11. 1 Me kodittomat synnyimme lähtemään eli auton pakkaus ja tielle, Blois

 Tuntuu vaikelta ajatella, että menossa on vasta 11. matkapäivä. Mennään lauantaita, miettii Vilho. Saavuttiin sateisena keskiviikkona, joten sille viikolle tulee viisi päivää, nyt kun on uuden viikon kuudes reissupäivä, niin lukema 11 täsmää. 

On oikeastaan kirkasta. Vilho on aamun pakannut autoa ihmeen takkuisena ja puoliväsyneenä. Illalla on valvottu normaaliin tapaan, mutta alkaako Susivuorta reissu painaa. Ei tietenkään ala, näissä matkoissa ei auta kerätä väsymystä reissaamisesta, sellaisen välttäminen on opittava jo nuorempana. 

Vilho vaikuttaa aamulla aika hyödyttömältä, sillä hän viimeistelee vain oman pakkauksensa ja lastaa sitten kaiken autoon. Annikilla on paljon hommaa, hänen on lastattava kasseihin kaikki muonat ja elämän perustarvikkeet keittiöstä ja sen liepeiltä, omien asioidensa lisäksi. Toki Viltsu sitten ajaa ja hoitaa navigointia ja muita diesel-pitoisia juttuja. Näin on toimittu jo vuosikymmeniä, eikä aamulla keskustella työnjaosta, vaan ladotaan asioita eteenpäin. 

Tällä kertaa ollaan hyvin tarkkoja asunnolla, sillä tässä ollaan oltu pitkään ja huushollissa on tilaa ja lokeroita. Lopulta ollaan varmoja, että mitään ei ole jäänyt. Vilhohan käy koko huushollin läpi lampun kanssa. On muuten merkillistä, miten lamppu saa katseen fokusoimaan myös siellä, missä ei ole pimeää. Kontataan lattiat ja katsotaan villakoirien vallassa olevat huonekalujen aluset. Tehdään juuri se, mitä ei huvittaisi. Sitten lopuksi on tärkeää se "iso katse". Vilho katsoo katosta lattiaan, mutta pitää katsoa jotenkin vieraasti. Hyllyn päällä, pikkusen jemmassa on kaksi Susivuorten vesipulloa oikein nätisti, todella hyvässä paikassa. Jääkaapissa on Vilhon energiajuoma ja eilinen kolmioleipä. Nuo eväät jätetään viimeiseksi ja sinne ne jäävät. On kiinnostavaa, miten 9 tuntia Susivuoria kismittää kahden euron eväiden unohtaminen, olkoonkin että Vilho sanoo, että jos jotain aiot unohtaa, niin nuo ovat kyllä halvimmasta päästä. Kylmä fiilis tulee iltapäivällä, kun isäntä kysyy ranskaksi unohtuneesta laturista. Sehän on lopulta jonkun toisen valkoinen apple-piuha, puolirisa ja Vilhon aamulla tarkasti tsekkaama. Aikanaan Vilhoa kuumottaa tuo viesti unohtuneesta laturista, mutta sisällä on tietoisuus siitä, että asuntoon ei jäänyt mitään muuta kuin mainitut kahden euron eväät. 

Jotain minusta kuolee aina, kun lähden asunnosta, tuumii Vilho. Matkustaessa suljetaan elämän episodeja. Me varttuneemmat kohtaamme rajallisuuden, tietäen sen, että tuskin palaamme. Nuorena elää rajattomien mahdollisuuksien illuusiossa, mennään vain eteenpäin. Aikuiset menevät kohti päätyä, jonkinlaista takarajaa, ja siksi koittavat arvostaa nykyhetkeä. 

Lähtiessä pitää rakastaa enkeleitä, jumalia ja onnettaria. Pitää luottaa äärettömästi itseensä, mutta hetkeäkään ei saa uskoa olevansa erehtymätön. Jokaista tiellä liikkujaa pitää epäillä. Nyt puhutaan autoilusta, seikkailusta neljällä kumipyörällä hevosvoimien vauhdittamana. Kosketuksen autoon pitää olla pehmeä, reaktioiden on oltava kovia, katseen herkeämätön. Valo on täällä etelässä kovaa voimaltaan, mutta suloista muuten. Autoilijan on nähtävä minne menee. Vilho on hyvä kuski, jotenkin ilmiasultaan hermostunut ja epävarma, mutta tekemisissään jäätävän harkitseva. Annikin vaivaksi jää kuunnella Viltsun melko jatkuvaa pohdintaa seuraavasta askeleesta, kääntymiskaistasta ja suunnasta,  mutta kuski hoitaa hommansa, maasta ja vuodenajasta riippumatta. 

Matkustaminen on yksi versio julkisuudesta. Ei ole harjoituksia, ei uusintoja eikä yksityisyyttä. Kaikki on suorassa lähetyksessä ja koko ajan on tilanne päällä, aina on totta että "näillä mennään". Jos ajat jostain ohi, uusintaa ei ole, ellet kerrä ja aja koko pätkää uusiksi. Jos mokaat, kohtauksia ei voi peruuttaa. Julkisuutta muistuttaa myös se asia, että kun päivän rehaat lumpuissasi autossa, syöt lounaasi levikkeellä ja puolipissahätäisenä pääset illalla perille, sinun pitää olla edustava asunnon isäntäväellä. Pitää olla kartalla, maansa edustaja ja lisäksi kielitaitoinen sekä symppis. Mutta ihmiset ovat miltei aina mukavia, kohtaamisia on turha pelätä ja tie, yö ja kuolema ovat meille kaikille samoja. 

10. Chambordin linna ja onhan Haddockin mainittu

 Château de Chambord on kenties merkittävin ja suurin alueen linnoista ja se on parikymmentä kilometriä Susivuorten asunnolta (Blois) ja Loirelta paikka on 10 kilometriä etelään. Susivuoret ajavat ilmaiseen parkkipaikkaa, tämä metsäinen aukio on miltei parin kilometrin päässä, mutta maahan on täällä tasaista ja suuri linna näkyy jo kaukaa hienosti. Tässä on jonkinlainen kanaali viivasuorana ja siinä on runsaasti lintuja. löytyy haikaroita, sinisorsia ja liejukanaa. Myöhemmin Vilho löytää kiikarillaan virtavästäräkin. 

Annikki viettää toista tuntia linnassa, mutta Vilho ei sinne suostu, vaan kiertää aluetta koko tuon ajan. Kylmä päivä muuttuu paikoin helteiseksi, kun aurinko vaan pääsee paistamaan. Vallihaudat on täälläkin ja lähinnä koristeena, niiden sisäpuolella on laaja ranskalainen puutarha ja tietysti tuo linna, jossa on satamäärin torneja. 

Nyt on erilaista turistiporukkaa, kiinalaisia, suomalainen pariskunta ja ties mitä porukkaa, taitaa olla amerikkalaisiakin. Täällä liikutaan polkupyörillä mutta ennen kaikkea vuokrattavilla golfkärryillä. Tuollainen on sinänsä hyvä linnaa ympäröivillä laajoilla teillä, jotka tuntuvat lähtevän pääilmansuuntiin suurina väylinä. 

Linnan ympäröivät metsät ja miksei itse linnakin kattauksineen ovat hienoja ja paikathan ovat hienossa kunnossa. Vilhon mielestä vaan tekemällä tehty rakennus ei tee mitään vastaavaa vaikutusta kuten tämän alueen katedraalit. Linnan torneilla ei ole mitään funktiota, jos lienee koko suurella pirtilläkään. Nämä ovat vallan ja rikkauden symboleita, eikä siinä mitään. Mutta mahdotonta Susivuoren on tällaisesta hullaantua.

Mutta hieno on ympäristö ja ennusteesta huolimatta päivä on vielä lämmin. Susivuoret kokoontuvat linnakiertueen jälkeen ja käyvät vielä kuuluisalla kapteeni Haddockin Moulinsartin linnalla. Arkitodellisuudessa tämä paikka tunnetaan nimellä Château de Cheverny. Paikalla on kovasti nostalgia-arvoa Susivuorille, sillä nyt ollaan Vilhon vauhdittomien ensikirjoitusten alueella.Viltsu juoksi täällä marathonin ja lähtö oli komeasti linnalta. Nyt päästään viereen autolla mutta oikeasti linna jää näkemättä. Päivän bonuslinna on aitojen takana ja varmaan puolet chatikoista on tällä matkalla alueensa vankina ja lippujen takana. Kello on jo 17 joten tänne ei edes yritetä mukaan, pienet vilkaisut aidanraoista saavat riittää. 

Illalla Susivuoret pakkaavat jälleen kerran. Neljä yötä tässä viihtyisässä ja hyvin varustellussa Blois'n asunnossa on mennyt tavallaan pian, mutta myös auringosta on ehditty nauttia ja kesälomatunnelmasta. Mutta onpa muonaa, vettä ja viinejä kertynyt paljon ja kaluston kokoaminen tuntuu suureltakin operaatiolta.

9. Blois auringossa

 Susivuoret eivät lähde Chambordin linnale, näin Annikki oli jo päättänyt mutta Vilho puuttui peliin ja ehdotti paikallista kaupunkipäivää. Menossa on toinen aurinkoinen päivä ja aamulla on herätty hieman myöhään. Nyt mennään vain autolla lähemmäksi keskustaa ja sitten katedraalille. 

Vilho ajaa auton rantaan, voitte arvata minkä rantaan, ja täällä on ilmainen pysäköinti suuren joen kupeessa. Sitten kävellään kohti paikan vanhaa siltaa, sen kohdalla olevaa linnaa ja katedraalia.

Nytkin kavutaan ylös keskiaikaisia katuja hyvin ahtaalle jääneelle kirkolle. Täällä on siistiä ja hämmentävän hiljaista. Ketään ei ole missään eikä mitään kaupitella tai mitenkään revitä katedraalista iloa tai pääomaa irti. 

Sekavaa tyyliä on tämä kirkko, satoja vuosia sitten hurrikaani repi tätä kirkkoa kappaleiksi ja se on osittain rakennettu uusiksi ties millä tyylillä vanhan goottilaisen rakenteen päälle. Laivoja on kolme, ei ole transeptia eikä sisätiloissa ole muutenkaan mitään liikaa. Lasimaalauksia on muutama, ne ovat melko vaatimattomia eikä aikakaudesta ole tietoa. Kirkossa on ehkä kymmenen ihmistä pyörimässä, ehkä vähemmän.

Minkälaista lienee Suomessa? Sitä miettii Vilho, kun kirkolta lähdettän katuja pitkin linnalle. Täällä on eteläiseen tapaan koko ajan liian kirkasta. Valokuvaaminen on aivan arpapeliä, näytöistä ei näe mitään. Jokaisella on omat haasteensa. Hyvin tietää Vilho sen, miten kotimaassa valutaan harmaaseen ja märkään pimeyteen. 

Ranskalaiset naiset ovat varmaan parasta kastissaan. Vielä 60/70-vuotiaat pukeutuvat ja täällä on nähty viikossa enemmän korkeita korkoja, kun Suomessa vuodessa. Itsevarmoja ovat, usein pitkähiuksisia ja pukeutumista on mietitty. Ollaan kaukana Vantaalta, suomalaisesta mukavuuden ja mitättömyyden kulttuurista. 

Myöhemmin, lähellä Blois'n linnaa käy ilmi, miksi tämä ei ole linna-rankingissa kovin korkealla. Tiukassa välissä on tämäkin ja rakennettu neljän rakennustyylin aikakautena uudestaan.  Mutta mitään paikkaa katsoa julkisivua ei ole, tämäkin on muun ruuhkan ympäröimä. 

Susivuoret kuvaavat ja nauttivat aurinkoisesta päivästä paitahihasillaan. Kävellään kävelykadulla ja sitten jokivarressa lintuja katsellen. Jalohaikaraa, lehmihaikaraa ja sorsia, harmaahaikaroita ja kaikkialla punarintoja livertämässä. Vilho saa uuden havainnon silkkikerttusesta ja varmistetun äänen appista puhelimessa.  

 Palataan asunnolle, pieni piipahdus asunnon läheisessä Carrefourissa on turmiollinen. Ostetaan hyviä ja arvokkaita viinejä, lihaa ja pikkupurtavaa. Myös läheisen linnan kuuluisi keksejä pari pakkausta. 

Myöhemmin, terassilla on riittävän lämmintä ja kaksikolla on riittävä määrä hyviä juotavia. Syödään ranskalaisketjun käsittämättömän hyvät marinoidut pihvit, jotka irtoavat kaupasta kuudella eurolla. Kaikki syötävä ja juotava on piinallisen hyvää. Yö on musta mutta kirkas ja Vilho näkee vielä useamman tähtikuvion ennen kuin väsymystä ja viiniä on aivan liikaa.  

8. Blois syrjemmältä

 Matkalaiset ovat illan ja aamun asettuneet Blois'n asuntoonsa ja paikka alkaa tuntua sekä hyvältä että omalta. Täällä on tilaa ja erityisesti oma piha on laaja, olkoonkin että sää ei salli ihan hirveästi pihaelämää. Pihaa rajaa mahtava pensasaita, joka on miltei läpinäkymätön ja kaksimetrinen. Pienkerrostalon kulmassa kun ollaan, piha on siten l-muotoinen ja tosiaan suuri. 

Susivuoret käyvät vain kaupassa ja toistavat homman. Jotain lomailua on varmaan mielessä, kun lähellä olevat maailmaperintökohteet pidetään etäällä ja viihdytään hypermarkettien hyllyjen välissä. 

Ulkopuoliselle on vaikeaa selittää Vilhon äärimmäistä rahvaanomaisuutta - ei muuten, mutta kun se yhdistyy rakkauteen historiaan, Botticelliin ja sivistykseen. Rahvaanomaista uteliaisuutta ruokitaan nytkin juuri Carrefour-hypermarketissa. Susivuorille kaupat ovat tie maan sydämeen, täällä näkee mitä kaikkea on tarjolla, mikä on tärkeää ja keskeistä. Suoraan sanoen ranskalaiset kaupat ovat melkoisia ruokakulttuurin majakoita. Vilho poimii nyt alkupaloiksi tarkoitettuja pieniä tuorejuustonappeja, näissä on ruohosipulia, pippuria, valkosipulia ja unikonsiemeniä. Myöhemmin kun näitä parvekkeella maistetaan, hämmästellään jälleen jatkuvaa herkkujen löytämistä. 

Tänään siis käydään hakemassa kahvikapsuuleita ja vettä ensin Lidlistä lähikulmilla ja sitten pienen seikkailun jälkeen sisääntuloväylällä massiivisessa Carrefourissa. 

***

Vilho käy päivällä kyllä Loiren jokivarressa. Täältä asuinalueelta menee tovi laskeutua leveän joen varteen. Matkalla on vihreää, vehreää ja paikka on pistetty ulkoilualueeksi asiaan kuuluvine picnic-alueineen. Jokivarressa Vilho kuvaa ja kiikaroi jalohaikaroita. Viileä sää on kääntynyt lämpimäksi ja nyt on miltei liian kirkasta valokuvaamiseen. Historiallinen keskusta näkyy komeana silhuettina etäällä, samoin sen kohdalla oleva kivisilta. 

Vilho palailee asunnolle ja noustessa tulee kuuma. Susivuoret ovat pihalla nyt illasta, sillä aurinko osuu sinne ja näin pystyy nauttimaan vielä katoavasta kesästä. Tuolia siirretään ja Vilho on aluksi palmun alla, sillä pihassa on sellainen koristekasvina. Syksyä mennään, aurinko tuntuu taas hyvältä, mutta suomalaiselta se katoaa pian pitkiksi ajoiksi. 

Kauppahullu Vilho käy illalla vielä paikkaamassa Lidlissä, varmaan haluna myös kävellä ja tehdä ylipäätään jotain. Paljon on ajatuksia Ranskasta ja tänään varsinkin maan ruokakulttuurista ja siitä, miten syvää ja merkittävää se on ja mistä moinen johtuu.  

7. Siirtyminen Sancerresta Blois'aan eli miten jokea ja linnoja alkaa näkyä viinipeltojen lisäksi

 Herättyään yhdeksältä Susivuoret lähtevät 1039. Ulkona sataa aalloissa. Välillä ei yhtään, välillä reilummin. Sade on koko päivän merkillisen tihkuista, oikein missään vaiheessa ei tule isoja pisaroita, mutta sumutinmenetelmällä saattaa silti tulla paljonkin vettä. On aika harmaata, mutta monta kertaa aurinko pilkistää esiin ja sää on kaikesta huolimatta lämmin, usein mittarissa on peräti 20 astetta. 

Ajetaan Sancerreen. Tämä on kuitenkin vain etappi Loiren kupeessa ja matka jatkuu kohti Gieniä saumattomasti. Sancerre on kukkulalla, vaikka tämä on muuten melkoisen tasaista maata. Nimellisesti maalaismajoitus josta aamulla lähdettiin, oli sekin Sancerressa, vaikka viljapelloilla oltiinkin.  Annikki huomattaa jossain vaiheessa, että viinit ovat kukkuloilla, viljapellot tasaisella. Niin on nytkin, tässä arvokkaan valkoviinin yhdessä merkkipaikassa kaikki rinteet ovat köynnöksiä täynnä. Usvaa tai sumua on viinipeltojen yllä kukkuloilla ja taas sataa sumuisesti. Sancerre tehdään Sauvignon blancista ja se on upeaa valkoviiniä. Aiemmin ohitettu Chablis tehdään täysin Chardonnaysta. Molemmat ovat hyviä ja arvokkaita juomia. 

Susivuoret kruisaavat valkoviinipelloilta ties minkälaiseen maastoon ja keskimäärin hyvin pieniä, sentään päällystettyjä teitä. Kyliä tulee, peltoja, muutaman talon taajamia. 

Susivuoret ylittävät jälleen kerran Loiren ja päätyvät pieneen Bonny-sur-Loire -kylään. Täällä houkuttelee kovasti suurehko Super U -marketti ja sieltä hankitaan retkilounas ja muuta pientä. Urheasti kaksikko tankkaa kallista dieseliä marketin omalla bensa-asemalla. Onneksi Clio vie vain 3.4 litraa sadalla, joten kilometrit eivät tule kalliiksi, vaikka polttoaine taitaa maksaa 2.345 euroa. Kaupoilla ollaan 1158-1230.

Susivuoret syövät heti kättelyssä suuren kolmikerroksisen kolmioleivän (1,62 €). Tässä on vähän tummempaa leipää ja tonnoa täytteenä. Sitten ajellaan vähän eteenpäin (tankataan toki e) ensin) ja päädytään lähelle yhtä reissun château'ta. Salaatit syödään lähellä Château de Saint-Brisson-sur Loire -linnaa. Satelee pikkusen. Susivuoret syövät salaatit (2,73 ja 2,94 €). Vilholle on vähän kinkkua ja emmentaalia, Annikille tonnikalaa. Salaatit ovat hyviä ja vihannekset niissä ovat aina täällä rapeita. Lounas on suoritettu 1305.

Gienin ja Orléansin välissä Susivuoret käyvät vielä hakemassa illaksi juustoja ja muuta pientä, tuoretta leipää myös. Ollaan Bonnéessa Lidlissä, joka on Lieu-dit de Coulmierissa. Täältä tullaan suoraviivaisesti Loirelle ja merkittävälle Sully-sur-Loirelle. Täällä on tietysti myös komea ja oikeasti linnamainen château, koko nimeltään Château de Sully-sur-Loire. 

Tässä on juuri ylitetty ties monennen kerran iso L, ja linna on komeasti joen vieressä vallihautoineen - se on - veden ympäröimänä. Vilho, joka seurustelee päivät Renault´n ja illat punaviinin kanssa, on tyytyväinen saadessaan valkoisen ratsunsa parkkiin ja nyt on edes hetki mahdollisuus valokuvata, eikä vain tuijottaa maailmaa pyyhkimien takaa.  

 Vuosien reissaamisten ja myös autoreissujen jälkeen nämä mobiilikiertueet ovat omalla tavallaan raskaimpia. Tässä näkee sellaisen loputtoman diashown kaikkea hienoa ja kaikkea pienimuotoisesti kiinnostavaa, on luontoa ja pieniä kyliä, rakennuksia ja huikeita maisemia, sään tuottamia visioita, eläimiä ja häviäviä hetkiä. Koko ajan sivuun ja taakse jää kaikenlaista, kilometrit vain kasvavat.

Mutta palataan hetkeksi linnalle. Tuo vieressä virtaava päähenkilö, Iso L, on merkillinen joki. Sehän ei ole mitenkään syvän virran oloinen, päinvastoin vaikutelma on matalasta mutta leveästä joesta. Silti koko tämän retken ajan juuri tuo joki ja sen sivukanavat ovat se merkittävä juttu tässä reissussa. Vilholle valkeni melkoisen myöhään, miten navigoitavana jokena Loire oli pitkään tie syvälle Ranskaan. Raha ja ruhtinaat kulkivat tänne, ja valta myös, Pariisin valtakausi on aika uusi vaihe Ranskan historiassa. Jokivarressa on oma valikoimansa pääkaupunkeja ja vallan keskipisteitä.  

Niin se linna - se on komea ja oikeasti linnamainen, sotilaallinen ja tomera tässä virran vieressä. Nyt sääkin on hyvä ja aurinko paistaa aivan kuin koskaan ei olisi satanutkaan.  

Susivuoret ajavat puoliksi raukkamaisesti metsän kautta kohti seuraavaa majapaikkaa Blois'ta. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri joki kiertää pohjoiseen Orléansiin ja samalla suuri kurvi tässä joessa jää Susivuorten nykyisen reitin yläpuolelle. Toisin sanoen, nyt oikaistaan korven kautta. Matkaa tulee silti paljon. Paikkoja matkalla ovat mm. Chaon, Lamotte-Beuvron... Sitten lopulta Blois.

 

Nyt ollaankin kaupungissa.  Susivuoret ovat asunnolla 1633, mutta isäntä saapuu myöhemmin ja sellaiset kolme varttia myöhemmin ollaan omillaan asunnolla. Kommunikaatiossa ja viestinnässä on pientä takkuamista, mutta sehän ei Vilhoa kiinnosta. Ulkona on hyvä keli odotella. Tämä on pieni kerrostalo, jonka alakerrassa on tilava asunto ja oma, melko laaja piha, jota ympäröi tiheä pensasaita. Vilho kantaa tavaroita ja sitten juodaan muutama drinkki ulkona, vielä kun on lämmintä ja aurinko on taivaalla. Annikki hoitaa asiat omistaja-kaverin kanssa. Kokonaan ranskaksi, sillä kundin valikossa ei muita kieliä ole. Totta puhuen Vilhokin puhuu taas lakisääteiset kaksi lausetta ranskaksi, sillä mies kysyy missä auto on ja Vilho kertoo että tuolla. Seuraavaksi puhutaan parkkipaikan numero ja sekin saadaan selville. Vilho ajaa auton ysiruutuun ja Annikki hoitaa majoitusbisnekset.

Vaikka ajomatkaa on vain parisataa kilometriä, on päivä vietetty autossa ja kaksikkomme on yllättävän väsynyt. Illalla on pelejä, tehdään huoltohommia ja nyt pestään ensimmäisen kerran koneellinen pyykkiä. CL-ottelut alkavat ja kuunnellan espanjankielistä radiota, sillä heidän porukoillaan on kolme joukkuetta tulessa ja aina mahtava selostus. Tietenkin kielisekaannus siitä vain kasvaa, mutta sellaista on reissaaminen tässä porukassa.  

 

 

6. Bourges

Ollaan Ranskan katedraalialueella ja yksi merkittävä kirkko on Susivuorten edessä. Tänne on maalaisasunnolta kenties 46 kilometriä. Kirkko on muuten mäellä, mutta sitä ei oikein huomaa, koska muuta rakennusta on paljon. 

Maanantaita mennään ja kirkko on kahteen asti kiinni. Hiljaista on täällä ja kirkolla pyörii tuskin kourallinen ihmisiä. Aika toisenlaista kuin italialaisilla piazzoilla Duomon kulmilla. Mutta täällä on myös siistiä ja paikat ovat ehjiä, roomalaista rapistumista ei ole nähtävissä. 

Goottilaiset katedraalit ovat merkillisiä mökkejä, merkkejä kulttuurista josta emme enää tiedä mitään. Tietäen lauseen omituisuuden, Vilho on selityksen velkaa. Tunnemme keskiaikaa ja renessassia tietysti hyvin mielestämme, mutta noiden ihmisten ajattelua, mindsetiä emme saavuta lainkaan. Meille pitkä aika on sekunti, minuutti tai tunti. Nämä rakensivat satoja vuosia temppeleitään. Emme ymmärrä siitä mitään, emme sen enempää kuin kivipaasihautojen dolmen-porukoista hiidenkivineen. 

Sää on pysynyt melko viileänä, mutta aurinkoisuus lämmittää. Itse Bourges jättää hieman erikoisen vaikutelman, eihän täällä tunnu olevan mitään keskustaa tai oikein kaupunkia, olkoonkin että Susivuorten visiitti on totisesti pinnallinen. Ajaminen on suurin piirtein helppoa täällä, nämä eivät ole kovin aggressiivisia, välillä töötätään jostain sekunnin viivestä tekemisessä. Muuten annetaan tilaa ja kaistaa kuin Saksassa konsanaan. 

Goottilaiset katedraalit ovat valtavan suuria, mutta niissä on jokin mittakaavaan liittyvä onnistuminen, joka tekee niistä samaan aikaan vaikuttavia ja inhimillisiä. Kolossaalisuus kätkeytyy jonnekin tuohon harmaan kiven ja valon yhteisvaikutelmaan. 

Näissä Ranskan paikoissa ei ole kerjäläisiä ovensuussa, eikä muita femman pummaajia. Ei myydä mitään, eikä olla koko ajan tekemässä ryöstöä tahi muuten vittuilemassa turisteille. Tämä on äärettömän hieno juttu ja kokenut kirkonkiertäjä osaa sitä arvostaa. 

Kirkossa on lopulta sisällä enemmän kuin kourallinen ihmisiä, ehkä parikymmentä. Lasimaalaukset ovat täällä kenties kovin juttu. Aika vaikea tästä on sanoa mitään, samanlaista kuin vuoren kuvaileminen.  Aikoinaan I. Kant kirjotti estetiikassaan tästä aihesta, mahtoiko se käsite olla "subliimi"?  Mutta vuosista Helsingin yliopistossa on jo vuosikymmeniä. Minne se aika katosi, mistä kaikki tämä kokemus ja kilometrit tulivat? Missä on maali ja mihin ollaan menossa, kenen kanssa ja mitä reittiä?

Myöhemmin Susivuoret kulkevat eri puolella katedraalia. Viimeinen tuomio, Getsemane, pyhimysten edesottamuksia. Lasimaalaukset ovat runsaita ja loputtomia, tyylejä on monia ja taitoa on näihin totisesti tarvittu - sekä aikaa. Ulkona viettelee aurinko ja Burgesin kadut. Autolle palattuaan Susivuoret käyvät E Leclerc -kaupassa, jonka parkkitilaa he ovat hyödyntäneet ilmaiseksi kanavan ääressä. Muu väki kaupan kulmilla on maahanmuuttajaa tai ainakin iholtaan Vilhoa huomattavasti kauniimpaa porukkaa. 

Paluu asunnolle on helppo, kaupungissa ja taajamissa on vaan nopeusrajoituksia 30 ja 50 aika paljon ja koko ajan saa olla kuski tarkkana. Tällainen rasittaa pidemmän päälle. Nytkin itse ajoreitit ovat pääasiassa lähes luotisuoria teitä peltoaukeilla, joskus pujahten sisälle upeaan, sankkaan metsään. 

Tänään on samanlaista ohjelmaa kuin muina iltoina. Päiväunet, pesytyminen , sitten pakkaillaan ja juodaan viiniä. Juustoja Susivuoret ovat syöneet oikeastaan yhden kerrallaan pyrkineet siihen, ettei jääkapissa olisi mitään merkittäviä kerrostumia. Nyt menossa oli paikallinen tuorejuustotyyppinen vuohenjuusto, hyvin mieto ja miellyttävä "oravajuusto" on jo loppunut, se oli lähinnä brie-tyyppinen mutta kermaisempi. Aiemmin on jo syöty yksi Camembert. Juustot ovat täällä edullisia, niitä on paljon ja ne maistuvat yleensä tuoreilta, vaikka se onkin hassusti sanottu - mutta niistä huomaa sen, että niitä ei ole kuljeteltu Euroopan toiseen laitaan. 

Illalla on todella lämmin, sillä isäntä on tuonut säkillisen pellettejä ja nyt lämmitetään ns. surutta. Asunnon mestari on pelletti/kamiina-ammattilainen, joten hänen kanssaan Vilholla on mukava keskustelu näistä lämmityslaitteista ja samalla sivutaan suomalaistakin puulämmityskulttuuria.  

 Yö on todella pimeä, nyt ei kuitenkaan kovin kylmä. Mutta huomenna ikuinen tie odottaa ja koko maallinen omaisuus on koottava ja autoon laitettava.

5. Feux, metsässä

 Juopoteltuaan Vilho nukkuu pitkään. 

Piskuinen kahvinkeitin pitää laittaa täyteen ja aamiaisen jälkeen joskus iltapäivällä Vilho lähtee kävelemään. Rouvan kanssa ollaan vähäpuheisia. Mikään matka ei koskaan ole reissu ulkomaille, jokainen matka on testi yhdessä toimimiselle. Koko ajan ollaan uudessa ympäristössä ja uudessa tilanteessa. Eri kieliä käytetään ja nukutaan väärään aikaan liian vähän. Taitaa kaikkiaan olla parempi, että Vilho on muutaman tunnin kävelyllä. 

Täällähän ei ole mitään ja siihen johonkin on liian pitkä matka. Vilho kulkee kunnalliseen metsään. Sellaisessa paikassa saa kävellä ampumatta, jos pysyy alueella. 

On hienoa metsää. Veljelle Viltsu pistää tiedotusta ja kuvia, ne kulkevat Äidille tuota reittiä. Juttua kamiinasta ja tästä korpivaelluksesta. 

On pilvinen päivä. Korkeus on 164 metriä ja kävellessä tulee lämmin. Mutta ulkona on kylmä, on jumalattoman hiljaista kunnes ilmatilaan ilmestyy Paris-Marseille -kone, myöhemmin muita Provenceen pyrkiviä lentokoneita. 

Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse kuin minun kauttani. 

Polulla vilho ihastelee metsää ja myöhemmin ajattelee Sartrea. Matkaluettavana on Sartren 1946 pitämä luento. Siitä Vilho puhuu pyökkien ja tammien keskellä tekoälyn kanssa. Sitten Heideggerista, kunnes saavutaan valaistulle aukiolle. 

Vilho näkee ja kuulee metsässä kaikenlaista, saa ranskalaista metsävaloa ja kävelee 12 kilometriä kaikkiaan. 

Myöhemmin, on aikaa juoda olut terassilla mutta pian on viileää ja asuntojen kiviseinien sisällä on oma lämpönsä. 

Edelleen Susivuori syö aika vähän, mutta nyt on paikallisen lounaan vuoro ja sehän on sama kuin suomalainen perunamuusi-jauhelihalaatikko, mikä sen nimi onkaan. Vilho menee sen jälkeen päiväunille. Sillä välin yö on laskeutunut täysin pimeänä ja oma joukkue on pelannut 1-1 Sassuolon kanssa.