Päivän reitti vie Nancysta suoraan etelään ja tällä kertaa yrityksenä on seurata Mosellen jokivartta. Se onnistuukin kohtuullisesti, mutta jokiuoma on paikoin hyvin suistomainen ja sitä reunustavat kanaalit - näkymät eivät ole erityisen vaikuttavia, vaikka idyllisiä ovatkin.
Oma idyllinsä on se, että Vilho hamstraa Bordeaux'n parempia viinejä mukaansa edessä olevaa saksalaista "korpivaellusta" varten evääksi. Heti kun silmä vähän välttää, toinen kulttuurimatkailija on hakutunut cremant- ja shamppanjahyllyjen tuntumaan, joten Vilhomobiili kilisee jokivarren kaarteissa laatujuomista. Päiväeväät hoidetaan muhkeilla patongeilla, joita saa tuoretavarana ja siis täytettynä pilkkahintaan leipomo-kahviloista.
Vilhomainen episodi on käynti Ronchampin kappelilla, joka on Le Corbusierin legendaarinen arkkitehtuurikohde eli Notre Dame du Haut. Kappeli on linnoitettu lippukiskalla, aidalla ja muutamalla tökeröllä myöhäisemmällä rakennuksella siten, että mökkiä pääsee päällistelemään vain kassan kautta. Jotain tässä on Vilhon mielestä periaatteellisesti vinossa ja kappelin valokuvaaminen parkkipaikalta on ratkaisu asiaan. Pääsymaksut kuuluvat museoihin, eivät kirkkoihin. Kappelissa palvotaan jotain muuta kuin alkuperäistä jumalaa, kun sinne ei pääse kuin reilunhintainen lippu kourassa.
Vosges. Nimittäminen mäkimaastoksi ei tee oikeutta tuolle alueelle, vaikka valtavia vuoria nämä massiivit eivät olekaan. Vosgesit ovat jylhiä hiljaisella, julistamattomalla tavalla, sillä niiden rinteitä peittävät metsät ja ne kumpuilevat aaltoilevina kerroksina kevään utuisessa kirkkaudessa. Vilho päättää pujotella vielä muutamien kymmenien kylien halki ja suuntaa Ballon d'Alsacea kohden. Alkaa tuttu vuoristovemputus serpentiinitiellä ja lopulta näkyy lunta, sitten lunta on reilusti tien vieressä ja vähitellen kunnon aurausvallit. Tie on kuitenkin kuiva ja alla ovat saksalaiset talvikitkarenkaat.
Lopulta tilanne on se, että joku hiihtelee tien vieressä ja lunta on joka paikassa. Vuoren huippuosassa kulkee murtomaahiihtolatu ja rakennukset ovat kuin Alpeilla. Paikallisista asukkaista saadaan kontaktia, kun matkamuistomajan musta kissa suostuu jututettavaksi. Ylhäällä on ihme kyllä lämmin, sillä siellä päivä paistaa. Maisemat ovat jylhät, mutta untu pehmentää näkymät melko lyhyiksi. Kissa hyvästellään ja palataan kurvaillen alamaille odottamaan kevään ihmettä.
Illalla Vilho paneutuu Alsacen kulttuuriin syömällä klassisen hapankaaliannoksen lihoineen ja makkaroineen hotellin ravintolassa. Mulhousen edustalla oleva paikka on rahtareiden suosiossa ja asiallisessa ruokapaikassa onkin reilu tusina ehtaa rekkamiesta. Äijät syövät alkusalaattinsa mukisematta ja päättävät ateriansa jäätelöön samalla telkkarista Simpsonia katsellen. Joku karju juo lasillisen roseeta, useimmat tyytyvät veteen. Ravintolan tarjoilijoina ovat sievät, pikkuiset sisarukset jotka vilistävä kaikkialla ja koko ajan. Vilhokin saa suuren jäätelöannoksen ja voi siltä osin samaistua rekkamiehiin. Annikki syö kalaa paikalliseen tapaan ja kaikki on niin kuin pitääkin kun ilta Vosgesien varjossa pimenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti