Vilhopa on piskuisten viinapullojen kimpussa Rewe-supermarketissa. Ongelmana on vain se, että niitä myydään parinkymmenen kappaleen pakkauksessa. Putelit ovat nerokkaita - 0,2 desiä snapsia pullossa ja hintaa neljälle pullolle euro. Kassan tietämillä on kuitenkin tupakkien lisäksi sivussa myös pienempiä pakkauksia snapseja ja sieltä tuttu 4 pullon pakkaus löytyy. Suomesta ei kassalta löydy viinaa ja tupakitkin on siivottu silmien ulottumattomiin.
Nyt voidaan kysyä oikeutetusti miksi Vilho on supermarketissa ja missä; toisaalta on hyvin arvattavissa että Vilho on etsimässä pieniä viinapulloja ja sijainniksi lienee helppo päätellä joku paikka minne maantietä pitkin Koblenzista pääsee. Uskottavaa, todennäköistä ja tottakin.
Vilholle ja Annille ruokakaupat ovat matkojen kulmakiviä, kultttuurin avaimia, paikallisen elämänmenon kiteyttäjiä ja sen lisäksi niissä voi toteuttaa itseään. Ruokakaupan valikoimasta näkee mitä täällä kulutetaan, mikä on kallista ja mitä puuttuu. Sitä paitsi miltei aina Annikki löytää mansikoita niistä maista mihin lentokone nyt vienyt onkin.
Vilho on hyvällä tuulella. Takana ovat kunnon yöunet ja pätevä aamiainen konseptihotellissa ja nyt autoon on lastattu säkillinen juomaa ja muuta evästä, sillä itsensä toteuttaminen kaupassa on onnistunut hienosti. Edessä on maantietä ja tankki on puolillaan polttoainetta. Konseptihotellissa aamiaisella Vilho on katsellut salissa muutamia muita asiakkaita - kolmekymppisiä saksalaispariskuntia, jotka ovat lämpimästi ulkoiluasuihin pukeutuneina lähteneet ulos Koblenzin kohteille. Reippaasti, pitää lisätä.
Aurinko paistaa pilviharsojen takaa ja sirotevaloa on kaikkialla luoden häikäisyä ja vastavaloa ilman kummempaa kirkkautta. Mutta sää on hyvä ja aurinkolasit nenällään Vilho ajaa Opelia ja nauttii liikkeestä. Vilho miettii jokaisessa risteyksessä ja aina autoa käynnistäessään kuolemaa ja onnettomuuksia. Kukaan meistä tiellä liikkujista ei ole ajatellut, että tänään ajetaan kolari ja pannaan suunnitelmat uusiksi tai kokonaan poikki. Ajamisen ilo kumpuaa siitä että tekee sen mitä voi välttääkseen onnettomuudet ja sitten jää vain liike, siirtyminen ja tuulen tuoma raikkaus.
Mosel - tämä on sitä mitä Vilho on ajatellut kotona kerrostalossaan. Jokivarsi on miellyttävän rauhallinen ja kuskikin voi katsella rauhassa viiniviljelmiä, sillä käytännössä yksikään niistä ei ole tasaisella maalla vaan joelta nousevilla, jyrkähköillä rinteillä. Viinipellot levittäytyvät silmien eteen joen molemmin puolin tiukoissa riveissä, pengerrettyinä ja työkoneiden saavuttamattomissa. Niin jyrkkiä ovat rinteet, että siellä tuskin mennään millään työkoneella ja Annikki huomaakin yksikiskoiset radat, joita pitkin rypäleitä voidaan kuljettaa rinteeltä. Kiskot toistuvat kaikkialla.
Pariskunta seuraa tarkasti alueen linnustoa. Haukkoja on nähty paljon jo moottoritien varrella, sekä ilmassa että oksilla. Nyt joella nähdään lukuisia merimetsoja, kyhmyjoutsenia ja muutamia sinisorsia. Nähty on myös mustarastaita, jopa kottaraisia ja tietysti kaikkialla vaikuttavia nokivariksia ja harakoita. Vilho jatkaa loputtomasti jokirantaa pitkin ja seuraa saapuvia kyliä, kirkkoja ja järjestyksessä olevaa elämää joka vastaan tulee; unohtamatta viinitupia ja kaikkea muuta turismiin liittyvää toimintaa, olkoonkin että miltei kaikki tuntuvat olevan vielä kiinni.
Sää on nimittäin kylmä ja tuuli on voimakas. Paikalliset ovat toppatakeissaan ja sellaisessa Vilhokin mielellään liikkuisi ulkona. Miksi hemmetissä saamme kärsiä sekä lamasta että kylmyydestä, joka nyt runtelee Eurooppaa?
Päivä ei olisi todellinen, elleivät Annikki ja Vilho keksi jotain antiikin raunioita jossain absurdissa paikassa. Nyt seurataan armeijan lääkintäkuorma-autoa, joka kapuaa jokilaaksosta korkealle harjanteelle ja siellä siirrytään hiekkatietä pitkin kävelyreitille, jonka pitäisi viedä roomalaiselle temppelille. Annikki sadattelee kylmää ilmaa ja matkan pituutta, mutta miksei myös mäkistä profiilia. Upealta maisemareitiltä löytyy lopulta rekonstruoitu roomalainen pikkupyhättö ja alkuperäisen jäänteet. Ja luntakin on siellä täällä. Onneksi kuitenkin vähän.
Trier. Vilholle tämä on toki Saksan vanhin kaupunki, mutta toki yhtä lailla paikka edustaa Karl Marxin syntymäkaupunkia. Nyt hotelli löytyy helposti ja huonekin. On aika levätä ja tutkia niitä supermarketin eväitä. Antiikin aarteet jäävät seuraavalle päivälle, Moselin toiselle puolelle, pehmeä mutta kylmän yön suojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti