Elokuu on aivan loppumaisillaan mutta kesä ei Suomessa tunnu päättyvän. Päivät ovat kostean kuumia ja vasta yöllä Vilhon ja Annikin asuntoon puhaltelee viileämpi ilmavirtaus avonaiselta parvekkeelta tai Vilhon huoneen ikkunasta. Kesän loputtomuus on sinänsä mukavaa mutta matkailijalle se aiheuttaa omia haasteitaan, kun samalla pitää jo varautua syyssäihin ja silti päälle puskee hellettä.
Kuten nykyisin joka syksy, lähtee Vilho nytkin Müncheniin ja sieltä pikavauhtia Alpeille, Itävaltaan.
Vilhon kesä on loppumaton olivat säät minkälaiset tahansa, sillä kesäkuukaudet vietetään työpaikalla. Kaikki ympäriltä lähtevät kesälomalle jossain vaiheessa ja aivan valtaosa myös ehtii palata lomiltaan, eikä Vilhon syksyinen loma tunnu lähestyvän lainkaan. Vilho laskee päiviä, seuraa iltojen pimenemistä ja muita syksyn merkkejä. Hän kaupuaa kuuliaisesta joka aamu pyöränsä selkään ja ajaa taas töihin. Väsyneet ja toisinaan hermostuneet ihmiset katoavat viereltä lomalleen ja palaavat hyväntuulisina ja rauhallisina. Kerta toisensa jälkeen Vilho kertoo aamulla kahvinkeitintä virittäessään, että ei, Vilho ei ole ollut lomalla, eikä ole vielä hetkeen. Vilho on aina paikalla ja Vilho on paikalla vielä silloinkin, kun kokouksia perutaan koska kukaan muu kuin Vilho ei ole enää tai vielä paikalla.
Elokuussa Susivuori juoksee kolme marathonia. Samaan aikaan työpaikalla syksyn tuulet puhaltelevat ja lomalla virkistyneet ihmiset alkavat käynnistää projekteja levänneen ihmisen innolla ja tohinalla. Vilhon kalenteri täyttyy kokouksista, päivämääristä ja aikarajoista. Jaloissa tuntuu pientä raukeaa jäykkyyttä juoksemisista ja päässä suhinaa työelämän tuotantovaatimuksista.
Pari viikkoa Vilho seurustelee matkalaukkunsa kanssa, kokoaa äärimmilleen hierottuja varustekokonaisuuksiaan ja tuskailee laukkunsa täyttymistä. Kiipeily- ja maastovarusteet vievät tilaa, vaikka eivät painakaan paljon; On reppua ja rukkasta, selviytymispakkausta, pipoa, paitaa ja piuhoja.
Muista tarvikkeista Vilholta löytyy muutama suodatinpussi, astainpesukoneen pesuainetta hätävaraksi. On kuminauhoja, karttoja ja pari arkkia leivinpaperia (jota usein ei asunnoista löydy). Suolaa ja pippuria on annospusseissa ja kaikenlaista taloustarviketta muovipusseista linkkuveitseen. Kaikki kamerat ja muu optiikka on putsattu, muistikortteja on varattu ja varmuuskopiota tehty. Tietokone on päivitetty, sekin on varmuuskopioitu, näyttö putsattu sekä salasanoja on kerrattu.
Sitten yhtenä aamuna, aivan kuin varkain viideltä, soi Vilhon herätyskello ensimmäistä lomaherätystä. Ulkona on mustaa ja vettä sataa iloisesti.
Susivuori kokoaa tavaransa ja lähtee kentälle sateenvarjon suojassa. Aamukuuden jälkeen Vilho on jo perillä ja kentällä on hyvin aikaa orientoitua matkaan, napata muutama pokémon. Vilho syö kolmioleivän, täyttää vesipullonsa ja painelee koneeseen kellon tullessa 0730.
Taivaalla erikoinen suomalainen lämmin sadepäivä muuttuu tutuksi kirkkaudeksi vasta pumpulipilvien päällä. Helsingistä, rannikosta tai Virosta ei näy tuumaakaan vetisen pilvipeitteen takia. Vasta Puolan rannikolla näkyy tuttua jokisuuta ja hiekkarantaa Itämeren reunana.
Loputtoman kesän jälkeen Vilho on selvinnyt lomansa ensimmäisen päivän kolmesta ensimmäisestä haasteesta: Heräämisestä, kentälle ja koneeseen pääsemisestä. Siirtyminen jää Finnairin haltuun. Kaksi seuraavaa päähaastetta ovat auton saaminen ja asuntoon pääseminen. Pikkujuttuja, jotka pitää kuitenkin onnistua aikarajoissa. Vihkojen, aikataulujen ja muistilappujen kanssa asioita hierova Vilho pyrkii pelaamaan onnistumiselle maalipaikkaa ajattelemalla asioita etukäteen eri tulokulmista. Näpertelijä-Vilho on pyrkinyt minimoimaan vaaranpaikkoja ja antamaan onnelle parhaat mahdollisuudet.
Nyt lähdetään laskeutumaan Saksan viljapeltojen yllä, lentoaikaa on vielä 30 minuuttia kaikkiaan. Vilho on väsynyt, mutta väsymystä vahvempaa on hiljainen, suomalainen onnellisuus ja sinitaivastakin syvempi kiitollisuus tästä mahdollisuudesta onneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti