2. Hamsterina murmelinpesässä eli miten Vilho pitää sadetta Ehrwaldissa

0630 Vilho ei saa enää unta, ihme kyllä. Hän nousee ja katsastaa ensimmäisenä vuoret. Taivas on vaaleanharmaa ja pilvet vaeltavat vahvoina rinteillä, peittäen huiput kokonaan aina toisinaan. Terassinäkymät ovat säällä kuin säällä kiinnostavia, joten aamu alkaa aivan pakollisilla valokuvilla. Oli niin tai näin, tässä on tekeillä sadepäivä.

Vilhon suhtautuminen sadepäiviin on miltei problemaattinen. Sade tarjoaa mahdollisuuden lepoon ja kaupoissa notkumiseen, mutta samalla menetetään rinnepäivä lähes varmasti.

Ensimmäinen todellinen loma-aamu on hidas, vaikka Vilho puuhaakin itselleen aamiaista ja kaikkea muuta. Pihalla on kiinnostavia tiaisia ja naapurin katolla on kaksi nokivarista komeine nokkineen kuin pieninä korppeina. Varikset eivät varsinaisesti pidä sadetta, sillä ne seisoskelevat savupiipun tuntumassa veden pudotessa sulille. Toinen tuntuu kyllä kraakahtavan jotain sapekasta säästä.

Auto on nyt sitten päivän pääkulkupelinä, sillä sade tuntuu vain yltyvän. Vilho katsoo kotitien päätepisteen, Alm-bahnin lähtöpaikan ja siellä väkeä tuntuu riittävän kelistä huolimatta. Köysiratoja pitkin toki pääsee aina jonnekin ilman mutaisia polkuja ja liukkaita kiviä.

Kotikylän Mpreis-supermarket on seuraava stoppi. Vilho kerää talvivarastoja ihan tosissaan ja löytää viimein mm. legendaarista Stibitzer-kettusiideriä. Paikallista omppu-päärynäjuomaa lähtee mukaan useampi pullollinen ja toki ostetaan pehmeänmakuista hapanpunakaalia, jota täällä saa foliopusseissa puoli-ilmaiseksi.

Sade yltyy, joten Susivuori päättää painella Saksaan kaupoille eli lähimpään Lidliin. Vilho ei pidä Garmischista lainkaan, mutta siksi siellä voi käyttää sadepäivää ostoksiin. Lidlin nurkilla vettä tulee jo miltei kaatamalla. Autonperä sen kuin täyttyy tarvikkeista, mutta edelleen Susivuori vaanii lisää. Fristo-juomamarketista löytyy kahta Oktoberfest-olutta ja tietysti schorlea ja muutama muu pullo. Sitten vaan takaisin Itävaltaan ja lastia purkamaan.

Aikaisen herätyksen takia Vilho nauttii sushilounastaan jo puoliltapäivin. Sitten on yritettävä puoliväkisin päiväunia, koska sellaisille on selvästi tarvetta. Sohva kutsuu ja lopulta myös unten kaukomaat.

Vilhon heräillessä sade on lakannut ja aikaa on vielä kävelyreissulle. Hän lähtee pienelle varustetestauslenkille läheisen puron varrelle.

Vanhan myllyn paikkeilla sankarimme on tohkeissaan, sillä koskipaikassa hypähtelee virtavästäräkki, yksi Vilhon suursuosikeista. Pensaissa on vikkeliä tiaisia, mutta Susivuorta innostavat seuraavaksi pähkinähakit, jotka kraakahtavat ylilennollaan.

Polku vie alemmas, niittyjen sivuitse. Sade on nostanut maasta raikkaan, hyvin yrttisen tuoksun ja ilma tuntuu kuin eliksiiriltä. Täällä olisi helppo aloittaa kunnon vouhkaaminen vaikkapa luonnonlääkityksestä tai ryhtyä muuten terveysintoilemaan.

Seuraavalta sillalta Vilho näkee koskikaran ja se taitaa olla ensimmäinen kerta ulkomailla. Tästäkin linnusta saadaan hyvää videokuvaa. Kara sukii höyheniään huolellisesti sukelluskuntoon ja alkaa sitten tutun nytkivän niiailun kivellään.

Kävelyretki on siis miltei tasamaalla, alkumatkasta nyt on vähän sen verran profiilia, että vesi valuu, mutta korkeusmitoissa ollaan vaatimattomasti välillä 1000-1100 m. Tässä korkeudessa tuntuu kuitenkin olevan kovasti erilaisia villejä marjapensaita, joita Vilho ei juuri tunne. Kylässä on lisäksi tapana pitää omenapuita koristeena katujen ja polkujen varsilla ja niissä on todella komeita omppuja.

Paikallinen pedantti henki näkyy siinäkin, että pihojen omenapuista on huolehdittu ja ne ovat hedelmineen todellisia katseenvangitsijoita, vaikkakin kaikessa maltillisuudessaan. Tyypillinen omenapuu on kapea, pylväsmäinen eikä reunoille rehottava varjo. Vilho alkaa jo miettiä jääkapissa olevia siidereitään. Urheilukenttien tuntumassa pari oravaa naureskelee Vilhon omenapohdinnoille kuusenoksalta.

Tasamaalla ollaan kilometrissä ja siellä lentää 3-4 harmaahaikaraa yöpuulleen, yksi raakkuu muille suuntimia sellaisella äänellä, että mikä tahansa yskänlääkemarkkinoija villiintyisi tarjoamaan linnulle mainosroolia. Puro on nyt tasainen alppiniittyjen joki ja pian Vilho bongaakin muutaman pienen forellin.

Sadepäiväksi tämä alkaa olla aika hyvä, tuumailee Susivuori. Tirolilaistaloista alkaa siellä täällä nousta savua, mutta pääosassa taitaa olla kaikki sähkön varassa. Komeita halkopinoja pihoilla silti on ja kaikkiallahan täällä yhdistyy saumattomasti maalaismeininki, kova elintaso, siisteys ja asiallisuus.

Baijerissa/Tirolissa on jemmassa varmaan maailman korkein elintaso yhdistettynä hyvään elämänlaatuun. Näiden maiden koko ja kansallinen tasovaihtelu tekee sen, ettei suomalaisten tarvitse huolestua äitiyspakkaustensa ja Pisa-tulostensa kanssa: Saksalaisten suurkaupunkien kirjo pitää keskiarvot ns. kunnossa ja Mynämäellä voidaan edelleen uskoa kotimaisten tilastojen valossa siihen, että paratiisissahan tässä elellään.

Vilho kapuaa kylän poikki koloaan kohden. Ikkunaostoksia pitää tehdä urheilukaupalla kirkon luona kuitenkin. Annikin pitäisi nähdä tuo naisille tarkoitettu Deuterin reppu, Zugspitze 22. Pitäähän Saksan korkeimmalla vuorella nimikkovarusteita olla, sehän on selvä. Vilhon elintasohöpinöitä kuin pilkaten keskustassa on baari, jossa ovella mainostetaan tupakointimahdollisuutta. Perkele, siellä tosiaan eilenkin röyhyteltiin tuopin varressa. Tämähän on kamalaa, ehkä se tasaa hieman tuota tolkuttoman raikasta vuoristoilmaa.

Ilta on rauhallinen, Vilho jopa pakkaa reppunsa. Zugsptize on kadonnut pilviverhoon. Kylä on todella hiljainen jo varhaisesta illasta, täällä saa kyllä ainakin sen puolesta nukuttua hyvin. Asteita taitaa olla enää vain 14 ja yö on pimeä, rauhallinen.