16. Gesté jo lähtötunnelmissa tai mitä siellä kaupoilla nyt ajatellaan.

 Tullaan päiviin, jolloin matkalainen tietää lopun olevan lähellä. Silloin takerrutaan aamiaiseen ja puhutaan niistä rippeistä, mitä mitä vielä näillä resursseilla voisi tehdä. Mitä sitä vielä halutaan, miten täyttää matkalaukku viimeisillä tuomisilla. 

Sitten puhutaan siitä, mitä täytyy tehdä. Sellaiset asiat ovat usein aikatauluja, marssijärjestyksiä ja takarajoja. Aikuisten puhetta, kaiken sen loppumattoman kesän, päättymättömän lapsuusilluusion jälkeen. 

Keli huononee, on huono. Nyt jo sataa toisinaan ja lämpötila on laskenut. Maailma on rajoittunut pieneen Gestén kylään, tähän pihan luksusparakkiin. Puut ovat täynnä äänekkäitä kottaraisia. Ikkunat ovat suuria, ulos näkee. Annikki ja Vilho ovat olleet matkalla 29 vuotta, toisen tuntee mutta parisuhteessa pitää esittää toistuvasti tietämätöntä ja tarvittaessa hermostua kun ei ymmärrä. Päiväohjelmasta on yhteisymmärrys ja Vilho osaa ajaa auton kapoisesta portista nyt epäröimättä.  

 Mennään kaupoille ja vettä sataa niin kuin syksyisin on tapana. Laajoilla pelloilla on tuulenvire, moni näistä on vihreä ja Vilho puhuu jotain Annikin mielestä tyhjänpäiväistä tai asiaankuulumatonta. Naakkoja on paljon ja katseen vangitsee kerta toisensa jälkeen joku kyyhkynen, joka pelästyy ja säntää tuuleen. Vilho on kuin pelokas poikanen rattinsa takana, mutta taitava kuin kokenut rekkamies. 

tie, totuus, elämä

Lidl, eväitä matkalle. Sitten hieman myöhemmin tankkaus. Se tapahtuu hypermarketin kupeessa. Taas tulee vapauden kilometrejä. Tankataan markettiketjun asemalla dieseliä. Hinta lienee jotain 2.3 mutta asialla ei ole merkitystä tällä kulutuksella tai näillä kuluilla.  

Rahvaanomaiset Susivuoret ovat jälleen Hyper U -merkkisessä marketissa ja kaiken sen keskellä mitä Ranska voi kansalaisilleen tarjota. Vilholle kynät ovat kaikki kaikessa ja BIC-konsernin valikoima on täällä sekä huikea että halpa. Niinpä ostoskorista tyhjenee hihnalle muutama ateria, lihaa, pieni juusto,  kyniä ja valikoima viinejä.  

Antakaa kuolleiden haudata kuolleet.

Palattuaan asunnolle, Susivuoret tekevät mitä tekevät. Juodaan jotain syödään myöhäinen lounas; ja lopulta Vilho lähtee kävelylle piskuseen Gestén kylään. Täällä on kenties viisi toimivaa liikettä. ravintola, tabac (joka vastaa R-kioskia), kaksi parturia ja elintärkeä leipomoliike patongeille eli boulangerie. 

Kaupungilla on rajansa, sivummalla haisee etelätuuleessa sikala. Susivuorten maamerkki on valkoinen vesitorni. Vilho käy kaalipellolla maistelemassa mitä täällä kaikkialla viljellään. Kaalin lehti on hyvin maittavaa, mutta brasserica-suvusta ei ole selkoa. Katujen loputtua Susivuori palaa vesitornille peltoja pitkin. Aiemmin on nähty taas liitohaukka mutta nyt taivaan täyttävät vain toisinaan lentävät naakat, jokunen kyyhkynen ja aina etsivät lokit. Muuten katse hakee karkaaviin pilviin ja katoavaan aikaan, johonkin mihin vaikuttaminen tuntuu vaikealta juuri tänään ja tässä, mutta periaattessa tärkeältä, merkitykselliseltä.  

Myöhemmin pakataan laukkuja, mielessä hyvästellään tätä paikkaa ja ryhdistäydytään uuteen maaliin. Mielessä on kuitenkin takertuminen hetkeen, siihen miten voisi maistaa vielä palan nykyhetkeä ja ympäröivää ihanuutta. On jo pimeää ja tuuli alkaa nousta. Elämä olisi voinut mennä eri tavalla, tuumii. Mutta kun se elämäni johtaa tälle ovelle, tuolle sohvalle, läheiseen petiin ja näihin tunnelmiin. 

Miten valmis olenkaan kuolemaan näillä reissuilla, pohtii Vilho. Sehän johtuu vain siitä, kun ollaan matkassa kevyellä taakalla, muutaman kassin kanssa. Kuolema tulee tutuksi, kun näkee ihmisten arkea kaikkialla, kyliä ja kaikenlaisia paikkoja. Samanlaisia tarinoita kuin kaikkialla, värit ovat toiset ja mitä lienee reissussa tapahtunut. Mutta pakoon ei pääse. 

Aikanaan tuuli nousee, Susivuorten pikkumaja on kuitenkin hienosti tehty ja pienen huminan lisäksi myrskystä tuntuu vain pesuhuoneen kattoikkunan naputus, kun sade nakuttaa viestiään taivaalta.

Vanha pariskunta ei sovi kaikkea, mutta tunnelman he jakavat täydellisesti. Tiedetään mitä on tulossa, tiedetään roolit ja tekemiset. Juodessaan punaviiniä kuulokkeet päässää Vilho miettii, voisiko rouvan vaihtaa nuoreen hupsuun. Voisi tietysti ja kulkea nämä polut uudestaan, mutta kun ei voi enää eksyä, kun ei voinut aiemminkaan. Usein mielessä on se, miten kauas on kuljettu, harvemmin se miten lähellä ollaan, ihan vieressä.

15. Hiidenkiviä, komissaario Vilho eli Susivuoret Anjoun pelloilla ja suurilla kivillä

 Laadukkaassa ja uudessa kivirakennuksessa Susivuorten ilta on ollut hyvä, yö hiljainen. Aikanaan käy ilmi, että Susivuoret ovat uuden kohteen toiset asukkaat. Kaikki täällä on rouvan miettimää, yksityiskohdat ovat kunnossa ja kaikki hankittu on kunnollista. Lattiat ovat siistit, tasaiset ja kalusteet kunnolliset. Näitä kun kiertää muutaman sadan, alkaa erottaa vajat valioista. Vilho on huomannut, että saippuoita myöten nuori nainen on valinnut sitä mitä haluaisi itsekin, ei halvinta tai helpointa. Annettu Viinipullo on mahdollisesti 15 euron juoma, suomalainen hinta voisi olla 30 €. Nyt tänne on saapunut kuitenkin ymmärtämättömiä barbaareita, viiniinmeneviä suomalaisia Peräpohjolan liepeiltä. 

Susivuoret käyvät tänään ainoastaa lähialueen hiidenkivillä. Viltsu pääsee rakastamaan touhuunsa eli ajamaan pieniä peltoteitä, jotka kaikki lopulta päätyvät pienen kylän kapeille ja mutkaisille, keskiaikaisille kujille. Sanotaan muuten se, että landella ei ole koko ajan kiertoliittymiä, mutta täällä on miljoona stop-merkkiä pienilläkin teillä. Toisinaan paikassa, jossa ei oikein ole suoraa risteystä, vaan muuten vaaraa huolimattomaan liikenteeseen. Vilho on ajanut vain tusinassa maassa, mutta kaikkialla pitää päästä liikenteessäkin siihen paikalliseen kieleen kiinni. Yhtä tärkeää on säilyttää se oma identiteetti, henkilökohtainen käsitys varovaisuudesta, oli takana ajavalla miten kiire tahansa hänelle tutuilla teillä - maailmassa jossa kukaan ei tiedä mitä on seuraavan mutkan takana. 

Ensimmäinen megaliitti on jokivarressa, paikka on luonnonkaunis ja yhtä satumetsäähän tämäkin on. Ranskaa on tullut kehuttua liikaa, mutta metsätkin täällä ovat todella hienoja. Niissä on samaa jylhyyttä kuin Alppien foresteissa, mutta täällä on vieläkin vehreämpää, vieläkin suurempia puita ja kenties suurempi kirjo lajeja.  

Satumetsäseikkailu jokirannassa vie lopulta niitylle. Siellä on nelimetrinen pitkäkivi. Se on kovin samanlainen kuin ne, joita Susivuoret ovat nähneet satamäärin. Mutta vieläkin nämä puhuttavat ja kiehtovat. Päivän autokeskustelut käsittelevät sitä, miten emme ymmärrä menneisyyden ihmisten maailmankatsomusta, sitä sellaista yleistä asennetta, josta lontooksi käytetään termiä "mindset".  Pitkään muuten katsomuksesta käytettiin briteissäkin saksalaista sanaa Die Weltanschauung.  On aika uusi tapa ajatella sitä, mitä ennen todella maailmasta/elämästä ajateltiin. Niillä pelloilla Vilhokin on harhaillut pitkään, eikä ole nähnyt muuta kuin valon taivaanrannassa ja sen miten uutta kasvaa maasta ja miten maahan vanha aina vajoaa. 

Koko hommahan on siinä, että eletään kivikauden loppua, ollaan alkeellisessa maanviljelykulttuurissa. Sitten päätetään pystyttää monien tonnien lohkare jonnekin, tuoda se neljä kilometriä kauempaa ja pistää se sitten pystyyn - usein muiden samanlaisten kivien kanssa tai niiden tähden. Paljon muuta emme tiedä. Susivuoret palaavat autolle, Annikin on vaikea kulkea tässä maastossa, tässä on jyrkkä mäki ja polkukin on mitä on. Ei sentään tarvitse kantaa hiidenkiviä, mitä nyt ne mitä jokaisella on muutenkin matkassa.

***

Myöhemmin Susivuoret seikkailevat pellolle, jossa on Anjoun suuri hiidenkivi. Se onkin massiivinen ja ns. keskellä peltoa aika aukealla paikalla. 

Kotimatkalla on aikaa puhua kivistä, ihmisistä ja järjettömistä hotellihankkeista. Siis siitä, miten Suomessa julkkiset rahoittavat tai ostavat hotelleja korvesta, järkyttyvät sitten siitä, ettei kukaan tule "ihanaan paikkaan" Savon korvessa viettämään pariskuntien luksuslomaa.  

Ihanien paikkojen erikoisasiantuntijat Susivuoret tuntevat suomalaisen korven hienouden ja heillä on aavistus muutamasta muustakin mukavasta paikasta. Vilho piti ensimmäisen hiidenkiven polkua ja paikkaa satumaisena metsänä, unimaisemana jokineen. Mutta menestyskohteeseen tarvitaan muutakin - usein jotain sellaista mitä savolaisessa metsähotellissa ei ole, vaikka se olisi miten kallis. 

Illalla Annikki tekee liharuokaa. Iltapäivällä on ollut liian huono keli olla ulkona, mutta Vilho on sentään piirrellyt jotain. Levätään. Päivällisenä on tournedos-sisäfilepihvejä, jotka ovat Ranskassa kuuluisia. Nämä ovat paksuja filelieriöitä, eivät siis mitään leveitä pihvejä vaan rullamaisia siivuja, jotka mehevyyden takia on sidottu pekonifileellä. Ruoka on hyvää, täyttävää ja viinit sen mukaisia. Ulkona on jo pimeää, pihan takana oleva pajumainen puu heiluu tuulessa, mutta maalaiskylä on täysin pimeä. 

14. Kohti Nantesia, Gestéen

 Yöllä on satanut, oikeastaan se samanlainen aiemmista päivistä tuttu tihutus alkoi jo myöhään illalla. Kieltämättä kehno keli latistaa tunnelmaa, mutta tänään lähdetään ja tällä kertaa mennään aidosti valoa päin. Sää paranee länteen matkatessa.

Tiistaita mennään ja yhdeksältä on herätys, sitten kahvia ja pikkuisen jotain syömistä.  Vilho nostelee tavarat autoon ja tekee lopputarkastuksen, Annikilla on enemmän touhua kokonaisuuden ja varsinkin ruokien pakkaamisen kanssa. 

Jutellaan omistajien kanssa pihalla vielä hetken, sitten maantielle. Näissä kiertoretkissä tulee näitä hetkiä, jolloin ei osata sanoa, mihin ollaan menossa. Tämäkin maa on täynnä kuntia ja kyliä. Mennään kuitenkin pääsuunnassa kohti Nantesia. Melkoisen suuri Angers jää kokematta, sillä Susivuoret ylittävät ison L:n Saumurin kohdalla ja silmäkulmassa kaupunki kirkkoineen ja linnoineen näyttääkin hienolta. Sivuitse jäävät Saumurin merkittävät viinialueet, täältä kun tulee merkittävää kuohuviiniä muun muassa.   Sitten pitkään suuntana on Cholet-niminen kaupunki. Pitää toki vain todeta, että Vilho ajaa minne navigaattori näyttää ja kokonaiskuvaa harvoin retkestä on. Ajaessa ei voi miettiä karttaa, jota ei ole päässä valmiina 

Määränpää on kylä nimeltään Gesté. Postinumeroa kantaa täällä ehkä kunnaksi kutsuttava Beaupréau-en-Mauges, vähän isompi pitäjä tällä alueella.  Ollaan Nantesista suoraan itään ja viinialueena on lähinnä Anjou. Piti Vilhonkin elää vanhaksi, ennen kuin Anjou yhdistyi hänen päässään Angers'iin. Nyt ollaan Loiren eteläpuolella ja aika tasamaalla. Aiempien rosé-viiniviljelmien lisäksi täällä on Muscadet'ta. 

Susivuorten ajomatka kestää 1042-1344 ja siinä välissä on retken ainoa Aldi-käynti välipalatarkoituksissa, juuri mainitun Cholet- kaupungin teollisuus- eli kauppa-alueella. 

Gestéssä Susivuoret saavat avaimen kotelosta, portin auki ja Vilho saa auton hankalasta portista sisään. Puretaan tavarat ja asunto vaikuttaa mukavalta, isäntäväki asuu viereissä rakennuksessa, mutta on vielä töissä. Päätetään käydä kaupassa parin päivän tarpeisiin, joten takaisin autoon ja ulos portista. Nyt homma sujuu helpommin, kun Vilho osaa ajaa riittävän vinoon hieman epäsymmetrisestä tuloaukosta. 

Vallet on se maalikylä, jossa päästään Hyper U -kauppaan ja keräämään taas autonperä täyteen ruokaa ja juomaa. Sitten vuorossa on lepoa asunnolla. Aurinko lämmittää tänä kylmänä päivänä jopa niin, että Vilho juo oluensa pihalla, mutta siirtää jakkaransa aidan viereen ja aurinkoon, Annikki liittyy mukaan. 

Susivuorten sivurakennus on laadukkaasti entisöity, seinät ovat rustiikkisen komeat kivisinä, mutta sisällä on kaikki uusittu ja kunnossa, tyylikkäästi. Tila on lähinnä pitkähkö suorakaide, toisessa päässä keittiö välissä ruokatila ja olohuone ja sitten makuuhuone, jonka sivussa on pesutilat. Emäntä on nuorehko rouva, joka puhuu vain ranskaa. Asiat selvitetään, mutta hän ei ala luennoimaan. Susivuoret saavat alueen viiniä lahjaksi, näin oli muuten edellisessäkin paikassa, täältä tulee mainittua Muscadet'ta.

Totta on, että reissaaminen alkaa Susivuoria painaa ja sanotaanko niin, että uudesta paikasta innostuu hitaasti. Kiertoreissut ovat haastavia, mutta on näissä puolensa. Rattia pitää tietysti olla halukas vääntämään, olkoonkin että edellisessä paikassa ajettin vain portista sisään ja ulos.  

Mutta tiistai on saatu aika lailla hoidettua näillä seikkailulla ja majanvaihdoilla. Vuorossa on reissun viimeinen vähän pidempi majailu, tässä kun ollaan kolme yötä.  

13. Matkailun maanantaikappale eli kun Vilho ei tee mitään Bourgueilin pikkukylässä

 V. Susivuori ei tee yhtikäs mitään kolmantenatoista matkapäivänä. Kaikkiaan tekeillä on varsinainen matkapäivien maanantaikappale. Viltsu nukkuu pitkään ja levättyään hyvin suoritus on vetelä ja vaatimaton. 

Ainoastaan taidepuolella tapahtuu. Ulkona on sen verran keliä, että pientä piirtämistä ja vesiväristelyä voi harrastaa asunnon takaterassilla. Somea päivitettään. Vilho laittaa kuvia pihassa kasvavista peruskasveista: minttu, rosmariini, bambu ja viiniköynnös. Minttu on ns. takaoven kupeessa yhä reippaasti vihreänä, taaempana on valtava rosmariinipuska. Viinit ovat lähinnä koristeina, mutta bambu on täälläkin nopeana kasvajana maisemointihommissa ja näkösuojana. Se onkin kertakaikkiaan mainio kasvi, näköjään heittämällä tuollainen onkivapa kasvaa nelimetriseksi. Vilho tuokin Annikille näytille katkaistun ja kuivuneen bambun, se on kuin kaukaisimman lapsuuden onkivavat tai muinaiset suksisauvat. 

Illalla on taas pihviä ja hyvää on. Myös edullista. Ranskalaiset punaviinit ovat aika rotevia ja tuntuvat toimivan ruuan kanssa aivan eri tavalla. Mutta kaikki ruokiin ja juomiin liittyvä on täällä maailman huipulta. Tuollainen kommentti voi monesta olla liioittelua, mutta missä maassa päästäisiin korkeammalle, sen Vilho haluaisi kuulla. Hyvää ruokaa on joka maassa, mutta tarjonnan leveydessä ja laadussa on vaan eroja. Kaikessa on, jos näin ei olisi, ei kannattaisi matkustaa ja hämmentyä. 

12. Sunnuntaina kävely ja ruuasta puhetta

 Sunnuntaina on kahdestoista matkapäivä ja Vilho tekee vain pitkän reissun takametsässä. Tämä on vaikuttava paikka ja puustoltaan monipuolinen. Lintuja on jonkin verran, pähkinänakkelia, mustarastas, tikkoja, närhiä. Punarinta laulaa yhä miltei kaikkialla, tiaisia on ainakin sinistä ja taliversiota. Tänäänkin auringon paistaessa voi tulla kuuma, mutta pilvessä kun mollukka on, tuuli tuntuu viileältä. Vilholla on paita ja pusakka varustuksena. Villisikojen jälkiä näkyy, ne ovat kovia penkomaan ja etsimään maasta mitä nyt hakevatkaan. 

Susivuoret pystyvät olemaan tuokion jopa oman rakennuksensa terassilla. Luolista puheen olleen tämän talon alla on kaiverrettu luola kellarin kohdalla, siellä vanhoja viinitynnyreitä ja pölynpeittämiä pulloja. 

Yöt ovat pimeitä ja viileitä. Susivuoret syövät päivällä valmisaterian muotoon pistettyjä simpukoita, sen kastikkeesta tai liemestä tehdään tulevaa joulua varten muistiinpanoja .

Ilalla syödään cous-cousia, sen kupeessa on pari pientä makkaraa ja pala kanaa - siis kysymys on Viltsun valmisateriasta, jonka kupeeseen Annikki paistaa lihaa vaaleasta akvitanialaisesta naudasta. Kaikki ruoka on hyvää, pihvit erityisesti. Huomattavaa Vilhon valmisateriassa on se, että cous-cous -settiin kuuluvassa kanapalassa on luuta ja nahkaa mukana, kuten kuuluukin. Suomessa tuosta seuraisi varmaan palokunnan ja pelastajien kutsuminen. Mutta kuten jo Vilho Korsikalla totesi, täkäläiset valmisateriat ovat paikoin kovempia kuin kotimaan juhlavat kattaukset.  

Viiniä kuluu, yö pimenee ja jossain vaiheessa internetkin toimii, varmaan kun muu väki alkaa siirtymään selailemaan uniaan.  

11.2 Siirtyminen Bourgueiliin ja muutakin linnojen välttelyä

 Linnoja riittää kunhan pysyy suuren virran vieressä ja siellähän pysytään. Valkoinen Diesel-Clio matelee Blois'n rantakatuja, joilla 30 on yleinen rajoitus ja 50 maksimi. Etäisyydet kaikkiaan tällä matkalla eivät ole suuria, mutta etenemisnopeus on sitten ihan toinen juttu. On autuaasti auringonvaloa, vielä riekaleet viikonloppua viettävistä kaupunkilaista ja kenties Blois jää Susivuorten taakse ainiaaksi. 

On vaikeaa ajaa suuren virran äärellä, mutta samalla mieleen tulee muutenkin vaikeudet tarttua hetkeen, näihin katoaviin maisemiin. Totta puhuen suuren virran oikeaa rantaa on helppo ajaa, tie on rakennettu korkealle penkereelle ja leveä emäntämme virtaa majesteetillisen vääjämättä päivän kirkkaudessa. Vilhon silmäkulmaan suuri L on lähinnä vaalea, kivinen virta. Itse tie on korokkeelle rakennettu suora väylä. Korokkeen idea lienee ilmeinen, virta voi tulvia, mutta ei saisi viedä tietä mennessään 

Ensimmäinen isompi linnahavainto on Amboisen kohdalla, linna toisella puolella. Tänään linnahommat menevät Vilhon mielestä kyllä järjestäen pieleen. Tälläkin kertaa palataan historialliselle sillalle ja yritetään uudestaan katsoa linnaa vastarannalla. Myöhemmin seikkaillaan kapeilla kujilla linna-alueen takana, käydään kaupassa ja palataan sitten joen yli ja siihen mistä kierrokselle lähdettiin. Sentään Lidlistä on saatu välipalaa.

Toursin jälkeen seikkaillaan etsimään paria linnaa: Château Azay-le-Rideau'ta ja Château d'Isletteä. Samalla alueella on myös kalliioon kaiverrettuja luola-asuntoja, niitä näkyy siellä täällä, mutta varsinainen kohde jota yritetään, on jonkinlainen hassu maakuntamuseo pikkutien päässä, näiden mainittujen linnojen tuntumassa. Luola-asunnot ovat hienommissa kielissä kieltä kutittavasti troglodyyttejä; troglodytique-otsikolla on museoaluekin, Susivuoret kuvaavat sen ulkopuolella olevia luolia, on varastoa ja autotallia. Viltsu alkaa olla aivan täynnä 30- ja 50-rajoituksia, sumppukatuja ja taajamia. Linnoilla tosiaan käydään, mutta vähän niitä näkyy ellei mene alueelle, eikä into riitä johonkin alkaen 12 € lippuihin.

Mutta muitakin linnoja näkyy, osa hyvin, osa heikommin mutta kuten on todettu, chatikat eivät täältä lopu, tuollaisella lempinimellä Susivuoret näitä rakennuksia kutsuvat.  

Päivän ajelu ei ole mitenkään järjettömän pitkä, mutta aikaa menee. Lauantaitahan tässä mennään ja matkaa tulee tänään sellaiset 144 km, siihen lopuksi vielä kauppareissu päälle 26 km. Nimittäin Susivuoret pääsevat seuraavaan maalaispaikkaan Bourgeuil'in viinialueella. Tämä on Loiren harvoja punaviinialueita, taitavat jonkin verran keskittyä Cabernet franc -rypäleeseen. Annikki huomaa, että osa rypäleistä on jätetty korjaamatta, ne ovat tummina ja pieninä loppumattomien köynnösrivien kätköissä. 

Susivuoret saapuvat asunnolle 1529, ketään ei ole paikalla, joten tehdään kauppareissu ja uusi yritys asuntoon on 1644. Ollaan lähellä sitä, että autolla on ajettu pian tuhat kilometriä. Ingrandes-de-Touraine on tämän kyläpahasen nimi.  

Eläkeiän tuntumassa oleva pariskunta on mukava ja osaa lontoota. Asuntovuokraus on uusi juttu ja aika paljon kohteesta kerrotaan, se on sellaine piirre, joka katoaa aikanaan. Ihmisille ei oikeasti tarvitse kertoa kovin paljon, he osaavat löytää lusikat niin sanotusti itsekin. 

Mutta ollaan uudessa paikassa ja juuri nyt vähän viileämpi. Sekään ei ole ongelma, mutta pikkuisen häiritsee asunnon heikko internet-yhteys. Mutta tuleepahan Vilhonkin luettua mukaan otettu Sartren vuoden 1946 esitelmä. Ennenhän luettiin, ei roikuttu koko ajan netissä. Tässä vanhassa talossa on muuten täysi setti Kadonnutta aikaa etsimässä  -romaanisarjasta, löytyy Stendalia ja jotain muuta nykyään pölyttyvää kirjallisuutta. Mutta montaa savua tässä kylässä ei ole, on toki pari viinitilaa. Mutta savuja on sen verran, että iltaisin puulämmitys tuoksuu.

11. 1 Me kodittomat synnyimme lähtemään eli auton pakkaus ja tielle, Blois

 Tuntuu vaikelta ajatella, että menossa on vasta 11. matkapäivä. Mennään lauantaita, miettii Vilho. Saavuttiin sateisena keskiviikkona, joten sille viikolle tulee viisi päivää, nyt kun on uuden viikon kuudes reissupäivä, niin lukema 11 täsmää. 

On oikeastaan kirkasta. Vilho on aamun pakannut autoa ihmeen takkuisena ja puoliväsyneenä. Illalla on valvottu normaaliin tapaan, mutta alkaako Susivuorta reissu painaa. Ei tietenkään ala, näissä matkoissa ei auta kerätä väsymystä reissaamisesta, sellaisen välttäminen on opittava jo nuorempana. 

Vilho vaikuttaa aamulla aika hyödyttömältä, sillä hän viimeistelee vain oman pakkauksensa ja lastaa sitten kaiken autoon. Annikilla on paljon hommaa, hänen on lastattava kasseihin kaikki muonat ja elämän perustarvikkeet keittiöstä ja sen liepeiltä, omien asioidensa lisäksi. Toki Viltsu sitten ajaa ja hoitaa navigointia ja muita diesel-pitoisia juttuja. Näin on toimittu jo vuosikymmeniä, eikä aamulla keskustella työnjaosta, vaan ladotaan asioita eteenpäin. 

Tällä kertaa ollaan hyvin tarkkoja asunnolla, sillä tässä ollaan oltu pitkään ja huushollissa on tilaa ja lokeroita. Lopulta ollaan varmoja, että mitään ei ole jäänyt. Vilhohan käy koko huushollin läpi lampun kanssa. On muuten merkillistä, miten lamppu saa katseen fokusoimaan myös siellä, missä ei ole pimeää. Kontataan lattiat ja katsotaan villakoirien vallassa olevat huonekalujen aluset. Tehdään juuri se, mitä ei huvittaisi. Sitten lopuksi on tärkeää se "iso katse". Vilho katsoo katosta lattiaan, mutta pitää katsoa jotenkin vieraasti. Hyllyn päällä, pikkusen jemmassa on kaksi Susivuorten vesipulloa oikein nätisti, todella hyvässä paikassa. Jääkaapissa on Vilhon energiajuoma ja eilinen kolmioleipä. Nuo eväät jätetään viimeiseksi ja sinne ne jäävät. On kiinnostavaa, miten 9 tuntia Susivuoria kismittää kahden euron eväiden unohtaminen, olkoonkin että Vilho sanoo, että jos jotain aiot unohtaa, niin nuo ovat kyllä halvimmasta päästä. Kylmä fiilis tulee iltapäivällä, kun isäntä kysyy ranskaksi unohtuneesta laturista. Sehän on lopulta jonkun toisen valkoinen apple-piuha, puolirisa ja Vilhon aamulla tarkasti tsekkaama. Aikanaan Vilhoa kuumottaa tuo viesti unohtuneesta laturista, mutta sisällä on tietoisuus siitä, että asuntoon ei jäänyt mitään muuta kuin mainitut kahden euron eväät. 

Jotain minusta kuolee aina, kun lähden asunnosta, tuumii Vilho. Matkustaessa suljetaan elämän episodeja. Me varttuneemmat kohtaamme rajallisuuden, tietäen sen, että tuskin palaamme. Nuorena elää rajattomien mahdollisuuksien illuusiossa, mennään vain eteenpäin. Aikuiset menevät kohti päätyä, jonkinlaista takarajaa, ja siksi koittavat arvostaa nykyhetkeä. 

Lähtiessä pitää rakastaa enkeleitä, jumalia ja onnettaria. Pitää luottaa äärettömästi itseensä, mutta hetkeäkään ei saa uskoa olevansa erehtymätön. Jokaista tiellä liikkujaa pitää epäillä. Nyt puhutaan autoilusta, seikkailusta neljällä kumipyörällä hevosvoimien vauhdittamana. Kosketuksen autoon pitää olla pehmeä, reaktioiden on oltava kovia, katseen herkeämätön. Valo on täällä etelässä kovaa voimaltaan, mutta suloista muuten. Autoilijan on nähtävä minne menee. Vilho on hyvä kuski, jotenkin ilmiasultaan hermostunut ja epävarma, mutta tekemisissään jäätävän harkitseva. Annikin vaivaksi jää kuunnella Viltsun melko jatkuvaa pohdintaa seuraavasta askeleesta, kääntymiskaistasta ja suunnasta,  mutta kuski hoitaa hommansa, maasta ja vuodenajasta riippumatta. 

Matkustaminen on yksi versio julkisuudesta. Ei ole harjoituksia, ei uusintoja eikä yksityisyyttä. Kaikki on suorassa lähetyksessä ja koko ajan on tilanne päällä, aina on totta että "näillä mennään". Jos ajat jostain ohi, uusintaa ei ole, ellet kerrä ja aja koko pätkää uusiksi. Jos mokaat, kohtauksia ei voi peruuttaa. Julkisuutta muistuttaa myös se asia, että kun päivän rehaat lumpuissasi autossa, syöt lounaasi levikkeellä ja puolipissahätäisenä pääset illalla perille, sinun pitää olla edustava asunnon isäntäväellä. Pitää olla kartalla, maansa edustaja ja lisäksi kielitaitoinen sekä symppis. Mutta ihmiset ovat miltei aina mukavia, kohtaamisia on turha pelätä ja tie, yö ja kuolema ovat meille kaikille samoja.