Eli miten Vilho pääsee ulkomaille ja tankkaa rajan takana
Vilho havahtuu kirkkaaseen päivään ja vaimo patistaa jälleen aamupalalle. Hän on nopeasti valmis ja alakerrassa tavataan tutut naapurit ja muut matkailijat, jotka kaikki käyvät suurin piirtein samalla ajoituksella. Sitten alkaa pakkaaminen, tavaroiden koonti ja ostettujen juomien ja muiden tarvikkeiden raahaaminen kolmannesta kerroksesta autoon. Hotellista irtauduttuaan pariskuntamme menee välittömästi kulmakunnan Lidliin ja hankkii lisää raahattavaa tulevaa korpivaellusta varten.
Vilho tarkkailee Opelin polttoainemittaria ja miettii, miten tässä maassa tankataan. Joka paikassa on omat ympyränsä bensa-asemilla. Vilho onkin jo selvittänyt missä päin autoa bensatankki on ja mitä kenties auto mieluiten naukkailee. Kotoisan ysivitosen löytäminen pitää aina sovittaa paikalliseen puheenparteen ja muutenkin miettiä, onko menovesi tänään benzin, gasolina, gaz vai benzina, ja joku käsitys pitäisi siitäkin olla, maksetaanko bensa ensin, jälkeen vai varmistetaanko ennen tankkausta maksuhalukkuus luottokortilla. Täällä ei henkilökuntaa juuri näy, sillä Espanjassa ja Italiassa vastauksen ja polttoaineen saa alan amattimiehiltä jos Fiatin jotenkin saa asemalle asti kiskottua.
Mutta vanhat kivetä vetävät vääjäämättä puoleensa. Seuraavaksi ajellaan roomalaisen villan raunioille jonnekin korpeen - tai siis "joku korpi" on Vilhon ilmaisu Otrangin Römische villalle, mutta mistään varsinaisesta maalikylästä ei tosiaan ole kysymys. Mosaiikit ovat tässäkin paikassa loistavia. Kohteen kuppilanpitäjä joka hoitaa myös lippukassaa sanoo saksaksi, että tehän olettekin jo työn pääasiassa tehneet. Perässä tulee sitten englanninnos kielitaidottomalle kaksikollemme. Lippuna käytetään nimittäin antiikkipassia, jolla Trierinkin vanhat kivet käytiin kyttäämässä ja se alkaakin olla jo puhkiraksittu.
Mosaiikkien ihailusta siirrytään eurooppalaiseen lehmänpaskan tuoksuun ja perin agraariin tunnelmaan Luxembourgin suuriruhtinaskunnan rajalla. Seutu on mukavaa ja maasto alkaa kumpuilla täällä Ardennien tuntumassa. Majatalokin löytyy ja sieltä paljastuu erinomainen huoneisto kahdessa tasossa. Kylppärissä on iso amme ja keittiön nurkassa takka. Kaksikkoamme kiinnostaa eniten läheinen puu, jossa on kolme tiaislajia kilpasilla ja pyöriihän siinä pähkinänakkelikin. Takana virtaa terhakka puro merkkinä valtakunnanrajasta. Mutta mikään ei oikeasti alleviivaa valtionrajaa, vaikka yötä ollaan entisessä tullitalossa.
Vilho huomaa iltapäivän reissulla miten navigaattorissa katunimi muuttuu sillan jälkeen ranskankieliseksi. Sitä päästiin oikein ulkomaille ja tiepäällyste heikkeni laakista Luxembourgin puolella. Rekisterikilvet muuttuvat keltaisiksi ja maaseutu on edelleen maaseutua. Annikki laskee edelleen haukkoja, sillä tänään päätettiin pitää niistä lukua jonkinlaisen tuntumana saadakseen. Niitä on jatkuvasti ja päivän jälkeen luku on kolmenkympin paikkeilla. Ensimmäinen luxembourgilainen jonka Vilho näkee on kuitenkin harakka, eikä se juuri vaikuta sen hienommalta kuin aiemmatkaan tuttavuudet.
Vilho tutkii piri-piri -chilikastikepulloja ruokakaupassa, sillä sankarimme on erityisen perso portugalilaiselle legendaariselle mausteelle, jota tabascohenkisessä pullossa kaupitellaan. No, täältä sitä saa helposti. Muutama tummahiuksinen vanhempi rouva etsii elintarvikkeita, samalla ystävättäret supattavat hyvin sointuvalla kielellä ja toisaalla lissabonilaistaustainen nuori nainen kehottaa poikaansa portugaliksi kassalle päin. Portviiniä, madeiraa, papupurkkeja, vettä, Sagresin olutta, Douron punaviiniä ja tietysti kapakalaa. Kaikkea mitä voisi portugalilaisessa keittiössä tarvita - sitä saa tietysti Luxembourgista, täältä Diekirchen keskustasta. Ja kassalta voi vielä ostaa portugalilaisen juorulehden samalla kun vaihtaa kassan kanssa kuulumisia. Radiosta tulee lähetystä äidinkielellä ja kotimaan brandy on tarjouksessa. Vilho ei oikein osaa sanoa enää missä tässä mennään, kun tavallista ruokakauppaa haettiin ulkomailta. Mutta homma käy ja ovella osataan morjestaa oikealla kielellä poislähteissä. Kaikkea pientä tarttui hihaan kuukauden safarilla tuohon korkkitammen luvattuun maahankin.
Ulkoilmassa Vilho tajuaa kuitekin olevansa taas Luxembourgissa. Ihan kaikkialla ei kuitenkaan törmää portugalilaisiin heidän omassa ruokakaupassaan, joten mieleen tulee tuumailuja edullisesta vierastyövoimasta ja vankasta siirtopopulaatiosta. Edullista bensiiniä on tankattu ja seuraavaksi ostetaan kalliita eli suomalaishintaisia elintarvikkeita - toisessakin ruokakaupassa kummittelevat portugalilaiset erikoisuudet ja Vilho päättää olla ihmettelemättä enää mitään. Ostosten jälkeen takaisin omaan leiriin ja Saksaan. Siellä Vilho keittelee tiaisseurannan jatkuessa pastaa ja ruuan jälkeen testataan suurta kylpyammetta. Korvessa ei juuri mitään tapahdu ja hiljaisuus on mukavaa. Ammeldingen on aivan yhtä hiljainen kuin Luxembourg puron takana kun yö laskeutuu maaseudulle ja piskuinen tiekin vaimenee kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti