Susivuoret marssivat iltapäivällä kykladisen taiteen museoon, eikä paikka ole kaukanakaan. Matkalle mahtuu kuitenkin jo useampi museo ja pian Vilho kuvailee hävittäjäkoneita sotamuseon pihalla. Vielä ohitetaan Bysanttiin keskittynyt museo ja sitten päädytään vilkkaan kadun tuntumassa olevaan kykladisen taiteen museoon (Mouseio kikladikés tekhnés)
Kykladien saariryhmä sijaitsee mannermaalta kaakkoiseen ja siihen kuuluu sellaiset 200 verrattain pientä saarta, jotka jäävät karkeasti ottaen mantereen ja Kreetan väliin. Saarilla kukoisti esihistoriallinen kulttuuri alkaen n. 3200 eKr. ja maailman museot ovat täynnä tuon kulttuurin tuottamia kivi-idoleita, joiden muotoilu on hyvin leimallista. Museossa Vilho alkaakin heti vitsailla, että kyllähän kivihahmot ovat selvä merkki alien-vierailusta maapallolla.
Kykladinen naisfiguuri.
Marmoria. 2700-2300 eKr.
Marmoria. 2700-2300 eKr.
Vilhon suussa maistuu vielä eilinen retsina ja jatkuva kykladi-sanan toistelu alkaa tuntua kuin olisi myrskyssä Egeanmerellä. Eikä Kykladeilla ole mitään tekemistä kykloopinkaan kanssa, vaikka sekin käy Vilhon mielessä. Suomalaisen ja kreikkalaisen kirjoitusasun taakse kätkeytyy sana "sykli", sillä antiikin poikien mielestä suuri saariryhmä oli kehämäisessä muodossa (kyklos). Kun ottaa huomioon tuon aikakauden puutteelliset satelliittikuvat, niin kehä on ollut erittäin pätevä havainto saariryhmän muodosta.
Museossa on neljä kerrosta ja pari sivugalleriaa. Yllättäen varsinaista varhaista kykladista kulttuuria on vain yhdessä kerroksessa, sitten mennään jo tuttuihin keraamisiin ruukkuihin ja antiikin peruskalustoon. Toki ne ovat alueelta ja museo haluaakin antaa läpileikkausta aikakausista. Susivuoret sen sijaan olivat valmistautuneet kiertämään kolmiopäiden patsaita loputtomia vitriinirivejä. Silti yksi kerros on omistettu Kyproksen materiaalille, eikä tuolla saarella ole mitään tekemistä Kykladien kanssa. Esineet toki ovat kiinnostavia. Museo perustuu yksityiskokoelmiin ja vaikka putiikin ydinkokoelma onkin kykladinen, voidaan laitoksen nimeä pitää harhaanjohtavana. Näyttelyt kulkevat aika vapaasti esihistorian ja antiikin avarilla mailla.
Museo on kuitenkin erittäin hyvä: näytteillepano on mallikas, tavaraa ei ole liikaa ja kaikki muut vierailija ovat muualla syömässä suvlakia tai nauttimassa auringosta terasseilla. Susivuoret ovat aika lailla keskenään huoneissa, ranskalainen koululuokka jahtaa heitä parissa kerroksessa, mutta vahdinvaihto leirikoululaisten kanssa sujuu mukavasti.
Talviunestaan heräävä Vilho saa antiikin esineistöistä selvästi potkua lisää. On mukava saada päähänsä vähän polttoainetta ja päästä ihmisten ilmoille.
Näyttelytilat kierretään jälleen kaksi kertaa, sitten käydään lisänäyttelyssä katsomassa kolikoita ja kolikkojen kuva-aiheita toistavia ruukkuja ja muita esineitä. Museossa ollaan "vain" kaksi tuntia.
***
Ulkona on kesä! Päivän suurin juttu on ojentautuminen aurinkoiseen säähän, ilmastoltaan parjatun Ateenan taivas on täysin sininen ja tuuli raikastaa ilmaa; joka tapauksessa on lämmin. Kotikadun päässä Vilho poimii puusta hedelmän ja sehän onkin mandariini. Mandariini- ja appelsiinipuita on ilo kuvata, valo on niin kirkasta, että vasta illalla näkee minkälaisia kuvista on tullut.
Kotona Vilho vähän fixailee eli juo Fix-olutta parvekkeella. Varjossa on 24 astetta ja Suomessa ystävät jäävät ansaitulle pääsiäislomalle, sillä nyt on Kiirastorstai. Lämpö on suloista pitkän kotimaisen talven jälkeen.
Illan kulttuuritarjontana on käynti Lidlissä. Vilho ostaa lampaanmaitofetaa, tirokafteri-juustosalaattia, pepperoneja, ouzoa, leipätikkuja, salamia ja ties vaikka mitä muuta salaattien lisäksi. Annikki hoitaa oman osuutensa ja kauppakassit ovat painavat kun kotiin palataan.
Vilho ihastuu tirokafteri-juustosalaattiin, joka on pehmeää kuin raejuusto ja koostumukseltaan kuin aivan hienojakoista kaalisalaattia. Rasiassa oleva tirokafteri on mausteista ja erinomainen kyytipoika kasviksille. Ihan uusi herkku on myös kreikkalainen pepperonien ja jalopenojen siivuista tehty lasipurkissa myytävä "chilisalaatti", jossa liemi on yllättäen hieman makeaa ja chililohkot juuri sopivan tulisia. Nam!
Museon ja kauppareissun jälkeen syöty pieni ateria johtaa vääjäämättä sänkypuuhiin. Susivuorten tapauksessa tämä tarkoittaa tänäänkin päiväunia, eikä mitään riehakasta tyynysotaa.
Illalla Vilho nakertelee leipätikkua ja kuuntelee kirjoitellessaan Bachin pääsiäismusiikkia. Täällähän ei ole Kiirastorstai, ortodoksien kalenterin Pääsiäinen on vasta paljon myöhemmin. Leipätikut yllättivät Vilhon jo Kreetalla, Italiassahan grissinit ovat ravintoloiden vakiotarjontaa appetizerina ja ne valmistetaan aina kaikki Torinossa. Yleisiä leipätikut (kreikaksi kritsini) ovat täälläkin, niitä myydään monenlaisina leipomoissakin. Suussa maistuvat nyt seesaminsiemenet. Yö on pimeä, mutta Annikki on nähnyt taivaalla tähtiä. Kantaatit soivat ja Vilho naputtelee koneellaan. Saisi vain pentele pysyä irti siitä suuresta retsinapullosta, muuten edessä on pitkääkin pidempi Pitkäperjantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti