14.10.2026

7. Siirtyminen Sancerresta Blois'aan eli miten jokea ja linnoja alkaa näkyä viinipeltojen lisäksi

 Herättyään yhdeksältä Susivuoret lähtevät 1039. Ulkona sataa aalloissa. Välillä ei yhtään, välillä reilummin. Sade on koko päivän merkillisen tihkuista, oikein missään vaiheessa ei tule isoja pisaroita, mutta sumutinmenetelmällä saattaa silti tulla paljonkin vettä. On aika harmaata, mutta monta kertaa aurinko pilkistää esiin ja sää on kaikesta huolimatta lämmin, usein mittarissa on peräti 20 astetta. 

Ajetaan Sancerreen. Tämä on kuitenkin vain etappi Loiren kupeessa ja matka jatkuu kohti Gieniä saumattomasti. Sancerre on kukkulalla, vaikka tämä on muuten melkoisen tasaista maata. Nimellisesti maalaismajoitus josta aamulla lähdettiin, oli sekin Sancerressa, vaikka viljapelloilla oltiinkin.  Annikki huomattaa jossain vaiheessa, että viinit ovat kukkuloilla, viljapellot tasaisella. Niin on nytkin, tässä arvokkaan valkoviinin yhdessä merkkipaikassa kaikki rinteet ovat köynnöksiä täynnä. Usvaa tai sumua on viinipeltojen yllä kukkuloilla ja taas sataa sumuisesti. Sancerre tehdään Sauvignon blancista ja se on upeaa valkoviiniä. Aiemmin ohitettu Chablis tehdään täysin Chardonnaysta. Molemmat ovat hyviä ja arvokkaita juomia. 

Susivuoret kruisaavat valkoviinipelloilta ties minkälaiseen maastoon ja keskimäärin hyvin pieniä, sentään päällystettyjä teitä. Kyliä tulee, peltoja, muutaman talon taajamia. 

Susivuoret ylittävät jälleen kerran Loiren ja päätyvät pieneen Bonny-sur-Loire -kylään. Täällä houkuttelee kovasti suurehko Super U -marketti ja sieltä hankitaan retkilounas ja muuta pientä. Urheasti kaksikko tankkaa kallista dieseliä marketin omalla bensa-asemalla. Onneksi Clio vie vain 3.4 litraa sadalla, joten kilometrit eivät tule kalliiksi, vaikka polttoaine taitaa maksaa 2.345 euroa. Kaupoilla ollaan 1158-1230.

Susivuoret syövät heti kättelyssä suuren kolmikerroksisen kolmioleivän (1,62 €). Tässä on vähän tummempaa leipää ja tonnoa täytteenä. Sitten ajellaan vähän eteenpäin (tankataan toki e) ensin) ja päädytään lähelle yhtä reissun château'ta. Salaatit syödään lähellä Château de Saint-Brisson-sur Loire -linnaa. Satelee pikkusen. Susivuoret syövät salaatit (2,73 ja 2,94 €). Vilholle on vähän kinkkua ja emmentaalia, Annikille tonnikalaa. Salaatit ovat hyviä ja vihannekset niissä ovat aina täällä rapeita. Lounas on suoritettu 1305.

Gienin ja Orléansin välissä Susivuoret käyvät vielä hakemassa illaksi juustoja ja muuta pientä, tuoretta leipää myös. Ollaan Bonnéessa Lidlissä, joka on Lieu-dit de Coulmierissa. Täältä tullaan suoraviivaisesti Loirelle ja merkittävälle Sully-sur-Loirelle. Täällä on tietysti myös komea ja oikeasti linnamainen château, koko nimeltään Château de Sully-sur-Loire. 

Tässä on juuri ylitetty ties monennen kerran iso L, ja linna on komeasti joen vieressä vallihautoineen - se on - veden ympäröimänä. Vilho, joka seurustelee päivät Renault´n ja illat punaviinin kanssa, on tyytyväinen saadessaan valkoisen ratsunsa parkkiin ja nyt on edes hetki mahdollisuus valokuvata, eikä vain tuijottaa maailmaa pyyhkimien takaa.  

 Vuosien reissaamisten ja myös autoreissujen jälkeen nämä mobiilikiertueet ovat omalla tavallaan raskaimpia. Tässä näkee sellaisen loputtoman diashown kaikkea hienoa ja kaikkea pienimuotoisesti kiinnostavaa, on luontoa ja pieniä kyliä, rakennuksia ja huikeita maisemia, sään tuottamia visioita, eläimiä ja häviäviä hetkiä. Koko ajan sivuun ja taakse jää kaikenlaista, kilometrit vain kasvavat.

Mutta palataan hetkeksi linnalle. Tuo vieressä virtaava päähenkilö, Iso L, on merkillinen joki. Sehän ei ole mitenkään syvän virran oloinen, päinvastoin vaikutelma on matalasta mutta leveästä joesta. Silti koko tämän retken ajan juuri tuo joki ja sen sivukanavat ovat se merkittävä juttu tässä reissussa. Vilholle valkeni melkoisen myöhään, miten navigoitavana jokena Loire oli pitkään tie syvälle Ranskaan. Raha ja ruhtinaat kulkivat tänne, ja valta myös, Pariisin valtakausi on aika uusi vaihe Ranskan historiassa. Jokivarressa on oma valikoimansa pääkaupunkeja ja vallan keskipisteitä.  

Niin se linna - se on komea ja oikeasti linnamainen, sotilaallinen ja tomera tässä virran vieressä. Nyt sääkin on hyvä ja aurinko paistaa aivan kuin koskaan ei olisi satanutkaan.  

Susivuoret ajavat puoliksi raukkamaisesti metsän kautta kohti seuraavaa majapaikkaa Blois'ta. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri joki kiertää pohjoiseen Orléansiin ja samalla suuri kurvi tässä joessa jää Susivuorten nykyisen reitin yläpuolelle. Toisin sanoen, nyt oikaistaan korven kautta. Matkaa tulee silti paljon. Paikkoja matkalla ovat mm. Chaon, Lamotte-Beuvron... Sitten lopulta Blois.

 

Nyt ollaankin kaupungissa.  Susivuoret ovat asunnolla 1633, mutta isäntä saapuu myöhemmin ja sellaiset kolme varttia myöhemmin ollaan omillaan asunnolla. Kommunikaatiossa ja viestinnässä on pientä takkuamista, mutta sehän ei Vilhoa kiinnosta. Ulkona on hyvä keli odotella. Tämä on pieni kerrostalo, jonka alakerrassa on tilava asunto ja oma, melko laaja piha, jota ympäröi tiheä pensasaita. Vilho kantaa tavaroita ja sitten juodaan muutama drinkki ulkona, vielä kun on lämmintä ja aurinko on taivaalla. Annikki hoitaa asiat omistaja-kaverin kanssa. Kokonaan ranskaksi, sillä kundin valikossa ei muita kieliä ole. Totta puhuen Vilhokin puhuu taas lakisääteiset kaksi lausetta ranskaksi, sillä mies kysyy missä auto on ja Vilho kertoo että tuolla. Seuraavaksi puhutaan parkkipaikan numero ja sekin saadaan selville. Vilho ajaa auton ysiruutuun ja Annikki hoitaa majoitusbisnekset.

Vaikka ajomatkaa on vain parisataa kilometriä, on päivä vietetty autossa ja kaksikkomme on yllättävän väsynyt. Illalla on pelejä, tehdään huoltohommia ja nyt pestään ensimmäisen kerran koneellinen pyykkiä. CL-ottelut alkavat ja kuunnellan espanjankielistä radiota, sillä heidän porukoillaan on kolme joukkuetta tulessa ja aina mahtava selostus. Tietenkin kielisekaannus siitä vain kasvaa, mutta sellaista on reissaaminen tässä porukassa.  

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti