Astellessaan Bad Wildbadin jokivartta lähikauppaan, Vilho miettii Martin Heideggeria. Nuorempana Vilho opiskeli monenlaista, etupäässä toki sosiologiaa, mutta toisinaan tuli tentittyä filosofiaakin. Heidegger jäi Vilholle mieleen ja vuosisadan merkittävimmäksikin mainittu saksalaisajattelija tykkäsi mökkeillä Mustassametsässä. Vilhon mielestä Heideggerin tekstit olivat hienoja, ne herättivät kiinnostusta ja hämmennyksen sekaista kunnioitusta opiskelija-Vilhossa. Paljon ei Vilho niistä kirjoista ymmärtänyt, vaan tuntemukset olivat kuin modernin taidemusiikin konsertissa.
Kaupungin jokivarren kävelykadun luona Vilho vaihtaa virran toiselle puolelle ja jatkaa supermarkettia kohden. Ihmiset tervehtivät ja Vilhokin nyökkäilee takaisin. Pari sinisorsaa ui kanavamaiseksi muuttuvassa joessa ja Vilho palaa Heideggeriin mietteissään. Vuonna 1927 Martin Heidegger julkaisi pääteoksensa Sein und Zeit, joka on edelleen Vilhon mielestän kryptisyydessään järisyttävä nide. Nimikin on tyhjentävä: Oleminen ja aika. Siinä filosofi - mikäli Vilho asian tajusi - pyrkii selvittämään syytä Olemisen Kysymyksen Unohtamiseen. Pienen perusselvittelyn jälkeen Heidegger päättää dekonstruoida tuon unohtamisen menneisyyden - eli suurin piirtein purkaa filosofian historian - ja paljastaa Olemiskysymyksen kaiken turhan hapatuksen alta. Aika tulee analysoitua siinä muun tohinan ohessa.
Vilho näkee Martti-filosofin lämmittämässä saunaa Schwarzwaldin sinertyvässä illassa ja kehittämässä Olemiseen liittyvää ajattelua halko halolta, pesällinen pesälliseltä. Eniten Vilhoa kiinnostaisikin nähdä Heideggerin tekemä halkopino, vaikka perusoletuksena onkin se, että se on siisti ja loppuun asti mietitty. Lieneekö Heidegger kehitellyt ajatuksia dekonstruktiosta kirves käsissään; hämmästellyt syntyvää hakkuuaukiota ja sinne pilkistävää päivänvaloa, mustaan metsään tunkeutuvaa valaistumista, joka sekin on ajattelijan sanastossa? Niin, ja tekniikan filosofia, se miten edistys tulee kuin vesuri koivikkoon. Näistä olisi mukava jutella Heideggerin mökin verannalla ja avata samalla pullolliset filosofin lempiolutta. Syvällisiä pohtiessa alkaa tehdä mieli makkaraakin, mutta Vilho lupaa itselleen tarttua ajattelijan teksteihin jälleen kerran.
Kylä on siisti ja asiat selvästi toimivat täällä. Asunto on todella Vilhon mieleen, siellä ratkaisut ovat fiksuja ja siisteys on huikeaa, toimivuus ratkaisevaa. Meininki kylässä on jotenkin samanlaista, elämänmyönteistä mutta kohtuullista, siistiä mutta sujuvaa. Turhaa nysväystä ei ole, mutta ei mitään huikenteluakaan. Paikka ja asuntohotelli ovat kerrassaan myönteisiä kokemuksia.
Vilho katselee Bad Wildbadin pohjalta eli jokiuomalta vuoria. Kukkulat ovat hillittyjä, mutta jylhiä. Rinteet nousevat puhuttelevan jyrkästi mutta maastoa peittää puusto, usein havupuiden voimin. Metsä pehmentää maiseman ilmettä ja vuoret tuntuvat pieniltä, kun niistä puuttuu terävä huippu. Huippuja ei ole, sillä lähes jokainen vuori muodostaa yläosassaan tasaisen harjanteen, jossa havupuut edelleen kasvavat. Mutta pieniä nämä vuoret eivät ole, ne vain näyttävät siltä ilman kalliolta ja jyrkänteitä. Ja hittolainen kun ne näyttävät samalta kuin Vilhon yhden suosikkimaalarin Caspar David Friedrichin maalauksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti