23. Paluupäivä auringossa

 Susivuori voi nukkua rauhassa, sillä lähtö asunnolta on iltapäivällä ja majapaikka jää vielä muutamaksi päiväksi Annikille.

Vilho ottaa aamupäivänsä iisisti ja siemailee ennen lähtöään aurinkoisessa keittiössä olutta kaikessa rauhassa. Päivä lämpenee kovaa kyytiä ulkona, sama miltei helteinen ja sinitaivainen sääjakso Roomassa jatkuu vaan. 

Lopulta edessä on marssi San Pietron asemalle ja suoraan junaan, sillä Vilho vetkuttelee aikansa asunnolla ja itse siirtymästä tulee vauhdikas! Oikeaa kiirettä siinä mielessä ei ole, että koko operaatio on aloitettu sangen ajoissa ja lentoasemalle ehtisi vielä ties kuinka monella seuraavallakin junalla. 

Vaihto on heti Trasteveressa ja lämpö pysyy hyvin yllä, kun jumppaa parikymppistä laukkua taas raiteelta toiselle.

Vilho pääsee hyvin helposti perille ja terminaaliin. Täällä on mukavasti aikaa odotella ulkona ovensuussa ja juoda matkapäivälle varattua pientä viinitetraa. Ulkona on aurinkoista ja pihalla istuessa Vilho on melkoisen tietoinen siitä, että tällainen leirittäminen ei kovin pian vielä Suomessa onnistu. 

Myöhemmin laukusta on helppo päästä eroon Check-in -tiskillä ja itse turvatarkastus on nopea, helppo ja jonoton. Vilholle jää sopivasti aikaa vaellella lentokentän vilinässä ja lopulta kävellä Finnairin peruskoneen uumeniin.

Lennolla on turbulenssia, mutta matka menee sujuvasti aivan takimmaisella penkillä, peräti ikkunan vieressä. 

Kotona Vilho on joskus yhden maissa. Asunnossa on kaikki kunnossa, nyt pitää kastella mahdollisimman paljon viherkasveja ennen kuin uni tulee. Unta taas tarvitaankin, sillä perjantai on kääntynyt lauantaiksi ja  sunnuntaina Vilholla on edessä marathon kotoisasti Pukinmäessä. Mutta kesälomat on nyt tältä erää hoidettu ja edessä on valoisa jakso Suomessa.

22. Vielä kierros keskustapaikassa ennen pakkaamista: Pantheon ja mitä näitä on

 Torstaina on Vilhon viimeinen varsinainen matkapäivä tai oikeammin viimeinen vapaapäivä, sillä perjantaina edessä on retki lentokentälle ja siinä mielessä velvotteiden pariin. 

Annikilla on aivan omaa ohjelmaa ja hän lähtee katsomaan San Paolo Fuori le Mure -kirkkoa. Vilho puolestaan aikoo vielä kerran marssia tuttua Gregorio-katua pitkin itään ja Tiberin yli katsomaan turistialueen hulinaa. Edessä on siis jälleen reilusti askelia.

Ensimmäinen etappi on kuitenkin vanha kotiasema, Roma San Pietro. Täältä Vilho yhyttää asemarakennuksen lippuautomaatin ja ostaa molemmille matkalaisille 8 euron liput lentokentälle. Italialainen lippuautomaatti haluaa tietää matkapäivän ja itse asiassa myös juna pitää valita. Lippuun painetaan päivämäärä, mutta valittua junaa ei mainita, vaikka se pitää automaatissa valita. Susivuorten käsityksen mukaan lippu on kelpo, vaikka päivä ei olisikaan oikea, sillä leimatahan nämäkin pitää. 

Liput saatuaan Vilho jatkaa tuttuakin tutummat reittinsä Piazza Navonan tuntumaan. Hän etsiytyy Bramanten Chiostrolle, mutta pylväskäytävä on taidenäyttelytilaa johon ei niin vain päästä. Vilho katsoo kuitenkin viereisen kirkon, Santa Maria della Pacen. Tämä kirkko on jäänyt aika ahtaalle kujalle ja paikkahan on hiljainen, vaikka täällä on ainakin Raffaellon taidetta. Kirkossa on muuten viileää ja hiljaista, ja on huikeaa huomata, kuinka jo näin huhtikuussa viileys alkaa tuntua kiinnostavalta. Vilho katselee kirkon taiteet läpi matkabonuksena, sillä tähän kirkkoon hän ei ollut mitenkään varautunut. 

Pantheonin luona on paljon väkeä, mutta vieressä olevalla Berninin norsuveistos ja sen kannattama egyptiläinen obeliski. Jotenkin tämä Piazza della Minerva on pakollinen käyntikohde Roomassa. Vilho saa muutaman hyvän kuvan norsusta Pantheon taustallaan. 

Aika nopeasti Vilho saa hulinasta tarpeekseen ja alkaa luovia jo pitkää kotimatkaansa. Nytkin näkyy kaikenlaista uutta kulkumatkalla, sillä Vilho palaa ns. kotisillalle hieman eri reittiä. Bussireitti kulkee keskeistä Vittorio Emmanule II -corsoa, mutta nyt Vilho kävelee sen ja Via Giulian välissä olevia katuja. Täällä on paljon pieniä ruokapaikkoja ja rauhallisempi meno. 

Tiberin ylitettyään Vilho ei mene kuuluisaan alikulkuränniin vaan koukkaa San Pietron kautta pysyen päivänvalossa. Sitten edessä on tuttu ravi kotinurkille. 

Asunnolle Vilho palaa nykyään miltei aina takakatua. Täällä kasvaa naapurien pihassa appelsiineja ja sitruunoita, toisella puolella katua on eksoottisesti banaani koristepuuna. Tässä nurkalla ovat myös Vilholle tärkeät roskalaatikot. Tänä aamuna niiden päälle jätettiin Rooman marathonilla palvelleet Asics-lenkkarit, eikä tossuja enää näy missään. Kenties kierrätyskeiju on ne vienyt. Lukijalle kerrottakoon, että Vilho pyrkii ajoittamaan jalkineidensa kisakunnon siten, että matkalle lähtevät kengät ovat vielä tuotantokunnossa, mutta mieluiten aika loppupäässä. Vilhon "kanootit" ovat sitä kokoa, että niiden paikalle on kovasti ottajia matkalaukussa.

Matkalaukku onkin kotiin palanneen Vilhon mielessä. On lämmin, joten Vilho tarttuu vielä kerran moppiin. Asunnolla nimittäin pöly saa helposti vallan ja Viltsu haluaa sen verran siisteyttä, että pakkaaminen on miellyttävämpää lattialla. Reilun kymmenen minuutin lattiapesu tekee niitä kuuluisia ihmeitä huushollille ja Vilho käy tämän aurinkokylvyn jälkeen vielä pikaisesti suihkussakin. 

Illalla Vilho pakkaa ja tekee vielä pikkulenkin lähialueen kauppoihin ja poimii yhden vientipullon. Aivan nurkilla oleva kiinalainen yleiskauppa tulee tutuksi vasta nyt: Sieltä Vilho löytää kiinnostavia Giotton kyniä muutaman euron edestä. 

Annikkikin on palannut. Iltasella Vilhon pakkaus etenee tasaisesti ja viinilasillisten säestämänä. Annikki on tiedustellut läheisen pizzapaikan ja päivälliseksi sieltä tuodaan kaksi melkoisen maittavaa kiekkoa. Pizza on mainiota ja jotenkin osuva päätös lomareissulle. Tästä jää Roomaan jäävälle Annikille vielä muutamat siivut jääkaappiinkin.  

21.4 Santa Maria Maggiore eli ei kerrota kirkosta mitään

 Tänne on turvatarkastus, näin tuntuu olevan Vatikaanin kirkkoihin, sillä paavillinenhan on myös Rooman suurin Mariankirkko. 

Jono on häkellyttävä ja Vilho on jo valmis lähtemään tiedustelemaansa vietnamilaiseen ravintolaan. Nyt on Annikki se, joka on hengessä vahva ja Susivuoret jäävät jonoon. Perään tulee puoliksi juosten ohitettu koululaisryhmä keltaisine lippiksineen. Aurinko nousee jo korkealle, mutta Roomassakin rikotaan joka päivä lämpöennätyksiä juuri näille kevätpäiville, jotka eivät juuri enää kesästä jää.  

Jossain kaiken tämän kaaoksen ja hälyn keskellä Susivuoret hiljentyvät Fransiscuksen haudalla. Yksinkertainen marmorilaatta hautana on kaikessa tässä hulinassa ja ylitsevuotavuudessa vaikuttava.

Fransiskus kuoli Susivuorten ollessa Riejkassa, Croatian rannikolla. Siitä on vuosi, pääsiäisaikaa silloinkin elettiin. Vilho on Pietarinkirkon reissun jälkeen ollut sitä mieltä, ettei Fransiskus halunnut haudattavaksi isolle kirkolle vanhojen paavien "voitonmonumenttien" pariin. Paavius on noiden marmoriveistosryhmien ajasta muuttunut melkoisesti inhimillisempään suuntaa, eikä moderni kirkollinen johtaja varmasti halunnut tuohon etabloituneeseen ja vuosisatojen painolastia kantavaan paikkaan. Pakanoille Vilho voi vain sanoa, että kova veto paavilta, uskon virkamieheltä jonka koko työuraa sanelevat vastuu ja odotukset.

Susivuoret ovat nähneet kunnolla kolme paavia, näistä 1970-luvusta asti hallitsi Giovanni Paolo II, joka muutti paaviuden pysyvästi ja toi instituution nykyaikaan. Johannes Paavalia seurasi saksalainen Ratzinger eli Benedetto XVI. Benedictus jäi historiaan ainakin eläköityvänä paavina, sillä erottuaan tehtävästään hän eli vielä yhdeksän vuotta.  Hänen uransa oli aika tarkoituksellisesti melko maltillinen, mutta antoipa hän selvästi mallia siihen, ettei tätäkään työtä tarvitse tehdä hautaan asti.

Fransiscus ei varmasti voinut tätä mallia kuitenkaan noudattaa, sillä hänenkin eläköitymisensä olisi antanut jo ehkä liian vahvan signaalin. Joka tapauksessa hän oli ensimmäinen eteläamerikkalainen paavi ja monessa suhteessa vaatimattoman linjan jesuiitta.  Sanotaan vielä se, että näissä arvioissa Vilho katselee paaviutta vain kaukaa sivusta, ottamatta kantaa oppiasioihin.

***

Susivuoret katsovat kaiken keskeisen ja hienot mosaiikit Santa Maria Maggioresta, mutta päivän touhuista suurin puhti on jäänyt jo pienempiin varhaiskristillisiin kirkkoihin. Siispä pian ollaan valmiit paluumatkalle. 

Loppupäivänä Vilho käy vähän kaupassa ja kokoaa tavaroitaan. On keskiviikko ja illalla pelataan ratkaisevia Champions League -otteluita ja Atlético voittaa hämmentävästi Barcelonan vieraspelissä 0-2.  

 

 

21.3 Santa Prassede

 Santa Prassede on seuraava muinainen roomalainen kirkko, johon Viltsu suunnistaa. Oikeastaan on hämmästys, että täällä on väkeä kuin pipoa. Toisaalta vieressä on iso Mariankirkko, joten ihmekö tuo on. Prassede on jälleen mosiikkikirkko, absidi täynnä loistokkaita bysantilaisia kuvakenttiä. Kenties tätä voisi verrata vaikka Santa Maria in Trastevereen. Susivuoret pyörivät myös San Zenon kappelissa, se on tämän reissun ainoa bysantilaistyylinen mosaiikkikappeli. 

Jossain vaiheessa Vilho sanoo Annikille, että mosaiikkien tyyli on lapsellinen Ravennaan verrattuna. Sehän on totta, ei mosaiikkien tyyli riitä, taitoa pitää olla. Tässä kappelissa ne ovat hienoja, mutta jonkinlaista sekundaarista tyyliä on tässä hienossa kappelissa.

Matka on miljoonien valokuvien toivoton trippi muistikorteille, pilvipalveluihin ja kovalevyille. Ja jossain siellä kaiken materiaalin sopukoissa on kuvia näistä paikoista,yksityiskohtia Beetlehemin ja Jerusalemin mosaiikeista, lampaista ja Kristuksesta kaiken keskipisteessä. 

Susivuoret ovat tässä hienossa kirkossa melko pitkään. Mosaiikkien takia ja samalla takerrutaan viimeisiin antiikkisiin tunnelmiin tällä reissulla.  

21.2 Colosseumin varjossa eli Oppius ja ripaus Trajanusta sitten Santo Silvestro

 Mooses-patsaan jälkeen Vilhon suunnistusyksikkö jatkaa Rooman kuumilla ydinalueilla aivan suuren amfiteatterin tuntumassa olevalle viheralueelle. Esquilinus-kukkulan eteläinen kantaa nimeä Oppius ja tämä on juuri se paikka, minne Susivuoret seuraavaksi saapuvat. Tästä on tosiaan kivenheitto Palatinukselle ja toisaalta Colosseumille, mutta silti paikka on pysynyt ilmaisena, koskä täällä on vain melko vaatimattomat Trajanuksen kylpylän rauniot. Eipä voi olla varma, muistaako Viltsu oikein, mutta Oppius on kyllä aiemmin jäänyt käymättä ja nämä rauniot ja läheinen Neron kultainen talo näkemättä. Susivuoret katsovat vähäiset seinät kuuliaisesti. 

Lähinnä tämän alueen nurkilla joitakin kodittomia, vaikka paikka on kyllä siisti. Rauhallinenkin, sillä näitä raunioita katsovat vain paatuneet arkeopaatit (Vilhon termi, keksitty juuri. toim huom.)  

Melko lähellä on Basilica di Santo Silvestro, joka kulkee myös toisella nimellä. Annikki ihmettelee kirkkovalintaa. Täällä ei ole ketään, kaveri siivoaa oven luona ja Vilho kävelee vain peremmälle tyhjään kirkkoon. Alttaripäässä pääsee alemmaksi, sieltä Vilho löytää muinaiset portaat kryptaan eli mennään yhä alemmaksi. Kellaripuolella ollaankin hyvin arkaaisessa kunnossa olevassa kryptassa. Tila on vaikuttava, vaikka joku voisi sanoa, että tässä ollaan valtavassa perunakellarissa. 

Kokemus on melkoisen italialainen. Käytännössä antiikkinen osa kirkosta on täällä, eikä ketään ole paikalla. Kaarien ja salien lisäksi täällä on vähän jäljellä muinaisista freskoista ja hyvin vähän esineistöä. Mutta verrattuna alttareita ja koristeita pursuaviin  barokkikirkkoihin, tämä tuntuu autenttiselta paikalta. Tämä lienee paatuneen luterilaisen ajattelua, mietti Vilho. Tämänkin paikan päällä on se enemmän tai vähemmän barokkinen aikalaiskirkko kaikilla höysteillä.   

Tuollaista aikakausien harjaamaa kryptaa on vaikea kuvailla, näissä kun ei ole oikein mitään muuta kuin tila, kiveä ja aikaa ladottuna tiiviisiin, liikkumattomiin kerroksiin. 

Ulkona edessä on Rooman hulina, skootterit ja autot, jatkuva melu ja turistijoukot ja kansalaisten elämä täällä kaiken tohinan sisällä. Suurin tohina kuitenkin lähtee itse roomalaisista, heidän kiirestään ja malttamattomuudestaan. Se heille sallittakoon. Täällä ei suomalaisen ole helppoa liikkua, jokainen kulkee kuin Euroopan omistaja, yleensä keskellä ja juttelemaan jäädään mihin vaan, oli minkälainen tulppa tahansa. Kadulla ei väistetä pahemmin, nopeasti liikkuva Vilho saa pujotella aina hiuksenhienosti ties mistäkin loukosta ja lihojen välistä. Mikäs siinä, muukalaisiahan täällä ollaan, mutta Susivuori ei kulje kyllä missään lukuisista kotinurkistaan toisia estäen tahi suoraan päin.

 

21.1 San Pietro in Vincoli eli Mooses mielessä

 Loman loppua kohden Vilho on piskuisen ryhdistäytynyt ja nyt tehdään suunnitelman mukaan vielä kierros maalikylillä ja erityisesti vanhoilla kirkoilla. Metromatkaahan tuo tietysti taas tarkoittaa. 

Vilho on noukkinut Rooman sadoista kirkoista muutaman koko matkalle ja tälle päivälle niitä on kourallinen. Susivuorten iltakeskusteluissa nousee esille se, että kirkkoreissuilla muissa turistiporukoissa on etupäässä katolisia, sitten on brittejä ja saksalaisia, mutta pohjoismaalaiset ja muut protestantit katoavat yleensä massoihin eikä täällä härmäläisiin törmää. 

San Pietron kahlekirkko San Pietro in Vincoli on tietysti tärkeiden pyhiinjäännösten tyyssija, mutta vandaalin edustajia tämä kiinnostaa etupäässä Michelangelon Moosesta esittävän patsaan takia. 

Tässäkin kirkossa on remonttia, mutta Mooses on hienosti esillä, eikä täällä ole mitään ruuhkaa. Tietysti kysymyksessä on kokonainen patsasryhmä, mutta huomion vie Mooses. Tämähän lienee reissun toinen Michelangelo, olkoonkin että siellä tai täällä on hänen aloittamiaan kappeleita tai projekteja, onhan Capitoliuminkin idea vahvasti hänen - siis sen monumentaalinen aukio Campidoglio.  

Tietysti veistos on hieno ja tässä se on hienosti esillä eikä edes järjettömän kaukana. Etupäässä tietysti kuvataan mutta pitäähän tuota katsoakin. Olisi kyllä helppoa todeta, että taidehistorian merkkiteokset ovat merkityksettömiä, mutta eivät ne valitettavasti ole. Tietysti renessanssi on muutakin kuin neljä varmaa ässää suomeksi, sillä tuolloin todella löydettiin antiikin patsaat ja viimeinkin jatkettiin siitä. Veistokset olivat onneksi säilyneet, maalauksia vielä kaivettiin myöhemmin eikä ymmärretty antiikin saavuttamaa tasoa siinäkin hommassa. 

Mooses sarvineen ja laintauluineen on toisenlainen kuin herkkä Pietà. Tämä uskonnon perustaja on vankka mies ja voimansa huipulla. Sitähän varmaan laintaulujen saaminen oli, kansanjohtajan uran kulminaatiopiste. Veistäjä leikkii Mooseksen parralla, massiivisella loputtomalla parralla,  kylänvanhimman vaatetuksen laskeutumisella ja anatomialla. Annikkikin kommentoi, miten Mooses on lihaksikas, salilla on käyty. Silti hahmosta voi aistia väsymystä, vastuuta ja sen tuottamaa taakkaa. Michelangelon Mooses ei ole selvästi... erehtymätön. Kaikki Mooseksessa kertoo voimasta, senioriteetista ja auktoriteetista, mutta Vilhon mielestä mukaan on jälleen pujahtanut se herkkyys. Eihän tämä, kansanjohtajan tunnetuin symboli, julista mitään tai ojentele laintaulujaan, vastuuhan tuossa painaa, ei voima. Taulut ovat vähän kainalossa ja kaikenkokenut kansanjohtaja saattaisi ajatella: Tässä on nyt vielä yksi homma Jahvelta, tuli pari muistiota ja näiden mukaan mennään sitten jatkossa...

20. Tivoliin aurinkokylpyyn eli miten Susivuoret vierailivat Villa Adrianassa

 On pakattu reput ja suunniteltu kaikki etukäteen ja noustu vuoteestakin ajoissa. Susivuoret lähtevät yhdeksän jälkeen kävelemään metroasemalle, tuolle tutulle Baldo degli Ubaldi -kadun mukaan nimitetylle pysäkille. Vaihdetaan Terminissä ja siellä väkeä on aina paljon liikkeellä. Matka seuraavalla linjalla vie Ponte Mammolon asemalle, sillä siellä on Cotral-bussiyhtiön terminaali. 

Terminaalissa ollaan ennen yhtätoista ja liput maksavat vain 1,30. Ne ostetaan automaatista ja kerralla kaikki neljä kappaletta. Annikin osaamista tämä ja selvityksien tulosta: Seuraavan lippuautomaatin sijainnista ei ole tietoa, ei varsinkaan kohdepäässä. 

Taitaapi olla 1155 kun bussi lähtee kaahaamaan Tivolia kohden. Matka menee joutuisasti, kun päästään vähän pidemmälle ja kohta tämä pikavuoro on varsinaisella valtatiellä, joten sitten alkaakin vauhtia olla. 

Puhelimesta on paljon hyötyä nykyään, Vilho seuraa koko ajan Mapsista miten lähellä museoalueen porttia ollaan. Tässä voi reaaliajassa miettiä, minkä pysäkin valitsee, etenkin kun eri vuorojen suosimista pysäkeistä ei ole mitään vahvaa tiedustelutietoa. Taitaapi olla 1,2 km kävelymatkaa jäljellä, kun Susivuoret hyppäävät Tiburtinan tiellä kyydistä ja lähtevät jo vahvasti lämpenevään päivään jalkamiehinä. Tässä on ruutukaavaa ja pitkää katua pitkin päästään jo aika ison osan matkasta, nyt on vielä rauhallistakin kulkea. Samasta bussista hyppää neljä brasilialaista, he kulkevat samaa uomaa.

Vilho tilaa ensimmäisessä löytyvässä baarissa cappuccinot molemmille. Pöydässä istuu varttunut, sivistyneen oloinen pariskunta juomassa omiaan sekä syömässä cornettojaan. He maksavat ja lähtevät raunioiden suuntaan.  Kahvila on hieno ja täällä on paljon viinejä ja selvästi myös ruokaosaamista. Susivuoret juovat maitokahvinsa tiskillä ja Vilho pääsee kolikoista eroon hyvin, juomien maksaessa 2 x 1,60 €.  Hyvää oli, päivä on nyt siirtymässä varsinaiseen tuottavaan vaiheeseen kulkuvälineiden käytön jälkeen.

Kello on 1145 kun Susivuoret pääsevät lippuineen museoalueelle tai "arkeologiseen puistoon", kuten yleensä italiaksi sanotaan osuvammin. Annikki saa lippunsa opettajapassilla ilmaiseksi, Vilhon normaalitiketti on 15 €. Sanotaan heti, että tällä rahalla kovapäiset suomalaiset ovat raunioilla 5 tuntia. 

Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämä koko valtava alue on hänen "huvilansa" aluetta. Italiaksi keisarin nimi on Adriano, sanotaan nyt sekin vielä, että Adrianon villallehan tässä saavutaan. Suomen kielessä on kyllä sopiva vastine latinan ja italian villa-sanalle, nimittäin "kartano". Mutta kartanoita painaa kotimaisessa ilmaisussa se että ne ovat vahvasti sidottuja säätyläiseen aikakauteen, sanotaan karkeasti vaikka vuosiin 1500-1900, mutta suomalaisille kartanot ovat ennen kaikkea 1700-1800-luvun rikkaiden asumuksia. Kuka rakentaisi nykyään kartanon? Luksushuvilan varmasti kyllä, mutta kartanoiden tuotanto on päättynyt ja nykyään niitä vain korjataan, uudistetaan ja myydään kunnille tai pankkimiehille. 

Hadrianuksen huvila tahi piilopirtti oli kuitenkin nimenomaan kartano, jossa myös tuotettiin muutakin kuin elämyksiä. Alueen museossa puhutaan 3000 oliivipuusta tällä alueella.  

Kuten Vilho jo vuosien ja kellonaikojen erikoislähettiläänä totesi, Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämän aikakauden jälkeen kartanoa käyttivät seuraavat keisarit, mutta kuuluisa Konstantinus hylkäsi villan ja jätti sen rappeutumaan 300-luvulla. Hadrianus eli kavereiden kesken Hadde tai Adde oli kova rakentamaan. Kaikki muistavat Hadrianuksen vallin Britanniassa ja Tiberin rannalla on edelleen mahtava Hadden mausoleumi, joka Castel Sant' Angelona nykyään tunnetaan Vatikaanin kupeessa. 

Vilho ei itse asiassa ole tehnyt yhtään kotiläksyjään tämän paikan suhteen, vaan lähtenyt vain katsomaan mitä kesäpäivä tuo. Faktaa on kuitenkin se, että antiikin Rooman peruskohteista, tämä puisto lienee suurin puuttuvat pala Vilholta - näistä tunnetuista matkalaisten kiertokohteista. 

***

Kivi- ja kuoppaluetteloa ei kannata tässä esittää, vaan todetaan vain jotain yleistä alueesta ja Susivuorten kokemuksista täällä. Vieläpä ihan listan muodossa:

- Koko ajan toistuva kesäinen sää hallitsee Susivuorten viimeistä reissuviikkoa. Ulkona tulee käytännössä kuuma ja kevätaurinko on aika säälimätön. Näissä olosuhteissa ei olla koko ajan paita märkänä eikä janoon kuolemassa, mutta asteita on 24 ja ero varjon ja auringon suhteen on raju. On siis kivaa ulkoilla hienossa suvisäässä, mutta kirkkaus ja paikoittainen porotus ei tee kaikesta aivan helppoa. Sää on muuten poikkeuksellisen lämmin, ilmeisesti lämpöennätyksiä tehdään kalenteriin.

- Alue on laaja useine kylpylöineen, urheiluratoineen, teattereineen, temppeleineen ja altaineen. On puutarhoita ja asuinrakennuksia, korkeuseroja ja kivisiä polkuja. Silti täällä ei ole mitenkään hankala infra, päinvastoin lähinnä etäisyydet tekevät touhusta rasittavaa - ja tietysti rakennusten ja paikkojen loputon määrä. Paikka on oikeasti oma kylänsä, jos kaupungiksi kutsuminen on liikaa.

- Tunnetuimman altaan luona on tavallaan kaksi museota, kun esineitä on kahdessa erillisessä tasossa. Pienet kokoelmat ovat hienot ja Susivuorten mieleen. Vielä 1950-luvulla täältä on löydetty komeita patsaita ja esineistöä, tänne tehdyt Parthenonin veistosten kopiot ovat näytillä ja paljon muuta alkuperäistä aineistoa. 

- Luonto on läsnä koko ajan kartanoreissulla. Linnut laulavat aktiivisena ja jatkuvasti kahisevat lehdet vihreiden, pitkähäntäisten liskojen liikkeistä. Susivuoret bongaavat kerttuja ja jatkuvasti äänessä olevan vihertikan. On pääskystä ja kerttuja, tiklejä ja ennen kaikkea peipponen laulaa jo komeasti. Luonto on jo vihreä ja vehreä ja paikkahan on kaunis ja ennen kaikkea rauhallinen. Vanhoja, suuria ja upeita puita, kiinnostavia kasveja ja komeat kukkulat vierellä.

- Rauha. Tämä on autuas paikka Rooman jatkuvan ruuhkan ja melun jälkeen.  Vilho on hämmentynyt siitä, että useimmissa kohdissa laajaa aluetta Susivuoret ovat kaksin, eikä laumoja liiku. Toki joku koululaisporukka on jo lähdössä, kun Susivuoret vasta saapuvat, mutta täällä saa kyllä valokuvansa ottaa pääsääntöisesti ilman muiden matkalaisten häirintää. 

Susivuoret ovat käyneet valehtelmatta yli sadalla raunioalueella, pienemmillä ja vähän suuremmilla. Nyt nautitaan säästä ja reissun viimeisistä päivistä, eikä Tivolissa tarvitse koko ajan olla kauhuissaan siitä, jäikö joku pätkä mosaiikkia näkemättä. Paikka on hieno, mutta ehkä entisöidyt vesialtaat ovat täällä se erikoisin juttu, sitä ei yleensä kohtaa missään. Mutta monesta paikkaa aika on vienyt pääosan esineistä ja kivistäkin, monessa museossa on tämän huvila-alueen esineitä ja mosaiikkeja.  

Kiviä kiertävä kaksikkomme on käynyt Pompeijssa kolme kertaa, Ostia Anticassa kahdesti. Annikille tämä villa-retki on jo toinen. Mutta tänne voisi tulla uudemman kerran, ehkä se lienee paras arvio paikasta. On vaikea sanoa mitä ihmiset odottavat rauniolta löytävänsä. Vilho itse yrittää hahmottaa jollain tavoilla näkemäänsä, mutta lähinnä yhdistellen omien tietojensa sirpaleita toisiinsa. Aiempaa tietoa sovitetaan nähtyyn ja yritetään saada jotain tolkkua raunioiden antamaan informaatioon. Mutta menneisyyden kuvittelemisen Vilho jättää muille ja katsoo mielellään vaikka mainittuja Jeesus-elokuvia, joissa tiimi on tehnyt ratkaisunsa sen suhteen miltä menneisyys näytti ja "miten ihmiset tuolloin elivät". 

** 

Yksittäiset rauniot ovat yleensä jollain näistä neljästä tasosta:

a) karu eli jäljellä ei ole juuri muuta kuin jonkinlainen talonpohjien tuottama pohjakaava ja tieto siitä, että tässä on ollut jotain.

b) osittain restauroiduilla raunioilla puolestaan paikka on kunnostettu siinä määrin, että vierailijan on helpompi kuvitella mitä paikalla on ollut. Vähän enemmän seinää, hieman lattiamosaiikkia ja yksityiskohtia.

c) osittainen vahva restaurointi. Tämä on ns. kolmen pylvään taktiikka, jota Italiassa näkee. Temppelin nurkan - ne kolme pylvästä - kun rakentaa uudestaan kaikesta silpusta mitä löytyy, päästään jo monumentaaliseen mielikuvitukseen. Kolme pylvästä antaa tyylin, mittakaavan ja myös koon. "Tässä oli Herkuleen temppeli". 

d) laaja vahva restaurointi tuottaa jo tunnistettavia paikkoja, taloja, temppeleitä, teitä ja portaita. Näissä on sitten se pieni riski, että jossain vaiheessa on tehty väärä tulkinta tai annetaan katsojalle kokonaisia objekteja, joista puuttuu kuitenkin todennäköisesti suurin osa siitä mitä on oikeasti ollut jossain ajanhetkessä. 

Raunioilla ei tiedä yhtään, mikä on aitoa ja mikä lienee mitäkin kerrostumaa. Tosin paljon voi päätellä, kun näitä kiertää satoja. Annikin riesaksi Vilho usein pohtii, että jos lattiataso on tuossa, niin miten se-ja-se on tuossa. Lienee typerää sanoa, mutta Vilho nauttii jonkilaisesta paikan hengestä raunioilla. Ainakin paikka on sama, usein tosin pitäisi kuvitella erilaiset vesistöolosuhteet, erilainen ympäröivä maailma ja erilaista melkein kaikki muu kuin tuuli ja tähdet.  

Mitä sitten tulee Hadrianukseen ja roomalaisiin, on jo aikoja sitten käynyt Susivuorellekin selväksi, että Rooma on ollut melkoinen kone. Kun tuo kone on ajettu paikalle, sinne on ilmestynyt teitä, kylpylöitä ja akvedukteja, riippumatta ollaanko Britanniassa, Saksassa, Pohjois-Afrikassa tai Sloveniassa. Rooma on tullut paikalle ja pistänyt ensin pystyyn oppioduminsa, ja tämän sotilaiden telttaleirin jälkeen on tullut vähän samoilla spekseillä kaupunki, ja sen ympäristöön aikanaan muutama villa parempi osaisille. 

***

Viiden tunnin jälkeen Susivuoret poistuvat katsoen viimeisenä kreikkalaistyylisen teatterin. Vihertikka on aktiivinen, nakuttelee ja huutelee. Poistutaan alueelta iho hehkuen.  Kävellään takaisin samoille paikoille, missä pysäkki tulosuunnassa oli. Paluubussi tulee pian ja nyt lippujen optinen leimaaminen sujuu jo helpommin. Paluumatka metroverkon piiriin vie puolitunteroisen ja ruuhkaakin on. 

Tivolissa alkumatka menee massiivisen louhosalueen halki. Hyvän kiven saatavuus oli yksi pääsyy paikan valinnassa Hadrianuksellakin. Toinen ratkaiseva tekijä oli Tiberiin liittyvä Aniene-joki, joka helpotti huomattavasti logistiikkaa keisarin kartanon suuntaan. Tuossahan se pieni virta edelleen kulkee, maantien vieressä kohti Tevereä.  

Metromatka alkaa edelliseltä metroasemalta, sillä bussi pysähtyy siinä ja suurin osa muistakin ryntää metroon. Yhden vaihdon jälkeen päästään oikeasti kohti kotia ja iltasella saavutaan väsyneinä, punertavina mutta tyytyväisinä asunnolle.