18. Givernystä lentokentälle, lumpeista autonpalautukseen ja vähän lentokenttäelämää

 Susivuoret lähtevät aamusella asunnosta Les Andelysissä ja päivän laskennallinen takaraja on autonpalautus kello 1630 Charles de Gaulle -lentokentällä. Annikin ohjelman mukaan mennään Givernyn kylään poikkeamaan, sillä siellä on Claude Monet'n ateljee-talo ja kuuluisa puutarha. 

Itse siirtymä asunnolta Monet'n talolle on lyhyt, mutta parilla tapaa melko surrealistinen. Hyvin pian Susivuoret ovat tyhjällä tiellä, joka kulkee utuisella, aivan valtavalla peltoaukealla, jossa ei ole liikennettä eikä mitään muutakaan. Usvantapaisen takia pellot jatkuvat loputtomasti molemmilla puolilla tietä ja vaikutelma on kuin oltaisiin jollain autiolla ylängöllä. Sitten kun tullaan lähemmäksi itse G:n kylää, ajetaan hyvin pieniä teitä ja katupahaisia, aivan kuin oltaisiin kaukana mistään turistien vaelluskohteesta. 

Itse päämäärässä, vähän sumpussa, on kuitenkin ainakin 30 parkkipaikkaa ja Vilho saa sinne lopulta helposti auton. Hieman myöhemmin paikat kyllä täyttyvät. 

Vaikka puutarhat ovat hienoja ja vielä vihreitä, usein myös kukassa, on Vilholle tämä pysähdys kiusallinen, sillä täällä on nyt sitten sitä turistia pyörimässä koko rahalla. Tästä ilmiöstä etelän takamailla on aika pitkälti säästytty. Itse säätila on pieni ihme: myrsky on laantunut, eikä napakan visiitin aika sada kertaakaan. Sade palaa Pariisin iltapäivällä ja keli on lohduton, mutta taiteilijan hienossa puutarhassa selvitään pilvisellä säällä. 

Ateljee-talossa on aavistuksen ruuhkaista ja Susivuoria häritsee hieman se, että itse ateljeetila on tupattu tavaraa ja taidetta täyteen, eikä paikasta välity oikein minkäänlaisen työtilan tunnelmaa. Paremmalla ajalla täällä voisi tiirata tarkemmin lukuisia puupiirroksia ja tauluja, osa niistä on kopioita, mutta ovat kuitenkin olleet mestarin hallussa.

Kuumin kohde lienee puutarhan vesistöpuoli eli kuuluisat lammet ja niitä ruokkiva puro. Täällä on näkymiä, jotka ovat suoraan tuttuja Monet'n maalauksista, eikä liene liioittelua sanoa se hölmö fraasi, että ollaan niissä haravoissa paikoissa, missä pääsee kulkemaan taulun maisemaan. Lammessa on pari ruuhta tai venettäkin kuin tutuissa töissä. Taiteilija on monille tuttu lumpeistaan näissä lammissa ja tässä puutarhassa tajuaa, että aiheessa ei ole kyllä mitään banaalia.  Vierailijat puolestaan ovat joko aika kuutamolla tai tohkeissaan, sitten on vielä viileän ranskalaista lähestymistapaa. Kuutamolla ovat Vilhon mielestä kiinalaiset, mutta vaikeahan siitä on olla varma. Varma voi olla kuitenkin siitä, että ollaan pian näköetäisyydellä Eiffel-tornista eli turismin Pariisi-vaikutus alkaa säteillä voimakkaasti. 

Poistuttuaan Givernystä Susivuoret osuvat lentokenttää lähestyessään myös paikkakunnalle, minne van Gogh on haudattu. Tämä vierailu käy puolivahingossa tankkauspaikkaa etsittäessä, mutta tuo kylänen oli kohteena alun perin matkan yksi keskeinen idea, kunnes jäi syrjään. Tuossakin vaatimattomassa paikassa on turismikuhinaa ja tutustuminen hoidetaan autolla ohimarssina. 

Iltapäivällä ollaan viimein tankattu pienen kiepin jälkeen (Vilho valitsi kentän tuntumassa väärän kaista hetkeksi ja päädyttiin sakkokierrokselle ja uuteen sisääntuloon) ja päästy lentokentän kenties kolmannen Ibis-hotellin pihaan. Respaan on kova jono ja Annikki seisoo siellä. Vilho roikottaa autoa pikapaikalla, mutta se ei itse asiassa häiritse ketään, joten hän saa laittaa varusteita kasaan ja käydä myös aulassa Annikkia tapaamassa ja erityisesti WC:ssä. Lopulta saadaan kohtuuajassa huoneen avaimet. Alkaa yksi viimeisistä roudauskeikoista, nyssyköitä on vielä muutama tässäkin vaiheessa.

Tavaraviennin jälkeen on vuorossa Vilhon seuraava tulikoe. Ollaan kolmosterminaalin kohdalla, auto pitää saada nyt sorvattua kolossaalisen lentokenttäkompleksin kakkosterminaaliin ja mieluiten vielä vuokra-autopalautukseen. Sataa vettä ja tuulee, se lisää suunnistamiseen oman haasteensa. Lopulta Vilho on muutaman melko luovan ja myöhäisen kaistavaihdon jälkeen lähtöillasta tuttujen ajospiraalien kimpussa. Näitä ovaaleja pitkin ajettiin lähdettäessä ja nyt mennään soikion sisään eli keskelle, sillä sinne ulkoilmaan autot palautetaan. Yhtiölle on jopa hyvä opastekyltti siitä, mihin riviin ajetaan, mutta sen jälkeen  ei jatko-ohjeita tai henkilökuntaa löydy. Kysymällä selviää sen verran, että Viltsu lähtee tarjoaamaan tihkusateessa avaimia naapurifirman kopille, josta oikea viskaali löytyy, tarkemmin sanoen aika nuori poika. Vierestä kun katsoo, löytyy omankin firman nimi kopista.  Kaveri kuittaa auton oitis ja Vilho lähtee terminaaliin hissiä etsimään ja putkahtaa sitten tuttuun paikkaan, kohtaan josta auton haku tosissaan alkoi 2,5 viikkoa aiemmin. 

Terminaalien välillä kulkee lentokentän oma, metromainen pikkujuna. Sillä Vilho pääsee nopeasti kolmosterminaalin tuntumaan ja ennen kaikkea Annikin luo takaisin hotellille. 

Hotellihuoneessa kolmoskerroksessa on taas sen kuuluisan oluen paikka. Melko rasittava rantautuminen viimeiseen majapaikkaan ja autonpalautus on hoidettu, olut tuntuu nyt hyvältä. Vilholle muodostuu heti lempipaikaksi huoneessa ikkunan edusta. Tässä on sopiva "ikkunalauta" laskea tavaroita, leikkiä vaikka baaritiskä.  Vaikka edessä on pieni parkkialue ja sen takana heti lentokenttää, voi sadekelilläkin tästä nähdä kaikenlaista. Sää sallii sen verran, että tuulihaukka lentää puolentoista metrin päästä ikkunan ohi ja keikkuu istumassa hetken jossain ikkunan yläpuolella. Myöhemmin Vilho videoi petolinnun valotolpan päältä kauempaa. 

Jotenkin osuvaa olla lentokenttähotellissa, tässä  epätodellisessa matkaamisen ja välipysähdysten maailmassa. Osuvaa siksi, että Vilhon viiden ulkomaanmatkan reissuvuosi päättyy ja syksyn kolmen matkan rupeama on osunut syys-lokakuulle.

Matkailu on merkillistä. Yleensä uutta ja erilaista on ylitsevuotavasti, paljon kiinnostavaa ja melkoisesti tekemistä, tarpeeksi intensiteettiä. Kiinnostavia ja kauniita asioita ympäröi kuitenkin usein jonkinlainen rutiinien, realiteettien ja kiireen kettinki.Tämä poeettinen muotoilu tarkoittaa vain sitä, että esimerkiksi mennessä katsomaan linnaa, on a) oltava aikataulu b) tietoa ja suunnitelma c) päästävä sinne autolla d) hoidettava pysäköinti e) nähtävä olennaiset asiat järkevässä ajassa. Ihan pikkujuttuja kaikki, etenkin jos sattuu olemaan jo oikeassa maassa. Aivan kuten päästäkseen Pariisiin, on kestettävä lentomatkailun riemut molemmissa päissä ja saatava itsensä jollain kulkuneuvolla keskustaan. Ainoastaan telkkarista ja netistä Mona Lisan näkee helposti ja huoletta - yleensä siitä ei synny kuitenkaan sen enempää kokemusta kuin muistojakaan.

Salaattilounaan syötyään ja juomiaan tutkittuaan, Vilho jättää tuokioksi ikkunapaikkansa ja nukkuu päiväunet. 

Illalla syödään hotellin toisessa ravintolassa buffet-tyylinen päivällinen, joka on riittävän hyvä ja sopivan mutkaton. Ulkona on tosiaan huono sää edelleen, kauemmaksi ei ole mitään asiaa. Palvelu on täällä hyvää ja hyvin ystävällistä.  

Melko varhaisen illallisen jälkeen Susivuoret pakkaavat lopullisesti matkalaukkunsa. Vilhon ihan oikeiden laskujen mukaan majapaikkoja on ollut kahdeksan, ajokilometrejä taisi tulla 1600 km ja reissupäiviä huominen mukaan lukien 19 kpl. Näillä matkoilla ensimmäinen viikko tuntuu jo kuukaudelta, osittain se voi painaa, mutta aina on mielenkiintoista miten asiat jotenkin kerrostuvat, aika sen mukana. Vilho tunkee sukkapussiaan tiukasti laukkuun, matkasalkun kanssa alkaa olla rutiinit kohdillaan, on kai tämä väkisinkin reissun yhdeksäs pakkaaminen. Omassa, matkaa varten ostetussa ja tyylikkäässä muovilasissa on Gravesin punaviiniä. Pakatessa voisi juoda mutkatonta pöytäviiniäkin, mutta kun tämä pullo maksoi lentokentän pienessä lähikaupassa asemalla saman verran, kuin mikä tahansa siedettävä Chilen pullon kotona Alkossa, niin nyt tätä juodaan vaikka varastoon. Kotimaan hinnoilla ei Bordeaux'n tarkempiin alueisiin kairata. 

Niin ovat Susivuoret taas kaksin, pieneltä tuntuvassa hotellihuoneessa asuntojen jälkeen ja vain kahden matkalaukun ja reppujen kanssa, ilman autoa ja sen suurempaa paalutusta, kuin mukava sänky aamuun asti.

Aamusella, mutta ei liian varhain Susivuoret syövät jugurttinsa, ottavat leipäeväänsä ja pääsevät helposti terminaalijunalla viereiseltä asemalta kakkosterminaaliin ja mutkatta aina portille asti. Lento kotiin on helppo ja tällä kertaa palataan iltapäivällä, heti ei ole vastassa yö ja paluu töihin. On siirrytty myös talviaikaan ja se jos jokin on varma merkki siitä, että hetken ollaan kotona ennen seuraavaa vauhditonta vaellusta. 

 

17.2 Ajomatka Normandiaan tuulessa ja satessa

Susivuorten ajo myrskyssä käynnistyy 0929 ja pääsuunta on koko päivän pohjoiseen. Isoon kuvaan pistettynä tällä ajomatkalla tullaa Loire'lta Seinelle, Nantesin itäkupeesta Pariisin länsipuolelle. Päämaalina on Seinen rannalla oleva piskuinen kaupunki nimeltään Les Andelys. Siellä on seuraavan yön majapaikka ja vuode.

Myrsky vaikuttaa melko vähän varsinaiseen ajomatkaan. Alkumatkasta ollaan muutaman kerran parin kilometrin siirtymällä isolta tieltä toiselle ja näillä erikoiskokeilla oksaa on paikoin maassa julmetusti, ei kuitenkaan isompaa runkoa. Autoon tuuli ottaa välillä erittäin paljon ja pyyhkijät hinkkaavat koko päivän tuulilasia. Ajo sujuu kuitenkin hyvin, vaikka ei se Vilhosta mitään viihdettä olekaan.

Reitin pääsuuntia ovat Laval, Mayenne, Alencon, Dreux, Evreux, Rouen ja sitten Les Andelys.

Kahvilla Susivuoret pysähtyvät ennen kahtatoista, nimenomaan Lavalin ohitustiellä. Suuressa kiertoliittymässä on suosittu kahvila ja täältä saadaan reilut maitokahvit matkaa tukemaan. Auton ovea avatessa on oltava tarkkana, muuten tuuli tempaisee oven otteeseensa.

Lopulta lukuisten kääntymisten, liittymien ja risteyksien jälkeen kolmen maissa ylitetään Seine ja juuri tällä kohtaa on kukkulalla komeasti Chäteau Gaillard vartiopaikallaan. Ollaan Normandiassa ja miljöö on kovin erilaista kuin aamulla Anjoussa. 1514 Vilho toteaa, että maalissa ollaan. 

Itse "kerrostalo" on lähinnä kolmikerroksinen, tolppamainen mutta todella porvarillisen komea säätyläistalo. Kerrokset ovat todella korkeita, olkoonkin että ylin on jo mustan katon ja mansardin peittämä, ripauksen vinttimäinen. Julkisivut - niitä on neljä - ovat punaista tiiltä ja valkoista koristepintaa. 

Myrsky jauhaa vielä, satelee toisinaan. Taloon asettuminen on kuin kauhuelokuvasta, sillä valtavassa hallissa on vastassa vain tyhjää ja pääasiassa pimeää. Valokatkaisimien löytämisestä on laitettu erillinen ohje, mutta koko sisääntulo-opastus on liian monipolvinen. Vilho kipaisee yläkertaan eli kakkoseen portaita laukun kanssa ja asunnon ovi löytyy taskulampun kanssa. Modernisti lukko aukeaa puhelinsovelluksella. Perillä ollaan. Vilho käskee Annikin pysyä visusti asunnossa, kun sinne on viimein päästy. Sitten Viltsu kantaa kaikki tavarat kakkoskerrokseen, nyt kyllä hissikin on löytynyt pimeästä rapusta, sillä sekin oli piilossa tässä kauhutarinassa. Onneksi ovenpielessä on puupalikka, roudaaminen on helpompaa kun Susivuoren ei tarvitse takoa ovikoodia ulko-oveen jokaisen pussireissu kanssa erikseen.

Kaiken askareen jälkeen suuren yksiön ovi voidaan hetkeksi sulkea. Vilho ottaa mielestään melko ansaitun oluen käpäliinsä ja istuu. Asunto on aika kiva. riittäneekö neljäkään metriä huonekorkeuteen? Syödään maittavat mikroateriat, Vilholla on pyörykkää ja cous-cousia, yhtä suosikkia. Pienen lepotauon jälkeen Viltsu lähtee vielä kaupunkikävelylle, olkoonkin että ensimmäinen pysähdys on omalla valkoisella Renault Cliolla. Vilho pistää auton ns. luovutuskuntoon eli katsoo auton paperit ja luovutuspäivämäärän, konttaa lattiat ja tutkii lokerot. Kaikki on nyt kunnossa, mihinkään ei sitten enää jemmata tavaraa. 

Kaupunkikierroksella normandialaisessa kylässä Vilholle tulee mieleen puoliankeat brittikaupungit. Nimittäin täälläkin katuja kehystävät "rivitalot" eli vieri viereen rakennetut tiiliset kaksikerroksiset taloputket. Mutta samalla täällä on puisia rakenteita ja vanhaa rakennuskantaa joukossa, olkoonkin etteivät rivitalotkaan uusia ole. Eikä näitä voi ankeaksi sanoa, siinä muurimaisuudessa on vaan yhtäläisyyksiä saarivaltakunnan cityihin. Palveluita täällä on paljon eli toisin kuin Loiren takamailla, kaduilla on kuhinaa ainakin liikkeiden osalta. On ruokapaikkaa ja muuta. Kauppoihin Viltsu ei osu, mutta eipä maksuvälinekään tullut mukaan. Sateet pysyvät kuin maagisesti poissa kävelyreissun ajan, ja vastoin ajankohdan (reissun loppu) apeutta, pieni kierros tuo hieman samanlaista saamisen riemua kuin alkumatkan pienetkin pyrähdykset. Kun tällaisessa yhden yön pysähdyksessä on selvää, että kaikki jää vain alkupaloiksi, voi vähästäkin nauttia. Sää on toki ollut niin raju ja syksyinen, että oikein mikään paikka ei vaikuta ihanalta ja houkuttelevalta, mutta on täälläkin jotain sellaista syvyyttä ja valoa, mitä Suomesta ei nyt enää syksyssä löydy. 

Illalla on vielä aikaa syödä pois eväitä, virittää pikkuisen pakkauksia ja tutkia jäljellä olevia viinejä.  

17.1 Mitä myrsky tuo tullessaan eli portistakin on päästävä

Aamuyöllä Vilho havatuu vielä pimeässä. Nyt on viileämpää, lämpötilan säätäminen on siis onnistunut illalla hyvin. Vaikka asunto on tuoreesti remontoitu ja hyvinkin toimiva, on parilla lämpöpatterilla pelaaminen vähän sitä kuuluisaa säätämistä. Tarkalleen ottaen keittiö-olohuonessa on ultramoderni, yli metrinen pystypatteri, joka puhaltelee pehmeästi lämmintä ilmaa myös päästään. Makuuhuoneessa on perinteisen kokoinen seinäpatteri, molemmat täysin digitaalisia ohjaukseltaan. Mutta herkästi iltaa istuessa tekee mieli lisätä vähän lämpöä, sitten kuitenkin vähentää sitä nukkumaan mentäessä. Toki edellisenä iltana pakkausjumppa on antanut lisälämpöä syysiltaan.

Susivuori nukkuu tai nuokkuu vielä. Lopulta hänen noustessaan kahdeksan maissa sopivan lämpötilan arvoitus ratkeaa. Valot eivät syty - sähköt ovat asunnosta poikki. Ulkona mesoaa sellainen syysmyrsky, että nyt on turha kaivella huoneiston sähkökaappia syyllisenä esille. Toki Viltsu sen vilkaisee, mutta siellä on kaikki kunnossa. Ulkona sen sijaan on menossa tuulivoiman maihinnousu.

Susivuorilla on kaksi ladattua piskuista otsalamppua, jotka ovat vain painoltaan pieniä. Muutkin laitteet ovat aika lailla latingissa - onneksi. Tänään ei sitten tarvitse keitellä kahvia eikä viritellä mikroannoksia. Tuoremehut ja jugurtit riittävät, sitten puuhataan pakkausta.  

Vilho kerää varustekokonaisuuksia eli laukkuja ja kasseja, vie niitä sitten autolle. Pihalla sataa aalloittain ja aallon osuessa kohdalle, kannattaa pitää paussi. Sade ei ole kovaa, mutta tuuli hoitelee vähätkin pisarat . päin näköä ja hyvällä kasteluvoimalla. Pihaan on pudonnut kaksi jonkinlaista oksaa. Auto on vielä turvassa, eikä sitä kannata Vilhon mielestä siirtää. Läheinen puu, naapurin jonkinlainen riippuva suurpaju on riski, mutta sitä ei pääse pakoon eikä heti ajoneuvon päällä ole pahoja sivuoksia.

Autoa pakatessa on koko ajan kuskille selvää se, että ainoa reitti ulos on sähköportista, sähkö vaan jää ties minne ja ties vielä kuinka pitkään. Tänään olisi tärkeää päästä ajoissa tielle, eihän sitä tiedä mitä muuta tässä säässä vastassa on.

Kun auto on pakattu, Vilho tarkastaa lamppunsa kanssa asunnon. Täällä ei ole niin valtavasti piiloja, joten kaikki taitaa olla mukana tälläkin kertaa. Päivänvalo on haaleaa, mutta sitä alkaa kuitenkin jo löytyä. Vilho kokeilee sähköporttia kauko-ohjaimella, mutta haave varavirrasta on ihan turha. Isäntäväen puolella on tyhjää, sen Viltsu on kurkkinut aidan takaa - ei näy ajoneuvoja kadun puolella. Asiat tiedotetaan Annikille, joka pistää s-postia emännälle.

Viltsun tutkiva susivuorismi löytää sähköaidan tolpasta vain yhden pienen ja kapoisen luukun. Se aukeaa ja paljastaa irrallisen avaimen peräosan tai kannan ja  tuohon mustaan muovipalaan sopivan lähinnä kuusikulmaisen vivun. Pian käy ilmi, että tällä tosiaan saa vapautettua portin lukituksen. Vilho avaa molempien tolppien lukitukset, avaa portit ja lukitsee ne auki-asentoon. Auto saadaan pihalle.

 Portin avaaminen ja pesästä pakeneminen on ratkaistu, mutta pikkusateessa ja tuulessa Vilho näpertelee nyt sitä, miten a) portit saa kiinni b) Vilho saadaan ulos ja c) ovet eivät ainakaan hakkaannu myrskyssä tohjoksi. Portista ei mahdu livahtamaan, kun se on lukittu, sen verran vähän on välystä. Aitojen yli ei niin vaan kiivetä, ne ovat parimetrisiä, eikä Vilho viitsi välttämättä laittaa painoaan sähköportinkaan päälle. Lopullinen ratkaisu on se, että toinen puolisko lukitaan auki, toinen kiinni. Nyt portit eivät hakkaa, Vilho pääsee pois eikä näillä kylillä kukaan kuitenkaan ilmesty tyhjästä pihasta mitään etsimään, ei varsinkaan tässä myterissä. Susivuoret lähtevät maantielle ja päivä tuntuu nyt jo jotenkin pitkältä, aamun vasta kunnolla valjetessa.

16. Gesté jo lähtötunnelmissa tai mitä siellä kaupoilla nyt ajatellaan.

 Tullaan päiviin, jolloin matkalainen tietää lopun olevan lähellä. Silloin takerrutaan aamiaiseen ja puhutaan niistä rippeistä, mitä mitä vielä näillä resursseilla voisi tehdä. Mitä sitä vielä halutaan, miten täyttää matkalaukku viimeisillä tuomisilla. 

Sitten puhutaan siitä, mitä täytyy tehdä. Sellaiset asiat ovat usein aikatauluja, marssijärjestyksiä ja takarajoja. Aikuisten puhetta, kaiken sen loppumattoman kesän, päättymättömän lapsuusilluusion jälkeen. 

Keli huononee, on huono. Nyt jo sataa toisinaan ja lämpötila on laskenut. Maailma on rajoittunut pieneen Gestén kylään, tähän pihan luksusparakkiin. Puut ovat täynnä äänekkäitä kottaraisia. Ikkunat ovat suuria, ulos näkee. Annikki ja Vilho ovat olleet matkalla 29 vuotta, toisen tuntee mutta parisuhteessa pitää esittää toistuvasti tietämätöntä ja tarvittaessa hermostua, kun ei ymmärrä. Päiväohjelmasta on yhteisymmärrys ja Vilho osaa ajaa auton kapoisesta portista nyt epäröimättä.  

 Mennään kaupoille ja vettä sataa niin kuin syksyisin on tapana. Laajoilla pelloilla on tuulenvire, moni näistä aukeista on edelleen vihreä ja Vilho puhuu jotain Annikin mielestä tyhjänpäiväistä tai asiaankuulumatonta. Naakkoja on paljon ja katseen vangitsee kerta toisensa jälkeen joku kyyhkynen, joka pelästyy ja säntää tuuleen. Vilho on kuin pelokas poikanen rattinsa takana, mutta taitava kuin kokenut rekkamies. 

tie, totuus, elämä

Lidl, eväitä matkalle. Sitten hieman myöhemmin tankkaus. Se tapahtuu hypermarketin kupeessa. Taas tulee vapauden kilometrejä. Tankataan markettiketjun asemalla dieseliä. Hinta lienee jotain 2.3 mutta asialla ei ole merkitystä tällä kulutuksella tai näillä kuluilla.  

Rahvaanomaiset Susivuoret ovat jälleen Hyper U -merkkisessä marketissa ja kaiken sen keskellä mitä Ranska voi kansalaisilleen tarjota. Vilholle kynät ovat kaikki kaikessa ja BIC-konsernin valikoima on täällä sekä huikea että halpa. Niinpä ostoskorista tyhjenee hihnalle muutama ateria, lihaa, pieni juusto,  kyniä ja valikoima viinejä.  

Antakaa kuolleiden haudata kuolleet.

Palattuaan asunnolle, Susivuoret tekevät mitä tekevät. Juodaan jotain syödään myöhäinen lounas; lopulta Vilho lähtee kävelylle piskuseen Gestén kylään. Täällä on kenties viisi toimivaa liikettä. ravintola, tabac (joka vastaa R-kioskia), kaksi parturia ja elintärkeä leipomoliike patongeille eli boulangerie. 

Kaupungilla on rajansa, sivummalla haisee etelätuulessa sikala. Susivuorten maamerkki on valkoinen vesitorni. Vilho käy kaalipellolla maistelemassa mitä täällä kaikkialla viljellään. Kaalin lehti on hyvin maittavaa, muuten Brassica-suvusta ei ole tarkempaa selkoa. Katujen loputtua Susivuori palaa vesitornille peltoja pitkin. Aiemmin on nähty taas liitohaukka, mutta nyt taivaan täyttävät vain toisinaan lentävät naakat, jokunen kyyhkynen ja aina etsivät lokit. Muuten katse hakee karkaaviin pilviin ja katoavaan aikaan, johonkin mihin vaikuttaminen tuntuu vaikealta juuri tänään ja tässä, mutta periaattessa tärkeältä, merkitykselliseltä.  

Myöhemmin pakataan laukkuja, mielessä hyvästellään tätä paikkaa ja ryhdistäydytään uuteen maaliin. Mielessä on kuitenkin takertuminen hetkeen, siihen miten voisi maistaa vielä palan nykyhetkeä ja ympäröivää ihanuutta. On jo pimeää ja tuuli alkaa nousta. Elämä olisi voinut mennä eri tavalla, tuumii. Mutta kun se elämäni johtaa tälle ovelle, tuolle sohvalle, läheiseen petiin ja näihin tunnelmiin. 

Miten valmis olenkaan kuolemaan näillä reissuilla, pohtii Vilho. Sehän johtuu vain siitä, kun ollaan matkassa kevyellä taakalla, muutaman kassin kanssa. Kuolema tulee tutuksi, kun näkee ihmisten arkea kaikkialla, kyliä ja kaikenlaisia paikkoja. Samanlaisia tarinoita kuin kaikkialla, värit ovat toiset ja mitä lienee reissussa tapahtunut. Mutta pakoon ei pääse. 

Aikanaan tuuli nousee, Susivuorten pikkumaja on kuitenkin hienosti tehty ja pienen huminan lisäksi myrskystä tuntuu vain pesuhuoneen kattoikkunan naputus, kun sade nakuttaa viestiään taivaalta.

Vanha pariskunta ei sovi kaikkea, mutta tunnelman he jakavat täydellisesti. Tiedetään mitä on tulossa, tiedetään roolit ja tekemiset. Juodessaan punaviiniä kuulokkeet päässää Vilho miettii, voisiko rouvan vaihtaa nuoreen hupsuun. Voisi tietysti ja kulkea nämä polut uudestaan, mutta kun ei voi enää eksyä, kun ei voinut aiemminkaan. Usein mielessä on se, miten kauas on kuljettu, harvemmin se miten lähellä ollaan, ihan vieressä.

15. Hiidenkiviä, komissaario Vilho eli Susivuoret Anjoun pelloilla ja suurilla kivillä

 Laadukkaassa ja uudessa kivirakennuksessa Susivuorten ilta on ollut hyvä, yö hiljainen. Aikanaan käy ilmi, että Susivuoret ovat uuden kohteen toiset asukkaat. Kaikki täällä on rouvan miettimää, yksityiskohdat ovat kunnossa ja kaikki hankittu on kunnollista. Lattiat ovat siistit, tasaiset ja kalusteet jämeriä. Näitä asuntoja kun kiertää muutaman sadan verran, alkaa erottaa vajat valioista. Vilho on huomannut, että saippuoita myöten nuori nainen on valinnut sitä, mitä haluaisi itsekin käyttää, ei halvinta tai helpointa. Annettu Viinipullo on mahdollisesti 15 euron juoma täällä, suomalainen hinta voisi olla 30 €. Nyt tänne on saapunut kuitenkin ymmärtämättömiä barbaareita, viiniinmeneviä suomalaisia Peräpohjolan liepeiltä. 

Susivuoret käyvät tänään ainoastaa lähialueen hiidenkivillä. Viltsu pääsee rakastamaan touhuunsa eli ajamaan pieniä peltoteitä, jotka kaikki lopulta päätyvät pienen kylän kapeille ja mutkaisille, keskiaikaisille kujille. Sanotaan muuten se, että landella ei ole koko ajan kiertoliittymiä, mutta täällä on miljoona stop-merkkiä pienilläkin teillä. Toisinaan paikassa, jossa ei oikein ole suoraa risteystä, vaan muuten vaaraa huolimattomaan liikenteeseen. Vilho on ajanut vain tusinassa maassa, mutta kaikkialla pitää päästä liikenteessäkin siihen paikalliseen kieleen kiinni. Yhtä tärkeää on säilyttää se oma identiteetti, henkilökohtainen käsitys varovaisuudesta, oli takana ajavalla miten kiire tahansa hänelle tutuilla teillä - maailmassa jossa kukaan ei tiedä mitä on seuraavan mutkan takana. 

Ensimmäinen megaliitti on jokivarressa, paikka on luonnonkaunis ja yhtä satumetsäähän tämäkin on. Ranskaa on tullut kehuttua liikaa, mutta metsätkin täällä ovat todella hienoja. Niissä on samaa jylhyyttä kuin Alppien foresteissa, mutta täällä on vieläkin vehreämpää, vieläkin suurempia puita ja kenties suurempi kirjo lajeja.  

Satumetsäseikkailu jokirannassa vie lopulta niitylle. Siellä on nelimetrinen pitkäkivi. Se on kovin samanlainen kuin ne, joita Susivuoret ovat nähneet satamäärin. Mutta vieläkin nämä puhuttavat ja kiehtovat. Päivän autokeskustelut käsittelevät sitä, miten emme ymmärrä menneisyyden ihmisten maailmankatsomusta, sitä sellaista yleistä asennetta, josta lontooksi käytetään termiä "mindset".  Pitkään muuten katsomuksesta käytettiin briteissäkin saksalaista sanaa Die Weltanschauung.  On aika uusi tapa ajatella sitä, mitä ennen todella maailmasta/elämästä ajateltiin. Niillä pelloilla Vilhokin on harhaillut pitkään, eikä ole nähnyt muuta kuin valon taivaanrannassa ja sen miten uutta kasvaa maasta ja miten maahan vanha aina vajoaa. 

Koko hommahan on siinä, että eletään kivikauden loppua, ollaan alkeellisessa maanviljelykulttuurissa. Sitten päätetään pystyttää monien tonnien lohkare jonnekin, tuoda se neljä kilometriä kauempaa ja pistää se sitten seisoa törröttämään - usein muiden samanlaisten kivien kanssa tai niiden tähden. Paljon muuta emme tiedä hiidenkivistä. Susivuoret palaavat autolle, Annikin on vaikea kulkea tässä maastossa, tässä on jyrkkä mäki ja polkukin on mitä on. Ei sentään tarvitse kantaa hiidenkiviä, mitä nyt niitä, mitä jokaisella on muutenkin matkassa.

***

Myöhemmin Susivuoret seikkailevat pellolle, jossa on Anjoun suuri hiidenkivi. Se onkin massiivinen ja ns. keskellä peltoa aika aukealla paikalla. 

Kotimatkalla on aikaa puhua kivistä, ihmisistä ja järjettömistä hotellihankkeista. Siis siitä, miten Suomessa julkkiset rahoittavat tai ostavat hotelleja korvesta, järkyttyvät sitten siitä, ettei kukaan tule "ihanaan paikkaan" Savon korvessa viettämään pariskuntien luksuslomaa.  

Ihanien paikkojen erikoisasiantuntijat Susivuoret tuntevat suomalaisen korven hienouden ja heillä on aavistus muutamasta muustakin mukavasta paikasta. Vilho piti ensimmäisen hiidenkiven polkua ja paikkaa satumaisena metsänä, unimaisemana jokineen. Mutta menestyskohteeseen tarvitaan muutakin - usein jotain sellaista mitä savolaisessa metsähotellissa ei ole - vaikka se olisi miten kallis. 

Illalla Annikki tekee liharuokaa. Iltapäivällä on ollut liian huono keli olla ulkona, mutta Vilho on sentään piirrellyt jotain. Levätään. Päivällisenä on tournedos-sisäfilepihvejä, jotka ovat Ranskassa kuuluisia. Nämä ovat paksuja filelieriöitä, eivät siis mitään leveitä pihvejä vaan rullamaisia siivuja, jotka mehevyyden takia on sidottu pekonifileellä. Ruoka on hyvää, täyttävää ja viinit sen mukaisia. Ulkona on jo pimeää, pihan takana oleva pajumainen puu heiluu tuulessa, mutta maalaiskylä on täysin pimeä. 

14. Kohti Nantesia, Gestéen

 Yöllä on satanut, oikeastaan se samanlainen aiemmista päivistä tuttu tihutus alkoi jo myöhään illalla. Kieltämättä kehno keli latistaa tunnelmaa, mutta tänään lähdetään ja tällä kertaa mennään aidosti valoa päin. Sää paranee länteen matkatessa.

Tiistaita mennään ja yhdeksältä on herätys, sitten kahvia ja pikkuisen jotain syömistä.  Vilho nostelee tavarat autoon ja tekee lopputarkastuksen, Annikilla on enemmän touhua kokonaisuuden ja varsinkin ruokien pakkaamisen kanssa. 

Jutellaan omistajien kanssa pihalla vielä hetken, sitten maantielle. Näissä kiertoretkissä tulee näitä hetkiä, jolloin ei osata sanoa, mihin ollaan menossa. Tämäkin maa on täynnä kuntia ja kyliä. Mennään kuitenkin pääsuunnassa kohti Nantesia. Melkoisen suuri Angers jää kokematta, sillä Susivuoret ylittävät ison L:n Saumurin kohdalla ja silmäkulmassa kaupunki kirkkoineen ja linnoineen näyttääkin hienolta. Sivuitse jäävät Saumurin merkittävät viinialueet, täältä kun tulee merkittävää kuohuviiniä muun muassa.   Sitten pitkään suuntana on Cholet-niminen kaupunki. Pitää toki vain todeta, että Vilho ajaa minne navigaattori näyttää ja kokonaiskuvaa harvoin retkestä on. Ajaessa ei voi miettiä karttaa, jos sitä ei ole päässä valmiina.

Määränpää on kylä nimeltään Gesté. Postinumeroa kantaa täällä ehkä kunnaksi kutsuttava Beaupréau-en-Mauges, vähän isompi pitäjä tällä alueella.  Ollaan Nantesista suoraan itään ja viinialueena on lähinnä Anjou. Piti Vilhonkin elää vanhaksi, ennen kuin Anjou yhdistyi hänen päässään Angers'iin. Nyt ollaan Loiren eteläpuolella ja aika tasamaalla. Aiempien rosé-viiniviljelmien lisäksi täällä on Muscadet'ta. 

Susivuorten ajomatka kestää 1042-1344 ja siinä välissä on retken ainoa Aldi-käynti välipalatarkoituksissa, juuri mainitun Cholet-kaupungin teollisuus- eli kauppa-alueella. 

Gestéssä Susivuoret saavat avaimen kotelosta, portin auki ja Vilho saa auton hankalasta portista sisään. Puretaan tavarat ja asunto vaikuttaa mukavalta, isäntäväki asuu viereisessä rakennuksessa, mutta on vielä töissä. Päätetään käydä kaupassa parin päivän tarpeisiin, joten takaisin autoon ja ulos portista. Nyt homma sujuu helpommin, kun Vilho osaa ajaa riittävän vinoon hieman epäsymmetrisestä tuloaukosta. 

Vallet on se maalikylä, jossa päästään Hyper U -kauppaan ja keräämään taas autonperä täyteen ruokaa ja juomaa. Sitten vuorossa on lepoa asunnolla. Aurinko lämmittää tänä kylmänä päivänä jopa niin, että Vilho juo oluensa pihalla, mutta siirtää jakkaransa aidan viereen ja aurinkoon, Annikki liittyy mukaan. (Eivätpä Susivuoret arvaa, että terassielämään tarttuminen on nappiratkaisu, sillä siihen päättyvät retken pihasäät).

Susivuorten sivurakennus on laadukkaasti entisöity, seinät ovat rustiikkisen komeat kiviseinät, mutta sisällä on kaikki uusittu ja kunnossa, tyylikkäästi. Tila on lähinnä pitkähkö suorakaide, toisessa päässä keittiö, välissä ruokatila ja olohuone ja sitten makuuhuone, jonka sivussa on pesutilat. Emäntä on nuorehko rouva, joka puhuu vain ranskaa. Asiat selvitetään, mutta hän ei ala luennoimaan. Susivuoret saavat alueen viiniä lahjaksi, näin oli muuten edellisessäkin paikassa, täältä tulee mainittua Muscadet'ta.

Totta on, että reissaaminen alkaa Susivuoria painamaan, ja sanotaanko niin, että uudesta paikasta innostuu hitaasti. Kiertoreissut ovat haastavia, mutta on näissä puolensa. Rattia pitää tietysti olla halukas vääntämään, olkoonkin että edellisessä paikassa ajettin vain portista sisään ja ulos.  

Mutta tiistai on saatu aika lailla hoidettua näillä seikkailulla ja majanvaihdoilla. Vuorossa on reissun viimeinen vähän pidempi majailu, tässä kun ollaan kolme yötä.  

13. Matkailun maanantaikappale eli kun Vilho ei tee mitään Bourgueilin pikkukylässä

 V. Susivuori ei tee yhtikäs mitään kolmantenatoista matkapäivänä. Kaikkiaan tekeillä on varsinainen matkapäivien maanantaikappale. Viltsu nukkuu pitkään ja levättyään hyvin suoritus on vetelä ja vaatimaton. 

Ainoastaan taidepuolella tapahtuu. Ulkona on sen verran keliä, että pientä piirtämistä ja vesiväristelyä voi harrastaa asunnon takaterassilla. Somea päivitettään. Vilho laittaa kuvia pihassa kasvavista peruskasveista: minttu, rosmariini, bambu ja viiniköynnös. Minttu on ns. takaoven kupeessa yhä reippaasti vihreänä, taaempana on valtava rosmariinipuska. Viinit ovat lähinnä koristeina, mutta bambu on täälläkin nopeana kasvajana maisemointihommissa ja näkösuojana. Se onkin kertakaikkiaan mainio kasvi, näköjään heittämällä tuollainen onkivapa kasvaa nelimetriseksi. Vilho tuokin Annikille näytille katkaistun ja kuivuneen bambun, se on kuin kaukaisimman lapsuuden onkivavat tai muinaiset suksisauvat. 

Illalla on taas pihviä ja hyvää on. Myös edullista. Ranskalaiset punaviinit ovat aika rotevia ja tuntuvat toimivan ruuan kanssa aivan eri tavalla. Mutta kaikki ruokiin ja juomiin liittyvä on täällä maailman huipulta. Tuollainen kommentti voi monesta olla liioittelua, mutta missä maassa päästäisiin korkeammalle, sen Vilho haluaisi kuulla. Hyvää ruokaa on joka maassa, mutta tarjonnan leveydessä ja laadussa on vaan eroja. Kaikessa on, jos näin ei olisi, ei kannattaisi matkustaa ja hämmentyä.