Näen usein isännästäni. Pitkiä, päättymättömiä unia.
Kauheita, väkivaltaisia... ja kauniita. Onneksi ne eivät ole pelkästään unia.
Tämä kääpiöiden projekti, ei ole ollenkaan mukavaa juttu. Ne pikku paskat ovat huomanneet jotain olennaista. Siinä on mukana kaikenlaista henkistä, statistia, mutta mitäpä niistä. Lopetetaan se.
Kun näitä hommia hoidellaan asiallisesti, niin pientä jeesiä jyrkänteellä, haittaa liikenteessä tai mitä sinä nyt ikinä voisit kuvitella. Minä en oikeastaan kuvittele, olen jo nähnyt kaiken.
Öisin kuljen huoneissa, katson levollisia, levottomia kasvoja.
Annan unia, kannustan kärpäsiä. Toisinaan joku ovi narisee, lattialankku narisee. Se olen aina minä, ei ole muita, ei ole peikkoja tai kummituksia. En tunne jumalaa, mutta minä olen paikalla, se on varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti