et ole puhunut mitään savupiipuista, vaikka yleensä kiinnität niihin paljon huomiota", sanoi Annikki toissapäivänä. Totta, Vilho ei ole niistä sanonut sanaakaan, vaikka piippujen muoto aina kiinnostaakin, sillä kattojen tasalla Firuzagan kaupunginosa, oikeastaan koko Beyoglu, on sellainen että talojen yläkertojen monimuotoisuus hukuttaa savupiippujen erilaisuuden sekaansa. Talot ovat usein kapeita, yhden asunnon levyisiä ja yläkertoja on jatkettu, vinteistä on tehty asuntoja ja välillä ylös on rakennettu "elintasokerros" vanhojen päälle. Silti näkymä on harmoninen kuin suurkaupungin väkijoukko.

 Pariskuntamme kävelee Taksim-aukiolta pohjoiseen isoja, suurten hotellien reunustamia katuja ja katselee juhlapäivän menoa. Kauppapäivä selvästi on ja ihmisiä on paljon liikkeellä. Turkkilaiset tekevät pitkää päivää ja monet myös pitkää viikkoa. Vilhokin on lukenut maan nykytilanteesta ja taloudellisesta hyvästä kaudesta. Euro-kriisit ja läntinen lamassa möyriminen vie kiinnostuksen onnistujiin ja juuri nyt Turkki on sellainen. Ja se kyllä näkyy Istanbulissa. Hinnat ovat kovia, mutta ostajia on. Euro mataa maissa vaihtokurssina ja tarjous Unioniin liittymisestä tuskin tuntuu ajankohtaiselta. Silti Vilhoa pikkusen hiertää Erdoganin nerokkaan talouspolitiikan halu lätkäistä alkoholijuomille 18 prosentin vero. No, ehkä siinäkin on joku totuus - ainakin päihteiden hinta on lopulta Suomeakin kovempi.

Lounasta syödään "osoituspaikassa" eli yleisessä bufe-merkkisessä paikassa jossa itse valitaan annokset osoittamalla ellei kielitaitoa ole. Vilho saa osoitettua lihapyörykoitä ja lohkoperunoita sekä papukastiketta, jota keittiömestari mittaa lautaselle ja tarjotin täyttyy. Annikki poimii juustokuorrutettua lihapataa munakoisolla ja lisäksi täytettyjä tomaatteja. Vilho poimii vitriinistä vielä tuoresalaatin. Ruoka on erinomaista ja lihapyörykät herättävät keskustelun lapsuuden lihapullista ja vertailuun tulevat äidit ja mummut keittiötaitoineen. Lopuksi ystävällinen rouva kerää astiat tässä itsepalvelupaikassa ja kysyy, haluaisivatko asiakkaat teetä. Vilhon tähtihetki on se, että hän sanoo sade, sellaisenaan, sillä hän ei tosissaan halua valmiiksi sokeroitua teetä. Todella kuuma tee tuodaan ilman palasokereita. Tee on kaupanpäälle, mutta Vilho ja Annikki huomaavat, että naapuripöydän isännät jättävät siitä sopivan, liiran juomarahan kupillista kohden (50c). Annoksethan on jo maksettu heti tarjotinta lastattaessa.

Vilhon setä sanoi, "Viaton katse ei tarvitse kielitaitoa, eikä hyvä sydän tulkkia." Jälleen yksi niistä sedän sanonnoista, joita Vilhon oli vaikea hyväksyä, etenkin teininä. Jossain vaiheessa tämäkin  viisaus on palannut Vilhon mieleen ja alkanut avautua. Pohjimmiltaan maailmassa ihmiset haluavat saada asiat hoidetuksi huolimatta siitä millä puolella tiskiä kunkin vuorollaan on. Huijareitakin on mutta he liikkuvat aina sivulla, liepeillä. Osoittamalla pääsee pitkälle, kohteliaisuuden voi lukea katseestakin. Usein Vilho kiittää, sanoo kyllä ja olkaa hyvä italiaksi, sillä se käy luonnostaan. Suomikin on hyvä valinta, mutta siihen ei ole tottunut Suomessakaan.

Tasavallan päivä. Mäkisen kaupungin rannassa, lähellä Dolmabachen palatsia, Annikki ja Vilho ovat tulleet katsomaan juhlapäivän kuuluisia ilotulituksia. Tapahtuman kellonajasta ei ole tarkempaa tietoa, mutta eipä tunnu olevan paikallisella väestölläkään. Väkeä on paljon liikkeellä ja Dolmabachen palatsin rannassa näkymät Bosporin sillalle ovat hyvät ja ihmiset ovat kerääntyneet rantakahvilan ympäristöön. Illan rukouskutsun alkusäe kuuluu rannan moskeijan minareetista ja samassa kahvilan kovaääniset lakkaavat soittamasta paikallisradion tarjoamaa diskojumputusta. Rukouskutsu saa kuulua ja Vilho seuraa, miten rukoustaukoa pidetään sellainen varttitunti kutsujen jälkeen. Muuten rukousaika ei aiheuta mitään liikettä juhlakansassa, tosin moskeijaan päätyy jostain ihmisiä jonkin verran, sillä ikkunoiden takana näkyy pientä liikettä.

Pariskuntamme on siirtynyt lähemmäksi vahvasti juhlavalaistua siltaa edelleen epätietoisena ilotulituksen ajankohdasta. Rantaa lähestyttäessä kansan sivussa seisovat ulkopuolisina konepistoolien kanssa vartioivat poliisit. On vaikea sanoa, mitä poliisit valvovat tai suojaavat. Se on heille itselleenkin varmasti yhtä vaikeaa. Sivummalla mies haluaa esitellä esivallan edustajia kolmevuotiaalle pojalleen ja virkavalta on palvelusvalmiina lepertelemään pienokaiselle. Nuoria, mukavia poikiahan nuo ovat, toteaa Vilho. Mitään estettävää rettelöintiä virkavallalle ei illan mittaan ilmene. Ilotulitus on huikea. Mitään tämänkaltaista Vilho ei ole nähnyt ja on hyvin tyytyväinen, että taipui Annikin ehdotukseen lähteä tapahtumaa katsomaan.

Palatessa asunnolle pikin ylärinnettä Vilho näkee, miten yliopistolehtorin näköinen mies kuljettaa punaviinipulloa ihmisten palatessa Taksimin suuntaan. Hyvänen aika, pullostahan on liki puolet juotu ja miehellähän on vain neljä ystävää matkassaan! Suomessahan tällainen hiostavan lämmin juhlapäivä olisi ollut lukemattomien "mäyräkoirien" surma ja rähinä olisi alkanut jo alkuillasta. Väkeä liikkuu paljon, mutta aggressioista, törttöilystä ei ole tietoakaan. Näkyy yksinäisiä naisia, tyttöjä kaksin ja kaikkia mummoista alkaen lastenvaunuihin asti. On pimeää, muttei lainkaan synkkää. Aukiolle päästessä eräässä trendikkäässä kahvilassa istuu pari kovanaamaa jäätelöannoksen ääressä. Kovuuden sulattavia kaunottaria kadut ovat täynnä.

Suru. Miten vahva voikaan suru olla? Suru on läpitunkevampi kuin sade, kaiken se kastelee ja kaikkialle se tunkeutuu. Tädin kuollessa setä oli kirjoittanut surusta: "Suru on syvempi kuin meri, laajempi kuin taivas, suru painaa enemmän kuin maailma, kulkee nopeammin kuin tuuli. Silti rakkaus ratsastaa ajan hevosella, se vie kaiken lopulta valoon, kirkkauteen." Koskaan setä ei ollut näitä puhunut, mutta kirjoittanut ja elänyt kuitenkin.

Päivämäärä oli Vilholle vaikea. Yöllä alkoi sataa; sitten myös ukkostaa, se tuntui hyvältä. Pikään Vilho istui pimeässä ja katseli vain salamoita kuunnellen vanhoja levyjä.