15. Kiirastorstaina kirkoissa eli Santa Teresan hurmio ja Madonni di Loreto

Viidestoista matkapäivä on Kiirastorstai. 

Susivuoret pitävät puolittaista lepopäivää. Nyt Vilho syö rauhassa hyviä tummia sämpylöitä, joissa on runsaasti siemeniä. Nyt ehtii juoda kahvia reilusti, on aikaa ajatella. 

Tällaisissa pidemmissä reissuissa muuten saa latailla kaikenlaisia vehkeitä nykyään, hammasharjasta otsalamppuun, kameroista kelloihin. Tänä aamuna Vilho lataa myös näitä harvemmin virtaa vaativia välineitä. 

Susivuoret käyvät kaikessa rauhassa Conad-merkkisessä kauppapaikassa, Annikki hankkii pääsiäisaterialle tarvikkeita ja Vilho kantaa kaiken kotiin. Nyt ostetaan parempia viinejä, näistä lähtee osa kotimaahan. Vilho poimii Donnafugatan punaviinin aika korkealta hyllyltä, tarjouksesta. Hinta on suomalaisessa konttausviiniluokassa eli kympin; hinta, joka yhtäkkiä täällä tuntuu arvokkaalta.  

Koska kirkot ovat auki aamuisin ja sitten illalla, odotellaan nyt vähän iltavuoroa ja syödään välipalaa. 

Tänään mennään katsomaan Santa Teresan hurmio -veistos. Tämä on Gian Lorenzo Berninin teos on vuosilta 1645/51 Teos on taidehistoriallisesti tärkeä ja Vilho on käynyt paikassa vain kerran, olikohan vieläpä ensimmäisellä Rooman reissulla. Teoksesta, sen nimestä ja merkityksestä voi lukea paljon. Veistos on erikoinen ja se tekee Santa Maria della Vittoria -kirkosta tunnetun kaikkialla maailmassa.  

Susivuoret ovat ajoissa liikkeellä, sillä kirkko aukeaa vasta kello 16. Tässä on tarkoitus ihailla viereistä Moses-suihkulähdettä. Sekin on melkoinen veistos. Tässä on vilkas katu ja aivan liikaa nopeaa liikennettä. 

Nunna päästää kirkkoon ja ensimmäiset pariskunnat tervehtivät oven avaajaa. Mutta sitten Herran huoneeseen vain virtaa turisteja, ei nyt ryöppynä, muttaainakin kiinnostuneina. Tietysti tänä päivänä kuvaaminen on tärkeää, liiankin tärkeää. Aina kuvatessaan Vilho ajattelee, että touhu on hullua, mutta totta puhuen erityisesti videoista on tullut tärkeä osa pariskunnan kollektiivista muistia.  Videoissa on tilanteen makua, ääniä ja kommentteja. Hyvässä ja pahassa, mutta silti Vilho jaksaa kantaa "vanhanaikaista" videokameraa mukana, sillä se on väline jonka tuotoksia voi katsoa kokonaisuuksina, sen kuin vain pitää kiinni telkkariin. Ja zoomi on huikea näissä, talteen saa lintujen yksityiskohdat ja äänet, kaukaisten asioiden detaljit ja asiat, joihin tarvitaan kiikareita. 

Entäpä se veistos, Berninin mestariteos? Nykyajassa varmaan kiinnostaa Teresan hurmion seksuaalinen vire. Silti tämäkin veistos heittää pallon katsojalle ja kukin näkee mitä näkee. Oikeastaan on aika harmillista, että tuo niin kovin kolmiulotteinen teos on kappelissa "piilossa", eikä sitä pääse kiertämään, mutta tuohon se on tietysti tehty ja kuuluu. Mutta joka vilkaisulla näyttää tuokin vähän erilaiselta, asetelmassa kun on enkeli mukana ja pyhimys ekstaasissa ja paljon on kiinni siitä, kumpaa on juuri vilkaissut.  

Jatketaan matkaa meluisalle kadulle. 

Tässä lähellä on neljän suihkulähteen risteys. Quattro Fontane on juuri niin meluisa ja ehkä myös nokisen pölyisä kuin Vilho muistaakin parikymmenen vuoden takaa. Mutta täällä on yhdessä nurkkauksessa mainio susi veistosryhmässä ja sekin olisi jo riittävä syy käydä katsomassa tätä kuhinapaikkaa. Rooma on juuri niin hullu paikka, että tällaisessa ajoneuvojen ristitulessa on tuollainen kiinnostava veistoskokonaisuus. Rooman on yleensä liikaa, aina yltäkylläistä, toistuvasti ylitsevuotavaa eikä siitä saa koskaan tarpeeksi. 

Vielä jatketaan suurempaan kuhinaan ja kohden tuttuja alueita vaikkapa eilisestä. 

Sant' Agostino in Campo Marzo -kirkossa on yksi Caravaggio. Melkein kaikki muut kirkon merkkiteokset ovat remontin peitossa, sillä vasen laiva on aika lailla piilossa. 

 

Madonna dei Pellegrini tai Madonna di Loreto lieneen vuosilta 1604-6. Nykytulkinnassa esille nousee Marian tavanomaisuus, hänen merkityksensä näkyy työn asetelmassa ja melkein häviävässä sädekehässä Madonnan pään päällä. Mutta koko porukka taulussa on tavallista väkeä. Annikki kritisoi työtä aika paljon, mutta ehkä tässä näkyy taas se, että Caravaggion modernius on sen verran läpitunkevaa, että tuollainen aikalais-radikaalius jää nyt huomaamatta. Myöhemmin Vilho sanoo, että taulua voi arvoistella kuin Albert Edelfeltin työtä, eikä vertaus ole lainkaan huono. Mutta Suomen ehkä suurin mestari eli miltei 300 vuotta myöhemmin. 

Kirkon ulkopuolella odottaa kuhiseva Rooma ikuisine kaartavine katuineen, liikenteen pauhu ja kaikki turismiin liittyvä ajallinen typeryys. 

Annikki menee bussilla ja Vilho kävelee jälleen kerran koko Via Dolorosansa aina kotiin asti.  Kotimatkalla Vilholle jää vielä joku kauppareissu ja askeleiden säädytön kerääminen. 

14. Spanish steps, pylväitä, Trevi ja mitä näitä on eli Vilho tekee kaupunkikierroksen

 Jalat vievät taas Vatikaaniin ja Pietarinkirkolla on messut menossa, uusi paavi siellä puhuu, sen Vilho näkee skriiniltä ja päättää, että nyt on nähty nykyinenkin paavi Leo.

Vilho jatkaa Augustinuksen Rauhanalttarille, Ara Pacis on se latinaksi. Täällä tulee useinkin käytyä, myös marathonilla. Res Gestae on kaiverrettu rakennuksen seinään kertomaan ensimmäisen suuren keisarin tekemisistä. Vieressä oleva samaisen herra Octavianuksen mausoleumi on edelleen remontissa, Vilho kuvaa sitä taas aidan yli. Täältä näkee pian jo Piazza Popololle ja sen obeliskille, mutta Vilho kävelee kohti Espanjalaisia portaita.  Tästäkin on tullut taas juostua, mutta nyt on aikaa katsella kuuluisaa suihkulähdettä, portaita, obeliskia ja ranskalaista kirkkoa. 

Paikka on oikeammin Piazza di Spagna ja suihkulähde Fontana della Barcaccia. Espanjalaisten portaiden paikallinen nimi on Scalinata di Trinità dei Monti. Portaiden yläpäässä oleva kirkko on tämä maininnut Trinità dei Monti  ja symmetriset, kiertävät barokkiportaat ovat yksi Rooman suurista nähtävyyksistä. Nämä nähtävyydet ovat turistien suosiossa toki kauneuden takia, mutta tietysti siksi, että portailla roikkuminen ja meluaminen eivät edellytä mitään erityistaitoja. Olkoonkin ettei sellaisessa mitään vikaa ole. 

Tänään tuulee navakasti, puuskaisesti. Vilho jatkaa kulkuaan komealle Immacolata concezione -pylväälle, joka on hengeltään antiikkinen, vaikka onkin 1800-luvulta. Mutta itse pylväs on tosiaan antiikkinen, löydetty sopivasti 1700-luvulla ja pistetty sittemmin kierrätykseen.  

Vilhon tie vie Fontana di Treville. Tämä lienee Rooman tunnetuin suihkulähde ja jonkinlainen koko kaupungin symboli Colosseumin kanssa. Tänä vuonna paikkaan on laitettu pääsymaksu, mutta se koskee vain veden ääreen pääsemistä ja itse allas on alatasossa, ylempää näkee ihan hyvin. Väkeä on paljon ja vahteja altaalla on puolitusinaa viheltämässä, jos joku menee liian lähelle. Rooman melutaso on hyvin korkea ja yleensä kun jotain yritetään tehdä, melutaso nousee entisestään. 

Suihkulähde on valmistunut 1762 ja komeahan se on, suuri ja vaalean kivensä takia näyttävä.  Vilho ei ole tässä vuosiin pistäytynyt, mielessä olisi että marathon olisi joku vuosi sitten painellut likeltä ohi. 

Vilho palaa kodin suuntaan aika monen muun monumentin kautta, esimerkiksi Marcus Aureliuksen suuren pylvään ohi. Lopulta on edessä Tiberin tuttu ylitys ja vähemmän pittoreski alikulkutunneli kodin puolelle vuorta.

Annikkikin on palannut näyttelyreissultaan ja asunnolla syödään välipalaa. Vilho ei jaksa lähteä enää minnekään. Kierros turistikuhinassa on ollut hyvä, mutta jalat alkavat olla aika sohjona, koska joka päivä askeleita tulee selvästi yli kymmenentuhatta.

Iltapäivällä Viltsu tekee silti täsmäkeikan Eurospin-kauppaan ja käy sitten huolellisesti pesulla ja alkaa kerätä voimiaan. Ohjelmassa on monenlaista pikkuaskaretta ja paperihommaa. Susivuori myös kokoaa itseään, tässä vaiheessa lomaa on hyvä katsoa vähän peiliin ja miettiä vielä mitä voisi ja ehkä pitäisi tehdä. 

Vilho katsoo paikallisesta Yle Areenasta eli RaiPlay:ltä telkkarista paikallista hyvää dokumenttia keisareista. Tässä tarinaa kerrotaan hyvin paljon tapahtumapaikoilla eli raunioilla. Tiberiuksesta Caprilla, Hadrianuksesta Tivolissa ja parista muusta näillä nurkilla ja noilla tunnetuimmilla raunioilla, mutta ehditään sitä Ostia Anticaankin. Paljon tuttuja paikkoja ja ihan asiallista materiaalia muutenkin. 

Illalla katsotaan italialaisen romaanikirjailijan mukaan tehtyä tv-elokuvaa tai saattaapa tuo olla sarjakin. Tiberiuksen erikoisasiamies lähtee selvittämään Jeesuksen kuolemaa Palestiinaan. Annikille tämä draama ei kelpaa, mutta Vilho huomattaa saapuvasta Pääsiäisestä ja yrittää pitää sarjan puolta. 

** 

Ennen yötä saadaa myös aikaiseksi sähkökatko ja käyttöä otsalampuille. Ovensuun yksinkertaisessa sähkötaulussa kaikki on kunnossa ja Vilho kiertää lamppunsa kanssa koko huushollin, mutta mitään järkevää lisätaulua tai kytkintä ei löydy. 

Seuraavaksi pitää mennä rappuun. Kerroksessa ei ole mitään sopivaa. Vilho seikkailee alas ja tietysti tässä vaiheessa on jo pitkään ollut selvillä, että naapureilla on virtaa, samoin rapussa. 

Varsinaista kellaria ei tunnu olevan joten Viho tutkii aulan luukkuja. Ensimmäiset kytkentään viittaavat boksit ovat itse rapun ja aulan sähköihin. Sitten kerrasta Vilho avaa oikean suurista paneeliovista ja huomaa kivasti numeroidut sähkömittarit kytkimineen. Kolmekakkosen vipu on alhaalla ja Viltsu sen palauttaa. Tätä ennen muuten oli oma hommansa selvittää asunnon numero, sillä ovissahan ei mitään yleensä lue, nimet ovat jos ovat pienellä ovikellon paikkeilla. Vilho huomaa, että yläkarmeissa on numerot ja tajuaa asuvansa 32:ssa.

Asunnolla ovat virrat palanneet ja valot sekä muut tarpeelliset toimivat taas. 

** 

Kova tuuli Italiassa ja Roomassakin jatkuu, mutta Vilho nukkuu nyt pitkän yön ja voimat palautuvat vähitellen. Jalat eivät kyllä kamalasti kohene, mutta Vilho on kokenut ravihevonen ja 10 000 askelta pitää saada että hän edes herää.  

13. Parco degli Acquedotti ja yksi murheellinen pallopeli

 Eletään tiistaita ja Susivuoret ajavat jälleen metrolla hyvin pitkälle. Nyt ollaan jo lähellä Rooman Cinecittàa, Italian Hollywoodia. Täältä, melkein linjan päästä pääsee akveduktipuistoon. On mukava liikkua tällä laajalla viheralueella, joka ei ole kovin kaukana tutusta Via Appiasta. Appian tie on kuitenkin junanradan toisella puolella ja täällä on parista akveduktista jäljellä melkoiset pätkät. 

Susivuorten eväsretken tarkoitus oli leirittää hieman ja piirrellä, mutta tänään on todella kova tuuli, eikä mistään piirtotauosta ole puhettakaan. Täällä kulkee myös kiva puro ja taukoa pidetään pienen vesiputouksen äärellä. Luonto on jo vehreää ja kevät pitkällä. Myös lehmähaikaroita nähdään ja komea tuulihaukka ilmassa ja puussa.  

Seikkailu akveduktipuistossa alkaa olla ohi ja sitten ajellaan metrolla melkein taas koko linja läpi. Asunnolla pidetään puuhakasta lepopäivää ja Vilhokin kirjoittelee ahkerasti. 

Illalla on peli Bosnia-Italia. 

Pelataan MM-kisapaikasta ja Italian saama maali tuo vaikutelman siitä, että kisoihin mennään. Mutta sitten tulee onneton punainen kortti ja alkaa peruuttelu. Melkoisen sekavasta tilanteesta Bosnia tasoittaa ja pelataan jatko-ottelu. Sitten pahamaineiset rangaistuspotkut ja Italia söhlää kisapaikkansa. Tämä on tietysti ihan puhdas katastrofi. Gattuson vetämä maajoukko on pelannut hyvin, merkit ovat olleet positiivisia, mutta eivätpä tähdet olleet lainkaan kohdallaan. Tämäkin vielä, miettii Vilho. 

12. Per un Caravaggio in più eli miten Susivuoret lähtevät taidenäyttelyyn

 Susivuoret kulkevat jalkaväkimuseossa. Paikka on suosittu taidenäyttelytila ja vaikka pihalla on muutama pieni tykki ja naamioverkkoa siellä tai täällä, nyt ei olla sodan asialla. 

Ei olla kaukana Lateraanista, mutta lähin kuuluisa kirkko on kuitenkin Jerusalemin Pyhän Ristin kirkko. Siellä on pyhän ristin kappaleita ja taidettakin löytyy. Mutta Susivuoret ovat viereisessä pikkumuseossa katsomassa kahta melko pientä taidenäyttelyä. Liput maksavat 20 €. Hinta on kova, mutta niin on nykyään tapana. Ja näyttelyitä on kuitenkin kaksi erilaista.

Ensimmäisessä näyttelyssä Susivuoret ovat autaasti aivan kaksin. Täällä on Caravaggion "koulukuntaan" luettavia teoksia, tauluja joissa on kierrätetty mestarin aiheita tai ajatuksia. Tauluja ei ole kuin varmaan parikymmentä.

Koko homman hitti on L'incredulità di San Tommaso - mestarin alkuperäisteos yksityiskokoelmasta. San Tommaso on apostoliporukan epäilevä Tuomas ja maalauksessa hän työntää sormensa Kristuksen kyljen haavaan. 

 

Ottamatta pois muilta taiteiljoilta mitään, taulun taso on aivan muuta kuin esillä olevien muiden yrittäjien. Ja kyllä: Susivuoret ovat valmiita menemään yhden Caravaggion takia taidenäyttelyyn.

Toisessa siivessä oleva näyttely on kokonaan Henri Matissea. Ranskalaisen taiteilijan viimeisiä vuosia tässä käsitellään ja esillä on aika paljon litografiaa ja muuta sellaista, mitä sairas mies pystyi vielä korkeassa iässä tekemään. Vilholle vaikuttavampia ovat muutamat piirrokset; ne ovat erittäin yksinkertaisia mutta ilmaisuvoimaisia. Viivojen määrä harvoin ratkaisee, oikeat taiteilijat vaan osaavat vetää ne muutamat oikeat viivat. Monet Matissen töistä ovat täällä kuin lasten saksilla tekemiä värikkäitä paperileikkauksia. Mutta näissä on sama taito kuin maalauksissa tai piirroksissa. Vilho mietti hetken sitä, että vanha mestari kuoli vasta 1954 Nizzassa. Susivuoret ovat hänen museossaan tuolla käyneetkin.

Taiteesta virkistynyt Vilho pyörii vielä Annikin kanssa mainitulla kirkolla. Täällä on kuitenkin erään Massimon hautajaiset ja turisteeraminen tuntuu arkkujuhlien aikana typerältä. Ruumisauto on muuten erityisen komea, se onkin Maserati. 

Susivuorten pyöriminen ulottuu läheiselle instrumenttimuseolle ja pian käy ilmi, että täällä on melkein vaihtoehtoinen Rooman muinaiskeskusta, on rataa ja hienoa villaa. Täällä on iso kaupunginmuuri, johon on integroitu ristinkirkon vieressä oleva amfiteatteri. Teatteri on valitettavasti suljettu ja toiminut lähinnä munkkien kasvimaana. Läheltä löytyy myös massiivinen kaupunginportti Porta Maggiore. Täällä on kova liikenne ja paljon perin roomalaista melua. 

Palataan metrolla. Vilho käy kaupan kautta ja kotona ollaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä 

11. Palmusunnuntaina Capitoliumilla ja Vilho ajattelee aivan liikaa

 Seukkailu bussilla vie jälleen Piazza Venezialle, oikeastaan tässä on useampikin aukio ja Susivuoret suosivat Piazza d'Aracoelia, sillä se on se kaistale, mihin bussit päätyvät ja mistä ne toisinaan myös lähtevät.

Vilho haluaa tutkia pienen ja kuuluisan Rooman kukkulan, Capitoliumin rauhassa. Paikka on antanut nimensä maailman pääkaupungeille ja samalla nimellä mennään Amerikan Trumppilassa. Viereinen kukkula on antanut nimensä kaikille maailman palatseille - Palatinuksellahan olivat keisareiden ja muiden rikkaiden palatsit.

Nyt kavutaan yhdelle maailman hienoimmista renessassiaukioista. Campidoglio on Michelangelon suunnittelema ja sen keskellä on maailman hienoin ratsastajapatsas. Marcus Aureliusta esittävä alkuperäinen on viereisessä museossa, siellä on myös kaikkea muuta järjettömän hienoa. Portaiden yläpäässä olevia dioscuurien patsaita Vilho ei ole paljon koskaan vilkuillut, mutta ehkä sekin päivä tulee.

Nyt käydään rauhassa näköalapaikalla, sillä täältä näkyy upeasti forumeille. Susivuorten rakastamaa vanhaa kiveä on täällä melkoisesti ja länsimaiden historiaa pitkälti yli 2000 vuotta. 

Silti nähdään vielä myös joutomaata. Piskuisella Capitoliumilla on hylättyä tonttia ja rapistuvaa rakennusta. Lieneekö maailman kallein, monen mielestä hienoin piskuinen kukkula, mutta silti on aidattua maata, lahoavia pirttejä ja ruostetta, rikkaruohoa. Jossain kuuluu taas Rooman taustasävel, hälytysajoneuvon ääni ja motorinojen liian suuret pärinät. Vilho jatkaa kierrosta, sillä kukkulan koko kierros tehdään, vaikka päätyisi heitettäväksi Tarpeian kalliolta.

Susivuoret löytävät lopulta spiraalikierroksen jälkeen Constantinuksen jättipatsaan. Tämä on rekonstruktio antiikin veistoksesta, marmoria se lienee. Alkuperäisiä paloja on viereisessä museossa ja niistä saa heti kuvia, jos googlaa keisarin nimen.  Onpahan suuri pysti. Vilho kuvaa huolellisesti läheisiä marmorireliefejä. Niissä on upeat nelivaljakot ja muita yksityiskohtia. Nämä ovat aitoa tavaraa. Tuollaista piti löytää 1400-luvulla ja ennen kaikkea muutama marmoripatsas, että taide syntyi uudestaan ja Italiasta tuli kaiken luovan ja kauniin keskus. Kun sivilisaatio tuhoutuu, siitä tulee raunioita, muistoja ja fragmentteja. Muistot katoavat miltei kaikki, sitten kaivetaan raunioita ja löydetään niitä sirpaleita. Tiedämme tämän paremmin kuin kukaan on koskaan tietänyt, mutta silti meillä nyt on vääjäämätön halu tuhota koko kulttuurimme, eikä nyt puhuta ilmastosta. Ja jo nyt voi sanoa, että meidän kulttuuristamme jää  aika rumia fragmentteja sekä niitä reunustavia typeryyden monumentteja. Silti Vilho ei ole valmis vielä luopumaan Euroopasta, paikasta joka toi koko maailman valoon ja piti sitä siellä pari tuhatta vuotta.

Susivuoret laskeutuvat kävelykatuna toimivalle Via dei Fori Imperialille. Aina tästä tule mieleen Mussolini, tien ajatuksen isä. Ollaan totta kai maratonan lähtösuoralla ja tämä aika lailla luotisuora iso strada menee aina Colosseumilta järkyttävälle Vittorio Emmanuele II:n muistomerkille, monumentille jota varten on louhittu marmoria varmaan maan keskipisteeseen asti ja vieläpä ihan turhaan.  Vilho selittää Annikille, miten Italian ongelma on se, että kun kaikkea upeaa on kaikkialla, niin parina viimeisenä satana vuonna on ollut pakko keksiä jotain joka on aina liikaa kaikella tavalla. Kaikki Italian yhdistymisen monumentit ja mikä ikinä tuohon tapahtumaan liittyy, ovat karmeita kermakakkuja. Vilho ei ole kahteenkymmeneen vuoteen viitsinyt edes katsoa tuota "kirjoituskonetta" - se on siis yksi monumentin pilkkanimistä.

Samalla kun Susivuori katsoo Trajanuksen pylvästä kaukaa ja kuvaa antiikin kauppapaikkoja, hän ajattelee Mussolinia. Italian osuus toisessa maailmansodassa aivan kuten Mussolini, on kokonaan unohdettu pohjoisessa. 

Mussolini keksi fascismin, sillä tuolla tavalla se kirjoitettiin vanhoissa suomalaisissakin kirjoissa. Nykyään jokainen tietää, että fasismi sai nimensä latinan sanasta fasces. Niillekin pitäisi keksiä parempi suomennos, mutta vanhahtavasti suomessa puhutaan  "vitsakimpuista". Nuo piiskat olivat lictoreiden työkaluja. Tässä lyhyessä antiikin kurssissa mainitaan nyt vain se, että lictores edustivat poliisivoimia, jotka suojelivat aseineen vallanpitäjiä. Imperium oli Roomassa se sana, joka tarkoitti määräysvaltaa. Vitsakimppumiehet suojelivat tuon määräysvallan haltijaa jo ennen Rooman suurvaltakautta ja keisarinvaltaa. 

Tuosta Benito nappasi termin puolueelleen, vitsojen kuvastaessa kuria ja järjestystä. Mutta Mussolini oli alun perin vannoutunut vasemmistolainen, ehkä oikeammin sosialisti. Se ei ole kyllä mikään ihme tässä maassa. Hän oli jo vuonna 1922 pääministeri ja kovasti kiinni vallassa, pitkään-pitkään ennen Hitleriä. Ensimmäisen maailmansodan veteraani haistoi ihan uuden tuoksun ilmassa. Tuo tuoksu oli paljon houkuttelevampi, kiihottavampi kuin ajatus tasa-arvosta: Nationalismin ja kansallisen kiihkon upottava tuoksu. 

Aivan samalla tavalla kuin itävaltalainen Adolf, Benito siirtyi sosialismista äärioikealle, Kansalle, historialle ja vallalle löytyi uusi isäntä. Näihin ideologeihin ja vitsakimppuihin liittyy aina ajatus aseista, vihollisista ja järjettömistä päämääristä. Ilman tyytymättömyyttä, työttymyyttä ja loputtomia hallituksien tekemiä virheitä, näitä ideologioita ei pahemmin olisi. 

Jossain helvetin kaukana harmaassa maassa on tavallisen kansan asialla oleva puolue, Tiedättehän, mitä näitä on, pienipalkkaisia ja työmiehiä, maaseutulaisia, lähiöasukkaita ja muita unohdettuja. Heidän kaikkien ja muiden vääryyttä kokeneiden asialla on puolue, joka korjaa asiat; puolue, joka tietää kuka on vihollinen, puolue, joka haluaa lisää poliiseja ja maan irti kaikesta kansainvälisyydestä, ulkomaiden pahasta, sateenkaarista ja kalliista polttoaineesta. Tuollainen puolue tarjoaa globalisaation pysäyttämistä -  ehkä oikeammin sen peruuttamista ja matkaa vuoteen 1975, jolloin kyseisen puolueen ideologit olivat lapsia, äiti ja isä olivat yhdessä ja maailman tuntui yksinkertaisemmalta sen takia, että naapurissa ei asunut nigerialaisia, vaikka isoisä olikin alkoholisoitunut sotaveteraani, eikä kaupassa ollut kuin 80 tuotetta ja maailma oli muutenkin ihan helvetin mustavalkoinen. Sitten tuo aikakoneen omistava puolue on yhtäkkiä unohtanut sosiaaliset tavoitteet, peräkammarin pojat ja vähäosaiset maalaiset ja kaikki jotka ovat heitä jo äänestäneet ja sitten oikeastaan vaan ajatellaan vain verottamista ja vihollisia. 

Mutta mitäpä Vilho näistä. Susivuoret saapuvat Colosseumille ja kiertävät sen. Sitten edessä on tutustuminen uuteen Colosseon metroasemaan, reissu C-linjalla ja paluu pitkän kaavan ja kaupan kautta kotiin.  

10. Janiculum ja pitkä lenkki Trasteveresta Vatikaaniin

 Tänään tuulee, varjoissa on viileää, mutta auringossa tulee kuuma. Vilho kapuaa tuttua viimevuotista reittiä Janiculumille ja löytää ylös päästyään paikallisen baarin ja juo erinomaisen cappuccinon hintaan 1,40 €. Vähemmän runollisesti Viltsu hakee lähikauppa-Todiksesta pari olutta janojuomaksi. 

Tänne onkin hieman kiipeämistä mutta maisemat ovat upeasti Rooman ylle 

Janiculumilta näkyy tänäänkin vuorille ja lumihuipuille asti. Porukkaa on liikkeellä, mutta ei ruuhkaksi. Vilho käy ihan lyhyesti Tempiettolla ja jatkaa vähitellen alas Trastevereen. Tänään tulee kuitenkin uusi kirkko, sillä Viltsu piipahtaa San Pietro in Montoriossa Tempietton vieressä. 

Ulkona on kirkasta. Kirkkojen kiertäminen on hommaa, jota Vilho sekä rakastaa että vihaa. Katoliset kirkot ovat täynnä kappeleita, kappelit ovat hämäriä ja täynnä taidetta. Näistä pitäisi sitten löytää aina ne oikeat taideteokset, sillä jokainen soppi on täynnä maalauksia, välillä freskojen, mosaiikkien ja patsaiden lisäksi. Mutta samalla nämä ovat hienoja paikkoja, ilmaisia museoita joissa ei ole kuitenkaan määrättömästi liikaa taidetta.  

Käytyään torilla katsomassa vihanneksia, Vilho menee syvemmälle Trastevereen Bar San Caliston ohi ja jälleen kirkkoon, Santa Maria in Trastevereen. 

Vilho toistaa näin viimevuotisen lenkkinsä ja on edelleen kovin orientoitunut vanhassa kirkossa. Mosaiikit ovat yhä upeita ja jotenkin erikoista on tämä ylellisyys, että näissä paikoissa voi käydä näinkin usein.  Mitä tulee kirkkoihin, usein Euroopassa goottilaiset kirkot ovat vielä hienoja ja kiinnostavia, barokin aikana sitten koristelut ja yltäkylläisyys meni aivan överiksi. Gotiikassa ollaan vielä keskiajassa ja ovathan suomalaisetkin muutamat kivikirkot keskiaikaisia ja komeita. Sen sijaan täällä kirkon kotikentällä päästään kirkkojen kanssa antiikkiin asti. On erikoista ajatella, kuinka moni näistä sakraalirakennuksista on saanut alkunsa jossain kolme-viisisataaluvuilla.  Ja miten näistä on suora yhteys itäiseen Rooman valtakuntaan ja mosaiikkien ja ikonien kautta suoraan idän kirkkoon. Joku viisas voisi joskus kertoa, miten bysanttilainen perinne katosi lännestä, mutta ei koskaan ortodokseilta. Vai onko se kysymys oikeasti se, että miksi idässä ns. kehitys pysähtyi, samaan aikaan kun lännessä on menty rytinällä jopa sellaiseen kirkkotaiteeseen, jota ei enää aina taiteeksi tunnista.

Vilho kulkee Trasteveresta jokirantaan ja veden ääreen. Täällä on jälleen lähellä liejukana ja arkisempia sorsia, sitten Vilho kuulee västäräkin -  ja saa sen pian myös videolle. 

Kierros vie lopulta San Pietron kautta kohti kotia. Roomassa eläessään Vilho on tottunut siihen, että kämpille palataan ison kirkon kautta tai vierestä. Tämä on Viltsulle viides kerta elämää näillä kulmilla. Tänne on jätetty kyllä melkoinen määrä askelia. 

9. Jalkojen lepuutusta eli jonkinlainen lepopäivä

 Vilho käy pari kertaa kaupassa, mutta ei jaksa lähteä minnekään. Askeleita on tullut määrätön määrä joka päivä.

Nukutaan ja puuhataan, Vilho käy läheisessä kiinalaiskaupassa, ostaa mainioita kyniä irtomyynnistä. Täältä saa ns. parempaa Kohinooria. 

Vilho käy kaupassa varmaan pari kertaa, mutta mitään hyödyllistä ei tehdä.