1.2 Ateenan-matkalla aika kuluu luppoisasti Vantaalla eli ajatuksia viinimaista

Tiistaina Vilho lähtee töistä lentokentälle iltapäivällä. Suomessa on lunta ja jäätä, mutta päivät alkavat maaliskuun lopussa olla jo usein kirkkaita. Pakkasta on kuitenkin riittänyt tänä vuonna pitkään.

Vielä lentokentällä asiat sujuvat mallikkaasti ja Vilho tulostelee liput ja matkalaukkutarrat molemmille, sitten Annikki jo saapuukin. Päästyään norjalaisen lentoyhtiön koneeseen, kiire sitten tosiaan katkeaa.

Koneeseen on bussikuljetus ja Susivuoret pääsevät ensimmäiseen kyytiin. Toista kyytiä ei ala koneelle kuulua ja lopulta syy selviää: tietokonejärjestelmä on terminaalissa polvillaan, eikä yhtiö tiedä enää ketä on koneessa ja ketä terminaalissa. Koneessa ollaan miltei kolme tuntia fiilistelemässä ja seuraamassa, kun väkea lasketaan ja käydäänpä koko porukka vielä nimilistankin kanssa läpi. Kaiikki on hidasta ja informaatio ei mainittavasti kulje. Jossain vaiheessa listat ja matkustajat saadaan täsmäämään, sitten myöhemmin laukut täsmäämään matkustajiin ja niin edelleen. Vilho nukkuu kuitenkin osan ajasta ja takertuu uuteen vakaumukseensa, jonka mukaan pienestä ei pillitetä.

Ilmaan päästään kaksi tuntia myöhässä ja samalla lähes kohtuullinen saapumisaika on jälleen kerran muuttunut öiseksi.

***

Vilho on Boeing 737-800:n kakkosrivillä ja katselee kun pimeys laskeutuu Romanian ja Bulgarian rajalla. Tänään on tullutkin kierrettyä Itä-Eurooppaa: Ensin Baltian maat, sitten  Valko-Venäjä ja Ukraina. Romania onkin yllättävän suuri, Bulgaria  huomattavasti pienempi. Vielä on pieni mahdollisuus sivuta Makedoniaa ennen Kreikkaa.

Mitäpä muuta kuin viiniä Vilho taas ajattelee. Viini tulee mieleen, kun Bulgarian pääkaupungin lähestyessä koneen alla Vilho näkee kartassa tutun nimen: Plovdiv. Tuo paikka, vaikkakin vaikea ääntää, on tuttu tuotantoalueena jostain takavuosien bulgarialaisesta viinipullosta. Vilho ei tiedä, että Plovdiv on Bulgarian toiseksi suurin kaupunki ja juontaa muinaisesta Traakian valtakunnasta. Lukemattomien alueella liikkuneiden valloittajien joukossa keskeisen tekijänä oli Makedonian Filippos II, Aleksanteri Suuren isä.  Ei, nämä asiat eivät tule mieleenkään Vilholle, joka ajattelee rakkaita rypälepeltojaan. Viinialueet reitillä toki alkavat Ukrainasta, jatkuen Romaniaan ja sitten mennäänkin jo Kreikan maille.

On pikkuisen ilkeää niputtaa itäblokin ja kreikkalaisalueen viinit samaan kastiin, mutta kauniisti ajatellen näitä juomia yhdistävät jos eivät nuoruusvuodet, niin kuitenkin ajat vuosikymmenten takaa.  Vuosi sitten Vilho muisteli, miten tuoreena täysi-ikäisenä tutustui retsinaan. Vähän samassa hengessä tutuiksi tulivat opiskeluaikoina edulliset mutta rotevat punaviinit, tuolloin usein ne olivat peräisin Bulgariasta, joskus Romaniasta.

Itämatkailu teki hyvin tutuksi ukrainalaisen kuohuviinin, jota marssi kaupoissa vastaan kaikissa entisissä neuvostomaissa. Iän karttuessa viiniharrastus on suuntautunut enemmän ns. suuriin viinimaihin ja uuteen maailmaan, kauaksi sekä retsinoista että virolaisista marjaviineistä. Ilman itämatkailua ukrainalainen shampanskoje on jäänyt saamatta ja niin vaan ovat bulgarialaiset halvat klassikotkin kadonneet viinimonopolin hyllyiltä. Oi niitä aikoja. Silti Vilho tuntee olonsa ihan tasapainoiseksi, kun romanialaisten viiniköynnösten ja hänen välissään on 11 kilometriä viileää ilmaa.

Koneen lähestyessä pimeässä Ateenaa, miettii Vilho sopivan helppoa tavoitetta loman ensimmäiselle viikolle. Silmissä jo miltei vilistävät Ateenan sadan museon miljoonat keramiikkakulhot, joita kohta nuohotaan kuono lasissa.  Mainio tavoite voisi olla antiikin hengessä maalattu viinikuppi. Se olisi verraton tapa yhdistää kulttuuri ja viihde. Ja jos kuppia ei löydy, niin aloitetaan pelkällä viinillä.  Mutta vielä on matkaa pimeältä taivaalta kaupungin sydämeen.

 Pullo Kourtaki-retsinaa. 

Tuottaja D. Kourtakis