Rio Douro halkaisee Porton ja tekee tästä paikasta sen mikä se on. Joen toista puolta voi kutsua Vila Nova de Gaiaksi, Gaiaksi tai toiseksi rannaksi, mutta joki on täällä keskeisempi kuin missään. Joen ylittävät useat huikeat sillat, sillä ruminkin niistä on huikea korkeutensa takia. Vanha ja legendaarinen Dom Luís -silta tai vaihtoehtoisesti Ponte Luíz I on korkeudeltaan 44 metriä ja Vilhon katsellessa alas veteen metrit tuntuvat melkoisilta. Vilho pitää sillasta paljon, sen suunnitteli Gustave Eiffelin työtoveri Téophile Seyrig ja kaksikko hallitsi teräksen estetiikan. Läheinen ja varhaisempi Ponte Maria Pia on puolestaan Eiffelin nimiin laitettu, entinen rautatiesilta, siinäkin Théophile vahvasti mukana.
Siltoja tarvitaan, sillä lyhyesti sanoen portviinitalot ovat toisella rannalla ja Porton keskusta toisella. Pelin henki on se, että sillat ylitetään innosta hihkuen ja takaisin palataan posket punaisena ja "kenkälaatikot" kassissa. Vilho tietää nämä kujeet, sillä hän on harpponut siltoja edestakaisin jo vuosia sitten.
Portviinitaloissa kuvio on se, että tiskillä kysytään esittelyä. Esittely maksaa 5 euroa ja se on jollain kielellä seuraavaksi, englanniksi silloin ja espanjaksi tällöin. Pariskuntamme menee yleensä (kyllä, nyt voi jo yleistää) ensimmäiseen ja se on tänäänkin portugalinkielinen. Annikki ymmärtää esityksestä jonkin verran ja Vilho räplää koko ajan kameroitaan puheen häntä häiritsemättä.
Esittelyt päättyvät kahteen maistiaislasilliseen. Jos on räplännyt kameraansa tahi tuijottanut sammioita ja tynnyreitä ymmärtämättä esittelyn yksityiskohtia, voi laskea drinkkien maksaneen 2,50 €/kpl. Vilhon mielestä on mukava kuunnella esittelyä portugaliksi, sillä niitä pitävät sievät, tomerat ja tummatukkaiset tytöt, joiden puhe on miellyttävän soljuvaa ja surisevaa. Kierros tapahtuu puolihämärissä saleissa ja kellareissa, joissa on vaikuttavia, erikokoisia tynnyreitä ja vakuuttavia esityksiä viinitalon toiminnasta ynnä historiasta. Lopussa päästään yhdistettyyn myymälä- baaritilaan, jossa odottavat valmiit lasit talon luotettuja juomia.
Totta puhuen kierrokset ovat hauskoja ja portviinin ystäville talojen myymälät tarjoavat juomia edullisesti, erityisesti vanhat ja vuosikertaportviinit ovat naurettavissa hinnoissa, jos asiaa uskaltaa suhteuttaa kotimaiseen viinimonopoliin. Ostosten kanssa on sitten hauska kompuroida ulos kirkkaaseen päivänvaloon, lähestyä Douron rantaa ja katsoa miten puiset, klassiset portviiniveneet kelluvat tynnyrilastissa vasten kaupungin profiilia.
Vilho suuntaa jo seuraavaan taloon ja uuteen kierrokseen kuin ampumahiihtäjä sakkokierrokselle. Kassalla veloitetaan taas 5 euroa intoilijaa kohden ja kysytään kieltä - ensimmäinen buukkaaja saa täällä valita kielen. Vilho miettii, josko turneen saisi kuubaksi... Pariskuntamme lausuu, että englanti on ok, mutta muukin käy, jos muut osallistujat haluavat. Kassa sanoo, että ei muuten käy, sillä ensimmäinen päättää, piste.
Kierroksen vetääkin kundi, joka on kerrassaan mainio ja puhuu virheetöntä englantia. Talo on Ramos Pinto ja kierros on pikkusen erilainen, tuottajana firma melko pieni. Vilho jopa kysyy kahta valmistusteknistä asiaa, joista toiseen poika osaakin vastata.
Ulkona aurinko paistaa ja joki virtaa edelleen ja Vilho seilaa mukavassa myötätuulessa kohti Eiffelin firman siltaa. Sitten on vuorossa klassikko: portaita ylös kantakaupunkiin. Tätä kapuamista ei pidä missata: portaissa on kissoja pyörimässä, mutta sen lisäksi ne menevät - sanotaanko nyt vaikka näin - tavallisten portolaisten talojen lomitse, miltei olohuoneiden, pyykkinarujen ja terassien kautta. Vilho ei halua tunkeilla näiden ihmisten kotiin, mutta he elävät taloineen Dom Luís -sillan alla ja keskeisellä kulkureitillä keskustaan - ja ovat tottuneet siihen.
Lounastaminen sujuu edullisessa baarissa paikallisten kanssa ja sitten on luvassa päivälepoa huoneella, Vilho sukeltaa peittoihin ja katkaisee wifi-yhteyden arkimaailmaan.
Iltapuolessa on aikaa kävelylle auringon laskiessa. Sen jälkeen Vilho istuu design-henkisen asunnon tuolilla ja napsii oliiveita punaviinin kanssa. Puulattia on miellyttävä, samoin terassin jykevä kiviseinä. Liikenne kohisee siltatiellä taustalla, mutta Vilho kuuntelee Lou Reedin levytyksiä, artistin uraa ja menehtymistä miettiessään. Myöhemmin yöllä musiikki vaihtuu Haydnin pianosonaatteihin, mutta kaikessa hiljaisuudessa, Annikkia ärsyttämättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti