Ruskea peitto on pehmeä ja sen kätköissä Vilho on kuin sukelluksessa suuren sängyn uumenissa. Toisen kerroksen ikkunan takana kaupunki on jo verkkaisessa vauhdissa ja merkittävän Miklosičeva-kadun elämä jatkuu, pyörät pyörivät.
Vilho sekoittelee jonkinlaista cappuccinoa pikakahvista ja maidosta huoneen keittiössä ja juomasta tulee yllättävän hyvää. Leipää ja vihanneksia, jugurttia, tuoremehua - vähitellen Vilho alkaa olla valmis juomaan toisen cappuccinon.
Keskeistä Mikosičeva cestalle astuessa on se, että ilma on raikasta. Ljubljana on varmasti yksi niistä Euroopan pääkaungeista, joissa on tosissaan raikas ilma. Liikennettä ei ensinnäkään ole valtavasti, vaan kadut ovat kapeita, kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttämiä. Kääntäen ajatuksen päälaelleen Vilho tuumii sitäkin, että keskustan vuokrataso on kaupungissa niin kallis, että siellä ei juuri asuta. Siten kadunvarret eivät ole täynnä autoja, eikä liikennettäkään ole paljon. Kävelykatuja tai sellaisiin verrattavia on lisäksi paljon. Liikenteen vähäisyys pitää myös metelin vähäisenä.
Miklosičeva cestan ylpeytenä pidetään sekessionistista arkkitehtuuria. Katu ei Vilhon mielestä ole kovin pitkä, eikä kummoinen - mukava kuitenkin. Arkkitehtuuri on sellaista sopivasti koristeltua kerrostaloarkkitehtuuria, jonka kutsuminen jugendiksi olisi väärin, mutta jotain samaakin siinä on kuin jugendissa. Kasvoja ja hahmoja on koristeina, mutta rakennukset ovat usein vaaleita, suuria ja mahtailevampia. Silti katu on hillitty ja hieno, mutta kaikkiaan kuitenkin vain tavallinen katu.
Prešeren trg, kenties kaupungin keskeisen paikka, on aivan asunnon vieressä. Prešeren trg on aukio, jota paatunut stadilainen saattaisi sanoa paikalliseksi viiskulmaksi, sillä näkymää hallitsevan fransiskaanikirkon varjossa kohtaa viisi katua, joista Miklosičeva cesta on yksi. Vilhon päähän on jäänyt aukion nimitys trg - turku, suomeksihan on se sanonta "turuilla ja toreilla". Samaa syntyähän on tuo trg-sana kuin Suomen Turkukin, josta vanha pääkaupunkimme lienee nimensä saanut.
Kaupungin kadut saattavat kierrellä keskiaikaisesti, toisinaan näkyy pieniä aikakauteen sopivia kujiakin, mutta rakennuskanta on 1700-1900-lukulaista. Kadut on kivetty huolellisesti, paikat ovat siistejä ja tunkua ei ole. Kevätauringon välkähdellessä rakennusten takaa on helppo liikkua kaduilla, katsella liikkeitä ja rakennuksia. Siltoja riittää Ljubljanica-joen yli, koristeomenapuut ja hevoskastanjat kukkivat sen rannoilla vihreän veden virratessa hyvin verkkaisesti kohti Sava-jokea, joka puolestaan laskee Zagrebissa Tonavaan ja sitten aikanaan vedet kulkevat Mustaanmereen. Vilhosta sekin tuntuu erikoiselta, sillä Adrianmeri on todella lähellä lounaan suunnassa, Mustameri sentään on kaukana, kenties sopivasti alavan maan suunnassa kuitenkin. Mutta onneksi vesistöt eivät toimi tuottavuus- tai säästöperiaatteiden perusteella, tuumailee Vilho kulkiessaan Ljubljanican yli jälleen kerran yhtä lukuisista silloista käyttäen.
Iltapäivällä lounaaksi on ćevapčičia, jauhelihapatukoita balkanin tapaan - sana lienee jotain etäistä sukua kebabille. Lisukkeena on reilusti salaattia, joka on erityisesti Vilhon makuun. Tämäkin päivä tuntuu menevän hyvin rauhallisissa merkeissä. Vilho miettii edelleen ruuan jälkeen, missähän ne roomalaiset rauniot mahtavat olla? Mutta kiirehtiminen ei sovi oikein ohjelmaan, kenties seuraava päivä valottaa veilä paremmin tämän miellyttävän kaupungin nähtävyyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti