20.4.2026

23. Paluupäivä auringossa

 Susivuori voi nukkua rauhassa, sillä lähtö asunnolta on iltapäivällä ja majapaikka jää vielä muutamaksi päiväksi Annikille.

Vilho ottaa aamupäivänsä iisisti ja siemailee ennen lähtöään aurinkoisessa keittiössä olutta kaikessa rauhassa. Päivä lämpenee kovaa kyytiä ulkona, sama miltei helteinen ja sinitaivainen sääjakso Roomassa jatkuu vaan. 

Lopulta edessä on marssi San Pietron asemalle ja suoraan junaan, sillä Vilho vetkuttelee aikansa asunnolla ja itse siirtymästä tulee vauhdikas! Oikeaa kiirettä siinä mielessä ei ole, että koko operaatio on aloitettu sangen ajoissa ja lentoasemalle ehtisi vielä ties kuinka monella seuraavallakin junalla. 

Vaihto on heti Trasteveressa ja lämpö pysyy hyvin yllä, kun jumppaa parikymppistä laukkua taas raiteelta toiselle.

Vilho pääsee hyvin helposti perille ja terminaaliin. Täällä on mukavasti aikaa odotella ulkona ovensuussa ja juoda matkapäivälle varattua pientä viinitetraa. Ulkona on aurinkoista ja pihalla istuessa Vilho on melkoisen tietoinen siitä, että tällainen leirittäminen ei kovin pian vielä Suomessa onnistu. 

Myöhemmin laukusta on helppo päästä eroon Check-in -tiskillä ja itse turvatarkastus on nopea, helppo ja jonoton. Vilholle jää sopivasti aikaa vaellella lentokentän vilinässä ja lopulta kävellä Finnairin peruskoneen uumeniin.

Lennolla on turbulenssia, mutta matka menee sujuvasti aivan takimmaisella penkillä, peräti ikkunan vieressä. 

Kotona Vilho on joskus yhden maissa. Asunnossa on kaikki kunnossa, nyt pitää kastella mahdollisimman paljon viherkasveja ennen kuin uni tulee. Unta taas tarvitaankin, sillä perjantai on kääntynyt lauantaiksi ja  sunnuntaina Vilholla on edessä marathon kotoisasti Pukinmäessä. Mutta kesälomat on nyt tältä erää hoidettu ja edessä on valoisa jakso Suomessa.

22. Vielä kierros keskustapaikassa ennen pakkaamista: Pantheon ja mitä näitä on

 Torstaina on Vilhon viimeinen varsinainen matkapäivä tai oikeammin viimeinen vapaapäivä, sillä perjantaina edessä on retki lentokentälle ja siinä mielessä velvotteiden pariin. 

Annikilla on aivan omaa ohjelmaa ja hän lähtee katsomaan San Paolo Fuori le Mure -kirkkoa. Vilho puolestaan aikoo vielä kerran marssia tuttua Gregorio-katua pitkin itään ja Tiberin yli katsomaan turistialueen hulinaa. Edessä on siis jälleen reilusti askelia.

Ensimmäinen etappi on kuitenkin vanha kotiasema, Roma San Pietro. Täältä Vilho yhyttää asemarakennuksen lippuautomaatin ja ostaa molemmille matkalaisille 8 euron liput lentokentälle. Italialainen lippuautomaatti haluaa tietää matkapäivän ja itse asiassa myös juna pitää valita. Lippuun painetaan päivämäärä, mutta valittua junaa ei mainita, vaikka se pitää automaatissa valita. Susivuorten käsityksen mukaan lippu on kelpo, vaikka päivä ei olisikaan oikea, sillä leimatahan nämäkin pitää. 

Liput saatuaan Vilho jatkaa tuttuakin tutummat reittinsä Piazza Navonan tuntumaan. Hän etsiytyy Bramanten Chiostrolle, mutta pylväskäytävä on taidenäyttelytilaa johon ei niin vain päästä. Vilho katsoo kuitenkin viereisen kirkon, Santa Maria della Pacen. Tämä kirkko on jäänyt aika ahtaalle kujalle ja paikkahan on hiljainen, vaikka täällä on ainakin Raffaellon taidetta. Kirkossa on muuten viileää ja hiljaista, ja on huikeaa huomata, kuinka jo näin huhtikuussa viileys alkaa tuntua kiinnostavalta. Vilho katselee kirkon taiteet läpi matkabonuksena, sillä tähän kirkkoon hän ei ollut mitenkään varautunut. 

Pantheonin luona on paljon väkeä, mutta vieressä olevalla Berninin norsuveistos ja sen kannattama egyptiläinen obeliski. Jotenkin tämä Piazza della Minerva on pakollinen käyntikohde Roomassa. Vilho saa muutaman hyvän kuvan norsusta Pantheon taustallaan. 

Aika nopeasti Vilho saa hulinasta tarpeekseen ja alkaa luovia jo pitkää kotimatkaansa. Nytkin näkyy kaikenlaista uutta kulkumatkalla, sillä Vilho palaa ns. kotisillalle hieman eri reittiä. Bussireitti kulkee keskeistä Vittorio Emmanule II -corsoa, mutta nyt Vilho kävelee sen ja Via Giulian välissä olevia katuja. Täällä on paljon pieniä ruokapaikkoja ja rauhallisempi meno. 

Tiberin ylitettyään Vilho ei mene kuuluisaan alikulkuränniin vaan koukkaa San Pietron kautta pysyen päivänvalossa. Sitten edessä on tuttu ravi kotinurkille. 

Asunnolle Vilho palaa nykyään miltei aina takakatua. Täällä kasvaa naapurien pihassa appelsiineja ja sitruunoita, toisella puolella katua on eksoottisesti banaani koristepuuna. Tässä nurkalla ovat myös Vilholle tärkeät roskalaatikot. Tänä aamuna niiden päälle jätettiin Rooman marathonilla palvelleet Asics-lenkkarit, eikä tossuja enää näy missään. Kenties kierrätyskeiju on ne vienyt. Lukijalle kerrottakoon, että Vilho pyrkii ajoittamaan jalkineidensa kisakunnon siten, että matkalle lähtevät kengät ovat vielä tuotantokunnossa, mutta mieluiten aika loppupäässä. Vilhon "kanootit" ovat sitä kokoa, että niiden paikalle on kovasti ottajia matkalaukussa.

Matkalaukku onkin kotiin palanneen Vilhon mielessä. On lämmin, joten Vilho tarttuu vielä kerran moppiin. Asunnolla nimittäin pöly saa helposti vallan ja Viltsu haluaa sen verran siisteyttä, että pakkaaminen on miellyttävämpää lattialla. Reilun kymmenen minuutin lattiapesu tekee niitä kuuluisia ihmeitä huushollille ja Vilho käy tämän aurinkokylvyn jälkeen vielä pikaisesti suihkussakin. 

Illalla Vilho pakkaa ja tekee vielä pikkulenkin lähialueen kauppoihin ja poimii yhden vientipullon. Aivan nurkilla oleva kiinalainen yleiskauppa tulee tutuksi vasta nyt: Sieltä Vilho löytää kiinnostavia Giotton kyniä muutaman euron edestä. 

Annikkikin on palannut. Iltasella Vilhon pakkaus etenee tasaisesti ja viinilasillisten säestämänä. Annikki on tiedustellut läheisen pizzapaikan ja päivälliseksi sieltä tuodaan kaksi melkoisen maittavaa kiekkoa. Pizza on mainiota ja jotenkin osuva päätös lomareissulle. Tästä jää Roomaan jäävälle Annikille vielä muutamat siivut jääkaappiinkin.  

21.4 Santa Maria Maggiore eli ei kerrota kirkosta mitään

 Tänne on turvatarkastus, näin tuntuu olevan Vatikaanin kirkkoihin, sillä paavillinenhan on myös Rooman suurin Mariankirkko. 

Jono on häkellyttävä ja Vilho on jo valmis lähtemään tiedustelemaansa vietnamilaiseen ravintolaan. Nyt on Annikki se, joka on hengessä vahva ja Susivuoret jäävät jonoon. Perään tulee puoliksi juosten ohitettu koululaisryhmä keltaisine lippiksineen. Aurinko nousee jo korkealle, mutta Roomassakin rikotaan joka päivä lämpöennätyksiä juuri näille kevätpäiville, jotka eivät juuri enää kesästä jää.  

Jossain kaiken tämän kaaoksen ja hälyn keskellä Susivuoret hiljentyvät Fransiscuksen haudalla. Yksinkertainen marmorilaatta hautana on kaikessa tässä hulinassa ja ylitsevuotavuudessa vaikuttava.

Fransiskus kuoli Susivuorten ollessa Riejkassa, Croatian rannikolla. Siitä on vuosi, pääsiäisaikaa silloinkin elettiin. Vilho on Pietarinkirkon reissun jälkeen ollut sitä mieltä, ettei Fransiskus halunnut haudattavaksi isolle kirkolle vanhojen paavien "voitonmonumenttien" pariin. Paavius on noiden marmoriveistosryhmien ajasta muuttunut melkoisesti inhimillisempään suuntaa, eikä moderni kirkollinen johtaja varmasti halunnut tuohon etabloituneeseen ja vuosisatojen painolastia kantavaan paikkaan. Pakanoille Vilho voi vain sanoa, että kova veto paavilta, uskon virkamieheltä jonka koko työuraa sanelevat vastuu ja odotukset.

Susivuoret ovat nähneet kunnolla kolme paavia, näistä 1970-luvusta asti hallitsi Giovanni Paolo II, joka muutti paaviuden pysyvästi ja toi instituution nykyaikaan. Johannes Paavalia seurasi saksalainen Ratzinger eli Benedetto XVI. Benedictus jäi historiaan ainakin eläköityvänä paavina, sillä erottuaan tehtävästään hän eli vielä yhdeksän vuotta.  Hänen uransa oli aika tarkoituksellisesti melko maltillinen, mutta antoipa hän selvästi mallia siihen, ettei tätäkään työtä tarvitse tehdä hautaan asti.

Fransiscus ei varmasti voinut tätä mallia kuitenkaan noudattaa, sillä hänenkin eläköitymisensä olisi antanut jo ehkä liian vahvan signaalin. Joka tapauksessa hän oli ensimmäinen eteläamerikkalainen paavi ja monessa suhteessa vaatimattoman linjan jesuiitta.  Sanotaan vielä se, että näissä arvioissa Vilho katselee paaviutta vain kaukaa sivusta, ottamatta kantaa oppiasioihin.

***

Susivuoret katsovat kaiken keskeisen ja hienot mosaiikit Santa Maria Maggioresta, mutta päivän touhuista suurin puhti on jäänyt jo pienempiin varhaiskristillisiin kirkkoihin. Siispä pian ollaan valmiit paluumatkalle. 

Loppupäivänä Vilho käy vähän kaupassa ja kokoaa tavaroitaan. On keskiviikko ja illalla pelataan ratkaisevia Champions League -otteluita ja Atlético voittaa hämmentävästi Barcelonan vieraspelissä 0-2.  

 

9.4.2026

21.3 Santa Prassede

 Santa Prassede on seuraava muinainen roomalainen kirkko, johon Viltsu suunnistaa. Oikeastaan on hämmästys, että täällä on väkeä kuin pipoa. Toisaalta vieressä on iso Mariankirkko, joten ihmekö tuo on. Prassede on jälleen mosiikkikirkko, absidi täynnä loistokkaita bysantilaisia kuvakenttiä. Kenties tätä voisi verrata vaikka Santa Maria in Trastevereen. Susivuoret pyörivät myös San Zenon kappelissa, se on tämän reissun ainoa bysantilaistyylinen mosaiikkikappeli. 

Jossain vaiheessa Vilho sanoo Annikille, että mosaiikkien tyyli on lapsellinen Ravennaan verrattuna. Sehän on totta, ei mosaiikkien tyyli riitä, taitoa pitää olla. Tässä kappelissa ne ovat hienoja, mutta jonkinlaista sekundaarista tyyliä on tässä hienossa kappelissa.

Matka on miljoonien valokuvien toivoton trippi muistikorteille, pilvipalveluihin ja kovalevyille. Ja jossain siellä kaiken materiaalin sopukoissa on kuvia näistä paikoista,yksityiskohtia Beetlehemin ja Jerusalemin mosaiikeista, lampaista ja Kristuksesta kaiken keskipisteessä. 

Susivuoret ovat tässä hienossa kirkossa melko pitkään. Mosaiikkien takia ja samalla takerrutaan viimeisiin antiikkisiin tunnelmiin tällä reissulla.  

21.2 Colosseumin varjossa eli Oppius ja ripaus Trajanusta sitten Santo Silvestro

 Mooses-patsaan jälkeen Vilhon suunnistusyksikkö jatkaa Rooman kuumilla ydinalueilla aivan suuren amfiteatterin tuntumassa olevalle viheralueelle. Esquilinus-kukkulan eteläinen kantaa nimeä Oppius ja tämä on juuri se paikka, minne Susivuoret seuraavaksi saapuvat. Tästä on tosiaan kivenheitto Palatinukselle ja toisaalta Colosseumille, mutta silti paikka on pysynyt ilmaisena, koska täällä on vain melko vaatimattomat Trajanuksen kylpylän rauniot. Eipä voi olla varma, muistaako Viltsu oikein, mutta Oppius on kyllä aiemmin jäänyt käymättä ja nämä rauniot ja läheinen Neron kultainen talo näkemättä. Susivuoret katsovat vähäiset seinät kuuliaisesti. 

Lähinnä tämän alueen nurkilla joitakin kodittomia, vaikka paikka on kyllä siisti. Rauhallinenkin, sillä näitä raunioita katsovat vain paatuneet arkeopaatit (Vilhon termi, keksitty juuri. toim huom.)  

Melko lähellä on Basilica di Santo Silvestro, joka kulkee myös toisella nimellä. Annikki ihmettelee kirkkovalintaa. Täällä ei ole ketään, kaveri siivoaa oven luona ja Vilho kävelee vain peremmälle tyhjään kirkkoon. Alttaripäässä pääsee alemmaksi, sieltä Vilho löytää muinaiset portaat kryptaan eli mennään yhä alemmaksi. Kellaripuolella ollaankin hyvin arkaaisessa kunnossa olevassa kryptassa. Tila on vaikuttava, vaikka joku voisi sanoa, että tässä ollaan valtavassa perunakellarissa. 

Kokemus on melkoisen italialainen. Käytännössä antiikkinen osa kirkosta on täällä, eikä ketään ole paikalla. Kaarien ja salien lisäksi täällä on vähän jäljellä muinaisista freskoista ja hyvin vähän esineistöä. Mutta verrattuna alttareita ja koristeita pursuaviin  barokkikirkkoihin, tämä tuntuu autenttiselta paikalta. Tämä lienee paatuneen luterilaisen ajattelua, mietti Vilho. Tämänkin paikan päällä on se enemmän tai vähemmän barokkinen aikalaiskirkko kaikilla höysteillä.   

Tuollaista aikakausien harjaamaa kryptaa on vaikea kuvailla, näissä kun ei ole oikein mitään muuta kuin tila, kiveä ja aikaa ladottuna tiiviisiin, liikkumattomiin kerroksiin. 

Ulkona edessä on Rooman hulina, skootterit ja autot, jatkuva melu ja turistijoukot ja kansalaisten elämä täällä kaiken tohinan sisällä. Suurin tohina kuitenkin lähtee itse roomalaisista, heidän kiirestään ja malttamattomuudestaan. Se heille sallittakoon. Täällä ei suomalaisen ole helppoa liikkua, jokainen kulkee kuin Euroopan omistaja, yleensä keskellä ja juttelemaan jäädään mihin vaan, oli minkälainen tulppakohta tahansa. Kadulla ei väistetä pahemmin, nopeasti liikkuva Vilho saa pujotella aina hiuksenhienosti ties mistäkin loukosta ja lihojen välistä. Mikäs siinä, muukalaisiahan täällä ollaan, mutta Susivuori ei kulje kyllä missään lukuisista kotinurkistaan toisia estäen tahi suoraan päin.

 

8.4.2026

21.1 San Pietro in Vincoli eli Mooses mielessä

 Loman loppua kohden Vilho on piskuisen ryhdistäytynyt ja nyt tehdään suunnitelman mukaan vielä kierros maalikylillä ja erityisesti vanhoilla kirkoilla. Metromatkaahan tuo tietysti taas tarkoittaa. 

Vilho on noukkinut Rooman sadoista kirkoista muutaman koko matkalle ja tälle päivälle niitä on kourallinen. Susivuorten iltakeskusteluissa nousee esille se, että kirkkoreissuilla muissa turistiporukoissa on etupäässä katolisia, sitten on brittejä ja saksalaisia, mutta pohjoismaalaiset ja muut protestantit katoavat yleensä massoihin eikä täällä härmäläisiin törmää. 

San Pietron kahlekirkko San Pietro in Vincoli on tietysti tärkeiden pyhiinjäännösten tyyssija, mutta vandaalien edustajia tämä kiinnostaa etupäässä Michelangelon Moosesta esittävän patsaan takia. 

Tässäkin kirkossa on remonttia, mutta Mooses on hienosti esillä, eikä täällä ole mitään ruuhkaa. Tietysti kysymyksessä on kokonainen patsasryhmä, mutta huomion vie Mooses. Tämähän lienee reissun toinen Michelangelo, olkoonkin että siellä tai täällä on hänen aloittamiaan kappeleita tai projekteja, onhan Capitoliuminkin idea vahvasti hänen - siis sen monumentaalinen aukio Campidoglio.  

Tietysti veistos on hieno ja tässä se on hienosti esillä eikä edes järjettömän kaukana. Etupäässä tietysti kuvataan mutta pitäähän tuota katsoakin. Olisi kyllä helppoa todeta, että taidehistorian merkkiteokset ovat merkityksettömiä, mutta eivät ne valitettavasti ole. Tietysti renessanssi on muutakin kuin neljä varmaa ässää suomeksi, sillä tuolloin todella löydettiin antiikin patsaat ja viimeinkin jatkettiin siitä. Veistokset olivat onneksi säilyneet, maalauksia vielä kaivettiin myöhemmin eikä ymmärretty antiikin saavuttamaa tasoa siinäkin hommassa. 

Mooses sarvineen ja laintauluineen on toisenlainen kuin herkkä Pietà. Tämä uskonnon perustaja on vankka mies ja voimansa huipulla. Sitähän varmaan laintaulujen saaminen oli, kansanjohtajan uran kulminaatiopiste. Veistäjä leikkii Mooseksen parralla, massiivisella loputtomalla parralla,  kylänvanhimman vaatetuksen laskeutumisella ja anatomialla. Annikkikin kommentoi, miten Mooses on lihaksikas, salilla on käyty. Silti hahmosta voi aistia väsymystä, vastuuta ja sen tuottamaa taakkaa. Michelangelon Mooses ei ole selvästi... erehtymätön. Kaikki Mooseksessa kertoo voimasta, senioriteetista ja auktoriteetista, mutta Vilhon mielestä mukaan on jälleen pujahtanut se herkkyys. Eihän tämä, kansanjohtajan tunnetuin symboli, julista mitään tai ojentele laintaulujaan, vastuuhan tuossa painaa, ei voima. Taulut ovat vähän kainalossa ja kaikenkokenut kansanjohtaja saattaisi ajatella: Tässä on nyt vielä yksi homma Jahvelta, tuli pari muistiota ja näiden mukaan mennään sitten jatkossa...

20. Tivoliin aurinkokylpyyn eli miten Susivuoret vierailivat Villa Adrianassa

 On pakattu reput ja suunniteltu kaikki etukäteen ja noustu vuoteestakin ajoissa. Susivuoret lähtevät yhdeksän jälkeen kävelemään metroasemalle, tuolle tutulle Baldo degli Ubaldi -kadun mukaan nimitetylle pysäkille. Vaihdetaan Terminissä ja siellä väkeä on aina paljon liikkeellä. Matka seuraavalla linjalla vie Ponte Mammolon asemalle, sillä siellä on Cotral-bussiyhtiön terminaali. 

Terminaalissa ollaan ennen yhtätoista ja liput maksavat vain 1,30. Ne ostetaan automaatista ja kerralla kaikki neljä kappaletta. Annikin osaamista tämä ja selvityksien tulosta: Seuraavan lippuautomaatin sijainnista ei ole tietoa, ei varsinkaan kohdepäässä. 

Taitaapi olla 1155 kun bussi lähtee kaahaamaan Tivolia kohden. Matka menee joutuisasti, kun päästään vähän pidemmälle ja kohta tämä pikavuoro on varsinaisella valtatiellä, joten sitten alkaakin vauhtia olla. 

Puhelimesta on paljon hyötyä nykyään, Vilho seuraa koko ajan Mapsista miten lähellä museoalueen porttia ollaan. Tässä voi reaaliajassa miettiä, minkä pysäkin valitsee, etenkin kun eri vuorojen suosimista pysäkeistä ei ole mitään vahvaa tiedustelutietoa. Taitaapi olla 1,2 km kävelymatkaa jäljellä, kun Susivuoret hyppäävät Tiburtinan tiellä kyydistä ja lähtevät jo vahvasti lämpenevään päivään jalkamiehinä. Tässä on ruutukaavaa ja pitkää katua pitkin päästään jo aika ison osan matkasta, nyt on vielä rauhallistakin kulkea. Samasta bussista hyppää neljä brasilialaista, he kulkevat samaa uomaa.

Vilho tilaa ensimmäisessä löytyvässä baarissa cappuccinot molemmille. Pöydässä istuu varttunut, sivistyneen oloinen pariskunta juomassa omiaan sekä syömässä cornettojaan. He maksavat ja lähtevät raunioiden suuntaan.  Kahvila on hieno ja täällä on paljon viinejä ja selvästi myös ruokaosaamista. Susivuoret juovat maitokahvinsa tiskillä ja Vilho pääsee kolikoista eroon hyvin, juomien maksaessa 2 x 1,60 €.  Hyvää oli, päivä on nyt siirtymässä varsinaiseen tuottavaan vaiheeseen kulkuvälineiden käytön jälkeen.

Kello on 1145 kun Susivuoret pääsevät lippuineen museoalueelle tai "arkeologiseen puistoon", kuten yleensä italiaksi sanotaan osuvammin. Annikki saa lippunsa opettajapassilla ilmaiseksi, Vilhon normaalitiketti on 15 €. Sanotaan heti, että tällä rahalla kovapäiset suomalaiset ovat raunioilla 5 tuntia. 

Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämä koko valtava alue on hänen "huvilansa" aluetta. Italiaksi keisarin nimi on Adriano, sanotaan nyt sekin vielä, että Adrianon villallehan tässä saavutaan. Suomen kielessä on kyllä sopiva vastine latinan ja italian villa-sanalle, nimittäin "kartano". Mutta kartanoita painaa kotimaisessa ilmaisussa se että ne ovat vahvasti sidottuja säätyläiseen aikakauteen, sanotaan karkeasti vaikka vuosiin 1500-1900, mutta suomalaisille kartanot ovat ennen kaikkea 1700-1800-luvun rikkaiden asumuksia. Kuka rakentaisi nykyään kartanon? Luksushuvilan varmasti kyllä, mutta kartanoiden tuotanto on päättynyt ja nykyään niitä vain korjataan, uudistetaan ja myydään kunnille tai pankkimiehille. 

Hadrianuksen huvila tahi piilopirtti oli kuitenkin nimenomaan kartano, jossa myös tuotettiin muutakin kuin elämyksiä. Alueen museossa puhutaan 3000 oliivipuusta tällä alueella.  

Kuten Vilho jo vuosien ja kellonaikojen erikoislähettiläänä totesi, Hadrianus eli vuosina 76-138 ja tämän aikakauden jälkeen kartanoa käyttivät seuraavat keisarit, mutta kuuluisa Konstantinus hylkäsi villan ja jätti sen rappeutumaan 300-luvulla. Hadrianus eli kavereiden kesken Hadde tai Adde oli kova rakentamaan. Kaikki muistavat Hadrianuksen vallin Britanniassa ja Tiberin rannalla on edelleen mahtava Hadden mausoleumi, joka Castel Sant' Angelona nykyään tunnetaan Vatikaanin kupeessa. 

Vilho ei itse asiassa ole tehnyt yhtään kotiläksyjään tämän paikan suhteen, vaan lähtenyt vain katsomaan mitä kesäpäivä tuo. Faktaa on kuitenkin se, että antiikin Rooman peruskohteista, tämä puisto lienee suurin puuttuvat pala Vilholta - näistä tunnetuista matkalaisten kiertokohteista. 

***

Kivi- ja kuoppaluetteloa ei kannata tässä esittää, vaan todetaan vain jotain yleistä alueesta ja Susivuorten kokemuksista täällä. Vieläpä ihan listan muodossa:

- Koko ajan toistuva kesäinen sää hallitsee Susivuorten viimeistä reissuviikkoa. Ulkona tulee käytännössä kuuma ja kevätaurinko on aika säälimätön. Näissä olosuhteissa ei olla koko ajan paita märkänä eikä janoon kuolemassa, mutta asteita on 24 ja ero varjon ja auringon suhteen on raju. On siis kivaa ulkoilla hienossa suvisäässä, mutta kirkkaus ja paikoittainen porotus ei tee kaikesta aivan helppoa. Sää on muuten poikkeuksellisen lämmin, ilmeisesti lämpöennätyksiä tehdään kalenteriin.

- Alue on laaja useine kylpylöineen, urheiluratoineen, teattereineen, temppeleineen ja altaineen. On puutarhoita ja asuinrakennuksia, korkeuseroja ja kivisiä polkuja. Silti täällä ei ole mitenkään hankala infra, päinvastoin lähinnä etäisyydet tekevät touhusta rasittavaa - ja tietysti rakennusten ja paikkojen loputon määrä. Paikka on oikeasti oma kylänsä, jos kaupungiksi kutsuminen on liikaa.

- Tunnetuimman altaan luona on tavallaan kaksi museota, kun esineitä on kahdessa erillisessä tasossa. Pienet kokoelmat ovat hienot ja Susivuorten mieleen. Vielä 1950-luvulla täältä on löydetty komeita patsaita ja esineistöä, tänne tehdyt Parthenonin veistosten kopiot ovat näytillä ja paljon muuta alkuperäistä aineistoa. 

- Luonto on läsnä koko ajan kartanoreissulla. Linnut laulavat aktiivisena ja jatkuvasti kahisevat lehdet vihreiden, pitkähäntäisten liskojen liikkeistä. Susivuoret bongaavat kerttuja ja jatkuvasti äänessä olevan vihertikan. On pääskystä ja kerttuja, tiklejä ja ennen kaikkea peipponen laulaa jo komeasti. Luonto on jo vihreä ja vehreä ja paikkahan on kaunis ja ennen kaikkea rauhallinen. Vanhoja, suuria ja upeita puita, kiinnostavia kasveja ja komeat kukkulat vierellä.

- Rauha. Tämä on autuas paikka Rooman jatkuvan ruuhkan ja melun jälkeen.  Vilho on hämmentynyt siitä, että useimmissa kohdissa laajaa aluetta Susivuoret ovat kaksin, eikä laumoja liiku. Toki joku koululaisporukka on jo lähdössä, kun Susivuoret vasta saapuvat, mutta täällä saa kyllä valokuvansa ottaa pääsääntöisesti ilman muiden matkalaisten häirintää. 

Susivuoret ovat käyneet valehtelmatta yli sadalla raunioalueella, pienemmillä ja vähän suuremmilla. Nyt nautitaan säästä ja reissun viimeisistä päivistä, eikä Tivolissa tarvitse koko ajan olla kauhuissaan siitä, jäikö joku pätkä mosaiikkia näkemättä. Paikka on hieno, mutta ehkä entisöidyt vesialtaat ovat täällä se erikoisin juttu, sitä ei yleensä kohtaa missään. Mutta monesta paikkaa aika on vienyt pääosan esineistä ja kivistäkin, monessa museossa on tämän huvila-alueen esineitä ja mosaiikkeja.  

Kiviä kiertävä kaksikkomme on käynyt Pompeijssa kolme kertaa, Ostia Anticassa kahdesti. Annikille tämä villa-retki on jo toinen. Mutta tänne voisi tulla uudemman kerran, ehkä se lienee paras arvio paikasta. On vaikea sanoa mitä ihmiset odottavat rauniolta löytävänsä. Vilho itse yrittää hahmottaa jollain tavoilla näkemäänsä, mutta lähinnä yhdistellen omien tietojensa sirpaleita toisiinsa. Aiempaa tietoa sovitetaan nähtyyn ja yritetään saada jotain tolkkua raunioiden antamaan informaatioon. Mutta menneisyyden kuvittelemisen Vilho jättää muille ja katsoo mielellään vaikka mainittuja Jeesus-elokuvia, joissa tiimi on tehnyt ratkaisunsa sen suhteen miltä menneisyys näytti ja "miten ihmiset tuolloin elivät". 

** 

Yksittäiset rauniot ovat yleensä jollain näistä neljästä tasosta:

a) karu eli jäljellä ei ole juuri muuta kuin jonkinlainen talonpohjien tuottama pohjakaava ja tieto siitä, että tässä on ollut jotain.

b) osittain restauroiduilla raunioilla puolestaan paikka on kunnostettu siinä määrin, että vierailijan on helpompi kuvitella mitä paikalla on ollut. Vähän enemmän seinää, hieman lattiamosaiikkia ja yksityiskohtia.

c) osittainen vahva restaurointi. Tämä on ns. kolmen pylvään taktiikka, jota Italiassa näkee. Temppelin nurkan - ne kolme pylvästä - kun rakentaa uudestaan kaikesta silpusta mitä löytyy, päästään jo monumentaaliseen mielikuvitukseen. Kolme pylvästä antaa tyylin, mittakaavan ja myös koon. "Tässä oli Herkuleen temppeli". 

d) laaja vahva restaurointi tuottaa jo tunnistettavia paikkoja, taloja, temppeleitä, teitä ja portaita. Näissä on sitten se pieni riski, että jossain vaiheessa on tehty väärä tulkinta tai annetaan katsojalle kokonaisia objekteja, joista puuttuu kuitenkin todennäköisesti suurin osa siitä mitä on oikeasti ollut jossain ajanhetkessä. 

Raunioilla ei tiedä yhtään, mikä on aitoa ja mikä lienee mitäkin kerrostumaa. Tosin paljon voi päätellä, kun näitä kiertää satoja. Annikin riesaksi Vilho usein pohtii, että jos lattiataso on tuossa, niin miten se-ja-se on tuossa. Lienee typerää sanoa, mutta Vilho nauttii jonkilaisesta paikan hengestä raunioilla. Ainakin paikka on sama, usein tosin pitäisi kuvitella erilaiset vesistöolosuhteet, erilainen ympäröivä maailma ja erilaista melkein kaikki muu kuin tuuli ja tähdet.  

Mitä sitten tulee Hadrianukseen ja roomalaisiin, on jo aikoja sitten käynyt Susivuorellekin selväksi, että Rooma on ollut melkoinen kone. Kun tuo kone on ajettu paikalle, sinne on ilmestynyt teitä, kylpylöitä ja akvedukteja, riippumatta ollaanko Britanniassa, Saksassa, Pohjois-Afrikassa tai Sloveniassa. Rooma on tullut paikalle ja pistänyt ensin pystyyn oppioduminsa, ja tämän sotilaiden telttaleirin jälkeen on tullut vähän samoilla spekseillä kaupunki, ja sen ympäristöön aikanaan muutama villa parempiosaisille. 

***

Viiden tunnin jälkeen Susivuoret poistuvat katsoen viimeisenä kreikkalaistyylisen teatterin. Vihertikka on aktiivinen, nakuttelee ja huutelee. Poistutaan alueelta iho hehkuen.  Kävellään takaisin samoille paikoille, missä pysäkki tulosuunnassa oli. Paluubussi tulee pian ja nyt lippujen optinen leimaaminen sujuu jo helpommin. Paluumatka metroverkon piiriin vie puolitunteroisen ja ruuhkaakin on. 

Tivolissa alkumatka menee massiivisen louhosalueen halki. Hyvän kiven saatavuus oli yksi pääsyy paikan valinnassa Hadrianuksellakin. Toinen ratkaiseva tekijä oli Tiberiin liittyvä Aniene-joki, joka helpotti huomattavasti logistiikkaa keisarin kartanon suuntaan. Tuossahan se pieni virta edelleen kulkee, maantien vieressä kohti Tevereä.  

Metromatka alkaa edelliseltä metroasemalta, sillä bussi pysähtyy siinä ja suurin osa muistakin ryntää metroon. Yhden vaihdon jälkeen päästään oikeasti kohti kotia ja iltasella saavutaan väsyneinä, punertavina mutta tyytyväisinä asunnolle.  

7.4.2026

19. Monte Cioccio ja pääsiäinen päättyy vähitellen

 Tänään kesäpäivää vietetään jo tutun Aura-ostoskeskuksen takana olevalla mäellä, joka kantaa nimeä Monte Cioccio.

Täältä on upeat näköalat kaupungille ja Apenniineilla näkyy kolmekin eri lumihuippuryhmää. Myös San Pietron kupoli näkyy täältä komeasti. 

Pitäisi hakeutua varjoon, sillä aurinko jo porottaa, mutta Susivuoret löytävät näköalapaikan portailta sopivan leiripaikan ja kauden ensimmäinen ulkopiirtelysessio on tosiasia.  

Ulkona on suomalaisittain kuuma ja kyllähän tässä ruskettuu ja punertuu. Väkeä on paljon liikkeellä, on se kuuluisa toinen pääsiäispäivä ja tänne pääsee myös pyörällä. Monenlaista kulkijaa on liikkeellä, aivan valtaosa on italialaisia. 

Susivuoret ottavat rennosti. On vähän eväitä ja juomia, piirretään ja katsellaan vain komeaa kaupunkimaisemaa, joka rajautuu mainittuihin vuoriin. San Pietron kupoli näkyy täältä suurena ja lähellähän sitä ollaan.  

Aurinkohoidon jälkeen poiketaan Aura-ostarilla ja ennen kaikkea sen PAM-supermarketissa, joka on auki tänäänkin. Nyt varustaudutaan iltaan ja ennen kaikkea seuraavaan päivään. Vilho tuo vettä kokonaisen paketin, vaikka matkaa on hieman. Jostain syystä näinä viimeisinä päivinä vedenkulutus on noussut selvästi.

Kotona syödään edellä mainitun kaupan valmisateriat, sillä tässä ei mihinkään jaksa lähteä. Siten Vilho saa lasagnea ja Annikki munakoisopaistosta. Molemmat ovat ns. kotiruoka-annoksia ketjun keittiöltä ja kelpo ruokaa. 

Tänäkin päivänä kootaan rivejä ja valmistaudutaan huomiseen retkeen. Illalla on tärkeä peli, mutta Napoli voittaa Milanin 1-0 Diego Armando Maradonalla. Vilhon kaksi viimeisintä merkittävää ottelua on mennyt aika lailla pieleen. Hiuksenhienosti. 

*** 

Tänään katsotaan loppuun myös Zeffirellin Kristus-elokuva, onhan yhä Pääsiäinen. Elokuva on kyllä moniulotteinen ja joka kerta siitä voi löytää hämmästyttävää tuoreutta. Oleellista kykyä keskittyä aiheena olevan uskonnon ydinasioihin löytää harvoin näistä leffoista. Monia tietysti edes ajatus uskonnollisesta elokuvasta häiritsee, mutta Jeesus-elokuvat ovat aina historiallisia esityksiä, niissä on mukana Rooman valtakunta ja melko monen asian solmukohtaa eletään juuri vuoden 30 paikkeilla. 

Zeffirelli kuvaa miten juutalaiset kiihkoilijat odottavat sotilas-messiasta ajamaan roomalaiset pois, juutalaisten vanhat parrat taas pitävät vallastaan kiinni ja ylläpitävät äärikonservatiivista systeemiään. Samaan aikaan Rooma on isäntä talossa, mutta joustaa ja osittain myös väistää juutalaisten sisäisissä asioissa. Elokuvan tähti puolestaan puhuu valtakunnasta, joka on taivaassa, muutoksesta jonka pitäisi tulla ihmisille sisäisesti. Aiemmat tahot ymmärtävät jokainen Kristuksen opin oman asiansa mukaisesti tai ovat vastaavasti ymmärtämättä sitä. Lähimmäksi totuutta pääsevät yksinkertaiset kalastajat, messiaan tunnistaneet eri yhteiskuntaluokkien edustajat ja muut vilpittömästä uskosta mukaan lähteneet.  Mutta Vilhoa aina inspiroikin Jeesuksen äärimmäinen radikaalius, hänen kykynsä kyseenalaistaa establishmentin tympeä ja jähmettynyt vanha totuus viiltävän vilpittömällä mutta terävällä viisaudellaan. Ja miltei aina tämä Kristuksena tunnettu kaveri heittää sen kuuluisan pallon takaisin kysyjälle.

6.4.2026

18. Pääsiäinen ja sunnuntai - ilmaispäivänä Caracallassa ja Circo Massimolla

 Sää sen kun lämpenee, mutta aamupäivällä on vielä hieman raikasta kotikaupunginosan varjoisemmilla kaduilla ja paikallisilla on edelleen vaatetta reilusti ja toisinaan pipoja. Päivällä lämpötila nousee yli 20:n ja auringossa on kuuma. Vilho usein määrittelee kesän ja kevään eron Suomessa siten, että keväisin kotimaassa hakeudutaan aurinkoon lämmittelemään, mutta kesän koitettua alkaa varjo kiinnostamaan enemmän. Roomassa on jo hieman tukalaa kevätauringossa näinä hyvän sään päivinä.

Ajellaan metrolla A ja B Circo Massimolle. Väkeä ei ole vielä valtavasti liikkeellä, mutta sitä tulee olemaan. On pääsiäissunnuntai ja Susivuoriakin patistaa liikkeelle monien museoiden ilmaispäivä. 

Nyt valinta on osunut Caracallan kylpylään. Vilhon viime käynnistä on mennyt kaiketi 21 vuotta ja paikka on muutenkin sopiva tällaisena erinomaisena ulkoilupäivänä. Täällä onkin rauhallista. Keisari Caracalla rakennutti nämä vuosina 212-216 ja kompleksi on ollut iso. Suuria seiniä on jäljellä hallimaisista rakennuksista, hieman mosaiikkia ja huoneiden tai oikeammin salien pohjia. 

Ilmaispäivään tämä on hyvä kohde, sillä paljon paikkoja kiertäneelle alue on vaatimaton, vaikkakin merkittävä itse paikkana. Täältä on valtavasti myös kalustoa viety niin aukioille kuin museoihinkin. Mutta oikeastaan mitään ei ole täällä enää, mosaiikkeja lukuun ottamatta.

Kierroksen jälkeen Susivuoret ovat pitämässä taukoa isolla puutarhamaisella alueella ja ovat hakeutuneet varjoon istumaan muutamille antiikinaikaisille rakennuskiville.  Syödään muutamat eväskeksit ja taitaapa Vilho juoda pienen mehutetrallisen viiniä. Italiassa litran ns. pöytäviini maksaa tölkissä 1-2 euroa, usein vaikkapa 1,20 € ja väreinä tarjoilla on rosé, valkoinen ja punainen. Osa näistä juomista on erittäin kelpoja, mikään ei ole yleensä huono. Vilho viinitetra on yksi pikkupakkauksien kolmen setistä (3 x 25 cl) ja setistä on maksettu 1,15 €.

Porukka on muutenkin kuin kesäretkellä ja hyvästä syystä. Nämä ovat kyllä kevään parhaat päivät Roomassakin.

Susivuoret käyvät läheisellä Circo Massimolla. Vilho on käynyt toki siellä parikin kertaa juosten ja lisäksi hakemassa numeroa pari viikkoa sitten, mutta aivan toisessa päässä kuin maalialue on pieni museoalue ja ilmaispäivän valttikorttia käytetään myös siihen. 

Circus Maximus on vanha roomalainen stadion ja areena. Toki kaikki on täällä vanhaa, mutta tämä lienee jossain määrin se alkuperäinen suuren suuri areena, jossa tapahtumia on pidetty pitkään ennen Colosseumia. Mitään rakennusvuotta ei tästä voi sanoa, sillä paikkaa on muunneltu jatkuvasti. Täällä oli kaksi komeaa egyptiläistä obeliskia keisariajalla ja ne koristavat nyt Rooman aukioita. Aikalaispaavi ne kaivautti 1500-luvulla esille unohtuneesta ja hylätystä kilparadasta.  

Circo Massimosta on jäljellä sen muoto ja Vilhon mielestä se on saavutus. Tämä on nurmipeitteinen viheralue ja se kulkee lähinnä kaakosta luoteeseen. Täällä kaakkoispäädyssä olevalla museoalueella on muutama kivi, muutama kaari runkoa ja maanalaisia rakenteita. Täällä on myös päätyä koristaneen Tituksen riemukaaren marmoripaloja. Tituksellahan on lähellä, Colosseumin suunnalla toinenkin kaari. 

Vilho on tähänkin ilmaiskäyntiin tyytyväinen sillä tästä paikasta ei olisi koskaan tullut maksettua, mutta onpahan yksi aika keskeinen kohde taas käyty. Arkeologisessa mielessä tämä on merkityksetön, mutta Rooman historiassa paikka on tärkeä.

Paikan säilyminen edes muotona johtuu siitä, että täällä oli metsää ja laidunta keskiajalla. Oli myös viljelypalstaa ja jossain vaiheessa kiveä louhittiin. Mutta rakennusmielessä täällä ei ollut tuhanteen vuoteen oikein mitään ja se on säästänyt alueen siltä, ettei kerrostumia ole syntynyt.  Circo Massimo on niin lähellä kuuluisaa jokea, että tänne on usein tulvinut vettä ja paikka on pitänyt myös kuivattaa toisinaan. 

Vilhomainen, yksinkertainen ja oppimaton Rooman-kävijäkin voi huomata sen, että Tiberin rantoja ei ole oikeasti koskaan rakennettu kovin ahnaasti. Aivan rannassa ei ole antiikin ajan rakennuksia eikä rikkaiden asumuksia. Lähimmät kuuluisuudet taloista ovat toistuvasti mainitun Bocca della Veritàn tuntumassa, mutta tuolla olikin muinainen satama. Kaivonkannen sijaan Vilhonkin pitäisi puhua Forum Boariumista ja siellähän sijaitsee Portunuksen eli italialaisittain Portunon temppeli - eikä Portuno ole vain väärin kirjoitettu Fortuno. Portunus oli ovien, avainten, karjan ja satamien jumala. Forum Boarium on tietysti karjatori, jos sen aivan lyhyesti suomentaa. 

Mutta sen verran oikukas ja tulviva on Tiber, että turvallisempaa on ollut elää kauempana itse virrasta. Raadollinen historia ei ole Vilhon lempialaa, mutta Cloaca Maxima muistuttaa myös siitä, että joki on ollut kuitenkin se varsinainen kaupungin pääviemäri. 

***

Susivuoret ovat kuitenkin nyt tyytyväisenä poistumassa Circo Massimolta ja jatkavat Vilhon marathonin starttireitille. Tuntuu ihan hullulta kulkea tässä, kisapäivänä liikenne oli ympäristössä kokonaan suljettu ja tämäkin katu oli täynnä juoksijoita omissa karsinoissaan. Tuosta tuntuu Vilhon mielestä olevan vuosikausia, mutta siitä on tarkalleen kaksi viikkoa.  Tämä tie on Via S. Gregorio ja se kaartaa Colosseumin taakse nimellä Via Celio Vibenna. Tien oikealla puolella on tien nimessä mainittu Celion kukkula joka on suomeksi Caelius. Caelius on tietysti yksi näistä Rooman pääkukkuloista ja Susivuorten vasemmalle puolelle jää puolestaan Palatinus. Vilhon on todella vaikea tottua ajatukseen, että tämä on se sama paikka josta lähdettiin varjuoksemaan haisena sunnuntaiaamuna. Nyt on kesäkeliä ja väkeä on paljon kävelemässä ja erilaisilla pyörävehkeillä, lisäksi tiet ovat täynnä roomalaista liikennettä 

Susivuorten kaartaminen Colosseumin taakse on siinä mielessä onneton, että ajatus piipahtaa ilmaiseksi Palatinuksella on sangen typerä. Paikka on ilmainen, mutta italialaiseen tapaan liput pitää olla ja ne haetaan kioskista, jonne jono on miltei 400 metriä, kiertäen kauas Colosseumin kupeeseen.  Ei tänään sitten tänne, tuumivat Susivuoret.

Kaksikko kulkee Forumien läpi kulkevan tien läpi jälleen kerran ja kansaa on aurinkoisella kadulla.  Katsottavaa on kaikkiin suuntiin. Reissun lopuksi päästään tuttuun välimatkan bussiterminaaliin kolossaalisen Vittorio Emanuele II -monumentin varjossa. Aasialaiset muuten kuvaavat tuota Isänmaan alttaria, joka on yksinkertaisesti järkyttävä, lienevät kiinalaisia.  Edessä on matka kotiin hinnalla 1,50 € ja Vilho leimaa matkansa taas lähimaksulla. Tap & Go on toiminut koko ajan hyvin ja veloitukset ovat olleet oikein, sen on Vilho tarkistanut. Vielä bussista Vilho katsoo, kuinka Altare della Patrian lukemattomat patsaat ovat kaikki mitä erilaisempia tyylejä. On klassisesta jonkinlaiseen sosialistiseen realismiin, renessanssista monumentaaliseen. Ja tosiaan kaikkea on paljon ja suurin osa on suurta. 

Päivä on ohjelman osalta paketissa. Susivuoret pääsevät bussilla kotiin ja nyt on Pääsiäissunnuntai. Ihme kyllä, myös kotinurkat hiljenevät ja melkein kaikki kaupat ovat kiinni. 

5.4.2026

17. Lauantain lepäilyä ja pari muuta juttua

Pääsiäislauantaille pitäisi Vilhonkin painaa mieleensä jokin oikeaoppinen termi, koska jokaisena Pääsiäisenä hän on sitä miettimässä muualla kuin kotona ja kirjoittamassa hassuja juttujaan. Mutta tottahan toki tämä on lankalauantai - se tuntuu vaan vanhahtavalta ja viimeksi lapsuudessa kuullulta termiltä. Ruotsiksi päivä on "pääsiäisaatto", påskafton. Taitaapi olla niin, että selitys löytyy ruotsista ja lanka on tullut sanasta lång. Pitkääperjantaita taisi seurata Suomessa pitkälauantai. 

Kirkollisesti puhuen lankalauantai on "tyhjä päivä", kuten ruotsinkielinen wp asian hienosti ilmaisee. Jeesus makaa haudassaan, toki kuolleena, mutta ylösnousemus on vasta tulossa. Aika lailla samoissa tunnelmissa menevät Susivuoretkin Vatikaanin takamailla, suurten kerrostalojen ja tilannenopeuksien porvarillisessa pääkaupunkionnelassa. 

Susivuoret käyvät asioilla aiemmin tuntemattomassa Aura-ostarissa, joka saa nimensä Aurelia-kadusta ja Porta Aurelia -kaupunginportista. Täällä on nähtävyytenä entisöity suuri leipätehdas tai oikeammin uunirakennus. Se ei ole todellakaan antiikkinen, mutta vanhaa kaupunkikulttuuria. 

Ostarilla tutkitaan tarkkaan suuri PAM-marketti. Vilho löytää jotain kyniä ja ostaa veitsenterottiminen. Tutkaillaan viinihyllyjä tarkkaan, etsitään tuontipulloja ja uusia tuttavuuksia - olkoonkin että suurin osa on aina uusia. Vilho etsii Umbrian punaviinejä. Syynä on vain hassu sattumus, kun Brysselistä tarttui umbrialainen mainio punaviini Annikille varustettuna jänistä kuvaavalla etiketillä. Mutta se viinikin oli hyvää, erilaista.

***

Kamalaa kertoa, mutta Susivuoret siivoavat taas asunnolla. Kevät ja muut elementit tekevät sen, että pölyä on huushollissa paljon ja lattia sen pian paljastavat. Kaksikko puuhaa ahkerana ja Vilhon on kuuma. Susivuori pesee lattiat ihan kunnolla mopilla ja Annikki pyyhkii pölyjä hankalista paikoista. 

Iltapäivällä Vilho käy vielä siinä paremmassa lähikaupassa ja käy läpi viinihyllyä aika tarkkaan. Edelleen focus on vietävien viinien tunnistamisessa. Ja vähän on ajatus Pääsiäisessä, nyt kaupat ovat vähemmän auki. 

Illalla Annikki ahkeroi lampaanliharullan kanssa. On ihan reissuperinne tehdä ruokaa asunnolla, siinä on oma hauskuutensa paikallisilla raaka-aineilla ja asunnon rajallisilla resursseilla. Yleensä tulokset ovat hyviä. Jopa viimevuotinen Vilhon lihapata onnistui ja kävi kaupaksi. 

Katsotaan taas Zeffirellin Jeesus-elokuvaa seuraavat pätkät ja omalla tavalla hiljennytään Pääsiäiseen. 

Mitä tulee turismiin ja kohteissa kiertämiseen, on Vilho sekä väsynyt että avaimenreikäkokemuksen jälkeen vähän kyllästynyt paikkojen bongaamiseen. Nyt kerätään pikkusen voimaa myös sunnuntaille, sillä silloin Italiassa kunnalliset museot ovat usein ilmaisia. Susivuoret ovat tätä taikaa hyödyntäneet jopa Vatikaanin museoissa, Palatinuksen vastaavissa ja muissakin kaupungeissa joskus. 

16. Pitkäperjantaina Testaccioon ja onhan juttua Teverestä ja avaimenreiästäkin

 Vilhon omituinen marssi vie Pitkänäperjantaina taas Teveren jokirantaan, ihan siihen veden partaan tutulle kävely/pyöräväylälle. 

Tänään on yllättävän lämmintä. Olisi liioittelua sanoa, että on kuuma, mutta kävellessä tulee kuuma ja Vilho ruskettuu päivän edetessä. Tänään sään piti olla vielä epävakaa, mutta nyt on kertakaikkiaan kesäistä ja lämpötila kapuaa kahteenkymmeneen. Mikäs tässä on kävellä, alavirtaan historiallista jokea, taas kerran. Vilho katsastaa rauhassa Tiberin saaren ja jatkaa vain eteenpäin. Virrassa sorsalla on jo poikanen. Muitakin keväisi lintujen merkkejä on ilmassa ja kottarainenkin tekee näyttäviä kolibrimaisia liikkeitä joen muurissa.  

Vilho kulkee Aventinus-kukkulan ohi ja paikantaa korkealla mäellä Maltan ritarien majapaikan ja St. Anselmo -kirkon. Tuolla on nykynähtävyys tasoa huippuluokka: Avaimenreikä, josta näkee San Pietron. Mutta Viltsu  käy lähikaupassa ja hakee evääksi pari olutta. Läheinen ja melko kuuluisa sirpalevuori Monte Testaccio jää kuitenkin Vilholta ns. valloittamatta, sillä sirpalevuoren ainoa julkinen kulkureitti on juuri sulkeutumassa jonkinlaisen Via Crucis -tapahtuman takia. Viltsu kyllä kiertää kukkulan, mutta siihen se kokemus jää. Reitin suulle on ilmestynyt kierroksen aikana lisää väkeä, eikä sinne ole asiaa. 

Annikki on samaan aikaan Caio Cestion pyramidi-haudalla. Roomalaisen nimeä kirjoitetaan monella tavalla, Vilho käyttää latinan Gaius Cestius -muotoa. 37-metrinen pyramidi on rakennettu vuosina 18-12 eKr. ja se on yksi lukemattomista Rooman erikoisuuksista. Itse asiassa Annnikki on viereisellä ei-katolisten hautausmaalla. Vilho vain kiertää pyramidin ja etsii edelleen taukopaikkaa. Nimittäin tauko oli ajoitettu Testacciolle, mutta sehän ei onnistunut. 

Hautausmaalla on kuvanveistäjä Johannes Takanen, Montalbano-kirjailija Camilleri ja kuuluisat englantilaisrunoilijat Shelley ja Keats. Runoilijoiden Grand Tour venähti loputtoman pitkäksi. Vilho vain kurkkaa hautausmaalle, näkee yhden kissan ja jatkaa matkaansa, sillä täällä ei saa eikä sovi pitää mitään oluttaukoja. 

Viltsun järjetön seikkailu vie lopulta katuojaan tai ojan pohjalle tai miten sen ottaa. Tällä korkeudella täysin yksinäinen ja rauhallinen taukopaikka löytyy Tiberin rannasta, päällystämättömältä rantatieltä, joka on työn alla. Vilho saa juomataukonsa ja aurinko se vain paistaa vihreiden lehvästöjen läpi. Tuolla on merimetsokin asemissa pienellä saarekkeellaan. Vilho miettii elämää ja omia touhujaan. Onhan tämäkin tietysti yksi tapa tehdä mahdottomasta mahdollista. 

Taukonsa jälkeen Vilho kiipeää Aventinus-kukkulalle, se onkin ollut Susivuorilla aika vähällä käytöllä. Ylhäällä jyrkällä mäellä on Maltan Ritarien rakennuksia ja St. Anselmon kirkko. 

Somesta ja muualta netistä on tullut Vilhollekin vastaan täällä odottava nähtävyys. Avaimenreiästä näkyy Pietarinkirkko. Tämähän ei ole oikeasti mikään vanha nähtävyys, vaan 2010-luvulla yleistynyt käyntikohde ja 2020-luvulla koko hemmetin nettihysteria on tehnyt tästä yhden päänähtävyyksistä. Vilho katsoo Anselmon kirkkoa hetken, mutta on pöyristynyt siitä, että avaimenreiälle on varmaan sata metriä jonoa. Siis oikeasti! Suurin osa turismista on vähän hölmöä ja nähtävyydet ihmeellisiä ja usein turhanpäiväisiä, mutta että avaimenreikä. Jos mennään hetkeksi vähän tulevaisuuteen, Vilho tekee kotona nähtävyyden talouspaperirullasta. Voitteko kuvitella, sen läpi näkyy San Pietro! Vielä merkillisempi nähtävyys on kirkon katsominen moka-keittimen metallisuodattimen läpi - sieltäkin näkyy sama kirkko ja vieläpä erikoisesti suodattuneena.

Tästä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta klassisista nähtävyyksistä on tultu nykyään näihin ihmeellisiin some-ilmiö -kohteisiin. Yhä useammin huomaa, että massat eivät välttämättä perusta niistä kovistakaan jutuista, sen sijaan vieressä oleva ties mikä on kiinnostavaa.  

Vilho jatkaa pitkän lenkkinsä kotiin Circo Massimon kupeeseen, mainitun Bocca della Veritàan ohi (siellä on vielä massiivisempi jono, kauas kirkon ulkopuolelle). Ja Vilho ei viitsinyt mennä "Totuuden suulle" numeronhakupäivänä, kun jonoa oli 7 metriä itse kirkon eteispylväskäytävässä... 

Sitten vastassa on ns. tasavallan ajan tutut temppelit ja pian Ponte Rotto. Sitten taas Teveren toista rantaa kotia kohden, ohi Tiberin saaren ja muun tutun. On kesäinen ja lämmin keli, suorastaan kuumaa. Tähän kesäisyyteen ei saisi tottua liian paljon vielä, koska edessä on paluu pohjoisen keleihin.  

4.4.2026

15. Kiirastorstaina kirkoissa eli Santa Teresan hurmio ja Madonna di Loreto

Viidestoista matkapäivä on Kiirastorstai. 

Susivuoret pitävät puolittaista lepopäivää. Nyt Vilho syö rauhassa hyviä tummia sämpylöitä, joissa on runsaasti siemeniä. Nyt ehtii juoda kahvia reilusti, on aikaa ajatella. 

Tällaisissa pidemmissä reissuissa muuten saa latailla kaikenlaisia vehkeitä nykyään, hammasharjasta otsalamppuun, kameroista kelloihin. Tänä aamuna Vilho lataa myös näitä harvemmin virtaa vaativia välineitä. 

Susivuoret käyvät kaikessa rauhassa Conad-merkkisessä kauppapaikassa, Annikki hankkii pääsiäisaterialle tarvikkeita ja Vilho kantaa kaiken kotiin. Nyt ostetaan parempia viinejä, näistä lähtee osa kotimaahan. Vilho poimii Donnafugatan punaviinin aika korkealta hyllyltä, tarjouksesta. Hinta on suomalaisessa konttausviiniluokassa eli kympin; hinta, joka yhtäkkiä täällä tuntuu arvokkaalta.  

Koska kirkot ovat auki aamuisin ja sitten illalla, odotellaan nyt vähän iltavuoroa ja syödään välipalaa. 

Tänään mennään katsomaan Santa Teresan hurmio -veistos. Tämä on Gian Lorenzo Berninin teos on vuosilta 1645/51 Teos on taidehistoriallisesti tärkeä ja Vilho on käynyt paikassa vain kerran, olikohan vieläpä ensimmäisellä Rooman reissulla. Teoksesta, sen nimestä ja merkityksestä voi lukea paljon. Veistos on erikoinen ja se tekee Santa Maria della Vittoria -kirkosta tunnetun kaikkialla maailmassa.  

Susivuoret ovat ajoissa liikkeellä, sillä kirkko aukeaa vasta kello 16. Tässä on tarkoitus ihailla viereistä Moses-suihkulähdettä. Sekin on melkoinen veistos. Tässä on vilkas katu ja aivan liikaa nopeaa liikennettä. 

Nunna päästää kirkkoon ja ensimmäiset pariskunnat tervehtivät oven avaajaa. Mutta sitten Herran huoneeseen vain virtaa turisteja, ei nyt ryöppynä, mutta ainakin kiinnostuneina. Tietysti tänä päivänä kuvaaminen on tärkeää, liiankin tärkeää. Aina kuvatessaan Vilho ajattelee, että touhu on hullua, mutta totta puhuen erityisesti videoista on tullut tärkeä osa pariskunnan kollektiivista muistia. Videoissa on tilanteen makua, ääniä ja kommentteja. Hyvässä ja pahassa, mutta silti Vilho jaksaa kantaa "vanhanaikaista" videokameraa mukana, sillä se on väline jonka tuotoksia voi katsoa kokonaisuuksina, sen kuin vain pitää kiinni telkkariin. Ja zoomi on huikea näissä, talteen saa lintujen yksityiskohdat ja äänet, kaukaisten asioiden detaljit ja asiat, joihin tarvitaan kiikareita. 

Entäpä se veistos, Berninin mestariteos? Nykyajassa varmaan kiinnostaa Teresan hurmion seksuaalinen vire. Silti tämäkin veistos heittää pallon katsojalle ja kukin näkee mitä näkee. Oikeastaan on aika harmillista, että tuo niin kovin kolmiulotteinen teos on kappelissa "piilossa", eikä sitä pääse kiertämään, mutta tuohon se on tietysti tehty ja siihen kuuluu. Mutta joka vilkaisulla näyttää tuokin vähän erilaiselta, asetelmassa kun on enkeli mukana ja pyhimys ekstaasissa ja paljon on kiinni siitä, kumpaa on juuri vilkaissut.  

Jatketaan matkaa meluisalle kadulle. 

Tässä lähellä on neljän suihkulähteen risteys. Quattro Fontane on juuri niin meluisa ja ehkä myös nokisen pölyisä kuin Vilho muistaakin parikymmenen vuoden takaa. Mutta täällä on yhdessä nurkkauksessa mainio susi veistosryhmässä ja sekin olisi jo riittävä syy käydä katsomassa tätä kuhinapaikkaa. Rooma on juuri niin hullu paikka, että tällaisessa ajoneuvojen ristitulessa on tuollainen kiinnostava veistoskokonaisuus. Rooman on yleensä liikaa, aina yltäkylläistä, toistuvasti ylitsevuotavaa eikä siitä saa koskaan tarpeeksi. 

Vielä jatketaan suurempaan kuhinaan ja kohden tuttuja alueita vaikkapa eilisestä. 

Sant' Agostino in Campo Marzo -kirkossa on yksi Caravaggio. Melkein kaikki muut kirkon merkkiteokset ovat remontin peitossa, sillä vasen laiva on aika lailla piilossa. 

Madonna dei Pellegrini - Wikipedia 

Madonna dei Pellegrini tai Madonna di Loreto lieneen vuosilta 1604-6. Nykytulkinnassa esille nousee Marian tavanomaisuus, hänen merkityksensä näkyy työn asetelmassa ja melkein häviävässä sädekehässä Madonnan pään päällä. Mutta koko porukka taulussa on tavallista väkeä. Annikki kritisoi työtä aika paljon, mutta ehkä tässä näkyy taas se, että Caravaggion modernius on sen verran läpitunkevaa että tuollainen aikalais-radikaalius jää nyt huomaamatta. Myöhemmin Vilho sanoo, että taulua voi arvostella kuin Albert Edelfeltin työtä, eikä vertaus ole lainkaan huono. Mutta Suomen ehkä suurin mestari eli miltei 300 vuotta myöhemmin. 

Kirkon ulkopuolella odottaa kuhiseva Rooma ikuisine kaartavine katuineen, liikenteen pauhu ja kaikki turismiin liittyvä ajallinen typeryys. 

Annikki menee bussilla ja Vilho kävelee jälleen kerran koko Via Dolorosansa aina kotiin asti.  Kotimatkalla Vilholle jää vielä joku kauppareissu ja askeleiden säädytön kerääminen. 

2.4.2026

14. Spanish steps, pylväitä, Trevi ja mitä näitä on eli Vilho tekee kaupunkikierroksen

 Jalat vievät taas Vatikaaniin ja Pietarinkirkolla on messut menossa, uusi paavi siellä puhuu, sen Vilho näkee skriiniltä ja päättää, että nyt on nähty nykyinenkin paavi Leo.

Vilho jatkaa Augustinuksen Rauhanalttarille, Ara Pacis on se latinaksi. Täällä tulee useinkin käytyä, myös marathonilla. Res Gestae on kaiverrettu rakennuksen seinään kertomaan ensimmäisen suuren keisarin tekemisistä. Vieressä oleva, samaisen herra Octavianuksen mausoleumi on edelleen remontissa, Vilho kuvaa sitä taas aidan yli. Täältä näkee pian jo Piazza Popololle ja sen obeliskille, mutta Vilho kävelee kohti Espanjalaisia portaita.  Tästäkin on tullut taas juostua, mutta nyt on aikaa katsella kuuluisaa suihkulähdettä, portaita, obeliskia ja ranskalaista kirkkoa. 

Paikka on oikeammin Piazza di Spagna ja suihkulähde Fontana della Barcaccia. Espanjalaisten portaiden paikallinen nimi on Scalinata di Trinità dei Monti. Portaiden yläpäässä oleva kirkko on tämä maininnut Trinità dei Monti  ja symmetriset, kiertävät barokkiportaat ovat yksi Rooman suurista nähtävyyksistä. Nämä nähtävyydet ovat turistien suosiossa toki kauneuden takia, mutta tietysti siksi, että portailla roikkuminen ja meluaminen eivät edellytä mitään erityistaitoja. Olkoonkin ettei sellaisessa mitään vikaa ole. 

Tänään tuulee navakasti, puuskaisesti. Vilho jatkaa kulkuaan komealle Immacolata concezione -pylväälle, joka on hengeltään antiikkinen, vaikka onkin 1800-luvulta. Mutta itse pylväs on tosiaan antiikkinen, löydetty sopivasti 1700-luvulla ja pistetty sittemmin kierrätykseen.  

Vilhon tie vie Fontana di Treville. Tämä lienee Rooman tunnetuin suihkulähde ja jonkinlainen koko kaupungin symboli Colosseumin kanssa. Tänä vuonna paikkaan on laitettu pääsymaksu, mutta se koskee vain veden ääreen pääsemistä ja itse allas on alatasossa, ylempää näkee ihan hyvin. Väkeä on paljon ja vahteja altaalla on puolitusinaa viheltämässä, jos joku menee liian lähelle. Rooman melutaso on hyvin korkea ja yleensä kun jotain yritetään tehdä, melutaso nousee entisestään. 

Suihkulähde on valmistunut 1762 ja komeahan se on, suuri ja vaalean kivensä takia näyttävä.  Vilho ei ole tässä vuosiin pistäytynyt, mielessä olisi että marathon olisi joku vuosi sitten painellut likeltä ohi. 

Vilho palaa kodin suuntaan aika monen muun monumentin kautta, esimerkiksi Marcus Aureliuksen suuren pylvään ohi. Lopulta on edessä Tiberin tuttu ylitys ja vähemmän pittoreski alikulkutunneli kodin puolelle vuorta.

Annikkikin on palannut näyttelyreissultaan ja asunnolla syödään välipalaa. Vilho ei jaksa lähteä enää minnekään. Kierros turistikuhinassa on ollut hyvä, mutta jalat alkavat olla aika sohjona, koska joka päivä askeleita tulee selvästi yli kymmenentuhatta.

Iltapäivällä Viltsu tekee silti täsmäkeikan Eurospin-kauppaan ja käy sitten huolellisesti pesulla ja alkaa kerätä voimiaan. Ohjelmassa on monenlaista pikkuaskaretta ja paperihommaa. Susivuori myös kokoaa itseään, tässä vaiheessa lomaa on hyvä katsoa vähän peiliin ja miettiä vielä mitä voisi ja ehkä pitäisi tehdä. 

Vilho katsoo paikallisesta Yle Areenasta eli RaiPlay:ltä telkkarista paikallista hyvää dokumenttia keisareista. Tässä tarinaa kerrotaan hyvin paljon tapahtumapaikoilla eli raunioilla. Tiberiuksesta Caprilla, Hadrianuksesta Tivolissa ja parista muusta näillä nurkilla ja noilla tunnetuimmilla raunioilla, mutta ehditään sitä Ostia Anticaankin. Paljon tuttuja paikkoja ja ihan asiallista materiaalia muutenkin. 

Illalla katsotaan italialaisen romaanikirjailijan mukaan tehtyä tv-elokuvaa tai saattaapa tuo olla sarjakin. Tiberiuksen erikoisasiamies lähtee selvittämään Jeesuksen kuolemaa Palestiinaan. Annikille tämä draama ei kelpaa, mutta Vilho huomattaa saapuvasta Pääsiäisestä ja yrittää pitää sarjan puolta. 

** 

Ennen yötä saadaa myös aikaiseksi sähkökatko ja käyttöä otsalampuille. Ovensuun yksinkertaisessa sähkötaulussa kaikki on kunnossa ja Vilho kiertää lamppunsa kanssa koko huushollin, mutta mitään järkevää lisätaulua tai kytkintä ei löydy. 

Seuraavaksi pitää mennä rappuun. Kerroksessa ei ole mitään sopivaa (taulua). Vilho seikkailee alas ja tietysti tässä vaiheessa on jo pitkään ollut selvillä, että naapureilla on virtaa, samoin rapussa. 

Varsinaista kellaria ei tunnu olevan joten Viho tutkii aulan luukkuja. Ensimmäiset kytkentään viittaavat boksit ovat itse rapun ja aulan sähköihin. Sitten lähempänä ulko-ovea Vilho avaa kerrasta oikean suurista paneeliovista ja huomaa kivasti numeroidut sähkömittarit kytkimineen. Kolmekakkosen vipu on alhaalla ja Viltsu sen palauttaa. Tätä ennen muuten oli oma hommansa selvittää asunnon numero, sillä ovissahan ei mitään yleensä lue, nimet ovat jos ovat pienellä ovikellon paikkeilla. Vilho huomaa, että yläkarmeissa on merkinnät ja tajuaa asuvansa 32:ssa.

Asunnolla ovat virrat palanneet ja valot sekä muut tarpeelliset toimivat taas. 

** 

Kova tuuli Italiassa ja Roomassakin jatkuu, mutta Vilho nukkuu nyt pitkän yön ja voimat palautuvat vähitellen. Jalat eivät kyllä kamalasti kohene, mutta Vilho on kokenut ravihevonen ja 10 000 askelta pitää saada että hän edes herää.  

1.4.2026

13. Parco degli Acquedotti ja yksi murheellinen pallopeli

 Eletään tiistaita ja Susivuoret ajavat jälleen metrolla hyvin pitkälle. Nyt ollaan jo lähellä Rooman Cinecittàa, Italian Hollywoodia. Täältä, melkein linjan päästä pääsee akveduktipuistoon. On mukava liikkua tällä laajalla viheralueella, joka ei ole kovin kaukana tutusta Via Appiasta. Appian tie on kuitenkin junanradan toisella puolella ja täällä on parista akveduktista jäljellä melkoiset pätkät. 

Susivuorten eväsretken tarkoitus oli leirittää hieman ja piirrellä, mutta tänään on todella kova tuuli, eikä mistään piirtotauosta ole puhettakaan. Täällä kulkee myös kiva puro ja taukoa pidetään pienen vesiputouksen äärellä. Luonto on jo vehreää ja kevät pitkällä. Myös lehmähaikaroita nähdään ja komea tuulihaukka ilmassa ja puussa.  

Seikkailu akveduktipuistossa alkaa olla ohi ja sitten ajellaan metrolla melkein taas koko linja läpi. Asunnolla pidetään puuhakasta lepopäivää ja Vilhokin kirjoittelee ahkerasti. 

Illalla on peli Bosnia-Italia. 

Pelataan MM-kisapaikasta ja Italian saama maali tuo vaikutelman siitä, että kisoihin mennään. Mutta sitten tulee onneton punainen kortti ja alkaa peruuttelu. Melkoisen sekavasta tilanteesta Bosnia tasoittaa ja pelataan jatko-ottelu. Sitten pahamaineiset rangaistuspotkut ja Italia söhlää kisapaikkansa. Tämä on tietysti ihan puhdas katastrofi. Gattuson vetämä maajoukko on pelannut hyvin, merkit ovat olleet positiivisia, mutta eivätpä tähdet olleet lainkaan kohdallaan. Tämäkin vielä, miettii Vilho. 

12. Per un Caravaggio in più eli miten Susivuoret lähtevät taidenäyttelyyn

 Susivuoret kulkevat jalkaväkimuseossa. Paikka on suosittu taidenäyttelytila ja vaikka pihalla on muutama pieni tykki ja naamioverkkoa siellä tai täällä, nyt ei olla sodan asialla. 

Ei olla kaukana Lateraanista, mutta lähin kuuluisa kirkko on kuitenkin Jerusalemin Pyhän Ristin kirkko. Siellä on pyhän ristin kappaleita ja taidettakin löytyy. Mutta Susivuoret ovat viereisessä pikkumuseossa katsomassa kahta melko pientä taidenäyttelyä. Liput maksavat 20 €. Hinta on kova, mutta niin on nykyään tapana. Ja näyttelyitä on kuitenkin kaksi erilaista.

Ensimmäisessä näyttelyssä Susivuoret ovat autaasti aivan kaksin. Täällä on Caravaggion "koulukuntaan" luettavia teoksia, tauluja joissa on kierrätetty mestarin aiheita tai ajatuksia. Tauluja ei ole kuin varmaan parikymmentä.

Koko homman hitti on L'incredulità di San Tommaso - mestarin alkuperäisteos yksityiskokoelmasta. San Tommaso on apostoliporukan epäilevä Tuomas ja maalauksessa hän työntää sormensa Kristuksen kyljen haavaan. 

L'incredulità di San Tommaso” di Caravaggio 

Ottamatta pois muilta taiteiljoilta mitään, taulun taso on aivan muuta kuin esillä olevien muiden yrittäjien. Ja kyllä: Susivuoret ovat valmiita menemään yhden Caravaggion takia taidenäyttelyyn.

Toisessa siivessä oleva näyttely on kokonaan Henri Matissea. Ranskalaisen taiteilijan viimeisiä vuosia tässä käsitellään ja esillä on aika paljon litografiaa ja muuta sellaista, mitä sairas mies pystyi vielä korkeassa iässä tekemään. Vilholle vaikuttavampia ovat muutamat piirrokset; ne ovat erittäin yksinkertaisia mutta ilmaisuvoimaisia. Viivojen määrä harvoin ratkaisee, oikeat taiteilijat vaan osaavat vetää ne muutamat oikeat viivat. Monet Matissen töistä ovat täällä kuin lasten saksilla tekemiä värikkäitä paperileikkauksia. Mutta näissä on sama taito kuin maalauksissa tai piirroksissa. Vilho mietti hetken sitä, että vanha mestari kuoli vasta 1954 Nizzassa. Susivuoret ovat hänen museossaan tuolla käyneetkin.

Taiteesta virkistynyt Vilho pyörii vielä Annikin kanssa mainitulla kirkolla. Täällä on kuitenkin erään Massimon hautajaiset ja turisteeraminen tuntuu arkkujuhlien aikana typerältä. Ruumisauto on muuten erityisen komea, se onkin Maserati. 

Susivuorten pyöriminen ulottuu läheiselle instrumenttimuseolle ja pian käy ilmi, että täällä on melkein vaihtoehtoinen Rooman muinaiskeskusta, on rataa ja hienoa villaa - kadonneina tai raunioina tietysti. Täällä on iso kaupunginmuuri, johon on integroitu ristinkirkon vieressä oleva amfiteatteri. Teatteri on valitettavasti suljettu ja toiminut lähinnä munkkien kasvimaana. Läheltä löytyy myös massiivinen kaupunginportti Porta Maggiore. Täällä on kova liikenne ja paljon perin roomalaista melua. 

Palataan metrolla. Vilho käy kaupan kautta ja kotona ollaan jo hyvissä ajoin iltapäivällä