Olemme tänään vain perusleirissä.
Alan ymmärtää vuoristoreissujen hankaluuden henkiselle kantille, sillä ympärillä on määrätön vuoristo mahdollisuuksineen, mutta jokainen päivä ei pysty tekemään pitkää, täysmittaista reissua. Tasaisellakin upeat vuoret ovat maisemana taustalla, eivät jätä ajatuksia rauhaan – muistuttavat, että olemme tasamaalla, poissa reiteiltä joita varten tänne tultiin.
Päivä on kyllä ihan kaunis, ihan hyvä vuoripäivä siltä osin tarjolla, mutta Vilhon mukaan pitää palautua. Ei siis rinteeseen, vaan ensimmäistä kertaa kotikylään.
Kylä on pienehkö, mutta erittäin elinvoimainen. Tietysti tämä on siisti ja täynnä kukkalaatikoin koristeltuja taloja. Muutama iso hotellikin on, mutta tirolilaistalot ovat niin tavattoman sopusuhtaisia, että hobbittikin voi tuntea kateutta. Onhan kotitalommekin valtava, mutta sen mittasuhteet ovat sellaiset, että se tuntuu kotoisalta ja sopivalta. Näissä on kyllä oma taikansa näissä maatalo/omakotitalo/lomahuoneistoyhdistelmissä. Sitten on puu-uunipizzeriaa, perinteisiä paikallisia ruokapaikkoja, hakimin pitämä pikaruokapaikka ja turistien matkapuistopaikka.
Aivan asuntomme tuntumassa on suuri lohilammikko, joka paikallisten mukaan on järvi.Täällä viljellään tosissaan forellia ja valtavat laiturit halkovat pikkujärveä Anttila valokuvasi forelleja museokamerallaan ja sai tähtäimeen myös nokikanoja. Samaan aikaan Tyrkky kompuroi ja putosi sivummalla matalaan lohialtaaseen, josta Aholaita hänet kiskoi jupisten ylös. Lexa oli miltei järkyttynyt, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.
Anttila paineli kalakasvattamon myymälän ja tinki kalaa kolmasosahintaan. Tässä vaiheessa tietäjä, haltijat ja Vilho lähtivät kohti viinakauppaa eli kylän supermarkettia.
Anttila alkoi paukuttaa suomeksi pitkää selitystä siitä, että nyt pitää lohta myydä edullisesti kun sitä tullaan ihan Suomesta asti ostamaan. Seurasi loputon litania muuta selitystä ja valtava määrä viittelöintiä käsillä. Aholaita seisoi vieressä hämmentyneen. Kieltitaitoinen Tyrkky ei osannut päättää, häpeisikö enemmän märkiä vaatteeitaan kuin suomea polottavaa kaveriaan.
Aika moni kalojen punnitusjonossa eli kassalla ollut asiakas tuntui ajattelevan, että kyseessä on savustamo-kasvattamon jonkinlainen PR-temppu ja joku livautti taikasanan "Gimli" suupielestään. Porukka taputteli ja hurraili, puntaritisikille ei ollutkaan niin kiire. Täällähän kävi oikein konkreettisesti pesunkestäviä kääpiöitäkin, vieläpä epookkikostyymissä
Anttila on just tuollainen. Ne kalat eivät lopulta maksaneet mitään – kolme isoa vonkaletta, jotka selkein käsimerkein näytettiin ja käsiä levitellen kuvailtiin. Siinä otettin sitten esityksen jälkeen kaverikuvia ja sometettiin Tyrkky taisi jossain välissä – sujuvalla saksalla – ohimennen kiitellä kalasaaliista ja pahoitella toverinsa "suorasukaisuutta".
Mehän mentiin sitten kääpiöiden kanssa siihen rannan savustamoon kalasaaliin kanssa. Savustuksen jälkeen saatiin eteemme reissu paras ateria ja söimme viiteen pekkaan valtavan määrän todella maukasta forellia perunasalaatin kanssa. Tyrkyn vaatteetkin ehtivät siinä tohinassa kuivua.
Palasimme asunnolle pitämään kunnollisen ruokalevon.
Vilho ja tietäjä palasivat viinakaupasta, haltijat ostivat tuliaisia ja hääräsivät tunnin vuorikristallikaupassa. Vilho nakerteli jotain ruokaa asunnolla, tietäjä ja haltijat söivät kylpylällään.
Jalat olivat kipeät,palautuminen paikoillaan mutta odottelu käy hermoille. Ja mitä me odottelemme – Can you tell what were waiting for, Señor?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti