H1: Odottamaton seurue

Jos olette koskaan keränneet aitoa keskimaalaista retkikuntaa suorittamaan vaativaa tehtävää, niin tiedätte että vaikeinta on löytää ryhmään pätevä tietäjä. Näin todella on.

Vaikka kääpiöitä ja hobbitteja on lopultakin reilusti saatavilla, ja haltijoita voi löytää vaikka päivätansseista, ovat tietäjät harvinaisia sekä lisäksi haastavia rekrytöintimielessä. 

Joku saattaa nyt ajatella, että perinteisesti juuri tietäjä on se, joka toimii retkikunnan alkuunpanijana, aivoina ja päämoottorina, mutta oikeasti täällä kentällä se ei aina näin valitettavasti mene. 

Siis voihan joku oikeasti olla niin fantasioiden pauloissa, että luulee hobbitti/kääpiö/haltija/ihmis/tietäjäporukan olevan hyvin järjestäytyneen ja itseohjautuvan projektin perikuva – siis sellaisen, jossa kaikki menee ikiaikaisen viisauden tahdissa ja korkeimman suojeluksessa. Tuo nyt on silkkaa tarua.

Sen verran innostuin nyt tässä alussa, että on pakko peruuttaa vähän ja ottaa se kuuluisa "olipa kerran"  uudestaan. Tästä lähtee:

***********************************

Tämä tarina kertoo enimmäkseen hobbiteista. 

Nyt kun oikea alkulause on saatu hoidettua, voin todeta, että kyllä tämä tarina kertoo enimmäkseen ihan muusta, mutta näin näitä taruja on tavattu aloittaa. Mennään kuitenkin saman tien asiaan.

Yhtenä mukavana torstai-iltana, juuri ennen teetä, ovikello soi. Ovella oli parrakas kääpiö kahden toverinsa kanssa.

- Asuuko täällä hobbitti Rontu Kontulalainen? kysyi parrakas kääpiö.

- Kyllä, minä olen, vastasin pahaa-aavistamattomana.

Samassa nämä kolme marssivat sisään muina kääpiöinä ja asettuivat muitta mutkitta siistiin ja mukavaan keittiööni. Heillä oli mukanaan muovipussillinen huurteisia oluttölkkejä – olin juuri puuttumassa siihen että niitä nosteltiin tiskipöydälle, kun keskellä keittiön pöytää asetettiin kaksi suurta paperikassia. Niistä nousi lämpimän ruuan houkutteleva tuoksu. 

    Kääpiöt levittivät tuotapikaa lautasia, laseja ja ruokailuvälineitä keittiön pöydälle. Mielessäni oli useitakin protesteja, mutta kasseista kuoriutui pusseja ja niistä esille nostettiin miltei höyryäviä, vihannes-, sieni-, liha- ja kaalitäytteisiä piirakoita, sekä lisäksi pino uunituoreita karjalanpiirakoita. Munavoita oli tarjolla, vihanneksia hieman vähemmän.

    Kaikki leivonnaiset olivat lämpimiä ja kertakaikkiaan herkullisen tuoksuisia. Päätin jättää yksityiskohtaiset protestit tuonnemmaksi, sillä eteeni ilmestyi lautanen, jossa komeili valikoima tarjonnasta. Samassa sihahti oluttölkki ja pian lautasen viereen työnnettiin huurteinen tuoppi olutta. Supisin jotain "ei olutta koskaan torstaisin," mutta se oli aivan yhtä turhaa kuin niiden kuumien sienipiirakoiden vastusteleminen. Parempi tässä tilanteessa oli vain iskeä kiinni herkullisiin ruokiin.

Aterian jälkeen kääpiöt siivosivat jäljet yhtä nopeasti kuin pöydän kattoivatkin, ja pian istuimme olutkolpakkojen ääressä piippua poltellen. 

Ehkä arvaattekin, kääpiöt eivät vain yhtäkkiä häipyneet rauhallisesta elämästäni (jättäen loput piirakat jääkaappiini), vaan alkoivat esitellä retkisuunnitelmia, karttoja ja luontokuvia lohikäärmeistä. 

Itse pääsuunnitelma oli yksinkertainen: Vuorille lähdetään hakemaan tasuria (tarkoittaa kuulemma "tasapeliä") ja samalla kerätään kaikki mahdolliset voimasormukset mitä ikinä löydetään. Parillakin mahtisormuksella saataisiin sen verran rajatonta valtaa, että sodat, ilmastonmuutos, nälänhädät ja hikka saataisiin pysäytettyä. Luulisi riittävän motivaatioksi.

Nyt pitäisi - sanoivat - vaan saada possea kasaan riittävästi (tarkoittaa kai samaa kuin "porukka"). Tässä vaiheessa minä tulin kuulemma mukaan kuvioon.

HR ei kuulemma tarkoita "hobbittiressukkaa", mutta tarkoitti mitä tarkoitti, niin tässä sitä vaan googlaillaan suippokorvia ja tietäjiä ja yritetään koota retkikuntaa tähän äärimmäisen haastavaan operaatioon.

Joten vapaaehtoiset tietäjät tai haltijat, ilmoitelkaa!

PS: Sauva tai jousipyssy ois kiva.