Suuressa basaarissa Vilhon pääasiallinen kokemus muodostuu kirkkaasta auringonvalosta, joka tulvii taivaalta helteisenä. Basaari on unessa ja viettää edelleen pyhäpäiviä. Ulkoilmassa sijaitsevalla reuna-alueella voi kuitenkin saada markkinoista esimakua, kun kuhina on keskittynyt muutamille kojuille. Vilholle tarjotaan miesten "merkkisukkia", "laatutuoksuja" ja kaikki tämä myös sujuvalla bulgarian kielellä, joka vaihtuu portaattomasti, saksaan kun suomalaiskolossissa ei tunnu syntyvän mitään reaktiota. Basaarilla on siis liian hiljaista, joten sinne on palattava joskus kun kuhina on tuhatkertainen.
Yliopistoalueen kautta basaarilta pääsee kuitenkin vähitellen muihin maisemiin ja katsastamaan antiikkisen keisari Valensin akveduktin jäänteet. Vesiväylä lienee alun perin sataluvulta, mutta nykyinen sktruktuuri lienee saanut muotonsa 300-luvulla. Vilho on erityisen mieltynyt akvedukteihin ja niitä hän on luuhannut katsomassa kaikkialla minne tie on vienyt. Niitä ei ole liikaa, eivätkä ne ole järin monimutkaisia rakennelmia, mutta silti hyvin vaikuttavia. Vilho pohtii, mikä vanhoissa kivissä on niin kiinnostavaa - hän nimittäin aina mainitsee lomistaan tutuilleen, että on menossa katselemaan vanhoja kiviä sinne tai tuonne. Vanhoja kiviähän liki kaikki muinaiskohteet ja antiikin rauniot ovat. Ainakin akvedukteissa ja raunioissa on suurin tilpehööri tiessään ja jäljellä on jotain, jonka aitous jää katsojan päätettäväksi, parhaimmillaan aitodestakaan ei ole epäilystä, kun kohde voi olla hakattu kallioon. Tämä Valensin akvedukti on pienenä pätkänä jäänyt autotien päälle kaareutumaan ja kaistat kulkevat klassisten kaarien läpi. Siinähän se on, kuin kuvaajana kulttuurille - ei tule mistään, ei mene minnekään eikä johda enää mitään kenellekään, mutta puhuttelee ja panee päättelemään. Vilho alkaa epäillä sekä kuvaamistensa että pohdintojensa laatua ja miettiikin seuraavat tunnit vain ruokaa ja juomaa.
Akveduktilta on aika palata omalle puolelle vettä ja tällä kertaa maailmankuvaa laajennetaan käyttämällä toista siltaa Kultaisen sarven lahden yli. Atatürkin silta on koruttomampi ja kovasti liikennöity, mutta kalamiehiä on metrin välein täälläkin. Jokaisella on puinen vapateline, joka on nimenomaan räätälöity sillan kaiteeseen. Tasaisin välein joku kalamieheistä myös myy onkitarvikkeita, koukkuja, painoja ja sitä rataa. Vilho toteaa Annikille, että kalamiehet ovat samaa koulukuntaa kuin venäläiset virkaveljet kotimaan suunnalla. Ulkoilu ja rouvien pakoilu ovat avainasemassa harrastuksessa, ynnä muut miessakkien yhteiskokemukset.
Kävelykadulle pitää jälleen kiivetä veden tasasta ja kuumana päivänä tämä on melkoista urheilua. Lähinnä mieleen tulee se, että nyt on viileää ja syksyistä raikkautta. Kesällä ei kiitos, tuumii Vilho. Kuin varkain sokeria tarttuu matkaan Koska-merkkisestä makeismyymälästä ja samannimiseltä valmistajalta. Lisää lukumia testattavaksi ja sokerihumalan sokkeliksi. Asunnolla pitää juoda teetä kupillinen ja sitten suuntana on ruokinta.
Asiallinen, vaatimaton ja suosittu ruokala lähellä Taksim-aukiota pelittää hienosti. Vilho tilaa oitis linssikeiton, ezogelin, alkupalaksi ja on erittäin mieltynyt siihen. Punaisiin linsseihin perustuva keitto maistuu tuoreilta herneiltä, mutta siinä on pehmeä ja samalla mausteisen pikantti maku. Annikki saa salaatin, joka on asiallinen. Leipää täällä tunnutaan aina tuovan kopallinen pöytään kyytimuonaksi. Leipä muistuttaa paksua pizzataikinaa ja se on selvästi vähäsuolaista ja erittäin tuoretta, nimeltään pide.
Pääruokana on iskender kebab, kolmasosa venemäisestä lautasesta on jougurtin vallassa, sitten on tomaattikastikkeen ja lihalastujen peittämä pääosa, jonka alla on leipäpaloja. Annoksessa on lähinnä koristeena halkaistu tuore vihreä chili ja ruoka ei juuri muistuta kotimaan kebab-annoksia. Toki tässäkin on noin 5 ranskalaista perunaa, mutta liha, vaikkakin on pyörivästä kebab-tangosta, on pohjimmiltaan kokolihaa, ei puristettua jauhelihaa kuten niin usein Turkin ulkopuolella. Muona on hyvää, vaikka leipäpaloista kastikkeessa ei erityistä iloa ole.
Illalla on aikaa sulatella ateriaa, kuten myös vähäisiä turistikokemuksia päivältä. Välillä pitää kuitenkin katsella vähän sivualueitakin ja kulkea toisia siltoja. Vilho yrittää lukea tulevista historiallisista kohteista, mutta päähuomio keskittyy nyt ruokasanastoon ja lounaspaikasta mukaan tarttuneeseen menu-esitteeseen. Onneksi ruokapaikkoja on ympäristökin täynnä, kivijalassa ensimmäiset ja siitä alkaen kaikkialla. Niin ja niitä kohteitakin toki on vielä paljon näkemättä.
Ei taida joo parhaat Kebabeläimet kulkeutua Kurviin saati Kamppiin, vaikkakin niiden tekijät lienevät näilläkin kulmilla ihan aitoja alkuasukkaita, toisin kuin useimmissa täkäläisissä pitserioissa.
VastaaPoistaMitenkähän sellainen kokolihainen norsunjalka sitten oikein tehdään? Onhan se jostain suikaleista liimattava kasaan. Lienee sitten kai ihan kustannuskysymys, ettei täällä tehdä samoin? Vai johtuneeko siitä, että Kebab katsotaan jotenkin "roskaruuaksi" ja siihen kelpaa vähän mitkä sattuu ainekset.
Siinä onkin hyviä kysymyksiä kebap-aiheesta.
VastaaPoistaVaikutti siltä, että osa kokolihaisista döner-vartaista oli tehty enemmän tai vähemmän latomalla pihviä toisen päälle tankoon ja painovoima sitten tekee siitä sellaisen kokonaisköntin. Varmaan muitakin tapoja on, mutta voi olla että döner syntyy aika yksinkertaisestikin.
Pääosa dönereistä oli muuten kanaa - se oli siis hyvin todennäköinen tarjokas ruokapaikoissa. Mutta varrasasiaa pitää kyllä vielä selvittää.