Tullaan päiviin, jolloin matkalainen tietää lopun olevan lähellä. Silloin takerrutaan aamiaiseen ja puhutaan niistä rippeistä, mitä mitä vielä näillä resursseilla voisi tehdä. Mitä sitä vielä halutaan, miten täyttää matkalaukku viimeisillä tuomisilla.
Sitten puhutaan siitä, mitä täytyy tehdä. Sellaiset asiat ovat usein aikatauluja, marssijärjestyksiä ja takarajoja. Aikuisten puhetta, kaiken sen loppumattoman kesän, päättymättömän lapsuusilluusion jälkeen.
Keli huononee, on huono. Nyt jo sataa toisinaan ja lämpötila on laskenut. Maailma on rajoittunut pieneen Gestén kylään, tähän pihan luksusparakkiin. Puut ovat täynnä äänekkäitä kottaraisia. Ikkunat ovat suuria, ulos näkee. Annikki ja Vilho ovat olleet matkalla 29 vuotta, toisen tuntee mutta parisuhteessa pitää esittää toistuvasti tietämätöntä ja tarvittaessa hermostua kun ei ymmärrä. Päiväohjelmasta on yhteisymmärrys ja Vilho osaa ajaa auton kapoisesta portista nyt epäröimättä.
Mennään kaupoille ja vettä sataa niin kuin syksyisin on tapana. Laajoilla pelloilla on tuulenvire, moni näistä on vihreä ja Vilho puhuu jotain Annikin mielestä tyhjänpäiväistä tai asiaankuulumatonta. Naakkoja on paljon ja katseen vangitsee kerta toisensa jälkeen joku kyyhkynen, joka pelästyy ja säntää tuuleen. Vilho on kuin pelokas poikanen rattinsa takana, mutta taitava kuin kokenut rekkamies.
tie, totuus, elämä
Lidl, eväitä matkalle. Sitten hieman myöhemmin tankkaus. Se tapahtuu hypermarketin kupeessa. Taas tulee vapauden kilometrejä. Tankataan markettiketjun asemalla dieseliä. Hinta lienee jotain 2.3 mutta asialla ei ole merkitystä tällä kulutuksella tai näillä kuluilla.
Rahvaanomaiset Susivuoret ovat jälleen Hyper U -merkkisessä marketissa ja kaiken sen keskellä mitä Ranska voi kansalaisilleen tarjota. Vilholle kynät ovat kaikki kaikessa ja BIC-konsernin valikoima on täällä sekä huikea että halpa. Niinpä ostoskorista tyhjenee hihnalle muutama ateria, lihaa, pieni juusto, kyniä ja valikoima viinejä.
Antakaa kuolleiden haudata kuolleet.
Palattuaan asunnolle, Susivuoret tekevät mitä tekevät. Juodaan jotain syödään myöhäinen lounas; ja lopulta Vilho lähtee kävelylle piskuseen Gestén kylään. Täällä on kenties viisi toimivaa liikettä. ravintola, tabac (joka vastaa R-kioskia), kaksi parturia ja elintärkeä leipomoliike patongeille eli boulangerie.
Kaupungilla on rajansa, sivummalla haisee etelätuuleessa sikala. Susivuorten maamerkki on valkoinen vesitorni. Vilho käy kaalipellolla maistelemassa mitä täällä kaikkialla viljellään. Kaalin lehti on hyvin maittavaa, mutta brasserica-suvusta ei ole selkoa. Katujen loputtua Susivuori palaa vesitornille peltoja pitkin. Aiemmin on nähty taas liitohaukka mutta nyt taivaan täyttävät vain toisinaan lentävät naakat, jokunen kyyhkynen ja aina etsivät lokit. Muuten katse hakee karkaaviin pilviin ja katoavaan aikaan, johonkin mihin vaikuttaminen tuntuu vaikealta juuri tänään ja tässä, mutta periaattessa tärkeältä, merkitykselliseltä.
Myöhemmin pakataan laukkuja, mielessä hyvästellään tätä paikkaa ja ryhdistäydytään uuteen maaliin. Mielessä on kuitenkin takertuminen hetkeen, siihen miten voisi maistaa vielä palan nykyhetkeä ja ympäröivää ihanuutta. On jo pimeää ja tuuli alkaa nousta. Elämä olisi voinut mennä eri tavalla, tuumii. Mutta kun se elämäni johtaa tälle ovelle, tuolle sohvalle, läheiseen petiin ja näihin tunnelmiin.
Miten valmis olenkaan kuolemaan näillä reissuilla, pohtii Vilho. Sehän johtuu vain siitä, kun ollaan matkassa kevyellä taakalla, muutaman kassin kanssa. Kuolema tulee tutuksi, kun näkee ihmisten arkea kaikkialla, kyliä ja kaikenlaisia paikkoja. Samanlaisia tarinoita kuin kaikkialla, värit ovat toiset ja mitä lienee reissussa tapahtunut. Mutta pakoon ei pääse.
Aikanaan tuuli nousee, Susivuorten pikkumaja on kuitenkin hienosti tehty ja pienen huminan lisäksi myrskystä tuntuu vain pesuhuoneen kattoikkunan naputus, kun sade nakuttaa viestiään taivaalta.
Vanha pariskunta ei sovi kaikkea, mutta tunnelman he jakavat täydellisesti. Tiedetään mitä on tulossa, tiedetään roolit ja tekemiset. Juodessaan punaviiniä kuulokkeet päässää Vilho miettii, voisiko rouvan vaihtaa nuoreen hupsuun. Voisi tietysti ja kulkea nämä polut uudestaan, mutta kun ei voi enää eksyä, kun ei voinut aiemminkaan. Usein mielessä on se, miten kauas on kuljettu, harvemmin se miten lähellä ollaan, ihan vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti