Hobbitit esittelyssä

    Hobbittien identiteettiä määrittää ensinnäkin se, että tunnetuimmassa alkutekstissä meitä kutsutaan nimellä "hobbit". 

     Suomennoksen tuloksena kaksoiskonsonantti on vaihtanut paikkaa ja suomeksi olemme "hobitteja". Herkempi alkuperäiskansa saisi tästä jo tuntuvan identiteettikriisin, mutta se ei ole meidän juttumme. En oikein itse tiedä miksi kaksois-b on niin hankala juttu, joten olen itse ihan mielellääni koko ajan vain hoBBitti. 

    Ihan sivumennen sanoen ymmärrän myös meitä "suomalaisia", sillä käsittääkseni kaikkialla maailmassa ihmiset kiinnostuvat pikkusen, kun ollaan "aus Finnland"ja puhutaan jossain finlandesea ja ollaan muutenkin niin finnische ja Finlandia sitä ja tätä. Tunnelman voi missä tahansa muurata ihan kunnolla, kun kertoo, että omissa porukoissa ollaan kuitenkin "suomalaisia Suomesta".  Siis: Finnit kuuluu teini-ikäisten naamaan, mutta kohteliaana pienen maan ihmisenä "olen sulle vähän aikaa Finn." 

    Tai sitten tämä, että kun joku kauhistelee kohteliaisuuttaan,  "että minä en nyt taida osata yhtään suomea" – ja vastaanottavan suomalaisen äidinkieli onkin svenska. Mutta pienet joustaa; uskokaa, kokemusta on.

***

Kuten kävi ilmi, asun pikkuserkkuni Lexan kanssa Kontulassa rivitalossa. Meillä on tosiaan pyöreä ovi, mutta muuten huusholli on melkoisen tavanomainen. Kodikas, ennen kaikkea.

Hobbitit ovat suuren pamauksen jälkeen toimineet hyvin vahvasti puutarha- ja metsäalalla. Puu-rakkaana lajina mekin teemme Lexan kanssa taimikon istutusta kesäkaudella. Sehän on sellaista yksinäistä puuhaa, eikö kukaan koskaan näe mistä ne taimikot metsään tupsahtavat. 

    Talvikaudella olemme töissä kauppapuutarhoissa eli Suomessa se tarkoittaa kasvihuoneita. Hobbitit ovat melkoisia viherpeukaloita ja kasvihuoneet ovat etenkin talvella hiljaisuuden tyyssijoja. Työ on puitteiltaan rauhallista ja palkitsevaa. Ja näkymätöntä.

Tietokonepelit, etenkin verkkopelaaminen on meillä intohimona. En haluaisi kehuskella, mutta mestaruuksia löytyy enemmän kuin oikeastaan keneltäkään, ainoa varteenotettava kilpailija on minulla aina ollut tuo Lexa.  Lexa on hobbitiksikin pieni ja on aina joutunut taidokkuudellaan korvaamaan vähäistä varttaan. Kaveri on aika lailla tunneihminen, herkkäkin, mutta tekniikka sillä toimii. Minä olen enemmän periksiantamaton ja ratkaisukeskeinen. Lexan suku tulee Lahden Messilästä.

Kun me haettiin retkikuntaan väkeä, niin Lexahan se oivalsi heti: Kysytään kaupan tytöiltä. Nimittäin kauppapuutarha, jossa olemme töissä, on kiinteästi kytköksissä suureen pohjoismaalaiseen puutarhakauppaketjuun. Me vietiin Vantaan suurmyymälään pakettiautolla taimia tässä yhtenä päivänä ja varmistettiin se, että ehdittiin mukaan myyjien kahvipaussille. Lexa pisti pullat pöytään ja kuulumisten jälkeen kysyttiin: Onko meillä muuten asiakkaina haltijoita tai tietäjiä?

    Porukkahan tietysti kysyi, olemmeko tosissamme ja mehän sanoimme olevamme. Sitten me todettiin melkein yhteen ääneen, että "jos te ette satu tietämään, niin eihän sille sitten mitään mahda." No, jokainen tietää että kaupoissa käy aika monenlaista väkeä ja ne kovin anonyymit kassaihmiset tietää ja näkee kaikenlaista. Mimmit laittoivat parin päivän päästä sähköpostia muutamasta haltija/tietäjäoletetusta ja vaatimuksen siitä, että pikkujouluihin on tuotava valkoviiniä ja sitä mun kuuluisaa sienipiirakkaani. It's a deal.

Edessä oli pari tapaamista listattujen henkilöiden kanssa, vastahakoisia matkakumppaneita, jotka kuitenkin suostuivat. Kaikki jupisivat, "että jotainhan tässä on tehtävä."

Joten tässä ollaan, retkikuntana. 

Ja kuten huomasitte, kun viimein tuli se kohta, jonka olisi oikeasti pitänyt olla "enimmäkseen hobbiteista" niin sehän se vasta olikin jostain muusta.