Perjantaina Viho herää 0445 ja voittaa herätyskellon kymmenellä minuutilla. Suomessa on mustan pimeää, tietysti kosteanoloista, sillä pari päivää on satanut paikoin rankastikin.
On elokuun viimeinen perjantai ja pitkästä aikaa suuri päivä Susivuorten elämässä, sillä suunta on lentoasemalle.
Kaikkea hallitsee kuitenkin epävarmuuden ja väsymyksen syvä tuntemus. Onnistuuko matkailu? Mitä mutkia koronakontrolli teettää ja ehditäänkö ylipäätään normaalisti?
Nyt mennään ensimmäistä kertaa junalla lentoasemalle. Susivuoret muuttivat vuodenvaihteessa uuteen taloon ja näin myös reitti lentokentälle on pitänyt päivittää.
Paikallisjunan kyydissä ollaan sopivasti 0555. Juna on siinä mielessä huvittava, että sen päämäärä on aina Helsinki - kehäreitistä kun on kysymys; Tuollainen tieto ei kuitenkaan matkailijaa auta lainkaan.
Susivuoret toki osaavat sentään väsyneenäkin päätellä sen, että mennään oikeaan suuntaan, mutta tuttuakin maailmaa tulee vain toisinaan katseltua turistin silmin.
Vilhoa on mietityttänyt viikon verran se, miten lentoasemalla kontrolloidaan koronatodistuksia. Siitä ei puhuta infoissa mitään, eikä tieto tule vastaan muutenkaan helposti.
Koronalaput unohtuvat kuitenkin pian asemalla, sillä lähtöaulassa on järkyttävä väenpaljous pienellä alueella, jopa siinä määrin, että kaikki erilaiset jonot ovat vain yhtä pulisevaa massaa kassiensa kanssa.
Vilho sukeltaa automaateille ja matkalaukkutarrat ovat pian kasseissa ja liput tulostettuna.
Valtava lauma jonottaa check-in -tiskeille, joissa on palvelua, mutta onneksi itsepalveluhihnoille päästään käytännössä heti, tosin sielläkin on auttelemassa kolme henkilöä, jotka ovat lähinnä tiellä ja hoputtavat väärällä hetkellä.
Lähtöaula-alueen ahtaus on suurin ongelma: Jonoilla ei ole tilaa, siksi kaikki velloo yhtenä massana. On vaikea päästä sivuun laittamaan pahvejaan ja tavaroitaan ruotuun, sillä oikein mitään “sivua” ei ole missään. Pääsyynä tähäb bordelliin on terminaalien remontti, ei korona tai viikonpäivä.
Kassit lähtevät nopsasti, seuraavaksi pitää kiertää kauaksi, että löytää turvatarkastusjonon pään eikä päädy vahingossa jonoon, joka luikertelee kuin laavavirta kohti check-in -deskejä.
Kukaan ei ole kysynyt koronasta vielä sittenkään, kun turvatarkastus on ohi. Itse turva on piinallinen, sillä nyt läpivalaisijat ovat kiinnostuneet kaikista kojeista ja reppuja katsellaan parikin kertaa muun hässäkän ohessa.
Maanalaiselta juna-asemalta lähtemisestä kun mitataaan, turvasta läpi pääsemiseen ja laukkudroppaamiseen menee lähes 30 minuuttia. Aika ei tietenkään ole pitkä, mutta sama homma on hoitunut usein vajaassa vartissa, joskus nopeammin – mutta aina pienemmällä kaaoksella.
Nyt porttimaisemissa syödään aamiaiskolmioleivät ja juodaan suomalaista johtovettä, samaa nestettä otetaan muistoksi pulloihin. Viimein ja lopultakin portilla 19 kysytään koronatodistusta samalla kun boarding pass luetaan koneelle, mutta koronalapun QR-koodia ei skannata, vaan rouva vain silmäilee pahvin. Sen jälkeen tuota arvopaperia ei matkapäivänä tarvita.
Sitten sitä vaan ollaan taas lentokoneessa, istumassa brasilialaisen Embraer ERJ 190:n penkkirivillä 4. Vilho on hämmästynyt että tänne asti on päästy.
Embraer on kone, jota Vilho “loves to hate”. Ja aina kun Vilho mainitsee mielipiteensä sataysikymppisestä, Annikki melkein kimpaantuu. Vilhon näkemyksen mukaan Embraerilla lentäminen on kuin taivaalle ponkaistaisiin liikennelaitoksen sinisellä bussilla.
Myöhemmin ilmassa Susivuori joutuu toteamaan, että kone menee “tasaisella” ihan kivasti, ja lentosää vaikuttaakin erinomaiselta. Nousuissa, laskuissa ja turbulenssissa pienehkö Embraer on jotenkin hontelo ja heikko, sen suhteellinen pienuus ei välity matkustamoon ketteryytenä tai kepeytenä, toisin kuin laita on vaikkapa Pohjolassa lyhyttä matkaa lentävien Canadair-koneiden kanssa .
Tunnin lennon jälkeen Vilho näkee jälleen maata, sillä pääkaupunkiseutua hallitsi harmaa pilvimassa, joka blokkasi nähtävyydet jo parissa sadassa metrissä kokonaan. Maassa ei satanut lainkaan, mutta kosteus oli kaikkialla. Korkeudessa odottaa kirkkaus, mutta maan peittää valkoin pilviharsomassa. Nyt ollaan kenties jossain Puolan yllä, eikä keli vaikuta hullummalta. Sitähän päästään ulkomaille, vaikka matka pysähtyisikin heti Müncheniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti