21.1 San Pietro in Vincoli eli Mooses mielessä

 Loman loppua kohden Vilho on piskuisen ryhdistäytynyt ja nyt tehdään suunnitelman mukaan vielä kierros maalikylillä ja erityisesti vanhoilla kirkoilla. Metromatkaahan tuo tietysti taas tarkoittaa. 

Vilho on noukkinut Rooman sadoista kirkoista muutaman koko matkalle ja tälle päivälle niitä on kourallinen. Susivuorten iltakeskusteluissa nousee esille se, että kirkkoreissuilla muissa turistiporukoissa on etupäässä katolisia, sitten on brittejä ja saksalaisia, mutta pohjoismaalaiset ja muut protestantit katoavat yleensä massoihin eikä täällä härmäläisiin törmää. 

San Pietron kahlekirkko San Pietro in Vincoli on tietysti tärkeiden pyhiinjäännösten tyyssija, mutta vandaalin edustajia tämä kiinnostaa etupäässä Michelangelon Moosesta esittävän patsaan takia. 

Tässäkin kirkossa on remonttia, mutta Mooses on hienosti esillä, eikä täällä ole mitään ruuhkaa. Tietysti kysymyksessä on kokonainen patsasryhmä, mutta huomion vie Mooses. Tämähän lienee reissun toinen Michelangelo, olkoonkin että siellä tai täällä on hänen aloittamiaan kappeleita tai projekteja, onhan Capitoliuminkin idea vahvasti hänen - siis sen monumentaalinen aukio Campidoglio.  

Tietysti veistos on hieno ja tässä se on hienosti esillä eikä edes järjettömän kaukana. Etupäässä tietysti kuvataan mutta pitäähän tuota katsoakin. Olisi kyllä helppoa todeta, että taidehistorian merkkiteokset ovat merkityksettömiä, mutta eivät ne valitettavasti ole. Tietysti renessanssi on muutakin kuin neljä varmaa ässää suomeksi, sillä tuolloin todella löydettiin antiikin patsaat ja viimeinkin jatkettiin siitä. Veistokset olivat onneksi säilyneet, maalauksia vielä kaivettiin myöhemmin eikä ymmärretty antiikin saavuttamaa tasoa siinäkin hommassa. 

Mooses sarvineen ja laintauluineen on toisenlainen kuin herkkä Pietà. Tämä uskonnon perustaja on vankka mies ja voimansa huipulla. Sitähän varmaan laintaulujen saaminen oli, kansanjohtajan uran kulminaatiopiste. Veistäjä leikkii Mooseksen parralla, massiivisella loputtomalla parralla,  kylänvanhimman vaatetuksen laskeutumisella ja anatomialla. Annikkikin kommentoi, miten Mooses on lihaksikas, salilla on käyty. Silti hahmosta voi aistia väsymystä, vastuuta ja sen tuottamaa taakkaa. Michelangelon Mooses ei ole selvästi... erehtymätön. Kaikki Mooseksessa kertoo voimasta, senioriteetista ja auktoriteetista, mutta Vilhon mielestä mukaan on jälleen pujahtanut se herkkyys. Eihän tämä, kansanjohtajan tunnetuin symboli, julista mitään tai ojentele laintaulujaan, vastuuhan tuossa painaa, ei voima. Taulut ovat vähän kainalossa ja kaikenkokenut kansanjohtaja saattaisi ajatella: Tässä on nyt vielä yksi homma Jahvelta, tuli pari muistiota ja näiden mukaan mennään sitten jatkossa...

20. Tivoliin aurinkokylpyyn eli miten Susivuoret vierailivat Villa Adrianassa

 On pakattu reput ja suunniteltu kaikki etukäteen ja noustu vuoteestakin ajoissa. Susivuoret lähtevät yhdeksän jälkeen kävelemään metroasemalle, tuolle tutulle Baldo degli Ubaldi -kadun mukaan nimitetylle pysäkille. Vaihdetaan Terminissä ja siellä väkeä on aina paljon liikkeellä. Matka seuraavalla linjalla vie Ponte Mammolon asemalle, sillä siellä on Cotral-bussiyhtiön terminaali. 

Terminaalissa ollaan ennen yhtätoista ja liput maksavat vain 1,30. Ne ostetaan automaatista ja kerralla kaikki neljä kappaletta. Annikin osaamista tämä ja selvityksien tulosta: Seuraavan lippuautomaatin sijainnista ei ole tietoa, ei varsinkaan kohdepäässä. 

Taitaapi olla 1155 kun bussi lähtee kaahaamaan Tivolia kohden. Matka menee joutuisasti, kun päästään vähän pidemmälle ja kohta tämä pikavuoro on varsinaisella valtatiellä, joten sitten alkaakin vauhtia olla. 

Puhelimesta on paljon hyötyä nykyään, Vilho seuraa koko ajan Mapsista miten lähellä museoalueen porttia ollaan. Tässä voi reaaliajassa miettiä, minkä pysäkin valitsee, etenkin kun eri vuorojen suosimista pysäkeistä ei ole mitään vahvaa tiedustelutietoa. Taitaapi olla 1,2 km kävelymatkaa jäljellä, kun Susivuoret hyppäävät Tiburtinan tiellä kyydistä ja lähtevät jo vahvasti lämpenevään päivään jalkamiehinä. Tässä on ruutukaavaa ja pitkää katua pitkin päästään jo aika ison osan matkasta, nyt on vielä rauhallistakin kulkea. Samasta bussista hyppää neljä brasilialaista, he kulkevat samaa uomaa.

Vilho tilaa ensimmäisessä löytyvässä baarissa cappuccinot molemmille. Pöydässä istuu varttunut, sivistyneen oloinen pariskunta juomassa omiaan sekä syömässä cornettojaan. He maksavat ja lähtevät raunioiden suuntaan.  Kahvila on hieno ja täällä on paljon viinejä ja selvästi myös ruokaosaamista. Susivuoret juovat maitokahvinsa tiskillä ja Vilho pääsee kolikoista eroon hyvin, juomien maksaessa 2 x 1,60 €.  Hyvää oli, päivä on nyt siirtymässä varsinaiseen tuottavaan vaiheeseen kulkuvälineiden käytön jälkeen.

Kello on 1145 kun Susivuoret pääsevät lippuineen museoalueelle tai "arkeologiseen puistoon", kuten yleensä italiaksi sanotaan osuvammin. Annikki saa lippunsa opettajapassilla ilmaiseksi, Vilhon normaalitiketti on 15 €. Sanotaan heti, että tällä rahalla kovapäiset suomalaiset ovat raunioilla 5 tuntia. 

Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämä koko valtava alue on hänen "huvilansa" aluetta. Italiaksi keisarin nimi on Adriano, sanotaan nyt sekin vielä, että Adrianon villallehan tässä saavutaan. Suomen kielessä on kyllä sopiva vastine latinan ja italian villa-sanalle, nimittäin "kartano". Mutta kartanoita painaa kotimaisessa ilmaisussa se että ne ovat vahvasti sidottuja säätyläiseen aikakauteen, sanotaan karkeasti vaikka vuosiin 1500-1900, mutta suomalaisille kartanot ovat ennen kaikkea 1700-1800-luvun rikkaiden asumuksia. Kuka rakentaisi nykyään kartanon? Luksushuvilan varmasti kyllä, mutta kartanoiden tuotanto on päättynyt ja nykyään niitä vain korjataan, uudistetaan ja myydään kunnille tai pankkimiehille. 

Hadrianuksen huvila tahi piilopirtti oli kuitenkin nimenomaan kartano, jossa myös tuotettiin muutakin kuin elämyksiä. Alueen museossa puhutaan 3000 oliivipuusta tällä alueella.  

Kuten Vilho jo vuosien ja kellonaikojen erikoislähettiläänä totesi, Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämän aikakauden jälkeen kartanoa käyttivät seuraavat keisarit, mutta kuuluisa Konstantinus hylkäsi villan ja jätti sen rappeutumaan 300-luvulla. Hadrianus eli kavereiden kesken Hadde tai Adde oli kova rakentamaan. Kaikki muistavat Hadrianuksen vallin Britanniassa ja Tiberin rannalla on edelleen mahtava Hadden mausoleumi, joka Castel Sant' Angelona nykyään tunnetaan Vatikaanin kupeessa. 

Vilho ei itse asiassa ole tehnyt yhtään kotiläksyjään tämän paikan suhteen, vaan lähtenyt vain katsomaan mitä kesäpäivä tuo. Faktaa on kuitenkin se, että antiikin Rooman peruskohteista, tämä puisto lienee suurin puuttuvat pala Vilholta - näistä tunnetuista matkalaisten kiertokohteista. 

***

Kivi- ja kuoppaluetteloa ei kannata tässä esittää, vaan todetaan vain jotain yleistä alueesta ja Susivuorten kokemuksista täällä. Vieläpä ihan listan muodossa:

- Koko ajan toistuva kesäinen sää hallitsee Susivuorten viimeistä reissuviikkoa. Ulkona tulee käytännössä kuuma ja kevätaurinko on aika säälimätön. Näissä olosuhteissa ei olla koko ajan paita märkänä eikä janoon kuolemassa, mutta asteita on 24 ja ero varjon ja auringon suhteen on raju. On siis kivaa ulkoilla hienossa suvisäässä, mutta kirkkaus ja paikoittainen porotus ei tee kaikesta aivan helppoa. Sää on muuten poikkeuksellisen lämmin, ilmeisesti lämpöennätyksiä tehdään kalenteriin.

- Alue on laaja useine kylpylöineen, urheiluratoineen, teattereineen, temppeleineen ja altaineen. On puutarhoita ja asuinrakennuksia, korkeuseroja ja kivisiä polkuja. Silti täällä ei ole mitenkään hankala infra, päinvastoin lähinnä etäisyydet tekevät touhusta rasittavaa - ja tietysti rakennusten ja paikkojen loputon määrä. Paikka on oikeasti oma kylänsä, jos kaupungiksi kutsuminen on liikaa.

- Tunnetuimman altaan luona on tavallaan kaksi museota, kun esineitä on kahdessa erillisessä tasossa. Pienet kokoelmat ovat hienot ja Susivuorten mieleen. Vielä 1950-luvulla täältä on löydetty komeita patsaita ja esineistöä, tänne tehdyt Parthenonin veistosten kopiot ovat näytillä ja paljon muuta alkuperäistä aineistoa. 

- Luonto on läsnä koko ajan kartanoreissulla. Linnut laulavat aktiivisena ja jatkuvasti kahisevat lehdet vihreiden, pitkähäntäisten liskojen liikkeistä. Susivuoret bongaavat kerttuja ja jatkuvasti äänessä olevan vihertikan. On pääskystä ja kerttuja, tiklejä ja ennen kaikkea peipponen laulaa jo komeasti. Luonto on jo vihreä ja vehreä ja paikkahan on kaunis ja ennen kaikkea rauhallinen. Vanhoja, suuria ja upeita puita, kiinnostavia kasveja ja komeat kukkulat vierellä.

- Rauha. Tämä on autuas paikka Rooman jatkuvan ruuhkan ja melun jälkeen.  Vilho on hämmentynyt siitä, että useimmissa kohdissa laajaa aluetta Susivuoret ovat kaksin, eikä laumoja liiku. Toki joku koululaisporukka on jo lähdössä, kun Susivuoret vasta saapuvat, mutta täällä saa kyllä valokuvansa ottaa pääsääntöisesti ilman muiden matkalaisten häirintää. 

Susivuoret ovat käyneet valehtelmatta yli sadalla raunioalueella, pienemmillä ja vähän suuremmilla. Nyt nautitaan säästä ja reissun viimeisistä päivistä, eikä Tivolissa tarvitse koko ajan olla kauhuissaan siitä, jäikö joku pätkä mosaiikkia näkemättä. Paikka on hieno, mutta ehkä entisöidyt vesialtaat ovat täällä se erikoisin juttu, sitä ei yleensä kohtaa missään. Mutta monesta paikkaa aika on vienyt pääosan esineistä ja kivistäkin, monessa museossa on tämän huvila-alueen esineitä ja mosaiikkeja.  

Kiviä kiertävä kaksikkomme on käynyt Pompeijssa kolme kertaa, Ostia Anticassa kahdesti. Annikille tämä villa-retki on jo toinen. Mutta tänne voisi tulla uudemman kerran, ehkä se lienee paras arvio paikasta. On vaikea sanoa mitä ihmiset odottavat rauniolta löytävänsä. Vilho itse yrittää hahmottaa jollain tavoilla näkemäänsä, mutta lähinnä yhdistellen omien tietojensa sirpaleita toisiinsa. Aiempaa tietoa sovitetaan nähtyyn ja yritetään saada jotain tolkkua raunioiden antamaan informaatioon. Mutta menneisyyden kuvittelemisen Vilho jättää muille ja katsoo mielellään vaikka mainittuja Jeesus-elokuvia, joissa tiimi on tehnyt ratkaisunsa sen suhteen miltä menneisyys näytti ja "miten ihmiset tuolloin elivät". 

** 

Yksittäiset rauniot ovat yleensä jollain näistä neljästä tasosta:

a) karu eli jäljellä ei ole juuri muuta kuin jonkinlainen talonpohjien tuottama pohjakaava ja tieto siitä, että tässä on ollut jotain.

b) osittain restauroiduilla raunioilla puolestaan paikka on kunnostettu siinä määrin, että vierailijan on helpompi kuvitella mitä paikalla on ollut. Vähän enemmän seinää, hieman lattiamosaiikkia ja yksityiskohtia.

c) osittainen vahva restaurointi. Tämä on ns. kolmen pylvään taktiikka, jota Italiassa näkee. Temppelin nurkan - ne kolme pylvästä - kun rakentaa uudestaan kaikesta silpusta mitä löytyy, päästään jo monumentaaliseen mielikuvitukseen. Kolme pylvästä antaa tyylin, mittakaavan ja myös koon. "Tässä oli Herkuleen temppeli". 

d) laaja vahva restaurointi tuottaa jo tunnistettavia paikkoja, taloja, temppeleitä, teitä ja portaita. Näissä on sitten se pieni riski, että jossain vaiheessa on tehty väärä tulkinta tai annetaan katsojalle kokonaisia objekteja, joista puuttuu kuitenkin todennäköisesti suurin osa siitä mitä on oikeasti ollut jossain ajanhetkessä. 

Raunioilla ei tiedä yhtään, mikä on aitoa ja mikä lienee mitäkin kerrostumaa. Tosin paljon voi päätellä, kun näitä kiertää satoja. Annikin riesaksi Vilho usein pohtii, että jos lattiataso on tuossa, niin miten se-ja-se on tuossa. Lienee typerää sanoa, mutta Vilho nauttii jonkilaisesta paikan hengestä raunioilla. Ainakin paikka on sama, usein tosin pitäisi kuvitella erilaiset vesistöolosuhteet, erilainen ympäröivä maailma ja erilaista melkein kaikki muu kuin tuuli ja tähdet.  

Mitä sitten tulee Hadrianukseen ja roomalaisiin, on jo aikoja sitten käynyt Susivuorellekin selväksi, että Rooma on ollut melkoinen kone. Kun tuo kone on ajettu paikalle, sinne on ilmestynyt teitä, kylpylöitä ja akvedukteja, riippumatta ollaanko Britanniassa, Saksassa, Pohjois-Afrikassa tai Sloveniassa. Rooma on tullut paikalle ja pistänyt ensin pystyyn oppioduminsa, ja tämän sotilaiden telttaleirin jälkeen on tullut vähän samoilla spekseillä kaupunki, ja sen ympäristöön aikanaan muutama villa parempi osaisille. 

***

Viiden tunnin jälkeen Susivuoret poistuvat katsoen viimeisenä kreikkalaistyylisen teatterin. Vihertikka on aktiivinen, nakuttelee ja huutelee. Poistutaan alueelta iho hehkuen.  Kävellään takaisin samoille paikoille, missä pysäkki tulosuunnassa oli. Paluubussi tulee pian ja nyt lippujen optinen leimaaminen sujuu jo helpommin. Paluumatka metroverkon piiriin vie puolitunteroisen ja ruuhkaakin on. 

Tivolissa alkumatka menee massiivisen louhosalueen halki. Hyvän kiven saatavuus oli yksi pääsyy paikan valinnassa Hadrianuksellakin. Toinen ratkaiseva tekijä oli Tiberiin liittyvä Aniene-joki, joka helpotti huomattavasti logistiikkaa keisarin kartanon suuntaan. Tuossahan se pieni virta edelleen kulkee, maantien vieressä kohti Tevereä.  

Metromatka alkaa edelliseltä metroasemalta, sillä bussi pysähtyy siinä ja suurin osa muistakin ryntää metroon. Yhden vaihdon jälkeen päästään oikeasti kohti kotia ja iltasella saavutaan väsyneinä, punertavina mutta tyytyväisinä asunnolle.  

19. Monte Cioccio ja pääsiäinen päättyy vähitellen

 Tänään kesäpäivää vietetään jo tutun Aura-ostoskeskuksen takana olevalla mäellä, joka kantaa nimeä Monte Cioccio.

Täältä on upeat näköalat kaupungille ja Apenniineilla näkyy kolmekin eri lumihuippuryhmää. Myös San Pietron kupoli näkyy täältä komeasti. 

Pitäisi hakeutua varjoon, sillä aurinko jo porottaa, mutta Susivuoret löytävät näköalapaikan portailta sopivan leiripaikan ja kauden ensimmäinen ulkopiirtelysessio on tosiasia.  

Ulkona on suomalaisittain kuuma ja kyllähän tässä ruskettuu ja punertuu. Väkeä on paljon liikkeellä, on se kuuluisa toinen pääsiäispäivä ja tänne pääsee myös pyörällä. Monenlaista kulkijaa on liikkeellä, aivan valtaosa on italialaisia. 

Susivuoret ottavat rennosti. On vähän eväitä ja juomia, piirretään ja katsellaan vain komeaa kaupunkimaisemaa, joka rajautuu mainittuihin vuoriin. San Pietron kupoli näkyy täältä suurena ja lähellähän sitä ollaan.  

Aurinkohoidon jälkeen poiketaan Aura-ostarilla ja ennen kaikkea sen PAM-supermarketissa, joka on auki tänäänkin. Nyt varustaudutaan iltaan ja ennen kaikkea seuraavaan päivään. Vilho tuo vettä kokonaisen paketin, vaikka matkaa on hieman. Jostain syystä näinä viimeisinä päivinä vedenkulutus on noussut selvästi.

Kotona syödään edellä mainitun kaupan valmisateriat, sillä tässä ei mihinkään jaksa lähteä. Siten Vilho saa lasagnea ja Annikki munakoisopaistosta. Molemmat ovat ns. kotiruoka-annoksia ketjun keittiöltä ja kelpo ruokaa. 

Tänäkin päivänä kootaan rivejä ja valmistaudutaan huomiseen retkeen. Illalla on tärkeä peli, mutta Napoli voittaa Milanin 1-0 Diego Armando Maradonalla. Vilhon kaksi viimeisintä merkittävää ottelua on mennyt aika lailla pieleen. Hiuksenhienosti. 

*** 

Tänään katsotaan loppuun myös Zeffirellin Kristus-elokuva, onhan yhä Pääsiäinen. Elokuva on kyllä moniulotteinen ja joka kerta siitä voi löytää hämmästyttävää tuoreutta. Oleellista kykyä keskittyä aiheena olevan uskonnon ydinasioihin löytää harvoin näistä leffoista. Monia tietysti edes ajatus uskonnollisesta elokuvasta häiritsee, mutta Jeesus-elokuvat ovat aina historiallisia esityksiä, niissä on mukana Rooman valtakunta ja melko monen asian solmukohtaa eletään juuri vuonna yksi. 

Zeffirelli kuvaa miten juutalaiset kiihkoilijat odottavat sotilas-messiasta ajamaan roomalaiset pois, juutalaisten vanhat parrat taas pitävät vallastaan kiinni ja ylläpitävät äärikonservatiivista systeemiään. Samaan aikaan Rooma on isäntä talossa, mutta joustaa ja osittain myös väistää juutalaisten sisäisissä asioissa. Elokuvan tähti puolestaan puhuu valtakunnasta, joka on taivaassa, muutoksesta jonka pitäisi tulla ihmisille sisäisesti. Aiemmat tahot ymmärtävät jokainen Kristuksen opin oman asiansa mukaisesti tai ovat sitten ymmärtämättä sitä. Lähimmäksi totuutta pääsevät yksinkertaiset kalastajat, messiaan tunnistaneet eri yhteiskuntaluokkien edustajat ja muut vilpittömästi uskosta mukaan lähteneet.  Mutta Vilhoa aina inspiroikin Jeesuksen äärimmäinen radikaalius, hänen kykynsä kyseenalaistaa establishmentin tympeä ja jähmettynyt vanha totuus viiltävän vilpittömällä mutta terävällä viisaudellaan. Ja miltei aina tämä Kristuksena tunnettu kaveri heittää sen kuuluisan pallon takaisin kysyjälle.

18. Pääsiäinen ja sunnuntai - ilmaispäivänä Caracallassa ja Circo Massimolla

 Sää sen kun lämpenee, mutta aamupäivällä on vielä hieman raikasta kotikaupunginosan varjoisemmilla kaduilla ja paikallisilla on edelleen vaatetta reilusti ja toisinaan pipoja. Päivällä lämpötila nousee yli 20:n ja auringossa on kuuma. Vilho usein määrittelee kesän ja kevään eron Suomessa siten, että keväisin kotimaassa hakeudutaan aurinkoon lämmittelemään, mutta kesän koitettua alkaa varjo kiinnostaa enemmän. Roomassa on jo hieman tukalaa kevätauringossa näin hyvän sään päivinä.

Ajellaan metrolla A ja B Circo Massimolle. Väkeä ei ole vielä valtavasti liikkeellä, mutta sitä tulee olemaan. On pääsiäissunnuntai ja Susivuoriakin patistaa liikkeelle monien museoiden ilmaispäivä. 

Nyt valinta on osunut Caracallan kylpylään. Vilhon viime käynnistä on mennyt kaiketi 21 vuotta ja paikka on muutenkin sopiva tällaisena erinomaisena ulkoilupäivänä. Täällä onkin rauhallista. Keisari Caracalla rakennutti nämä vuosina 212-216 ja kompleksi on ollut iso. Suuria seiniä on jäljellä hallimaisista rakennuksista, hieman mosaiikkia ja huoneiden tai oikeammin salien pohjia. 

Ilmaispäivään tämä on hyvä kohde, sillä paljon paikkoja kiertäneelle alue on vaatimaton, vaikkakin merkittävä itse paikkanaan. Täältä on valtavasti myös kalustoa viety niin aukioille kuin museoihinkin. Mutta oikeastaan mitään ei ole täällä enää, mosaiikkeja lukuun ottamatta.

Susivuoret ovat pitämässä taukoa isolla puutarhamaisella alueella ja ovat hakeutuneet varjoon istumaan muutamille antiikinaikaisille rakennuskiville.  Syödään muutamat eväskeksit ja taitaapa Vilho juoda pienen mehutetrallisen viiniä. Italiassa litran ns. pöytäviini maksaa tölkissä 1-2 euroa, usein vaikkapa 1,20 € ja väreinä tarjoilla on rosé, valkoinen ja punainen. Osa näistä juomista on erittäin kelpoja, mikään ei ole yleensä huono. Vilho viinitetra on yksi kolmen setistä (3 x 25 cl) ja setistä on maksettu 1,15 €.

Porukka on muutenkin kuin kesäretkellä ja hyvästä syystä. Nämä ovat kyllä kevään parhaat päivät Roomassakin.

Susivuoret käyvät läheisellä Circo Massimolla. Vilho on käynyt toki siellä parikin kertaa juosten ja lisäksi hakemassa numeroa pari viikkoa sitten, mutta aivan toisessa päässä kuin maalialue, on pieni museoalue ja ilmaispäivän valttikorttia käytetään myös siihen. 

Circus Maximus on vanha roomalainen stadion ja areena. Toki kaikki on täällä vanhaa, mutta tämä lienee jossain määrin se alkuperäinen suuren suuri areena, jossa tapahtumia on pidetty pitkään ennen Colosseumia. Mitään rakennusvuotta ei tästä voi sanoa, sillä paikkaa on muunneltu jatkuvasti. Täällä oli kaksi komeaa egyptiläistä obeliskia keisariajalla ja ne koristavat nyt Rooman aukioita. Aikalaispaavi ne kaivautti 1500-luvulla esille unohtuneesta ja hylätystä kilparadasta.  

Circo Massimosta on jäljellä sen muoto ja Vilhon mielestä se on saavutus. Tämä on nurmipeitteinen viheralue ja se kulkee lähinnä kaakosta luoteeseen. Täällä kaakkoispäädyssä olevalla museoalueella on muutama kivi, muutama kaari rakennetta ja maanalaisia rakenteita. Täällä on myös päätyä koristaneen Tituksen riemukaaren marmoripaloja. Tituksellahan on lähellä, Colosseumin suunnalla toinenkin kaari. 

Vilho on tähänkin ilmaiskäyntiin tyytyväinen sillä tästä paikasta ei olisi koskaan tullut maksettua, mutta onpahan yksi aika keskeinen paikka taas käyty. Arkeologisessa mielessä tämä on merkityksetön, mutta Rooman historiassa paikka on tärkeä.

Paikan säilyminen edes muotona johtuu siitä, että täällä oli metsää ja laidunta keskiajalla. Oli myös viljelypalstaa ja jossain vaiheessa kiveä louhittiin. Mutta rakennusmielessä täällä ei ollut tuhanteen vuoteen oikein mitään ja se on säästänyt siltä, ettei kerrostumia ole syntynyt.  Alue on niin lähellä kuuluisaa jokea, että tänne on myös usein tulvinut vettä ja paikka on pitänyt myös kuivattaa toisinaan. 

Vilhomainen, yksinkertainen ja oppimaton Rooman-kävijäkin voi huomata sen, että Tiberin rantoja ei ole oikeasti koskaan rakennettu kovin ahnaasti. Aivan rannassa ei ole antiikin ajan rakennuksia eikä rikkaiden asumuksia. Lähimmät kuuluisuudet ovat toistuvasti mainitun Bocca della Veritàn tuntumassa, mutta tuolla olikin muinainen satama. Kaivonkannen sijaan Vilhonkin pitäisi puhua Forum Boariumista ja siellähän  on Portunuksen eli italialaisittain Portunon temppeli - eikä Portuno ole vain väärin kirjoitettu Fortuno - ja Portunus oli ovien, avainten, karjan ja satamien jumala. Forum Boarium on tietysti karjatori, jos sen aivan lyhyesti suomentaa. 

Mutta sen verran oikukas ja tulviva on Tiber, että turvallisempaa on ollut elää kauempana itse virrasta. Raadollinen historia ei ole Vilhon lempialaa, mutta Cloaca Maxima muistuttaa myös siitä, että joki on ollut kuitenkin se varsinainen kaupungin pääviemäri. 

***

Susivuoret ovat kuitenkin nyt tyytyväisenä poistumassa Circo Massimolta ja jatkavat Vilhon marathonin starttireitille. Tuntuu ihan hullulta kulkea tässä, kisapäivänä liikenne oli ympäristössä kokonaan suljettu ja tämäkin katu oli täynnä juoksijoita omissa karsinoissaan. Tuosta tuntuu Vilhon mielestä olevan vuosikausia, mutta siitä on tarkalleen kaksi viikkoa.  Tämä tie on Via S. Gregorio ja se kaartaa Colosseumin taakse nimellä Via Celio Vibenna. Tien oikealla puolella on tien nimessä mainittu Celion kukkula joka on suomeksi Caelius. Caelius on tietysti yksi näistä Rooman pääkukkuloista ja Susivuorten vasemmalle puolelle jää puolestaan Palatinus. Vilhon on todella vaikea tottua ajatukseen, että tämä on se sama paikka josta lähdettiin varhaisena sunnuntaiaamuna. Nyt on kesäkeliä ja väkeä on paljon kävelemässä ja erilaisilla pyörävehkeillä, lisäksi tiet ovat täynnä roomalaista liikennettä 

Susivuorten kaartaminen Colosseumin taakse on siinä mielessä onneton, että ajatus piipahtaa ilmaiseksi Palatinuksella on sangen typerä. Paikka on ilmainen, mutta italialaiseen tapaan liput pitää olla ja ne haetaan kioskista, jonne jono on miltei 400 metriä, kiertäen kauas Colosseumin kupeeseen.  Ei tänään sitten tänne, tuumivat Susivuoret.

Kaksikko kulkee Forumien läpi kulkevan tien läpi jälleen kerran ja kansaa on aurinkoisella kadulla.  Katsottavaa on kaikkiin suuntiin. Reissun lopuksi päästään tuttuun välimatkan bussiterminaaliin kolossaalisen Vittorio Emanuele II -monumentin varjossa. Aasialaiset muuten kuvaavat tuota Isänmaan alttaria, joka on yksinkertaisesti järkyttävä, lienevät kiinalaisia.  Edessä on matka kotiin hinnalla 1,50 € ja Vilho leimaa matkansa taas lähimaksulla. Tap & Go on toiminut koko ajan hyvin ja veloitukset ovat olleet oikein, sen on Vilho tarkistanut. Vielä bussista Vilho katsoo, kuinka Altare della Patrian lukemattomat patsaat ovat kaikki mitä erilaisempia tyylejä. On klassisesta jonkinlaiseen sosialistiseen realismiin, renessanssista monumentaaliseen. Ja tosiaan kaikkea on paljon ja suurin osa on suurta. 

Päivä on ohjelman osalta paketissa. Susivuoret pääsevät bussilla kotiin ja nyt on Pääsiäissunnuntai. Ihme kyllä, myös kotinurkat hiljenevät ja melkein kaikki kaupat ovat kiinni. 

17. Lauantain lepäilyä ja pari muuta juttua

Pääsiäislauantaille pitäisi Vilhonkin painaa mieleensä jokin oikeaoppinen termi, koska jokaisena Pääsiäisenä hän on sitä miettimässä muualla kuin kotona ja kirjoittamassa hassuja juttujaan. Mutta tottahan toki tämä on lankalauantai - se tuntuu vaan vanhahtavalta ja viimeksi lapsuudessa kuullulta termiltä. Ruotsiksi päivä on "pääsiäisaatto", påskafton. Taitaapi olla niin, että selitys löytyy ruotsista ja lanka on tullut sanasta lång. Pitkääperjantaita taisi seurata Suomessa pitkälauantai. 

Kirkollisesti puhuen lankalauantai on "tyhjä päivä", kuten ruotsinkielinen wp asian hienosti ilmaisee. Jeesus makaa haudassaan, toki kuolleena, mutta ylösnousemus on vasta tulossa. Aika lailla samoissa tunnelmissa menevät Susivuoretkin Vatikaanin takamailla, suurten kerrostalojen ja tilannenopeuksien porvarillisessa pääkaupunkionnelassa. 

Susivuoret käyvät asioilla aiemmin tuntemattomassa Aura-ostarissa, joka saa nimensä Aurelia-kadusta ja Porta Aurelia -kaupunginportista. Täällä on nähtävyytenä entisöity suuri leipätehdas tai oikeammin uunirakennus. Se ei ole todellakaan antiikkinen, mutta vanhaa kaupunkikulttuuria. 

Ostarilla tutkitaan tarkkaan suuri PAM-marketti. Vilho löytää jotain kyniä ja ostaa veitsenterottiminen. Tutkaillaan viinihyllyjä tarkkaan, etsitään tuontipulloja ja uusia tuttavuuksia - olkoonkin että suurin osa on aina uusia. Vilho etsii Umbrian punaviinejä. Se on vain hassu sattumus, kun Brysselistä tarttui umbrialainen mainio punaviini Annikille varustettuna jänistä kuvaavalla etiketillä. Mutta se viinikin oli hyvää, erilaista.

***

Kamalaa kertoa, mutta Susivuoret siivoavat taas asunnolla. Kevät ja muut elementit tekevät sen, että pölyä on huushollissa paljon ja lattia sen pian paljastavat. Kaksikko puuhaa ahkerana ja Vilhon on kuuma. Susivuori pesee lattiat ihan kunnolla mopilla ja Annikki pyyhkii pölyjä hankalista paikoista. 

Iltapäivällä Vilho käy vielä siinä paremmassa lähikaupassa ja käy läpi viinihyllyä aika tarkkaan. Edelleen focus on vietävien viinien tunnistamisessa. Ja vähän on ajatus Pääsiäisessä, nyt kaupat ovat vähemmän auki. 

Illalla Annikki ahkeroi lampaanliharullan kanssa. On ihan reissuperinne tehdä ruokaa asunnolla, siinä on oma hauskuutensa paikallisilla raaka-aineilla ja asunnon rajallisilla resursseilla. Yleensä tulokset ovat hyviä. Jopa viimevuotinen Vilhon lihapata onnistui ja kävi kaupaksi. 

Katsotaan taas Zeffirellin Jeesus-elokuvaa seuraavat pätkät ja omalla tavalla hiljennytään Pääsiäiseen. 

Mitä tulee turismiin ja kohteissa kiertämiseen, on Vilho sekä väsynyt että avaimenreikäkokemuksen jälkeen vähän kyllästynyt paikkojen bongaamiseen. Nyt kerätään pikkusen voimaa myös sunnuntaille, sillä silloin Italiassa kunnalliset museot ovat usein ilmaisia. Susivuoret ovat tätä taikaa hyödyntäneet jopa Vatikaanin museoissa, Palatinuksen vastaavissa ja muissakin kaupungeissa joskus. 

16. Pitkäperjantaina Testaccioon ja onhan juttua Teverestä ja avaimenreiästäkin

 Vilhon omituinen marssi vie Pitkänäperjantaina taas Teveren jokirantaan, ihan siihen veden partaan tutulle kävely/pyöräväylälle. 

Tänään on yllättävän lämmintä. Olisi liioittelua sanoa, että on kuuma, mutta kävellessä tulee kuuma ja Vilho ruskettuu päivän edetessä. Tänään sään piti olla vielä epävakaa, mutta nyt on kertakaikkiaan kesäistä ja lämpötila kapuaa kahteenkymmeneen. Mikäs tässä on kävellä, alavirtaan historiallista jokea, taas kerran. Vilho katsastaa rauhassa Tiberin saaren ja jatkaa vain eteenpäin. Virrassa sorsalla on jo poikanen. Muitakin keväisi lintujen merkkejä on ilmassa ja kottarainenkin tekee näyttäviä kolibrimaisia liikkeitä joen muurissa.  

Vilho kulkee Aventinus-kukkulan ohi ja paikantaa korkealla mäellä Maltan ritarien majapaikan ja St. Anselmo -kirkon. Tuolla on nykynähtävyys tasoa huippuluokka: Avaimenreikä, josta näkee San Pietron. Mutta Viltsu  käy lähikaupassa ja hakee evääksi pari olutta. Läheinen ja melko kuuluisa sirpalevuori 

Monte Testaccio jää kuitenkin Vilholta ns. valloittamatta, sillä sirpalevuoren ainoa julkinen kulkureitti on juuri sulkeutumassa jonkinlaisen Via Crucis -tapahtuman takia. Viltsu kyllä kiertää kukkulan, mutta siihen se kokemus jää. Reitin suulle on ilmestynyt kierroksen aikana lisää väkeä, eikä sinne ole asiaa. 

Annikki on samaan aikaan Caio Cestion pyramidi-haudalla. Roomalaisten nimeä kirjoitetaan monella tavalla, Vilho käyttää latinan Gaius Cestius -muotoa. 37-metrinen pyramidi on rakennettu vuosina 18-12 eKr. ja se on yksi lukemattomista Rooman erikoisuuksista. Itse asiassa Annnikki on viereisellä ei-katolisten hautausmaalla. Vilho vain kiertää pyramidin ja etsii edelleen taukopaikkaa. Nimittäin tauko oli ajoitettu Testacciolle, mutta sehän ei onnistunu. 

Hautausmaalla on kuvanveistäjä Johannes Takanen, Montalbano-kirjailija Camilleri ja kuuluisat englantilaisrunoilijat Shelley ja Keats. Runoilijoiden Grand Tour  venähti loputtoman pitkäksi. Vilho vain kurkkaa hautausmaalle, näkee yhden kissan ja jatkaa matkaansa, sillä täällä ei saa eikä sovi pitää mitään oluttaukoja. 

Viltsun järjetön seikkailu vie lopulta katuojaan tai ojan pohjalle tai miten sen ottaa. Tällä korkeudella täysin yksinäinen ja rauhallinen taukopaikka löytyy Tiberin rannasta, päällystämättömältä rantatieltä, joka on työn alla. Vilho saa juomataukonsa ja aurinko se vain paistaa vihreiden lehvästöjen läpi. Tuolla on merimetsokin asemissa pienellä saarekkeellaan. Vilho miettii elämää ja omia touhujaan. Onhan tämäkin tietysti yksi tapa tehdä mahdottomasta mahdollista. 

Taukonsa jälkeen Vilho kiipeää Aventinus-kukkulalle, se onkin ollut Susivuorilla aika vähällä käytöllä. Ylhäällä jyrkällä mäellä on Maltan Ritarien rakennuksia ja St. Anselmon kirkko. 

Somesta ja muualta netistä on tullut Vilhollekin vastaan täällä odottava nähtävyys. Avaimenreiästä näkyy Pietarinkirkko. Tämähän ei ole oikeasti mikään vanha nähtävyys, vaan 2010-luvulla yleistynyt käyntikohde ja 2020-luvulla koko hemmetin nettihysteria on tehnyt tästä yhden päänähtävyyksistä. Vilho katsoo Anselmon kirkkoa hetken, mutta on pöyristynyt siitä, että avaimenreiälle on varmaan sata metriä jonoa. Siis oikeasti! Suurin osa turismista on vähän hölmöä ja nähtävyydet ihmeellisiä ja usein turhanpäiväisiä, mutta että avaimenreikä. Jos mennään vähän tulevaisuuteen, Vilho  tekee kotona nähtävyyden talouspaperirullasta. Voitteko kuvitella, sen läpi näkyy San Pietro! Vielä merkillisempi nähtävyys on kirkon katsomien moka-keittimen metallisuodattimen läpi - sieltäkin näkyy sama kirkko ja vieläpä erikoisesti suodattuneena.

Tästä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta klassisista nähtävyyksistä on tultu nykyään näihin ihmeellisiin some-ilmiö -kohteisiin. Yhä useammin huomaa, että massat eivät välttämättä perusta kovistakaan jutuista, sen sijään vieressä oleva ties mikä on kiinnostavaa.  

Vilho jatkaa pitkän lenkkinsä kotiin Circo Massimon kupeen, mainitun Bocca della Veritàan ohi (siellä on vielä massiivisempi jono, kauas kirkon ulkopuolelle). Vilho ei viitsinyt mennä "Totuuden suulle" numeronhakupäivänä, kun jonoa oli 7 metriä itse kirkon eteispylväskäytävässä. 

Sitten vastassa on ns. tasavallan ajan tutut temppelit ja pian Ponte Rotto. Sitten taas Teveren toista rantaa kotia kohden, ohi Tiberin saaren ja muun tutun. On kesäinen ja lämmin keli, suorastaan kuumaa. Tähän kesäisyyteen ei saisi tottua liian paljon vielä, koska edessä on paluu pohjoisen keleihin.  

15. Kiirastorstaina kirkoissa eli Santa Teresan hurmio ja Madonna di Loreto

Viidestoista matkapäivä on Kiirastorstai. 

Susivuoret pitävät puolittaista lepopäivää. Nyt Vilho syö rauhassa hyviä tummia sämpylöitä, joissa on runsaasti siemeniä. Nyt ehtii juoda kahvia reilusti, on aikaa ajatella. 

Tällaisissa pidemmissä reissuissa muuten saa latailla kaikenlaisia vehkeitä nykyään, hammasharjasta otsalamppuun, kameroista kelloihin. Tänä aamuna Vilho lataa myös näitä harvemmin virtaa vaativia välineitä. 

Susivuoret käyvät kaikessa rauhassa Conad-merkkisessä kauppapaikassa, Annikki hankkii pääsiäisaterialle tarvikkeita ja Vilho kantaa kaiken kotiin. Nyt ostetaan parempia viinejä, näistä lähtee osa kotimaahan. Vilho poimii Donnafugatan punaviinin aika korkealta hyllyltä, tarjouksesta. Hinta on suomalaisessa konttausviiniluokassa eli kympin; hinta, joka yhtäkkiä täällä tuntuu arvokkaalta.  

Koska kirkot ovat auki aamuisin ja sitten illalla, odotellaan nyt vähän iltavuoroa ja syödään välipalaa. 

Tänään mennään katsomaan Santa Teresan hurmio -veistos. Tämä on Gian Lorenzo Berninin teos on vuosilta 1645/51 Teos on taidehistoriallisesti tärkeä ja Vilho on käynyt paikassa vain kerran, olikohan vieläpä ensimmäisellä Rooman reissulla. Teoksesta, sen nimestä ja merkityksestä voi lukea paljon. Veistos on erikoinen ja se tekee Santa Maria della Vittoria -kirkosta tunnetun kaikkialla maailmassa.  

Susivuoret ovat ajoissa liikkeellä, sillä kirkko aukeaa vasta kello 16. Tässä on tarkoitus ihailla viereistä Moses-suihkulähdettä. Sekin on melkoinen veistos. Tässä on vilkas katu ja aivan liikaa nopeaa liikennettä. 

Nunna päästää kirkkoon ja ensimmäiset pariskunnat tervehtivät oven avaajaa. Mutta sitten Herran huoneeseen vain virtaa turisteja, ei nyt ryöppynä, muttaainakin kiinnostuneina. Tietysti tänä päivänä kuvaaminen on tärkeää, liiankin tärkeää. Aina kuvatessaan Vilho ajattelee, että touhu on hullua, mutta totta puhuen erityisesti videoista on tullut tärkeä osa pariskunnan kollektiivista muistia.  Videoissa on tilanteen makua, ääniä ja kommentteja. Hyvässä ja pahassa, mutta silti Vilho jaksaa kantaa "vanhanaikaista" videokameraa mukana, sillä se on väline jonka tuotoksia voi katsoa kokonaisuuksina, sen kuin vain pitää kiinni telkkariin. Ja zoomi on huikea näissä, talteen saa lintujen yksityiskohdat ja äänet, kaukaisten asioiden detaljit ja asiat, joihin tarvitaan kiikareita. 

Entäpä se veistos, Berninin mestariteos? Nykyajassa varmaan kiinnostaa Teresan hurmion seksuaalinen vire. Silti tämäkin veistos heittää pallon katsojalle ja kukin näkee mitä näkee. Oikeastaan on aika harmillista, että tuo niin kovin kolmiulotteinen teos on kappelissa "piilossa", eikä sitä pääse kiertämään, mutta tuohon se on tietysti tehty ja kuuluu. Mutta joka vilkaisulla näyttää tuokin vähän erilaiselta, asetelmassa kun on enkeli mukana ja pyhimys ekstaasissa ja paljon on kiinni siitä, kumpaa on juuri vilkaissut.  

Jatketaan matkaa meluisalle kadulle. 

Tässä lähellä on neljän suihkulähteen risteys. Quattro Fontane on juuri niin meluisa ja ehkä myös nokisen pölyisä kuin Vilho muistaakin parikymmenen vuoden takaa. Mutta täällä on yhdessä nurkkauksessa mainio susi veistosryhmässä ja sekin olisi jo riittävä syy käydä katsomassa tätä kuhinapaikkaa. Rooma on juuri niin hullu paikka, että tällaisessa ajoneuvojen ristitulessa on tuollainen kiinnostava veistoskokonaisuus. Rooman on yleensä liikaa, aina yltäkylläistä, toistuvasti ylitsevuotavaa eikä siitä saa koskaan tarpeeksi. 

Vielä jatketaan suurempaan kuhinaan ja kohden tuttuja alueita vaikkapa eilisestä. 

Sant' Agostino in Campo Marzo -kirkossa on yksi Caravaggio. Melkein kaikki muut kirkon merkkiteokset ovat remontin peitossa, sillä vasen laiva on aika lailla piilossa. 

 

Madonna dei Pellegrini tai Madonna di Loreto lieneen vuosilta 1604-6. Nykytulkinnassa esille nousee Marian tavanomaisuus, hänen merkityksensä näkyy työn asetelmassa ja melkein häviävässä sädekehässä Madonnan pään päällä. Mutta koko porukka taulussa on tavallista väkeä. Annikki kritisoi työtä aika paljon, mutta ehkä tässä näkyy taas se, että Caravaggion modernius on sen verran läpitunkevaa, että tuollainen aikalais-radikaalius jää nyt huomaamatta. Myöhemmin Vilho sanoo, että taulua voi arvoistella kuin Albert Edelfeltin työtä, eikä vertaus ole lainkaan huono. Mutta Suomen ehkä suurin mestari eli miltei 300 vuotta myöhemmin. 

Kirkon ulkopuolella odottaa kuhiseva Rooma ikuisine kaartavine katuineen, liikenteen pauhu ja kaikki turismiin liittyvä ajallinen typeryys. 

Annikki menee bussilla ja Vilho kävelee jälleen kerran koko Via Dolorosansa aina kotiin asti.  Kotimatkalla Vilholle jää vielä joku kauppareissu ja askeleiden säädytön kerääminen.