5.1 Virtaavien vetten ääreen lepopäivänä

 Onpahan merkillinen lepopäivä. 

Vilho herää 0719. Tulossa on aurinkoinen päivä. 

Susivuoret lähtevät ohjelman mukaan aika lailla samoille paikoille keskustassa, joissa on jo käyty. Nyt mennään bussilla Argentinalle ja ennen kaikkea hieman sen ohi Il Gesù -kirkolle.  Chiesa del Gesù on muuten nimenä harvinainen, Jeesuksen kirkkoja on harvassa, pyhimykset ja mariat on käytetty miljoonasti, mutta Jeesusta ei. Se ei hämmästytä. Mutta tämä on Roomassa ja tämä on se juttu.

Il Gesù kiinnostaa Vilhoa siksi, että tämä jesuiittojen ja Ignatius Loyolan kirkko on barokin merkkiteos, kirkko, jota on kopioitu kaikkialla tällä planeetalla. 

Barokki on karmea tyyli rakennustaiteessa. Jesuiitat ovat melko kamalaa porukkaa siinä mielessä, että he olivat etupäässä meitä protestantteja vastaan. 

Täällä on toteutettu katossa valeperspektiivi ja onhan se huikea, hahmot puskevat esille arkkitehtuurin rakenteista. Roomaa ei voi ymmärtää ilman kirkkoja ja tämä on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Eikä tätä paikkaa kannata kuvata, runsauden pitää nähdä kuvasta tai paikan päällä.

Largo Argentina oli mediassa viikko sitten, sillä tuli vuosipäivä sille kun Caesar murhattiin täällä. Idus Martiea on kaikissa kielissä toistuva termi, maaliskuun puolivälin nimitys ja vuosi murhalle oli 44 eKr.  Miehestä on kirjoitettu paljon, tiedetään vähän. Tasavallan Roomaa kaivataan yhä takaisin Italiassa. Caesar oli uudistaja, eikä Rooman poliittinen systeemi toiminut oikeastaan mitenkään. Ei ollut poliittista koneistoa, ei virkamiehiä, ei kirottua byrokratiaa. Mitään ei saatu aikaan ilman diktaattoria. Kylätasolle viritetty vanhojen sukujen demokratia oli mennyttä, murhasta huolimatta. 

Vilho marssii jo Tartarughe-suihkulähteelle.  Sana tarkoittaa kilpikonnia, eikä niitä varmaan ollut alun perin koko veistosryhmässä. Tämä on pieni-pieni aukio ja aika herkkä suihkulähde. Se kai on se sana suomessa, suihkulähde? Samalla söpö ja typerä sana. Italiassa vedetään reilusti alakanttiin, puhutaan fontanasta, oli sitten minkälainen allas tahansa. 

Täällä on koululuokka. Muotilaseissa esiintyvä maikka-Massimo pitää isoa melua lapsille evästauosta. Koko Rooma on täynnä kaaosta, melua ja hallitsematonta tapahtumista. Vilho on niin umpi-introvertti, että kaikkialla on kaikkea liikaa. Mutta pitää oppia, pitää löytää rauha, sillä rauha ei koskaan löydä sinua. 

Vilho kuvaa lähdettä, aivan kuin ei olisi nähyt sitä aiemmin tai että olisi hiljaista. Täällä ei kuitenkaan ole oikeaa hulinaa. Mistä lie johtuu, mutta kaikkialla turismi on kymmenkertaistunut keskeisillä paikoilla, sivummalla se on pysynyt samana, joskus hiljentynyt. Olemme kaikkiaan ihmisinä paljon tyhmempiä nyt. 

Seuraava paikka lepopäivän merkeissä on Octavian portico. Tämä on oikeastaan jonkinlainen temppelijulkkari synagogan takana, lähellä jokea. Portico eli ehkä suomeksi juhlallinen portti, oli triumfien lähtöpaikka. Tässä oli pari temppeliä ja tuo portico jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta suuri keisari uudisti paikan ja laittoi siskonsa Octavian nimiin. Marcelluksen teatteri on aivan vieressä. Susivuoret kuvaavat ja kiertelevät täällä tovin. 

Ghetto on tässä ja lähellä, on helppo eksyä näille kaduille ja kuvitella olevansa kartalla. Vilho ei ole ollut kartalla hetkeäkään täällä tutussa Roomassa.  

 

4.2 Maamerkkejä ja mitä nyt muuta maratonista

 Tänäkin vuonna maratonilla sataa. Sade tekee etupäässä hyvää, mutta tiukoilla keskustan kaduilla kivet ovat liukkaita ja paikoin on satanut enemmänkin. Sade tosiaan haihtuu sitä mukaa kuin sitä tulee, ei tarvitse linssejä pyyhkiä.

Nähtävyyksistä ja paikoista hieman. Alussa pyöähdetään etelässä ja siellä merkittävin maamerkki on Gaius Gestiuksen hautapyramidi ja sen vieressä oleva komea kaupunginportti. muuten veivataan suurilla asuinalueilla Teveren molemmilla puolilla. 

Sieltä palataan tutuille keskusta-alueille ja suunnataan lopulta Pietarinkirkolle. Sitten seuraa veivaamista Borgossa ja nähdään mm. todella suuri oikeuspalatsi. Vilho odottelee 30 kilometrin rajapyykkiä ja silloin ollaan jo jossain Olimpico-stadiumin alueella. Huivimyyjästä huomaa sen, että tänään pelaa AS Roma, aivan stadionin tuntumaan ja patsaspuistoon ei nyt päästä, johtunee pelistä. Ei liity asiaan, mutta Roma voittaa Leccen 1-0 eikä tämäkään tulos ole ihan sitä mitä on haettu pidempään. 

Jo pohjoiseen mennessä käydään Augustuksen rauhanalttarilla (Ara Pacis) ja sen takana on kiinnostavampi suuren keisarin mausoleumi. Aikanaan kun reissu palaa keskustaan, käydään Piazza del Popololla vetämässä kierros ja se on reissun hienoja pisteitä. Sitten kauppakadut vievät Piazza di Spagnan espanjalaisille portaille, edessä olevalle veistokselle ja eteenpäin. Nyt Vilho osaa ihailla korkealla kirkon edessä olevaa obeliskia, joka unohtuu tämän nähtävyyden yhteydessä. Tänään ei käydä Navonalla. Mutta ohitetaan Piazza Argentina ja Il Gesú -kirkko. Sitten edessä on pian ultimo ja kaikki kovat nähtävyydet kohti Circo Massimoa. Vilho juoksee tuon alueen tosissaan ja kovaa, taistellen päästäkseen tavoitteeseensa.

Maalissa saadaan mitalit, päästään kamalassa ruuhkassa saamaan eväspussi ja itkevä Vilho vain yrittää pois suurelta areenalta, kohti kohtaamispistettä ja kotia. 

Annikki löytyy aikanaan temppeleiltä, mutta tänään ei oikein mikään napsaa kohdalleen, Annikki ei saa yhtään kunnon tietoa  Vilhon liikkeistä ja vaikea on tietää missä koipeliini menee. Vilho istuu temppelin edustalla ja miettii asioita. Yhdessä päästään kävelemään kohti kotia ja Vilho kävelee vielä viimeiset kuusi kilometriä asunnolle, Annnikki saa jostain bussin loppumatkalle, Vilho ei viitsi odottaa. 

Kausi on avattu, ollaan Roomassa ja loma on alussa. On näitä elämän palkkapäiviä.

4.1 Maratona di Roma vuonna 2026

 Kello on viisi kun Vilho havahtuu. Kuusi olisi ollut sopivampi heräämisaika, mutta Vilho makoilee vielä jonkin aikaa. 

Aamulla ruoka ei maita, Vilho syö pari jugurttia ja tomaatteja. Kahvit pitää juoda ja tietysti urheilumehua. Sunnuntaita mennään ikuisessa kaupungissa.

Vilho lähtee ovesta 0715 ja edessä on jo tutuksi tullut marssi pois kaupunginosasta ja Teveren rantaan. Kaupunki heräilee, valoisaa on kuin päivällä, mutta kotoisalla Gregoriolla ei ole pahemmin liikennettä. 

Vilho tulee aikanaan tasavallan temppeleille ja pyyhkäisee Bocca della Veritàn vasemmalta puolelta ohi Circo Massimon kupeeseen. Edessä on vielä pitkä kävely vanhan kisa-alueen sivuitse ns. starttitielle. Täällä on paljon juoksijoita, mutta kuten viime vuonnakin, väkeä menee molempiin suuntiin eli mihinkään virtaan ei voi liittyä ennen kuin pääsee lähtöalueelle. Kello lienee kahdeksan maissa, varmaan vähän yli sentään. 

Vilholla on ennusteen takia kertakäyttösadettakki päällä, aamu on sen verran viileäkin, että sitä sopii pitää. Juomaa on litra ja taskussa kaksi geeliä ja muutama tomaatti, piskuinen, ihan siksi että maistuivat aamusella. 

Sää on pilvinen ja tämä on reissun kylmin päivä, mutta aivan mainio ja tyyni. Asteet nousevat päivällä kenties 17 maksimissaan, mutta juoksun aikana on ehkä 14-15 astetta. Toisinaan satelee, mutta vasta myöhemmin. 

Tänä vuonna juoksijoiden kanavointi toimii. Vasemmalla on ykkönen, se on jo tyhjentymässä, Vilho on valkoisine lappuineen kakkoskarsinassa (joka on miltei puolikilometrinen) ja takana on vielä kolmas erä, jota pidetään "meidän" valkolappujen takana. 

Vilho bongaa kolme reipasta suomalaispoikaa. Ovat juosseet ulkomailla jonkin verran, fiksuja ja asiallisia. Hieno kaveriporukka, ovat lähdössä pois jo maanantaina. Hekin asuvat "rännin" takana, Vatikaanin varjoissa. 

Vilho on Colosseumin lähtösuoralla ja itse asiassa starttiviivalla 0852.  Lähtöviiva on kaukana, pitkällä forumit  halkaisevalla Fori Imperiali -kadulla. Kello päälle ja sitten vaan juostaan. Tunnemyrskyä on suomalaisella, välillä ehtii pälyillä forumeiden hienoja raunioita, mutta alussa pitää katsoa paljon jalkojaan, suojautua kompuroinnilta. 

Alussa juostaa muuten "ultimo chilometro" kertaalleen. Sitten päästään rantakadulle ja lähdetään etelään. Reitti on pääasiassa viimevuotisen kaltainen. 

Vilho katselee maisemia, kelloaan ja muita juoksijoita. Ranskalaisia on paljon, brittejä ja tietysti italialaisia. Meksikosta on porukkaa ja kannustajia. Miltei koko juoksun ajan joutuu vähän väistelemään, käyttämään energiaa pujotteluun.

On mennyt viisi kilometriä ja Vilho on hämmentynyt, kun ennakkovaroitetaan juomapaikasta. Ai niin, täällä saadaan juomaakin! Koko tarmo on mennyt paikalle pääsemiseen, aamutankkaamiseen ja muutamaan kuseskeluun paikoissa, joissa ei arkena kuseskella (onneksi on pyhäpäivä). 

Italiassa urheilujuoman kohdalla on kyltti "saldi" - se tarkoittaa "suolaisia". Roomassa vesi on ensin. Vilho tietää sen, eikä mene ensimmäisille pöydille. Suomessa on usein mehut ensin ja lopuksi vesi, Vilho on oppinut siihen ja huuhtelee lopuksi suunsa vedellä. Tosin täällä on usein vielä vettäkin viimeisillä pöydillä, pienessä pahvitölkissä. Muutaman sellaisen kanssa tulee myös tovin juostua. Huolto täällä on ensiluokkaista ja sitä on paljon. Urtsikka on hyvää. Säähän on sellainen, että kuuma ei tule eikä kylmä. Sää on täydellinen. Vilhon aurinkolasit eivät huurru, ne eivät saa hikeä eikä mitään pidä sovitella koko aikana. Roomassa kaikki mikä kastuu, kuivuu, sen Vilho tietää jo aiemmista vuosista. 

15 kilometriä Vilho on hyvällä tuulella, mutta loppumatkan vähän väsynyt ja äreä. Väsymyksen myötä väistely ja pujottelu tuntuu pahemmalta. Vilho ohittelee koko matkan, mutta täällä on myös tuhansia viestijuoksijoita, jotka tunkevat ohi, hehän vetävät kymppiä. Myöhemmin kaupungilla on paljon siviilejä, jotka ylittävät juoksurataa taitamattomasti. Vilho kokee olevansa vittumainen ja kokemattoman juoksijan suusta karkaa suomalaisia kirosanoja ja muuta pahaa puhetta. Kilometreistähän jo puhuttiin. Yhtenä päivänä kadut ovat meidän ja sori siitä.  Jossain kaukana Rooman taivas on harmaa ja ikuinen. Vilhon tossut napsuvat aika keveinä asfalttiin, usein kiveen ja ties mihin. 

Marathon tuntuu jossain vaiheessa pahalta. Ei kaikille, joukossamme on naisia, jotka tietävät miten valmistautua ja he hoitavat lenkin suunnitelman mukaan, tasapainoisesti. Mutta Vilhoa marathon sattuu. Joka kerta. Juokseminen on kivun käsittelyä, kivun ja ajan.  

Ja jossain tuolla Rooman loputtomilla kaduilla on ripaus iloa, kadonneita hetkiä ja määrätön määrä tossun läiskettä.

3.2 Iltapäivä, lepoa ja valmistautumista

 Annikki ajelee Vatikaanista kotiin bussilla, Vilho kävelee ja käy Agora-marketissa, edelleen hamstraten asuntoon reserviä. Pitäähän sitä samalla matkalla kantaa kaikki mitä jaksaa.

Iltapäivällä syödään ainakin paljon pastaa, Vilho ottaa myös päiväunet ja kahvit juodaan. Puuhaa asunnolla on edelleen, mutta aatokset hakeutuvat vahvasti tulevaan kisaan. 

Susivuoret eivät saa astianpesukonetta toimimaan, kyseinen laite ja sen vesiliitännät vievät paljon huomiota ja emännälle on ilmoitettava. Tässä kämpässä on kaikenlaista pientä laitettavaa, mutta eipä tuo Vilhoa haittaa. Erilaiseen fiksaamiseen ja asunnon sopeuttamiseen Susivuoret tottuivat jo 20 vuotta sitten, aikoina ennen kuuluisia vuokrafirmoja. Noiden aikojen takia mukana on yhä kaikenlaista rautalankaa, nippusidettä ja teippiä, tarviketta erilaisiin tilanteisiin. Ja tämä asunto on isossa kuvassa mainio, Vilhoa ei kaikenlaiset kauneusvirheet häiritse, perusasiat kun saadaan kuntoon. 

*** 

Kokemus on upea ominaisuus, siinä se muistuttaa paljon osaamista. Osaamisesta on lyhyt matka pätevyyteen, pätevyydestä vain siirtymä hyvään asemaan, ammattiin ja palkkaan.  Mutta kokemuksesta tulee myös mieleen ajan kuluminen, ikä ja vanhuus. Kokenut on kovia kokenut, kaavoihinsa kangistunut ja kulunut, työelämälle turha.

Onhan kokemuksessa sekin puoli, että tuntee kilometrit.  Se tuntemus valitettavasti lisääntyy kilometri kilometriltä. Siinäkin mielessä kilometrit kertyvät, eivät vähene. 

Vilho on juoksun, etenkin vähän isomman sellaisen, alussa sama Vilho kuin oli joskus. Hurjalla kokemuksellakin kisaa voi edelleen pelätä. Vain juostu kisa on kisa – vanhoilla meriiteillä ei ole merkitystä. Tässä hetkessä olemme kaikki samalla viivalla, eikä se ole mikään lähtöviiva. Lähtöviivalla sen sijaan ollaan valmiita, sen jälkeen kaikki on helppoa, pitää vain juosta se juoksu.

Toki kokemus antaa selkärankaa siihen, miten valmistautua ja mitä kannattaa ehkä tehdä ja mitä ei. Kokenut tietää, että aika monella hommalla ei ole väliä, ei tarvitse juoda viikkoa paljon vettä tai käydä illalla juoksemassa. Miten hienoa olisi sanoa auktoriteetin äänellä ettei tarvitse pelätä. Itse asiassa Vilho sanoo niin omalla kielialueellaan jatkuvasti muille juoksijoille, itse asiassa yleensä nuorille naisille. Syynä ei ole pelkästään heidän kaunis juttuseuransa, vaan se, että tytöt ovat fiksuja ja kuuntelevat – ja ovat vielä mukana kisassa silloin kun kannustusta tarvitaan. Vilho herättelee mimmejä, kertoo että heillä on vielä paljon voimia.

 Vilho laittaa numerolappunsa paitaan, paidan henkariin odottamaan, viereen kaikki varusteet jotka tulevat päälle, eikä sille alueelle laiteta mitään. Jauheesta tehdään urtsikkaa, sitä on ostettu litra valmiina lisää aiemmin. Päiväunet auttava, illalla ei ole kovaa uupumusta, mutta kävelyä on ollut valtavasti viime päivinä. Mutta kuten aina, näillä mennään kohti neljättä maratonia Roomassa.

3.1 San Pietro eli Pietarinkirkkoon auringossa jonottaen

 Vilho nousee 0809 ja päivä alkaa kirkastumaan kovaa tahtia Susivuorten viidennen kerroksen asuntoon. Nautitaan aamupalaa ja kerätään loput varusteet. On lauantai, kolmas matkapäivä ja ohjelmaan on merkitty San Pietro.

Vilho on pistänyt kristikunnan suurimman kirkon tälle päivälle ohjelmaksi sen takia, että vaikka kisa onkin tulossa ja vie kovasti huomiota, pitää ohjelmaa olla, ettei ihan päästetä päiviä karkaamaan. Kirkko on valittu siksi, että se on lähellä, eikä edellytä varsinaista matkustelua tai muuta seikkailua. 

Kohti suurta kupolia lähdetään 0940 ja Pietarinkirkonaukiolla käy ilmi, että jono kirkkoon on valtavan pitkä ja nyt se kulkee itse aukiolla. Pohjoisempana kirkon kupeessa on vain ennakkovarattujen kävijöiden jono, mutta nämäkin jonosijainnit ovat kyllä vaihdelleet. Annikki ehdottaa jo toista kohdetta, mutta Vilho pitää pintansa. On helpompi jonottaa kuin lähteä jonnekin seikkailemaan. Vilho on kerännyt edellisenä päivänä kaikilla reissuillaan n. 22 000 askelta ja se tekee puolimaratonin verran matkaa. Tuo tuntuu jaloissa ja tänään pitää edes yrittää pienempää "tulosta". 

Jonossa ollaan pitkään, yli tunnin, mutta sää on aivan täydellinen, lämmin muttei kuuma. Pikkuisen pilviä tulee taivaalle, mutta aurinkoinen päivä on menossa ja paidassa ja pusakassa pärjää enemmän kuin hyvin. Kelpaa jonottaa ja ottaa kisaa siitä, kuka näkee enemmän mustia kisareppuja ja -paitoja.

Turvatarkastuksesta kaksikko pääsee 1149 ja tavaroiden läpivalaisu on aika muodollinen tapahtuma. Sitten onkin melko väljää, eikä suuressa kirkossakaan ole häiritsevää ryysistä. Se pitää kyllä todeta, että Italiassa tottuu pian ryysistelemään, eikä keskisuurista väkijoukoista enää hetken päästä hätkähdä.

Vilhon on valmistautunut tällä kertaa kirkkovierailuun ja lukenut oppaat, tehnyt jopa muistiinpanoja. Suuri kirkko on Vilholle kuitenkin jonkinlainen museo taideteoksineen, toki teoshan talo on itsessäänkin. Mutta paikan nähtävyydet mennään nyt tässä tekstissä muutamalla kärjellä. 

 Vilhon pääsyy Pietarinkirkkoon saapumiseen on tietysti Pietà. Michelangelon nuoruudentyö on nykyään suojalasin takana, mutta eipä tuo haittaa. Marmoripatsas kuvaa Mariaa ja hänen kuollutta poikaansa. Teos on tehty 1499-1500 ja tänne se on tuotu 1519.

Ensimmäisenä Vilho kiinnittää huomionsa patsaan suhteelliseen pienuuteen. Ehkä sitä korostaa teoksen jonkinlainen herkkyys, oikeastaan hauraus. Työ on täynnä yksityiskohtia, mutta silti kuuluisa asetelma hallitsee. Voi olla typerää todeta, mutta Kristus ei ole tässä päähenkilö, vaan lapsensa menettänyt äiti, Maria. Vilho on huomaavinaan etäisyyden takaa, että Jeesuksen kasvot ovat suurpiirteiset, eivät mitenkään äärimmäisen tarkat. Sama koskee toki muutakin veistoksessa, kokonaisuuden ja hetken kuvauksen viedessä päähuomion.

Teos on merkillisellä tavalla moderni. Kenties osaavampi tulkitsija sanoisi, että se on ajaton, mutta Vilho pohtii vuoden 1500 veistotaiteen antiikin esikuvia. Antiikin veistokset olivat mykistäviä, mutta niissä oli usein vahvasti poseeraamista ja kenties jykevyyttä. Pietà on dynaaminen ja merkillisen kevyt majesteetillisuudessaan. Susivuoren mielestä työ on maalauksellinen. Sen tyylissä on mestarillisten sivellinvetojen henki.

Toinen kärki Vilhon kirkkovierailussa on vanha Pietarin patsas valtaistuimellaan. Tämä tumma teos on nykyään Arnolfo di Cambion nimissä  ja 1200-luvulta. Nykyään patsas on jäänyt sivuun ja suojaan, parikymmentä vuotta sitten katoliset kävivät sipaisemassa sen jalkaa ja siitä jalkaterä on sileä nykyäänkin. Nyt teosta ei tunnuta huomaavan lainkaan. Vilho pohtii hetken vuoden takaista Laokoön-asetelman, kenties planeetan keskeisimmän veistosryhmän kohtaamista viereisessä Vatikaanin museossa. Susivuoret hiljentyivät sitä katsomaan ja kuvaamaan, mutta väkijoukossa moni vain käveli ohi. Vilhon yleistieto on enemmän aukkoja kuin kartoitettuja kohtia, mutta silti nykyään jää tunne siitä, että se kuuluisa vanha sivistys on siellä missä kaikki muutkin vanhentuneet asiat. 

Susivuoret käyvät ns. alakerrassa, jossa on paavien ja muiden merkkihenkilöiden hautoja, Pietaria myöten. Täältä (kellarista) Vilho nostaa esille meidän valtionpäämme Kristiinan haudan.

Kristiina-kuningatar (Drottning Kristina) oli vallassa 1644-1654, nimellisesti jo aiemmin. Kristiina luopui Ruotsin kruunusta 1.6.1654 ja lähti Roomaan, Vatikaaniin. Hän kuoli katolisena ja hautansa on nyt täällä, vaikka naisia näissä holveissa on vähän haudattuna.

Vilhon mielestä on jotain perin ruotsalaista siinä, että Kustaa II Aadolf oli ahkera uskonsotija ja kuoli tunnetusti Lützenin taistelussa sotiessaan katolisia vastaan kunnioittavassa 37 vuoden iässä. Tytär silti kääntyi katoliseksi ja lähti seurapiiri-influensseriksi Roomaan. Mutta yhtä kaikki Kristina on meidänkin kuningattaremme ja tietysti valtavan kiinnostava henkilö.

Haudassa muuten lukee: -- gothorum, svecorum vandalorumqve reginae -  ilman internettiä Vilho osaa koko hautakirjoituksen suomentaa, sitaatissa seisoo suurinpiirtein "goottien, svecojen (sveojen) ja vandaalien kuningatar". Oppineemmat ovat varmasti kertoneet sopivat sovitukset noille kansoille, mutta Vilho pelkää pahoin että taas ollaan vandaalien kirjoissa tässäkin litaniassa. 

Susivuoret ovat Pietarinkirkossa puolitoista tuntia ja jonossa vierähti varmaan saman verran.  

 

 

2.2. Kävelyä, kauppoja mutta myös kunnon kahvit

 Vilhon paluumarssi jokivarren katuja on oikein mukava, mutta jalkoja käy sääliksi. Tänään kertyy askelia, mutta näin on laskeskeltukin.

Trasteveren puolella Vilho näkee tutun rännimäisen kadun, joka kulkee selvästi rantakatua alempana, vaikkakin samaan suuntaan.  Siellä näkyy piskuinen baari ja Vilho päättää tarttua mahdollisuuteen saada reissun ensimmäinen kunnon kahvi. Kello on vasta vähän yli 11, joten cappuccinoa juovat vielä muutkin.

    Baarin otsikko on "Snack bar". Ehkä vähän nuhjuisena ja melkoisen pienenä, paikka onkin oikeanlainen. Täällä kahvi on hyvää, sillä paikan ulkonäöllä ei koreilla. Snäkkipuolella on tuoreita leipiä ja seinällä piskuinen lounaslista. Baarissahan on vain kourallinen paikkoja, mutta väkeä töissä useampia. Kaikki kolme asiakasta ottavat cappuccinon. Vaahto on vahvaa, kahvi hyvää ja Vilho saa erinomaisen vastineen rahoilleen 1,50 €. 

Susivuori on omituisella tavalla voitonriemuinen. Numerolappu ja kisapaita on uudessa kisarepussa, on käyty kirkossa ja vähän nähtävyyksillä ja kahvi on antanut energiaa. Loma on alkamassa ja aurinko paistaa. Asiat tuntuvat juuri nyt hyvin mahdollisilta, valoisilta kuin aurinkoinen taivas Tiberin yllä. 

Tänään Susivuorilla on ns. huoltopäivä eli asuntoon kerätään juomaa ja ruokaa, sillä juoksukisa on tulossa ja se myös rajaa muuta ohjelmaa, mutta valmistautua voi. Numero on nyt haettu ja kotimatkalla Vilho tutustuu Tigre-supermarkettiin ja tuo sieltä juomia, jugurttia, leikkeleitä ja pikkusuolaista.

Kotona syödään tuorepastaa ja huilataan. Myös Annikki on ollut asioilla läheisessä legendaarisessa Agora-marketissa, jossa valikoimat ovat laajat ja komeat.

Iltapäivällä tehdään vielä tutkimusmatka ihan uuteen suuntaan eli pois päin kaupungin keskustasta ja Vatikaanista. Täältä löytyy Conad ja laaja Eurospin, kummassakaan ei olla aiemmin käyty. Annikki käy ensimmäisessä, Vilho toisessa. Palatessa todetaan, että asunto alkaa täyttyä elintarvikkeista.

Tehokas on päivä, koska illalla Vilho korjaa talon valaisimen ja lisäksi käydään vielä lähikaupassa samalla kun kaupunginosan kirjakauppa tsekataan. Jopa tästä Feltrinellin sivukonttoristo löytyy Ilias klassikosarjassa kielillä vanha kreikka/italia -rinnakkaistekstinä. Suomesta näitä kovia klassikoita ei enää saa Akateemisesta, jossa aikoinaan oli englanniksi tuplattuina latinan ja kreikan klassikoita täydet sarjat.  

Susivuoret käyvät suhteellisen ajoissa nukkumaan. Nyt ollaankin oltu vahvasti liikkeellä, joskin  kaksikolle sopivan rahvaanomaisesti vahvasti kaupoissa.

2.1 Circo Massimolle kesäkelissä numero ja kirkko mielessä

 Tiberin rannalla on kesäistä, kun Vilho marssii vauhdikkaasti pääsuuntana etelä ja aurinkoa vastaan. Susivuoret ovat hämmentävästi nousseet jo ennen kahdeksaa (0740) ja Vilho on ampaissut asunnon rappuun 0908.

Emännän kanssa tuli onneksi puhetta aiheesta ja Susivuoret saivat toisen avainnipun. Vilholla on siis taskussa kaksi avainta ja kaksi jää Annikillekin, alaoveen ja asuntoon.

Päästyään läpi siitä kuuluisasta ja tutusta Cavalleggerin rännistä ja Janiculumista, Vilho tupsahtaa Tiberin vilkkaasti liikennöidylle rantatielle. Susivuori hakeutuu lähelle vettä ja alhaalla, oikeastaan jokiuomassa, kulkee kevyen liikenteen väylä, nykyään tänne on piiretty pyörätiekin, fillareita on harvakseltaan.

Juoksijoita, Vilhon tulevia kisakavereita on kuitenkin joen partaalla valmistavalla lenkillä jonkin verran. Ranskalaisia, saksalaisia. Maratoonarit tunnistaa, nuo kisakoirat.  

Vilho kulkee virran matkassa kohti Tiberin saarta, Isola Tiberinaa. Joessa oleva pieni saari on muinaisen Rooman ytimessä tai ehkä oikeammin ytimen kohdalla, sillä tärkeät rakennukset ovat kaikki virran itäpuolella.

Annikki on puolestaan tehnyt kauppareissua tuttuun ja erinomaiseen Agora-markettiin miltein kotikadulla. Hän on liikkeellä 0945-1128.

Vilho nauttii kovasti jokivarren keväästä. Täällä näkyy liejukana sillan jalankupeessa, yksi merimetso ja linnut laulavat keväisesti puissa katuvarressa. Myöhemmin Vilho kuulee selvästi tiltaltin. Kottaraishavainto jää epävarmaksi, mutta kevät on täällä jo pitkällä, siitä ei ole epäilystä. 

Vaihtaessaan Teveren toiselle rannalle Vilho tekee pienen lisäkierroksen, mutta pääsee sitten tasavallan ajan temppelien luo ja kohti Bocca della Verità -aukiota. Täällä on tuo yksi tunnetuista nähtävyyksistä Roomassa, kirkon seinään kiinnitetty kivinaama, joka mahdollisesti on ollut läheisen temppelin viemärinkansi. Vilho painelee kirkon ohi.

Kirkon takana, samassa korttelissa, Susivuori yrittää päästä kovasti liikennöidyn kadun ylin ja Circo Massimon puolelle. Se onnistuukin lopulta, vaikka liikennevalojen lisäksi harmina on porukka, joka tekee tiemaalausta. Nyt urakkaan onkin erinomainen hetki. Pian Vilho huomaa, että suunta on sumppu, koska maratonkylään ei pääse täältä koukkaamaan ja koipeliini juoksee samoilla valoilla takaisin.

Circo Massimo on tänä päivänä valtava ulkoilu/viheralue, vihreällä nurmella ja osittain hiekalla oleva pitkän pitkä soikea, antiikin rata-alue. Alue on valtava ja siksi tällä vanhalla kilparadalla voi järjestää tapahtumia ja vaikkapa maailmanmestaruuden juhlimisia. Vilho painelee sivua pitkin useiden myyntitelttojen ohi ja miettii, mistä pääsee sisälle villageen ja kiertämään pakollista "yhteistyökumppanien" täyttämää messualuetta. 

Perjantai kun on ja kello on vasta tulossa 11, niin täällä on oikeasti aika hiljaista ja Vilho pääsee pian kiertämään riittävän kauas eli sisäänkäynnille ja kieppumaan karsinoissa kohti varsinaista aluetta. Ihmisiä ei vielä tungeksi.

Numero saadaan alueella aluksi ja sitten kierretään koko rakennettu telttaleiri kohti sitä viimeistä rastia, joka on kisarepun ja paidan saaminen. Sisätilassa tässä ollaan, mutta koska paikka on pitänyt rakentaa, se on kohtuullisen pieni (eikä mikään viime vuoden kongerssikeskus). Vilho jopa löytää itsensä muurista, jossa on kaikkien juoksijoiden nimet; tähän hän ei pitkää aikaa käytä, mutta kirjain on helposti kohdalla ja sopivasti katsomiskorkeudella. Seuraavaksi Vilho laukkaa kohti "maalia" ja saa XL-paitansa ja komean Joma-merkkisen reppunsa.Tämän vuoden teemaväri on musta ja jälki on, kuinka ollakaan, tyylikästä.  Kello on pian 1030 ja Vilho voi aloittaa vapaa-aikansa.Vapaa-ajan aluksi Vilho pakkaa numerokuorensa ja uuden reppunsa... siis vanha reppu pakataan uuteen, sillä pakasta vedetty kapsäkki on isompi ja yllättävän pätevä. Näin sitä mennään, kisamannekiinina, mutta musta reppu ei huuda, vaan sen kanssa voi sopeutua muiden luurikäsien joukkoon.

Vilho menee Bocca della Verità'n luo uudestaan ja aika nopsasti sisään itse kirkkoon. Tämä on yksi paikoista, mitä Vilho on etukäteen miettinyt ohjelmakseen. Basilica di Santa Maria in Cosmedin on komea kirkko ja sisältää hyvinkin antiikkisia osia. Nätti torni on selvästi uudempi, mutta hieno sekin, leimallisen italialainen. Vilho on lopulta myös kirkon alla antiikin ajan kryptassa, tämä taitaa olla 700-luvulta ja sisältää hyllyt pyhimysten uurnille. Pieni, kolmilaivainen krypta ei ole huonetta suurempi. Portaiden yläpäässä on nuorimies vähän vahdissa. Vilho puhuu tämän kanssa muutaman fraasin - krypta on auki, toivotaan pientä offertaa. Vilho on varannut aamulla viimeisenä mukaansa kolikoita, ja pistää kuppiin euron. Alhaalla on kolme ihmistä, mutta pian Vilho on yksin ja katsoo kaikki rauhassa. Vähänhän täällä on, kuusi pylvästä ilman jalustaa ja pieni alttari: alttarin jalustakivi lienee roomalainen kilometripylväs. Seinillä tusinan verran uurnahyllyjä ja rakenteessa massiivisia roomalaisia peruskiviä. 

Paikassa ei ole yhtään mitään tärkeää, siksi se on Vilholle tämän matkan varsinainen alkupiste. Ulkona on liian suuri jono valokuvaan Boccalle, kirkossa on vain kourallinen pyörimässä ja muinaiseen kryptaan ei tule enää ketään. Vilhon teemana ovat varhaiskristilliset kirkot ja tässä ollaan oikeasti yhdessä sellaisessa, piskuisessa, kolmilaivaisessa kryptassa maan alla.

Vilho lähtee ja puhuu jäähyväisfraasit nätisti italiaksi pojan kanssa. Hän katsoo vielä kirkon muutkin osat, merkilliset aikakausien sekoitukset ja sisäistymiset. Näitä tällä alueella on, lainattuja pylväitä, kierrätettyjä pyhäkköjä ja kiviä uusissa muureissa tai uudelle isännälle. 

Ulkona on yhä liikaa jonoa Totuuden suulle, Vilho saa hyvät kuvat japanilaistytöstä tällä kohteella, sillä aidanraosta pääsee sivukuvaamaan. Sitten alkaa marssi kotiin. Aurinko on kirkkaana taivaalla aivan kuin aina Italiassa. Usein Vilho miettii, että menneessä Roomassa lienee paistanut sama aurinko, kesän tullessa kyltymätön ja kuuma, aina kirkkaudessaan kuvaamaton.