Kolmas yö Norciassa on takana kun valmistaudutaan vuoripäivään. Auto kapuaa ylös kaupungista ja Annikki harmittelee pilviä ja sumuisuutta. Vilho muistuttaa, että päivä lämpiää täällä hitaasti, vasta kohden puoltapäivää. Aurinko näkyy jo vahvana hajavalona pilviverhon läpi, pian se murtaa sumun ja pilvet.
Melko nopeasti pilvet jäävät autoa alemmaksi, nopeasti ollaan kilometrissä ja valoa riittää siniseltä taivaalta. Pilvisumu kulkee laaksossa peltojen päällä ja kelluu pienempien vaarojen rinteillä. Metsät ja tiheät pensaikot vaihtuvat nopeasti ruohoylängöksi, jossa suuret lehmät laiduntavat. Niitä on heti tien vieressä ja muutama noista lempeistä järkäleistä on myös tiellä. Korkeanpaikan karjaa, se on selvä, sallivat kuitenkin auton pujahtaa lopulta eteenpäin. Pysähdys tulee kuitenkin heti, sillä tie nousee vielä vähän ja sitten edessä on levike, johon pysähtyy varmasti 100 % muukalaisten autoista, kunhan maailma ei ole piven peitossa.
Eteen levittäytyy nimittäin Monte Vettore, lumihuippuinen kivijärkäle, jota seuraa muutama muu valkealatvainen vuori upeana rivinä. Kohdasta tekee upean myös se, että vuoret nousevat hyvin tasaisesta, vehreästä laaksosta, joka levittäytyy näköalapaikan etualalla. Kontrasti on hieno ja näkymää tasapainottaa se, että itse katselupaikka on hieman matalampana kuin vastapäinen vuori. Tämä puoli on vihreää ja lähinnä puutonta, kumpuilevaa vuorta.
Juuri näille vihreille laidunkummuille kaksikkomme lähtee kävelylle. Lehmät ovat lannoittaneet maastoa kuuliaisesti, mutta siitä ei ole haittaa, sentään koko tienoo ei ole lannan peitossa, vaan vain verrattain tuoreet laidunalueet. Ruohonjuuritasolta katse palata maisemaan; Vilho on miltei mykistynyt vuorten kauneudesta, valon kirkkaudesta ja taivaan sinisyydestä. Kylmä vuoristoilma on parempaa kuin paras viini tässä taivaallisessa ympäristössä.
Monti Sibillini on maltillinen, kohtuullinen vuoriryhmä, mutta vuoria nämä kuitenkin ovat. Hieman käveltyään ja kavuttuaan Susivuoret syövät eväät ja juovat pikkuisen viiniä. Tuuli on helposti kylmä - taivas sininen ja valo kirkasta. Tuuli humisee välillä kukkuloiden yläosissa ja mutta muutamia maltillisia, laajoja puuskia lukuun ottamatta sää on verrattain tyyni. Ilmavirtaus on kuitenkin viileä, lämpö tulee taas sinitaivaalta porottavasta auringosta, joka tässä ilmanalassa helposti myös polttaa.
Paluu autolle sujuu mukavasti ja muutaman tunnin vuorikävely on ollut erinomainen juttu loman loppupuolella. Nyt on hyvä kieputtaa taas autoa alas pitkin vuoristotietä ja palata lämpimään hotelliin valmistautumaan päivälliseen.
Iltaseitsemältä Susivuoret palaavat hyväksi koettuun ravintolaan Norciassa, Cantina de Norsiaan. Vilhokin on nyt suunnittelut tarkasti tulevan ateriansa, sillä hänen tavoitteensa on tällä kertaa selvitä hengissä ateriakokonaisuudesta.
Alussa syödään leikkelevalikoima ja juustovalikoima. Leikkeleet ovat lähinnä erilaisia salamisiivuja, lajeja on varmaan kymmenen, mutta onneksi siivuja on vain vähän. Maut vaihtelevat pikantista hyvin pehmeään. Annikin puolella pöytää on puolestaan vuohenjuustolautanen, josta löytyy myös sahramijuustoa, sekin vuohenmaidosta. Niiden kanssa on jälleen tarjolla hunajakannu ja merkillisesti hunaja sopiikin kovien, suolaisten juustojen kanssa.
Punaviiniä on tuotu janoiselle kaksikolle litran karahvi, sen hinta on 5,90 ja maku on mainio. Vettäkin juodaan hyvällä halulla.
Annikille tuodaan paikallista spelttipastaa jäniskastikkeella. Speltti (farro) on täällä erikoisuus ja siitä syntyy tummahkoa, kokojyväpastan kaltaista ruokaa. Kaveriksi tulee vihersalaattia ja tomaattia.
Vilho pysyy edelleen villisikojen parissa. Listalta löytyy tätä paikallista riistaa myös grillattuna - sitä siis Vilholle. Kaveriksi tulee salaattimix tomaatilla. Lisäksi Vilho haluaa paikan ranskalaisia perunoita, sillä ne olivat aiemmalla kerralla erinomaisia. Vuorilla kasvatetaan myös omaa perunalajia ja potaatit ovatkin maukkaita.
Ruoka on loistavaa. Grillattu villisika on paras versio tästä riistaruuasta tällä matkalla. Pastassakaan ei Annikin mukaan ole valittamista. Tyytyväisenä Vilho siemailee punaviiniä aterian päätteeksi.
Annikki tilaa jälkiruokaa ja sen verran sitä sumplitaan tarjoilijan kanssa, että jälkkäriä ilmestyy myös Vilhon eteen, vaikka Vilho oli pyhästi halunnut ylensyöntikuoleman välttää. Annikki saa luvan syödä tuplajälkiruuat. Vilho nimittäin tilaa lopuksi paikallista munkkiolutta hetkellisen hengellisen innostuksen vallassa.
Olut on tummaa. Se on maistuvaa ja oikein mainiota, hienon hiilihappoista ja nätissä pullossa. Varmaan paikalliset benediktiinimunkit ovat saaneet apua Belgian virkaveljiltä. Lopulta Vilho katsoo tarkemmin pulloa: 10 % vol! Olut on kerrassaan mainiota, koska noin kovilla prosenteilla sen maku on edelleen kuitenkin hyvä.
Annikki saadaan vielä jaloilleen jälkiruokakuppiensa ja kakkumurujen keskeltä, Vilho puolestaan kestää kuin mies vahvan munkkioluen. On aika kiittää ihastuttavaa ja tehokasta tarjoilijatarta, sitten siirtyä taas raikkaaseen ulkoilmaan. Päivä on ollut erinomainen ja edessä on taas mukava pikku kävely kotoisaan hotelliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti