Annikki on jatkuvasti vaikeuksissa Vilhon kulkunopeuden kanssa. Vilhon mieli liitää eteenpäin, eikä Annikin kipeä jalka kestä siinä menossa. Vilhon luonnollinen marssinopeus on kova, eikä tasamaalla Bolognassa sitä hillitse maastokaan, koska korkeuseroja ei ole. Mutta palataan hetkeksi lentokentälle ja etenkin sieltä kulkevaan kalliiseen junaan.
Kaikki sujuu pienellä Gueglielmo Marconi -lentokentällä nopeasti. Bussikuljetus vie mitättömän matkan terminaaliin, eikä siellä montaa saapunutta kyytiä ole. Italiassa tiedetään olevan siinä vaiheessa, kun reitti juna-asemalle vie rakennustyömaan, parkkipaikan kautta. Korskea juna-asema on epämääräisessä remontissa ja kuluputkeen tulee pieni kierros.
Digilippujen kirjaaminen onnistuu jotenkin puhelimella porteilla ja juna lähtee tietysti ihan justiinsa. Kiireisen lastaamisen jälkeinen kyyti on Vilhon mielestä vaakasuoraan liikkuva hissi, eikä mikään juna. Osastot ovat hyvin pieniä sumppuja, kyyti on heiluvaa ja kovaa, mutta ei kestä kuin 10 minuuttia. Hintaa on saman verran. Susivuoret pitävät ryskeessä kiinni vaunun lenkeistä ja jalat saavat kontrolloida laukkuja.
Päärautatieasemalta on sopiva marssimatka asunnolle. Kello on jotain seitsemän illalla. Susivuoret käyvät kaupassa pari kertaa, tarkemmin sanoen Annikki käy. Vilho vahtii kasseja ja nauttii leudosta, valoisasta kevätillasta.
Isäntä odottaa jo kadulla, kaikki ovat aikaisessa. Mies on hiljainen, aivan kuin suomalainen. Alun jälkeen Vilho sanoo melkoisen virheettömällä italialla miehelle, että "vaimoni puhuu erittäin hyvää italiaa, joten asiat voidaan hoitaa myös italiaksi". Mies vastaa, että "myös sinä puhut hyvää italiaa". Näinhän se on, kun pelataan rajallisella alueella, menee Vilhokin täydestä.
Asunto on vaatimaton, mutta siisti ja riittävä. Alue on hyvä. Vilho ja Annikki juovat viiniä viiden viikon tauon jälkeen ja juttelevat myöhään yöhön asti, aivan kuin eivät saisi tarpeekseen toistensa seurasta vaikka yhdessä on mennyt pian 26 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti