Sunnuntaina Susivuoret pääsevät kotiin.
Vilholla on mahdollisuus olla Suomessa sellaiset 20 tuntia. Elämän aikataulut ovat latoneet Susivuoren eteen työmatkan heti loman perään ja tietenkin sekin matka suuntautuu Saksaan. Siispä sunnuntaiyönä Vilho purkaa vähän laukkujaan ja pakkaa uusia. Reippaana kaverina Vilholla on työmatkalaukku jo odottamassa vaatteineen ja keskeisine tavaroineen, jotain pitää toki toisestakin laukusta vielä poimia.
Nykyaikaisesti maanantaipäivän Vilho on etänä, avaa koneensa seitsemän jälkeen ja tekee hommia kahteen. Kahdelta kone suljetaan ja Viltsu lähtee juna-asemalle, junalla lentoasemalle, kohti seuraavaa reittilentoa.
Frankfurtin-koneessa Vilho torkahtelee. Matka menee hyvin. Yölläkin Susivuori ehti nukkua melko hyvin, mutta olihan nytkin rytmissä ja vaihteessa kääntämistä, lomamoodista kohti työtunnelmia. Jossain vaiheessa yöllä lakanat kostuivat hikoilusta, mutta uni jatkui.
***
Illalla - siis edelleen maanantaina - Vilho on Frankfurtin keskustassa hotellissa. Kaupungissa on miellyttävän lämmin, ei tunnu syksyltä tai syyskuulta, kesäiseltä elokuulta ennemmin.
Tähän konferenssiin Vilho halusi osallistua ja otti sitten sen mitä tuleman pitää, tiukan siirron lomalta takaisin matkustamaan. Kaikki tämäkin olisi puhdasta viihdettä, ellei alkaneen viikon loppupuolella olisi kruununa lauantainen marathon Espoossa. Vilho tietää hyvin, ettei näillä reissuilla liikaa nukuta, eikä muutenkaan varsinaisesti suunnata elämää kisaa kohden. Miten koko tämä kisakausi on ollutkaan kaatumista kohti seuraavaa juoksua, itsensä kokoamista ennen kisaa ja kisassa kilometri kilometriltä. Mutta mennään nyt, kun on hyvä tie saatu.
Myöhäisillalla Vilho kävelee yön jo pimentämässä Frankfurtissa ja käy katsomassa muutaman nähtävyyden, jokivarren ja muutenkin elämää. Päivällisen työmatkalainen hoitaa maanmainiolla nouto-kebabilla. Täällä onkin paljon turkkilaisia ja etniset ruokapaikat ovat hyvin houkuttelevia ja annokset herkullisia.
Vilho syö ja lepää välillä. Annos on hyvä ja täyttävä, pakko on oikasta toisinaan. Hotellissa on aika lämmin, ilma on kostea, mutta ei tästä voi valittaa, syksy on Suomea jo suudellut ja talvihan se sieltä tulee sitten heti perässä. Vielä on siis kappale kesää ja se otetaan vastaan. Hotelli on Vilholle sopiva, vaatimaton mutta asiallinen, pikkuisen nuhjuinen. Paljon samaa kuin Susivuoressakin. Kotoisuuteen ei tarvita kultaa tai kimallusta, eikä Vilho halua olla vääränä esineenä väärässä paikassa.
Vilho juo Aldin olutta muovipullosta ja miettii: Tätähän olen aina halunnut - matkoja, lentoja ja ulkomaan seikkailuja. Vieläpä näin ylitsevuotavasti, että kotona vain käännytään, käydään laukkua vaihtamassa. Ja mikäs siinä, miksei seikkailun jälkeen voi tosiaan mennä marathonillekin. Torstaina illalla Suomeen, perjantaina töihin ja numeroa hakemaan, illalla paitaa esille ja lauantaina lenkille. Tätähän minä tarvitsen, tahdon ja janoan, tämä on se malja, jonka olen kaatanut, eikä sitä anneta pois, miettii Vilho. Melko lämminkin olut on kuin nektaria ja ulkona taustalla pauhaa suurkaupunki sopivana huminana.
Myöhemmin yöllä työkaveri Mattikin saapuu, ensimmäiset sessiot ovat olleet maanantaina jo puoliltapäivin, Vilho pääsee mukaan vasta tiistaiaamuna, päivänä kaksi. Matti on juhlatunnelmissa, verkostoiduttu on ja nautittu vieraanvaraisuudesta. Näin olkoon, mukavaa että Matti on viihtynyt.
***
Päiviä myöhemmin on torstai, konferenssi jatkokouksineen päättyy lounaaseen. Vilholla on kupissaan espressoa kahviautomaatista. Juoma on parempaa kuin monessa kuppilassa. Ruuat, tarjoilut, puheet ja seura ovat olleet huippuluokkaa. Puolihiljaiset suomalaiset ovat taas saaneet astua vähän parempaan maailmaan pölyttyneistä toimistoistaan, nauttimaan suoraan sanoen hienomman väen pöydissä, puhumaan korkeimmissa porukoissa. Vilho istuu kahvinsa kanssa keskustan Hiltonin riippuvassa tuolissa, keinutellen ja katsellen suuren luksushotellin aulan näköalahisseille ja sisäpihalle näkyville oviriveille. Tässä maailmassa voisi viihtyä. Mutta onhan tämäkin unta, mukavaa sellaisena ja kenties sopivina annoksina - kuin suklaapala tai hyvä pressokupillinen.
Vilho nauttii siitä, miten he Matin kanssa ovat rakastettavia maalaistolloja näiden tuttujen piirissä. Sinisilmäisiksi Matti suomalaisia kutsuu, hyväuskoisiksi ja vilpittömiksi. Satavuotta lienee pojilla jo kokemusta kimpassa, mutta ovat pysyneen pojankloppeina pelkästään jo senkin takia, että kummallekaan nämä ripaukset luksusta eivät ole itsestään selviä, eikä päivälliset pitkästytä. Aurinkoa ei enää huomaa, jos ei tunne lämpöä iholla, eikä näe valoa ja varjoja.
Vielä kerran hyvästellään tutut, kätellään ja kiitetään. Aulasta suomalaiset poistuvat miltei sivuovesta, sillä pitkät jäähyväiset ovat olleet jo mittavat ja on aika kadota kaupunkin kohinaan.
Vilho on nukkunut hyvin ja löytänyt aamupäivällä netistä tiedon siitä, että tässä rahamaailman suurkaupungissa on museo, josta löytyy Sandro Botticellin taulu. Tämän merkkiteoksen lisäksi paikassa on muitakin mestariteoksia. Tarvitsee enää kertoa Matille, että Vilhon vapaat tunnit ennen lentoa ovat nyt kirjattu ja lukittu.
Matti lähtee Vilhon kanssa kesäkelissä kohti museota. Vilho on takavuosina kiskonut Matin van Gogh -museoon Amsterdamissa, liekö kumppani käynyt sen jälkeen tauluja missään katsomassakaan. Ei Mattia ole pakotettu, on vaan hänkin tajunnut tulla oikeaan aikaan perässä.
Myöhemmin Vilho tajuaa, että Städel on aika kova taidemuseo. Monilta mestareilta on ainakin yksi taulu ja teokset toinen toistaan kovempia.
Jossain vaiheessa Vilho on saanut sen verran etumatkaa Mattiin, että Sandro Botticellin teoksen luo Susivuori saapuu yksin. Ei tässä tilassa ole muitakaan nyt, tässä on toinenkin mestarin taulu, sitä pidetään hänen työpajansa tuotteena joten siitä ei niin paljon meluta. Ei melua Vilhokaan, hiljaa on ja itkee pian. Sellaista sattuu Botticellin kanssa, niin Firenzessäkin.
Pian hetki on mennyt, se on hetkille hyvin tyypillistä.
**
Matti tuntuu innostuneen museosta, ei pysty asiaa sanallistamaan mutta tuskin Vilho sitä odottikaan.
Myöhemmin palataan joen yli, haetaan laukut hotellilta ja syödään pihalla lyhyesti eväsleivät. Sitten junalle, lentokentälle ja aikanaan ikuisen taivaan kautta kotiin.
