Matkalla Mulhousesta pohjoiseen alkaa selvitä mistä Alsacen valkoviinit saadaan: viinitielle päästyään Vilho näkee säntillisiä köynnösrivistöjä lähes loputtomiin maltillisesti nousevilla rinteillä. Viinipeltotilkut kiinnittyvät toisiinsa ja jatkuvat lähes saumattomasti harjanteiden laelle asti ja taatusti sieltä eteenpäinkin. Välissä ei törötä puita tai pensaikkoja eikä sen kummemmin muutakaan häiritsevää. Miljöö on siistiä ja kauttaaltaan jämptin oloista.
Matka vie Colmaria ja Strasbourgia kohden, mutta koko ajan suurten kaupunkien länsipuolta, jossa viinireitti ja -viljelmät ovat. Legendaariset kylien ja/tai viinimerkkien nimet vilisevät köynnösten kanssa kilpaa Vilhon silmissä: Pfaffenheim, Hunawihr, Sparr, Engel. Juustoakaan ei pidä unohtaa; pariskuntamme saapuu Munsterin sievään kaupunkiin, jossa kaupassa Petit Munster -juustoja löytyy monessa pakkauksessa. Keskellä kylää kattohaikarat asuttavat jälleen kirkon kattoa.
Pientä taisteluväsymystäkin kylien ja viinpeltojen ketjussa esiintyy ja Vilhomobiili syöksyy rapaisena mutta sääntöjä noudattaen supermarketin pihalle, matkustajat vessaa kaivaten ja palveluita janoten. Kun käpälät on pesty, tehdään siirto periaatteella "ensimmäinen vaihtoehto on paras" ja pariskuntamme astelee marketin vaatimattomaan mutta pätevään ruokalaan. Kenties romantiikka ja glamouria ruokapaikasta ei löydy, mutta cafeteria on siisti ja homma käy. Päivän annos on kalkkunaa ja perunanoisetteja. Vilho on hämmästynyt siitä, miten maukas annos on: rintafile on käytetty grillissä ja sitä kyydittää erinomainen herkkusienikastike. Retki on edennyt siis rekkabaarista tavallaan marketin kahvioon mutta muona on erinomaista, palvelu moitteetonta ja sitä paitsi Annikki löydetään hetken päästä lounassettiin kuuluvan vadelmatortun äärestä. Torttu on huikeaa Annikin setti maksaa annoksen, valinnaisen juoman, sen tortun ja kahvin kanssa kympin. Sillä rahalla voisi yrittää ehkä juomaa ja torttua Suomesta mutta köpelösti kävisi jos olisi viinin valinnut, Vilho tuumailee.
Leivistä ja tortuista Vilho voisi paasata pitkäänkin, mutta nyt pitää vaihtaa hiippakuntaa ja maata. Strasbourgin Vilho ohittaa reilua satasta paukuttaen ja moottoritiellä on kova, mutta sujuva trafiikki. Rekkoja menee paljon ja kaikesta jää sellainen tunne, että tässä ollaan taloudellisestikin Euroopan ytimessä. Annikki ehtii nähdä vilauksen jostain, joka voisi olla Europan parlamentin rakennus, mutta Vilho vetää parta väpisten ystävänsä navigaattorin kanssa Reinin rallia ja Opel Sorsa reagoi kiintettävästi toimiston turbo-uunon komentoihin. Puissa on haukkoja ja Annikki räknäilee Strasbourgin paikkeilla haukkalaskurin olevan lukemassa 27.
Rein on mahtava virta ja sen ylitettyään pariskunta on taas Saksassa. Auto suristaa kohden Baden-Badenia. Klassinen kylpyläkaupunki katsastetaan autosta, kasino nähdään ja ripaus hallitusta charmista hyvästä järjestyksestä. Kaupungista tie lähtee Schwarzwaldin rinteille ja siten suoraan mäkeen. Metsä- ja mäkimaastoa täplittävät vain siellä täällä olevat maalaistalot ja taukoa pidetään erään pellon reunassa, kun on aika kuvata kauriita. Bambi-viisikko on tullut ruokailemaan pellolle, mutta katoaa vähitellen taas metsän suojaan. Haukkalaskuri naksuttaa päivän loppulukemaksi 35.
Tie laskeutuu suurten kumpujen keskellä olevaan Bad Wildbadeniin, joka on pienempi painos kylpyläkaupungista ja Schwarzwaldin syleilyssä. Kauniin kylän rinteiltä löytyy myös majapaikka, Aparthotel Schwarzwald panorama, joka on suggestiivisesta nimestään huolimatta kelpo pikku hotelli. Annikkilla ja Vilholla on täältä mukava asunto pariksi päiväksi, ja toden totta miellyttävä mäkimaisema huoneiston terassilta näyttäytyykin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti