9. Jalkojen lepuutusta (kesken)

 Vilho käy pari kertaa kaupassa, mutta ei jaksa lähteä minnekään. Askeleita on tullut määrätön määrä joka päivä.

8. San Giovanni in Laterano, battistero ja Santo Stefano in Rotondo (kesken)

 Italiassa on huonompaa säätä ja Susivuoret käyvät kirkoilla.

7. Via Appia (kesken)

 Susivuoret käyvät Via Appialla.

6. Navona ja Caravaggiot (kesken)

 Susivuoret käyvät Piazza Navonan takana katsomassa kolme Caravaggion maalausta. 

5.1 Virtaavien vetten ääreen lepopäivänä

 Onpahan merkillinen lepopäivä. 

Vilho herää 0719. Tulossa on aurinkoinen päivä. 

Susivuoret lähtevät ohjelman mukaan aika lailla samoille paikoille keskustassa, joissa on jo käyty. Nyt mennään bussilla Argentinalle ja ennen kaikkea hieman sen ohi Il Gesù -kirkolle.  Chiesa del Gesù on muuten nimenä harvinainen, Jeesuksen kirkkoja on harvassa, pyhimykset ja mariat on käytetty miljoonasti, mutta Jeesusta ei. Se ei hämmästytä. Mutta tämä on Roomassa ja tämä on se juttu.

Il Gesù kiinnostaa Vilhoa siksi, että tämä jesuiittojen ja Ignatius Loyolan kirkko on barokin merkkiteos, kirkko, jota on kopioitu kaikkialla tällä planeetalla. 

Barokki on karmea tyyli rakennustaiteessa. Jesuiitat ovat melko kamalaa porukkaa siinä mielessä, että he olivat etupäässä meitä protestantteja vastaan. 

Täällä on toteutettu katossa valeperspektiivi ja onhan se huikea, hahmot puskevat esille arkkitehtuurin rakenteista. Roomaa ei voi ymmärtää ilman kirkkoja ja tämä on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Eikä tätä paikkaa kannata kuvata, runsauden pitää nähdä kuvasta tai paikan päällä.

Largo Argentina oli mediassa viikko sitten, sillä tuli vuosipäivä sille kun Caesar murhattiin täällä. Idus Martiea on kaikissa kielissä toistuva termi, maaliskuun puolivälin nimitys ja vuosi murhalle oli 44 eKr.  Miehestä on kirjoitettu paljon, tiedetään vähän. Tasavallan Roomaa kaivataan yhä takaisin Italiassa. Caesar oli uudistaja, eikä Rooman poliittinen systeemi toiminut oikeastaan mitenkään. Ei ollut poliittista koneistoa, ei virkamiehiä, ei kirottua byrokratiaa. Mitään ei saatu aikaan ilman diktaattoria. Kylätasolle viritetty vanhojen sukujen demokratia oli mennyttä, murhasta huolimatta. 

Vilho marssii jo Tartarughe-suihkulähteelle.  Sana tarkoittaa kilpikonnia, eikä niitä varmaan ollut alun perin koko veistosryhmässä. Tämä on pieni-pieni aukio ja aika herkkä suihkulähde. Se kai on se sana suomessa, suihkulähde? Samalla söpö ja typerä sana. Italiassa vedetään reilusti alakanttiin, puhutaan fontanasta, oli sitten minkälainen allas tahansa. 

Täällä on koululuokka. Muotilaseissa esiintyvä maikka-Massimo pitää isoa melua lapsille evästauosta. Koko Rooma on täynnä kaaosta, melua ja hallitsematonta tapahtumista. Vilho on niin umpi-introvertti, että kaikkialla on kaikkea liikaa. Mutta pitää oppia, pitää löytää rauha, sillä rauha ei koskaan löydä sinua. 

Vilho kuvaa lähdettä, aivan kuin ei olisi nähyt sitä aiemmin tai että olisi hiljaista. Täällä ei kuitenkaan ole oikeaa hulinaa. Mistä lie johtuu, mutta kaikkialla turismi on kymmenkertaistunut keskeisillä paikoilla, sivummalla se on pysynyt samana, joskus hiljentynyt. Olemme kaikkiaan ihmisinä paljon tyhmempiä nyt. 

Seuraava paikka lepopäivän merkeissä on Octavian portico. Tämä on oikeastaan jonkinlainen temppelijulkkari synagogan takana, lähellä jokea. Portico eli ehkä suomeksi juhlallinen portti, oli triumfien lähtöpaikka. Tässä oli pari temppeliä ja tuo portico jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta suuri keisari uudisti paikan ja laittoi siskonsa Octavian nimiin. Marcelluksen teatteri on aivan vieressä. Susivuoret kuvaavat ja kiertelevät täällä tovin. 

Ghetto on tässä ja lähellä, on helppo eksyä näille kaduille ja kuvitella olevansa kartalla. Vilho ei ole ollut kartalla hetkeäkään täällä tutussa Roomassa.  

 

4.2 Maamerkkejä ja mitä nyt muuta maratonista

 Tänäkin vuonna maratonilla sataa. Sade tekee etupäässä hyvää, mutta tiukoilla keskustan kaduilla kivet ovat liukkaita ja paikoin on satanut enemmänkin. Sade tosiaan haihtuu sitä mukaa kuin sitä tulee, ei tarvitse linssejä pyyhkiä.

Nähtävyyksistä ja paikoista hieman. Alussa pyöähdetään etelässä ja siellä merkittävin maamerkki on Gaius Gestiuksen hautapyramidi ja sen vieressä oleva komea kaupunginportti. muuten veivataan suurilla asuinalueilla Teveren molemmilla puolilla. 

Sieltä palataan tutuille keskusta-alueille ja suunnataan lopulta Pietarinkirkolle. Sitten seuraa veivaamista Borgossa ja nähdään mm. todella suuri oikeuspalatsi. Vilho odottelee 30 kilometrin rajapyykkiä ja silloin ollaan jo jossain Olimpico-stadiumin alueella. Huivimyyjästä huomaa sen, että tänään pelaa AS Roma, aivan stadionin tuntumaan ja patsaspuistoon ei nyt päästä, johtunee pelistä. Ei liity asiaan, mutta Roma voittaa Leccen 1-0 eikä tämäkään tulos ole ihan sitä mitä on haettu pidempään. 

Jo pohjoiseen mennessä käydään Augustuksen rauhanalttarilla (Ara Pacis) ja sen takana on kiinnostavampi suuren keisarin mausoleumi. Aikanaan kun reissu palaa keskustaan, käydään Piazza del Popololla vetämässä kierros ja se on reissun hienoja pisteitä. Sitten kauppakadut vievät Piazza di Spagnan espanjalaisille portaille, edessä olevalle veistokselle ja eteenpäin. Nyt Vilho osaa ihailla korkealla kirkon edessä olevaa obeliskia, joka unohtuu tämän nähtävyyden yhteydessä. Tänään ei käydä Navonalla. Mutta ohitetaan Piazza Argentina ja Il Gesú -kirkko. Sitten edessä on pian ultimo ja kaikki kovat nähtävyydet kohti Circo Massimoa. Vilho juoksee tuon alueen tosissaan ja kovaa, taistellen päästäkseen tavoitteeseensa.

Maalissa saadaan mitalit, päästään kamalassa ruuhkassa saamaan eväspussi ja itkevä Vilho vain yrittää pois suurelta areenalta, kohti kohtaamispistettä ja kotia. 

Annikki löytyy aikanaan temppeleiltä, mutta tänään ei oikein mikään napsaa kohdalleen, Annikki ei saa yhtään kunnon tietoa  Vilhon liikkeistä ja vaikea on tietää missä koipeliini menee. Vilho istuu temppelin edustalla ja miettii asioita. Yhdessä päästään kävelemään kohti kotia ja Vilho kävelee vielä viimeiset kuusi kilometriä asunnolle, Annnikki saa jostain bussin loppumatkalle, Vilho ei viitsi odottaa. 

Kausi on avattu, ollaan Roomassa ja loma on alussa. On näitä elämän palkkapäiviä.

4.1 Maratona di Roma vuonna 2026

 Kello on viisi kun Vilho havahtuu. Kuusi olisi ollut sopivampi heräämisaika, mutta Vilho makoilee vielä jonkin aikaa. 

Aamulla ruoka ei maita, Vilho syö pari jugurttia ja tomaatteja. Kahvit pitää juoda ja tietysti urheilumehua. Sunnuntaita mennään ikuisessa kaupungissa.

Vilho lähtee ovesta 0715 ja edessä on jo tutuksi tullut marssi pois kaupunginosasta ja Teveren rantaan. Kaupunki heräilee, valoisaa on kuin päivällä, mutta kotoisalla Gregoriolla ei ole pahemmin liikennettä. 

Vilho tulee aikanaan tasavallan temppeleille ja pyyhkäisee Bocca della Veritàn vasemmalta puolelta ohi Circo Massimon kupeeseen. Edessä on vielä pitkä kävely vanhan kisa-alueen sivuitse ns. starttitielle. Täällä on paljon juoksijoita, mutta kuten viime vuonnakin, väkeä menee molempiin suuntiin eli mihinkään virtaan ei voi liittyä ennen kuin pääsee lähtöalueelle. Kello lienee kahdeksan maissa, varmaan vähän yli sentään. 

Vilholla on ennusteen takia kertakäyttösadettakki päällä, aamu on sen verran viileäkin, että sitä sopii pitää. Juomaa on litra ja taskussa kaksi geeliä ja muutama tomaatti, piskuinen, ihan siksi että maistuivat aamusella. 

Sää on pilvinen ja tämä on reissun kylmin päivä, mutta aivan mainio ja tyyni. Asteet nousevat päivällä kenties 17 maksimissaan, mutta juoksun aikana on ehkä 14-15 astetta. Toisinaan satelee, mutta vasta myöhemmin. 

Tänä vuonna juoksijoiden kanavointi toimii. Vasemmalla on ykkönen, se on jo tyhjentymässä, Vilho on valkoisine lappuineen kakkoskarsinassa (joka on miltei puolikilometrinen) ja takana on vielä kolmas erä, jota pidetään "meidän" valkolappujen takana. 

Vilho bongaa kolme reipasta suomalaispoikaa. Ovat juosseet ulkomailla jonkin verran, fiksuja ja asiallisia. Hieno kaveriporukka, ovat lähdössä pois jo maanantaina. Hekin asuvat "rännin" takana, Vatikaanin varjoissa. 

Vilho on Colosseumin lähtösuoralla ja itse asiassa starttiviivalla 0852.  Lähtöviiva on kaukana, pitkällä forumit  halkaisevalla Fori Imperiali -kadulla. Kello päälle ja sitten vaan juostaan. Tunnemyrskyä on suomalaisella, välillä ehtii pälyillä forumeiden hienoja raunioita, mutta alussa pitää katsoa paljon jalkojaan, suojautua kompuroinnilta. 

Alussa juostaa muuten "ultimo chilometro" kertaalleen. Sitten päästään rantakadulle ja lähdetään etelään. Reitti on pääasiassa viimevuotisen kaltainen. 

Vilho katselee maisemia, kelloaan ja muita juoksijoita. Ranskalaisia on paljon, brittejä ja tietysti italialaisia. Meksikosta on porukkaa ja kannustajia. Miltei koko juoksun ajan joutuu vähän väistelemään, käyttämään energiaa pujotteluun.

On mennyt viisi kilometriä ja Vilho on hämmentynyt, kun ennakkovaroitetaan juomapaikasta. Ai niin, täällä saadaan juomaakin! Koko tarmo on mennyt paikalle pääsemiseen, aamutankkaamiseen ja muutamaan kuseskeluun paikoissa, joissa ei arkena kuseskella (onneksi on pyhäpäivä). 

Italiassa urheilujuoman kohdalla on kyltti "saldi" - se tarkoittaa "suolaisia". Roomassa vesi on ensin. Vilho tietää sen, eikä mene ensimmäisille pöydille. Suomessa on usein mehut ensin ja lopuksi vesi, Vilho on oppinut siihen ja huuhtelee lopuksi suunsa vedellä. Tosin täällä on usein vielä vettäkin viimeisillä pöydillä, pienessä pahvitölkissä. Muutaman sellaisen kanssa tulee myös tovin juostua. Huolto täällä on ensiluokkaista ja sitä on paljon. Urtsikka on hyvää. Säähän on sellainen, että kuuma ei tule eikä kylmä. Sää on täydellinen. Vilhon aurinkolasit eivät huurru, ne eivät saa hikeä eikä mitään pidä sovitella koko aikana. Roomassa kaikki mikä kastuu, kuivuu, sen Vilho tietää jo aiemmista vuosista. 

15 kilometriä Vilho on hyvällä tuulella, mutta loppumatkan vähän väsynyt ja äreä. Väsymyksen myötä väistely ja pujottelu tuntuu pahemmalta. Vilho ohittelee koko matkan, mutta täällä on myös tuhansia viestijuoksijoita, jotka tunkevat ohi, hehän vetävät kymppiä. Myöhemmin kaupungilla on paljon siviilejä, jotka ylittävät juoksurataa taitamattomasti. Vilho kokee olevansa vittumainen ja kokemattoman juoksijan suusta karkaa suomalaisia kirosanoja ja muuta pahaa puhetta. Kilometreistähän jo puhuttiin. Yhtenä päivänä kadut ovat meidän ja sori siitä.  Jossain kaukana Rooman taivas on harmaa ja ikuinen. Vilhon tossut napsuvat aika keveinä asfalttiin, usein kiveen ja ties mihin. 

Marathon tuntuu jossain vaiheessa pahalta. Ei kaikille, joukossamme on naisia, jotka tietävät miten valmistautua ja he hoitavat lenkin suunnitelman mukaan, tasapainoisesti. Mutta Vilhoa marathon sattuu. Joka kerta. Juokseminen on kivun käsittelyä, kivun ja ajan.  

Ja jossain tuolla Rooman loputtomilla kaduilla on ripaus iloa, kadonneita hetkiä ja määrätön määrä tossun läiskettä.