Musta Polo kiitää kirkkaassa päivässä jälleen kohti Manacoria. Annikki puristaa kameraa käsissään ja Vilho katselee maailmaa aurinkolasiensa takaa. Edessä on Manacor, sen kyllästyttävä puistotie, joka tarvitsee kokea ohittaaksen kaupungin ja sitten viimein tasankoa ja tie kohti Incaa.
Pian käy ilmi se, miten kirkas päivä on, sillä Tramuntanon vuoristo näyttäytyy nyt todella komeana edessä. Ennen kaupunkia alue on maaseutua peltoineen ja aukeineen, sitten itse Inca vaikuttaa elävältä, mutta jotenkin samalla tavalla epäyksilölliseltä kuin monet Mallorcan kaupungit. Täällä on nahkatavaroiden ja -vaatteiden liikkeitä, sillä toimiala on alueen perinteinen erikoisuus.
Incassa ollaan jo vuoriston juuressa ja matka jatkuu nyt kohti rinteitä. Edessä on Selva, seuraavaksi Caimari ja sitten ollaan jo profiilissa ja kovassa nousussa. Näkymät alkavat pian olla häikäiseviä, karuja mutta hyvin jylhiä. Pyöräilijöitä on suhteellisen paljon tästä eteenpäin koko päivän, alue on suosittua harjoitusaluetta ihan globaalisti ammattipyöräilijöiden keskuudessa.
Vuorilla merkittävä maisemat vilisevät Vilhon silmien sivukulmissa, mutta tie ei anna pahemmin armoa sivuvilkuiluun. Täällä ei ole näköalapaikkoja kuin parissa kohdassa ja ajo vain jatkuu ja jatkuu. Mallorcan sääntönä on aina ja kaikkialla se, että väkeä on kaikissa kohteissa reilusti; se koskee myös pysähdyspaikkoja.
Tramuntanon vuoristosta saadaan kuvia parilla pysähdyksellä. Yhden kerran Vilho palaa reilusti taaksepäinkin, sillä maasto alkaa laskea liikaa ja näkymät muuttua, joten jos kuski haluaa edes pari kunnon kuvaa ylemmästä alueesta, niin palaaminen on tehtävä.
Pollençassa syödään lounas, joka on maittava ja edullinen. Täälläkin tarjotaan leipää aioli-majoneesin kanssa ja oliiveita alkupalaksi. Ruokailun jälkeen alkaa varsinainen kieputus, kun noustaan Formentorin niemen mäkisille teille. Pyöräilijöitä on täälläkin rinnettä tahkoamassa mutta tietysti myös paljon turistiautoja.
Paikka on kuitenkin hieno, sillä karut, jyrkät vuoristomaisemat yhdistyvät satumaiseen merimiljööseen kaikkialla Formentorissa. Susivuoret ajavat aivan kärkeen asti, majakalle, josta näkymät ovat kyllä sekä rinteille että merellä huikeat. Ilma on lämmin näinkin korkealla mäellä ja merellisessä maisemassa. Kalliot ovat kaikkialla koruttoman karuja ja kasvillisuus sitkeää puuta ja pensasta. Kivi on paikoin lähes kokonaan valkoista, mutta mukana on myös monenlaista harmaan sävyä. Eteen levittyvä meri näyttää rannattomalta, taivaalla purjehtii muutamia poutapilviä. Täällä ei ole hiekkaisen laguunin rantaidylliä palmuineen, mutta muuten näkymä on matkaopaskuvien laatua ja kuten sanottu, aivan huikea kaikkiin suuntiin.
Edessä on paluumarssi kotiin, ensin kieputusta alamäkeen, sitten läpi tasankojen ja pikkukaupunkien. Alcudian alue sivuutetaan ja rannikon tasainen kosteikkoalue.
Asunnolla vastassa on armeijallinen kissoja, jotka ovat kuitenkin jonkin verran jalkaväkijoukkuetta kurittomampia. Annikki huoltaa pienintä pentua erikseen, että se selviäisi talven yli. Tämä kissa, Kieppu, viedään keittöön syömään lusikallinen muonaa, loppujen parveillessa terassilla. Muut katit ovat vahvemmilla ateriajonossa, eivät edes aidosti kovin nälkäisiä ja lähinnä kiinnostuneita seuraavan aterian laadusta.
Vilho grillaa vielä auringonlaskua odotellessa, sillä pussissa on vielä hiiliä. Toisella kierroksella tiiligrillissä valmistetaan pihvit, mutta sitä ennen halsteriin pistetään sipulia ja paprikaa.
Ulkona on hieno tähtitaivas ja päivä on ollut hyvä. Kissat lähteävät vähitellen yöpuuhiinsa ja pentukin tuntuu pärjäävän omillaan. Susivuoret käyvät nukkumaan, vaikka Vilhosta tuntuukin edelleen siltä, että maantie kiemurtaa silmissä ja kurvit vuoristossa eivät lopu koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti