11. Palmusunnuntaina Capitoliumilla ja Vilho ajattelee aivan liikaa

 Seikkailu bussilla vie jälleen Piazza Venezialle, oikeastaan tässä on useampikin aukio ja Susivuoret suosivat Piazza d'Aracoelia, sillä se on se kaistale, mihin bussit päätyvät ja mistä ne toisinaan myös lähtevät.

Vilho haluaa tutkia pienen ja kuuluisan Rooman kukkulan, Capitoliumin rauhassa. Paikka on antanut nimensä maailman pääkaupungeille ja samalla nimellä mennään Amerikan Trumppilassa. Viereinen kukkula on antanut nimensä kaikille maailman palatseille - Palatinuksellahan olivat keisareiden ja muiden rikkaiden palatsit.

Nyt kavutaan yhdelle maailman hienoimmista renessassiaukioista. Campidoglio on Michelangelon suunnittelema ja sen keskellä on maailman hienoin ratsastajapatsas. Marcus Aureliusta esittävä alkuperäinen on viereisessä museossa, siellä on myös kaikkea muuta järjettömän hienoa. Portaiden yläpäässä olevia dioscuurien patsaita Vilho ei ole paljon koskaan vilkuillut, mutta ehkä sekin päivä tulee.

Nyt käydään rauhassa näköalapaikalla, sillä täältä näkyy upeasti forumeille. Susivuorten rakastamaa vanhaa kiveä on täällä melkoisesti ja länsimaiden historiaa pitkälti yli 2000 vuotta. 

Silti nähdään vielä myös joutomaata. Piskuisella Capitoliumilla on hylättyä tonttia ja rapistuvaa rakennusta. Lieneekö maailman kallein, monen mielestä hienoin piskuinen kukkula, mutta silti on aidattua maata, lahoavia pirttejä ja ruostetta, rikkaruohoa. Jossain kuuluu taas Rooman taustasävel, hälytysajoneuvon ääni ja motorinojen liian suuret pärinät. Vilho jatkaa kierrosta, sillä kukkulan koko kierros tehdään, vaikka päätyisi heitettäväksi Tarpeian kalliolta.

Susivuoret löytävät lopulta spiraalikierroksen jälkeen Constantinuksen jättipatsaan. Tämä on rekonstruktio antiikin veistoksesta, marmoria se lienee. Alkuperäisiä paloja on viereisessä museossa ja niistä saa heti kuvia tulokseksi, jos googlaa keisarin nimen.  Onpahan suuri pysti. Vilho kuvaa huolellisesti läheisiä marmorireliefejä. Niissä on upeat nelivaljakot ja muita yksityiskohtia. Nämä ovat aitoa tavaraa. Tuollaista piti löytää 1400-luvulla ja ennen kaikkea muutama marmoripatsas, että taide syntyi uudestaan ja Italiasta tuli kaiken luovan ja kauniin keskus. Kun sivilisaatio tuhoutuu, siitä tulee raunioita, muistoja ja fragmentteja. Muistot katoavat miltei kaikki, sitten kaivetaan raunioita ja löydetään niitä sirpaleita.    Tiedämme tämän paremmin kuin kukaan on koskaan tietänyt, mutta silti meillä nyt on vääjäämätön halu tuhota koko kulttuurimme, eikä nyt puhuta ilmastosta. Ja jo nyt voi sanoa, että meidän kulttuuristamme jää aika rumia fragmentteja sekä niitä reunustavia typeryyden monumentteja. Silti Vilho ei ole valmis vielä luopumaan Euroopasta, paikasta joka toi koko maailman valoon ja piti sitä siellä pari tuhatta vuotta.

Susivuoret laskeutuvat kävelykatuna toimivalle Via dei Fori Imperialille. Aina tästä tule mieleen Mussolini, tien ajatuksen isä. Ollaan totta kai maratonan lähtösuoralla ja tämä aika lailla luotisuora iso strada menee aina Colosseumilta järkyttävälle Vittorio Emmanuele II:n muistomerkille, monumentille jota varten on louhittu marmoria varmaan maan keskipisteeseen asti ja vieläpä ihan turhaan.  Vilho selittää Annikille, miten Italian ongelma on se, että kun kaikkea upeaa on kaikkialla, niin parina viimeisenä satana vuonna on ollut pakko keksiä jotain joka on aina liikaa kaikella tavalla. Kaikki Italian yhdistymisen monumentit ja mikä ikinä tuohon tapahtumaan liittyy, ovat karmeita kermakakkuja. Vilho ei ole kahteenkymmeneen vuoteen viitsinyt edes katsoa tuota "kirjoituskonetta" - se on siis yksi monumentin pilkkanimistä.

Samalla kun Susivuori katsoo Trajanuksen pylvästä kaukaa ja kuvaa antiikin kauppapaikkoja, hän ajattelee Mussolinia. Italian osuus toisessa maailmansodassa aivan kuten Mussolini, on kokonaan unohdettu pohjoisessa. 

Mussolini keksi fascismin, sillä tuolla tavalla se kirjoitettiin vanhoissa suomalaisissakin kirjoissa. Nykyään jokainen tietääkin, että fasismi sai nimensä latinan sanasta fasces. Niillekin pitäisi keksiä parempi suomennos, mutta vanhahtavasti suomessa puhutaan  "vitsakimpuista". Nuo piiskat olivat lictoreiden työkaluja. Tässä lyhyessä antiikin kurssissa mainitaan nyt vain se, että lictores edustivat poliisivoimia, jotka suojelivat aseineen vallanpitäjiä. Imperium oli Roomassa se sana, joka tarkoitti määräysvaltaa. Vitsakimppumiehet suojelivat tuon määräysvallan haltijaa jo ennen Rooman suurvaltakautta ja keisarinvaltaa. 

Tuosta Benito nappasi termin puolueelleen, vitsojen kuvastaessa kuria ja järjestystä. Mutta Mussolini oli alun perin vannoutunut vasemmistolainen, ehkä oikeammin sosialisti. Se ei ole kyllä mikään ihme tässä maassa. Hän oli jo vuonna 1922 pääministeri ja kovasti kiinni vallassa, pitkään-pitkään ennen Hitleriä. Ensimmäisen maailmansodan veteraani haistoi ihan uuden tuoksun ilmassa. Tuo tuoksu oli paljon houkuttelevampi, kiihottavampi kuin ajatus tasa-arvosta: Nationalismin ja kansallisen kiihkon upottava tuoksu. 

Aivan samalla tavalla kuin itävaltalainen Adolf, Benito siirtyi sosialismista äärioikealle, Kansalle, historialle ja vallalle löytyi uusi isäntä. Näihin ideologeihin ja vitsakimppuihin liittyy aina ajatus aseista, vihollisista ja järjettömistä päämääristä. Ilman tyytymättömyyttä, työttymyyttä ja loputtomia hallituksien tekemiä virheitä, näitä ideologioita ei pahemmin olisi. 

Jossain helvetin kaukana harmaassa maassa on tavallisen kansan asialla oleva puolue. Tiedättehän, mitä näitä on, pienipalkkaisia ja työmiehiä, maaseutulaisia, lähiöasukkaita ja muita unohdettuja. Heidän kaikkien ja muiden vääryyttä kokeneiden asialla on puolue, joka korjaa asiat; puolue, joka tietää kuka on vihollinen, puolue, joka haluaa lisää poliiseja ja maan irti kaikesta kansainvälisyydestä, ulkomaiden pahasta, sateenkaarista ja kalliista polttoaineesta. Tuollainen puolue tarjoaa globalisaation pysäyttämistä -  ehkä oikeammin sen peruuttamista ja matkaa vuoteen 1975, jolloin kyseisen puolueen ideologit olivat lapsia, äiti ja isä olivat yhdessä ja maailman tuntui yksinkertaisemmalta sen takia, että naapurissa ei asunut nigerialaisia, vaikka isoisä olikin alkoholisoitunut sotaveteraani, eikä kaupassa ollut kuin 80 tuotetta ja maailma oli muutenkin ihan helvetin mustavalkoinen. Sitten tuo aikakoneen omistava puolue on yhtäkkiä unohtanut sosiaaliset tavoitteet, peräkammarin pojat ja vähäosaiset maalaiset ja kaikki jotka ovat heitä jo äänestäneet ja sitten oikeastaan vaan ajatellaan vain verottamista ja vihollisia. 

Mutta mitäpä Vilho näistä. Susivuoret saapuvat Colosseumille ja kiertävät sen. Sitten edessä on tutustuminen uuteen Colosseon metroasemaan, reissu C-linjalla ja paluu pitkän kaavan ja kaupan kautta kotiin.  

10. Janiculum ja pitkä lenkki Trasteveresta Vatikaaniin

 Tänään tuulee, varjoissa on viileää, mutta auringossa tulee kuuma. Vilho kapuaa tuttua viimevuotista reittiä Janiculumille ja löytää ylös päästyään paikallisen baarin ja juo erinomaisen cappuccinon hintaan 1,40 €. Vähemmän runollisesti Viltsu hakee lähikauppa-Todiksesta pari olutta janojuomaksi. 

Tänne onkin hieman kiipeämistä mutta maisemat ovat upeasti Rooman ylle 

Janiculumilta näkyy tänäänkin vuorille ja lumihuipuille asti. Porukkaa on liikkeellä, mutta ei ruuhkaksi. Vilho käy ihan lyhyesti Tempiettolla ja jatkaa vähitellen alas Trastevereen. Tänään tulee kuitenkin uusi kirkko, sillä Viltsu piipahtaa San Pietro in Montoriossa Tempietton vieressä. 

Ulkona on kirkasta. Kirkkojen kiertäminen on hommaa, jota Vilho sekä rakastaa että vihaa. Katoliset kirkot ovat täynnä kappeleita, kappelit ovat hämäriä ja täynnä taidetta. Näistä pitäisi sitten löytää aina ne oikeat taideteokset, sillä jokainen soppi on täynnä maalauksia, välillä freskojen, mosaiikkien ja patsaiden lisäksi. Mutta samalla nämä ovat hienoja paikkoja, ilmaisia museoita joissa ei ole kuitenkaan määrättömästi liikaa taidetta.  

Käytyään torilla katsomassa tarjontaa ja komeita vihanneksia, Vilho menee syvemmälle Trastevereen Bar San Caliston ohi ja jälleen kirkkoon, Santa Maria in Trastevereen. 

Vilho toistaa näin viimevuotisen lenkkinsä ja on edelleen kovin orientoitunut vanhassa kirkossa. Mosaiikit ovat yhä upeita ja jotenkin erikoista on tämä ylellisyys, että näissä paikoissa voi käydä näinkin usein.  Mitä tulee kirkkoihin, usein Euroopassa goottilaiset kirkot ovat vielä hienoja ja kiinnostavia, barokin aikana sitten koristelut ja yltäkylläisyys meni aivan överiksi. Gotiikassa ollaan vielä keskiajassa ja ovathan suomalaisetkin muutamat kivikirkot keskiaikaisia ja komeita. Sen sijaan täällä kirkon kotikentällä päästään kirkkojen kanssa antiikkiin asti. On erikoista ajatella, kuinka moni näistä sakraalirakennuksista on saanut alkunsa jossain kolme-viisisataaluvuilla.  Ja miten näistä on suora yhteys itäiseen Rooman valtakuntaan ja mosaiikkien ja ikonien kautta suoraan idän kirkkoon. Joku viisas voisi joskus kertoa, miten bysanttilainen perinne katosi lännestä, mutta ei koskaan ortodokseilta. Vai onko se kysymys oikeasti se, että miksi idässä ns. kehitys pysähtyi, samaan aikaan kun lännessä on menty rytinällä jopa sellaiseen kirkkotaiteeseen, jota ei enää aina taiteeksi tunnista?

Vilho kulkee Trasteveresta jokirantaan ja veden ääreen. Täällä on jälleen lähellä liejukana ja arkisempia sorsia, sitten Vilho kuulee västäräkin -  ja saa sen pian myös videolle. 

Kierros vie lopulta San Pietron kautta kohti kotia. Roomassa eläessään Vilho on tottunut siihen, että kämpille palataan ison kirkon kautta tai vierestä. Tämä on Viltsulle viides kerta elämää näillä kulmilla. Tänne on jätetty kyllä melkoinen määrä askelia. 

9. Jalkojen lepuutusta eli jonkinlainen lepopäivä

 Vilho käy pari kertaa kaupassa, mutta ei jaksa lähteä minnekään. Askeleita on tullut määrätön määrä joka päivä.

Nukutaan ja puuhataan, Vilho käy läheisessä kiinalaiskaupassa, ostaa mainioita kyniä irtomyynnistä. Täältä saa ns. parempaa Kohinooria. 

Vilho käy kaupassa varmaan pari kertaa, mutta mitään hyödyllistä ei tehdä.  

8. Santo Stefano Rotondo, San Giovanni in Laterano, battistero ja maaottelu

 Italiassa on huonompaa säätä. Sateella ei ole kuitenkaan pahemmin mitään merkitystä, sillä se on lyhytaikaista ja aurinko kuivaa pian kaiken. Tämä toistuu näissä tarinoissa, mutta Roomassa on keväällä ideaali säätilanne. 

Susivuorten asuntoon asennetaan uusi astianpesukone. Kolmen asentajan tiimi hoitaa homman todella nopeasti. Peri-italialainen herra asentaja käyttelee ruuviväännintä ja apuna on kaksi mustaa kaveria, jotka tuovat uuden myllyn ja vievät vanhan pois, osaavat aiheesta muutakin, sen näkee kaikesta. Hommaan menee vartti. Vilho ei pyöri tiellä, mutta nostelee jotain pois tieltä ja puhuu emännöitsijän kanssa. Jalkalistan palauttaminen jää emännälle ja Vilholle, tiimi on jo mennyt ja lyönyt dokumentit kouraan.

Tänä vuonna italian puhuminen on helppoa, eikä sanoja tarvitse hakea. Pari kertaa Viltsua haittaa, kun hänelle selitetään jotain englanniksi näinä päivinä. Emännöitsijä yrittää välillä englantia, mutta koko ajan sen puhuminen vähenee, kun molemmat asukkaat ymmärtävät muutenkin. 

Susivuoret muuten myös pyytävät lisää lamppuja huusholliin, valoa ei ole liikaa ja jääkaapissa ei ole lyhtyä (mutta muuten se on täynnä). 

 ***

Aamulla on ukkosta. Nyt sekin on koettu.

*** 

Sitten lähdetään metrolla turistihommiin kauas Lateranoon. Metro on sentään parempi kuin bussit. Täällä voi siis maksaa maksukorttinsa lähimaksulla, reissu on 1,50 €.

Lateranon alueella Vilho passittaa Annikin suuren San Giovanni -kirkkoon ja jatkaa itse vähän terveimmillä jaloillaan Rotondoon. Tämä antiikkinen kirkko on Vilholle yksi matkan tärkeimmistä kohteista. Vilhon marssiessa kirkolle kadulla kukkivat puut, valkoista kukkaa on kaikkialla. 

Santo Stefano Rotondo al Celio on nimensä mukaan pyöreä romaaninen kirkko, historiakirjojen mukaan Pyhän Haudan kirkon mukaan rakennettu. Paikka on vaikuttava, ehkä siksi että se on täysin erilainen kuin muut  hämärän ja kappelien täyttämät kirkot.  Kirkko on pyhitetty joskus vuonna 460 ja rakennettu mahdollisesti 440-50-luvuilla. Nämä vuosiluvut ovat kovia Vilholle. Roomassa moni 1600-luvun juttu on täysin epäkiinnostava, sillä se on yhtä vanhaa kuin kasarin popmusiikki. Tämä ei tosin koske Caravaggioa tai monia maalareita, mutta mikään alle 500-vuotias ei ole täällä mitenkään vanhaa eikä usein edes kiinnostavaa.

Romaanisen tyylin punatiilisyys, pelkistetty perusrakenne ja jonkinlainen karu ylväys vetoaa Vilhoon. Näissä paikoissa on samaa kuin riittävän vanhassa musiikissa - se puhuttelee ilman krumeluureja, liioittelua ja kaikkea muuta maailmallista turhaa.  

Kirkossa on kaikkiaan kourallinen ihmisiä, aluksi paikalla on joku rouvien ryhmä, sitten jää viisi. Keskellä kiertää pylväsrivi ja sen päällä on pyöreä keskikupoli, ei nyt suurta viljasiiloa kummempi, mutta täydellinen mittasuhteissaan,  Paikan maalaukset käsittelevät erilaisia marttyyrien kuolemistapoja, joten tänne on maalattu myös susia hoitaamaan pyhät Jumalan yhteyteen.

 Vilho palaa ja reissulla ohitetaan Neron akveduktin kaaria. Täällä ei pääse pitkälle ilman monumentteja, myös kaupunginmuureja eri aikakausilta tulee vastaan. 

Vilho käy ensin Lateranon kastekappelissa, jossa on paljon samaa kuin äskeisessä Rotondossa. Ulkona tulee hetken rakeita, sitten vettä. 

Lateraanikirkossa Vilho huomaa kirkkokiintiönsä tulleen jo täyteen, eikä hän jaksa keskittyä kirkkoon juurikaan.  

 Illalla pelataan elintärkeä karsintaottelu. 

Italia hallitsee peliä Bergamossa ja voittaa Pohjois-Irlannin 2-0 Tonalin ja Keanen maaleilla. 

7. Via Appialla ja pientä muutakin touhua

Juodessaan reissun toista cappucinoa Vilho miettii Tarpeian kalliota. Cappuccino on ihan hyvä, tässä paikassa tiskillä se on kai peräti 2 €. Se mainittu kallio on tuossa vieressä ja samoin koko Capitolium-kukkula. Eletään keskiviikkoa ja reissun seitsemättä päivää. Tänään on odotettu ruuhkaista bussia pitkään ja lopulta päästy aika hyvin tänne Piazza Venezian tuntumaan, todellisille menomestoille. Kaksikko odottelee seuraavaa kyytiä etelään päin. Tänään ei ole kyllä mikään erityisen vahva päivä bussiliikenteen osalta. 

Seuraavalla kyydillä päästään kuitenkin lähemmäksi Via Appia Anticaa. Tänään kävellään paljon. 

Susivuorten seikkailu roomalaisen tien maisemissa vie lopulta kuuluisalle Domine, Quo Vadis -kirkolle. Piskuisessa kirkossa ei ole ketään muuta. Henry Sienkiewicz toi historiallisella romaanillaan paikkaa tunnetuksi. Kirkko lienee 1600-luvulta ja vaatimaton, mutta paikan merkitys on suuri. Siinä kulminoituu jotain eurooppalaisesta sivistyksestä ja yhteisestä kristillisestä taustasta. Pietarin persoonassahan konkretisoituu se, miten kristinusko tuli jäädäkseen Roomaan, siirtyi Palestiinasta suureen valtakuntaan ja siitä kaikkialle.

Susivuoret pitävät evästauon sivummalla, hakevat läheisen asuinalueen Pam-supparista lisää eväitä ja pitävät vielä toisen tauon. Sitten lisää kävelyä ja lopulta ollaan perillä - oikealla Via Appialla ja sen tunnetuimmalla maamerkillä, Cecilia Metellan hautamonumentilla. 

Luonto on jo vihreää ja juuri sellaista kuin Vilho muistaa vuosien takaa. Tämä on kaunista seutua, mutta edes historiallisella roomalaisella kivitiellä ei päästä autoista täysin, olkoonkin että liikenne on vähäistä. Via Appialle pääseminen on ollut yksi Vilhon matkan keskeisistä tavoitteista. Tällaista paikkaa on oikein mukava ajatella suomalaisessa talvessa.  Tämä tie vei Roomasta Capuaan, melkoisen lähelle Napolia. 

*** 

Poistuttuaan Susivuoret pääsevät sopivasti bussiin, joka juuri saapuu sivummalle. Nyt palataan uudestaan sinne Capitoliumin kupeeseen, mennään ohi Circo Massimosta, jossa vielä puretaan maratonkylää. Koska kello on vielä vähän, käydään näyttävien portaiden päässä olevassa Aracoeli-kirkossa. Santa Maria in Aracoeli on hyvin keskeisellä paikalla ja sen portaat ovat turistien suosiossa. Portaat ovat siinä mielessä erikoiset, että vieressä ovat kukkulan omat monumentaaliportaat, mutta sekin onnistuu Roomassa, jossain muualla tästä jäisi aika typerä kuva.

Kirkossa on puusta tehty pikkuveistos, joka esittää Jeesuslasta. Täällä on myös Pinturicchion freskoja ja tietysti kappeli toisen perään muuta taidetta ja patsaita. Itse kirkko on muinainen. Ihmeitä tekevän puupatsaan kappelissa ei ole ketään; portailla pyörii määrätön määrä porukkaa, kirkon edessä jos jonkin verran ja sisälläkin hortoilee aika paljon, mutta tärkeään kappeliin väki ei löydä, eikä oikein Pinturicchion freskoillekaan. 

Susivuoret palaavat bussilla kotinurkille. Kotona syödään ja levätään, juodaan kahvit ja nukutaan päiväunet.  

6. Kävely Piazza Navonalle, Cappella Contarelli ja Caravaggiot

 Susivuoret käyvät Piazza Navonan takana katsomassa kolme Caravaggion maalausta. 

Vielähän tässä huilataan marathonin jäljiltä ja siksi uni maittaa melkein kymmeneen. Tämä päivä on tarkoitukselta myyty rokuli/lepopäivänä, sillä tähän asti reissussa on ohjelmaa ollut aika paljonkin - vaikka elämä on pyörinytkin juoksun ja sen valmistelun ympärillä.

Aamupäivällä touhutaan kaikenlaista ja otetaan rauhallisesti. 

Vilho kävelee mielellään, mutta ei perusta ruuhkaisista busseista. Tästä syystä Annikki lähtee jo 1235 julkisilla ja vähän myös shoppailut mielessään. Vilho tulee 1315 perässä ja aloittaa tutun marssin Gregorio-katua pitkin itään. 

Vilho seikkailee ensin kuitenkin Piazza Navonalle. Susivuori seikkailee hieman ja päätyy ruuhkaiselle kävelykadulle ja lopulta sitä pitkin aurinkoiselle Navonalle. Mutta kun reitti vie tänne aukion yläpäähän, käyttää Vilho hetken aikaa vanhojen stadionrakenteiden tutkimiseen. 

Domitianus rakensi tähän ilmeisesti vuonna 80 AD stadionin, Circus agonalis. Kiinnostavaa on miten ellipisin muotoinen aukio on säilyttänyt kilparadan muodon. Vilhon tarkastelemat rauniot ja rakenteet ovat reilusti katutason alapuolella. Näemmä osaan näistä pääsee ainakin joskus nykyään kuljeskelemaan, siltä kaikki vaikuttaa.  

Navonan kolmesta suihkulähteestä Vilho kirjoitteli jo vuosi sitten. Nytkin on mukava kuvata suurinta niistä, Neljän virran lähdettä. Ja on ihanaa, kun valo on kirkas, se tekee suihkulähteistä melkoisen hienoja, vaikka niissä usein on kaikkea liikaa. Annikkikin löytyy täältä. Väkeä on paljon, mutta ei nyt mitenkään järjettömästi.

Aukiolle on tultu sen takana olevan kirkon takia. S. Luigi de' Francesi aukeaa ohjelman mukaan kello 1430 ja siellä on kolme Caravaggion taulua. Susivuoret huomaavat kuitenkin, että ovella on kyltti yksityisestä ehtoollistilaisuudesta. Silmäätekeviä ranskalaisia poistuukin pian kirkosta komeaan autoon. Suntio kuitenkin kertoo, että kirkkoon päästään "vartin päästä", vaikka ehtoollisvaraus oli miltei koko iltapäiväksi.

Susivuoret käyvät turistikatuja kulkien katsomassa Hadriannuksen temppelin pylväitä. Nämä ovat vuoden 145 temppelin säilyneet osat ja nykyisin integroitu uudempaan rakennukseen. Temppeli on ollut jo aika monen nimissä, mutta lienee Antonius Piuksen rakennuttama ja ottoisälleen Hardianukselle omistama  Pylväät ovat kertakaikkiaan massiiviset ja rivistö on tänäkin päivänä vielä vaikuttava. Paikkaa kunnostetaan kiivaasti, aukiolla on paljon melua ja osaa julkkarista peittävät rakennustelineet.  Susivuoret katsovat vielä kulman takana suuren obeliskin Piazza Montecitoriolla. Tämä on punaista graniittia ja lainassa Psamtik II:lta (vallassa 595-589 eKr.). Kiven tuotatti itsensä Augustus vuonna 10 eKr.

Vilho tekee taas ihme kierroksia, kun jää ensin ihailemaan obeliskia ja sitten oikaisee taas väärään suuntaan, Annikin mennessä suoraan kirkkoon.  

S. Luigi de' Francesi -kirkossa koko huomio kohdistuu aika epäkristillisesti yhteen kappeliin:

Cappella Contarelli

* La Vocazione di San Matteo 1599-1600

* Il Martirio di San Matteo 1599-1600

* San Matteo e l’angelo 1602

 Caravaggion kolme maalausta noudattaa taiteilijan vahvuuksia elementeissään. Tietysti Caravaggio tunnettiin valon käyttämisestään ja kirkkaan ja musta vaihtelemisesta, valokeilamaisista kontrasteistaan. Mutta hän osasi myös tehdä erinomaisia kompositioita. Kolmas leimallinen vahvuus oli ihmisten ilmeikäs kuvaaminen. Vielä voisi lisätä, että hänen tauluissaan ei ollut pakonomaista tarvetta tunkea kangas täyteen kaikenlaista joutavaa. Tekisi mieli sanoa, että taiteilija antoi dramaattisen hahmon puhua, antoi tilaa kohteelleen. Monet tällaisten hienojenkin kirkkojen maalaukset ovat toritaidetta verrattuna näihin teoksiin. 

Historian humpuukimaakarina Vilho haluaisi sanoa, että Caravaggio oli oikeasti moderni taiteilija. Hänen taulunsa huutavat taiteilijan omaa persoonaa, jokainen näistä tuntuu olevan statement, Näissä on yksilö kovasti pelissä, mieleen tulee Paganinin viulunsoitto tai Jimi Hendrixin tuotanto. Nykyään yksilöä korostetaan liikaa, mutta historiallisesti taide piiloutui vuosisatoja erilaisten maneerien ja koulukuntien taakse. Caravaggio ei piiloutunut mihinkään vaan antoi palaa.

***

Vilho palaa asunnolle kiertäen taas ties missä ja keräten järkyttävän määrän askeleita. Tämä tuntuu olevan retken teema, alle 10 000 askeleen ei jäädä minään päivänä. Vilho poikkeaa vielä kaupassa ja kantaa kamelina ostoksia. Sää suosii aina vaan ja vaikka paikalliset ovat tukevasti kevyttoppatakeissaan, on Vilholle t-paita ja pusakka välillä liikaakin. Mutta tällaisesta etukäteisestä keväästä ja lämmöstä on oppinut nauttimaan, tuumii Vilho. 

5. Virtaavien vetten ääreen lepopäivänä

 Onpahan merkillinen lepopäivä. 

Vilho herää 0719. Tulossa on aurinkoinen päivä. 

Susivuoret lähtevät ohjelman mukaan aika lailla samoille paikoille keskustassa, joissa on juuri käyty. Nyt mennään bussilla Argentinalle ja ennen kaikkea hieman sen ohi Il Gesù -kirkolle.  Chiesa del Gesù on muuten nimenä harvinainen, Jeesuksen kirkkoja on harvassa, pyhimykset ja mariat on käytetty miljoonasti, mutta Jeesusta ei. Se ei hämmästytä. Mutta tämä on Roomassa ja tämä on se juttu.

Il Gesù kiinnostaa Vilhoa siksi, että tämä jesuiittojen ja Ignatius Loyolan kirkko on barokin merkkiteos, kirkko, jota on kopioitu kaikkialla tällä planeetalla. 

Barokki on karmea tyyli rakennustaiteessa. Jesuiitat ovat melko kamalaa porukkaa siinä mielessä, että he olivat etupäässä meitä protestantteja vastaan. 

Täällä on toteutettu katossa valeperspektiivi ja onhan se huikea, hahmot puskevat esille arkkitehtuurin rakenteista. Roomaa ei voi ymmärtää ilman kirkkoja ja tämä on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Eikä tätä paikkaa kannata kuvata, runsaus pitää nähdä kuvasta tai paikan päällä.

Largo Argentina oli mediassa viikko sitten, sillä tuli vuosipäivä sille kun Caesar murhattiin täällä. Idus Martiea on kaikissa kielissä toistuva termi, maaliskuun puolivälin nimitys ja vuosi murhalle oli 44 eKr.  Miehestä on kirjoitettu paljon, tiedetään vähän. Caesaria edeltänyttä Tasavallan Roomaa kaivataan yhä takaisin Italiassa. Caesar oli uudistaja, eikä Rooman poliittinen systeemi toiminut oikeastaan mitenkään. Ei ollut poliittista koneistoa, ei virkamiehiä, ei kirottua byrokratiaa. Mitään ei saatu aikaan ilman diktaattoria. Kylätasolle viritetty vanhojen sukujen demokratia oli mennyttä, murhasta huolimatta. 

Vilho marssii jo Tartarughe-suihkulähteelle.  Sana tarkoittaa kilpikonnia, eikä niitä varmaan ollut alun perin koko veistosryhmässä. Tämä on pieni-pieni aukio ja aika herkkä suihkulähde. Se kai on se sana suomessa, suihkulähde? Samalla söpö ja typerä sana. Italiassa vedetään reilusti alakanttiin, puhutaan fontanasta, oli sitten minkälainen allas tahansa. 

Täällä on koululuokka. Muotilaseissa esiintyvä maikka-Massimo pitää isoa melua lapsille evästauosta. Koko Rooma on täynnä kaaosta, melua ja hallitsematonta tapahtumista. Vilho on niin umpi-introvertti, että kaikkialla on kaikkea liikaa. Mutta pitää oppia, pitää löytää rauha, sillä rauha ei koskaan löydä sinua. 

Vilho kuvaa lähdettä, aivan kuin ei olisi nähnyt sitä aiemmin tai että olisi hiljaista. Täällä ei kuitenkaan ole oikeaa hulinaa. Mistä lie johtuu, mutta kaikkialla turismi on kymmenkertaistunut keskeisillä paikoilla, sivummalla se on pysynyt samana, joskus hieman hiljentynyt. Olemme kaikkiaan ihmisinä paljon tyhmempiä nyt. 

Seuraava paikka lepopäivän merkeissä on Octavian Portico. Tämä on oikeastaan jonkinlainen temppelijulkkari synagogan takana, lähellä jokea. Portico eli ehkä suomeksi juhlallinen portti, oli triumfien lähtöpaikka. Tässä oli pari temppeliä ja tuo portico jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta suuri keisari uudisti paikan ja laittoi kaiken siskonsa Octavian nimiin. Marcelluksen teatteri on aivan vieressä. Susivuoret kuvaavat ja kiertelevät täällä tovin. 

Ghetto on tässä ja lähellä, on helppo eksyä näille kaduille ja kuvitella olevansa kartalla. Vilho ei ole ollut kartalla hetkeäkään täällä tutussa Roomassa.  

4.2 Maamerkkejä ja mitä nyt muuta maratonista

 Tänäkin vuonna maratonilla sataa. Sade tekee etupäässä hyvää, mutta tiukoilla keskustan kaduilla kivet ovat liukkaita ja paikoin on satanut enemmänkin. Sade tosiaan haihtuu sitä mukaa kuin sitä tulee, ei tarvitse linssejä pyyhkiä.

Nähtävyyksistä ja paikoista hieman. Alussa pyörähdetään etelässä ja siellä merkittävin maamerkki on Gaius Gestiuksen hautapyramidi ja sen vieressä oleva komea kaupunginportti. muuten veivataan suurilla asuinalueilla Teveren molemmilla puolilla. 

Etelästä palataan tutuille keskusta-alueille ja suunnataan lopulta Pietarinkirkolle. Sitten seuraa veivaamista Borgossa ja nähdään mm. todella suuri oikeuspalatsi. Vilho odottelee 30 kilometrin rajapyykkiä ja silloin ollaan jo jossain Olimpico-stadiumin alueella. Huivimyyjästä huomaa sen, että tänään pelaa AS Roma, aivan stadionin tuntumaan ja patsaspuistoon ei nyt päästä, johtunee pelistä. Ei liity asiaan, mutta Roma voittaa Leccen 1-0 eikä tämäkään tulos ole ihan sitä mitä Giallorossissa on haettu pidempään. 

Jo pohjoiseen mennessä käydään Augustuksen rauhanalttarilla (Ara Pacis) ja sen takana on kiinnostavampi samaisen suuren keisarin mausoleumi. Aikanaan kun reissu palaa keskustaan, käydään Piazza del Popololla vetämässä kierros ja se on reissun hienoja pisteitä. Sitten kauppakadut vievät Piazza di Spagnan espanjalaisille portaille, niiden edessä olevalle veneveistokselle ja eteenpäin. Nyt Vilho osaa ihailla korkealla kirkon edessä olevaa obeliskia, joka unohtuu helposti tämän nähtävyyden yhteydessä. Tänään ei käydä Navonalla. Mutta ohitetaan Largo Argentina ja Il Gesú -kirkko. Sitten edessä on pian ultimo ja kaikki sen kovat nähtävyydet kohti Circo Massimoa. Vilho juoksee tuon alueen tosissaan ja kovaa, taistellen päästäkseen tavoitteeseensa.

Maalissa saadaan mitalit, päästään kamalassa ruuhkassa saamaan eväspussi ja itkevä Vilho vain yrittää pois suurelta areenalta, kohti kohtaamispistettä ja kotia. 

Annikki löytyy aikanaan temppeleiltä, mutta tänään ei oikein mikään napsaa kohdalleen, Annikki ei saa yhtään kunnon tietoa Vilhon liikkeistä ja vaikea hänen on tietää missä koipeliini menee. Vilho istuu temppelin edustalla ja miettii asioita. Yhdessä päästään kävelemään kohti kotia ja Vilho kävelee vielä viimeiset kuusi kilometriä asunnolle, Annikki saa jostain bussin loppumatkalle, Vilho ei viitsi odottaa. 

Kausi on avattu, ollaan Roomassa ja loma on alussa. On näitä elämän palkkapäiviä.

4.1 Maratona di Roma vuonna 2026

 Kello on viisi kun Vilho havahtuu. Kuusi olisi ollut sopivampi heräämisaika, mutta Vilho makoilee vielä jonkin aikaa. 

Aamulla ruoka ei maita, Vilho syö pari jugurttia ja tomaatteja. Kahvit pitää juoda ja tietysti urheilumehua. Sunnuntaita mennään ikuisessa kaupungissa.

Vilho lähtee ovesta 0715 ja edessä on jo tutuksi tullut marssi pois kaupunginosasta ja Teveren rantaan. Kaupunki heräilee, valoisaa on kuin päivällä, mutta kotoisalla Gregoriolla ei ole pahemmin liikennettä. 

Vilho tulee aikanaan tasavallan temppeleille ja pyyhkäisee Bocca della Veritàn vasemmalta puolelta ohi Circo Massimon kupeeseen. Edessä on vielä pitkä kävely vanhan kisa-alueen sivuitse ns. starttitielle. Täällä on paljon juoksijoita, mutta kuten viime vuonnakin, väkeä menee molempiin suuntiin eli mihinkään virtaan ei voi liittyä ennen kuin pääsee lähtöalueelle. Kello lienee kahdeksan maissa, varmaan vähän yli sentään. 

Vilholla on ennusteen takia kertakäyttösadettakki päällä, aamu on sen verran viileäkin, että sitä sopii pitää. Juomaa on litra ja taskussa kaksi geeliä ja muutama tomaatti, piskuinen, ihan siksi että maistuivat aamusella. 

Sää on pilvinen ja tämä on reissun kylmin päivä, mutta aivan mainio ja tyyni. Asteet nousevat päivällä kenties 17 maksimissaan, mutta juoksun aikana on ehkä 14-15 astetta. Toisinaan satelee, mutta vasta myöhemmin. 

Tänä vuonna juoksijoiden kanavointi toimii. Vasemmalla on ykkönen, se on jo tyhjentymässä, Vilho on valkoisine lappuineen kakkoskarsinassa (joka on miltei puolikilometrinen) ja takana on vielä kolmas erä, jota pidetään "meidän" valkolappujen takana. 

Vilho bongaa kolme reipasta suomalaispoikaa. Ovat juosseet ulkomailla jonkin verran, fiksuja ja asiallisia. Hieno kaveriporukka, ovat lähdössä pois jo maanantaina. Hekin asuvat "rännin" takana, Vatikaanin varjoissa. 

Vilho on Colosseumin lähtösuoralla ja itse asiassa starttiviivalla 0852.  Lähtöviiva onkin kaukana, pitkällä forumit  halkaisevalla Fori Imperiali -kadulla. Kello päälle ja sitten vaan juostaan. Tunnemyrskyä on suomalaisella, välillä ehtii pälyillä forumeiden hienoja raunioita, mutta alussa pitää katsoa paljon jalkojaan, suojautua kompuroinnilta. 

Alussa juostaa muuten "ultimo chilometro" kertaalleen. Sitten päästään rantakadulle ja lähdetään etelään. Reitti on pääasiassa viimevuotisen kaltainen. 

Vilho katselee maisemia, kelloaan ja muita juoksijoita. Ranskalaisia on paljon, brittejä ja tietysti italialaisia. Meksikosta on porukkaa ja kannustajia. Miltei koko juoksun ajan joutuu vähän väistelemään, käyttämään energiaa pujotteluun.

On mennyt viisi kilometriä ja Vilho on hämmentynyt, kun ennakkovaroitetaan juomapaikasta. Ai niin, täällä saadaan juomaakin! Koko tarmo on mennyt paikalle pääsemiseen, aamutankkaamiseen ja muutamaan kuseskeluun paikoissa, joissa ei arkena kuseskella (onneksi on pyhäpäivä). 

Italiassa urheilujuoman kohdalla on kyltti "saldi" - se tarkoittaa "suolaisia". Roomassa vesi on ensin. Vilho tietää sen, eikä mene ensimmäisille pöydille. Suomessa on usein mehut ensin ja lopuksi vesi, Vilho on oppinut siihen ja huuhtelee lopuksi suunsa vedellä. Tosin täällä on usein vielä vettäkin viimeisillä pöydillä, pienessä pahvitölkissä. Muutaman sellaisen kanssa tulee myös tovin juostua. Huolto täällä on ensiluokkaista ja sitä on paljon. Urtsikka on hyvää. Säähän on sellainen, että kuuma ei tule eikä kylmä. Sää on täydellinen. Vilhon aurinkolasit eivät huurru, ne eivät saa hikeä eikä mitään pidä sovitella koko aikana. Roomassa kaikki mikä kastuu, kuivuu, sen Vilho tietää jo aiemmista vuosista. 

15 kilometriä Vilho on hyvällä tuulella, mutta loppumatkan vähän väsynyt ja äreä. Väsymyksen myötä väistely ja pujottelu tuntuu pahemmalta. Vilho ohittelee koko matkan, mutta täällä on myös tuhansia viestijuoksijoita, jotka tunkevat ohi, hehän vetävät kymppiä. Myöhemmin kaupungilla on paljon siviilejä, jotka ylittävät juoksurataa taitamattomasti. Vilho kokee olevansa vittumainen ja kokemattoman juoksijan suusta karkaa suomalaisia kirosanoja ja muuta pahaa puhetta. Kilometreistähän jo puhuttiin. Yhtenä päivänä kadut ovat meidän ja sori siitä.  Jossain kaukana Rooman taivas on harmaa ja ikuinen. Vilhon tossut napsuvat aika keveinä asfalttiin, usein kiveen ja ties mihin. 

Marathon tuntuu jossain vaiheessa pahalta. Ei kaikille, joukossamme on naisia, jotka tietävät miten valmistautua ja he hoitavat lenkin suunnitelman mukaan, tasapainoisesti. Mutta Vilhoa marathon sattuu. Joka kerta. Juokseminen on kivun käsittelyä, kivun ja ajan.  

Ja jossain tuolla Rooman loputtomilla kaduilla on ripaus iloa, kadonneita hetkiä ja määrätön määrä tossun läiskettä.

3.2 Iltapäivä, lepoa ja valmistautumista

 Annikki ajelee Vatikaanista kotiin bussilla, Vilho kävelee ja käy Agora-marketissa, edelleen hamstraten asuntoon reserviä. Pitäähän sitä samalla matkalla kantaa kaikki mitä jaksaa.

Iltapäivällä syödään ainakin paljon pastaa, Vilho ottaa myös päiväunet ja kahvit juodaan. Puuhaa asunnolla on edelleen, mutta aatokset hakeutuvat vahvasti tulevaan kisaan. 

Susivuoret eivät saa astianpesukonetta toimimaan, kyseinen laite ja sen vesiliitännät vievät paljon huomiota ja emännälle on ilmoitettava. Tässä kämpässä on kaikenlaista pientä laitettavaa, mutta eipä tuo Vilhoa haittaa. Erilaiseen fiksaamiseen ja asunnon sopeuttamiseen Susivuoret tottuivat jo 20 vuotta sitten, aikoina ennen kuuluisia vuokrafirmoja. Noiden aikojen takia mukana on yhä kaikenlaista rautalankaa, nippusidettä ja teippiä, tarviketta erilaisiin tilanteisiin. Ja tämä asunto on isossa kuvassa mainio, Vilhoa ei kaikenlaiset kauneusvirheet häiritse, perusasiat kun saadaan kuntoon. 

*** 

Kokemus on upea ominaisuus, siinä se muistuttaa paljon osaamista. Osaamisesta on lyhyt matka pätevyyteen, pätevyydestä vain siirtymä hyvään asemaan, ammattiin ja palkkaan.  Mutta kokemuksesta tulee myös mieleen ajan kuluminen, ikä ja vanhuus. Kokenut on kovia kokenut, kaavoihinsa kangistunut ja kulunut, työelämälle turha.

Onhan kokemuksessa sekin puoli, että tuntee kilometrit.  Se tuntemus valitettavasti lisääntyy kilometri kilometriltä. Siinäkin mielessä kilometrit kertyvät, eivät vähene. 

Vilho on juoksun, etenkin vähän isomman sellaisen, alussa sama Vilho kuin oli joskus. Hurjalla kokemuksellakin kisaa voi edelleen pelätä. Vain juostu kisa on kisa – vanhoilla meriiteillä ei ole merkitystä. Tässä hetkessä olemme kaikki samalla viivalla, eikä se ole mikään lähtöviiva. Lähtöviivalla sen sijaan ollaan valmiita, sen jälkeen kaikki on helppoa, pitää vain juosta se juoksu.

Toki kokemus antaa selkärankaa siihen, miten valmistautua ja mitä kannattaa ehkä tehdä ja mitä ei. Kokenut tietää, että aika monella hommalla ei ole väliä, ei tarvitse juoda viikkoa paljon vettä tai käydä vielä illalla juoksemassa. Miten hienoa olisi sanoa auktoriteetin äänellä ettei tarvitse pelätä. Itse asiassa Vilho sanoo niin omalla kielialueellaan jatkuvasti muille juoksijoille, itse asiassa yleensä nuorille naisille. Syynä ei ole pelkästään heidän kaunis juttuseuransa, vaan se, että tytöt ovat fiksuja ja kuuntelevat – ja ovat vielä mukana kisassa silloin kun kannustusta tarvitaan. Vilho herättelee mimmejä, kertoo että heillä on vielä paljon voimia.

 Vilho laittaa numerolappunsa paitaan, paidan henkariin odottamaan, viereen kaikki varusteet jotka tulevat päälle, eikä sille alueelle laiteta mitään muuta. Jauheesta tehdään urtsikkaa, sitä on ostettu litra valmiinakin aiemmin. Päiväunet auttava, illalla ei ole kovaa uupumusta, mutta kävelyä on ollut valtavasti viime päivinä. Mutta kuten aina, näillä mennään kohti neljättä maratonia Roomassa.

3.1 San Pietro eli Pietarinkirkkoon auringossa jonottaen

 Vilho nousee 0809 ja päivä alkaa kirkastumaan kovaa tahtia Susivuorten viidennen kerroksen asuntoon. Nautitaan aamupalaa ja kerätään loput varusteet. On lauantai, kolmas matkapäivä ja ohjelmaan on merkitty San Pietro.

Vilho on pistänyt kristikunnan suurimman kirkon tälle päivälle ohjelmaksi sen takia, että vaikka kisa onkin tulossa ja vie kovasti huomiota, pitää ohjelmaa olla, ettei ihan päästetä päiviä karkaamaan. Kirkko on valittu siksi, että se on lähellä, eikä edellytä varsinaista matkustelua tai muuta seikkailua. 

Kohti suurta kupolia lähdetään 0940 ja Pietarinkirkonaukiolla käy ilmi, että jono kirkkoon on valtavan pitkä ja nyt se kulkee itse aukiolla. Pohjoisempana kirkon kupeessa on vain ennakkovarattujen kävijöiden jono, mutta nämäkin jonosijainnit ovat kyllä vaihdelleet. Annikki ehdottaa jo toista kohdetta, mutta Vilho pitää pintansa. On helpompi jonottaa kuin lähteä jonnekin seikkailemaan. Vilho on kerännyt edellisenä päivänä kaikilla reissuillaan n. 22 000 askelta ja se tekee puolimaratonin verran matkaa. Tuo tuntuu jaloissa ja tänään pitää edes yrittää pienempää "tulosta". 

Jonossa ollaan pitkään, yli tunnin, mutta sää on aivan täydellinen, lämmin muttei kuuma. Pikkuisen pilviä tulee taivaalle, mutta aurinkoinen päivä on menossa ja paidassa ja pusakassa pärjää enemmän kuin hyvin. Kelpaa jonottaa ja ottaa kisaa siitä, kuka näkee enemmän mustia kisareppuja ja -paitoja.

Turvatarkastuksesta kaksikko pääsee 1149 ja tavaroiden läpivalaisu on aika muodollinen tapahtuma. Sitten onkin melko väljää, eikä suuressa kirkossakaan ole häiritsevää ryysistä. Se pitää kyllä todeta, että Italiassa tottuu pian ryysistelemään, eikä keskisuurista väkijoukoista enää hetken päästä hätkähdä.

Vilhon on valmistautunut tällä kertaa kirkkovierailuun ja lukenut oppaat, tehnyt jopa muistiinpanoja. Suuri kirkko on Vilholle kuitenkin jonkinlainen museo taideteoksineen, toki teoshan talo on itsessäänkin. Mutta paikan nähtävyydet mennään nyt tässä tekstissä muutamalla kärjellä. 

 Vilhon pääsyy Pietarinkirkkoon saapumiseen on tietysti Pietà. Michelangelon nuoruudentyö on nykyään suojalasin takana, mutta eipä tuo haittaa. Marmoripatsas kuvaa Mariaa ja hänen kuollutta poikaansa. Teos on tehty 1499-1500 ja tänne se on tuotu 1519.

Ensimmäisenä Vilho kiinnittää huomionsa patsaan suhteelliseen pienuuteen. Ehkä sitä korostaa teoksen jonkinlainen herkkyys, oikeastaan hauraus. Työ on täynnä yksityiskohtia, mutta silti kuuluisa asetelma hallitsee. Voi olla typerää todeta, mutta Kristus ei ole tässä päähenkilö, vaan lapsensa menettänyt äiti, Maria. Vilho on huomaavinaan etäisyyden takaa, että Jeesuksen kasvot ovat suurpiirteiset, eivät mitenkään äärimmäisen tarkat. Sama koskee toki muutakin veistoksessa, kokonaisuuden ja hetken kuvauksen viedessä päähuomion.

Teos on merkillisellä tavalla moderni. Kenties osaavampi tulkitsija sanoisi, että se on ajaton, mutta Vilho pohtii vuoden 1500 veistotaiteen antiikin esikuvia. Antiikin veistokset olivat mykistäviä, mutta niissä oli usein vahvasti poseeraamista ja kenties jykevyyttä. Pietà on dynaaminen ja merkillisen kevyt majesteetillisuudessaan. Susivuoren mielestä työ on maalauksellinen. Sen tyylissä on mestarillisten sivellinvetojen henki.

Toinen kärki Vilhon kirkkovierailussa on vanha Pietarin patsas valtaistuimellaan. Tämä tumma teos on nykyään Arnolfo di Cambion nimissä  ja 1200-luvulta, muiden tietojen mukaan vanhempi ja tuntemattoman tekijän. Nykyään patsas on jäänyt sivuun ja suojaan, parikymmentä vuotta sitten katoliset kävivät sipaisemassa sen jalkaa ja siitä jalkaterä on sileä nykyäänkin. Nyt teosta ei tunnuta huomaavan lainkaan. Vilho pohtii hetken vuoden takaista Laokoön-asetelman, kenties planeetan keskeisimmän veistosryhmän kohtaamista viereisessä Vatikaanin museossa. Susivuoret hiljentyivät sitä katsomaan ja kuvaamaan, mutta väkijoukossa moni vain käveli ohi. Vilhon yleistieto on enemmän aukkoja kuin kartoitettuja kohtia, mutta silti nykyään jää tunne siitä, että se kuuluisa vanha sivistys on siellä missä kaikki muutkin vanhentuneet asiat. 

Susivuoret käyvät ns. alakerrassa, jossa on paavien ja muiden merkkihenkilöiden hautoja, Pietaria myöten. Täältä (kellarista) Vilho nostaa esille meidän valtionpäämme Kristiinan haudan.

Kristiina-kuningatar (Drottning Kristina) oli vallassa 1644-1654, nimellisesti jo aiemmin. Kristiina luopui Ruotsin kruunusta 1.6.1654 ja lähti Roomaan, Vatikaaniin. Hän kuoli katolisena ja hautansa on nyt täällä, vaikka naisia näissä holveissa on vähän haudattuna.

Vilhon mielestä on jotain perin ruotsalaista siinä, että Kustaa II Aadolf oli ahkera uskonsotija ja kuoli tunnetusti Lützenin taistelussa sotiessaan katolisia vastaan kunnioittavassa 37 vuoden iässä. Tytär silti kääntyi katoliseksi ja lähti seurapiiri-influensseriksi Roomaan. Mutta yhtä kaikki Kristina on meidänkin kuningattaremme ja tietysti valtavan kiinnostava henkilö.

Haudassa muuten lukee: -- gothorum, svecorum vandalorumqve reginae -  ilman internettiä Vilho osaa koko hautakirjoituksen suomentaa, sitaatissa seisoo suurinpiirtein "goottien, svecojen (sveojen) ja vandaalien kuningatar". Oppineemmat ovat varmasti kertoneet sopivat sovitukset noille kansoille, mutta Vilho pelkää pahoin että taas ollaan vandaalien kirjoissa tässäkin litaniassa. 

Susivuoret ovat Pietarinkirkossa puolitoista tuntia ja jonossa vierähti varmaan saman verran.  

2.2. Kävelyä, kauppoja mutta myös kunnon kahvit

 Vilhon paluumarssi jokivarren katuja on oikein mukava, mutta jalkoja käy sääliksi. Tänään kertyy askelia, mutta näin on laskeskeltukin.

Trasteveren puolella Vilho näkee tutun rännimäisen kadun, joka kulkee selvästi rantakatua alempana, vaikkakin samaan suuntaan.  Siellä näkyy piskuinen baari ja Vilho päättää tarttua mahdollisuuteen saada reissun ensimmäinen kunnon kahvi. Kello on vasta vähän yli 11, joten cappuccinoa juovat vielä muutkin.

    Baarin otsikko on "Snack bar". Ehkä vähän nuhjuisena ja melkoisen pienenä, paikka onkin oikeanlainen. Täällä kahvi on hyvää, sillä paikan ulkonäöllä ei koreilla. Snäkkipuolella on tuoreita leipiä ja seinällä piskuinen lounaslista. Baarissahan on vain kourallinen paikkoja, mutta väkeä töissä useampia. Kaikki kolme asiakasta ottavat cappuccinon. Vaahto on vahvaa, kahvi hyvää ja Vilho saa erinomaisen vastineen rahoilleen 1,50 €. 

Susivuori on omituisella tavalla voitonriemuinen. Numerolappu ja kisapaita on uudessa kisarepussa, on käyty kirkossa ja vähän nähtävyyksillä ja kahvi on antanut energiaa. Loma on alkamassa ja aurinko paistaa. Asiat tuntuvat juuri nyt hyvin mahdollisilta, valoisilta kuin aurinkoinen taivas Tiberin yllä. 

Tänään Susivuorilla on ns. huoltopäivä eli asuntoon kerätään juomaa ja ruokaa, sillä juoksukisa on tulossa ja se myös rajaa muuta ohjelmaa, mutta valmistautua voi. Numero on nyt haettu ja kotimatkalla Vilho tutustuu Tigre-supermarkettiin ja tuo sieltä juomia, jugurttia, leikkeleitä ja pikkusuolaista.

Kotona syödään tuorepastaa ja huilataan. Myös Annikki on ollut asioilla läheisessä legendaarisessa Agora-marketissa, jossa valikoimat ovat laajat ja komeat.

Iltapäivällä tehdään vielä tutkimusmatka ihan uuteen suuntaan eli pois päin kaupungin keskustasta ja Vatikaanista. Täältä löytyy Conad ja laaja Eurospin, kummassakaan ei olla aiemmin käyty. Annikki käy ensimmäisessä, Vilho toisessa. Palatessa todetaan, että asunto alkaa täyttyä elintarvikkeista.

Tehokas on päivä, koska illalla Vilho korjaa talon valaisimen ja lisäksi käydään vielä lähikaupassa samalla kun kaupunginosan kirjakauppa tsekataan. Jopa tästä Feltrinellin sivukonttoristo löytyy Ilias klassikosarjassa kielillä vanha kreikka/italia -rinnakkaistekstinä. Suomesta näitä kovia klassikoita ei enää saa Akateemisesta, jossa aikoinaan oli englanniksi tuplattuina latinan ja kreikan klassikoita täydet sarjat.  

Susivuoret käyvät suhteellisen ajoissa nukkumaan. Nyt ollaankin oltu vahvasti liikkeellä, joskin  kaksikolle sopivan rahvaanomaisesti etupäässsä kaupoissa.

2.1 Circo Massimolle kesäkelissä numero ja kirkko mielessä

 Tiberin rannalla on kesäistä, kun Vilho marssii vauhdikkaasti pääsuuntana etelä ja aurinkoa vastaan. Susivuoret ovat hämmentävästi nousseet jo ennen kahdeksaa (0740) ja Vilho on ampaissut asunnon rappuun 0908.

Emännän kanssa tuli onneksi puhetta aiheesta ja Susivuoret saivat toisen avainnipun. Vilholla on siis taskussa kaksi avainta ja kaksi jää Annikillekin, alaoveen ja asuntoon.

Päästyään läpi siitä kuuluisasta ja tutusta Cavalleggerin rännistä ja Janiculumista, Vilho tupsahtaa Tiberin vilkkaasti liikennöidylle rantatielle. Susivuori hakeutuu lähelle vettä ja alhaalla, oikeastaan jokiuomassa, kulkee kevyen liikenteen väylä, nykyään tänne on piiretty pyörätiekin, fillareita on harvakseltaan.

Juoksijoita, Vilhon tulevia kisakavereita on kuitenkin joen partaalla valmistavalla lenkillä jonkin verran. Ranskalaisia, saksalaisia. Maratoonarit tunnistaa, nuo kisakoirat.  

Vilho kulkee virran matkassa kohti Tiberin saarta, Isola Tiberinaa. Joessa oleva pieni saari on muinaisen Rooman ytimessä tai ehkä oikeammin ytimen kohdalla, sillä tärkeät rakennukset ovat kaikki virran itäpuolella.

Annikki on puolestaan tehnyt kauppareissua tuttuun ja erinomaiseen Agora-markettiin miltein kotikadulla. Hän on liikkeellä 0945-1128.

Vilho nauttii kovasti jokivarren keväästä. Täällä näkyy liejukana sillan jalankupeessa, yksi merimetso ja linnut laulavat keväisesti puissa katuvarressa. Myöhemmin Vilho kuulee selvästi tiltaltin. Kottaraishavainto jää epävarmaksi, mutta kevät on täällä jo pitkällä, siitä ei ole epäilystä. 

Vaihtaessaan Teveren toiselle rannalle Vilho tekee pienen lisäkierroksen, mutta pääsee sitten tasavallan ajan temppelien luo ja kohti Bocca della Verità -aukiota. Täällä on tuo yksi tunnetuista nähtävyyksistä Roomassa, kirkon seinään kiinnitetty kivinaama, joka mahdollisesti on ollut läheisen temppelin viemärinkansi. Vilho painelee kirkon ohi.

Kirkon takana, samassa korttelissa, Susivuori yrittää päästä kovasti liikennöidyn kadun ylin ja Circo Massimon puolelle. Se onnistuukin lopulta, vaikka liikennevalojen lisäksi harmina on porukka, joka tekee tiemaalausta. Nyt urakkaan onkin erinomainen hetki. Pian Vilho huomaa, että suunta on sumppu, koska maratonkylään ei pääse täältä koukkaamaan ja koipeliini juoksee samoilla valoilla takaisin.

Circo Massimo on tänä päivänä valtava ulkoilu/viheralue, vihreällä nurmella ja osittain hiekalla oleva pitkän pitkä soikea, antiikin rata-alue. Alue on valtava ja siksi tällä vanhalla kilparadalla voi järjestää tapahtumia ja vaikkapa maailmanmestaruuden juhlimisia. Vilho painelee sivua pitkin useiden myyntitelttojen ohi ja miettii, mistä pääsee sisälle villageen ja kiertämään pakollista "yhteistyökumppanien" täyttämää messualuetta. 

Perjantai kun on ja kello on vasta tulossa 11, niin täällä on oikeasti aika hiljaista ja Vilho pääsee pian kiertämään riittävän kauas eli sisäänkäynnille ja kieppumaan karsinoissa kohti varsinaista aluetta. Ihmisiä ei vielä tungeksi.

Numero saadaan alueella aluksi ja sitten kierretään koko rakennettu telttaleiri kohti sitä viimeistä rastia, joka on kisarepun ja paidan saaminen. Sisätilassa tässä ollaan, mutta koska paikka on pitänyt rakentaa, se on kohtuullisen pieni (eikä mikään viime vuoden kongressikeskus). Vilho jopa löytää itsensä muurista, jossa on kaikkien juoksijoiden nimet; tähän hän ei pitkää aikaa käytä, mutta kirjain on helposti kohdalla ja sopivasti katsomiskorkeudella. 

Seuraavaksi Vilho laukkaa kohti "maalia" ja saa XL-paitansa ja komean Joma-merkkisen reppunsa.Tämän vuoden teemaväri on musta ja jälki on, kuinka ollakaan, tyylikästä.  Kello on pian 1030 ja Vilho voi aloittaa vapaa-aikansa.Vapaa-ajan aluksi Vilho pakkaa numerokuorensa ja uuden reppunsa... siis vanha reppu pakataan uuteen, sillä pakasta vedetty kapsäkki on isompi ja yllättävän pätevä. Näin sitä mennään, kisamannekiinina, mutta musta reppu ei huuda, vaan sen kanssa voi sopeutua muiden luurikäsien joukkoon.

Vilho menee Bocca della Verità'n luo uudestaan ja aika nopsasti sisään itse kirkkoon. Tämä on yksi paikoista, mitä Vilho on etukäteen miettinyt ohjelmakseen. Basilica di Santa Maria in Cosmedin on komea kirkko ja sisältää hyvinkin antiikkisia osia. Nätti torni on selvästi uudempi, mutta hieno sekin, leimallisen italialainen. Vilho on lopulta myös kirkon alla antiikin ajan kryptassa, tämä taitaa olla 700-luvulta ja sisältää hyllyt pyhimysten uurnille. Pieni, kolmilaivainen krypta ei ole huonetta suurempi. Portaiden yläpäässä on nuorimies vähän vahdissa. Vilho puhuu tämän kanssa muutaman fraasin - krypta on auki, toivotaan pientä offertaa. Vilho on varannut aamulla viimeisenä mukaansa kolikoita, ja pistää kuppiin euron. Alhaalla on kolme ihmistä, mutta pian Vilho on yksin ja katsoo kaikki rauhassa. Vähänhän täällä on, kuusi pylvästä ilman jalustaa ja pieni alttari: alttarin jalustakivi lienee roomalainen kilometripylväs. Seinillä tusinan verran uurnahyllyjä ja rakenteessa massiivisia roomalaisia peruskiviä. 

Paikassa ei ole yhtään mitään tärkeää, siksi se on Vilholle tämän matkan varsinainen alkupiste. Ulkona on liian suuri jono valokuvaan Boccalle, kirkossa on vain kourallinen pyörimässä ja muinaiseen kryptaan ei tule enää ketään. Vilhon teemana ovat varhaiskristilliset kirkot ja tässä ollaan oikeasti yhdessä sellaisessa, piskuisessa, kolmilaivaisessa kryptassa maan alla.

Vilho lähtee ja puhuu jäähyväisfraasit nätisti italiaksi pojan kanssa. Hän katsoo vielä kirkon muutkin osat, merkilliset aikakausien sekoitukset ja sisäistymiset. Näitä tällä alueella on, lainattuja pylväitä, kierrätettyjä pyhäkköjä ja kiviä uusissa muureissa tai uudelle isännälle. 

Ulkona on yhä liikaa jonoa Totuuden suulle, Vilho saa hyvät kuvat japanilaistytöstä tällä kohteella, sillä aidanraosta pääsee sivukuvaamaan. Sitten alkaa marssi kotiin. Aurinko on kirkkaana taivaalla aivan kuin aina Italiassa. Usein Vilho miettii, että menneessä Roomassa lienee paistanut sama aurinko, kesän tullessa kyltymätön ja kuuma, aina kirkkaudessaan kuvaamaton.

1.2 Roomaan, Italiaan ja ripaus kansoja, kulkuvälineitä ja kaaosta

 Koneessa Vilhon vieressä istuu amerikkalaistuneita kuubalaisia nuorenparin verran ja osa edellisten polvien kuubalaisista on puolestaan Annikin rivillä. Tämä onkin sopivaa esimakua matkalla Roomaan, paikkaan jossa kaikkien kansakuntien edustajat kulkevat kaikkialla puhelin kädessään.

Kello 1738 Airbus A-319 on maassa Fiumicinossa, Italiassa. Jo 1752 Susivuoret pääsevät koneesta ja suunnistavat kyltin "Ritiro di bagagli" mukaan matkalaukkuhihnoille, kuitenkin käyden WC:n kautta. Hihnalla ollaankin jo 1757, joten nopeaa on toiminta ja tovi odotellaan laukkuja numero 25:ssä. Paikalle pölähtää myös italialainen teini-ikäinen koululuokka. Kaikkiaan laukkualueella on paljon porukkaa, suorastaan vipinää. Annikki ostaa heti alueelle saavuttuaan liput junaan yhdestä paikan automaatista.

1813 saadaan molemmat laukut ja Susivuoret laukkaavat kuin kotoisalla Vantaalla konsanaan kohti juna-asemaa, kovana intona ehtiä seuraavaan mahdolliseen junaan.

Ulkona on sopivan lämmintä, sopivan viileää, mutta ensimmäinen tuoksu ulkomaailmassa on voimakas tupakansavu, sillä useampi käryttää jossain ulko-oven tuntumassa. Susivuoret porhaltavat laukkuineen oikealle niin pitkälle kuin pääsevät, sitten on pakko ylittää tie ja päätyä vähitellen portaille jotka ovat aseman "putkessa". Eivätkä liukuportaat ylös toimi: Vilho ottaa päivän ensimmäisen porras-spurtin kahdella laukulla.

1823 Susivuoret ovat jo junassa, hämmästyen itsekin nopeaa toimintaansa. Juna lähtee 1827/8 aika lailla aikataulun mukaan. Aurinko on juuri laskenut, koneessa nautittiin vielä ilta-auringosta. Väkeä on vaunu sopivan täynnä, matkailijoita monesta sellaisesta maasta, mistä on varaa matkustaa sinne minne muutkin matkustavat. 

1859 Susivuoret ovat Trasteveren asemalla jäätyään pois ensimmäisestä kyydistä. Vilho voimistelee laukut alas-ylös seuraavalle raiteelle, numeroltaan 6. 

Kello lyö 1901. Vaihdetaan Viterbon junaan ja sillä ajetaan yksi väli tutulle Roma San Pietro -asemalle kello 1906-13.

 Susivuoret ovat kuin kotikunnailla noustessaan junasta melko pehmeään iltaan Monte del Gallon takana. Nyt kuitenkin tuttu kukkula vain kierretään ja kävelysuuntana on aluksi Vatikaani, jotta laiturilta päästään alas pääväylälle, tutulle Gregoriolle. Via Gregorio VII on samanainen kuin ennenkin, nyt pitää vain totuttautua taas liikenteen vilkkauteen ja meluun, samoin siihen että porukkaa on melkein aina paljon. Taivas on jo musta, mutta vipinä pitää yön loitolla ja tuttu Rooma humisee taustalla, sykkii edessä ja takana ja on kaikessa läsnä.

Joskus 1940 paikkeilla Susivuoret kohtaavat parin kilometrin kävelyn jälkeen vuokraajan edustajan Saran ja pääsevät asuntoon. Sen verran on päivä ollut pitkä ja fokus on hetken muualla että tarkka kellonaika ei jää Vilhon mieleen. Asuntohomma on tuttua ja jo 1953 emännöitsijä lähtee ja jättää Susivuoret asunnolle kahden avainnipun kanssa. Annikki antaa hänelle Fazerin suklaalevyn tuliaisena. Pienten suomalaismakeisten tuomisen Susivuoret omaksuivat Kreikassa, jossa kaikkialla vieraanvaraisuus on huikeaa, eikä tulija mielellään saavu tyhjin käsin.

Vilho lähtee heti kauppaan eli Todis-merkkiseen supermarkettiin. Siinä reissussa vierähtää 1953-2022 ja saaliina on vähän syötävää ja juotavaa. 

Illan Susivuoret asettuvat viidennen kerroksen asuntoonsa. Vatikaani ja Pietarinkirkko on lähellä, kirkon voi jopa nähdä keittiön ikkunasta. Kerrostalo on suuri ja vähän uudenlainen asumus muutenkin Susivuorille. 

Lomanodotus, pitkä päivä ja talvi painavat Susivuoria. Väsymystä ja kireyttä ilmenee, asettumisessa on aina puuhaa vaikka kuinka paljon ja turhaa tulee myös tiuskittua. Mutta harjoitus pysyy hienosti kasassa ja nukkumaan päästään ennen kello yhtä tietoisena siitä, että loma on alkanut. Ollaan Italiassa, eikä mikään ole oikein paikallaan, mutta kaikki on kohdallaan, ainakin asettumassa.

1.1 Lentoasema ja muita matkailuun tarvittavia juttuja

Ensimmäisenä matkapäivänä Vilho on lomalla ja kotona meno on rauhallista. Nyt voi nukkua jopa yhdeksään asti. Kotona tehdään viimeistelytoimenpiteet sekä pakkauksille että asunnolle.     Vilhon kesäpuutarhan idätykset ja taimitouhut ovat jo hyvällä mallilla, nyt vaan toivotaan, että minikasvihuoneissa taimet kestävät paluuseen asti. Annikki kantaa nyt päävastuun asunnon pistämisestä reilaan, Vilho on kenties häärännyt enemmän aiemmat päivät siivouksen parissa.

Kaikki on valmista. Päivä on tyyni, asteita on kenties nollasta kahteen ja vaikka sää ei ole huono, on harmaata.

Lentokentälle pääsee sen verran helposti, että Vilho lähtee kun on valmis ja Annikki tulee perässä seuraavalla tai sitä seuraavalla junalla, noitahan taitaa mennä kymmenen minuutin välein.

Vilho lähtee kävelemään kotoaan kello 1200.

Tuntia myöhemmin Vilho on jo jättänyt laukkunsa itsepalvelupisteellä ja on tikettien kanssa odottamassa Annikkia, joka saapuu 1319.

Tänään missään ei ole ruuhkia, kaikki sujuu helposti ja taitaa olla eräs helpoimmista ja nopeimmista turvatarkastuksista, sillä tarkastukseen pääsee heti ja useampi linja on kokonaan vapaana.

Niinpä Susivuoret leirityvät pian tutulle paikalle heti turvan jälkeen joskus 1330 maissa ja syövät eväitä, täyttävät vesipullojaan.

Vilholla on aikaa pohtia ja ajatukset ovat tänään matkailussa ja siihen liittyvissä havainnoissa. Matkan alkuvaiheen tunnelmat pitää käyttää hyväkseen ja maistella niitä kuin hienoa viiniä. Jokaisessa vaiheessa on omat tunnelmansa, eikä niitä myöhemmin niin vain tavoita. 

Portilla Susivuoret eivät ole erityisen innostuneita siitä, että hyvin pian käy ilmi, että kone tulee olemaan hieman myöhässä ja syy on oletettavasti silmien edessä. Nimittäin ihan ihkaelävä huoltomies oranssine takkeinen touhuaa jotain Airbus 319:n ohjaamossa. Samainen virtuoosi tulee kohta ulos putkesta tai oikeastaan sen tyven sivuovesta ja menee autolle etsimään varaosia. Aluksi ei palaa tunnu löytyvän, mutta ohjaamon puolelta sitten ilmeisesti. Vilho tietysti koko ajan väittää Annikille, että nyt etsitään jeesusteippiä, jolla kone saadaan fixattua, mutta jotain pienempää huolto löytää ja vie ohjaamoon. Hetken päästä peräti kaksi huoltomiestä oransseissa takeissaan poistuu koneesta, nousee autoonsa ja ajaa tiehensä. Tilanne on selvästi hallussa ja viivytys on edelleen vain muutamien minuuttien luokkaa, kun kenttäkaarinat kuuluttavat ykkösryhmää lippukarsinoille.

Susivuorten kollektiivisessa traumavarastossa ovat tuoreena tammikuun lentojen peruutukset ja siirrot, eikä talven jälkeen toleranssia helposti löydy suuremmille mutkistumisille.

Supliikkimies on koneen suomalainen kapteeni ja vekkulien juttujen seassa hän on myös suomalaisen asiallinen, ja kertoo huollon syyn: ilmastoinnissa on ollut ongelmaa ja sitä on korjattu. Ongelmalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista turvallisuusvaikutusta - tämä tulee kapteenin tarinassa selväksi.  

Mutta pian päästäänkin koneeseen ja kone täyttyy aika helposti ja Susivuoret ampaisevat sisäkaarteesta ja eri riveiltä taivaalle kello 1549. Suuntana on jälleen Rooma.

0. Jokaisena kevättalvena

 Jokaisena kevättalvena jalkakäytävät täyttyvät hiekotussorasta ja joka kerta soraa on täsmälleen sama määrä, hiekanjyvän tarkkuudella. Sulava lumi luo kulkuväylillä tummia tahroja aina samoihin paikkoihin ja lumikasat hupenevat joka kevät samaa tahtia. Taivas on päivisin määrittelemättömän vaaleanharmaa, mutta Pohjolassa jokainen tunnistaa tuon värin. Tuon taivaan nähtyään jokainen Pohjolassa kevättalven alkaneen, ajanjakson, joka kertoo pohjoisen ihmisille aukottomasti sen, että talvi tullaan lopulta voittamaan, vaikka siihen meneekin vielä kauan. Joka vuosi kevättalven alkamisesta menee täsmälleen 75 päivää siihen hetkeen, kun kevät lopulta saapuu. Sen päivän koittaessa jokainen tietää, että kesä tulee, sen voi tuntea kaikilla aisteillaan.

Myöhemmin kesäkuussa, suvi saapuu yhtä kaikkivoipana kuin aina. Kesä saapuu vihreänä ja valoisana, lämmön ja kasvun voittokautena. Alkukesällä pohjoisen kevään hullu riehakkuus muuttuu asteittain kesän huumaksi. Ja silloin ihmiset Pohjolassa tietävät: Kesä ei pääty koskaan eikä talvea tule enää ikinä.

***

Vilhon talvi ja kevättalvi menee töissä, treenatessa ja jonkinlaisessa kurinalaisessa perusleirissä. Talvi on Vilholle duuni, joka pitää hoitaa. Parhaiten se menee pysymällä liikkeessä, väsymällä, treenaamalla, syömällä ja nukkumalla. Mutta on pakko olla jotain tavoitteita ja pelisääntöjä. Vilholla pitää olla harjoituskuri, joka vie miltei joka päivä kuntosalille edes tuokioksi.

Elämäntapaopit korostavat sitä, miten pitää elää joka päivä, eikä vain odottaa aina jotain. Vilho odottaa aina matkoja ja muita erilaisia päivämääriä ja virstanpylväitä. Silti arkikin on oikein siedettävää, mutta arki on arkea ja tavalliset viikonloput vain viikonloppuja. Valitettavasti erilaiset opit eivät ole Vilhoamme muuttaneet, hän laskee päiviä seuraavaan reissuunsa ja valmistautuu siihen antaumuksella.

Nyt matka on taas käsillä, samoin käsillä on kevättalvi täysimääräisenä. Talvi on ollut kunnollinen, kerran tullut lumi on pysynyt ja nyt se lähtee kerralla, pelloilta se on jo poissa ja miltei täysin muualtakin. Eletään maaliskuun viimeistä kolmannesta. Taivaat pitää harmaina nollakeli, joka kuitenkin hitaasti syö loppuja lumia ja puskee toisinaan kaupungin ilmaan vaikuttavan sumun. Päivät ovat jo kuitenkin huomattavan pitkiä ja valoisia. Mutta kevääseen menee aikaa, siksi jälleen kerran Susivuoret lähtevät sitä vastaan etelään.