3. Troyes eli Susivuoret vielä tovin Champagnen alueella

 Champagne kantaa komeasti nimeään ja tuskin maailmassa on ketään ulkomaalaista, joka ei ensimmäisenä yhdistäisi tuota sanaa kuohuvaan laatuviiniin. Champagne ei ole departementti eikä edes hallintoalue vaan historiallinen maakunta ja kulttuurialue. Välitön vertailukohde Vilhon mielestä voisi olla Häme, sillä sielläkin juodaan hauskasti kuplivaa sahtia. Eikä Hämekään ole mikään nykyinen ns. virallinen alue, vaan juuri tuollainen historiallinen maakunta ja heimoalue.

Troyes on siis Champagnessa ja asia on siksi hiukkasen merkillinen, että karkeasti katsoen C:n kuuluisat alueet ovat aika lailla viivasuoraan itään Pariisista. Sen sijaan Susivuoret ovat hivuttautuneet koko ajan pois päin, isossa kuvassa etelään koukaten, mutta kuten sanottu, auto on mennyt jatkuvasti kaakkoiseen. Nyt ollaan kuitenkin täällä Champagnen länsireunassa. Ihan pian tästä merelle päin länteen on Bourgognen maakunta ja sen jälkeen päästään jo Loiren varteen. 

Troyes on kuuluista pienestä krokotiilista, joka viihtyy arvokkaiden pikeepaitojen rinnuksessa. Lacosten lisäksi Troyes on muutenkin perinteinen tekstiiliteollisuuden kotipaikka. Vilhon selvitysten mukaan kaupunki on saanut mainetta myös historiallisesta Katalaunisten kenttien taistelusta. Tuo vanhahtava termi on nykyään ilmeisesti päivitetty muotoon Katalaunien kenttien taistelu. Joka tapauksessa vuonna 451 silloiset liittoutuneet eli roomalaiset kavereineen torjuivat Attilan hunnit. Klassisessa tarinavetoisessa historiankirjoituksessa näin estettiin hunnivalta Euroopassa ja maailmanhistoria palasi oikeaan suuntaan. Joka tapauksessa nuo kunnian kentät ovat tässä kaupungin lähellä, mutta varmasta paikasta ei ole vahvistettua tietoa. Lisäksi on mahdollista, että Attila oli muutenkin saanut tarpeekseen heppasafaristaan Euroopassa ja oli muutenkin lähdössä.  

Susivuorilla on kuitenkin muuta vastassaan kuin hunnit. Täällä tekstiilikaupungissa on nimittäin kylmä kuin Suomessa ja aurinko-kulta pysyy koko päivän pilvien takana. Tuuli on viileä ja pipoa tekee mieli. Susivuoret ovat täällä kaksi yötä, joten tämä on autoton päivä ja ohjelmassa on kaupunkikävely katedraalille ja keskiaikaiseen keskustaan.  Tämä hoidetaankin liki kolmetuntisena seikkailuna 1037-1325. Kuten arvaatte, kotimatkalla Suomi-hunnit käyvät Lidlissä täydentämässä talvivarastojaan.  

Kaupungin katedraali on melko suuri ja komea, erityisesti lasimaalaukset ovat merkittäviä. Ympärillä on hieno keskiaikainen katuverkosto vanhoine taloineen ja tässä kaupungissa tuo alue on yllättävän laaja. Täältä löytyy hyvinkin rankasti nojaavia vanhoja taloja ja ylipäätään vieri vieressä mitä erilaisia mökkejä, jotka kuitenkin ovat aikakaudellisesti samaa tyyliä. Ja tietysti niitä hyvin kapeita keskiaikaisia metrin kujia. Yleisvaikutelma kaupungista on siisti, jotenkin aika käytännöllistä täällä on meininki ja ongelmia tai epäjärjestystä on vähän. Yleensä tämä viittaa toimivaan bisnekseen ja vaurauteen. Keskustassa on kanavia ja La Seine on täällä se pääjoki - aivan sama virta kuin pääkaupungissakin. 

Iltapäivällä Susivuoret syövät maittava ateria, ottavat päiväunet ja lepäävät. Tänään pitää vielä suunnitella ja sitten taas pakataan, sillä maantie odottaa ja huomenna edessä ovat Chablis, Bourgogne, Auxerre, Sancerre ja Loire. 

2.3 Troyes ja nälkäiset Lidilissä

 Kaikkien peltojen jälkeen on melkein vaikea uskoa, että tullaan koskaan enää kaupunkiin. On ollut kuitenkin hieno päivä agraarimaisemissa, autosta on tehty jatkuvia haukkahavaintoja. Jossain vaiheessa iltapäivällä tumman version hiirihaukasta näki minuutin välein. Osa pedoista on maassa tien vieressä. Lintujen aktiivisuutta selittää eilinen saderintama, siinä ryöpytyksessä hiirijahtiin ei ole ollut mitään asiaa. 

Vilho kiepaiseen ennen Troyesia ostosalueelle, mutta täällä on vain rättiliikkeitä ja muuta sellaista, joten äkkiä pois. Lähellä asuntoa on kuitenkin komea Lidl, joten se saa kaksi nälkäistä asiakasta. Valikoima kaupassa on muuten komea, täällä on tuskaista olla huonosti ravittuna, sillä riski ostaa kaikenlaista nousee korkeaksi. Ranskalaiset osaavat ruokahommat aivan kuin italialaisetkin, mutta ehkä sen verran ollaan pohjoisemapana, että täällä on paljon kivaa lounasruokaa ja muuta pientä mikroaterioihin persoille turisteille. Kaiken pilkan uhallakin Vilho voi todeta, että Korsikan melko tuoreiden kokemusten perusteella paikalliset pika-ateriat ovat gourmet-tasoa suomalaiselle. Täällähän on sitä paitsi kova draivi nimenomaan paikalliselle ruualle, toisin sanoen marketista löytyy hemmetin maittavaa kotiruokaa - annoksia jotka ovat klassisia, mutta ehkä kuitenkin ripauksen makaronilaatikkoa kiinnostavampia...

Susivuoret ovat saksalaismarketissa nopeita ja melkein kaikki ostokset ovat itse asiassa ranskalaista alkuperää. Nyt asunnolle on vain pikku matka enää, kilometri. 

Illalla ollaan toisen kerroksen huoneistossa ja kerätään voimia, syödään ja virkistytään. Iltasella Vilho tekee vielä reippaan kävelyretken lähellä olevaan Intermarche-kauppaan ja sen vieressä olevaan myymälään. Tavoitteena on saada samppanjaa ja kahvia, kyniä Vilho ostaa vain yhden ja mielissään tästä itsehillinnästään täällä suuressa BIC-maassa.  Askeleet autoilupäivässä saadaan näin lukemaan 12500 ja Vilhon tapauksessa tuo taipuu muuntamatta metreiksi. 

2.2 Dolmens de Trainel eli yksitoista villisikaa

 Susivuorten ajomatka on tosiaan risteillyt peltojen halki, sitten kuolleiden kivikylien poikki ja takaisin puuttomille peltoaukeille. Metsiäkin on, ne ovat reheviä ja vehreitä, lehtipuupainotteisia. Tiet ovat paikoin pieniä, mutta infra on erinomaisessa kunnossa. Risteyksiä, kiertoliittymiä ja erilaisia tietyyppejä mahtuu päivään paljon, keskeistä on kääntyminen, liittyminen ja suorien suorittaminen.

Liikenne on kohtuullisen vähäistä, koska ajellaan landella. Lintuja on paljon, varsinkin hiirihaukkoja ja variksia. Isossa kuvassa mennään edelleen Pariisista kaakkoiseen. Ranska on jaettu rapsakkasti alueisiin, jotka ovat suomeksikin departementeja. Aamulla on herätty Marne-et-Seinessä, pistäydytään päivän aikana Yonnessa ja loput iltapäivästä menee Auben departementissa. Näitä aluehallinnon yksiköitä on Ranskassa 101 kpl. Dep. johtaa muuten komeasti prefekti, préfet. Tiedossa ei ole, montako legioonalaista prefektin komennossa on, eikä maaherran mahdista ole muutakaan internet-tiedustelua tehty.

Aamupäivä ollaan siis jokien Marne ja Seine depissä,  kunnes ylitetään näkymätön raja Yonnen puolelle. Yonnen ja Auben rajalla Susivuoret käyvät maastokävelyllä etsimässä muinaismuistoja, se on, hiidenkiviä ja dolmen-kivihautoja.  

Koko reissun ideana on lähestyä rauhallisesti Loiren jokilaaksoa ja sen kaikkea kulttuuria. Alkumatkasta käydään vähän ehkä pienimuotoisimmilla kohteilla ja syrjäisemmissä paikoissa. 

Hiidenkivet ja muut muinaisjärkäleet ovat Vilhon mieleen tietenkin ympäröivän luonnon tähden. Tottakai näissä kivijutuissa on jotain konstailemattoman autenttista. Eihän näistä valtavasti tiedetä, eikä ympäristökään ole enää sama kuin tuhansia vuosia sitten, mutta kivihaudat ja suuren hammasjärkäleet eivät itsessään ole kummoisia muutoksia kokeneet tai päässeet nauttimaan entistäjien näkemyksistä. 

Dolmens de Trainel on monikossa, koska tämän metsäpolun varrella on kaksi pientä kivihautaa. Löytyy ulkoilualueen parkkipaikka ja sitten muutama metsäautotietyyppinen polku. Ketään ei ole missään eikä asutusta ole ns mailla halmeilla. Mutta täälläpä on lintuja, tikkoja liikkuu ja puissa soi monenkin linnun laulu vielä näin lokakuussa, Hyvin nähdään punarintoja, nekin laulavat soreasti. 

Lähellä kiviä polku yhtyy metsätiehen, joka laskee viivasuorana alemmaksi, Tässä on 90 käännös ensin. Ja alhaalla Annikki huomaa pesueellisen villisikoja!  Myöhemmin kuvista lasketaan 11 sikaa. Poikasia on paljon, muutama isompi karju, mutta yllättävän montaa kokoa porukassa on. Villisiat huomaavat kulkijat, mutta eivät näistä perusta. Annikki on vähän huolestunut ja ihan aiheesta, mutta Vilhon mielestä sikaporukka ei ole kiinnostunut edes sen vertaa, että antaisi sakinhivutusta suomalaisille. 

Pienet dolmen-haudat ovat nekin hienoja, mutta päivän potti oli kyllä edellinen luontohavainto. Hienon metsäreissun jälkeen palataan autolle ja käydään vielä viereisellä Dolmen de Lancylla.  Sitten kohti seuraavaa majapaikkaa ja Champagnen puolelle, Auben depikseen. 

2.1 Ripaus aamua kun aurinko jo osuu kirkontorniin

 Pimeys kestää Ranskassakin pitkään näin lokakuussa, sen voi huonosti nukkuva todeta mustassa aamuyössä kellostaan. Viltsu on varsinainen murmeli, mutta yö on mennyt aika huonosti ja pikkuisen pätkissä. Reissussa mennään kuitenkin sillä pakalla joka jaettu on. Kahdeksalta Susivuori nousee. 

Neufmotiers-en -Briessä on viileää, yö on ollut samanlainen kuin lokakuun Suomessa. Sateet ovat nyt kuitenkin ohi ja maa vetää veden puoleensa, haukaten samalla paljon lämmöstäkin. 

Vilho haluaa vain kahvia, mutta pesulla pitää käydä ensin. Eilisen sateen jälkeen suihku ei ollut ensimmäinen intohimo väsyneiden matkailijoiden mielessä, mutta sekin hoidellaan ja tässä paikassahan on hyvä, lämmin vesivirta. Annikki tosin huomauttaa, ettei tuohon koppiin tukevammat amerikkalaiset mahdu itseään putsaamaan. Se on totta, kapeana poikana Vilho kuitenkin saa aamusuihkunsa hoidettua. 

Alhaalla masiina saa uutta vettä, kun Vilho ravaa yläkerran hanasta raikasta täydennystä. Nespresson kone saa puhkua pitkää ja lyhyttä kahvia useamman kerran. Miniasunnon ainoa vesilähde on yläkerrassa, tiukkojen portaiden takana. Aamusella saa hyvin itsensä vetreäksi pikku porrastreenillä.

Nyt ollaan tavallaan matkan parhaissa hetkissä, neitseellisissä alun kymmenissä tunneissa. Kaikki mitä tapahtuu on uutta ja kiinnostavaa. Seikkailu ja vapauden illuusio on vahvimmillaan, maailma tuntuu avoimelta. Lomalle lähdetään kai akkuja lataamaan, mutta hei alkumetreillä into ja vastaanottavuus on ihan täydessä latingissa. 

Susivuoret syövät vähät eväänsä oikeastaan loppuun. Ranskalainen lentoyhtiöhän jakoi muuten loput leivät matkustajille, Annikki otti sellaisen evääksi ja Vilho pistelee nyt tummaa leipää kahvin kanssa. Susivuorten lennolta jäivät kaikki kolme leipää evääksi, sillä koneessa syötiin suuret eväspatongit. Asunnolla on pari pakattua kakkupalaa ja jokunen keksi, nekin Viltsu pistelee napaansa ja pojalle pitäisikin maittaa, juoksukisastakaan ei ole kuin viisi päivää.

Kaksi tuntia myöhemmin kylän kivikirkon kellot soittavat kymmenen lyöntejä ja Susivuoret lähtevät juuri sillä hetkellä. Aamukaste alkaa vaihtua kylmäksi kirkkaudeksi ja aurinkolasit laitetaan päähän. Sitten vaan kiertämään keskisen Ranskan laajoja peltoaukeita. 

1.2 Air Francella Franceen

 Vilhon mielestä on stimuloivaa olla pitkästä aikaa Air Francen koneessa. On myös täysin mahdollista, että Vilho on ranskalaisyhtiön koneessa ensimmäistä kertaa, mutta sen verran kaasuvanaa taivaalle on jo vedetty, että Viltsu ei voi olla ihan varma.

Air France hoitaa homman boardauksesta ja lähdöstä laskeutumiseen ja lastin purkamiseen asti eleettömästi. Erot ovat pieniä, mutta eräs kotimainen yhtiö aloittaa joka matkan jo portilla sellaisella saarnalla, jonka sisältö on että a) kone on aivan täynnä b) matkatavaratilaa on vähän ja c) laukut voi vielä kirjata ruumaan ja d) yrittäkää nyt mahtua. Mutta mitään ei tehdä valtavien käsimatkatavaroiden rajoittamiseksi, ei mitään muuta kuin saarnataan. Air Francella ei tätä katumusharjoitusta tehty ja silti asiat sujuivat ja kaikki mahtuivat. Mutta matkustajatkin tuntuvat tässä kyydissä kokeneilta ja osaavat sekä lastautua että purkautua ilman tökkimisiä. 

Samoin matkustamon tarkastaminen ja vöiden tsekkaaminen tehdään jotenkin huomaamattomasti ja vähemmän Finnairin suosimalla "peruskoulun luokanvalvoja" -tyylillä. Finskin koneessa on vahvasti jälki-istunnon makua ja homma istutaan loppuun pelisääntöjen puitteissa...

Komentokielenä koneessa on ranska. Tämä on hämmentävää ja harvinaista. Finnair (mainittu, joo) käyttää viestinnässä  englantia, samoin moni muu hyvin kansallinen yritys. Nyt puhutaan näistä "Cabin Crew, please be seated for take-off" -fraaseista. Ne tulevat ranskaksi tässä koneessa, kaikki.

Vilho puhuu myös lentoemännän kanssa ranskaa, olkoonkin että jutut ovat aika parin sanan tasoa. Oikeastaan on jännää sekin, että koneessa on hyvin vähän suomalaisia, sen sijaan paljon on ranskalaista ja väkeä ties mistä. Venäläinen mummoporukka on äänekkäin, tatjanoilla on tyttöjen reissu ja kuvia otetaan jo portilla jokaisesta ja jokaisen luurilla. 

Suurin järkytys on se, että täällä tarjotaan voileipää syötäväksi ja juomia entiseen tapaan vaunusta, on viiniä ja olutta. Jälkiruuaksi tulee suuri ranskalainen keksi. Tarjoilu pelaa, on jotenkin vähemmän väkinäistä kuin monessa koneessa ja kaikkiaa sujuvaa. Tämä on hämmentävää ja virkistävää.  

Airbus on muuten aika erikoinen A220-300, jossa on tosiaan kaksi + kolme penkkiä ja esimerkiksi latauspistokkeet, olkoonkin että nämä sisustukset nyt ovat oma lukunsa aina.

Itse lennolla oli hieman turbulenssia, paljon pilviä ja Pariisin yllä sakea pilvipeite mattona. Lennettiin hieman alle kolme tuntia ja tämä oli vauhdikas suoritus. 

1.1 Ranskalaiset terveiset eli miten Pariisin landella sataa

 Annikki ja Vilho ovat piskuisessa kylässä, sen kirkon vieressä olevassa aamiaismajoituksessa. Eletään lokakuun toista keskiviikkoa ja Pariisin kaakkoispuolella sataa iloisesti. Syksyä kun eletään, ulkona on ollut jo pitkään pimeä, sade sitä vain korostaa. Yö on musta.

Vilhopa kiusaa Annikkia siitä, että tässä ollaan haravavarastossa yötä pitämässä. Annikki ottaa oikeutetusti nokkiinsa, onhan hän hoitanut asuntovaraukset. Eikä paikka Vilhoa harmita, miksi harmittaisi. Vaatimatonta on ja silti kaksi kerrosta - sänky on pesuhuoneen kanssa ylhäällä, alakerrassa on ulko-ovi, jääkaappi ja sohva, onhan tuossa vielä baarijakkaraa ja vähän tarvikkeita, mikrokin löytyy ja espressomasiina. Neliöitä on vähän ja illanvietossa on vähän sovitettavaa, kun asetutaan tavaroineen pieneen huoneeseen pienen pöydän äärelle. Nautitaan vähäisiä mutta merkittäviä eväitä, lentokentän minikaupasta on saatu juomia, syötävää on vähän ja laukusta löytyvät nuudelit syödään ensimmäisenä iltana aivan kuten pitääkin 

Neufmotiers-en-Brie on peltojen keskellä oleva vanha kylä, muutamia taloja on ja arvokkaan oloinen kivikirkko aivan Susivuorten asunnon edessä. Pariisiin on mutkien kautta 50-60 kilometriä ja tässä ilmansuunnassa merkittävää on EuroDisneyland. Mutta onhan tämä alue nimetty Brie-otsikolla, aivan kuin tuttu juustokin. Vähän tästä eteenpäin on Coulommiers. Kuinka ollakaan, takavuosina Vilho tutustui sen nimiseen juustoon Pariisissa, sehän oli aivan samanlaista kuin brie. Juustoista on kuitenkin palattava hetkeksi tämän keskiviikon aiempiin tapahtumiin.

***

Keskiviikkoaamuna Vilho herää kotonaan kahdeksalta ja avaa ensimmäisenä tietokoneen, kone operoi työpaikan ympäristössä ja näinpä nykyaikainen toimistoihminen on jo ennen kahveja ns. rivissä. Työpäivä tarjoaa pari kokousta ja pientä puuhaa. Mitään jumalatonta draivia läpimurtoihin Susivuorella ei ole eikä päivän aikana sellaista tule.

Sunnuntaista tiistaihin Vilho on siivonnut, pääasissa pakattu on jo aiemmin ja lähempänä matkaa on tehty viimeisiä viilauksia sekä pirtin siisteyteen että matkavarustukseen. Ketäpä moinen kiinnostaisi, ei ketään; joten etenemme kello kahteen, tarkalleen ottaen aikaan 1415, jolloin Vilho sulkee yhteydet, pakkaa työkalut pussiin ja nostaa instrumentit kaappiin. 

Asunto on valmis, samoin ovat Susivuoret. Vilho lähtee 1438 ulos ja kävelee juna-asemalle. Annikki tulee perässä bussilla ja ehtii sattumoisin samaan junaan. Lentoaseman jälkeen on vuorossa lentokone ja sillä päästään Pariisiin ja sitten kun saadaan auto, päästään sateessa kylään Pariisin lähelle. Näillä tiedoilla voimme jättää Susivuoret mainittuu kaksikerroksiseen haravavarastoon ja näin päättää retken ensimmäinen julkaisun täydellisenä.  

 

Välinäytös: Vilho Frankfurtissa

 Sunnuntaina Susivuoret pääsevät kotiin.

Vilholla on mahdollisuus olla Suomessa sellaiset 20 tuntia. Elämän aikataulut ovat latoneet Susivuoren eteen työmatkan heti loman perään ja tietenkin sekin matka suuntautuu Saksaan. Siispä sunnuntaiyönä Vilho purkaa vähän laukkujaan ja pakkaa uusia. Reippaana kaverina Vilholla on työmatkalaukku jo odottamassa vaatteineen ja keskeisine tavaroineen, jotain pitää toki toisestakin laukusta vielä poimia.

Nykyaikaisesti maanantaipäivän Vilho on etänä, avaa koneensa seitsemän jälkeen ja tekee hommia kahteen. Kahdelta kone suljetaan ja Viltsu lähtee juna-asemalle, junalla lentoasemalle, kohti seuraavaa reittilentoa.

Frankfurtin-koneessa Vilho torkahtelee. Matka menee hyvin. Yölläkin Susivuori ehti nukkua melko hyvin, mutta olihan nytkin rytmissä ja vaihteessa kääntämistä, lomamoodista kohti työtunnelmia. Jossain vaiheessa yöllä lakanat kostuivat hikoilusta, mutta uni jatkui.

***

Illalla - siis edelleen maanantaina -  Vilho on Frankfurtin keskustassa hotellissa. Kaupungissa on miellyttävän lämmin, ei tunnu syksyltä tai syyskuulta, kesäiseltä elokuulta ennemmin.

Tähän konferenssiin Vilho halusi osallistua ja otti sitten sen mitä tuleman pitää, tiukan siirron lomalta takaisin matkustamaan. Kaikki tämäkin olisi puhdasta viihdettä, ellei alkaneen viikon loppupuolella olisi kruununa lauantainen marathon Espoossa. Vilho tietää hyvin, ettei näillä reissuilla liikaa nukuta, eikä muutenkaan varsinaisesti suunnata elämää kisaa kohden. Miten koko tämä kisakausi on ollutkaan kaatumista kohti seuraavaa juoksua, itsensä kokoamista ennen kisaa ja kisassa kilometri kilometriltä. Mutta mennään nyt, kun on hyvä tie saatu.

Myöhäisillalla Vilho kävelee yön jo pimentämässä Frankfurtissa ja käy katsomassa muutaman nähtävyyden, jokivarren  ja muutenkin elämää. Päivällisen työmatkalainen hoitaa maanmainiolla nouto-kebabilla. Täällä onkin paljon turkkilaisia ja etniset ruokapaikat ovat hyvin houkuttelevia ja annokset herkullisia.

Vilho syö ja lepää välillä. Annos on hyvä ja täyttävä, pakko on oikasta toisinaan. Hotellissa on aika lämmin, ilma on kostea, mutta ei tästä voi valittaa, syksy on Suomea jo suudellut ja talvihan se sieltä tulee sitten heti perässä. Vielä on siis kappale kesää ja se otetaan vastaan. Hotelli on Vilholle sopiva, vaatimaton mutta asiallinen, pikkuisen nuhjuinen. Paljon samaa kuin Susivuoressakin. Kotoisuuteen ei tarvita kultaa tai kimallusta, eikä Vilho halua olla vääränä esineenä väärässä paikassa.

Vilho juo Aldin olutta muovipullosta ja miettii: Tätähän olen aina halunnut - matkoja, lentoja ja ulkomaan seikkailuja. Vieläpä näin ylitsevuotavasti, että kotona vain käännytään, käydään laukkua vaihtamassa. Ja mikäs siinä, miksei seikkailun jälkeen voi tosiaan mennä marathonillekin. Torstaina illalla Suomeen, perjantaina töihin ja numeroa hakemaan, illalla paitaa esille ja lauantaina lenkille. Tätähän minä tarvitsen, tahdon ja janoan, tämä on se malja, jonka olen kaatanut, eikä sitä anneta pois, miettii Vilho. Melko lämminkin olut on kuin nektaria ja ulkona taustalla pauhaa suurkaupunki sopivana huminana.

Myöhemmin yöllä työkaveri Mattikin saapuu, ensimmäiset sessiot ovat olleet maanantaina jo puoliltapäivin, Vilho pääsee mukaan vasta tiistaiaamuna, päivänä kaksi. Matti on juhlatunnelmissa, verkostoiduttu on ja nautittu vieraanvaraisuudesta. Näin olkoon, mukavaa että Matti on viihtynyt.

***

Päiviä myöhemmin on torstai, konferenssi jatkokouksineen päättyy lounaaseen. Vilholla on kupissaan espressoa kahviautomaatista. Juoma on parempaa kuin monessa kuppilassa. Ruuat, tarjoilut, puheet ja seura ovat olleet huippuluokkaa. Puolihiljaiset suomalaiset ovat taas saaneet astua vähän parempaan maailmaan pölyttyneistä toimistoistaan, nauttimaan suoraan sanoen hienomman väen pöydissä, puhumaan korkeimmissa porukoissa. Vilho istuu kahvinsa kanssa keskustan Hiltonin riippuvassa tuolissa, keinutellen ja katsellen suuren luksushotellin aulan näköalahisseille ja sisäpihalle näkyville oviriveille. Tässä maailmassa voisi viihtyä. Mutta onhan tämäkin unta, mukavaa sellaisena ja kenties sopivina annoksina - kuin suklaapala tai hyvä pressokupillinen. 

Vilho nauttii siitä, miten he Matin kanssa ovat rakastettavia maalaistolloja näiden tuttujen piirissä. Sinisilmäisiksi Matti suomalaisia kutsuu, hyväuskoisiksi ja vilpittömiksi. Satavuotta lienee pojilla jo kokemusta kimpassa, mutta ovat pysyneen pojankloppeina pelkästään jo senkin takia, että kummallekaan nämä ripaukset luksusta eivät ole itsestään selviä, eikä päivälliset pitkästytä. Aurinkoa ei enää huomaa, jos ei tunne lämpöä iholla, eikä näe valoa ja varjoja. 

 Vielä kerran hyvästellään tutut, kätellään ja kiitetään. Aulasta suomalaiset poistuvat miltei sivuovesta, sillä pitkät jäähyväiset ovat olleet jo mittavat ja on aika kadota kaupunkin kohinaan.

Vilho on nukkunut hyvin ja löytänyt aamupäivällä netistä tiedon siitä, että tässä rahamaailman suurkaupungissa on museo, josta löytyy Sandro Botticellin taulu. Tämän merkkiteoksen lisäksi paikassa on muitakin mestariteoksia. Tarvitsee enää kertoa Matille, että Vilhon vapaat tunnit ennen lentoa ovat nyt kirjattu ja lukittu.

Matti lähtee Vilhon kanssa kesäkelissä kohti museota. Vilho on takavuosina kiskonut Matin van Gogh       -museoon Amsterdamissa, liekö kumppani käynyt sen jälkeen tauluja missään katsomassakaan. Ei Mattia ole pakotettu, on vaan hänkin tajunnut tulla oikeaan aikaan perässä.

Myöhemmin Vilho tajuaa, että Städel on aika kova taidemuseo. Monilta mestareilta on ainakin yksi taulu ja teokset toinen toistaan kovempia. 

Jossain vaiheessa Vilho on saanut sen verran etumatkaa Mattiin, että Sandro Botticellin teoksen luo Susivuori saapuu yksin. Ei tässä tilassa ole muitakaan nyt, tässä on toinenkin mestarin taulu, sitä pidetään hänen työpajansa tuotteena joten siitä ei niin paljon meluta.  Ei melua Vilhokaan, hiljaa on ja itkee pian. Sellaista sattuu Botticellin kanssa, niin Firenzessäkin.  

Pian hetki on mennyt, se on hetkille hyvin tyypillistä. 

** 

Matti tuntuu innostuneen museosta, ei pysty asiaa sanallistamaan mutta tuskin Vilho sitä odottikaan. 

Myöhemmin palataan joen yli, haetaan laukut hotellilta ja syödään pihalla lyhyesti eväsleivät. Sitten junalle, lentokentälle ja aikanaan ikuisen taivaan kautta kotiin. 

 

 

Sandro Botticelli:  Il Ritratto di giovane donna

 ("Botticelli Francoforte", "Simonetta Vespucci") 

1480-1485 Städel, Frankfurt