Ulkokaihtimet helisevät alumiinista soittoaan, kun Vilho kelaa päivänvalon näkyviin. Hän työntää liukuvan pariisilaisikkunan raolleen ja ulkoa tulvii yllättävän kylmää, raitista ilmaa. Tänään on taas se päivä, joka uhrataan kokonaan matkailun jumalille, tuumailee heräilevä Vilho. Toisaalta Vilho on sitä mieltä, että päivän vaikein temppu on tehty, sillä usein niin takkuinen ja pitkä viimeinen yö on takana. Reissun viimeinen yö ja viimeinen päivä ovat Vilholle aina jotenkin raskaita: juhlat ovat ohi ja edessä on moniportainen matka ennen kuin ollaan taas armaassa kodissa.
Aina ja joka kerta paluupäivänä Vilho sättii matkalaukkuaan, joka on kehittänyt jostain muutaman liikakilon. Ei laukku kovin raskas ole, mutta vielä mukavampi olisi seikkailla eteenpäin kepeämmällä kassilla. Olisi kyllä hienoa olla matkustaja, jolla olisi aina kaikkeen sopivat varusteet, kevyt laukku ja runsaasti tuomisia kotiin – se vaan ei ole mahdollista.
Laukut isketään lukkoon, roskat viedään ja Vilho kuivailee vielä pari astiaa keittiössä. Huusholli on aika tip-top, mutta mukava se on luovuttaa takaisin omistajan edustajalle, kun ei tarvitse selitellä eikä häpeillä.
Edessä on metromatka Gare du Nordille, sieltä jatketaan sitten RER-junalla kohti lentokenttää. Vaihdot menevät kyllä helposti, mutta laukkuja saa väliilä hieman kantaa väliportaissa. Metron ja juna-asemien lippu/poistumisportit voivat olla välillä haasteellisia, samoin tietysti metrojunat ruuhkassa. Mutta kuten todettua, matka menee yllättävän helposti.
Lentokentälle menevä RER-juna on tehokas, mutta aavistuksen verran masentava. Ikkunoita on raavittu lähes järjestelmällisesti ja se haittaa niiden vähäisten maisemien katselua, jota radan varressa olisi. Junavaunun ja osittain myös tienoon kovakourainen käsittely johtuu paljolti siitä, että sama linja menee tietysti hieman vähemmän hienoille asuinalueille.
Susivuoret pääsevät kuitenkin sangen mutkattomasti kentälle. Finnairin käyttämä 2D-terminaali on melkoinen sumppu, eikä siellä ole juuri mitään palveluita. Onneksi repussa on hieman evästä. Nykyäänhän Susivuoret varaavat isot sämpylät konetta varten, kun ruokatarjoilu on pikkuhiljaa koneissa loppunut.
Taivaalla mennessään Vilho ei pahemmin matkaansa summaile, sillä mielessä ovat jo uudet kujeet. Mutta kevät on tulossa ja Suomeen on mukava tulla nauttimaan hiljaisesta menosta ja luonnosta. Kaupunkilomaa pääseekin pian sulattelemaan mökille ja maastoretkille. Hieman Vilhon silmäkulmassa on kuitenkin sellaista pilkettä, että maantielle tekisi mieli ja Vilhomobiilin kahvoihin. Pitäisiköhän syksyllä tehdä joku autoretki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti