21.3 Santa Prassede

 Santa Prassede on seuraava muinainen roomalainen kirkko, johon Viltsu suunnistaa. Oikeastaan on hämmästys, että täällä on väkeä kuin pipoa. Toisaalta vieressä on iso Mariankirkko, joten ihmekö tuo on. Prassede on jälleen mosiikkikirkko, absidi täynnä loistokkaita bysantilaisia kuvakenttiä. Kenties tätä voisi verrata vaikka Santa Maria in Trastevereen. Susivuoret pyörivät myös San Zenon kappelissa, se on tämän reissun ainoa bysantilaistyylinen mosaiikkikappeli. 

Jossain vaiheessa Vilho sanoo Annikille, että mosaiikkien tyyli on lapsellinen Ravennaan verrattuna. Sehän on totta, ei mosaiikkien tyyli riitä, taitoa pitää olla. Tässä kappelissa ne ovat hienoja, mutta jonkinlaista sekundaarista tyyliä on tässä hienossa kappelissa.

Matka on miljoonien valokuvien toivoton trippi muistikorteille, pilvipalveluihin ja kovalevyille. Ja jossain siellä kaiken materiaalin sopukoissa on kuvia näistä paikoista,yksityiskohtia Beetlehemin ja Jerusalemin mosaiikeista, lampaista ja Kristuksesta kaiken keskipisteessä. 

Susivuoret ovat tässä hienossa kirkossa melko pitkään. Mosaiikkien takia ja samalla takerrutaan viimeisiin antiikkisiin tunnelmiin tällä reissulla.  

21.2 Colosseumin varjossa eli Oppius ja ripaus Trajanusta sitten Santo Silvestro

 Mooses-patsaan jälkeen Vilhon suunnistusyksikkö jatkaa Rooman kuumilla ydinalueilla aivan suuren amfiteatterin tuntumassa olevalle viheralueelle. Esquilinus-kukkulan eteläinen kantaa nimeä Oppius ja tämä on juuri se paikka, minne Susivuoret seuraavaksi saapuvat. Tästä on tosiaan kivenheitto Palatinukselle ja toisaalta Colosseumille, mutta silti paikka on pysynyt ilmaisena, koskä täällä on vain melko vaatimattomat Trajanuksen kylpylän rauniot. Eipä voi olla varma, muistaako Viltsu oikein, mutta Oppius on kyllä aiemmin jäänyt käymättä ja nämä rauniot ja läheinen Neron kultainen talo näkemättä. Susivuoret katsovat vähäiset seinät kuuliaisesti. 

Lähinnä tämän alueen nurkilla joitakin kodittomia, vaikka paikka on kyllä siisti. Rauhallinenkin, sillä näitä raunioita katsovat vain paatuneet arkeopaatit (Vilhon termi, keksitty juuri. toim huom.)  

Melko lähellä on Basilica di Santo Silvestro, joka kulkee myös toisella nimellä. Annikki ihmettelee kirkkovalintaa. Täällä ei ole ketään, kaveri siivoaa oven luona ja Vilho kävelee vain peremmälle tyhjään kirkkoon. Alttaripäässä pääsee alemmaksi, sieltä Vilho löytää muinaiset portaat kryptaan eli mennään yhä alemmaksi. Kellaripuolella ollaankin hyvin arkaaisessa kunnossa olevassa kryptassa. Tila on vaikuttava, vaikka joku voisi sanoa, että tässä ollaan valtavassa perunakellarissa. 

Kokemus on melkoisen italialainen. Käytännössä antiikkinen osa kirkosta on täällä, eikä ketään ole paikalla. Kaarien ja salien lisäksi täällä on vähän jäljellä muinaisista freskoista ja hyvin vähän esineistöä. Mutta verrattuna alttareita ja koristeita pursuaviin  barokkikirkkoihin, tämä tuntuu autenttiselta paikalta. Tämä lienee paatuneen luterilaisen ajattelua, mietti Vilho. Tämänkin paikan päällä on se enemmän tai vähemmän barokkinen aikalaiskirkko kaikilla höysteillä.   

Tuollaista aikakausien harjaamaa kryptaa on vaikea kuvailla, näissä kun ei ole oikein mitään muuta kuin tila, kiveä ja aikaa ladottuna tiiviisiin, liikkumattomiin kerroksiin. 

Ulkona edessä on Rooman hulina, skootterit ja autot, jatkuva melu ja turistijoukot ja kansalaisten elämä täällä kaiken tohinan sisällä. Suurin tohina kuitenkin lähtee itse roomalaisista, heidän kiirestään ja malttamattomuudestaan. Se heille sallittakoon. Täällä ei suomalaisen ole helppoa liikkua, jokainen kulkee kuin Euroopan omistaja, yleensä keskellä ja juttelemaan jäädään mihin vaan, oli minkälainen tulppa tahansa. Kadulla ei väistetä pahemmin, nopeasti liikkuva Vilho saa pujotella aina hiuksenhienosti ties mistäkin loukosta ja lihojen välistä. Mikäs siinä, muukalaisiahan täällä ollaan, mutta Susivuori ei kulje kyllä missään lukuisista kotinurkistaan toisia estäen tahi suoraan päin.

 

21.1 San Pietro in Vincoli eli Mooses mielessä

 Loman loppua kohden Vilho on piskuisen ryhdistäytynyt ja nyt tehdään suunnitelman mukaan vielä kierros maalikylillä ja erityisesti vanhoilla kirkoilla. Metromatkaahan tuo tietysti taas tarkoittaa. 

Vilho on noukkinut Rooman sadoista kirkoista muutaman koko matkalle ja tälle päivälle niitä on kourallinen. Susivuorten iltakeskusteluissa nousee esille se, että kirkkoreissuilla muissa turistiporukoissa on etupäässä katolisia, sitten on brittejä ja saksalaisia, mutta pohjoismaalaiset ja muut protestantit katoavat yleensä massoihin eikä täällä härmäläisiin törmää. 

San Pietron kahlekirkko San Pietro in Vincoli on tietysti tärkeiden pyhiinjäännösten tyyssija, mutta vandaalin edustajia tämä kiinnostaa etupäässä Michelangelon Moosesta esittävän patsaan takia. 

Tässäkin kirkossa on remonttia, mutta Mooses on hienosti esillä, eikä täällä ole mitään ruuhkaa. Tietysti kysymyksessä on kokonainen patsasryhmä, mutta huomion vie Mooses. Tämähän lienee reissun toinen Michelangelo, olkoonkin että siellä tai täällä on hänen aloittamiaan kappeleita tai projekteja, onhan Capitoliuminkin idea vahvasti hänen - siis sen monumentaalinen aukio Campidoglio.  

Tietysti veistos on hieno ja tässä se on hienosti esillä eikä edes järjettömän kaukana. Etupäässä tietysti kuvataan mutta pitäähän tuota katsoakin. Olisi kyllä helppoa todeta, että taidehistorian merkkiteokset ovat merkityksettömiä, mutta eivät ne valitettavasti ole. Tietysti renessanssi on muutakin kuin neljä varmaa ässää suomeksi, sillä tuolloin todella löydettiin antiikin patsaat ja viimeinkin jatkettiin siitä. Veistokset olivat onneksi säilyneet, maalauksia vielä kaivettiin myöhemmin eikä ymmärretty antiikin saavuttamaa tasoa siinäkin hommassa. 

Mooses sarvineen ja laintauluineen on toisenlainen kuin herkkä Pietà. Tämä uskonnon perustaja on vankka mies ja voimansa huipulla. Sitähän varmaan laintaulujen saaminen oli, kansanjohtajan uran kulminaatiopiste. Veistäjä leikkii Mooseksen parralla, massiivisella loputtomalla parralla,  kylänvanhimman vaatetuksen laskeutumisella ja anatomialla. Annikkikin kommentoi, miten Mooses on lihaksikas, salilla on käyty. Silti hahmosta voi aistia väsymystä, vastuuta ja sen tuottamaa taakkaa. Michelangelon Mooses ei ole selvästi... erehtymätön. Kaikki Mooseksessa kertoo voimasta, senioriteetista ja auktoriteetista, mutta Vilhon mielestä mukaan on jälleen pujahtanut se herkkyys. Eihän tämä, kansanjohtajan tunnetuin symboli, julista mitään tai ojentele laintaulujaan, vastuuhan tuossa painaa, ei voima. Taulut ovat vähän kainalossa ja kaikenkokenut kansanjohtaja saattaisi ajatella: Tässä on nyt vielä yksi homma Jahvelta, tuli pari muistiota ja näiden mukaan mennään sitten jatkossa...

20. Tivoliin aurinkokylpyyn eli miten Susivuoret vierailivat Villa Adrianassa

 On pakattu reput ja suunniteltu kaikki etukäteen ja noustu vuoteestakin ajoissa. Susivuoret lähtevät yhdeksän jälkeen kävelemään metroasemalle, tuolle tutulle Baldo degli Ubaldi -kadun mukaan nimitetylle pysäkille. Vaihdetaan Terminissä ja siellä väkeä on aina paljon liikkeellä. Matka seuraavalla linjalla vie Ponte Mammolon asemalle, sillä siellä on Cotral-bussiyhtiön terminaali. 

Terminaalissa ollaan ennen yhtätoista ja liput maksavat vain 1,30. Ne ostetaan automaatista ja kerralla kaikki neljä kappaletta. Annikin osaamista tämä ja selvityksien tulosta: Seuraavan lippuautomaatin sijainnista ei ole tietoa, ei varsinkaan kohdepäässä. 

Taitaapi olla 1155 kun bussi lähtee kaahaamaan Tivolia kohden. Matka menee joutuisasti, kun päästään vähän pidemmälle ja kohta tämä pikavuoro on varsinaisella valtatiellä, joten sitten alkaakin vauhtia olla. 

Puhelimesta on paljon hyötyä nykyään, Vilho seuraa koko ajan Mapsista miten lähellä museoalueen porttia ollaan. Tässä voi reaaliajassa miettiä, minkä pysäkin valitsee, etenkin kun eri vuorojen suosimista pysäkeistä ei ole mitään vahvaa tiedustelutietoa. Taitaapi olla 1,2 km kävelymatkaa jäljellä, kun Susivuoret hyppäävät Tiburtinan tiellä kyydistä ja lähtevät jo vahvasti lämpenevään päivään jalkamiehinä. Tässä on ruutukaavaa ja pitkää katua pitkin päästään jo aika ison osan matkasta, nyt on vielä rauhallistakin kulkea. Samasta bussista hyppää neljä brasilialaista, he kulkevat samaa uomaa.

Vilho tilaa ensimmäisessä löytyvässä baarissa cappuccinot molemmille. Pöydässä istuu varttunut, sivistyneen oloinen pariskunta juomassa omiaan sekä syömässä cornettojaan. He maksavat ja lähtevät raunioiden suuntaan.  Kahvila on hieno ja täällä on paljon viinejä ja selvästi myös ruokaosaamista. Susivuoret juovat maitokahvinsa tiskillä ja Vilho pääsee kolikoista eroon hyvin, juomien maksaessa 2 x 1,60 €.  Hyvää oli, päivä on nyt siirtymässä varsinaiseen tuottavaan vaiheeseen kulkuvälineiden käytön jälkeen.

Kello on 1145 kun Susivuoret pääsevät lippuineen museoalueelle tai "arkeologiseen puistoon", kuten yleensä italiaksi sanotaan osuvammin. Annikki saa lippunsa opettajapassilla ilmaiseksi, Vilhon normaalitiketti on 15 €. Sanotaan heti, että tällä rahalla kovapäiset suomalaiset ovat raunioilla 5 tuntia. 

Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämä koko valtava alue on hänen "huvilansa" aluetta. Italiaksi keisarin nimi on Adriano, sanotaan nyt sekin vielä, että Adrianon villallehan tässä saavutaan. Suomen kielessä on kyllä sopiva vastine latinan ja italian villa-sanalle, nimittäin "kartano". Mutta kartanoita painaa kotimaisessa ilmaisussa se että ne ovat vahvasti sidottuja säätyläiseen aikakauteen, sanotaan karkeasti vaikka vuosiin 1500-1900, mutta suomalaisille kartanot ovat ennen kaikkea 1700-1800-luvun rikkaiden asumuksia. Kuka rakentaisi nykyään kartanon? Luksushuvilan varmasti kyllä, mutta kartanoiden tuotanto on päättynyt ja nykyään niitä vain korjataan, uudistetaan ja myydään kunnille tai pankkimiehille. 

Hadrianuksen huvila tahi piilopirtti oli kuitenkin nimenomaan kartano, jossa myös tuotettiin muutakin kuin elämyksiä. Alueen museossa puhutaan 3000 oliivipuusta tällä alueella.  

Kuten Vilho jo vuosien ja kellonaikojen erikoislähettiläänä totesi, Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämän aikakauden jälkeen kartanoa käyttivät seuraavat keisarit, mutta kuuluisa Konstantinus hylkäsi villan ja jätti sen rappeutumaan 300-luvulla. Hadrianus eli kavereiden kesken Hadde tai Adde oli kova rakentamaan. Kaikki muistavat Hadrianuksen vallin Britanniassa ja Tiberin rannalla on edelleen mahtava Hadden mausoleumi, joka Castel Sant' Angelona nykyään tunnetaan Vatikaanin kupeessa. 

Vilho ei itse asiassa ole tehnyt yhtään kotiläksyjään tämän paikan suhteen, vaan lähtenyt vain katsomaan mitä kesäpäivä tuo. Faktaa on kuitenkin se, että antiikin Rooman peruskohteista, tämä puisto lienee suurin puuttuvat pala Vilholta - näistä tunnetuista matkalaisten kiertokohteista. 

***

Kivi- ja kuoppaluetteloa ei kannata tässä esittää, vaan todetaan vain jotain yleistä alueesta ja Susivuorten kokemuksista täällä. Vieläpä ihan listan muodossa:

- Koko ajan toistuva kesäinen sää hallitsee Susivuorten viimeistä reissuviikkoa. Ulkona tulee käytännössä kuuma ja kevätaurinko on aika säälimätön. Näissä olosuhteissa ei olla koko ajan paita märkänä eikä janoon kuolemassa, mutta asteita on 24 ja ero varjon ja auringon suhteen on raju. On siis kivaa ulkoilla hienossa suvisäässä, mutta kirkkaus ja paikoittainen porotus ei tee kaikesta aivan helppoa. Sää on muuten poikkeuksellisen lämmin, ilmeisesti lämpöennätyksiä tehdään kalenteriin.

- Alue on laaja useine kylpylöineen, urheiluratoineen, teattereineen, temppeleineen ja altaineen. On puutarhoita ja asuinrakennuksia, korkeuseroja ja kivisiä polkuja. Silti täällä ei ole mitenkään hankala infra, päinvastoin lähinnä etäisyydet tekevät touhusta rasittavaa - ja tietysti rakennusten ja paikkojen loputon määrä. Paikka on oikeasti oma kylänsä, jos kaupungiksi kutsuminen on liikaa.

- Tunnetuimman altaan luona on tavallaan kaksi museota, kun esineitä on kahdessa erillisessä tasossa. Pienet kokoelmat ovat hienot ja Susivuorten mieleen. Vielä 1950-luvulla täältä on löydetty komeita patsaita ja esineistöä, tänne tehdyt Parthenonin veistosten kopiot ovat näytillä ja paljon muuta alkuperäistä aineistoa. 

- Luonto on läsnä koko ajan kartanoreissulla. Linnut laulavat aktiivisena ja jatkuvasti kahisevat lehdet vihreiden, pitkähäntäisten liskojen liikkeistä. Susivuoret bongaavat kerttuja ja jatkuvasti äänessä olevan vihertikan. On pääskystä ja kerttuja, tiklejä ja ennen kaikkea peipponen laulaa jo komeasti. Luonto on jo vihreä ja vehreä ja paikkahan on kaunis ja ennen kaikkea rauhallinen. Vanhoja, suuria ja upeita puita, kiinnostavia kasveja ja komeat kukkulat vierellä.

- Rauha. Tämä on autuas paikka Rooman jatkuvan ruuhkan ja melun jälkeen.  Vilho on hämmentynyt siitä, että useimmissa kohdissa laajaa aluetta Susivuoret ovat kaksin, eikä laumoja liiku. Toki joku koululaisporukka on jo lähdössä, kun Susivuoret vasta saapuvat, mutta täällä saa kyllä valokuvansa ottaa pääsääntöisesti ilman muiden matkalaisten häirintää. 

Susivuoret ovat käyneet valehtelmatta yli sadalla raunioalueella, pienemmillä ja vähän suuremmilla. Nyt nautitaan säästä ja reissun viimeisistä päivistä, eikä Tivolissa tarvitse koko ajan olla kauhuissaan siitä, jäikö joku pätkä mosaiikkia näkemättä. Paikka on hieno, mutta ehkä entisöidyt vesialtaat ovat täällä se erikoisin juttu, sitä ei yleensä kohtaa missään. Mutta monesta paikkaa aika on vienyt pääosan esineistä ja kivistäkin, monessa museossa on tämän huvila-alueen esineitä ja mosaiikkeja.  

Kiviä kiertävä kaksikkomme on käynyt Pompeijssa kolme kertaa, Ostia Anticassa kahdesti. Annikille tämä villa-retki on jo toinen. Mutta tänne voisi tulla uudemman kerran, ehkä se lienee paras arvio paikasta. On vaikea sanoa mitä ihmiset odottavat rauniolta löytävänsä. Vilho itse yrittää hahmottaa jollain tavoilla näkemäänsä, mutta lähinnä yhdistellen omien tietojensa sirpaleita toisiinsa. Aiempaa tietoa sovitetaan nähtyyn ja yritetään saada jotain tolkkua raunioiden antamaan informaatioon. Mutta menneisyyden kuvittelemisen Vilho jättää muille ja katsoo mielellään vaikka mainittuja Jeesus-elokuvia, joissa tiimi on tehnyt ratkaisunsa sen suhteen miltä menneisyys näytti ja "miten ihmiset tuolloin elivät". 

** 

Yksittäiset rauniot ovat yleensä jollain näistä neljästä tasosta:

a) karu eli jäljellä ei ole juuri muuta kuin jonkinlainen talonpohjien tuottama pohjakaava ja tieto siitä, että tässä on ollut jotain.

b) osittain restauroiduilla raunioilla puolestaan paikka on kunnostettu siinä määrin, että vierailijan on helpompi kuvitella mitä paikalla on ollut. Vähän enemmän seinää, hieman lattiamosaiikkia ja yksityiskohtia.

c) osittainen vahva restaurointi. Tämä on ns. kolmen pylvään taktiikka, jota Italiassa näkee. Temppelin nurkan - ne kolme pylvästä - kun rakentaa uudestaan kaikesta silpusta mitä löytyy, päästään jo monumentaaliseen mielikuvitukseen. Kolme pylvästä antaa tyylin, mittakaavan ja myös koon. "Tässä oli Herkuleen temppeli". 

d) laaja vahva restaurointi tuottaa jo tunnistettavia paikkoja, taloja, temppeleitä, teitä ja portaita. Näissä on sitten se pieni riski, että jossain vaiheessa on tehty väärä tulkinta tai annetaan katsojalle kokonaisia objekteja, joista puuttuu kuitenkin todennäköisesti suurin osa siitä mitä on oikeasti ollut jossain ajanhetkessä. 

Raunioilla ei tiedä yhtään, mikä on aitoa ja mikä lienee mitäkin kerrostumaa. Tosin paljon voi päätellä, kun näitä kiertää satoja. Annikin riesaksi Vilho usein pohtii, että jos lattiataso on tuossa, niin miten se-ja-se on tuossa. Lienee typerää sanoa, mutta Vilho nauttii jonkilaisesta paikan hengestä raunioilla. Ainakin paikka on sama, usein tosin pitäisi kuvitella erilaiset vesistöolosuhteet, erilainen ympäröivä maailma ja erilaista melkein kaikki muu kuin tuuli ja tähdet.  

Mitä sitten tulee Hadrianukseen ja roomalaisiin, on jo aikoja sitten käynyt Susivuorellekin selväksi, että Rooma on ollut melkoinen kone. Kun tuo kone on ajettu paikalle, sinne on ilmestynyt teitä, kylpylöitä ja akvedukteja, riippumatta ollaanko Britanniassa, Saksassa, Pohjois-Afrikassa tai Sloveniassa. Rooma on tullut paikalle ja pistänyt ensin pystyyn oppioduminsa, ja tämän sotilaiden telttaleirin jälkeen on tullut vähän samoilla spekseillä kaupunki, ja sen ympäristöön aikanaan muutama villa parempi osaisille. 

***

Viiden tunnin jälkeen Susivuoret poistuvat katsoen viimeisenä kreikkalaistyylisen teatterin. Vihertikka on aktiivinen, nakuttelee ja huutelee. Poistutaan alueelta iho hehkuen.  Kävellään takaisin samoille paikoille, missä pysäkki tulosuunnassa oli. Paluubussi tulee pian ja nyt lippujen optinen leimaaminen sujuu jo helpommin. Paluumatka metroverkon piiriin vie puolitunteroisen ja ruuhkaakin on. 

Tivolissa alkumatka menee massiivisen louhosalueen halki. Hyvän kiven saatavuus oli yksi pääsyy paikan valinnassa Hadrianuksellakin. Toinen ratkaiseva tekijä oli Tiberiin liittyvä Aniene-joki, joka helpotti huomattavasti logistiikkaa keisarin kartanon suuntaan. Tuossahan se pieni virta edelleen kulkee, maantien vieressä kohti Tevereä.  

Metromatka alkaa edelliseltä metroasemalta, sillä bussi pysähtyy siinä ja suurin osa muistakin ryntää metroon. Yhden vaihdon jälkeen päästään oikeasti kohti kotia ja iltasella saavutaan väsyneinä, punertavina mutta tyytyväisinä asunnolle.  

19. Monte Cioccio ja pääsiäinen päättyy vähitellen

 Tänään kesäpäivää vietetään jo tutun Aura-ostoskeskuksen takana olevalla mäellä, joka kantaa nimeä Monte Cioccio.

Täältä on upeat näköalat kaupungille ja Apenniineilla näkyy kolmekin eri lumihuippuryhmää. Myös San Pietron kupoli näkyy täältä komeasti. 

Pitäisi hakeutua varjoon, sillä aurinko jo porottaa, mutta Susivuoret löytävät näköalapaikan portailta sopivan leiripaikan ja kauden ensimmäinen ulkopiirtelysessio on tosiasia.  

Ulkona on suomalaisittain kuuma ja kyllähän tässä ruskettuu ja punertuu. Väkeä on paljon liikkeellä, on se kuuluisa toinen pääsiäispäivä ja tänne pääsee myös pyörällä. Monenlaista kulkijaa on liikkeellä, aivan valtaosa on italialaisia. 

Susivuoret ottavat rennosti. On vähän eväitä ja juomia, piirretään ja katsellaan vain komeaa kaupunkimaisemaa, joka rajautuu mainittuihin vuoriin. San Pietron kupoli näkyy täältä suurena ja lähellähän sitä ollaan.  

Aurinkohoidon jälkeen poiketaan Aura-ostarilla ja ennen kaikkea sen PAM-supermarketissa, joka on auki tänäänkin. Nyt varustaudutaan iltaan ja ennen kaikkea seuraavaan päivään. Vilho tuo vettä kokonaisen paketin, vaikka matkaa on hieman. Jostain syystä näinä viimeisinä päivinä vedenkulutus on noussut selvästi.

Kotona syödään edellä mainitun kaupan valmisateriat, sillä tässä ei mihinkään jaksa lähteä. Siten Vilho saa lasagnea ja Annikki munakoisopaistosta. Molemmat ovat ns. kotiruoka-annoksia ketjun keittiöltä ja kelpo ruokaa. 

Tänäkin päivänä kootaan rivejä ja valmistaudutaan huomiseen retkeen. Illalla on tärkeä peli, mutta Napoli voittaa Milanin 1-0 Diego Armando Maradonalla. Vilhon kaksi viimeisintä merkittävää ottelua on mennyt aika lailla pieleen. Hiuksenhienosti. 

*** 

Tänään katsotaan loppuun myös Zeffirellin Kristus-elokuva, onhan yhä Pääsiäinen. Elokuva on kyllä moniulotteinen ja joka kerta siitä voi löytää hämmästyttävää tuoreutta. Oleellista kykyä keskittyä aiheena olevan uskonnon ydinasioihin löytää harvoin näistä leffoista. Monia tietysti edes ajatus uskonnollisesta elokuvasta häiritsee, mutta Jeesus-elokuvat ovat aina historiallisia esityksiä, niissä on mukana Rooman valtakunta ja melko monen asian solmukohtaa eletään juuri vuonna yksi. 

Zeffirelli kuvaa miten juutalaiset kiihkoilijat odottavat sotilas-messiasta ajamaan roomalaiset pois, juutalaisten vanhat parrat taas pitävät vallastaan kiinni ja ylläpitävät äärikonservatiivista systeemiään. Samaan aikaan Rooma on isäntä talossa, mutta joustaa ja osittain myös väistää juutalaisten sisäisissä asioissa. Elokuvan tähti puolestaan puhuu valtakunnasta, joka on taivaassa, muutoksesta jonka pitäisi tulla ihmisille sisäisesti. Aiemmat tahot ymmärtävät jokainen Kristuksen opin oman asiansa mukaisesti tai ovat sitten ymmärtämättä sitä. Lähimmäksi totuutta pääsevät yksinkertaiset kalastajat, messiaan tunnistaneet eri yhteiskuntaluokkien edustajat ja muut vilpittömästi uskosta mukaan lähteneet.  Mutta Vilhoa aina inspiroikin Jeesuksen äärimmäinen radikaalius, hänen kykynsä kyseenalaistaa establishmentin tympeä ja jähmettynyt vanha totuus viiltävän vilpittömällä mutta terävällä viisaudellaan. Ja miltei aina tämä Kristuksena tunnettu kaveri heittää sen kuuluisan pallon takaisin kysyjälle.

18. Pääsiäinen ja sunnuntai - ilmaispäivänä Caracallassa ja Circo Massimolla

 Sää sen kun lämpenee, mutta aamupäivällä on vielä hieman raikasta kotikaupunginosan varjoisemmilla kaduilla ja paikallisilla on edelleen vaatetta reilusti ja toisinaan pipoja. Päivällä lämpötila nousee yli 20:n ja auringossa on kuuma. Vilho usein määrittelee kesän ja kevään eron Suomessa siten, että keväisin kotimaassa hakeudutaan aurinkoon lämmittelemään, mutta kesän koitettua alkaa varjo kiinnostaa enemmän. Roomassa on jo hieman tukalaa kevätauringossa näin hyvän sään päivinä.

Ajellaan metrolla A ja B Circo Massimolle. Väkeä ei ole vielä valtavasti liikkeellä, mutta sitä tulee olemaan. On pääsiäissunnuntai ja Susivuoriakin patistaa liikkeelle monien museoiden ilmaispäivä. 

Nyt valinta on osunut Caracallan kylpylään. Vilhon viime käynnistä on mennyt kaiketi 21 vuotta ja paikka on muutenkin sopiva tällaisena erinomaisena ulkoilupäivänä. Täällä onkin rauhallista. Keisari Caracalla rakennutti nämä vuosina 212-216 ja kompleksi on ollut iso. Suuria seiniä on jäljellä hallimaisista rakennuksista, hieman mosaiikkia ja huoneiden tai oikeammin salien pohjia. 

Ilmaispäivään tämä on hyvä kohde, sillä paljon paikkoja kiertäneelle alue on vaatimaton, vaikkakin merkittävä itse paikkanaan. Täältä on valtavasti myös kalustoa viety niin aukioille kuin museoihinkin. Mutta oikeastaan mitään ei ole täällä enää, mosaiikkeja lukuun ottamatta.

Susivuoret ovat pitämässä taukoa isolla puutarhamaisella alueella ja ovat hakeutuneet varjoon istumaan muutamille antiikinaikaisille rakennuskiville.  Syödään muutamat eväskeksit ja taitaapa Vilho juoda pienen mehutetrallisen viiniä. Italiassa litran ns. pöytäviini maksaa tölkissä 1-2 euroa, usein vaikkapa 1,20 € ja väreinä tarjoilla on rosé, valkoinen ja punainen. Osa näistä juomista on erittäin kelpoja, mikään ei ole yleensä huono. Vilho viinitetra on yksi kolmen setistä (3 x 25 cl) ja setistä on maksettu 1,15 €.

Porukka on muutenkin kuin kesäretkellä ja hyvästä syystä. Nämä ovat kyllä kevään parhaat päivät Roomassakin.

Susivuoret käyvät läheisellä Circo Massimolla. Vilho on käynyt toki siellä parikin kertaa juosten ja lisäksi hakemassa numeroa pari viikkoa sitten, mutta aivan toisessa päässä kuin maalialue, on pieni museoalue ja ilmaispäivän valttikorttia käytetään myös siihen. 

Circus Maximus on vanha roomalainen stadion ja areena. Toki kaikki on täällä vanhaa, mutta tämä lienee jossain määrin se alkuperäinen suuren suuri areena, jossa tapahtumia on pidetty pitkään ennen Colosseumia. Mitään rakennusvuotta ei tästä voi sanoa, sillä paikkaa on muunneltu jatkuvasti. Täällä oli kaksi komeaa egyptiläistä obeliskia keisariajalla ja ne koristavat nyt Rooman aukioita. Aikalaispaavi ne kaivautti 1500-luvulla esille unohtuneesta ja hylätystä kilparadasta.  

Circo Massimosta on jäljellä sen muoto ja Vilhon mielestä se on saavutus. Tämä on nurmipeitteinen viheralue ja se kulkee lähinnä kaakosta luoteeseen. Täällä kaakkoispäädyssä olevalla museoalueella on muutama kivi, muutama kaari rakennetta ja maanalaisia rakenteita. Täällä on myös päätyä koristaneen Tituksen riemukaaren marmoripaloja. Tituksellahan on lähellä, Colosseumin suunnalla toinenkin kaari. 

Vilho on tähänkin ilmaiskäyntiin tyytyväinen sillä tästä paikasta ei olisi koskaan tullut maksettua, mutta onpahan yksi aika keskeinen paikka taas käyty. Arkeologisessa mielessä tämä on merkityksetön, mutta Rooman historiassa paikka on tärkeä.

Paikan säilyminen edes muotona johtuu siitä, että täällä oli metsää ja laidunta keskiajalla. Oli myös viljelypalstaa ja jossain vaiheessa kiveä louhittiin. Mutta rakennusmielessä täällä ei ollut tuhanteen vuoteen oikein mitään ja se on säästänyt siltä, ettei kerrostumia ole syntynyt.  Alue on niin lähellä kuuluisaa jokea, että tänne on myös usein tulvinut vettä ja paikka on pitänyt myös kuivattaa toisinaan. 

Vilhomainen, yksinkertainen ja oppimaton Rooman-kävijäkin voi huomata sen, että Tiberin rantoja ei ole oikeasti koskaan rakennettu kovin ahnaasti. Aivan rannassa ei ole antiikin ajan rakennuksia eikä rikkaiden asumuksia. Lähimmät kuuluisuudet ovat toistuvasti mainitun Bocca della Veritàn tuntumassa, mutta tuolla olikin muinainen satama. Kaivonkannen sijaan Vilhonkin pitäisi puhua Forum Boariumista ja siellähän  on Portunuksen eli italialaisittain Portunon temppeli - eikä Portuno ole vain väärin kirjoitettu Fortuno - ja Portunus oli ovien, avainten, karjan ja satamien jumala. Forum Boarium on tietysti karjatori, jos sen aivan lyhyesti suomentaa. 

Mutta sen verran oikukas ja tulviva on Tiber, että turvallisempaa on ollut elää kauempana itse virrasta. Raadollinen historia ei ole Vilhon lempialaa, mutta Cloaca Maxima muistuttaa myös siitä, että joki on ollut kuitenkin se varsinainen kaupungin pääviemäri. 

***

Susivuoret ovat kuitenkin nyt tyytyväisenä poistumassa Circo Massimolta ja jatkavat Vilhon marathonin starttireitille. Tuntuu ihan hullulta kulkea tässä, kisapäivänä liikenne oli ympäristössä kokonaan suljettu ja tämäkin katu oli täynnä juoksijoita omissa karsinoissaan. Tuosta tuntuu Vilhon mielestä olevan vuosikausia, mutta siitä on tarkalleen kaksi viikkoa.  Tämä tie on Via S. Gregorio ja se kaartaa Colosseumin taakse nimellä Via Celio Vibenna. Tien oikealla puolella on tien nimessä mainittu Celion kukkula joka on suomeksi Caelius. Caelius on tietysti yksi näistä Rooman pääkukkuloista ja Susivuorten vasemmalle puolelle jää puolestaan Palatinus. Vilhon on todella vaikea tottua ajatukseen, että tämä on se sama paikka josta lähdettiin varhaisena sunnuntaiaamuna. Nyt on kesäkeliä ja väkeä on paljon kävelemässä ja erilaisilla pyörävehkeillä, lisäksi tiet ovat täynnä roomalaista liikennettä 

Susivuorten kaartaminen Colosseumin taakse on siinä mielessä onneton, että ajatus piipahtaa ilmaiseksi Palatinuksella on sangen typerä. Paikka on ilmainen, mutta italialaiseen tapaan liput pitää olla ja ne haetaan kioskista, jonne jono on miltei 400 metriä, kiertäen kauas Colosseumin kupeeseen.  Ei tänään sitten tänne, tuumivat Susivuoret.

Kaksikko kulkee Forumien läpi kulkevan tien läpi jälleen kerran ja kansaa on aurinkoisella kadulla.  Katsottavaa on kaikkiin suuntiin. Reissun lopuksi päästään tuttuun välimatkan bussiterminaaliin kolossaalisen Vittorio Emanuele II -monumentin varjossa. Aasialaiset muuten kuvaavat tuota Isänmaan alttaria, joka on yksinkertaisesti järkyttävä, lienevät kiinalaisia.  Edessä on matka kotiin hinnalla 1,50 € ja Vilho leimaa matkansa taas lähimaksulla. Tap & Go on toiminut koko ajan hyvin ja veloitukset ovat olleet oikein, sen on Vilho tarkistanut. Vielä bussista Vilho katsoo, kuinka Altare della Patrian lukemattomat patsaat ovat kaikki mitä erilaisempia tyylejä. On klassisesta jonkinlaiseen sosialistiseen realismiin, renessanssista monumentaaliseen. Ja tosiaan kaikkea on paljon ja suurin osa on suurta. 

Päivä on ohjelman osalta paketissa. Susivuoret pääsevät bussilla kotiin ja nyt on Pääsiäissunnuntai. Ihme kyllä, myös kotinurkat hiljenevät ja melkein kaikki kaupat ovat kiinni. 

17. Lauantain lepäilyä ja pari muuta juttua

Pääsiäislauantaille pitäisi Vilhonkin painaa mieleensä jokin oikeaoppinen termi, koska jokaisena Pääsiäisenä hän on sitä miettimässä muualla kuin kotona ja kirjoittamassa hassuja juttujaan. Mutta tottahan toki tämä on lankalauantai - se tuntuu vaan vanhahtavalta ja viimeksi lapsuudessa kuullulta termiltä. Ruotsiksi päivä on "pääsiäisaatto", påskafton. Taitaapi olla niin, että selitys löytyy ruotsista ja lanka on tullut sanasta lång. Pitkääperjantaita taisi seurata Suomessa pitkälauantai. 

Kirkollisesti puhuen lankalauantai on "tyhjä päivä", kuten ruotsinkielinen wp asian hienosti ilmaisee. Jeesus makaa haudassaan, toki kuolleena, mutta ylösnousemus on vasta tulossa. Aika lailla samoissa tunnelmissa menevät Susivuoretkin Vatikaanin takamailla, suurten kerrostalojen ja tilannenopeuksien porvarillisessa pääkaupunkionnelassa. 

Susivuoret käyvät asioilla aiemmin tuntemattomassa Aura-ostarissa, joka saa nimensä Aurelia-kadusta ja Porta Aurelia -kaupunginportista. Täällä on nähtävyytenä entisöity suuri leipätehdas tai oikeammin uunirakennus. Se ei ole todellakaan antiikkinen, mutta vanhaa kaupunkikulttuuria. 

Ostarilla tutkitaan tarkkaan suuri PAM-marketti. Vilho löytää jotain kyniä ja ostaa veitsenterottiminen. Tutkaillaan viinihyllyjä tarkkaan, etsitään tuontipulloja ja uusia tuttavuuksia - olkoonkin että suurin osa on aina uusia. Vilho etsii Umbrian punaviinejä. Se on vain hassu sattumus, kun Brysselistä tarttui umbrialainen mainio punaviini Annikille varustettuna jänistä kuvaavalla etiketillä. Mutta se viinikin oli hyvää, erilaista.

***

Kamalaa kertoa, mutta Susivuoret siivoavat taas asunnolla. Kevät ja muut elementit tekevät sen, että pölyä on huushollissa paljon ja lattia sen pian paljastavat. Kaksikko puuhaa ahkerana ja Vilhon on kuuma. Susivuori pesee lattiat ihan kunnolla mopilla ja Annikki pyyhkii pölyjä hankalista paikoista. 

Iltapäivällä Vilho käy vielä siinä paremmassa lähikaupassa ja käy läpi viinihyllyä aika tarkkaan. Edelleen focus on vietävien viinien tunnistamisessa. Ja vähän on ajatus Pääsiäisessä, nyt kaupat ovat vähemmän auki. 

Illalla Annikki ahkeroi lampaanliharullan kanssa. On ihan reissuperinne tehdä ruokaa asunnolla, siinä on oma hauskuutensa paikallisilla raaka-aineilla ja asunnon rajallisilla resursseilla. Yleensä tulokset ovat hyviä. Jopa viimevuotinen Vilhon lihapata onnistui ja kävi kaupaksi. 

Katsotaan taas Zeffirellin Jeesus-elokuvaa seuraavat pätkät ja omalla tavalla hiljennytään Pääsiäiseen. 

Mitä tulee turismiin ja kohteissa kiertämiseen, on Vilho sekä väsynyt että avaimenreikäkokemuksen jälkeen vähän kyllästynyt paikkojen bongaamiseen. Nyt kerätään pikkusen voimaa myös sunnuntaille, sillä silloin Italiassa kunnalliset museot ovat usein ilmaisia. Susivuoret ovat tätä taikaa hyödyntäneet jopa Vatikaanin museoissa, Palatinuksen vastaavissa ja muissakin kaupungeissa joskus. 

16. Pitkäperjantaina Testaccioon ja onhan juttua Teverestä ja avaimenreiästäkin

 Vilhon omituinen marssi vie Pitkänäperjantaina taas Teveren jokirantaan, ihan siihen veden partaan tutulle kävely/pyöräväylälle. 

Tänään on yllättävän lämmintä. Olisi liioittelua sanoa, että on kuuma, mutta kävellessä tulee kuuma ja Vilho ruskettuu päivän edetessä. Tänään sään piti olla vielä epävakaa, mutta nyt on kertakaikkiaan kesäistä ja lämpötila kapuaa kahteenkymmeneen. Mikäs tässä on kävellä, alavirtaan historiallista jokea, taas kerran. Vilho katsastaa rauhassa Tiberin saaren ja jatkaa vain eteenpäin. Virrassa sorsalla on jo poikanen. Muitakin keväisi lintujen merkkejä on ilmassa ja kottarainenkin tekee näyttäviä kolibrimaisia liikkeitä joen muurissa.  

Vilho kulkee Aventinus-kukkulan ohi ja paikantaa korkealla mäellä Maltan ritarien majapaikan ja St. Anselmo -kirkon. Tuolla on nykynähtävyys tasoa huippuluokka: Avaimenreikä, josta näkee San Pietron. Mutta Viltsu  käy lähikaupassa ja hakee evääksi pari olutta. Läheinen ja melko kuuluisa sirpalevuori 

Monte Testaccio jää kuitenkin Vilholta ns. valloittamatta, sillä sirpalevuoren ainoa julkinen kulkureitti on juuri sulkeutumassa jonkinlaisen Via Crucis -tapahtuman takia. Viltsu kyllä kiertää kukkulan, mutta siihen se kokemus jää. Reitin suulle on ilmestynyt kierroksen aikana lisää väkeä, eikä sinne ole asiaa. 

Annikki on samaan aikaan Caio Cestion pyramidi-haudalla. Roomalaisten nimeä kirjoitetaan monella tavalla, Vilho käyttää latinan Gaius Cestius -muotoa. 37-metrinen pyramidi on rakennettu vuosina 18-12 eKr. ja se on yksi lukemattomista Rooman erikoisuuksista. Itse asiassa Annnikki on viereisellä ei-katolisten hautausmaalla. Vilho vain kiertää pyramidin ja etsii edelleen taukopaikkaa. Nimittäin tauko oli ajoitettu Testacciolle, mutta sehän ei onnistunu. 

Hautausmaalla on kuvanveistäjä Johannes Takanen, Montalbano-kirjailija Camilleri ja kuuluisat englantilaisrunoilijat Shelley ja Keats. Runoilijoiden Grand Tour  venähti loputtoman pitkäksi. Vilho vain kurkkaa hautausmaalle, näkee yhden kissan ja jatkaa matkaansa, sillä täällä ei saa eikä sovi pitää mitään oluttaukoja. 

Viltsun järjetön seikkailu vie lopulta katuojaan tai ojan pohjalle tai miten sen ottaa. Tällä korkeudella täysin yksinäinen ja rauhallinen taukopaikka löytyy Tiberin rannasta, päällystämättömältä rantatieltä, joka on työn alla. Vilho saa juomataukonsa ja aurinko se vain paistaa vihreiden lehvästöjen läpi. Tuolla on merimetsokin asemissa pienellä saarekkeellaan. Vilho miettii elämää ja omia touhujaan. Onhan tämäkin tietysti yksi tapa tehdä mahdottomasta mahdollista. 

Taukonsa jälkeen Vilho kiipeää Aventinus-kukkulalle, se onkin ollut Susivuorilla aika vähällä käytöllä. Ylhäällä jyrkällä mäellä on Maltan Ritarien rakennuksia ja St. Anselmon kirkko. 

Somesta ja muualta netistä on tullut Vilhollekin vastaan täällä odottava nähtävyys. Avaimenreiästä näkyy Pietarinkirkko. Tämähän ei ole oikeasti mikään vanha nähtävyys, vaan 2010-luvulla yleistynyt käyntikohde ja 2020-luvulla koko hemmetin nettihysteria on tehnyt tästä yhden päänähtävyyksistä. Vilho katsoo Anselmon kirkkoa hetken, mutta on pöyristynyt siitä, että avaimenreiälle on varmaan sata metriä jonoa. Siis oikeasti! Suurin osa turismista on vähän hölmöä ja nähtävyydet ihmeellisiä ja usein turhanpäiväisiä, mutta että avaimenreikä. Jos mennään vähän tulevaisuuteen, Vilho  tekee kotona nähtävyyden talouspaperirullasta. Voitteko kuvitella, sen läpi näkyy San Pietro! Vielä merkillisempi nähtävyys on kirkon katsomien moka-keittimen metallisuodattimen läpi - sieltäkin näkyy sama kirkko ja vieläpä erikoisesti suodattuneena.

Tästä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta klassisista nähtävyyksistä on tultu nykyään näihin ihmeellisiin some-ilmiö -kohteisiin. Yhä useammin huomaa, että massat eivät välttämättä perusta kovistakaan jutuista, sen sijään vieressä oleva ties mikä on kiinnostavaa.  

Vilho jatkaa pitkän lenkkinsä kotiin Circo Massimon kupeen, mainitun Bocca della Veritàan ohi (siellä on vielä massiivisempi jono, kauas kirkon ulkopuolelle). Vilho ei viitsinyt mennä "Totuuden suulle" numeronhakupäivänä, kun jonoa oli 7 metriä itse kirkon eteispylväskäytävässä. 

Sitten vastassa on ns. tasavallan ajan tutut temppelit ja pian Ponte Rotto. Sitten taas Teveren toista rantaa kotia kohden, ohi Tiberin saaren ja muun tutun. On kesäinen ja lämmin keli, suorastaan kuumaa. Tähän kesäisyyteen ei saisi tottua liian paljon vielä, koska edessä on paluu pohjoisen keleihin.  

15. Kiirastorstaina kirkoissa eli Santa Teresan hurmio ja Madonna di Loreto

Viidestoista matkapäivä on Kiirastorstai. 

Susivuoret pitävät puolittaista lepopäivää. Nyt Vilho syö rauhassa hyviä tummia sämpylöitä, joissa on runsaasti siemeniä. Nyt ehtii juoda kahvia reilusti, on aikaa ajatella. 

Tällaisissa pidemmissä reissuissa muuten saa latailla kaikenlaisia vehkeitä nykyään, hammasharjasta otsalamppuun, kameroista kelloihin. Tänä aamuna Vilho lataa myös näitä harvemmin virtaa vaativia välineitä. 

Susivuoret käyvät kaikessa rauhassa Conad-merkkisessä kauppapaikassa, Annikki hankkii pääsiäisaterialle tarvikkeita ja Vilho kantaa kaiken kotiin. Nyt ostetaan parempia viinejä, näistä lähtee osa kotimaahan. Vilho poimii Donnafugatan punaviinin aika korkealta hyllyltä, tarjouksesta. Hinta on suomalaisessa konttausviiniluokassa eli kympin; hinta, joka yhtäkkiä täällä tuntuu arvokkaalta.  

Koska kirkot ovat auki aamuisin ja sitten illalla, odotellaan nyt vähän iltavuoroa ja syödään välipalaa. 

Tänään mennään katsomaan Santa Teresan hurmio -veistos. Tämä on Gian Lorenzo Berninin teos on vuosilta 1645/51 Teos on taidehistoriallisesti tärkeä ja Vilho on käynyt paikassa vain kerran, olikohan vieläpä ensimmäisellä Rooman reissulla. Teoksesta, sen nimestä ja merkityksestä voi lukea paljon. Veistos on erikoinen ja se tekee Santa Maria della Vittoria -kirkosta tunnetun kaikkialla maailmassa.  

Susivuoret ovat ajoissa liikkeellä, sillä kirkko aukeaa vasta kello 16. Tässä on tarkoitus ihailla viereistä Moses-suihkulähdettä. Sekin on melkoinen veistos. Tässä on vilkas katu ja aivan liikaa nopeaa liikennettä. 

Nunna päästää kirkkoon ja ensimmäiset pariskunnat tervehtivät oven avaajaa. Mutta sitten Herran huoneeseen vain virtaa turisteja, ei nyt ryöppynä, muttaainakin kiinnostuneina. Tietysti tänä päivänä kuvaaminen on tärkeää, liiankin tärkeää. Aina kuvatessaan Vilho ajattelee, että touhu on hullua, mutta totta puhuen erityisesti videoista on tullut tärkeä osa pariskunnan kollektiivista muistia.  Videoissa on tilanteen makua, ääniä ja kommentteja. Hyvässä ja pahassa, mutta silti Vilho jaksaa kantaa "vanhanaikaista" videokameraa mukana, sillä se on väline jonka tuotoksia voi katsoa kokonaisuuksina, sen kuin vain pitää kiinni telkkariin. Ja zoomi on huikea näissä, talteen saa lintujen yksityiskohdat ja äänet, kaukaisten asioiden detaljit ja asiat, joihin tarvitaan kiikareita. 

Entäpä se veistos, Berninin mestariteos? Nykyajassa varmaan kiinnostaa Teresan hurmion seksuaalinen vire. Silti tämäkin veistos heittää pallon katsojalle ja kukin näkee mitä näkee. Oikeastaan on aika harmillista, että tuo niin kovin kolmiulotteinen teos on kappelissa "piilossa", eikä sitä pääse kiertämään, mutta tuohon se on tietysti tehty ja kuuluu. Mutta joka vilkaisulla näyttää tuokin vähän erilaiselta, asetelmassa kun on enkeli mukana ja pyhimys ekstaasissa ja paljon on kiinni siitä, kumpaa on juuri vilkaissut.  

Jatketaan matkaa meluisalle kadulle. 

Tässä lähellä on neljän suihkulähteen risteys. Quattro Fontane on juuri niin meluisa ja ehkä myös nokisen pölyisä kuin Vilho muistaakin parikymmenen vuoden takaa. Mutta täällä on yhdessä nurkkauksessa mainio susi veistosryhmässä ja sekin olisi jo riittävä syy käydä katsomassa tätä kuhinapaikkaa. Rooma on juuri niin hullu paikka, että tällaisessa ajoneuvojen ristitulessa on tuollainen kiinnostava veistoskokonaisuus. Rooman on yleensä liikaa, aina yltäkylläistä, toistuvasti ylitsevuotavaa eikä siitä saa koskaan tarpeeksi. 

Vielä jatketaan suurempaan kuhinaan ja kohden tuttuja alueita vaikkapa eilisestä. 

Sant' Agostino in Campo Marzo -kirkossa on yksi Caravaggio. Melkein kaikki muut kirkon merkkiteokset ovat remontin peitossa, sillä vasen laiva on aika lailla piilossa. 

 

Madonna dei Pellegrini tai Madonna di Loreto lieneen vuosilta 1604-6. Nykytulkinnassa esille nousee Marian tavanomaisuus, hänen merkityksensä näkyy työn asetelmassa ja melkein häviävässä sädekehässä Madonnan pään päällä. Mutta koko porukka taulussa on tavallista väkeä. Annikki kritisoi työtä aika paljon, mutta ehkä tässä näkyy taas se, että Caravaggion modernius on sen verran läpitunkevaa, että tuollainen aikalais-radikaalius jää nyt huomaamatta. Myöhemmin Vilho sanoo, että taulua voi arvoistella kuin Albert Edelfeltin työtä, eikä vertaus ole lainkaan huono. Mutta Suomen ehkä suurin mestari eli miltei 300 vuotta myöhemmin. 

Kirkon ulkopuolella odottaa kuhiseva Rooma ikuisine kaartavine katuineen, liikenteen pauhu ja kaikki turismiin liittyvä ajallinen typeryys. 

Annikki menee bussilla ja Vilho kävelee jälleen kerran koko Via Dolorosansa aina kotiin asti.  Kotimatkalla Vilholle jää vielä joku kauppareissu ja askeleiden säädytön kerääminen. 

14. Spanish steps, pylväitä, Trevi ja mitä näitä on eli Vilho tekee kaupunkikierroksen

 Jalat vievät taas Vatikaaniin ja Pietarinkirkolla on messut menossa, uusi paavi siellä puhuu, sen Vilho näkee skriiniltä ja päättää, että nyt on nähty nykyinenkin paavi Leo.

Vilho jatkaa Augustinuksen Rauhanalttarille, Ara Pacis on se latinaksi. Täällä tulee useinkin käytyä, myös marathonilla. Res Gestae on kaiverrettu rakennuksen seinään kertomaan ensimmäisen suuren keisarin tekemisistä. Vieressä oleva samaisen herra Octavianuksen mausoleumi on edelleen remontissa, Vilho kuvaa sitä taas aidan yli. Täältä näkee pian jo Piazza Popololle ja sen obeliskille, mutta Vilho kävelee kohti Espanjalaisia portaita.  Tästäkin on tullut taas juostua, mutta nyt on aikaa katsella kuuluisaa suihkulähdettä, portaita, obeliskia ja ranskalaista kirkkoa. 

Paikka on oikeammin Piazza di Spagna ja suihkulähde Fontana della Barcaccia. Espanjalaisten portaiden paikallinen nimi on Scalinata di Trinità dei Monti. Portaiden yläpäässä oleva kirkko on tämä maininnut Trinità dei Monti  ja symmetriset, kiertävät barokkiportaat ovat yksi Rooman suurista nähtävyyksistä. Nämä nähtävyydet ovat turistien suosiossa toki kauneuden takia, mutta tietysti siksi, että portailla roikkuminen ja meluaminen eivät edellytä mitään erityistaitoja. Olkoonkin ettei sellaisessa mitään vikaa ole. 

Tänään tuulee navakasti, puuskaisesti. Vilho jatkaa kulkuaan komealle Immacolata concezione -pylväälle, joka on hengeltään antiikkinen, vaikka onkin 1800-luvulta. Mutta itse pylväs on tosiaan antiikkinen, löydetty sopivasti 1700-luvulla ja pistetty sittemmin kierrätykseen.  

Vilhon tie vie Fontana di Treville. Tämä lienee Rooman tunnetuin suihkulähde ja jonkinlainen koko kaupungin symboli Colosseumin kanssa. Tänä vuonna paikkaan on laitettu pääsymaksu, mutta se koskee vain veden ääreen pääsemistä ja itse allas on alatasossa, ylempää näkee ihan hyvin. Väkeä on paljon ja vahteja altaalla on puolitusinaa viheltämässä, jos joku menee liian lähelle. Rooman melutaso on hyvin korkea ja yleensä kun jotain yritetään tehdä, melutaso nousee entisestään. 

Suihkulähde on valmistunut 1762 ja komeahan se on, suuri ja vaalean kivensä takia näyttävä.  Vilho ei ole tässä vuosiin pistäytynyt, mielessä olisi että marathon olisi joku vuosi sitten painellut likeltä ohi. 

Vilho palaa kodin suuntaan aika monen muun monumentin kautta, esimerkiksi Marcus Aureliuksen suuren pylvään ohi. Lopulta on edessä Tiberin tuttu ylitys ja vähemmän pittoreski alikulkutunneli kodin puolelle vuorta.

Annikkikin on palannut näyttelyreissultaan ja asunnolla syödään välipalaa. Vilho ei jaksa lähteä enää minnekään. Kierros turistikuhinassa on ollut hyvä, mutta jalat alkavat olla aika sohjona, koska joka päivä askeleita tulee selvästi yli kymmenentuhatta.

Iltapäivällä Viltsu tekee silti täsmäkeikan Eurospin-kauppaan ja käy sitten huolellisesti pesulla ja alkaa kerätä voimiaan. Ohjelmassa on monenlaista pikkuaskaretta ja paperihommaa. Susivuori myös kokoaa itseään, tässä vaiheessa lomaa on hyvä katsoa vähän peiliin ja miettiä vielä mitä voisi ja ehkä pitäisi tehdä. 

Vilho katsoo paikallisesta Yle Areenasta eli RaiPlay:ltä telkkarista paikallista hyvää dokumenttia keisareista. Tässä tarinaa kerrotaan hyvin paljon tapahtumapaikoilla eli raunioilla. Tiberiuksesta Caprilla, Hadrianuksesta Tivolissa ja parista muusta näillä nurkilla ja noilla tunnetuimmilla raunioilla, mutta ehditään sitä Ostia Anticaankin. Paljon tuttuja paikkoja ja ihan asiallista materiaalia muutenkin. 

Illalla katsotaan italialaisen romaanikirjailijan mukaan tehtyä tv-elokuvaa tai saattaapa tuo olla sarjakin. Tiberiuksen erikoisasiamies lähtee selvittämään Jeesuksen kuolemaa Palestiinaan. Annikille tämä draama ei kelpaa, mutta Vilho huomattaa saapuvasta Pääsiäisestä ja yrittää pitää sarjan puolta. 

** 

Ennen yötä saadaa myös aikaiseksi sähkökatko ja käyttöä otsalampuille. Ovensuun yksinkertaisessa sähkötaulussa kaikki on kunnossa ja Vilho kiertää lamppunsa kanssa koko huushollin, mutta mitään järkevää lisätaulua tai kytkintä ei löydy. 

Seuraavaksi pitää mennä rappuun. Kerroksessa ei ole mitään sopivaa. Vilho seikkailee alas ja tietysti tässä vaiheessa on jo pitkään ollut selvillä, että naapureilla on virtaa, samoin rapussa. 

Varsinaista kellaria ei tunnu olevan joten Viho tutkii aulan luukkuja. Ensimmäiset kytkentään viittaavat boksit ovat itse rapun ja aulan sähköihin. Sitten kerrasta Vilho avaa oikean suurista paneeliovista ja huomaa kivasti numeroidut sähkömittarit kytkimineen. Kolmekakkosen vipu on alhaalla ja Viltsu sen palauttaa. Tätä ennen muuten oli oma hommansa selvittää asunnon numero, sillä ovissahan ei mitään yleensä lue, nimet ovat jos ovat pienellä ovikellon paikkeilla. Vilho huomaa, että yläkarmeissa on numerot ja tajuaa asuvansa 32:ssa.

Asunnolla ovat virrat palanneet ja valot sekä muut tarpeelliset toimivat taas. 

** 

Kova tuuli Italiassa ja Roomassakin jatkuu, mutta Vilho nukkuu nyt pitkän yön ja voimat palautuvat vähitellen. Jalat eivät kyllä kamalasti kohene, mutta Vilho on kokenut ravihevonen ja 10 000 askelta pitää saada että hän edes herää.  

13. Parco degli Acquedotti ja yksi murheellinen pallopeli

 Eletään tiistaita ja Susivuoret ajavat jälleen metrolla hyvin pitkälle. Nyt ollaan jo lähellä Rooman Cinecittàa, Italian Hollywoodia. Täältä, melkein linjan päästä pääsee akveduktipuistoon. On mukava liikkua tällä laajalla viheralueella, joka ei ole kovin kaukana tutusta Via Appiasta. Appian tie on kuitenkin junanradan toisella puolella ja täällä on parista akveduktista jäljellä melkoiset pätkät. 

Susivuorten eväsretken tarkoitus oli leirittää hieman ja piirrellä, mutta tänään on todella kova tuuli, eikä mistään piirtotauosta ole puhettakaan. Täällä kulkee myös kiva puro ja taukoa pidetään pienen vesiputouksen äärellä. Luonto on jo vehreää ja kevät pitkällä. Myös lehmähaikaroita nähdään ja komea tuulihaukka ilmassa ja puussa.  

Seikkailu akveduktipuistossa alkaa olla ohi ja sitten ajellaan metrolla melkein taas koko linja läpi. Asunnolla pidetään puuhakasta lepopäivää ja Vilhokin kirjoittelee ahkerasti. 

Illalla on peli Bosnia-Italia. 

Pelataan MM-kisapaikasta ja Italian saama maali tuo vaikutelman siitä, että kisoihin mennään. Mutta sitten tulee onneton punainen kortti ja alkaa peruuttelu. Melkoisen sekavasta tilanteesta Bosnia tasoittaa ja pelataan jatko-ottelu. Sitten pahamaineiset rangaistuspotkut ja Italia söhlää kisapaikkansa. Tämä on tietysti ihan puhdas katastrofi. Gattuson vetämä maajoukko on pelannut hyvin, merkit ovat olleet positiivisia, mutta eivätpä tähdet olleet lainkaan kohdallaan. Tämäkin vielä, miettii Vilho. 

12. Per un Caravaggio in più eli miten Susivuoret lähtevät taidenäyttelyyn

 Susivuoret kulkevat jalkaväkimuseossa. Paikka on suosittu taidenäyttelytila ja vaikka pihalla on muutama pieni tykki ja naamioverkkoa siellä tai täällä, nyt ei olla sodan asialla. 

Ei olla kaukana Lateraanista, mutta lähin kuuluisa kirkko on kuitenkin Jerusalemin Pyhän Ristin kirkko. Siellä on pyhän ristin kappaleita ja taidettakin löytyy. Mutta Susivuoret ovat viereisessä pikkumuseossa katsomassa kahta melko pientä taidenäyttelyä. Liput maksavat 20 €. Hinta on kova, mutta niin on nykyään tapana. Ja näyttelyitä on kuitenkin kaksi erilaista.

Ensimmäisessä näyttelyssä Susivuoret ovat autaasti aivan kaksin. Täällä on Caravaggion "koulukuntaan" luettavia teoksia, tauluja joissa on kierrätetty mestarin aiheita tai ajatuksia. Tauluja ei ole kuin varmaan parikymmentä.

Koko homman hitti on L'incredulità di San Tommaso - mestarin alkuperäisteos yksityiskokoelmasta. San Tommaso on apostoliporukan epäilevä Tuomas ja maalauksessa hän työntää sormensa Kristuksen kyljen haavaan. 

 

Ottamatta pois muilta taiteiljoilta mitään, taulun taso on aivan muuta kuin esillä olevien muiden yrittäjien. Ja kyllä: Susivuoret ovat valmiita menemään yhden Caravaggion takia taidenäyttelyyn.

Toisessa siivessä oleva näyttely on kokonaan Henri Matissea. Ranskalaisen taiteilijan viimeisiä vuosia tässä käsitellään ja esillä on aika paljon litografiaa ja muuta sellaista, mitä sairas mies pystyi vielä korkeassa iässä tekemään. Vilholle vaikuttavampia ovat muutamat piirrokset; ne ovat erittäin yksinkertaisia mutta ilmaisuvoimaisia. Viivojen määrä harvoin ratkaisee, oikeat taiteilijat vaan osaavat vetää ne muutamat oikeat viivat. Monet Matissen töistä ovat täällä kuin lasten saksilla tekemiä värikkäitä paperileikkauksia. Mutta näissä on sama taito kuin maalauksissa tai piirroksissa. Vilho mietti hetken sitä, että vanha mestari kuoli vasta 1954 Nizzassa. Susivuoret ovat hänen museossaan tuolla käyneetkin.

Taiteesta virkistynyt Vilho pyörii vielä Annikin kanssa mainitulla kirkolla. Täällä on kuitenkin erään Massimon hautajaiset ja turisteeraminen tuntuu arkkujuhlien aikana typerältä. Ruumisauto on muuten erityisen komea, se onkin Maserati. 

Susivuorten pyöriminen ulottuu läheiselle instrumenttimuseolle ja pian käy ilmi, että täällä on melkein vaihtoehtoinen Rooman muinaiskeskusta, on rataa ja hienoa villaa. Täällä on iso kaupunginmuuri, johon on integroitu ristinkirkon vieressä oleva amfiteatteri. Teatteri on valitettavasti suljettu ja toiminut lähinnä munkkien kasvimaana. Läheltä löytyy myös massiivinen kaupunginportti Porta Maggiore. Täällä on kova liikenne ja paljon perin roomalaista melua. 

Palataan metrolla. Vilho käy kaupan kautta ja kotona ollaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä 

11. Palmusunnuntaina Capitoliumilla ja Vilho ajattelee aivan liikaa

 Seukkailu bussilla vie jälleen Piazza Venezialle, oikeastaan tässä on useampikin aukio ja Susivuoret suosivat Piazza d'Aracoelia, sillä se on se kaistale, mihin bussit päätyvät ja mistä ne toisinaan myös lähtevät.

Vilho haluaa tutkia pienen ja kuuluisan Rooman kukkulan, Capitoliumin rauhassa. Paikka on antanut nimensä maailman pääkaupungeille ja samalla nimellä mennään Amerikan Trumppilassa. Viereinen kukkula on antanut nimensä kaikille maailman palatseille - Palatinuksellahan olivat keisareiden ja muiden rikkaiden palatsit.

Nyt kavutaan yhdelle maailman hienoimmista renessassiaukioista. Campidoglio on Michelangelon suunnittelema ja sen keskellä on maailman hienoin ratsastajapatsas. Marcus Aureliusta esittävä alkuperäinen on viereisessä museossa, siellä on myös kaikkea muuta järjettömän hienoa. Portaiden yläpäässä olevia dioscuurien patsaita Vilho ei ole paljon koskaan vilkuillut, mutta ehkä sekin päivä tulee.

Nyt käydään rauhassa näköalapaikalla, sillä täältä näkyy upeasti forumeille. Susivuorten rakastamaa vanhaa kiveä on täällä melkoisesti ja länsimaiden historiaa pitkälti yli 2000 vuotta. 

Silti nähdään vielä myös joutomaata. Piskuisella Capitoliumilla on hylättyä tonttia ja rapistuvaa rakennusta. Lieneekö maailman kallein, monen mielestä hienoin piskuinen kukkula, mutta silti on aidattua maata, lahoavia pirttejä ja ruostetta, rikkaruohoa. Jossain kuuluu taas Rooman taustasävel, hälytysajoneuvon ääni ja motorinojen liian suuret pärinät. Vilho jatkaa kierrosta, sillä kukkulan koko kierros tehdään, vaikka päätyisi heitettäväksi Tarpeian kalliolta.

Susivuoret löytävät lopulta spiraalikierroksen jälkeen Constantinuksen jättipatsaan. Tämä on rekonstruktio antiikin veistoksesta, marmoria se lienee. Alkuperäisiä paloja on viereisessä museossa ja niistä saa heti kuvia, jos googlaa keisarin nimen.  Onpahan suuri pysti. Vilho kuvaa huolellisesti läheisiä marmorireliefejä. Niissä on upeat nelivaljakot ja muita yksityiskohtia. Nämä ovat aitoa tavaraa. Tuollaista piti löytää 1400-luvulla ja ennen kaikkea muutama marmoripatsas, että taide syntyi uudestaan ja Italiasta tuli kaiken luovan ja kauniin keskus. Kun sivilisaatio tuhoutuu, siitä tulee raunioita, muistoja ja fragmentteja. Muistot katoavat miltei kaikki, sitten kaivetaan raunioita ja löydetään niitä sirpaleita. Tiedämme tämän paremmin kuin kukaan on koskaan tietänyt, mutta silti meillä nyt on vääjäämätön halu tuhota koko kulttuurimme, eikä nyt puhuta ilmastosta. Ja jo nyt voi sanoa, että meidän kulttuuristamme jää  aika rumia fragmentteja sekä niitä reunustavia typeryyden monumentteja. Silti Vilho ei ole valmis vielä luopumaan Euroopasta, paikasta joka toi koko maailman valoon ja piti sitä siellä pari tuhatta vuotta.

Susivuoret laskeutuvat kävelykatuna toimivalle Via dei Fori Imperialille. Aina tästä tule mieleen Mussolini, tien ajatuksen isä. Ollaan totta kai maratonan lähtösuoralla ja tämä aika lailla luotisuora iso strada menee aina Colosseumilta järkyttävälle Vittorio Emmanuele II:n muistomerkille, monumentille jota varten on louhittu marmoria varmaan maan keskipisteeseen asti ja vieläpä ihan turhaan.  Vilho selittää Annikille, miten Italian ongelma on se, että kun kaikkea upeaa on kaikkialla, niin parina viimeisenä satana vuonna on ollut pakko keksiä jotain joka on aina liikaa kaikella tavalla. Kaikki Italian yhdistymisen monumentit ja mikä ikinä tuohon tapahtumaan liittyy, ovat karmeita kermakakkuja. Vilho ei ole kahteenkymmeneen vuoteen viitsinyt edes katsoa tuota "kirjoituskonetta" - se on siis yksi monumentin pilkkanimistä.

Samalla kun Susivuori katsoo Trajanuksen pylvästä kaukaa ja kuvaa antiikin kauppapaikkoja, hän ajattelee Mussolinia. Italian osuus toisessa maailmansodassa aivan kuten Mussolini, on kokonaan unohdettu pohjoisessa. 

Mussolini keksi fascismin, sillä tuolla tavalla se kirjoitettiin vanhoissa suomalaisissakin kirjoissa. Nykyään jokainen tietää, että fasismi sai nimensä latinan sanasta fasces. Niillekin pitäisi keksiä parempi suomennos, mutta vanhahtavasti suomessa puhutaan  "vitsakimpuista". Nuo piiskat olivat lictoreiden työkaluja. Tässä lyhyessä antiikin kurssissa mainitaan nyt vain se, että lictores edustivat poliisivoimia, jotka suojelivat aseineen vallanpitäjiä. Imperium oli Roomassa se sana, joka tarkoitti määräysvaltaa. Vitsakimppumiehet suojelivat tuon määräysvallan haltijaa jo ennen Rooman suurvaltakautta ja keisarinvaltaa. 

Tuosta Benito nappasi termin puolueelleen, vitsojen kuvastaessa kuria ja järjestystä. Mutta Mussolini oli alun perin vannoutunut vasemmistolainen, ehkä oikeammin sosialisti. Se ei ole kyllä mikään ihme tässä maassa. Hän oli jo vuonna 1922 pääministeri ja kovasti kiinni vallassa, pitkään-pitkään ennen Hitleriä. Ensimmäisen maailmansodan veteraani haistoi ihan uuden tuoksun ilmassa. Tuo tuoksu oli paljon houkuttelevampi, kiihottavampi kuin ajatus tasa-arvosta: Nationalismin ja kansallisen kiihkon upottava tuoksu. 

Aivan samalla tavalla kuin itävaltalainen Adolf, Benito siirtyi sosialismista äärioikealle, Kansalle, historialle ja vallalle löytyi uusi isäntä. Näihin ideologeihin ja vitsakimppuihin liittyy aina ajatus aseista, vihollisista ja järjettömistä päämääristä. Ilman tyytymättömyyttä, työttymyyttä ja loputtomia hallituksien tekemiä virheitä, näitä ideologioita ei pahemmin olisi. 

Jossain helvetin kaukana harmaassa maassa on tavallisen kansan asialla oleva puolue, Tiedättehän, mitä näitä on, pienipalkkaisia ja työmiehiä, maaseutulaisia, lähiöasukkaita ja muita unohdettuja. Heidän kaikkien ja muiden vääryyttä kokeneiden asialla on puolue, joka korjaa asiat; puolue, joka tietää kuka on vihollinen, puolue, joka haluaa lisää poliiseja ja maan irti kaikesta kansainvälisyydestä, ulkomaiden pahasta, sateenkaarista ja kalliista polttoaineesta. Tuollainen puolue tarjoaa globalisaation pysäyttämistä -  ehkä oikeammin sen peruuttamista ja matkaa vuoteen 1975, jolloin kyseisen puolueen ideologit olivat lapsia, äiti ja isä olivat yhdessä ja maailman tuntui yksinkertaisemmalta sen takia, että naapurissa ei asunut nigerialaisia, vaikka isoisä olikin alkoholisoitunut sotaveteraani, eikä kaupassa ollut kuin 80 tuotetta ja maailma oli muutenkin ihan helvetin mustavalkoinen. Sitten tuo aikakoneen omistava puolue on yhtäkkiä unohtanut sosiaaliset tavoitteet, peräkammarin pojat ja vähäosaiset maalaiset ja kaikki jotka ovat heitä jo äänestäneet ja sitten oikeastaan vaan ajatellaan vain verottamista ja vihollisia. 

Mutta mitäpä Vilho näistä. Susivuoret saapuvat Colosseumille ja kiertävät sen. Sitten edessä on tutustuminen uuteen Colosseon metroasemaan, reissu C-linjalla ja paluu pitkän kaavan ja kaupan kautta kotiin.  

10. Janiculum ja pitkä lenkki Trasteveresta Vatikaaniin

 Tänään tuulee, varjoissa on viileää, mutta auringossa tulee kuuma. Vilho kapuaa tuttua viimevuotista reittiä Janiculumille ja löytää ylös päästyään paikallisen baarin ja juo erinomaisen cappuccinon hintaan 1,40 €. Vähemmän runollisesti Viltsu hakee lähikauppa-Todiksesta pari olutta janojuomaksi. 

Tänne onkin hieman kiipeämistä mutta maisemat ovat upeasti Rooman ylle 

Janiculumilta näkyy tänäänkin vuorille ja lumihuipuille asti. Porukkaa on liikkeellä, mutta ei ruuhkaksi. Vilho käy ihan lyhyesti Tempiettolla ja jatkaa vähitellen alas Trastevereen. Tänään tulee kuitenkin uusi kirkko, sillä Viltsu piipahtaa San Pietro in Montoriossa Tempietton vieressä. 

Ulkona on kirkasta. Kirkkojen kiertäminen on hommaa, jota Vilho sekä rakastaa että vihaa. Katoliset kirkot ovat täynnä kappeleita, kappelit ovat hämäriä ja täynnä taidetta. Näistä pitäisi sitten löytää aina ne oikeat taideteokset, sillä jokainen soppi on täynnä maalauksia, välillä freskojen, mosaiikkien ja patsaiden lisäksi. Mutta samalla nämä ovat hienoja paikkoja, ilmaisia museoita joissa ei ole kuitenkaan määrättömästi liikaa taidetta.  

Käytyään torilla katsomassa vihanneksia, Vilho menee syvemmälle Trastevereen Bar San Caliston ohi ja jälleen kirkkoon, Santa Maria in Trastevereen. 

Vilho toistaa näin viimevuotisen lenkkinsä ja on edelleen kovin orientoitunut vanhassa kirkossa. Mosaiikit ovat yhä upeita ja jotenkin erikoista on tämä ylellisyys, että näissä paikoissa voi käydä näinkin usein.  Mitä tulee kirkkoihin, usein Euroopassa goottilaiset kirkot ovat vielä hienoja ja kiinnostavia, barokin aikana sitten koristelut ja yltäkylläisyys meni aivan överiksi. Gotiikassa ollaan vielä keskiajassa ja ovathan suomalaisetkin muutamat kivikirkot keskiaikaisia ja komeita. Sen sijaan täällä kirkon kotikentällä päästään kirkkojen kanssa antiikkiin asti. On erikoista ajatella, kuinka moni näistä sakraalirakennuksista on saanut alkunsa jossain kolme-viisisataaluvuilla.  Ja miten näistä on suora yhteys itäiseen Rooman valtakuntaan ja mosaiikkien ja ikonien kautta suoraan idän kirkkoon. Joku viisas voisi joskus kertoa, miten bysanttilainen perinne katosi lännestä, mutta ei koskaan ortodokseilta. Vai onko se kysymys oikeasti se, että miksi idässä ns. kehitys pysähtyi, samaan aikaan kun lännessä on menty rytinällä jopa sellaiseen kirkkotaiteeseen, jota ei enää aina taiteeksi tunnista.

Vilho kulkee Trasteveresta jokirantaan ja veden ääreen. Täällä on jälleen lähellä liejukana ja arkisempia sorsia, sitten Vilho kuulee västäräkin -  ja saa sen pian myös videolle. 

Kierros vie lopulta San Pietron kautta kohti kotia. Roomassa eläessään Vilho on tottunut siihen, että kämpille palataan ison kirkon kautta tai vierestä. Tämä on Viltsulle viides kerta elämää näillä kulmilla. Tänne on jätetty kyllä melkoinen määrä askelia. 

9. Jalkojen lepuutusta eli jonkinlainen lepopäivä

 Vilho käy pari kertaa kaupassa, mutta ei jaksa lähteä minnekään. Askeleita on tullut määrätön määrä joka päivä.

Nukutaan ja puuhataan, Vilho käy läheisessä kiinalaiskaupassa, ostaa mainioita kyniä irtomyynnistä. Täältä saa ns. parempaa Kohinooria. 

Vilho käy kaupassa varmaan pari kertaa, mutta mitään hyödyllistä ei tehdä.  

8. Santo Stefano Rotondo, San Giovanni in Laterano, battistero ja maaottelu

 Italiassa on huonompaa säätä. Sateella ei ole kuitenkaan pahemmin mitään merkitystä, sillä se on lyhytaikaista ja aurinko kuivaa pian kaiken. Tämä toistuu näissä tarinoissa, mutta Roomassa on keväällä ideaali säätilanne. 

Susivuorten asuntoon asennetaan uusi astianpesukone. Kolmen asentajan tiimi hoitaa homman todella nopeasti. Peri-italialainen herra asentaja käyttelee ruuviväännintä ja apuna on kaksi mustaa kaveria, jotka tuovat uuden myllyn ja vievät vanhan pois, osaavat aiheesta muutakin, sen näkee kaikesta. Hommaan menee vartti. Vilho ei pyöri tiellä, mutta nostelee jotain pois tieltä ja puhuu emännöitsijän kanssa. Jalkalistan palauttaminen jää emännälle ja Vilholle, tiimi on jo mennyt ja lyönyt dokumentit kouraan.

Tänä vuonna italian puhuminen on helppoa, eikä sanoja tarvitse hakea. Pari kertaa Viltsua haittaa, kun hänelle selitetään jotain englanniksi näinä päivinä. Emännöitsijä yrittää välillä englantia, mutta koko ajan sen puhuminen vähenee, kun molemmat asukkaat ymmärtävät muutenkin. 

Susivuoret muuten myös pyytävät lisää lamppuja huusholliin, valoa ei ole liikaa ja jääkaapissa ei ole lamppua (mutta muuten se on täynnä). 

 ***

Aamulla on ukkosta. Nyt sekin on koettu.

*** 

Sitten lähdetään metrolla turistihommiin kauas Lateranoon. Metro on sentään parempi kuin bussit. Täällä voi siis maksaa maksukorttinsa lähimaksulla, reissu on 1,50 €.

Lateranon alueella Vilho passittaa Annikin suuren San Giovanni -kirkkoon ja jatkaa itse vähän terveimmillä jaloillaan Rotondoon. Tämä antiikkinen kirkko on Vilholle yksi matkan tärkeimmistä kohteista.  Vilhon marssiessa kirkolle kadulla kukkivat puut, valkoista kukkaa on kaikkialla. 

Santo Stefano Rotondo al Celio on nimensä mukaan pyöreä romaaninen kirkko, historiakirjojen mukaan Pyhän Haudan kirkon mukaan rakennettu. Paikka on vaikuttava, ehkä siksi että se on täysin erilainen kuin muut  hämärän ja kappelien täyttämät kirkot.  Kirkko on pyhitetty joskus vuonna 460 ja rakennettu mahdollisesti 440-50-luvuilla. Nämä vuosiluvut ovat kovia Vilholle. Roomassa moni 1600-luvun juttu on täysin epäkiinnostava, sillä se on yhtä vanhaa kuin kasarin popmusiikki. Tämä ei tosin koske Caravaggioa tai monia maalareita, mutta mikään alle 500-vuotias ei ole täällä mitenkään vanhaa eikä usein edes kiinnostavaa.

Romaanisen tyylin punatiilisyys, pelkistetty perusrakenne ja jonkinlainen karu ylväys vetoaa Vilhoon. Näissä paikoissa on samaa kuin riittävän vanhassa musiikissa - se puhuttelee ilman krumeluureja, liioittelua ja kaikkea muuta maailmallista turhaa.  

Kirkossa on kaikkiaan kourallinen ihmisiä, aluksi paikalla on joku rouvien ryhmä, sitten jää viisi. Keskellä kiertää pylväsrivi ja sen päällä on pyöreä keskikupoli, ei nyt suurta viljasiiloa kummempi, mutta täydellinen mittasuhteissaan,  Paikan maalaukset käsittelevät erilaisia marttyyrien kuolemistapoja, joten tänne on maalattu myös susia hoitaamaan pyhät Jumalan yhteyteen.

 Vilho palaa ja reissulla ohitetaan Neron akveduktin kaaria. Täällä ei pääse pitkälle ilman monumentteja, myös kaupunginmuureja eri aikakausilta tulee vastaan. 

Vilho käy ensin Lateranon kastekappelissa, jossa on paljon samaa kuin äskeisessä Rotondossa. Ulkona tulee hetken rakeita, sitten vettä. 

Lateraanikirkossa Vilho huomaa kirkkokiintiönsä tulleen jo täyteen, eikä hän jaksa keskittyä kirkkoon juurikaan.  

 Illalla pelataan elintärkeä karsintaottelu. 

Italia hallitsee peliä Bergamossa ja voittaa Pohjois-Irlannin 2-0 Tonalin ja Keanen maaleilla. 

7. Via Appialla ja pientä muutakin touhua

Juodessaan reissun toista cappucinoa Vilho miettii Tarpeian kalliota. Cappuccino on ihan hyvä, tässä paikassa tiskillä se on kai peräti 2 €. Se mainittu kallio on tuossa vieressä ja koko Capitolium-kukkula. Eletään keskiviikkoa ja reissun seitsemättä päivää. Tänään on odotettu ruuhkaista bussia pitkään ja lopulta päästy aika hyvin tänne Piazza Venezian tuntumaan, todellisille menomestoille. Kaksikko odottelee seuraavaa kyytiä etelään päin. Tänään ei ole kyllä mikään erityisen vahva päivä bussiliikenteen osalta. 

Seuraavalla kyydillä päästään kuitenkin lähemmäksi Via Appia Anticaa. Tänään kävellään paljon. 

Susivuorten seikkailu roomalaisen tien maisemissa vie lopulta kuuluisalle Domine, Quo Vadis -kirkolle. Piskuisessa kirkossa ei ole ketään muuta. Henry Sienkiewicz toi historiallisella romaanillaan paikkaa tunnetuksi. Kirkko lienee 1600-luvulta ja vaatimaton, mutta paikan merkitys on suuri. Siinä kulminoituu jotain eurooppalaisesta sivistyksestä ja yhteisestä kristillisestä taustasta. Pietarin persoonassahan konkretisoituu se, miten kristinusko tuli jäädäkseen Roomaan, siirtyi Palestiinasta suureen valtakuntaan ja siitä kaikkialle.

Susivuoret pitävät evästauon sivummalla, hakevat läheisen asuisalueen Pam-supparista lisää eväitä ja pitävät vielä toisen tauon. Sitten lisää kävelyä ja lopulta ollaan perillä - oikealla Via Appialla ja sen tunnetuimmalla maamerkillä, Cecilia Metellan hautamonumentilla. 

Luonto on jo vihreää ja juuri sellaista kuin Vilho muistaa vuosien takaa. Tämä on kaunista seutua, mutta edes historiallisella roomalaisella kivitiellä ei päästä autoista täysin, olkoonkin että liikenne on vähäistä. Via Appialle pääseminen on ollut yksi Vilhon matkan keskeisistä tavoitteista. Tällaista paikkaa on oikein mukava ajatella suomalaisessa talvessa.  Tämä tie vei Roomasta Capuaan, melkoisen lähelle Napolia. 

*** 

Susivuoret pääsevät sopivasti bussiin, joka juuri saapuu sivummalle. Nyt palataan uudestaan sinne Capitoliumin kupeeseen, mennään ohi Circo Massimosta, jossa vielä puretaan maratonkylää. Koska kello on vielä vähän, käydään näyttävien portaiden päässä olevassa Aracoeli-kirkossa. Santa Maria in Aracoeli on hyvin keskeisellä paikalla ja sen portaat ovat turistien suosiossa. Portaat ovat siinä mielessä erikoiset, että vieressä ovat kukkulan omat monumentaaliportaat, mutta sekin onnistuu Roomassa, jossain muualla tästä jäisi aika typerä kuva.

Kirkossa on puusta tehty pikkuveistos, joka esittää Jeesuslasta. Täällä on myös Pinturicchion freskoja ja tetysti kappeli toisen perään muuta taidetta ja patsaita. Itse kirkko on muinainen. Ihmeitä tekevän puupatsaan kappelissa ei ole ketään; portailla pyörii määrätön määrä porukkaa, kirkon edessä jos jonkin verran ja sisälläkin hortoilee aika paljon, mutta tärkeään kappeliin väki ei löydä, eikä oikein Pinturicchion freskoillekaan. 

Susivuoret palaavat bussilla kotinurkille. Kotona syödään ja levätään, juodaan kahvit ja nukutaan päiväunet.  

6. Kävely Piazza Navonalle, Capella Contarini ja Caravaggiot

 Susivuoret käyvät Piazza Navonan takana katsomassa kolme Caravaggion maalausta. 

Vielähän tässä huilataan marathonin jäljiltä ja siksi uni maittaa melkein kymmeneen. Tämä päivä on tarkoitukselta myyty rokuli/lepopäivänä, sillä tähän asti reissussa on ohjelmaa ollut aika paljonkin - vaikka elämä on pyörinytkin juoksun ja sen valmistelun ympärillä.

Aamupäivällä touhutaan kaikenlaista ja otetaan rauhallisesti. 

Vilho kävelee mielellään, mutta ei perusta ruuhkaisista busseista. Tästä syystä Annikki lähtee jo 1235 julkisilla ja vähän myös shoppailut mielessään. Vilho tulee 1315 perässä ja aloittaa tutun marssin Gregorio-katua pitkin itään. 

Vilho seikkailee ensin kuitenkin Piazza Navonalle. Susivuori seikkailee hieman ja päätyy ruuhkaiselle kävelykadulle ja lopulta sitä pitkin aurinkoiselle Navonalle. Mutta kun reitti vie tänne aukion yläpäähän, käyttää Vilho hetken aikaa vanhojen stadionrakenteiden tutkimiseen. 

Domitianus rakensi tähän ilmeisesti vuonna 80 AD stadionin, Circus agonalis. Kiinnostavaa on, miten ellipisin muotoinen aukio on säilyttänyt kilparadan muodon. Vilhon tarkastelemat rauniot ja rakenteet ovat reilusti katutason alapuolella. Näemmä osaan näistä pääsee ainakin joskus nykyään kuljeskelemaan, siltä kaikki vaikuttaa.  

Navonan kolmesta suihkulähteestä Vilho kirjoitteli jo vuosi sitten. Nytkin on mukava kuvata suurinta niistä, Neljän virran lähdettä. Ja on ihanaa, kun valo on kirkas, se tekee suihkulähteistä melkoisen hienoja, vaikka niissä usein on kaikkea liikaa. Annikkikin löytyy täältä. Väkeä on paljon, mutta ei nyt mitenkään järjettömästi.

Aukiollo on tultu sen takana olevan kirkon takia. S. Luigi de' Francesi aukeaa ohjelman mukaan kello 1430 ja siellä on kolme Caravaggion taulua. Susivuoret huomaavat kuitenkin, että ovella on kyltti yksityisestä ehtoollistilaisuudesta. Silmäätekeviä ranskalaisia poistuukin pian kirkosta komeaan autoon. Suntio kuitenkin kertoo, että kirkkoon päästään "vartin päästä", vaikka varaus oli miltei koko iltapäivän. 

Susivuoret käyvät turistikatuja kulkien katsomassa Hadriannuksen temppelin pylväitä. Nämä ovat vuoden 145 temppelin säilyneet osat ja nykyisin integroitu uudempaan rakennukseen. Temppeli on ollut jo aika monen nimissä, mutta lienee Antonius Piuksen rakennuttama ja ottoisälleen Hardianukselle omistama  Pylväät ovat kertakaikkiaan massiiviset ja rivistö on tänäkin päivänä vielä vaikuttava. Paikkaa kunnostetaan kiivaasti, aukiolla on paljon melua ja osaa julkkarista peittävät rakennustelineet.  Susivuoret katsovat vielä kulman takana suuren obeliskin Piazza Montecitoriolla. Tämä on punaista graniittia ja lainassa Psamtik II:lta (vallassa 595-589 eKr.). Kiven tuotatti itsensä Augustus vuonna 10 eKr.

Vilho tekee taas ihme kierroksia, kun jää ensin ihailemaan obeliskia ja sitten oikaisee taas väärään suuntaan, Annikin mennessä suoraan kirkkoon.  

S. Luigi de' Francesi -kirkossa koko huomio kohdistuu aika epäkristillisesti yhteen kappeliin:

Capella Contarini

* La Vocazione di San Matteo 1599-1600

* Il Martirio di San Matteo 1599-1600

* San Matteo e l’angelo 1602

 Caravaggion kolme maalausta noudattaa taiteilijan vahvuuksia elementeissään. Tietysti Caravaggio tunnettiin valon käyttämisestään ja kirkkaan ja musta vaihtelemisesta, valokeilamaisista kontrasteistaan. Mutta hän osasi myös tehdä erinomaisia kompositioita. Kolmas leimallinen vahvuus oli ihmisten ilmeikäs kuvaaminen. Vielä voisi lisätä, että hänen tauluissaa ei ollut pakonomaista tarvetta tunkea kangas täyteen kaikenlaista joutavaa. Tekisi mieli sanoa, että taiteilija antoi dramaattisen hahmon puhua, antoi tilaa myös kohteelleen. Monet tällaisten hienojenkin kirkkojen maalaukset ovat toritaidetta verrattuna näihin teoksiin. 

Historian humpuukimaakarina Vilho haluaisi sanoa, että Caravaggio oli oikeasti moderni taiteilija. Hänen taulunsa huutavat taiteilijan omaa persoonaa, jokainen näistä tuntuu olevan statement, Näissä on yksilö kovasti pelissä, mieleen tulee Paganinin viulunsoitto tai Jimi Hendrixin tuotanto. Nykyään yksilöä korostetaan liikaa, mutta historiallisesti taide piiloutui vuosisatoja erilaisten maneerien ja koulukuntien taakse. Caravaggio ei piiloutunut mihinkään, vaan antoi palaa.

***

Vilho palaa asunnolle kiertäen taas ties missä ja keräten järkyttävän määrän askeleita. Tämä tuntuu olevan retken teema, alle 10 000 askeleen ei jäädä minään päivänä. Vilho poikkeaa vielä kaupassa ja kantaa kamelina ostoksia. Sää suosii aina vaan ja vaikka paikalliset ovat tukevasti kevyttoppatakeissaan, on Vilholle t-paita ja pusakka välillä liikaakin. Mutta tällaisesta etukäteisestä keväästä ja lämmöstä on oppinut nauttimaan, tuumii Vilho. 

 

5.1 Virtaavien vetten ääreen lepopäivänä

 Onpahan merkillinen lepopäivä. 

Vilho herää 0719. Tulossa on aurinkoinen päivä. 

Susivuoret lähtevät ohjelman mukaan aika lailla samoille paikoille keskustassa, joissa on jo käyty. Nyt mennään bussilla Argentinalle ja ennen kaikkea hieman sen ohi Il Gesù -kirkolle.  Chiesa del Gesù on muuten nimenä harvinainen, Jeesuksen kirkkoja on harvassa, pyhimykset ja mariat on käytetty miljoonasti, mutta Jeesusta ei. Se ei hämmästytä. Mutta tämä on Roomassa ja tämä on se juttu.

Il Gesù kiinnostaa Vilhoa siksi, että tämä jesuiittojen ja Ignatius Loyolan kirkko on barokin merkkiteos, kirkko, jota on kopioitu kaikkialla tällä planeetalla. 

Barokki on karmea tyyli rakennustaiteessa. Jesuiitat ovat melko kamalaa porukkaa siinä mielessä, että he olivat etupäässä meitä protestantteja vastaan. 

Täällä on toteutettu katossa valeperspektiivi ja onhan se huikea, hahmot puskevat esille arkkitehtuurin rakenteista. Roomaa ei voi ymmärtää ilman kirkkoja ja tämä on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Eikä tätä paikkaa kannata kuvata, runsauden pitää nähdä kuvasta tai paikan päällä.

Largo Argentina oli mediassa viikko sitten, sillä tuli vuosipäivä sille kun Caesar murhattiin täällä. Idus Martiea on kaikissa kielissä toistuva termi, maaliskuun puolivälin nimitys ja vuosi murhalle oli 44 eKr.  Miehestä on kirjoitettu paljon, tiedetään vähän. Tasavallan Roomaa kaivataan yhä takaisin Italiassa. Caesar oli uudistaja, eikä Rooman poliittinen systeemi toiminut oikeastaan mitenkään. Ei ollut poliittista koneistoa, ei virkamiehiä, ei kirottua byrokratiaa. Mitään ei saatu aikaan ilman diktaattoria. Kylätasolle viritetty vanhojen sukujen demokratia oli mennyttä, murhasta huolimatta. 

Vilho marssii jo Tartarughe-suihkulähteelle.  Sana tarkoittaa kilpikonnia, eikä niitä varmaan ollut alun perin koko veistosryhmässä. Tämä on pieni-pieni aukio ja aika herkkä suihkulähde. Se kai on se sana suomessa, suihkulähde? Samalla söpö ja typerä sana. Italiassa vedetään reilusti alakanttiin, puhutaan fontanasta, oli sitten minkälainen allas tahansa. 

Täällä on koululuokka. Muotilaseissa esiintyvä maikka-Massimo pitää isoa melua lapsille evästauosta. Koko Rooma on täynnä kaaosta, melua ja hallitsematonta tapahtumista. Vilho on niin umpi-introvertti, että kaikkialla on kaikkea liikaa. Mutta pitää oppia, pitää löytää rauha, sillä rauha ei koskaan löydä sinua. 

Vilho kuvaa lähdettä, aivan kuin ei olisi nähyt sitä aiemmin tai että olisi hiljaista. Täällä ei kuitenkaan ole oikeaa hulinaa. Mistä lie johtuu, mutta kaikkialla turismi on kymmenkertaistunut keskeisillä paikoilla, sivummalla se on pysynyt samana, joskus hiljentynyt. Olemme kaikkiaan ihmisinä paljon tyhmempiä nyt. 

Seuraava paikka lepopäivän merkeissä on Octavian portico. Tämä on oikeastaan jonkinlainen temppelijulkkari synagogan takana, lähellä jokea. Portico eli ehkä suomeksi juhlallinen portti, oli triumfien lähtöpaikka. Tässä oli pari temppeliä ja tuo portico jo pari tuhatta vuotta sitten, mutta suuri keisari uudisti paikan ja laittoi siskonsa Octavian nimiin. Marcelluksen teatteri on aivan vieressä. Susivuoret kuvaavat ja kiertelevät täällä tovin. 

Ghetto on tässä ja lähellä, on helppo eksyä näille kaduille ja kuvitella olevansa kartalla. Vilho ei ole ollut kartalla hetkeäkään täällä tutussa Roomassa.  

 

4.2 Maamerkkejä ja mitä nyt muuta maratonista

 Tänäkin vuonna maratonilla sataa. Sade tekee etupäässä hyvää, mutta tiukoilla keskustan kaduilla kivet ovat liukkaita ja paikoin on satanut enemmänkin. Sade tosiaan haihtuu sitä mukaa kuin sitä tulee, ei tarvitse linssejä pyyhkiä.

Nähtävyyksistä ja paikoista hieman. Alussa pyöähdetään etelässä ja siellä merkittävin maamerkki on Gaius Gestiuksen hautapyramidi ja sen vieressä oleva komea kaupunginportti. muuten veivataan suurilla asuinalueilla Teveren molemmilla puolilla. 

Sieltä palataan tutuille keskusta-alueille ja suunnataan lopulta Pietarinkirkolle. Sitten seuraa veivaamista Borgossa ja nähdään mm. todella suuri oikeuspalatsi. Vilho odottelee 30 kilometrin rajapyykkiä ja silloin ollaan jo jossain Olimpico-stadiumin alueella. Huivimyyjästä huomaa sen, että tänään pelaa AS Roma, aivan stadionin tuntumaan ja patsaspuistoon ei nyt päästä, johtunee pelistä. Ei liity asiaan, mutta Roma voittaa Leccen 1-0 eikä tämäkään tulos ole ihan sitä mitä on haettu pidempään. 

Jo pohjoiseen mennessä käydään Augustuksen rauhanalttarilla (Ara Pacis) ja sen takana on kiinnostavampi suuren keisarin mausoleumi. Aikanaan kun reissu palaa keskustaan, käydään Piazza del Popololla vetämässä kierros ja se on reissun hienoja pisteitä. Sitten kauppakadut vievät Piazza di Spagnan espanjalaisille portaille, edessä olevalle veistokselle ja eteenpäin. Nyt Vilho osaa ihailla korkealla kirkon edessä olevaa obeliskia, joka unohtuu tämän nähtävyyden yhteydessä. Tänään ei käydä Navonalla. Mutta ohitetaan Piazza Argentina ja Il Gesú -kirkko. Sitten edessä on pian ultimo ja kaikki kovat nähtävyydet kohti Circo Massimoa. Vilho juoksee tuon alueen tosissaan ja kovaa, taistellen päästäkseen tavoitteeseensa.

Maalissa saadaan mitalit, päästään kamalassa ruuhkassa saamaan eväspussi ja itkevä Vilho vain yrittää pois suurelta areenalta, kohti kohtaamispistettä ja kotia. 

Annikki löytyy aikanaan temppeleiltä, mutta tänään ei oikein mikään napsaa kohdalleen, Annikki ei saa yhtään kunnon tietoa  Vilhon liikkeistä ja vaikea on tietää missä koipeliini menee. Vilho istuu temppelin edustalla ja miettii asioita. Yhdessä päästään kävelemään kohti kotia ja Vilho kävelee vielä viimeiset kuusi kilometriä asunnolle, Annnikki saa jostain bussin loppumatkalle, Vilho ei viitsi odottaa. 

Kausi on avattu, ollaan Roomassa ja loma on alussa. On näitä elämän palkkapäiviä.

4.1 Maratona di Roma vuonna 2026

 Kello on viisi kun Vilho havahtuu. Kuusi olisi ollut sopivampi heräämisaika, mutta Vilho makoilee vielä jonkin aikaa. 

Aamulla ruoka ei maita, Vilho syö pari jugurttia ja tomaatteja. Kahvit pitää juoda ja tietysti urheilumehua. Sunnuntaita mennään ikuisessa kaupungissa.

Vilho lähtee ovesta 0715 ja edessä on jo tutuksi tullut marssi pois kaupunginosasta ja Teveren rantaan. Kaupunki heräilee, valoisaa on kuin päivällä, mutta kotoisalla Gregoriolla ei ole pahemmin liikennettä. 

Vilho tulee aikanaan tasavallan temppeleille ja pyyhkäisee Bocca della Veritàn vasemmalta puolelta ohi Circo Massimon kupeeseen. Edessä on vielä pitkä kävely vanhan kisa-alueen sivuitse ns. starttitielle. Täällä on paljon juoksijoita, mutta kuten viime vuonnakin, väkeä menee molempiin suuntiin eli mihinkään virtaan ei voi liittyä ennen kuin pääsee lähtöalueelle. Kello lienee kahdeksan maissa, varmaan vähän yli sentään. 

Vilholla on ennusteen takia kertakäyttösadettakki päällä, aamu on sen verran viileäkin, että sitä sopii pitää. Juomaa on litra ja taskussa kaksi geeliä ja muutama tomaatti, piskuinen, ihan siksi että maistuivat aamusella. 

Sää on pilvinen ja tämä on reissun kylmin päivä, mutta aivan mainio ja tyyni. Asteet nousevat päivällä kenties 17 maksimissaan, mutta juoksun aikana on ehkä 14-15 astetta. Toisinaan satelee, mutta vasta myöhemmin. 

Tänä vuonna juoksijoiden kanavointi toimii. Vasemmalla on ykkönen, se on jo tyhjentymässä, Vilho on valkoisine lappuineen kakkoskarsinassa (joka on miltei puolikilometrinen) ja takana on vielä kolmas erä, jota pidetään "meidän" valkolappujen takana. 

Vilho bongaa kolme reipasta suomalaispoikaa. Ovat juosseet ulkomailla jonkin verran, fiksuja ja asiallisia. Hieno kaveriporukka, ovat lähdössä pois jo maanantaina. Hekin asuvat "rännin" takana, Vatikaanin varjoissa. 

Vilho on Colosseumin lähtösuoralla ja itse asiassa starttiviivalla 0852.  Lähtöviiva on kaukana, pitkällä forumit  halkaisevalla Fori Imperiali -kadulla. Kello päälle ja sitten vaan juostaan. Tunnemyrskyä on suomalaisella, välillä ehtii pälyillä forumeiden hienoja raunioita, mutta alussa pitää katsoa paljon jalkojaan, suojautua kompuroinnilta. 

Alussa juostaa muuten "ultimo chilometro" kertaalleen. Sitten päästään rantakadulle ja lähdetään etelään. Reitti on pääasiassa viimevuotisen kaltainen. 

Vilho katselee maisemia, kelloaan ja muita juoksijoita. Ranskalaisia on paljon, brittejä ja tietysti italialaisia. Meksikosta on porukkaa ja kannustajia. Miltei koko juoksun ajan joutuu vähän väistelemään, käyttämään energiaa pujotteluun.

On mennyt viisi kilometriä ja Vilho on hämmentynyt, kun ennakkovaroitetaan juomapaikasta. Ai niin, täällä saadaan juomaakin! Koko tarmo on mennyt paikalle pääsemiseen, aamutankkaamiseen ja muutamaan kuseskeluun paikoissa, joissa ei arkena kuseskella (onneksi on pyhäpäivä). 

Italiassa urheilujuoman kohdalla on kyltti "saldi" - se tarkoittaa "suolaisia". Roomassa vesi on ensin. Vilho tietää sen, eikä mene ensimmäisille pöydille. Suomessa on usein mehut ensin ja lopuksi vesi, Vilho on oppinut siihen ja huuhtelee lopuksi suunsa vedellä. Tosin täällä on usein vielä vettäkin viimeisillä pöydillä, pienessä pahvitölkissä. Muutaman sellaisen kanssa tulee myös tovin juostua. Huolto täällä on ensiluokkaista ja sitä on paljon. Urtsikka on hyvää. Säähän on sellainen, että kuuma ei tule eikä kylmä. Sää on täydellinen. Vilhon aurinkolasit eivät huurru, ne eivät saa hikeä eikä mitään pidä sovitella koko aikana. Roomassa kaikki mikä kastuu, kuivuu, sen Vilho tietää jo aiemmista vuosista. 

15 kilometriä Vilho on hyvällä tuulella, mutta loppumatkan vähän väsynyt ja äreä. Väsymyksen myötä väistely ja pujottelu tuntuu pahemmalta. Vilho ohittelee koko matkan, mutta täällä on myös tuhansia viestijuoksijoita, jotka tunkevat ohi, hehän vetävät kymppiä. Myöhemmin kaupungilla on paljon siviilejä, jotka ylittävät juoksurataa taitamattomasti. Vilho kokee olevansa vittumainen ja kokemattoman juoksijan suusta karkaa suomalaisia kirosanoja ja muuta pahaa puhetta. Kilometreistähän jo puhuttiin. Yhtenä päivänä kadut ovat meidän ja sori siitä.  Jossain kaukana Rooman taivas on harmaa ja ikuinen. Vilhon tossut napsuvat aika keveinä asfalttiin, usein kiveen ja ties mihin. 

Marathon tuntuu jossain vaiheessa pahalta. Ei kaikille, joukossamme on naisia, jotka tietävät miten valmistautua ja he hoitavat lenkin suunnitelman mukaan, tasapainoisesti. Mutta Vilhoa marathon sattuu. Joka kerta. Juokseminen on kivun käsittelyä, kivun ja ajan.  

Ja jossain tuolla Rooman loputtomilla kaduilla on ripaus iloa, kadonneita hetkiä ja määrätön määrä tossun läiskettä.

3.2 Iltapäivä, lepoa ja valmistautumista

 Annikki ajelee Vatikaanista kotiin bussilla, Vilho kävelee ja käy Agora-marketissa, edelleen hamstraten asuntoon reserviä. Pitäähän sitä samalla matkalla kantaa kaikki mitä jaksaa.

Iltapäivällä syödään ainakin paljon pastaa, Vilho ottaa myös päiväunet ja kahvit juodaan. Puuhaa asunnolla on edelleen, mutta aatokset hakeutuvat vahvasti tulevaan kisaan. 

Susivuoret eivät saa astianpesukonetta toimimaan, kyseinen laite ja sen vesiliitännät vievät paljon huomiota ja emännälle on ilmoitettava. Tässä kämpässä on kaikenlaista pientä laitettavaa, mutta eipä tuo Vilhoa haittaa. Erilaiseen fiksaamiseen ja asunnon sopeuttamiseen Susivuoret tottuivat jo 20 vuotta sitten, aikoina ennen kuuluisia vuokrafirmoja. Noiden aikojen takia mukana on yhä kaikenlaista rautalankaa, nippusidettä ja teippiä, tarviketta erilaisiin tilanteisiin. Ja tämä asunto on isossa kuvassa mainio, Vilhoa ei kaikenlaiset kauneusvirheet häiritse, perusasiat kun saadaan kuntoon. 

*** 

Kokemus on upea ominaisuus, siinä se muistuttaa paljon osaamista. Osaamisesta on lyhyt matka pätevyyteen, pätevyydestä vain siirtymä hyvään asemaan, ammattiin ja palkkaan.  Mutta kokemuksesta tulee myös mieleen ajan kuluminen, ikä ja vanhuus. Kokenut on kovia kokenut, kaavoihinsa kangistunut ja kulunut, työelämälle turha.

Onhan kokemuksessa sekin puoli, että tuntee kilometrit.  Se tuntemus valitettavasti lisääntyy kilometri kilometriltä. Siinäkin mielessä kilometrit kertyvät, eivät vähene. 

Vilho on juoksun, etenkin vähän isomman sellaisen, alussa sama Vilho kuin oli joskus. Hurjalla kokemuksellakin kisaa voi edelleen pelätä. Vain juostu kisa on kisa – vanhoilla meriiteillä ei ole merkitystä. Tässä hetkessä olemme kaikki samalla viivalla, eikä se ole mikään lähtöviiva. Lähtöviivalla sen sijaan ollaan valmiita, sen jälkeen kaikki on helppoa, pitää vain juosta se juoksu.

Toki kokemus antaa selkärankaa siihen, miten valmistautua ja mitä kannattaa ehkä tehdä ja mitä ei. Kokenut tietää, että aika monella hommalla ei ole väliä, ei tarvitse juoda viikkoa paljon vettä tai käydä illalla juoksemassa. Miten hienoa olisi sanoa auktoriteetin äänellä ettei tarvitse pelätä. Itse asiassa Vilho sanoo niin omalla kielialueellaan jatkuvasti muille juoksijoille, itse asiassa yleensä nuorille naisille. Syynä ei ole pelkästään heidän kaunis juttuseuransa, vaan se, että tytöt ovat fiksuja ja kuuntelevat – ja ovat vielä mukana kisassa silloin kun kannustusta tarvitaan. Vilho herättelee mimmejä, kertoo että heillä on vielä paljon voimia.

 Vilho laittaa numerolappunsa paitaan, paidan henkariin odottamaan, viereen kaikki varusteet jotka tulevat päälle, eikä sille alueelle laiteta mitään. Jauheesta tehdään urtsikkaa, sitä on ostettu litra valmiina lisää aiemmin. Päiväunet auttava, illalla ei ole kovaa uupumusta, mutta kävelyä on ollut valtavasti viime päivinä. Mutta kuten aina, näillä mennään kohti neljättä maratonia Roomassa.

3.1 San Pietro eli Pietarinkirkkoon auringossa jonottaen

 Vilho nousee 0809 ja päivä alkaa kirkastumaan kovaa tahtia Susivuorten viidennen kerroksen asuntoon. Nautitaan aamupalaa ja kerätään loput varusteet. On lauantai, kolmas matkapäivä ja ohjelmaan on merkitty San Pietro.

Vilho on pistänyt kristikunnan suurimman kirkon tälle päivälle ohjelmaksi sen takia, että vaikka kisa onkin tulossa ja vie kovasti huomiota, pitää ohjelmaa olla, ettei ihan päästetä päiviä karkaamaan. Kirkko on valittu siksi, että se on lähellä, eikä edellytä varsinaista matkustelua tai muuta seikkailua. 

Kohti suurta kupolia lähdetään 0940 ja Pietarinkirkonaukiolla käy ilmi, että jono kirkkoon on valtavan pitkä ja nyt se kulkee itse aukiolla. Pohjoisempana kirkon kupeessa on vain ennakkovarattujen kävijöiden jono, mutta nämäkin jonosijainnit ovat kyllä vaihdelleet. Annikki ehdottaa jo toista kohdetta, mutta Vilho pitää pintansa. On helpompi jonottaa kuin lähteä jonnekin seikkailemaan. Vilho on kerännyt edellisenä päivänä kaikilla reissuillaan n. 22 000 askelta ja se tekee puolimaratonin verran matkaa. Tuo tuntuu jaloissa ja tänään pitää edes yrittää pienempää "tulosta". 

Jonossa ollaan pitkään, yli tunnin, mutta sää on aivan täydellinen, lämmin muttei kuuma. Pikkuisen pilviä tulee taivaalle, mutta aurinkoinen päivä on menossa ja paidassa ja pusakassa pärjää enemmän kuin hyvin. Kelpaa jonottaa ja ottaa kisaa siitä, kuka näkee enemmän mustia kisareppuja ja -paitoja.

Turvatarkastuksesta kaksikko pääsee 1149 ja tavaroiden läpivalaisu on aika muodollinen tapahtuma. Sitten onkin melko väljää, eikä suuressa kirkossakaan ole häiritsevää ryysistä. Se pitää kyllä todeta, että Italiassa tottuu pian ryysistelemään, eikä keskisuurista väkijoukoista enää hetken päästä hätkähdä.

Vilhon on valmistautunut tällä kertaa kirkkovierailuun ja lukenut oppaat, tehnyt jopa muistiinpanoja. Suuri kirkko on Vilholle kuitenkin jonkinlainen museo taideteoksineen, toki teoshan talo on itsessäänkin. Mutta paikan nähtävyydet mennään nyt tässä tekstissä muutamalla kärjellä. 

 Vilhon pääsyy Pietarinkirkkoon saapumiseen on tietysti Pietà. Michelangelon nuoruudentyö on nykyään suojalasin takana, mutta eipä tuo haittaa. Marmoripatsas kuvaa Mariaa ja hänen kuollutta poikaansa. Teos on tehty 1499-1500 ja tänne se on tuotu 1519.

Ensimmäisenä Vilho kiinnittää huomionsa patsaan suhteelliseen pienuuteen. Ehkä sitä korostaa teoksen jonkinlainen herkkyys, oikeastaan hauraus. Työ on täynnä yksityiskohtia, mutta silti kuuluisa asetelma hallitsee. Voi olla typerää todeta, mutta Kristus ei ole tässä päähenkilö, vaan lapsensa menettänyt äiti, Maria. Vilho on huomaavinaan etäisyyden takaa, että Jeesuksen kasvot ovat suurpiirteiset, eivät mitenkään äärimmäisen tarkat. Sama koskee toki muutakin veistoksessa, kokonaisuuden ja hetken kuvauksen viedessä päähuomion.

Teos on merkillisellä tavalla moderni. Kenties osaavampi tulkitsija sanoisi, että se on ajaton, mutta Vilho pohtii vuoden 1500 veistotaiteen antiikin esikuvia. Antiikin veistokset olivat mykistäviä, mutta niissä oli usein vahvasti poseeraamista ja kenties jykevyyttä. Pietà on dynaaminen ja merkillisen kevyt majesteetillisuudessaan. Susivuoren mielestä työ on maalauksellinen. Sen tyylissä on mestarillisten sivellinvetojen henki.

Toinen kärki Vilhon kirkkovierailussa on vanha Pietarin patsas valtaistuimellaan. Tämä tumma teos on nykyään Arnolfo di Cambion nimissä  ja 1200-luvulta. Nykyään patsas on jäänyt sivuun ja suojaan, parikymmentä vuotta sitten katoliset kävivät sipaisemassa sen jalkaa ja siitä jalkaterä on sileä nykyäänkin. Nyt teosta ei tunnuta huomaavan lainkaan. Vilho pohtii hetken vuoden takaista Laokoön-asetelman, kenties planeetan keskeisimmän veistosryhmän kohtaamista viereisessä Vatikaanin museossa. Susivuoret hiljentyivät sitä katsomaan ja kuvaamaan, mutta väkijoukossa moni vain käveli ohi. Vilhon yleistieto on enemmän aukkoja kuin kartoitettuja kohtia, mutta silti nykyään jää tunne siitä, että se kuuluisa vanha sivistys on siellä missä kaikki muutkin vanhentuneet asiat. 

Susivuoret käyvät ns. alakerrassa, jossa on paavien ja muiden merkkihenkilöiden hautoja, Pietaria myöten. Täältä (kellarista) Vilho nostaa esille meidän valtionpäämme Kristiinan haudan.

Kristiina-kuningatar (Drottning Kristina) oli vallassa 1644-1654, nimellisesti jo aiemmin. Kristiina luopui Ruotsin kruunusta 1.6.1654 ja lähti Roomaan, Vatikaaniin. Hän kuoli katolisena ja hautansa on nyt täällä, vaikka naisia näissä holveissa on vähän haudattuna.

Vilhon mielestä on jotain perin ruotsalaista siinä, että Kustaa II Aadolf oli ahkera uskonsotija ja kuoli tunnetusti Lützenin taistelussa sotiessaan katolisia vastaan kunnioittavassa 37 vuoden iässä. Tytär silti kääntyi katoliseksi ja lähti seurapiiri-influensseriksi Roomaan. Mutta yhtä kaikki Kristina on meidänkin kuningattaremme ja tietysti valtavan kiinnostava henkilö.

Haudassa muuten lukee: -- gothorum, svecorum vandalorumqve reginae -  ilman internettiä Vilho osaa koko hautakirjoituksen suomentaa, sitaatissa seisoo suurinpiirtein "goottien, svecojen (sveojen) ja vandaalien kuningatar". Oppineemmat ovat varmasti kertoneet sopivat sovitukset noille kansoille, mutta Vilho pelkää pahoin että taas ollaan vandaalien kirjoissa tässäkin litaniassa. 

Susivuoret ovat Pietarinkirkossa puolitoista tuntia ja jonossa vierähti varmaan saman verran.  

 

 

2.2. Kävelyä, kauppoja mutta myös kunnon kahvit

 Vilhon paluumarssi jokivarren katuja on oikein mukava, mutta jalkoja käy sääliksi. Tänään kertyy askelia, mutta näin on laskeskeltukin.

Trasteveren puolella Vilho näkee tutun rännimäisen kadun, joka kulkee selvästi rantakatua alempana, vaikkakin samaan suuntaan.  Siellä näkyy piskuinen baari ja Vilho päättää tarttua mahdollisuuteen saada reissun ensimmäinen kunnon kahvi. Kello on vasta vähän yli 11, joten cappuccinoa juovat vielä muutkin.

    Baarin otsikko on "Snack bar". Ehkä vähän nuhjuisena ja melkoisen pienenä, paikka onkin oikeanlainen. Täällä kahvi on hyvää, sillä paikan ulkonäöllä ei koreilla. Snäkkipuolella on tuoreita leipiä ja seinällä piskuinen lounaslista. Baarissahan on vain kourallinen paikkoja, mutta väkeä töissä useampia. Kaikki kolme asiakasta ottavat cappuccinon. Vaahto on vahvaa, kahvi hyvää ja Vilho saa erinomaisen vastineen rahoilleen 1,50 €. 

Susivuori on omituisella tavalla voitonriemuinen. Numerolappu ja kisapaita on uudessa kisarepussa, on käyty kirkossa ja vähän nähtävyyksillä ja kahvi on antanut energiaa. Loma on alkamassa ja aurinko paistaa. Asiat tuntuvat juuri nyt hyvin mahdollisilta, valoisilta kuin aurinkoinen taivas Tiberin yllä. 

Tänään Susivuorilla on ns. huoltopäivä eli asuntoon kerätään juomaa ja ruokaa, sillä juoksukisa on tulossa ja se myös rajaa muuta ohjelmaa, mutta valmistautua voi. Numero on nyt haettu ja kotimatkalla Vilho tutustuu Tigre-supermarkettiin ja tuo sieltä juomia, jugurttia, leikkeleitä ja pikkusuolaista.

Kotona syödään tuorepastaa ja huilataan. Myös Annikki on ollut asioilla läheisessä legendaarisessa Agora-marketissa, jossa valikoimat ovat laajat ja komeat.

Iltapäivällä tehdään vielä tutkimusmatka ihan uuteen suuntaan eli pois päin kaupungin keskustasta ja Vatikaanista. Täältä löytyy Conad ja laaja Eurospin, kummassakaan ei olla aiemmin käyty. Annikki käy ensimmäisessä, Vilho toisessa. Palatessa todetaan, että asunto alkaa täyttyä elintarvikkeista.

Tehokas on päivä, koska illalla Vilho korjaa talon valaisimen ja lisäksi käydään vielä lähikaupassa samalla kun kaupunginosan kirjakauppa tsekataan. Jopa tästä Feltrinellin sivukonttoristo löytyy Ilias klassikosarjassa kielillä vanha kreikka/italia -rinnakkaistekstinä. Suomesta näitä kovia klassikoita ei enää saa Akateemisesta, jossa aikoinaan oli englanniksi tuplattuina latinan ja kreikan klassikoita täydet sarjat.  

Susivuoret käyvät suhteellisen ajoissa nukkumaan. Nyt ollaankin oltu vahvasti liikkeellä, joskin  kaksikolle sopivan rahvaanomaisesti vahvasti kaupoissa.

2.1 Circo Massimolle kesäkelissä numero ja kirkko mielessä

 Tiberin rannalla on kesäistä, kun Vilho marssii vauhdikkaasti pääsuuntana etelä ja aurinkoa vastaan. Susivuoret ovat hämmentävästi nousseet jo ennen kahdeksaa (0740) ja Vilho on ampaissut asunnon rappuun 0908.

Emännän kanssa tuli onneksi puhetta aiheesta ja Susivuoret saivat toisen avainnipun. Vilholla on siis taskussa kaksi avainta ja kaksi jää Annikillekin, alaoveen ja asuntoon.

Päästyään läpi siitä kuuluisasta ja tutusta Cavalleggerin rännistä ja Janiculumista, Vilho tupsahtaa Tiberin vilkkaasti liikennöidylle rantatielle. Susivuori hakeutuu lähelle vettä ja alhaalla, oikeastaan jokiuomassa, kulkee kevyen liikenteen väylä, nykyään tänne on piiretty pyörätiekin, fillareita on harvakseltaan.

Juoksijoita, Vilhon tulevia kisakavereita on kuitenkin joen partaalla valmistavalla lenkillä jonkin verran. Ranskalaisia, saksalaisia. Maratoonarit tunnistaa, nuo kisakoirat.  

Vilho kulkee virran matkassa kohti Tiberin saarta, Isola Tiberinaa. Joessa oleva pieni saari on muinaisen Rooman ytimessä tai ehkä oikeammin ytimen kohdalla, sillä tärkeät rakennukset ovat kaikki virran itäpuolella.

Annikki on puolestaan tehnyt kauppareissua tuttuun ja erinomaiseen Agora-markettiin miltein kotikadulla. Hän on liikkeellä 0945-1128.

Vilho nauttii kovasti jokivarren keväästä. Täällä näkyy liejukana sillan jalankupeessa, yksi merimetso ja linnut laulavat keväisesti puissa katuvarressa. Myöhemmin Vilho kuulee selvästi tiltaltin. Kottaraishavainto jää epävarmaksi, mutta kevät on täällä jo pitkällä, siitä ei ole epäilystä. 

Vaihtaessaan Teveren toiselle rannalle Vilho tekee pienen lisäkierroksen, mutta pääsee sitten tasavallan ajan temppelien luo ja kohti Bocca della Verità -aukiota. Täällä on tuo yksi tunnetuista nähtävyyksistä Roomassa, kirkon seinään kiinnitetty kivinaama, joka mahdollisesti on ollut läheisen temppelin viemärinkansi. Vilho painelee kirkon ohi.

Kirkon takana, samassa korttelissa, Susivuori yrittää päästä kovasti liikennöidyn kadun ylin ja Circo Massimon puolelle. Se onnistuukin lopulta, vaikka liikennevalojen lisäksi harmina on porukka, joka tekee tiemaalausta. Nyt urakkaan onkin erinomainen hetki. Pian Vilho huomaa, että suunta on sumppu, koska maratonkylään ei pääse täältä koukkaamaan ja koipeliini juoksee samoilla valoilla takaisin.

Circo Massimo on tänä päivänä valtava ulkoilu/viheralue, vihreällä nurmella ja osittain hiekalla oleva pitkän pitkä soikea, antiikin rata-alue. Alue on valtava ja siksi tällä vanhalla kilparadalla voi järjestää tapahtumia ja vaikkapa maailmanmestaruuden juhlimisia. Vilho painelee sivua pitkin useiden myyntitelttojen ohi ja miettii, mistä pääsee sisälle villageen ja kiertämään pakollista "yhteistyökumppanien" täyttämää messualuetta. 

Perjantai kun on ja kello on vasta tulossa 11, niin täällä on oikeasti aika hiljaista ja Vilho pääsee pian kiertämään riittävän kauas eli sisäänkäynnille ja kieppumaan karsinoissa kohti varsinaista aluetta. Ihmisiä ei vielä tungeksi.

Numero saadaan alueella aluksi ja sitten kierretään koko rakennettu telttaleiri kohti sitä viimeistä rastia, joka on kisarepun ja paidan saaminen. Sisätilassa tässä ollaan, mutta koska paikka on pitänyt rakentaa, se on kohtuullisen pieni (eikä mikään viime vuoden kongerssikeskus). Vilho jopa löytää itsensä muurista, jossa on kaikkien juoksijoiden nimet; tähän hän ei pitkää aikaa käytä, mutta kirjain on helposti kohdalla ja sopivasti katsomiskorkeudella. Seuraavaksi Vilho laukkaa kohti "maalia" ja saa XL-paitansa ja komean Joma-merkkisen reppunsa.Tämän vuoden teemaväri on musta ja jälki on, kuinka ollakaan, tyylikästä.  Kello on pian 1030 ja Vilho voi aloittaa vapaa-aikansa.Vapaa-ajan aluksi Vilho pakkaa numerokuorensa ja uuden reppunsa... siis vanha reppu pakataan uuteen, sillä pakasta vedetty kapsäkki on isompi ja yllättävän pätevä. Näin sitä mennään, kisamannekiinina, mutta musta reppu ei huuda, vaan sen kanssa voi sopeutua muiden luurikäsien joukkoon.

Vilho menee Bocca della Verità'n luo uudestaan ja aika nopsasti sisään itse kirkkoon. Tämä on yksi paikoista, mitä Vilho on etukäteen miettinyt ohjelmakseen. Basilica di Santa Maria in Cosmedin on komea kirkko ja sisältää hyvinkin antiikkisia osia. Nätti torni on selvästi uudempi, mutta hieno sekin, leimallisen italialainen. Vilho on lopulta myös kirkon alla antiikin ajan kryptassa, tämä taitaa olla 700-luvulta ja sisältää hyllyt pyhimysten uurnille. Pieni, kolmilaivainen krypta ei ole huonetta suurempi. Portaiden yläpäässä on nuorimies vähän vahdissa. Vilho puhuu tämän kanssa muutaman fraasin - krypta on auki, toivotaan pientä offertaa. Vilho on varannut aamulla viimeisenä mukaansa kolikoita, ja pistää kuppiin euron. Alhaalla on kolme ihmistä, mutta pian Vilho on yksin ja katsoo kaikki rauhassa. Vähänhän täällä on, kuusi pylvästä ilman jalustaa ja pieni alttari: alttarin jalustakivi lienee roomalainen kilometripylväs. Seinillä tusinan verran uurnahyllyjä ja rakenteessa massiivisia roomalaisia peruskiviä. 

Paikassa ei ole yhtään mitään tärkeää, siksi se on Vilholle tämän matkan varsinainen alkupiste. Ulkona on liian suuri jono valokuvaan Boccalle, kirkossa on vain kourallinen pyörimässä ja muinaiseen kryptaan ei tule enää ketään. Vilhon teemana ovat varhaiskristilliset kirkot ja tässä ollaan oikeasti yhdessä sellaisessa, piskuisessa, kolmilaivaisessa kryptassa maan alla.

Vilho lähtee ja puhuu jäähyväisfraasit nätisti italiaksi pojan kanssa. Hän katsoo vielä kirkon muutkin osat, merkilliset aikakausien sekoitukset ja sisäistymiset. Näitä tällä alueella on, lainattuja pylväitä, kierrätettyjä pyhäkköjä ja kiviä uusissa muureissa tai uudelle isännälle. 

Ulkona on yhä liikaa jonoa Totuuden suulle, Vilho saa hyvät kuvat japanilaistytöstä tällä kohteella, sillä aidanraosta pääsee sivukuvaamaan. Sitten alkaa marssi kotiin. Aurinko on kirkkaana taivaalla aivan kuin aina Italiassa. Usein Vilho miettii, että menneessä Roomassa lienee paistanut sama aurinko, kesän tullessa kyltymätön ja kuuma, aina kirkkaudessaan kuvaamaton.