3.1 San Pietro eli Pietarinkirkkoon auringossa jonottaen

 Vilho nousee 0809 ja päivä alkaa kirkastumaan kovaa tahtia Susivuorten viidennen kerroksen asuntoon. Nautitaan aamupalaa ja kerätään loput varusteet. On lauantai, kolmas matkapäivä ja ohjelmaan on merkitty San Pietro.

Vilho on pistänyt kristikunnan suurimman kirkon tälle päivälle ohjelmaksi sen takia, että vaikka kisa onkin tulossa ja vie kovasti huomiota, pitää ohjelmaa olla, ettei ihan päästetä päiviä karkaamaan. Kirkko on valittu siksi, että se on lähellä, eikä edellytä varsinaista matkustelua tai muuta seikkailua. 

Kohti suurta kupolia lähdetään 0940 ja Pietarinkirkonaukiolla käy ilmi, että jono kirkkoon on valtavan pitkä ja nyt se kulkee itse aukiolla. Pohjoisempana kirkon kupeessa on vain ennakkovarattujen kävijöiden jono, mutta nämäkin jonosijainnit ovat kyllä vaihdelleet. Annikki ehdottaa jo toista kohdetta, mutta Vilho pitää pintansa. On helpompi jonottaa kuin lähteä jonnekin seikkailemaan. Vilho on kerännyt edellisenä päivänä kaikilla reissuillaan n. 22 000 askelta ja se tekee puolimaratonin verran matkaa. Tuo tuntuu jaloissa ja tänään pitää edes yrittää pienempää "tulosta". 

Jonossa ollaan pitkään, yli tunnin, mutta sää on aivan täydellinen, lämmin muttei kuuma. Pikkuisen pilviä tulee taivaalle, mutta aurinkoinen päivä on menossa ja paidassa ja pusakassa pärjää enemmän kuin hyvin. Kelpaa jonottaa ja ottaa kisaa siitä, kuka näkee enemmän mustia kisareppuja ja -paitoja.

Turvatarkastuksesta kaksikko pääsee 1149 ja tavaroiden läpivalaisu on aika muodollinen tapahtuma. Sitten onkin melko väljää, eikä suuressa kirkossakaan ole häiritsevää ryysistä. Se pitää kyllä todeta, että Italiassa tottuu pian ryysistelemään, eikä keskisuurista väkijoukoista enää hetken päästä hätkähdä.

Vilhon on valmistautunut tällä kertaa kirkkovierailuun ja lukenut oppaat, tehnyt jopa muistiinpanoja. Suuri kirkko on Vilholle kuitenkin jonkinlainen museo taideteoksineen, toki teoshan talo on itsessäänkin. Mutta paikan nähtävyydet mennään nyt tässä tekstissä muutamalla kärjellä. 

 Vilhon pääsyy Pietarinkirkkoon saapumiseen on tietysti Pietà. Michelangelon nuoruudentyö on nykyään suojalasin takana, mutta eipä tuo haittaa. Marmoripatsas kuvaa Mariaa ja hänen kuollutta poikaansa. Teos on tehty 1499-1500 ja tänne se on tuotu 1519.

Ensimmäisenä Vilho kiinnittää huomionsa patsaan suhteelliseen pienuuteen. Ehkä sitä korostaa teoksen jonkinlainen herkkyys, oikeastaan hauraus. Työ on täynnä yksityiskohtia, mutta silti kuuluisa asetelma hallitsee. Voi olla typerää todeta, mutta Kristus ei ole tässä päähenkilö, vaan lapsensa menettänyt äiti, Maria. Vilho on huomaavinaan etäisyyden takaa, että Jeesuksen kasvot ovat suurpiirteiset, eivät mitenkään äärimmäisen tarkat. Sama koskee toki muutakin veistoksessa, kokonaisuuden ja hetken kuvauksen viedessä päähuomion.

Teos on merkillisellä tavalla moderni. Kenties osaavampi tulkitsija sanoisi, että se on ajaton, mutta Vilho pohtii vuoden 1500 veistotaiteen antiikin esikuvia. Antiikin veistokset olivat mykistäviä, mutta niissä oli usein vahvasti poseeraamista ja kenties jykevyyttä. Pietà on dynaaminen ja merkillisen kevyt majesteetillisuudessaan. Susivuoren mielestä työ on maalauksellinen. Sen tyylissä on mestarillisten sivellinvetojen henki.

Toinen kärki Vilhon kirkkovierailussa on vanha Pietarin patsas valtaistuimellaan. Tämä tumma teos on nykyään Arnolfo di Cambion nimissä  ja 1200-luvulta. Nykyään patsas on jäänyt sivuun ja suojaan, parikymmentä vuotta sitten katoliset kävivät sipaisemassa sen jalkaa ja siitä jalkaterä on sileä nykyäänkin. Nyt teosta ei tunnuta huomaavan lainkaan. Vilho pohtii hetken vuoden takaista Laokoön-asetelman, kenties planeetan keskeisimmän veistosryhmän kohtaamista viereisessä Vatikaanin museossa. Susivuoret hiljentyivät sitä katsomaan ja kuvaamaan, mutta väkijoukossa moni vain käveli ohi. Vilhon yleistieto on enemmän aukkoja kuin kartoitettuja kohtia, mutta silti nykyään jää tunne siitä, että se kuuluisa vanha sivistys on siellä missä kaikki muutkin vanhentuneet asiat. 

Susivuoret käyvät ns. alakerrassa, jossa on paavien ja muiden merkkihenkilöiden hautoja, Pietaria myöten. Täältä (kellarista) Vilho nostaa esille meidän valtionpäämme Kristiinan haudan.

Kristiina-kuningatar (Drottning Kristina) oli vallassa 1644-1654, nimellisesti jo aiemmin. Kristiina luopui Ruotsin kruunusta 1.6.1654 ja lähti Roomaan, Vatikaaniin. Hän kuoli katolisena ja hautansa on nyt täällä, vaikka naisia näissä holveissa on vähän haudattuna.

Vilhon mielestä on jotain perin ruotsalaista siinä, että Kustaa II Aadolf oli ahkera uskonsotija ja kuoli tunnetusti Lützenin taistelussa sotiessaan katolisia vastaan kunnioittavassa 37 vuoden iässä. Tytär silti kääntyi katoliseksi ja lähti seurapiiri-influensseriksi Roomaan. Mutta yhtä kaikki Kristina on meidänkin kuningattaremme ja tietysti valtavan kiinnostava henkilö.

Haudassa muuten lukee: -- gothorum, svecorum vandalorumqve reginae -  ilman internettiä Vilho osaa koko hautakirjoituksen suomentaa, sitaatissa seisoo suurinpiirtein "goottien, svecojen (sveojen) ja vandaalien kuningatar". Oppineemmat ovat varmasti kertoneet sopivat sovitukset noille kansoille, mutta Vilho pelkää pahoin että taas ollaan vandaalien kirjoissa tässäkin litaniassa. 

Susivuoret ovat Pietarinkirkossa puolitoista tuntia ja jonossa vierähti varmaan saman verran.  

 

 

2.2. Kävelyä, kauppoja mutta myös kunnon kahvit

 Vilhon paluumarssi jokivarren katuja on oikein mukava, mutta jalkoja käy sääliksi. Tänään kertyy askelia, mutta näin on laskeskeltukin.

Trasteveren puolella Vilho näkee tutun rännimäisen kadun, joka kulkee selvästi rantakatua alempana, vaikkakin samaan suuntaan.  Siellä näkyy piskuinen baari ja Vilho päättää tarttua mahdollisuuteen saada reissun ensimmäinen kunnon kahvi. Kello on vasta vähän yli 11, joten cappuccinoa juovat vielä muutkin.

    Baarin otsikko on "Snack bar". Ehkä vähän nuhjuisena ja melkoisen pienenä, paikka onkin oikeanlainen. Täällä kahvi on hyvää, sillä paikan ulkonäöllä ei koreilla. Snäkkipuolella on tuoreita leipiä ja seinällä piskuinen lounaslista. Baarissahan on vain kourallinen paikkoja, mutta väkeä töissä useampia. Kaikki kolme asiakasta ottavat cappuccinon. Vaahto on vahvaa, kahvi hyvää ja Vilho saa erinomaisen vastineen rahoilleen 1,50 €. 

Susivuori on omituisella tavalla voitonriemuinen. Numerolappu ja kisapaita on uudessa kisarepussa, on käyty kirkossa ja vähän nähtävyyksillä ja kahvi on antanut energiaa. Loma on alkamassa ja aurinko paistaa. Asiat tuntuvat juuri nyt hyvin mahdollisilta, valoisilta kuin aurinkoinen taivas Tiberin yllä. 

Tänään Susivuorilla on ns. huoltopäivä eli asuntoon kerätään juomaa ja ruokaa, sillä juoksukisa on tulossa ja se myös rajaa muuta ohjelmaa, mutta valmistautua voi. Numero on nyt haettu ja kotimatkalla Vilho tutustuu Tigre-supermarkettiin ja tuo sieltä juomia, jugurttia, leikkeleitä ja pikkusuolaista.

Kotona syödään tuorepastaa ja huilataan. Myös Annikki on ollut asioilla läheisessä legendaarisessa Agora-marketissa, jossa valikoimat ovat laajat ja komeat.

Iltapäivällä tehdään vielä tutkimusmatka ihan uuteen suuntaan eli pois päin kaupungin keskustasta ja Vatikaanista. Täältä löytyy Conad ja laaja Eurospin, kummassakaan ei olla aiemmin käyty. Annikki käy ensimmäisessä, Vilho toisessa. Palatessa todetaan, että asunto alkaa täyttyä elintarvikkeista.

Tehokas on päivä, koska illalla Vilho korjaa talon valaisimen ja lisäksi käydään vielä lähikaupassa samalla kun kaupunginosan kirjakauppa tsekataan. Jopa tästä Feltrinellin sivukonttoristo löytyy Ilias klassikosarjassa kielillä vanha kreikka/italia -rinnakkaistekstinä. Suomesta näitä kovia klassikoita ei enää saa Akateemisesta, jossa aikoinaan oli englanniksi tuplattuina latinan ja kreikan klassikoita täydet sarjat.  

Susivuoret käyvät suhteellisen ajoissa nukkumaan. Nyt ollaankin oltu vahvasti liikkeellä, joskin  kaksikolle sopivan rahvaanomaisesti vahvasti kaupoissa.

2.1 Circo Massimolle kesäkelissä numero ja kirkko mielessä

 Tiberin rannalla on kesäistä, kun Vilho marssii vauhdikkaasti pääsuuntana etelä ja aurinkoa vastaan. Susivuoret ovat hämmentävästi nousseet jo ennen kahdeksaa (0740) ja Vilho on ampaissut asunnon rappuun 0908.

Emännän kanssa tuli onneksi puhetta aiheesta ja Susivuoret saivat toisen avainnipun. Vilholla on siis taskussa kaksi avainta ja kaksi jää Annikillekin, alaoveen ja asuntoon.

Päästyään läpi siitä kuuluisasta ja tutusta Cavalleggerin rännistä ja Janiculumista, Vilho tupsahtaa Tiberin vilkkaasti liikennöidylle rantatielle. Susivuori hakeutuu lähelle vettä ja alhaalla, oikeastaan jokiuomassa, kulkee kevyen liikenteen väylä, nykyään tänne on piiretty pyörätiekin, fillareita on harvakseltaan.

Juoksijoita, Vilhon tulevia kisakavereita on kuitenkin joen partaalla valmistavalla lenkillä jonkin verran. Ranskalaisia, saksalaisia. Maratoonarit tunnistaa, nuo kisakoirat.  

Vilho kulkee virran matkassa kohti Tiberin saarta, Isola Tiberinaa. Joessa oleva pieni saari on muinaisen Rooman ytimessä tai ehkä oikeammin ytimen kohdalla, sillä tärkeät rakennukset ovat kaikki virran itäpuolella.

Annikki on puolestaan tehnyt kauppareissua tuttuun ja erinomaiseen Agora-markettiin miltein kotikadulla. Hän on liikkeellä 0945-1128.

Vilho nauttii kovasti jokivarren keväästä. Täällä näkyy liejukana sillan jalankupeessa, yksi merimetso ja linnut laulavat keväisesti puissa katuvarressa. Myöhemmin Vilho kuulee selvästi tiltaltin. Kottaraishavainto jää epävarmaksi, mutta kevät on täällä jo pitkällä, siitä ei ole epäilystä. 

Vaihtaessaan Teveren toiselle rannalle Vilho tekee pienen lisäkierroksen, mutta pääsee sitten tasavallan ajan temppelien luo ja kohti Bocca della Verità -aukiota. Täällä on tuo yksi tunnetuista nähtävyyksistä Roomassa, kirkon seinään kiinnitetty kivinaama, joka mahdollisesti on ollut läheisen temppelin viemärinkansi. Vilho painelee kirkon ohi.

Kirkon takana, samassa korttelissa, Susivuori yrittää päästä kovasti liikennöidyn kadun ylin ja Circo Massimon puolelle. Se onnistuukin lopulta, vaikka liikennevalojen lisäksi harmina on porukka, joka tekee tiemaalausta. Nyt urakkaan onkin erinomainen hetki. Pian Vilho huomaa, että suunta on sumppu, koska maratonkylään ei pääse täältä koukkaamaan ja koipeliini juoksee samoilla valoilla takaisin.

Circo Massimo on tänä päivänä valtava ulkoilu/viheralue, vihreällä nurmella ja osittain hiekalla oleva pitkän pitkä soikea, antiikin rata-alue. Alue on valtava ja siksi tällä vanhalla kilparadalla voi järjestää tapahtumia ja vaikkapa maailmanmestaruuden juhlimisia. Vilho painelee sivua pitkin useiden myyntitelttojen ohi ja miettii, mistä pääsee sisälle villageen ja kiertämään pakollista "yhteistyökumppanien" täyttämää messualuetta. 

Perjantai kun on ja kello on vasta tulossa 11, niin täällä on oikeasti aika hiljaista ja Vilho pääsee pian kiertämään riittävän kauas eli sisäänkäynnille ja kieppumaan karsinoissa kohti varsinaista aluetta. Ihmisiä ei vielä tungeksi.

Numero saadaan alueella aluksi ja sitten kierretään koko rakennettu telttaleiri kohti sitä viimeistä rastia, joka on kisarepun ja paidan saaminen. Sisätilassa tässä ollaan, mutta koska paikka on pitänyt rakentaa, se on kohtuullisen pieni (eikä mikään viime vuoden kongerssikeskus). Vilho jopa löytää itsensä muurista, jossa on kaikkien juoksijoiden nimet; tähän hän ei pitkää aikaa käytä, mutta kirjain on helposti kohdalla ja sopivasti katsomiskorkeudella. Seuraavaksi Vilho laukkaa kohti "maalia" ja saa XL-paitansa ja komean Joma-merkkisen reppunsa.Tämän vuoden teemaväri on musta ja jälki on, kuinka ollakaan, tyylikästä.  Kello on pian 1030 ja Vilho voi aloittaa vapaa-aikansa.Vapaa-ajan aluksi Vilho pakkaa numerokuorensa ja uuden reppunsa... siis vanha reppu pakataan uuteen, sillä pakasta vedetty kapsäkki on isompi ja yllättävän pätevä. Näin sitä mennään, kisamannekiinina, mutta musta reppu ei huuda, vaan sen kanssa voi sopeutua muiden luurikäsien joukkoon.

Vilho menee Bocca della Verità'n luo uudestaan ja aika nopsasti sisään itse kirkkoon. Tämä on yksi paikoista, mitä Vilho on etukäteen miettinyt ohjelmakseen. Basilica di Santa Maria in Cosmedin on komea kirkko ja sisältää hyvinkin antiikkisia osia. Nätti torni on selvästi uudempi, mutta hieno sekin, leimallisen italialainen. Vilho on lopulta myös kirkon alla antiikin ajan kryptassa, tämä taitaa olla 700-luvulta ja sisältää hyllyt pyhimysten uurnille. Pieni, kolmilaivainen krypta ei ole huonetta suurempi. Portaiden yläpäässä on nuorimies vähän vahdissa. Vilho puhuu tämän kanssa muutaman fraasin - krypta on auki, toivotaan pientä offertaa. Vilho on varannut aamulla viimeisenä mukaansa kolikoita, ja pistää kuppiin euron. Alhaalla on kolme ihmistä, mutta pian Vilho on yksin ja katsoo kaikki rauhassa. Vähänhän täällä on, kuusi pylvästä ilman jalustaa ja pieni alttari: alttarin jalustakivi lienee roomalainen kilometripylväs. Seinillä tusinan verran uurnahyllyjä ja rakenteessa massiivisia roomalaisia peruskiviä. 

Paikassa ei ole yhtään mitään tärkeää, siksi se on Vilholle tämän matkan varsinainen alkupiste. Ulkona on liian suuri jono valokuvaan Boccalle, kirkossa on vain kourallinen pyörimässä ja muinaiseen kryptaan ei tule enää ketään. Vilhon teemana ovat varhaiskristilliset kirkot ja tässä ollaan oikeasti yhdessä sellaisessa, piskuisessa, kolmilaivaisessa kryptassa maan alla.

Vilho lähtee ja puhuu jäähyväisfraasit nätisti italiaksi pojan kanssa. Hän katsoo vielä kirkon muutkin osat, merkilliset aikakausien sekoitukset ja sisäistymiset. Näitä tällä alueella on, lainattuja pylväitä, kierrätettyjä pyhäkköjä ja kiviä uusissa muureissa tai uudelle isännälle. 

Ulkona on yhä liikaa jonoa Totuuden suulle, Vilho saa hyvät kuvat japanilaistytöstä tällä kohteella, sillä aidanraosta pääsee sivukuvaamaan. Sitten alkaa marssi kotiin. Aurinko on kirkkaana taivaalla aivan kuin aina Italiassa. Usein Vilho miettii, että menneessä Roomassa lienee paistanut sama aurinko, kesän tullessa kyltymätön ja kuuma, aina kirkkaudessaan kuvaamaton.

  

1.2 Roomaan, Italiaan ja ripaus kansoja, kulkuvälineitä ja kaaosta

 Koneessa Vilhon vieressä istuu amerikkalaistuneita kuubalaisia nuorenparin verran ja osa edellisten polvien kuubalaisista on puolestaan Annikin rivillä. Tämä onkin sopivaa esimakua matkalla Roomaan, paikkaan jossa kaikkien kansakuntien edustajat kulkevat kaikkialla puhelin kädessään.

Kello 1738 Airbus A-319 on maassa Fiumicinossa, Italiassa. Jo 1752 Susivuoret pääsevät koneesta ja suunnistavat kyltin "Ritiro di bagagli" mukaan matkalaukkuhihnoille, kuitenkin käyden WC:n kautta. Hihnalla ollaankin jo 1757, joten nopeaa on toiminta ja tovi odotellaan laukkuja numero 25:ssä. Paikalle pölähtää myös italialainen teini-ikäinen koululuokka. Kaikkiaan laukkualueella on paljon porukkaa, suorastaan vipinää. Annikki ostaa heti alueelle saavuttuaan liput junaan yhdestä paikan automaatista.

1813 saadaan molemmat laukut ja Susivuoret laukkaavat kuin kotoisalla Vantaalla konsanaan kohti juna-asemaa, kovana intona ehtiä seuraavaan mahdolliseen junaan.

Ulkona on sopivan lämmintä, sopivan viileää, mutta ensimmäinen tuoksu ulkomaailmassa on voimakas tupakansavu, sillä useampi käryttää jossain ulko-oven tuntumassa. Susivuoret porhaltavat laukkuineen oikealle niin pitkälle kuin pääsevät, sitten on pakko ylittää tie ja päätyä vähitellen portaille jotka ovat aseman "putkessa". Eivätkä liukuportaat ylös toimi: Vilho ottaa päivän ensimmäisen porras-spurtin kahdella laukulla.

1823 Susivuoret ovat jo junassa, hämmästyen itsekin nopeaa toimintaansa. Juna lähtee 1827/8 aika lailla aikataulun mukaan. Aurinko on juuri laskenut, koneessa nautittiin vielä ilta-auringosta. Väkeä on vaunu sopivan täynnä, monesta sellaisesta maasta, mistä on varaa matkustaa sinne minne muutkin matkustavat. 

1859 Susivuoret ovat Trasteveren asemalla jäätyään pois ensimmäisestä kyydistä. Vilho voimistelee laukut alas-ylös seuraavalle raiteelle, numeroltaan 6. Kello lyö 1901. Vaihdetaan Viterbon junaan ja sillä ajetaan yksi väli tutulle Roma San Pietro -asemalle kello 1906-13.

 Susivuoret ovat kuin kotikunnailla noustessaan junasta melko pehmeään iltaan Monte del Gallon takana. Nyt kuitenkin tuttu kukkula vain kierretään ja kävelysuuntana on aluksi Vatikaani, jotta laiturilta päästään alas pääväylälle, tutulle Gregoriolle. Via Gregorio VII on samanainen kuin ennenkin, nyt pitää vain totuttautua taas liikenteen vilkkauteen ja meluun, samoin siihen että porukkaa on melkein aina paljon. Taivas on jo musta, mutta vipinä pitää yön loitolla ja tuttu Rooma humisee taustalla, sykkii edessä ja takana ja on kaikessa läsnä.

Joskus 1940 paikkeilla Susivuoret kohtaavat parin kilometrin kävelyn jälkeen vuokraajan edustajan Saran ja pääsevät asuntoon. Sen verran on päivä ollut pitkä ja fokus on hetken muualla että tarkka kellonaika ei jää Vilhon mieleen. Asuntohomma on tuttua ja jo 1953 emännöitsijä lähtee ja jättää Susivuoret asunnolle kahden avainnipun kanssa. Annikki antaa hänelle Fazerin suklaalevyn tuliaisena. Pienten suomalaismakeisten tuomisen Susivuoret omaksuivat Kreikassa, jossa kaikkialla vieraanvaraisuus on huikeaa, eikä tulija mielellään saavu tyhjin käsin.

Vilho lähtee heti kauppaan eli Todis-merkkiseen supermarkettiin. Siinä reissussa vierähtää 1953-2022 ja saaliina on vähän syötävää ja juotavaa. 

Illan Susivuoret asettuvat viidennen kerroksen asuntoonsa. Vatikaani ja Pietarinkirkko on lähellä, kirkon voi jopa nähdä keittiön ikkunasta. Kerrostalo on suuri ja vähän uudenlainen asumus muutenkin Susivuorille. 

Lomanodotus, pitkä päivä ja talvi painavat Susivuoria. Väsymystä ja kireyttä ilmenee, asettumisessa on aina puuhaa vaikka kuinka paljon ja turhaa tulee myös tiuskittua. Mutta harjoitus pysyy hienosti kasassa ja nukkumaan päästään ennen kello yhtä tietoisena siitä, että loma on alkanut. Ollaan Italiassa, eikä mikään ole oikein paikallaan, mutta kaikki on kohdallaan, ainakin asettumassa.

1.1 Lentoasema ja muita matkailuun tarvittavia juttuja

Ensimmäisenä matkapäivänä Vilho on lomalla ja kotona meno on rauhallista. Nyt voi nukkua jopa yhdeksään asti. Asunnolla tehdään viimeistelytoimenpiteet sekä pakkauksille että asunnolle.     Vilhon kesäpuutarhan idätykset ja taimitouhut ovat jo hyvällä mallilla, nyt vaan toivotaan, että minikasvihuoneissa taimet kestävät paluuseen asti. Annikki kantaa nyt päävastuun asunnon pistämisestä reilaan, Vilho on kenties häärännyt enemmän aiemmat päivät siivouksen parissa.

Kaikki on valmista. Päivä on tyyni, asteita on kenties nollasta kahteen ja vaikka sää ei ole huono, on harmaata.

Lentokentälle pääsee sen verran helposti, että Vilho lähtee kun on valmis ja Annikki tulee perässä seuraavalla tai sitä seuraavalla junalla, noitahan taitaa mennä kymmenen minuutin välein.

Vilho lähtee kävelemään kotoaan kello 1200.

Tuntia myöhemmin Vilho on jo jättänyt laukkunsa itsepalvelupisteellä ja on tikettien kanssa odottamassa Annikkia, joka saapuu 1319.

Tänään missään ei ole ruuhkia, kaikki sujuu helposti ja taitaa olla eräs helpoimmista ja nopeimmista turvatarkastuksista, sillä tarkastukseen pääsee heti ja useampi linja on kokonaan vapaana.

Niinpä Susivuoret leirityvät pian tutulle paikalle heti turvan jälkeen joskus 1330 maissa ja syövät eväitä, täyttävät vesipullojaan.

Vilholla on aikaa pohtia ja ajatukset ovat tänään matkailussa ja siihen liittyvissä havainnoissa. Matkan alkuvaiheen tunnelmat pitää käyttää hyväkseen ja maistella niitä kuin hienoa viiniä. Jokaisessa vaiheessa on omat tunnelmansa, eikä niitä myöhemmin niin vain tavoita. 

Portilla Susivuoret eivät ole erityisen innostuneita siitä, että hyvin pian käy ilmi, että kone tulee olemaan hieman myöhässä ja syy on oletettavasti silmien edessä. Nimittäin ihan ihkaelävä huoltomies oranssine takkeinen touhuaa jotain Airbus 319:n ohjaamossa. Samainen virtuoosi tulee kohta ulos putkesta tai oikeastaan sen tyven sivuovesta ja menee autolle etsimään varaosia. Aluksi ei palaa tunnu löytyvän, mutta ohjaamon puolelta sitten ilmeisesti. Vilho tietysti koko ajan väittää Annikille, että nyt etsitään jeesusteippiä, jolla kone saadaan fixattua, mutta jotain pienempää huolto löytää ja vie ohjaamoon. Hetken päästä peräti kaksi huoltomiestä oransseissa takeissaan poistuu koneesta, nousee autoonsa ja ajaa tiehensä. Tilanne on selvästi hallussa ja viivytys on edelleen vain muutamien minuuttien luokkaa, kun kenttäkaarinat kuuluttavat ykkösryhmää lippukarsinoille.

Susivuorten kollektiivisessa traumavarastossa ovat tuoreena tammikuun lentojen peruutukset ja siirrot, eikä talven jälkeen toleranssia helposti löydy suuremmille mutkistumisille.

Supliikkimies on koneen suomalainen kapteeni ja vekkulien juttujen seassa hän on myös suomalaisen asiallinen, ja kertoo huollon syyn: ilmastoinnissa on ollut ongelmaa ja sitä on korjattu. Ongelmalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista turvallisuusvaikutusta - tämä tulee kapteenin tarinassa selväksi.  

Mutta pian päästäänkin koneeseen ja kone täyttyy aika helposti ja Susivuoret ampaisevat sisäkaarteesta ja eri riveiltä taivaalle kello 1549. Suuntana on jälleen Rooma.

0. Jokaisena kevättalvena

 Jokaisena kevättalvena jalkakäytävät täyttyvät hiekotussorasta ja joka kerta soraa on täsmälleen sama määrä, hiekanjyvän tarkkuudella. Sulava lumi luo kulkuväylillä tummia tahroja aina samoihin paikkoihin ja lumikasat hupenevat joka kevät samaa tahtia. Taivas on päivisin määrittelemättömän vaaleanharmaa, mutta Pohjolassa jokainen tunnistaa tuon värin. Tuon taivaan nähtyään jokainen Pohjolassa kevättalven alkaneen, ajanjakson, joka kertoo pohjoisen ihmisille aukottomasti sen, että talvi tullaan lopulta voittamaan, vaikka siihen meneekin vielä kauan. Joka vuosi kevättalven alkamisesta menee täsmälleen 75 päivää siihen hetkeen, kun kevät lopulta saapuu. Sen päivän koittaessa jokainen tietää, että kesä tulee, sen voi tuntea kaikilla aisteillaan.

Myöhemmin kesäkuussa, suvi saapuu yhtä kaikkivoipana kuin aina. Kesä saapuu vihreänä ja valoisana, lämmön ja kasvun voittokautena. Alkukesällä pohjoisen kevään hullu riehakkuus muuttuu asteittain kesän huumaksi. Ja silloin ihmiset Pohjolassa tietävät: Kesä ei pääty koskaan eikä talvea tule enää ikinä.

***

Vilhon talvi ja kevättalvi menee töissä, treenatessa ja jonkinlaisessa kurinalaisessa perusleirissä. Talvi on Vilholle duuni, joka pitää hoitaa. Parhaiten se menee pysymällä liikkeessä, väsymällä, treenaamalla, syömällä ja nukkumalla. Mutta on pakko olla jotain tavoitteita ja pelisääntöjä. Vilholla pitää olla harjoituskuri, joka vie miltei joka päivä kuntosalille edes tuokioksi.

Elämäntapaopit korostavat sitä, miten pitää elää joka päivä, eikä vain odottaa aina jotain. Vilho odottaa aina matkoja ja muita erilaisia päivämääriä ja virstanpylväitä. Silti arkikin on oikein siedettävää, mutta arki on arkea ja tavalliset viikonloput vain viikonloppuja. Valitettavasti erilaiset opit eivät ole Vilhoamme muuttaneet, hän laskee päiviä seuraavaan reissuunsa ja valmistautuu siihen antaumuksella.

Nyt matka on taas käsillä, samoin käsillä on kevättalvi täysimääräisenä. Talvi on ollut kunnollinen, kerran tullut lumi on pysynyt ja nyt se lähtee kerralla, pelloilta se on jo poissa ja miltei täysin muualtakin. Eletään maaliskuun viimeistä kolmannesta. Taivaat pitää harmaina nollakeli, joka kuitenkin hitaasti syö loppuja lumia ja puskee toisinaan kaupungin ilmaan vaikuttavan sumun. Päivät ovat jo kuitenkin huomattavan pitkiä ja valoisia. Mutta kevääseen menee aikaa, siksi jälleen kerran Susivuoret lähtevät sitä vastaan etelään.

7. Paluuta asteittain ja aikanaan

 Susivuoret nukkuvat aika hyvin ja melko pitkään. Asunnolla saadaan olla klo 13 asti. Tehdään aamuhommien lisäksi huoltoa ja Vilho vie roskia. Pistetään pakkaukset kuntoon ja lähtö onkin hyvin lähellä kello yhtä.

Susivuoret ovat parin kulman takana maitobaarissa syömässä ja leirittämässä. Täällä tilataan näytöltä annokset, taulu kertoo koska jotain valmistuu ja sitten voi hakea sen tiskiltä Täällä on pieniä koululaisia syömässä jonkinlaista lounasta ja muuta väkeä myös runsaasti. Susivuoret mahtuvat kuitenkin sisään.

Annokset ovat hyvin edullisia ja lähinnä perusruokaa. Vilho syö sekä jotain pastaa että lisää pelmeneitä. Annikki syö tomaattikeiton ja täytettyjä ohukaisia.

Koska lentokenttälinjan päätepysäkki on asunnon takana, aikanaan lähdetään siitä kohti kenttää. Liput Vilho ostaa bussin sisältä automaatista, ne ovat edelleen 4,40 paikallista eli euron tietämillä. 

Kentällä ollaan sitten jo iltapäivällä ja siellä on paljon aikaa käytettävissä. 

Juodaan oluet toisen kerroksen ravintolassa ja lopulta siirrytään varsinaisen salin puolelle ja syödään ihan perinteinen broilerileike salaatteineen ja ranskalaisineen.  Hinta on asiallinen, sitä kympin luokkaa ja onhan se tämäkin kone jo myöhässä Suomen suunnalla, joten parempi edes syödä kunnolla.

Tällä reissulla ollaan oltu lentokentällä koko rahan edestä. Varsovassa asiat käyvät kyllä helposti ja esim. laukkujen kanssa ei ole mitään jonoa, eipä turvatarkastuksessakaan mainittavasti. Finnairin kone on myöhässä ainakin tunnin, nämä kaikki hidastelut johtuvat nyt Lapin nelikymppisistä pakkasista ja sieltä juontavista viivästyksistä.  

Itse lento myöhään illalla on sinänsä nopea ja helppo, koneena on melkoisen tyhjä A-321 ja lentoaikaa vain puolitoista tuntia. 

Vilho on junamatkan ja kävelyn jälkeen kotona aika lailla yhdeltä, Annikki bussilla hieman aiemmin. Erikoinen Vantaa-Varsova -miniloma on takana ja Amsterdam on edelleen jossain edessä kauempana.