On juuri se hetki, jolloin Vilho huokaisee ja työntää asunnon oven kiinni viimeistä kertaa. Siihen hetkeen voi helposti jäätyä, sen on Vilho huomannut, sillä juuri silloin lähtö on konkreettisimmillaan. Oven sulkeminen on kiireen keskelläkin murskaavan haikea hetki ja täynnä nostalgiaa, vertauskuvallisuutta. Mutta avaimet on jätettävä, ovi suljettava ja selkä käännettävä.
Keli on pikkuisen tuulinen, puolipilvinen. On mainio matkustussää.
Vilho ajelee Mallorcan saaren halki ja bensatankki alkaa olla kokonaan tyhjä kun ollaan jo lentokentän kupeessa. Bensiiniin menee tasan 50 euroa ja kilometrejä sillä hintaa tullaan saamaan 700.
Auton palautus on poikkeuksellisen helppoa Palman kentällä ja etenkin Vilhon vakiovuokrafirman vastaanotto on ystävällinen ja rento. Vastaanottaja kysyy vain, onko kaikki kunnossa, ottaa avaimet ja kiittelee. Susivuoret ovat kassiensa kanssa "vapaina" ennen kuin Annikki ehtii edes tajuta autopalautuksen tapahtuneen.
Terminaalissakin helppous jatkuu, ilman suurempia jonottamisia laukuista päästään ja yhtä jouhevasti turvatarkastuksesta. Sävy on edelleen kaikessa ystävällisen miellyttävä.
Susivuorten seuraava kulttuuripysähdys on ruokalavalikoiman tutkimisen jälkeen tukeva hampurilaisateria. Edessä on koko päivän lentoseikkailu, joten nyt päätetään tankata mutkattomasti ja reilusti.
***
Aikanaan ilmasta Susivuoret näkevät Formentorin niemen hienosti, aivan kuten saapuessaankin saarelle. Sitten tulee pilvisempää ja avomerivaihe. Lennon parhaita paloja on jälleen liito Alppien yllä, aivan Mont Blancin ja Matterhornin tuntumassa. Vuoriston keskeltä sukelletaan peltoalueelle ja sitten maahan Zürichissä.
Lentojen sovittaminen Helsinkiin asti tekee tällä kertaa sen, että edessä on useamman tunnin odotus Zürichin kentällä. Kenttä on toki siisti, mutta kaikki siellä on kallista, vesipullosta alkaen. Ydinodotusalueella ei ole pahemmin penkkejäkään, taitaa pankkiväki istua loungessa tai jossain paikan kalleista kuppiloista.
Vilho on hyvin hämmentynyt, sillä tax-free-myymälät kauppaavat sveitsinlinkkareita. Hän kiertää ja kiertää kenttäaluetta, mutta totta se on, tässä ollaan turvatarkastetulla alueella ja edessä on Victorinoxin oma liike, josta saa hyvin laajan valikoiman linkkuveitsiä. Muutamassa tuliaiskaupassa on kilpaileviakin merkkejä, mutta Vilho ei löydä sentään suosimaansa Wengeriä. Ja niin se vaan on, että tällä kentällä voi ostaa vaikka pussillisen näitä verrattomia työkalu-teräaseita ja marssia lentokoneeseen. Vilho toteaakin Annikille, että näin on tässäkin asiassa Sveitsissä ihan omat säännöt.
Eväiden syömisten, terminaalivaellusten ja odottelun jälkeen päästään Helsinkiä kohden. Finnair tarjoaa ruhtinaallisen matka-aterian: vettä, mustikkamehua, teetä tai kahvia. Matka menee kuitenkin kivasti.
Kotona kaikki on kunnossa ja Vilho juo litran vettä, pistää farkkutakkinsa tuulettumaan parvekkeelle ja kömpii Annikkinsa viereen. Ennen työpäivää on on aikaa viiden tunnin uniin, mutta se riittää mainiosti siihen, että Vilho ehtii nähdä unta jostain tulevasta, mielenkiintoisesta matkasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti