Rinne ei sinänsä ole erityisen paha kavuttava, mutta päivä on suhteellisen kuuma Vilhon mielestä. On pyhäpäivä, Eid-al-Adha, uhrijuhla. Juhlaa vietetään islamilaisen maailman kautta muistona Abrahamin tottelevaisuudelle ja valmiudelle uhrata poikansa jumalalle. Sopivasti Vilhokin on kapuamassa kohti Süleymaniyen moskeijaa kaupungin korkeimpana pidetyllä mäellä.
Aurinko osaa paistaa kuumasti, vaikka taivaalla on paljon pilviä. Suleimanin moskeija on hieno, suuri ja vaikuttava kokonaisuus. Myös näkymät kotikaupunginosaan, 'uuteen kaupunkiin' Beyogluun ja Bosporille ovat piha-alueelta hienot. Kellon tullessa yksi kaiuttimet aloittavat rukouskutsun ja tässä miljöössä se onkin hyvin vaikuttava. Vilho tähyää minareetteja, mutta missään ei näy elävää muezzinia kansaa kutsumassa.
Vaikuttava on myös moskeijan kissapopulaatio. Pihamaalla kissoja on kaikissa mahdollissa puuhissa väijymisestä lepoon ja turistien viihdyttämiseen asti. Vartiomies leikittää kepin kanssa yhtä kissaa ja sekin kuvastaa pyhäpäivän raukeaa tunnelmaa. Rukoilijoita liikkeellä on vähän, turisteja sopivasti.
Raitiovaunulla palatessa Vilho miettii sedän puheita paikallisista asukkaista. Setä ei koskaan ollut epäasiallinen tai karkea, mutta mainitsi kuitenkin innostuneesti, miten "Istanbulin naisten silmät ovat kauniit ja arvaamattomat kuin Bosporin vedet." Vastaavia havaintoja Vilhokin on tehnyt kaupunkilaisista, vaikkakaan Bosporin vesistä ei tarkempaa tietoa olekaan. Merimatkat ovat toistaiseksi rajoittuneet Galatan sillalle, kävellen, bussilla ja raitiovaunulla. Silti tuntuu vahvasti siltä, että paikalliset neidot ovat yhtä varmasti kauniita kuin aikuisilla miehillä täällä on viikset. Kyllä setä tiesi. On helppoa muistaa hänen äänensä, ne ikuiset puheenparret ja se ote elämästä, minkä kautta setä pystyi poistamaan kaikki huolet maailmasta kaivamalla taskustaan peltirasian ja tarjoamalla siitä pastillin.
Annikki valmistaa lampaankyljyksiä kun Vilho palaa ostoksien ja kahden viiden litran vesisäilön kanssa. Ylimmässä kerroksessa asuminen tekee sen, että Vilho saa lisäliikuntaa portaissa etenkin tavaralastissa. Se on hyvä, sillä nytkin Vilho on ostanut loukumia, paikallista sokerinamia. Eräs lähikauppa myy loukumia sopivissa pikkurasioissa ja palat rasiassa ovat pieniä, joten sokerihumala pysyy jossain kontrollissa. Vilhoa huvittaa se, että hän on mieltynyt jälleen moiseen hyvin yksinkertaiseen herkkuun. Saa kai se huvittaa, Turkish Delight lieneekin pehmeiden, tomusokeristen makeispalojen tunnetuin kaupallinen otsikko.
Uskonnollinen pyhäpäivä tekee sen, että rukouskutsuja on tavallisen viiden sijaan ainakin seitsemän kertaa. Juhla-ateria on johtanut päivälevolle ja auringonlaskun rukouskutsu kuuden jälkeen herättää matkalaiset torkuiltaan. Vilho keittää kahvia ja menee sen juotuaan sitten suihkuun. Asunnossa on erinomainen, remontoitu pesuhuone ja veden paineet ovat kunnossa sekä lämmintä vettä riittävästi. Nämä ovat niitä peruselementtejä, jotka toisinaan puuttuvat. Asunnolla on myös pesukone, joka tänään on ollut töissä. Vilho on ollut mielissään myös kaasuhellasta ja monesta muusta asiasta, jotka toimivat moitteettomasti.
Päivälevolla Vilho ehti lukea Verneä. Salaperäisen saaren asukkaat ovat valmistaneet erakkoelämänsä alkuvaiheessa tuhansia savitiiliä. Yltiörationalistisen haaksirikkoseurueen looginen toiminta on tehdä tiiliä, tehdä niistä uuni ja uunin avulla sitten polttaa käyttöastioita savesta. Vilho olisi varmaan aloittanut riippumatosta ja kiljun panemisesta. Tiiliä? No, kaikkea sitä fiktiiviset hahmot saavatkin päähänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti