Kuvia räpsiessään Vilho miettii, milloin tämä loputon visuaalisten tallenteiden villitys loppuu. Ehkä me kaikki kyllästymme jossain välissä tähän bittien luomiseen ja loputtomaan sihtaamiseen. Mutta pohjimmiltaan asia ei sen kummemmin Vilhoa huoleta, sillä asiat ja ilmiöt huolehtivat itsestään. Aika vie niin kamerat, kuvaajat kuin turistikohteetkin, niistä biteistä puhumattakaan.
Istanbulin ja kai koko Turkin ykköskohde on jäänyt viimeiselle kokonaiselle matkapäivälle. Topkapin palatsialue haaremeineen on valtava kokoelma osmaniarkkitehtuuria, museohuoneita, kultatikareita ja koristeltuja seiniä. Sulttaanien asuinpalatsi on vaikuttava kokonaisuus, mutta Vilhon on aina ollut vaikea tuudittautua hallitsijoiden itselleen luomaan loistoon, etenkin kun paikoista on turistikohteeksi tullessaan tullut tavallaan kaksinkertaisesti vieraita. Elämähän näistä paikoista on kadonnut ja tilalle on tullut joukko optiikkaa heiluttelevia tungeksijoita. Vilho työntyy kamera ojossa väkivirran mukana haaremin huoneista toiseen ja fajanssikuviot pyörivät silmissä.
Selvää on, että sulttaanit osasivat järjestää itselleen mukavat oltavat. Vesilähteiden vieressä olevissa viileissä paviljongeissa kelpasi varmasti nauttia teetä ja tupsutella vesipiippua. Sisustuksena olivat kuitenkin matot ja miellyttävät matalat sohvat, joilta kelpasi katsella seinällä kiemurtelevia keramiikkakuvioita - verrattuna moniin eurooppalaisiin palatsisisustuksiin paikat tuntuvat houkuttelevilta. Palatsi on sitä paitsi komealla paikalla, korkealla mäellä, josta näkyvyys Bosporin salmelle on vaikuttava.
Pyhissä huoneissa on lukuisia islamilaisen maailman pyhäinjäänteitä, osa sivuten muitakin "kirjan kansoja", sillä esillä on mm. Mooseksen sauva. Profeetan jalanjälki löytyy, useita kappaleita hänen parrastaan, uskonsankarien miekkoja ja myös materiaalia Mekasta. Vilhoon tekee vaikutuksen erityisesti tauoton Koraani-resitatiivi, sillä paikassa on elävänä musiikkina 24 tuntia vuorokaudessa Koraanin luentaa klassiseen tyyliin. Lukija on sivuhuoneessa seurattavissa ja hänen laulunsa on johdettu pyhää materiaalia sijaitseviin huoneisiin äänentoistolaitteiden avulla.
Palatsialueen puistossa liikkuu muutama papukaija ja sivummalta löytyy kourallinen koiranpentuja painimassa puun alla. Korkeat plataani ovat vaikuttavia ja papukaijan huutoja täydentää melkoinen palatsivaristen raakunta. Sateen uhka on kaupungin yllä, mutta se välittyy museoalueelta poistuttaessa hiostavuutena, jota Vilho ei jaksa pitää häiritsevänä. Kaupungin ilmasto on hyvin pehmeä, aivan kuten turkkilaisten luoma ilmapiirikin. Aggressiivisuus ja hermostuneisuus loistavat poissaolollaan, sen voi huomata tupaten täyteen ahdetussa raitiovaunussakin, jolla Vilho ja Annikki palaavat taas lähemmäksi Firuzagaa.
Pakkailua, tavaroiden koontia ja hajanaisten ajatusten hapuilevaa kasaamista. Mutta vielä pitää mennä syömään ja pariskunnan päästyä ravintolaan alkaa sataa kunnolla. Ikkunan editse kulkee virtanaan keltaisia takseja ja ihmisiä läpinäkyvien sateenvarjojen kanssa. Vilho ja Annikki aloittavat taas keitoista ja jatkavat makumatkaansa illan jo tummetessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti