Vilhon farkkutakki alkoi Espanjassa jo kyllästyä kylmenevään säähän ja sadetta enteilevään tunnelmaan. Onneksi retkikunta tuli järkiinsä ja palasi Portoon. Farkkutakilla oli erinomaisia muistoja kaupungista.
Vilhon villitys portviineihin ja portviinitaloihin oli jo tovin nyppinyt takkia. Mennä nyt kesäisillä keleillä nuohoomaan pimeisiin kellareihin kameraansa kopeloimaan. Lisäksi se näytteiden maistelu johti usein pitkiin päiväuniin, takki halusi puolestaan aurinkoa ja elämää. Oli keksittävä jotain. Vilholle piti taas syöttää "hyviä" ideoita ja niinpä aamulla Vilho olikin jo saanut erinomaisen idean: pitää mennä katsomaan paikallista musiikkitaloa ja lisäksi ostamaan tuomiseksi portviiniä. Erittäin vilhomainen, yksinkertainen, naiivin maalaismainen suunnitelma, joka sattuneesta syystä sopi hyvin takille. Kaskun Vilho ei keksinyt keksinyt lähteä katselemaan vaikka rautatieaseman kaakeleita! - takki tirskui niin että hihat hytkyivät.
Aamupäivällä takki lähtikin matkaan Vilhon selässä. Se nautti menosta ja lämmöstä, suorastaan varastoi aurinkoa, kaupungin kaikkia tuoksuja ja tunnelmia.
Porton idea on korkeuseroissa. Kaupunki on kerta kaikkiaan kalteva ja tietysti joen kohdalta jopa jyrkkä. Jyrkkiä ovat muutkin erot - modernia ja vanhaa rinta rinnan, siistiä rikkautta ja kurjaa köyhyyttä kylki kyljessä. Takki naureskeli povariinsa, miten Vilho ravasi Annikki kintereillään toiselle puolelle kaupunkia katsomaan jotain hassua musiikkitaloa tässä urbaanissa vuoristossa! Olisi varmaan pitänyt keksiä vielä joku kaukaisempi kohde näille torville. Ensi kesänä voisi yrittää saada Vilho innostumaan vaikkapa Riihimäen rautatieasemasta... Joka tapauksessa musiikkitalon etsinnän aikana takilla oli hyvin aikaa nauttia kaupungin paisteisesta päivästä.
Valitettavasti pariskunta hyökkäsi pieneen viinikauppaan kesken hyvin alkaneen katuvaelluksen. Farkkutakki puutui totaalisesti myyjän loputtomiin selvityksiin portviineistä ja Vilhokin tuntui kuin juurtuneen hämärään ja pölyiseen liikkeeseen. Lopulta pullot sentään saatiin valittua ja matka saattoi jatkua. Vilhon villitseminen portviineihin oli osoittautumassa kerta kaikkiaan kaksiteräiseksi miekaksi. Toisaalta suomalaiskuikelo saattaisi tulla Portoon kolmannenkin kerran, jos viini-innostus syvenisin, mutta vastapainoisesti riskinä on sitten taas tuo luuhaaminen kellareissa ja kaupoissa. Ei ole helppoa, ja takilla jos jollakin voi tosiaan hihat palaa.
Kaupunki oli juuri sellainen kuin farkkutakki ensimmäiseltä retkeltä muistikin. Kirkkautta, kuumottavaa aurinkoa vielä näin syksylläkin. Varmasti kaupungin korkeuserot vaikuttavat kirkkauden kokemukseen - monin paikoin kaupunki vaikuttaa avaralta, kun talojen välillä on tilaa ja kaltevilla kaduilla ei hämyisiä, pimeitä kujia juuri ole. Kaikki ne rinteet ja jyrkänteet luovat tuntuman siitä, että täällä ollaan lähempänä taivasta kirkkaina päivinä. Liikenne jyristää ja pilaa ilmaa täälläkin tehokkaasti, mutta merta ja metsiä on kuitenkin lähellä ja ilma ei sentään seiso.
Casa da Mùsica ei takkia juuri kiinnosta, mutta onneksi se ei tunnu Vilhoakaan suuresti liikuttavan. Nythän tuokin on sitten kuitenkin nähty.
Takki nauttii viimeisistä metreistä lähes helteisillä kaduilla, raitiovaunujen kolinasta ja melustakin, äänitorvien törähdyksistä. Iltapäivällä ravintoloista kantautuu paistetun kalan ja possunlihan tuoksua, friteerattujen perunoiden kutsuvaa katkua. Vihanneskauppojen seinustoilla on kori korin jälkeen tuoretta kauppatavaraa, puhumattakaan hedelmäkauppojen värikkäistä myyntipöydistä.
Ravintolassa Vilho sijoittaa 2,80 euroa puoleen litraan punaviiniä ja nauttii rasvaisen lounaansa hilpeästi. Ulkona lämpö tuntuu lisääntyneen ja kadut kallistuvat näemmä pariinkin suuntaan kerrallaan. Keskustassa Annikki ja Vilho osuvat tuttuun kohteeseen, rautatieasemalle. Ja niinpähän se Vilho on kohta muiden turistien kanssa kuvaamassa aulan kuuluisia azulejo-kaakeleita! Olisihan tämäkin pitänyt arvata, kohta se innostuu varmaan kiertämään vessoja ja kylppäreitä.
Seikkailu alkaa olla lopuillaan. Farkkutakki tyytyy kohtaloonsa ja vetäytyy komeroon suunnittelemaan seuraavaa siirtoaan. Takki tietää: seuraavaksi mennään reilusti etelään, että päästäisiin kauas pohjoiseen. Sellaista on matkailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti