Marraskuu. Päivä on miltei kuuma, joten on hyvä lähteä vesille. Reittilaivalla pääsee matkakorttia vilauttamalla laivaan ja miellyttävälle, lyhyelle merimatkalle Bosporin yli Aasiaan.
Kadiköy ei ole mikään turistikohde, mutta jo rannan lähellä on paljon kauppoja, miellyttäviä katuja ja runsaasti lounaspaikkoja. Meno on modernimpaa ja - pitää sanoa - eurooppalaisempaa kuin kaupungin historiallisessa keskustassa Euroopan puolella. Vilho kävelee kaduilla mielellään ja suuntaa myös hyvissä ajoin ruokapaikkaan. Aurinko on kirkkaana taivaalla ja valoa tulvii kaduille. Ruokapaikan yläkerta on mukavan varjoinen, mutta ikkunoita sielläkään ei tarvita. Ruoka on hyvää ja hinnat piskuisia.
Paluulauttamatka käy sekin viihteestä. Edessä on tiukka iltapäivä basaarilla. Siellä Vilhon pitää löytää edellisen päivän huivikauppa, eikä basaaria pahempaa sokkeloa olekaan. Jollain näppituntumalla tai vainulla huivipaikka löytyy, mutta Vilhollapa ei ole mitään aavistusta miten suunnistaminen tapahtui. Ainoa tapa basaarissa liikkumiseen on hallittu pyöriminen ja ilmeisesti sen kautta kauppakosmoksen kaaret alkavat tulla Vilhollekin tutuksi.
Vaimolla on oma talous ja omat rahat, tuumii Vilho pariskunnan palatessa huiviliikkeestä. Tuohta on vaihdettu silkkiin ja hienoimpaan villaan: Vilhon on parempi miettiä ihan muita asioita.
Talousliike maustebasaarin laitamilla myy Vilholle kaksi suurta keittiöveistä, molemmat aitoja turkkilaisia, jotka kauppias pakkaa veitsifirman omaan muovikassiin. Maustebasaarin kohdalla tungos on valtava ja kuin vaivihkaan Vilho tunnustelee vielä tuoksuja jotka nousevat lukemattomien kauppojen maustekasoista, kuivatuista hedelmistä ja teevuorista. Edessä on paluu asunnolle, kiipeäminen Firuzagan mäelle, jossa kotinurkkien kissat odottavat ovisyvennyksissä tai autojen päällä leväten. Vihanneskauppias kohentaa salaattipinoa ja jatkaa sipulien niputtamista. Vilho ja Annikki kiipeävät ylimpään kerrokseen ja seuraavat miten harsopilvet kulkevat Galatan tornin takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti