Päivä käynnistyy niin kiireettömästi, että se edellyttää varmasti jo kokemusta. Vilho oli jo ladannut jossain vaiheessa kahvinkeittimen, mutta palannut yhä petiin. Lopulta hän nousee juomaan kahvinsa ja katsomaan mitä aamiaista Annikki on taikonut pöytään.
Aamupäivä menee tutustumisessa asuntoon, sieltä näkyviin maisemiin totutellessa ja muutamassa kauppareissussa. Raukeasti pariskunta käy katsomassa elämän menoa Taksim-aukiolla ja palaa päivälevolle asuntoon.
Ukkonen on käynyt vuorokauden ajan eri puolella, asunnosta voi nähdä salamointia monella suunnalla. Vasta myöhään illalla sataa, siihen asti ukkonen on ollut etäällä ja toiminut vain taivaanrannan koristeena. Vilho huomaa miettivänsä setäänsä, sitä miten lapsena sedän kanssa ukkosta kuunneltiin ja katsottiin rantamökissä tai saunan terassilta. Noina vuosina Vilho oppi rakastamaan ukonilmaa ja osittain siksi hän myös mielellään matkailee loppusyksystä etelässä. Vaikkapa lokakuussa, jolloin antiikin purjehduskausi on päättynyt ja myrskyjen aika alkanut ukkosineen.
Mitähän setä mietti Istanbulissa? Vilho pitää käsissään jälleen Jules Vernen kirjaa, tällä kertaa mukana on "Salaperäinen saari". Pitäisi kenties lukea matkaoppaita, mutta toisaalta pari lasillista paikallista punaviiniä on tehnyt Vilhostakin sen verran raukean, että Salaperäinen saari vie voiton. Tämä päivä menköön matkan alkua sulatellessa ja ruokaostoksia tutkiessa. Kaupunki on ollut tässä niin pitkään, että sen kadut huolivat varmaan Vilhon huomennakin ja pidemmäksi aikaa.
:-) Kirjoitus, josta tulee äärimmäisen hyvälle mielelle, kiitos siitä....
VastaaPoista