7. Päivä: Kävellen Byzanttiin eli miten Vilho vihdoinkin pääsee Hagia Sofiaan

Illalla Vilho juo teetä kupillisen toisensa jälkeen ja lopulta toteaa, että turkkilainen tee maistuu kuin maistuukin paremmalta paikallisista laseista. Lasinen tassi ja lasin kultareunus sopivat nekin juomaan. Tee tuoksuu saunavihdalle, väriltään se on aika tummaa, mutta maultaan mietoa. Ei hullumpaa nimenomaan janojuomana ja sopivissa siivuissa.

Toisinaan kirjalliset ja muuten tietoviisaat tuumailut piinaavat Vilhoa sen verran, että muistista pitää oikein kaivella nuorempana luettuja juttuja. Vilholle Istanbul on jäänyt mieleen merkillisistä teksteistä, tärkein niistä on varmaan Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu, joka on jatkosotakirjallisuuden varmaankin ainut teos, joka alkaa Istanbulista. Suomen miltei ainoa dandy, Paavolainen oli ehtinyt jälleen matkalle, kun sota tuli ajankohtaiseksi. Tie vei pian takaisin kotiin ja rintamalle tk-tehtäviin. Vuonna 1946 julkaistut päiväkirjat saivat kamalaa kritiikkiä ja esitettiin myös syytteitä siitä, että ne olisi kirjoitettu jälkeenpäin ja jälkiviisaina. Mene ja tiedä, Paavolaisen terävänäköisyys oli huikeaa jo kirjassa Kolmannen valtakunnan vieraana, tuskin tuleva tappio jatkosodassa jäi arvaamatta häneltä.

Vilho on aina ajatellut, että Olavi Paavolainen oli varmaan paras otsikkojen keksijä kirjoilleen. Waltari oli puolestaan kotimaan paras mies kirjoittamaan samaa tarinaa kirjasta toiseen ja osa niistä sivujättiläisisten tarinoista seikkaili pitkäänkin Istanbulissa. Täällähän Waltari varmaan kävikin, toisin kuin Egyptissä. Vilho kyllä pitää Waltarista ja luetut sivuhirmut ovat kunniapaikalla hänen kirjahyllyssään, mutta vuosia niihin on ollut kovin vaivalloista tarttua.

Lyhin kirjallinen panostus tulee Vilhon mieleen William Butler Yeatsilta, mutta Bysantista kertova runo pitää pureskella toisenlaisen juoman kanssa.

Miten ihmeessä Vilho päätykään näin kirjallisiin mietteisiin, vaikka hänellä on kourassa lämmin Tavuk döner, sämpylään tehty kanakebab? Sitä paitsi kissanpentu pyörii jaloissa odottaen tarjoilua. Kaikkiaan Hagia Sofian kupeessa olevassa puistossa kissoja on paljon, ja erityisen paljon niitä on suositun grillikioskin takana. Pentu saa palansa kanaa ja sitten myös Vilho saa syödäkseen.

Vilho ja Annikki ovat tulleet juuri Hagia Sofiasta, paikallisittain nimi kuuluu Aya Sofya. Museoitu entinen moskeija ja kirkko on lyhyesti vaikuttava, eivätkä vuodet ole vieneet sen arvokkuutta. Rakennus on Rooman suuruutta, mutta ennen kaikkea se on kovinta bysanttia vaikka mosaiikeista on jäljellä vain hyvin vähän. Paikka on vuori ja sen sisällä ollessa ei voi kuin todeta olevansa valtavan kappaleen sisällä, ei siitä oikein kiinni saa. Kyllä Vilholle Hagia Sofia on niitä paikkoja, jotka ovat ennen kaikkea jossain omassa kategoriassaan, ja menneisyytensä kantamana ne ovat myös jossain omassa ulottovuudessaan; tässä rakennuksena, mutta muuten kuin unen harsossa.

Vieressä oleva Sultanahmet Camiii, Sulttaani Ahmetin moskeija eli Sininen moskeija ei sinisine koristelaattoineen pääse Vilhon mieleen Hagia Sofian jälkeen. Asialle ei mahda mitään, mutta kaupungissa on kenties merkittävämpiäkin moskeijoita, tämä on kuitenkin turistikaanonin pääkohde. Soliman Suuren moskeija, Süleiymaniye Camii muutama päivä sitten oli Vilholle selvästi kovempi juttu.

Keli on kovin lämmin, vaikka tuulinen ja pilvinen onkin. Kulttuuria on nyt vahva annos ja samalla Vilho on silmäillyt neitoja ja muita näkymiä. On aika palata kotiin teepannun ääreen.

Illalla Vilho katselee talviaikaan siirtyneenä ikkunasta pitkään. Tasavallan päivä on tulossa, kotimaassa on kunnallisvaalit. Lokit ovat Istanbulin hallitsevin lintulaji, illan pimetessä ne lentävät nyt laajana parvena nousevissa ilmavirtauksissa. Lokit eivät juuri kaupunkilaisten menoa häiritse, mutta pitävät kaupungin merellisyyden mielessä. Muutama pääskynenkin liitää kovaa kattojen päällä. Varpuset hengailevat räystäiden tuntumassa ja turkinkyyhkypariskunta katselee kadulle antennista. Tomaattikastikkeen ja pinnasta tummaksi paistuneen lihan tuoksu alkaa taas nousta ylös asunnoista ja ravintoloista. Ruuan tuoksu ja katujen kuhina palauttavat Vilhonkin vääjämättä tähän päivään ja lämpimään bysanttilaiseen yöhön.