Rosoinen ja kraaterimainen rantakallio tuntuu jalkapohjissa tossujen läpikin, kun Vilho saapuu lahden suulle. Ulappa avautuu nyt eteen rannattomana ja Vilho huomaa kaivanneensa merta. Niinpä, mereen ehdittiin tottua Palman parveketalossa ja ennen kaikkea Menorcan rantahuvilalla.
Susivuoret ovat rannalla pienessä lahdessa Santanyin suunnalla. Täällä on luonnonpuisto, Parque Natural de Cala Mondragó, jossa on myös uimarantoja. Rannalla ollaan nyt toistamiseen samassa paikassa. Keli on pikkuisen tuulinen ja hieman pilvinen, mutta rantaelämä kyllä onnistuu. Snorklatessa Vilho on nähnyt useita kalalajeja ja vuonomaisen kivilahden pohjassa on aivan hienoa santaa, veden ollessa kuitenkin kirkasta.
Katseen vangitsee hillittömän suuri huvijahti naapurilahden suulla. Veneessä on useita kansia ja ulkoterassejakin kolmessa tasossa. Monenlaista muutakin venettä liikkuu aluella ja päivää tullaan paistattamaan suojaisen lahden suulle tai muuten uimaan venekyydin vaihteluna.
Mallorcalla Vilhon on yllättänyt kaikkinainen turismin vipinä. Täällä on loputtomasti aktiviteettitarjontaa matkailijoille mikroautoista sauvakävelyyn. Jos jossain on kävelyreitti, niin tienposkessa on 20 autoa ja kävelijöitä kaikilla säillä. Paljon saarella on ns. maaseutua ja korpimaista, kuivaa rinneseutua. Mutta autoteillä on paljon liikennettä ja kaikkialla, jossa jotain toimintaa on tarjolla, on väkeä. Ei näihin syksyisiin vuodenaikoihin edes Manner-Espanjassa rannoilla väkeä tungeksi, vaan oman rantapaikan löytää helposti, eikä sinne kukaan tule. Mutta täällä perheitä riittää ja jokaisella kaistaleella on joku pohjoisen asukki roiskuttamassa ja riemuitsemassa.
Vilho on hieman myös sitä mieltä, että pohjoisen liikennekulttuurin aggressiivisuudesta on jotain tarttunut tämän saaren ajotapoihin. Ihmiset ovat tiellä malttamattomia ja nopeudet ovat suuria. Kokonaisuudessaan Vilhosta alkaa vaikuttaa siltä, että Mallorcalla on paljon väkeä, jotka käyvät täällä usein tai asuvat saarella osan vuodesta. Tämä väki ei välttämättä ole mitenkään eteläisen rentoa, vaan tuskailee sitten liikenteessä "turistien" hidastelua ja arpomista. Osalla porukasta tuntuu lisäksi olevan kiire suorittamaan jotain lomatyötään ja elämään aktiivisesti...
Illalla eletään taas ulkoterassilla. Vähitellen Susivuoret alkavat tajuamaan sen, että koto-Suomessa sää on painumassa nollaan asteeseen ja tällainen pihaelämä alkaa olla pian hyvin vähissä. Annikki laittaa keittiössä suuria gamberetti-katkarapuja ja lisäksi kylkiäisenä parsaa vihreiden papujen kanssa.
Sohvalla Vilho ehtii muistella setänsä ajatuksia ja eilisiä kirjasta lukemiaan juttuja. Setä liikkui aikoinaan Tramuntanan vuoristossa ja reagoi vahvasti turismin silmittömään nousuun Mallorcalla. Sedän matkakirja onkin sävyltää pamflettimainen ja täynnä huolestumista ympäristöstä. Massaturismi tuli varhain ja voimalla ja sedän oli väistyttävä muille maille retkiltään. Silti Vilhoa kiinnostaa sedän oppi "kokonaissivistyksestä." Nykyaikana jo sana "sivistys" kuulostaa jäykän vanhakantaiselta turhuudelta. Mutta tarve sivistymiseen ei ole kadonnut mihinkään, vaikka sana vanha onkin eikä parempaa ole keksitty.
Sedän kokonaissivistys oli ideaali, jonka mukaan piti nähdä, kokea ja oppia. Setä korosti kielitaitoa, kulttuurintuntemusta, historiaa, mutta myös ruokakulttuuria ja viinitietoutta. Ja klassista musiikkia, soittotaitoa. Eipä siinä mitään, tuskin Vilho olisi koskaan oppinut mitään soittamaan, ellei olisi saanut sedästä mallia siitä, että sellaistakin voi tehdä. Mutta aina ja kaikessa setä korosti matkailua ja sen mahdollistamaan sivistymistä ja silmien aukeamista. Nämä tärkeät asiat ovat tänä päivänä raskaan kuuloisia, aivan kuin liian juhlallisia, mutta sedälle ne olivat elintärkeitä seikkoja ihmiseksi tulemisessa.
Pohtiessaan sedän paikoin paatoksen sävyttämiä puheita, Vilhon kaataa mallorcalaista punaviiniä lasiinsa ja menee hetkeksi pihalle. Yö on viilentynyt ja kaste on laskeutunut vahvana. Pihassa seisovan Volkkarin lasit ovat kosteudesta huurussa. Mutta taivaalle levittyvä tähtitaivaskin tuo sedän tarinat mieleen, kun yötaivaan tuntemuskin on pitkälti sedän opettamaan, miettii Vilho ja katsoo missä päin taivasta Orion tänään on.
Lukijatkin pitää nyt vapauttaa sedästä, kuten myös Vilhon mietteistä. Mutta tuuli, vaikkakin ehkä vasta nouseva. puhaltelee siitä suunnasta, joka saa Vilhon tapaiset maatakiertävät mustalaiset lähtemään tielle ja taas kulkemaan, ihmettelemään ja elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti