23.10.2026

16. Gesté jo lähtötunnelmissa tai mitä siellä kaupoilla nyt ajatellaan.

 Tullaan päiviin, jolloin matkalainen tietää lopun olevan lähellä. Silloin takerrutaan aamiaiseen ja puhutaan niistä rippeistä, mitä mitä vielä näillä resursseilla voisi tehdä. Mitä sitä vielä halutaan, miten täyttää matkalaukku viimeisillä tuomisilla. 

Sitten puhutaan siitä, mitä täytyy tehdä. Sellaiset asiat ovat usein aikatauluja, marssijärjestyksiä ja takarajoja. Aikuisten puhetta, kaiken sen loppumattoman kesän, päättymättömän lapsuusilluusion jälkeen. 

Keli huononee, on huono. Nyt jo sataa toisinaan ja lämpötila on laskenut. Maailma on rajoittunut pieneen Gestén kylään, tähän pihan luksusparakkiin. Puut ovat täynnä äänekkäitä kottaraisia. Ikkunat ovat suuria, ulos näkee. Annikki ja Vilho ovat olleet matkalla 29 vuotta, toisen tuntee mutta parisuhteessa pitää esittää toistuvasti tietämätöntä ja tarvittaessa hermostua, kun ei ymmärrä. Päiväohjelmasta on yhteisymmärrys ja Vilho osaa ajaa auton kapoisesta portista nyt epäröimättä.  

 Mennään kaupoille ja vettä sataa niin kuin syksyisin on tapana. Laajoilla pelloilla on tuulenvire, moni näistä aukeista on edelleen vihreä ja Vilho puhuu jotain Annikin mielestä tyhjänpäiväistä tai asiaankuulumatonta. Naakkoja on paljon ja katseen vangitsee kerta toisensa jälkeen joku kyyhkynen, joka pelästyy ja säntää tuuleen. Vilho on kuin pelokas poikanen rattinsa takana, mutta taitava kuin kokenut rekkamies. 

tie, totuus, elämä

Lidl, eväitä matkalle. Sitten hieman myöhemmin tankkaus. Se tapahtuu hypermarketin kupeessa. Taas tulee vapauden kilometrejä. Tankataan markettiketjun asemalla dieseliä. Hinta lienee jotain 2.3 mutta asialla ei ole merkitystä tällä kulutuksella tai näillä kuluilla.  

Rahvaanomaiset Susivuoret ovat jälleen Hyper U -merkkisessä marketissa ja kaiken sen keskellä mitä Ranska voi kansalaisilleen tarjota. Vilholle kynät ovat kaikki kaikessa ja BIC-konsernin valikoima on täällä sekä huikea että halpa. Niinpä ostoskorista tyhjenee hihnalle muutama ateria, lihaa, pieni juusto,  kyniä ja valikoima viinejä.  

Antakaa kuolleiden haudata kuolleet.

Palattuaan asunnolle, Susivuoret tekevät mitä tekevät. Juodaan jotain syödään myöhäinen lounas; lopulta Vilho lähtee kävelylle piskuseen Gestén kylään. Täällä on kenties viisi toimivaa liikettä. ravintola, tabac (joka vastaa R-kioskia), kaksi parturia ja elintärkeä leipomoliike patongeille eli boulangerie. 

Kaupungilla on rajansa, sivummalla haisee etelätuulessa sikala. Susivuorten maamerkki on valkoinen vesitorni. Vilho käy kaalipellolla maistelemassa mitä täällä kaikkialla viljellään. Kaalin lehti on hyvin maittavaa, muuten Brassica-suvusta ei ole tarkempaa selkoa. Katujen loputtua Susivuori palaa vesitornille peltoja pitkin. Aiemmin on nähty taas liitohaukka, mutta nyt taivaan täyttävät vain toisinaan lentävät naakat, jokunen kyyhkynen ja aina etsivät lokit. Muuten katse hakee karkaaviin pilviin ja katoavaan aikaan, johonkin mihin vaikuttaminen tuntuu vaikealta juuri tänään ja tässä, mutta periaattessa tärkeältä, merkitykselliseltä.  

Myöhemmin pakataan laukkuja, mielessä hyvästellään tätä paikkaa ja ryhdistäydytään uuteen maaliin. Mielessä on kuitenkin takertuminen hetkeen, siihen miten voisi maistaa vielä palan nykyhetkeä ja ympäröivää ihanuutta. On jo pimeää ja tuuli alkaa nousta. Elämä olisi voinut mennä eri tavalla, tuumii. Mutta kun se elämäni johtaa tälle ovelle, tuolle sohvalle, läheiseen petiin ja näihin tunnelmiin. 

Miten valmis olenkaan kuolemaan näillä reissuilla, pohtii Vilho. Sehän johtuu vain siitä, kun ollaan matkassa kevyellä taakalla, muutaman kassin kanssa. Kuolema tulee tutuksi, kun näkee ihmisten arkea kaikkialla, kyliä ja kaikenlaisia paikkoja. Samanlaisia tarinoita kuin kaikkialla, värit ovat toiset ja mitä lienee reissussa tapahtunut. Mutta pakoon ei pääse. 

Aikanaan tuuli nousee, Susivuorten pikkumaja on kuitenkin hienosti tehty ja pienen huminan lisäksi myrskystä tuntuu vain pesuhuoneen kattoikkunan naputus, kun sade nakuttaa viestiään taivaalta.

Vanha pariskunta ei sovi kaikkea, mutta tunnelman he jakavat täydellisesti. Tiedetään mitä on tulossa, tiedetään roolit ja tekemiset. Juodessaan punaviiniä kuulokkeet päässää Vilho miettii, voisiko rouvan vaihtaa nuoreen hupsuun. Voisi tietysti ja kulkea nämä polut uudestaan, mutta kun ei voi enää eksyä, kun ei voinut aiemminkaan. Usein mielessä on se, miten kauas on kuljettu, harvemmin se miten lähellä ollaan, ihan vieressä.

15. Hiidenkiviä, komissaario Vilho eli Susivuoret Anjoun pelloilla ja suurilla kivillä

 Laadukkaassa ja uudessa kivirakennuksessa Susivuorten ilta on ollut hyvä, yö hiljainen. Aikanaan käy ilmi, että Susivuoret ovat uuden kohteen toiset asukkaat. Kaikki täällä on rouvan miettimää, yksityiskohdat ovat kunnossa ja kaikki hankittu on kunnollista. Lattiat ovat siistit, tasaiset ja kalusteet jämeriä. Näitä asuntoja kun kiertää muutaman sadan verran, alkaa erottaa vajat valioista. Vilho on huomannut, että saippuoita myöten nuori nainen on valinnut sitä, mitä haluaisi itsekin käyttää, ei halvinta tai helpointa. Annettu Viinipullo on mahdollisesti 15 euron juoma täällä, suomalainen hinta voisi olla 30 €. Nyt tänne on saapunut kuitenkin ymmärtämättömiä barbaareita, viiniinmeneviä suomalaisia Peräpohjolan liepeiltä. 

Susivuoret käyvät tänään ainoastaa lähialueen hiidenkivillä. Viltsu pääsee rakastamaan touhuunsa eli ajamaan pieniä peltoteitä, jotka kaikki lopulta päätyvät pienen kylän kapeille ja mutkaisille, keskiaikaisille kujille. Sanotaan muuten se, että landella ei ole koko ajan kiertoliittymiä, mutta täällä on miljoona stop-merkkiä pienilläkin teillä. Toisinaan paikassa, jossa ei oikein ole suoraa risteystä, vaan muuten vaaraa huolimattomaan liikenteeseen. Vilho on ajanut vain tusinassa maassa, mutta kaikkialla pitää päästä liikenteessäkin siihen paikalliseen kieleen kiinni. Yhtä tärkeää on säilyttää se oma identiteetti, henkilökohtainen käsitys varovaisuudesta, oli takana ajavalla miten kiire tahansa hänelle tutuilla teillä - maailmassa jossa kukaan ei tiedä mitä on seuraavan mutkan takana. 

Ensimmäinen megaliitti on jokivarressa, paikka on luonnonkaunis ja yhtä satumetsäähän tämäkin on. Ranskaa on tullut kehuttua liikaa, mutta metsätkin täällä ovat todella hienoja. Niissä on samaa jylhyyttä kuin Alppien foresteissa, mutta täällä on vieläkin vehreämpää, vieläkin suurempia puita ja kenties suurempi kirjo lajeja.  

Satumetsäseikkailu jokirannassa vie lopulta niitylle. Siellä on nelimetrinen pitkäkivi. Se on kovin samanlainen kuin ne, joita Susivuoret ovat nähneet satamäärin. Mutta vieläkin nämä puhuttavat ja kiehtovat. Päivän autokeskustelut käsittelevät sitä, miten emme ymmärrä menneisyyden ihmisten maailmankatsomusta, sitä sellaista yleistä asennetta, josta lontooksi käytetään termiä "mindset".  Pitkään muuten katsomuksesta käytettiin briteissäkin saksalaista sanaa Die Weltanschauung.  On aika uusi tapa ajatella sitä, mitä ennen todella maailmasta/elämästä ajateltiin. Niillä pelloilla Vilhokin on harhaillut pitkään, eikä ole nähnyt muuta kuin valon taivaanrannassa ja sen miten uutta kasvaa maasta ja miten maahan vanha aina vajoaa. 

Koko hommahan on siinä, että eletään kivikauden loppua, ollaan alkeellisessa maanviljelykulttuurissa. Sitten päätetään pystyttää monien tonnien lohkare jonnekin, tuoda se neljä kilometriä kauempaa ja pistää se sitten seisoa törröttämään - usein muiden samanlaisten kivien kanssa tai niiden tähden. Paljon muuta emme tiedä hiidenkivistä. Susivuoret palaavat autolle, Annikin on vaikea kulkea tässä maastossa, tässä on jyrkkä mäki ja polkukin on mitä on. Ei sentään tarvitse kantaa hiidenkiviä, mitä nyt niitä, mitä jokaisella on muutenkin matkassa.

***

Myöhemmin Susivuoret seikkailevat pellolle, jossa on Anjoun suuri hiidenkivi. Se onkin massiivinen ja ns. keskellä peltoa aika aukealla paikalla. 

Kotimatkalla on aikaa puhua kivistä, ihmisistä ja järjettömistä hotellihankkeista. Siis siitä, miten Suomessa julkkiset rahoittavat tai ostavat hotelleja korvesta, järkyttyvät sitten siitä, ettei kukaan tule "ihanaan paikkaan" Savon korvessa viettämään pariskuntien luksuslomaa.  

Ihanien paikkojen erikoisasiantuntijat Susivuoret tuntevat suomalaisen korven hienouden ja heillä on aavistus muutamasta muustakin mukavasta paikasta. Vilho piti ensimmäisen hiidenkiven polkua ja paikkaa satumaisena metsänä, unimaisemana jokineen. Mutta menestyskohteeseen tarvitaan muutakin - usein jotain sellaista mitä savolaisessa metsähotellissa ei ole - vaikka se olisi miten kallis. 

Illalla Annikki tekee liharuokaa. Iltapäivällä on ollut liian huono keli olla ulkona, mutta Vilho on sentään piirrellyt jotain. Levätään. Päivällisenä on tournedos-sisäfilepihvejä, jotka ovat Ranskassa kuuluisia. Nämä ovat paksuja filelieriöitä, eivät siis mitään leveitä pihvejä vaan rullamaisia siivuja, jotka mehevyyden takia on sidottu pekonifileellä. Ruoka on hyvää, täyttävää ja viinit sen mukaisia. Ulkona on jo pimeää, pihan takana oleva pajumainen puu heiluu tuulessa, mutta maalaiskylä on täysin pimeä. 

20.10.2026

14. Kohti Nantesia, Gestéen

 Yöllä on satanut, oikeastaan se samanlainen aiemmista päivistä tuttu tihutus alkoi jo myöhään illalla. Kieltämättä kehno keli latistaa tunnelmaa, mutta tänään lähdetään ja tällä kertaa mennään aidosti valoa päin. Sää paranee länteen matkatessa.

Tiistaita mennään ja yhdeksältä on herätys, sitten kahvia ja pikkuisen jotain syömistä.  Vilho nostelee tavarat autoon ja tekee lopputarkastuksen, Annikilla on enemmän touhua kokonaisuuden ja varsinkin ruokien pakkaamisen kanssa. 

Jutellaan omistajien kanssa pihalla vielä hetken, sitten maantielle. Näissä kiertoretkissä tulee näitä hetkiä, jolloin ei osata sanoa, mihin ollaan menossa. Tämäkin maa on täynnä kuntia ja kyliä. Mennään kuitenkin pääsuunnassa kohti Nantesia. Melkoisen suuri Angers jää kokematta, sillä Susivuoret ylittävät ison L:n Saumurin kohdalla ja silmäkulmassa kaupunki kirkkoineen ja linnoineen näyttääkin hienolta. Sivuitse jäävät Saumurin merkittävät viinialueet, täältä kun tulee merkittävää kuohuviiniä muun muassa.   Sitten pitkään suuntana on Cholet-niminen kaupunki. Pitää toki vain todeta, että Vilho ajaa minne navigaattori näyttää ja kokonaiskuvaa harvoin retkestä on. Ajaessa ei voi miettiä karttaa, jos sitä ei ole päässä valmiina.

Määränpää on kylä nimeltään Gesté. Postinumeroa kantaa täällä ehkä kunnaksi kutsuttava Beaupréau-en-Mauges, vähän isompi pitäjä tällä alueella.  Ollaan Nantesista suoraan itään ja viinialueena on lähinnä Anjou. Piti Vilhonkin elää vanhaksi, ennen kuin Anjou yhdistyi hänen päässään Angers'iin. Nyt ollaan Loiren eteläpuolella ja aika tasamaalla. Aiempien rosé-viiniviljelmien lisäksi täällä on Muscadet'ta. 

Susivuorten ajomatka kestää 1042-1344 ja siinä välissä on retken ainoa Aldi-käynti välipalatarkoituksissa, juuri mainitun Cholet-kaupungin teollisuus- eli kauppa-alueella. 

Gestéssä Susivuoret saavat avaimen kotelosta, portin auki ja Vilho saa auton hankalasta portista sisään. Puretaan tavarat ja asunto vaikuttaa mukavalta, isäntäväki asuu viereisessä rakennuksessa, mutta on vielä töissä. Päätetään käydä kaupassa parin päivän tarpeisiin, joten takaisin autoon ja ulos portista. Nyt homma sujuu helpommin, kun Vilho osaa ajaa riittävän vinoon hieman epäsymmetrisestä tuloaukosta. 

Vallet on se maalikylä, jossa päästään Hyper U -kauppaan ja keräämään taas autonperä täyteen ruokaa ja juomaa. Sitten vuorossa on lepoa asunnolla. Aurinko lämmittää tänä kylmänä päivänä jopa niin, että Vilho juo oluensa pihalla, mutta siirtää jakkaransa aidan viereen ja aurinkoon, Annikki liittyy mukaan. (Eivätpä Susivuoret arvaa, että terassielämään tarttuminen on nappiratkaisu, sillä siihen päättyvät retken pihasäät).

Susivuorten sivurakennus on laadukkaasti entisöity, seinät ovat rustiikkisen komeat kiviseinät, mutta sisällä on kaikki uusittu ja kunnossa, tyylikkäästi. Tila on lähinnä pitkähkö suorakaide, toisessa päässä keittiö, välissä ruokatila ja olohuone ja sitten makuuhuone, jonka sivussa on pesutilat. Emäntä on nuorehko rouva, joka puhuu vain ranskaa. Asiat selvitetään, mutta hän ei ala luennoimaan. Susivuoret saavat alueen viiniä lahjaksi, näin oli muuten edellisessäkin paikassa, täältä tulee mainittua Muscadet'ta.

Totta on, että reissaaminen alkaa Susivuoria painamaan, ja sanotaanko niin, että uudesta paikasta innostuu hitaasti. Kiertoreissut ovat haastavia, mutta on näissä puolensa. Rattia pitää tietysti olla halukas vääntämään, olkoonkin että edellisessä paikassa ajettin vain portista sisään ja ulos.  

Mutta tiistai on saatu aika lailla hoidettua näillä seikkailulla ja majanvaihdoilla. Vuorossa on reissun viimeinen vähän pidempi majailu, tässä kun ollaan kolme yötä.  

13. Matkailun maanantaikappale eli kun Vilho ei tee mitään Bourgueilin pikkukylässä

 V. Susivuori ei tee yhtikäs mitään kolmantenatoista matkapäivänä. Kaikkiaan tekeillä on varsinainen matkapäivien maanantaikappale. Viltsu nukkuu pitkään ja levättyään hyvin suoritus on vetelä ja vaatimaton. 

Ainoastaan taidepuolella tapahtuu. Ulkona on sen verran keliä, että pientä piirtämistä ja vesiväristelyä voi harrastaa asunnon takaterassilla. Somea päivitettään. Vilho laittaa kuvia pihassa kasvavista peruskasveista: minttu, rosmariini, bambu ja viiniköynnös. Minttu on ns. takaoven kupeessa yhä reippaasti vihreänä, taaempana on valtava rosmariinipuska. Viinit ovat lähinnä koristeina, mutta bambu on täälläkin nopeana kasvajana maisemointihommissa ja näkösuojana. Se onkin kertakaikkiaan mainio kasvi, näköjään heittämällä tuollainen onkivapa kasvaa nelimetriseksi. Vilho tuokin Annikille näytille katkaistun ja kuivuneen bambun, se on kuin kaukaisimman lapsuuden onkivavat tai muinaiset suksisauvat. 

Illalla on taas pihviä ja hyvää on. Myös edullista. Ranskalaiset punaviinit ovat aika rotevia ja tuntuvat toimivan ruuan kanssa aivan eri tavalla. Mutta kaikki ruokiin ja juomiin liittyvä on täällä maailman huipulta. Tuollainen kommentti voi monesta olla liioittelua, mutta missä maassa päästäisiin korkeammalle, sen Vilho haluaisi kuulla. Hyvää ruokaa on joka maassa, mutta tarjonnan leveydessä ja laadussa on vaan eroja. Kaikessa on, jos näin ei olisi, ei kannattaisi matkustaa ja hämmentyä. 

12. Sunnuntaina kävely ja ruuasta puhetta

 Sunnuntaina on kahdestoista matkapäivä ja Vilho tekee vain pitkän reissun takametsässä. Tämä on vaikuttava paikka ja puustoltaan monipuolinen. Lintuja on jonkin verran, pähkinänakkelia, mustarastas, tikkoja, närhiä. Punarinta laulaa yhä miltei kaikkialla, tiaisia on ainakin sinistä ja taliversiota. Tänäänkin auringon paistaessa voi tulla kuuma, mutta pilvessä kun mollukka on, tuuli tuntuu viileältä. Vilholla on paita ja pusakka varustuksena. Villisikojen jälkiä näkyy, ne ovat kovia penkomaan ja etsimään maasta mitä nyt hakevatkaan. 

Susivuoret pystyvät olemaan tuokion jopa oman rakennuksensa terassilla. Luolista puheen olleen tämän talon alla on kaiverrettu luola kellarin kohdalla, siellä vanhoja viinitynnyreitä ja pölynpeittämiä pulloja. 

Yöt ovat pimeitä ja viileitä. Susivuoret syövät päivällä valmisaterian muotoon pistettyjä simpukoita, sen kastikkeesta tai liemestä tehdään tulevaa joulua varten muistiinpanoja .

Ilalla syödään cous-cousia, sen kupeessa on pari pientä makkaraa ja pala kanaa - siis kysymys on Viltsun valmisateriasta, jonka kupeeseen Annikki paistaa lihaa vaaleasta akvitanialaisesta naudasta. Kaikki ruoka on hyvää, pihvit erityisesti. Huomattavaa Vilhon valmisateriassa on se, että cous-cous -settiin kuuluvassa kanapalassa on luuta ja nahkaa mukana, kuten kuuluukin. Suomessa tuosta seuraisi varmaan palokunnan ja pelastajien kutsuminen. Mutta kuten jo Vilho Korsikalla totesi, täkäläiset valmisateriat ovat paikoin kovempia kuin kotimaan juhlavat kattaukset.  

Viiniä kuluu, yö pimenee ja jossain vaiheessa internetkin toimii, varmaan kun muu väki alkaa siirtymään selailemaan uniaan.  

11.2 Siirtyminen Bourgueiliin ja muutakin linnojen välttelyä

 Linnoja riittää kunhan pysyy suuren virran vieressä ja siellähän pysytään. Valkoinen Diesel-Clio matelee Blois'n rantakatuja, joilla 30 on yleinen rajoitus ja 50 maksimi. Etäisyydet kaikkiaan tällä matkalla eivät ole suuria, mutta etenemisnopeus on sitten ihan toinen juttu. On autuaasti auringonvaloa, vielä riekaleet viikonloppua viettävistä kaupunkilaista ja kenties Blois jää Susivuorten taakse ainiaaksi. 

On vaikeaa ajaa suuren virran äärellä, mutta samalla mieleen tulee muutenkin vaikeudet tarttua hetkeen, näihin katoaviin maisemiin. Totta puhuen suuren virran oikeaa rantaa on helppo ajaa, tie on rakennettu korkealle penkereelle ja leveä emäntämme virtaa majesteetillisen vääjämättä päivän kirkkaudessa. Vilhon silmäkulmaan suuri L on lähinnä vaalea, kivinen virta. Itse tie on korokkeelle rakennettu suora väylä. Korokkeen idea lienee ilmeinen, virta voi tulvia, mutta ei saisi viedä tietä mennessään 

Ensimmäinen isompi linnahavainto on Amboisen kohdalla, linna toisella puolella. Tänään linnahommat menevät Vilhon mielestä kyllä järjestäen pieleen. Tälläkin kertaa palataan historialliselle sillalle ja yritetään uudestaan katsoa linnaa vastarannalla. Myöhemmin seikkaillaan kapeilla kujilla linna-alueen takana, käydään kaupassa ja palataan sitten joen yli ja siihen mistä kierrokselle lähdettiin. Sentään Lidlistä on saatu välipalaa.

Toursin jälkeen seikkaillaan etsimään paria linnaa: Château Azay-le-Rideau'ta ja Château d'Isletteä. Samalla alueella on myös kalliioon kaiverrettuja luola-asuntoja, niitä näkyy siellä täällä, mutta varsinainen kohde jota yritetään, on jonkinlainen hassu maakuntamuseo pikkutien päässä, näiden mainittujen linnojen tuntumassa. Luola-asunnot ovat hienommissa kielissä kieltä kutittavasti troglodyyttejä; troglodytique-otsikolla on museoaluekin, Susivuoret kuvaavat sen ulkopuolella olevia luolia, on varastoa ja autotallia. Viltsu alkaa olla aivan täynnä 30- ja 50-rajoituksia, sumppukatuja ja taajamia. Linnoilla tosiaan käydään, mutta vähän niitä näkyy ellei mene alueelle, eikä into riitä johonkin alkaen 12 € lippuihin.

Mutta muitakin linnoja näkyy, osa hyvin, osa heikommin mutta kuten on todettu, chatikat eivät täältä lopu, tuollaisella lempinimellä Susivuoret näitä rakennuksia kutsuvat.  

Päivän ajelu ei ole mitenkään järjettömän pitkä, mutta aikaa menee. Lauantaitahan tässä mennään ja matkaa tulee tänään sellaiset 144 km, siihen lopuksi vielä kauppareissu päälle 26 km. Nimittäin Susivuoret pääsevat seuraavaan maalaispaikkaan Bourgeuil'in viinialueella. Tämä on Loiren harvoja punaviinialueita, taitavat jonkin verran keskittyä Cabernet franc -rypäleeseen. Annikki huomaa, että osa rypäleistä on jätetty korjaamatta, ne ovat tummina ja pieninä loppumattomien köynnösrivien kätköissä. 

Susivuoret saapuvat asunnolle 1529, ketään ei ole paikalla, joten tehdään kauppareissu ja uusi yritys asuntoon on 1644. Ollaan lähellä sitä, että autolla on ajettu pian tuhat kilometriä. Ingrandes-de-Touraine on tämän kyläpahasen nimi.  

Eläkeiän tuntumassa oleva pariskunta on mukava ja osaa lontoota. Asuntovuokraus on uusi juttu ja aika paljon kohteesta kerrotaan, se on sellaine piirre, joka katoaa aikanaan. Ihmisille ei oikeasti tarvitse kertoa kovin paljon, he osaavat löytää lusikat niin sanotusti itsekin. 

Mutta ollaan uudessa paikassa ja juuri nyt vähän viileämpi. Sekään ei ole ongelma, mutta pikkuisen häiritsee asunnon heikko internet-yhteys. Mutta tuleepahan Vilhonkin luettua mukaan otettu Sartren vuoden 1946 esitelmä. Ennenhän luettiin, ei roikuttu koko ajan netissä. Tässä vanhassa talossa on muuten täysi setti Kadonnutta aikaa etsimässä  -romaanisarjasta, löytyy Stendalia ja jotain muuta nykyään pölyttyvää kirjallisuutta. Mutta montaa savua tässä kylässä ei ole, on toki pari viinitilaa. Mutta savuja on sen verran, että iltaisin puulämmitys tuoksuu.

18.10.2026

11. 1 Me kodittomat synnyimme lähtemään eli auton pakkaus ja tielle, Blois

 Tuntuu vaikelta ajatella, että menossa on vasta 11. matkapäivä. Mennään lauantaita, miettii Vilho. Saavuttiin sateisena keskiviikkona, joten sille viikolle tulee viisi päivää, nyt kun on uuden viikon kuudes reissupäivä, niin lukema 11 täsmää. 

On oikeastaan kirkasta. Vilho on aamun pakannut autoa ihmeen takkuisena ja puoliväsyneenä. Illalla on valvottu normaaliin tapaan, mutta alkaako Susivuorta reissu painaa. Ei tietenkään ala, näissä matkoissa ei auta kerätä väsymystä reissaamisesta, sellaisen välttäminen on opittava jo nuorempana. 

Vilho vaikuttaa aamulla aika hyödyttömältä, sillä hän viimeistelee vain oman pakkauksensa ja lastaa sitten kaiken autoon. Annikilla on paljon hommaa, hänen on lastattava kasseihin kaikki muonat ja elämän perustarvikkeet keittiöstä ja sen liepeiltä, omien asioidensa lisäksi. Toki Viltsu sitten ajaa ja hoitaa navigointia ja muita diesel-pitoisia juttuja. Näin on toimittu jo vuosikymmeniä, eikä aamulla keskustella työnjaosta, vaan ladotaan asioita eteenpäin. 

Tällä kertaa ollaan hyvin tarkkoja asunnolla, sillä tässä ollaan oltu pitkään ja huushollissa on tilaa ja lokeroita. Lopulta ollaan varmoja, että mitään ei ole jäänyt. Vilhohan käy koko huushollin läpi lampun kanssa. On muuten merkillistä, miten lamppu saa katseen fokusoimaan myös siellä, missä ei ole pimeää. Kontataan lattiat ja katsotaan villakoirien vallassa olevat huonekalujen aluset. Tehdään juuri se, mitä ei huvittaisi. Sitten lopuksi on tärkeää se "iso katse". Vilho katsoo katosta lattiaan, mutta pitää katsoa jotenkin vieraasti. Hyllyn päällä, pikkusen jemmassa on kaksi Susivuorten vesipulloa oikein nätisti, todella hyvässä paikassa. Jääkaapissa on Vilhon energiajuoma ja eilinen kolmioleipä. Nuo eväät jätetään viimeiseksi ja sinne ne jäävät. On kiinnostavaa, miten 9 tuntia Susivuoria kismittää kahden euron eväiden unohtaminen, olkoonkin että Vilho sanoo, että jos jotain aiot unohtaa, niin nuo ovat kyllä halvimmasta päästä. Kylmä fiilis tulee iltapäivällä, kun isäntä kysyy ranskaksi unohtuneesta laturista. Sehän on lopulta jonkun toisen valkoinen apple-piuha, puolirisa ja Vilhon aamulla tarkasti tsekkaama. Aikanaan Vilhoa kuumottaa tuo viesti unohtuneesta laturista, mutta sisällä on tietoisuus siitä, että asuntoon ei jäänyt mitään muuta kuin mainitut kahden euron eväät. 

Jotain minusta kuolee aina, kun lähden asunnosta, tuumii Vilho. Matkustaessa suljetaan elämän episodeja. Me varttuneemmat kohtaamme rajallisuuden, tietäen sen, että tuskin palaamme. Nuorena elää rajattomien mahdollisuuksien illuusiossa, mennään vain eteenpäin. Aikuiset menevät kohti päätyä, jonkinlaista takarajaa, ja siksi koittavat arvostaa nykyhetkeä. 

Lähtiessä pitää rakastaa enkeleitä, jumalia ja onnettaria. Pitää luottaa äärettömästi itseensä, mutta hetkeäkään ei saa uskoa olevansa erehtymätön. Jokaista tiellä liikkujaa pitää epäillä. Nyt puhutaan autoilusta, seikkailusta neljällä kumipyörällä hevosvoimien vauhdittamana. Kosketuksen autoon pitää olla pehmeä, reaktioiden on oltava kovia, katseen herkeämätön. Valo on täällä etelässä kovaa voimaltaan, mutta suloista muuten. Autoilijan on nähtävä minne menee. Vilho on hyvä kuski, jotenkin ilmiasultaan hermostunut ja epävarma, mutta tekemisissään jäätävän harkitseva. Annikin vaivaksi jää kuunnella Viltsun melko jatkuvaa pohdintaa seuraavasta askeleesta, kääntymiskaistasta ja suunnasta,  mutta kuski hoitaa hommansa, maasta ja vuodenajasta riippumatta. 

Matkustaminen on yksi versio julkisuudesta. Ei ole harjoituksia, ei uusintoja eikä yksityisyyttä. Kaikki on suorassa lähetyksessä ja koko ajan on tilanne päällä, aina on totta että "näillä mennään". Jos ajat jostain ohi, uusintaa ei ole, ellet kerrä ja aja koko pätkää uusiksi. Jos mokaat, kohtauksia ei voi peruuttaa. Julkisuutta muistuttaa myös se asia, että kun päivän rehaat lumpuissasi autossa, syöt lounaasi levikkeellä ja puolipissahätäisenä pääset illalla perille, sinun pitää olla edustava asunnon isäntäväellä. Pitää olla kartalla, maansa edustaja ja lisäksi kielitaitoinen sekä symppis. Mutta ihmiset ovat miltei aina mukavia, kohtaamisia on turha pelätä ja tie, yö ja kuolema ovat meille kaikille samoja. 

10. Chambordin linna ja onhan Haddockin mainittu


 Château de Chambord on kenties merkittävin ja suurin alueen linnoista ja se on parikymmentä kilometriä Susivuorten asunnolta (Blois) ja Loirelta paikka on 10 kilometriä etelään. Susivuoret ajavat ilmaiseen parkkipaikkaa, tämä metsäinen aukio on miltei parin kilometrin päässä, mutta maahan on täällä tasaista ja suuri linna näkyy jo kaukaa hienosti. Tässä on jonkinlainen kanaali viivasuorana ja siinä on runsaasti lintuja. löytyy haikaroita, sinisorsia ja liejukanaa. Myöhemmin Vilho löytää kiikarillaan virtavästäräkin. 

Annikki viettää toista tuntia linnassa, mutta Vilho ei sinne suostu, vaan kiertää aluetta koko tuon ajan. Kylmä päivä muuttuu paikoin helteiseksi, kun aurinko vaan pääsee paistamaan. Vallihaudat on täälläkin ja lähinnä koristeena, niiden sisäpuolella on laaja ranskalainen puutarha ja tietysti tuo linna, jossa on satamäärin torneja. 

Nyt on erilaista turistiporukkaa, kiinalaisia, suomalainen pariskunta ja ties mitä porukkaa, taitaa olla amerikkalaisiakin. Täällä liikutaan polkupyörillä mutta ennen kaikkea vuokrattavilla golfkärryillä. Tuollainen on sinänsä hyvä linnaa ympäröivillä laajoilla teillä, jotka tuntuvat lähtevän pääilmansuuntiin suurina väylinä. 

Linnan ympäröivät metsät ja miksei itse linnakin kattauksineen ovat hienoja ja paikathan ovat hienossa kunnossa. Vilhon mielestä vaan tekemällä tehty rakennus ei tee mitään vastaavaa vaikutusta kuten tämän alueen katedraalit. Linnan torneilla ei ole mitään funktiota, jos lienee koko suurella pirtilläkään. Nämä ovat vallan ja rikkauden symboleita, eikä siinä mitään. Mutta mahdotonta Susivuoren on tällaisesta hullaantua.

Mutta hieno on ympäristö ja ennusteesta huolimatta päivä on vielä lämmin. Susivuoret kokoontuvat linnakiertueen jälkeen ja käyvät vielä kuuluisalla kapteeni Haddockin Moulinsartin linnalla. Arkitodellisuudessa tämä paikka tunnetaan nimellä Château de Cheverny. Paikalla on kovasti nostalgia-arvoa Susivuorille, sillä nyt ollaan Vilhon vauhdittomien ensikirjoitusten alueella.Viltsu juoksi täällä marathonin ja lähtö oli komeasti linnalta. Nyt päästään viereen autolla mutta oikeasti linna jää näkemättä. Päivän bonuslinna on aitojen takana ja varmaan puolet chatikoista on tällä matkalla alueensa vankina ja lippujen takana. Kello on jo 17 joten tänne ei edes yritetä mukaan, pienet vilkaisut aidanraoista saavat riittää. 

Illalla Susivuoret pakkaavat jälleen kerran. Neljä yötä tässä viihtyisässä ja hyvin varustellussa Blois'n asunnossa on mennyt tavallaan pian, mutta myös auringosta on ehditty nauttia ja kesälomatunnelmasta. Mutta onpa muonaa, vettä ja viinejä kertynyt paljon ja kaluston kokoaminen tuntuu suureltakin operaatiolta.

16.10.2026

9. Blois auringossa

 Susivuoret eivät lähde Chambordin linnale, näin Annikki oli jo päättänyt mutta Vilho puuttui peliin ja ehdotti paikallista kaupunkipäivää. Menossa on toinen aurinkoinen päivä ja aamulla on herätty hieman myöhään. Nyt mennään vain autolla lähemmäksi keskustaa ja sitten katedraalille. 

Vilho ajaa auton rantaan, voitte arvata minkä rantaan, ja täällä on ilmainen pysäköinti suuren joen kupeessa. Sitten kävellään kohti paikan vanhaa siltaa, sen kohdalla olevaa linnaa ja katedraalia.

Nytkin kavutaan ylös keskiaikaisia katuja hyvin ahtaalle jääneelle kirkolle. Täällä on siistiä ja hämmentävän hiljaista. Ketään ei ole missään eikä mitään kaupitella tai mitenkään revitä katedraalista iloa tai pääomaa irti. 

Sekavaa tyyliä on tämä kirkko, satoja vuosia sitten hurrikaani repi tätä kirkkoa kappaleiksi ja se on osittain rakennettu uusiksi ties millä tyylillä vanhan goottilaisen rakenteen päälle. Laivoja on kolme, ei ole transeptia eikä sisätiloissa ole muutenkaan mitään liikaa. Lasimaalauksia on muutama, ne ovat melko vaatimattomia eikä aikakaudesta ole tietoa. Kirkossa on ehkä kymmenen ihmistä pyörimässä, ehkä vähemmän.

Minkälaista lienee Suomessa? Sitä miettii Vilho, kun kirkolta lähdettän katuja pitkin linnalle. Täällä on eteläiseen tapaan koko ajan liian kirkasta. Valokuvaaminen on aivan arpapeliä, näytöistä ei näe mitään. Jokaisella on omat haasteensa. Hyvin tietää Vilho sen, miten kotimaassa valutaan harmaaseen ja märkään pimeyteen. 

Ranskalaiset naiset ovat varmaan parasta kastissaan. Vielä 60/70-vuotiaat pukeutuvat ja täällä on nähty viikossa enemmän korkeita korkoja, kun Suomessa vuodessa. Itsevarmoja ovat, usein pitkähiuksisia ja pukeutumista on mietitty. Ollaan kaukana Vantaalta, suomalaisesta mukavuuden ja mitättömyyden kulttuurista. 

Myöhemmin, lähellä Blois'n linnaa käy ilmi, miksi tämä ei ole linna-rankingissa kovin korkealla. Tiukassa välissä on tämäkin ja rakennettu neljän rakennustyylin aikakautena uudestaan.  Mutta mitään paikkaa katsoa julkisivua ei ole, tämäkin on muun ruuhkan ympäröimä. 

Susivuoret kuvaavat ja nauttivat aurinkoisesta päivästä paitahihasillaan. Kävellään kävelykadulla ja sitten jokivarressa lintuja katsellen. Jalohaikaraa, lehmihaikaraa ja sorsia, harmaahaikaroita ja kaikkialla punarintoja livertämässä. Vilho saa uuden havainnon silkkikerttusesta ja varmistetun äänen appista puhelimessa.  

 Palataan asunnolle, pieni piipahdus asunnon läheisessä Carrefourissa on turmiollinen. Ostetaan hyviä ja arvokkaita viinejä, lihaa ja pikkupurtavaa. Myös läheisen linnan kuuluisi keksejä pari pakkausta. 

Myöhemmin, terassilla on riittävän lämmintä ja kaksikolla on riittävä määrä hyviä juotavia. Syödään ranskalaisketjun käsittämättömän hyvät marinoidut pihvit, jotka irtoavat kaupasta kuudella eurolla. Kaikki syötävä ja juotava on piinallisen hyvää. Yö on musta mutta kirkas ja Vilho näkee vielä useamman tähtikuvion ennen kuin väsymystä ja viiniä on aivan liikaa.  

14.10.2026

8. Blois syrjemmältä

 Matkalaiset ovat illan ja aamun asettuneet Blois'n asuntoonsa ja paikka alkaa tuntua sekä hyvältä että omalta. Täällä on tilaa ja erityisesti oma piha on laaja, olkoonkin että sää ei salli ihan hirveästi pihaelämää. Pihaa rajaa mahtava pensasaita, joka on miltei läpinäkymätön ja kaksimetrinen. Pienkerrostalon kulmassa kun ollaan, piha on siten l-muotoinen ja tosiaan suuri. 

Susivuoret käyvät vain kaupassa ja toistavat homman. Jotain lomailua on varmaan mielessä, kun lähellä olevat maailmaperintökohteet pidetään etäällä ja viihdytään hypermarkettien hyllyjen välissä. 

Ulkopuoliselle on vaikeaa selittää Vilhon äärimmäistä rahvaanomaisuutta - ei muuten, mutta kun se yhdistyy rakkauteen historiaan, Botticelliin ja sivistykseen. Rahvaanomaista uteliaisuutta ruokitaan nytkin juuri Carrefour-hypermarketissa. Susivuorille kaupat ovat tie maan sydämeen, täällä näkee mitä kaikkea on tarjolla, mikä on tärkeää ja keskeistä. Suoraan sanoen ranskalaiset kaupat ovat melkoisia ruokakulttuurin majakoita. Vilho poimii nyt alkupaloiksi tarkoitettuja pieniä tuorejuustonappeja, näissä on ruohosipulia, pippuria, valkosipulia ja unikonsiemeniä. Myöhemmin kun näitä parvekkeella maistetaan, hämmästellään jälleen jatkuvaa herkkujen löytämistä. 

Tänään siis käydään hakemassa kahvikapsuuleita ja vettä ensin Lidlistä lähikulmilla ja sitten pienen seikkailun jälkeen sisääntuloväylällä massiivisessa Carrefourissa. 

***

Vilho käy päivällä kyllä Loiren jokivarressa. Täältä asuinalueelta menee tovi laskeutua leveän joen varteen. Matkalla on vihreää, vehreää ja paikka on pistetty ulkoilualueeksi asiaan kuuluvine picnic-alueineen. Jokivarressa Vilho kuvaa ja kiikaroi jalohaikaroita. Viileä sää on kääntynyt lämpimäksi ja nyt on miltei liian kirkasta valokuvaamiseen. Historiallinen keskusta näkyy komeana silhuettina etäällä, samoin sen kohdalla oleva kivisilta. 

Vilho palailee asunnolle ja noustessa tulee kuuma. Susivuoret ovat pihalla nyt illasta, sillä aurinko osuu sinne ja näin pystyy nauttimaan vielä katoavasta kesästä. Tuolia siirretään ja Vilho on aluksi palmun alla, sillä pihassa on sellainen koristekasvina. Syksyä mennään, aurinko tuntuu taas hyvältä, mutta suomalaiselta se katoaa pian pitkiksi ajoiksi. 

Kauppahullu Vilho käy illalla vielä paikkaamassa Lidlissä, varmaan haluna myös kävellä ja tehdä ylipäätään jotain. Paljon on ajatuksia Ranskasta ja tänään varsinkin maan ruokakulttuurista ja siitä, miten syvää ja merkittävää se on ja mistä moinen johtuu.  

7. Siirtyminen Sancerresta Blois'aan eli miten jokea ja linnoja alkaa näkyä viinipeltojen lisäksi

 Herättyään yhdeksältä Susivuoret lähtevät 1039. Ulkona sataa aalloissa. Välillä ei yhtään, välillä reilummin. Sade on koko päivän merkillisen tihkuista, oikein missään vaiheessa ei tule isoja pisaroita, mutta sumutinmenetelmällä saattaa silti tulla paljonkin vettä. On aika harmaata, mutta monta kertaa aurinko pilkistää esiin ja sää on kaikesta huolimatta lämmin, usein mittarissa on peräti 20 astetta. 

Ajetaan Sancerreen. Tämä on kuitenkin vain etappi Loiren kupeessa ja matka jatkuu kohti Gieniä saumattomasti. Sancerre on kukkulalla, vaikka tämä on muuten melkoisen tasaista maata. Nimellisesti maalaismajoitus josta aamulla lähdettiin, oli sekin Sancerressa, vaikka viljapelloilla oltiinkin.  Annikki huomattaa jossain vaiheessa, että viinit ovat kukkuloilla, viljapellot tasaisella. Niin on nytkin, tässä arvokkaan valkoviinin yhdessä merkkipaikassa kaikki rinteet ovat köynnöksiä täynnä. Usvaa tai sumua on viinipeltojen yllä kukkuloilla ja taas sataa sumuisesti. Sancerre tehdään Sauvignon blancista ja se on upeaa valkoviiniä. Aiemmin ohitettu Chablis tehdään täysin Chardonnaysta. Molemmat ovat hyviä ja arvokkaita juomia. 

Susivuoret kruisaavat valkoviinipelloilta ties minkälaiseen maastoon ja keskimäärin hyvin pieniä, sentään päällystettyjä teitä. Kyliä tulee, peltoja, muutaman talon taajamia. 

Susivuoret ylittävät jälleen kerran Loiren ja päätyvät pieneen Bonny-sur-Loire -kylään. Täällä houkuttelee kovasti suurehko Super U -marketti ja sieltä hankitaan retkilounas ja muuta pientä. Urheasti kaksikko tankkaa kallista dieseliä marketin omalla bensa-asemalla. Onneksi Clio vie vain 3.4 litraa sadalla, joten kilometrit eivät tule kalliiksi, vaikka polttoaine taitaa maksaa 2.345 euroa. Kaupoilla ollaan 1158-1230.

Susivuoret syövät heti kättelyssä suuren kolmikerroksisen kolmioleivän (1,62 €). Tässä on vähän tummempaa leipää ja tonnoa täytteenä. Sitten ajellaan vähän eteenpäin (tankataan toki e) ensin) ja päädytään lähelle yhtä reissun château'ta. Salaatit syödään lähellä Château de Saint-Brisson-sur Loire -linnaa. Satelee pikkusen. Susivuoret syövät salaatit (2,73 ja 2,94 €). Vilholle on vähän kinkkua ja emmentaalia, Annikille tonnikalaa. Salaatit ovat hyviä ja vihannekset niissä ovat aina täällä rapeita. Lounas on suoritettu 1305.

Gienin ja Orléansin välissä Susivuoret käyvät vielä hakemassa illaksi juustoja ja muuta pientä, tuoretta leipää myös. Ollaan Bonnéessa Lidlissä, joka on Lieu-dit de Coulmierissa. Täältä tullaan suoraviivaisesti Loirelle ja merkittävälle Sully-sur-Loirelle. Täällä on tietysti myös komea ja oikeasti linnamainen château, koko nimeltään Château de Sully-sur-Loire. 

Tässä on juuri ylitetty ties monennen kerran iso L, ja linna on komeasti joen vieressä vallihautoineen - se on - veden ympäröimänä. Vilho, joka seurustelee päivät Renault´n ja illat punaviinin kanssa, on tyytyväinen saadessaan valkoisen ratsunsa parkkiin ja nyt on edes hetki mahdollisuus valokuvata, eikä vain tuijottaa maailmaa pyyhkimien takaa.  

 Vuosien reissaamisten ja myös autoreissujen jälkeen nämä mobiilikiertueet ovat omalla tavallaan raskaimpia. Tässä näkee sellaisen loputtoman diashown kaikkea hienoa ja kaikkea pienimuotoisesti kiinnostavaa, on luontoa ja pieniä kyliä, rakennuksia ja huikeita maisemia, sään tuottamia visioita, eläimiä ja häviäviä hetkiä. Koko ajan sivuun ja taakse jää kaikenlaista, kilometrit vain kasvavat.

Mutta palataan hetkeksi linnalle. Tuo vieressä virtaava päähenkilö, Iso L, on merkillinen joki. Sehän ei ole mitenkään syvän virran oloinen, päinvastoin vaikutelma on matalasta mutta leveästä joesta. Silti koko tämän retken ajan juuri tuo joki ja sen sivukanavat ovat se merkittävä juttu tässä reissussa. Vilholle valkeni melkoisen myöhään, miten navigoitavana jokena Loire oli pitkään tie syvälle Ranskaan. Raha ja ruhtinaat kulkivat tänne, ja valta myös, Pariisin valtakausi on aika uusi vaihe Ranskan historiassa. Jokivarressa on oma valikoimansa pääkaupunkeja ja vallan keskipisteitä.  

Niin se linna - se on komea ja oikeasti linnamainen, sotilaallinen ja tomera tässä virran vieressä. Nyt sääkin on hyvä ja aurinko paistaa aivan kuin koskaan ei olisi satanutkaan.  

Susivuoret ajavat puoliksi raukkamaisesti metsän kautta kohti seuraavaa majapaikkaa Blois'ta. Tämä tarkoittaa sitä, että suuri joki kiertää pohjoiseen Orléansiin ja samalla suuri kurvi tässä joessa jää Susivuorten nykyisen reitin yläpuolelle. Toisin sanoen, nyt oikaistaan korven kautta. Matkaa tulee silti paljon. Paikkoja matkalla ovat mm. Chaon, Lamotte-Beuvron... Sitten lopulta Blois.

 

Nyt ollaankin kaupungissa.  Susivuoret ovat asunnolla 1633, mutta isäntä saapuu myöhemmin ja sellaiset kolme varttia myöhemmin ollaan omillaan asunnolla. Kommunikaatiossa ja viestinnässä on pientä takkuamista, mutta sehän ei Vilhoa kiinnosta. Ulkona on hyvä keli odotella. Tämä on pieni kerrostalo, jonka alakerrassa on tilava asunto ja oma, melko laaja piha, jota ympäröi tiheä pensasaita. Vilho kantaa tavaroita ja sitten juodaan muutama drinkki ulkona, vielä kun on lämmintä ja aurinko on taivaalla. Annikki hoitaa asiat omistaja-kaverin kanssa. Kokonaan ranskaksi, sillä kundin valikossa ei muita kieliä ole. Totta puhuen Vilhokin puhuu taas lakisääteiset kaksi lausetta ranskaksi, sillä mies kysyy missä auto on ja Vilho kertoo että tuolla. Seuraavaksi puhutaan parkkipaikan numero ja sekin saadaan selville. Vilho ajaa auton ysiruutuun ja Annikki hoitaa majoitusbisnekset.

Vaikka ajomatkaa on vain parisataa kilometriä, on päivä vietetty autossa ja kaksikkomme on yllättävän väsynyt. Illalla on pelejä, tehdään huoltohommia ja nyt pestään ensimmäisen kerran koneellinen pyykkiä. CL-ottelut alkavat ja kuunnellan espanjankielistä radiota, sillä heidän porukoillaan on kolme joukkuetta tulessa ja aina mahtava selostus. Tietenkin kielisekaannus siitä vain kasvaa, mutta sellaista on reissaaminen tässä porukassa.  

 

 

13.10.2026

6. Bourges

Ollaan Ranskan katedraalialueella ja yksi merkittävä kirkko on Susivuorten edessä. Tänne on maalaisasunnolta kenties 46 kilometriä. Kirkko on muuten mäellä, mutta sitä ei oikein huomaa, koska muuta rakennusta on paljon. 

Maanantaita mennään ja kirkko on kahteen asti kiinni. Hiljaista on täällä ja kirkolla pyörii tuskin kourallinen ihmisiä. Aika toisenlaista kuin italialaisilla piazzoilla Duomon kulmilla. Mutta täällä on myös siistiä ja paikat ovat ehjiä, roomalaista rapistumista ei ole nähtävissä. 

Goottilaiset katedraalit ovat merkillisiä mökkejä, merkkejä kulttuurista josta emme enää tiedä mitään. Tietäen lauseen omituisuuden, Vilho on selityksen velkaa. Tunnemme keskiaikaa ja renessassia tietysti hyvin mielestämme, mutta noiden ihmisten ajattelua, mindsetiä emme saavuta lainkaan. Meille pitkä aika on sekunti, minuutti tai tunti. Nämä rakensivat satoja vuosia temppeleitään. Emme ymmärrä siitä mitään, emme sen enempää kuin kivipaasihautojen dolmen-porukoista hiidenkivineen. 

Sää on pysynyt melko viileänä, mutta aurinkoisuus lämmittää. Itse Bourges jättää hieman erikoisen vaikutelman, eihän täällä tunnu olevan mitään keskustaa tai oikein kaupunkia, olkoonkin että Susivuorten visiitti on totisesti pinnallinen. Ajaminen on suurin piirtein helppoa täällä, nämä eivät ole kovin aggressiivisia, välillä töötätään jostain sekunnin viivestä tekemisessä. Muuten annetaan tilaa ja kaistaa kuin Saksassa konsanaan. 

Goottilaiset katedraalit ovat valtavan suuria, mutta niissä on jokin mittakaavaan liittyvä onnistuminen, joka tekee niistä samaan aikaan vaikuttavia ja inhimillisiä. Kolossaalisuus kätkeytyy jonnekin tuohon harmaan kiven ja valon yhteisvaikutelmaan. 

Näissä Ranskan paikoissa ei ole kerjäläisiä ovensuussa, eikä muita femman pummaajia. Ei myydä mitään, eikä olla koko ajan tekemässä ryöstöä tahi muuten vittuilemassa turisteille. Tämä on äärettömän hieno juttu ja kokenut kirkonkiertäjä osaa sitä arvostaa. 

Kirkossa on lopulta sisällä enemmän kuin kourallinen ihmisiä, ehkä parikymmentä. Lasimaalaukset ovat täällä kenties kovin juttu. Aika vaikea tästä on sanoa mitään, samanlaista kuin vuoren kuvaileminen.  Aikoinaan I. Kant kirjotti estetiikassaan tästä aihesta, mahtoiko se käsite olla "subliimi"?  Mutta vuosista Helsingin yliopistossa on jo vuosikymmeniä. Minne se aika katosi, mistä kaikki tämä kokemus ja kilometrit tulivat? Missä on maali ja mihin ollaan menossa, kenen kanssa ja mitä reittiä?

Myöhemmin Susivuoret kulkevat eri puolella katedraalia. Viimeinen tuomio, Getsemane, pyhimysten edesottamuksia. Lasimaalaukset ovat runsaita ja loputtomia, tyylejä on monia ja taitoa on näihin totisesti tarvittu - sekä aikaa. Ulkona viettelee aurinko ja Burgesin kadut. Autolle palattuaan Susivuoret käyvät E Leclerc -kaupassa, jonka parkkitilaa he ovat hyödyntäneet ilmaiseksi kanavan ääressä. Muu väki kaupan kulmilla on maahanmuuttajaa tai ainakin iholtaan Vilhoa huomattavasti kauniimpaa porukkaa. 

Paluu asunnolle on helppo, kaupungissa ja taajamissa on vaan nopeusrajoituksia 30 ja 50 aika paljon ja koko ajan saa olla kuski tarkkana. Tällainen rasittaa pidemmän päälle. Nytkin itse ajoreitit ovat pääasiassa lähes luotisuoria teitä peltoaukeilla, joskus pujahten sisälle upeaan, sankkaan metsään. 

Tänään on samanlaista ohjelmaa kuin muina iltoina. Päiväunet, pesytyminen , sitten pakkaillaan ja juodaan viiniä. Juustoja Susivuoret ovat syöneet oikeastaan yhden kerrallaan pyrkineet siihen, ettei jääkapissa olisi mitään merkittäviä kerrostumia. Nyt menossa oli paikallinen tuorejuustotyyppinen vuohenjuusto, hyvin mieto ja miellyttävä "oravajuusto" on jo loppunut, se oli lähinnä brie-tyyppinen mutta kermaisempi. Aiemmin on jo syöty yksi Camembert. Juustot ovat täällä edullisia, niitä on paljon ja ne maistuvat yleensä tuoreilta, vaikka se onkin hassusti sanottu - mutta niistä huomaa sen, että niitä ei ole kuljeteltu Euroopan toiseen laitaan. 

Illalla on todella lämmin, sillä isäntä on tuonut säkillisen pellettejä ja nyt lämmitetään ns. surutta. Asunnon mestari on pelletti/kamiina-ammattilainen, joten hänen kanssaan Vilholla on mukava keskustelu näistä lämmityslaitteista ja samalla sivutaan suomalaistakin puulämmityskulttuuria.  

 Yö on todella pimeä, nyt ei kuitenkaan kovin kylmä. Mutta huomenna ikuinen tie odottaa ja koko maallinen omaisuus on koottava ja autoon laitettava.

11.10.2026

5. Feux, metsässä

 Juopoteltuaan Vilho nukkuu pitkään. 

Piskuinen kahvinkeitin pitää laittaa täyteen ja aamiaisen jälkeen joskus iltapäivällä Vilho lähtee kävelemään. Rouvan kanssa ollaan vähäpuheisia. Mikään matka ei koskaan ole reissu ulkomaille, jokainen matka on testi yhdessä toimimiselle. Koko ajan ollaan uudessa ympäristössä ja uudessa tilanteessa. Eri kieliä käytetään ja nukutaan väärään aikaan liian vähän. Taitaa kaikkiaan olla parempi, että Vilho on muutaman tunnin kävelyllä. 

Täällähän ei ole mitään ja siihen johonkin on liian pitkä matka. Vilho kulkee kunnalliseen metsään. Sellaisessa paikassa saa kävellä ampumatta, jos pysyy alueella. 

On hienoa metsää. Veljelle Viltsu pistää tiedotusta ja kuvia, ne kulkevat Äidille tuota reittiä. Juttua kamiinasta ja tästä korpivaelluksesta. 

On pilvinen päivä. Korkeus on 164 metriä ja kävellessä tulee lämmin. Mutta ulkona on kylmä, on jumalattoman hiljaista kunnes ilmatilaan ilmestyy Paris-Marseille -kone, myöhemmin muita Provenceen pyrkiviä lentokoneita. 

Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse kuin minun kauttani. 

Polulla vilho ihastelee metsää ja myöhemmin ajattelee Sartrea. Matkaluettavana on Sartren 1946 pitämä luento. Siitä Vilho puhuu pyökkien ja tammien keskellä tekoälyn kanssa. Sitten Heideggerista, kunnes saavutaan valaistulle aukiolle. 

Vilho näkee ja kuulee metsässä kaikenlaista, saa ranskalaista metsävaloa ja kävelee 12 kilometriä kaikkiaan. 

Myöhemmin, on aikaa juoda olut terassilla mutta pian on viileää ja asuntojen kiviseinien sisällä on oma lämpönsä. 

Edelleen Susivuori syö aika vähän, mutta nyt on paikallisen lounaan vuoro ja sehän on sama kuin suomalainen perunamuusi-jauhelihalaatikko, mikä sen nimi onkaan. Vilho menee sen jälkeen päiväunille. Sillä välin yö on laskeutunut täysin pimeänä ja oma joukkue on pelannut 1-1 Sassuolon kanssa.  

4.2 Sancerre, Feux

 Vilho vaihtaa tietä siihen malliin, kuin perässä olisi jäljittäjiä. Pikkutieltä toiselle ja ihmeellisten polkujen kautta seuraaville teille. 

Loire on nyt ylitetty. Suuri joki on täällä leveä ja silta sen yli on kapea. Tässä kohtaa Loire on vain joki, se kaartaa nyt pohjoista kohden, sitten viimein pääsuuntaan länteen, suurta merta kohden. Täällä se on miltei viaton maalaisvirta, muutaman kymmenen kilometrin päässä alkaa linnahullutus ja kaikki se mitä Ranskan sydämestä voi kuvitella löytävänsä. Joki oli pitkään se navigoitu reitti sisään tähän maahan ja siksi täällä on niitä linnoja, rahaa ja hallitsijoiden rakentamaa hulluutta. 

Nyt tuo kaikki on kaukana ja ollaan puolinuhjuisella takamaalla, maaseudulla. Vilho on ylikäyttänyt "lande"-sanan viime päivinä. Mutta juuri siellä ollaan, jossain takamailla. 

Ajetaan talon pihaan. Seuraavaksi etsitään huushollia jossa avaimet ovat ovessa, sillä isäntäväki tulee vasta myöhemmin. Piha-alueella on muutama rakennus, Vilho huomaa pian, että tässä on vuokrasiipi ja se vastaakin nähtyjä kuvia. Avaimet eivät ole ovessa, tai ovat, sisäpuolella. Susivuoret asettuvat taloksi ja toivovat, että paikka on oikea...

Kylmää on. Nyt on sanottava, että viileys on tämän reissun teemana kovin korkealla ja siitä sen verran, että Vilhon tekemä säätiedustelu ennen matkaa kertoi kovista hellelukemista. Näin tosiaan olikin, mutta Susivuorten saapuessa säärintama muuttui kerrasta ja sateet toivat hyvin kylmän rintamana. Nyt ollaa aika lailla suomalaisissa lukemissa ja shortsit pysyvät matkalaukussa. Toisin sanoen ollaan hevonkuusessa landella, on kylmää ja majoitutaan jäätävään piharakennukseen. 

Tuhannen majapaikan jälkeen majoittumiseen tottuu. Siis turtuu sillä tavalla, että rutiinit hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Ellun kanat menevät oitis kylmään iltapäivään juomiensa kanssa, ulos huushollin puutarhapenkeille. Asialliset hommat tarkoitttavat tavaran kantamista asuntoon, jääkaapin täyttämistä ja yleistä pällistelyä. Vilho juo kaljaa ja sivuliikkeellä halpaa rhonelaista punaviiniä. 

Ollaan kivitalon siivessä, huoneisto on pitkä, kaksikerroksinen. Tämä on laitettu ja komea. Katseen vangitsee pellettikamiina, jota Vilho pitää aluksi koristeena, sillä reissuilla on paljon takkoja ja tulipesiä talvea varten.  

Myöhemmin takka pistetään käyntiin ja juodaan aivan liian paljon viiniä. Yö on musta, siellä on tähtiä mutta samaa ei voi sanoa tästä sivurakennuksesta. Isäntäväen käyntiä ei tapahdu koskaan. Vilhokin kömpii ylös nukkumaan puukaton alle. Kamiina vielä puhisee automaatisesti ja mustassa yössä mikään ei estä tähtiä tuikkimasta.  

4.2 Dozny, Intermarché

 Kello on 1316 kun Susivuoret pysähtyvät Donzyssa. Viltsulle tämä on kauppa maantien varrella. Mutta retkikunnalle tämä on ainoa keidas täällä peltojen ja kuolleiden kylien keskellä, paikka josta saa ruokaa ja alkoholia, maailmassa jossa ei seuraavasta keitaasta ei ole mitään tietoa. Määrättömiä teitä tähänkin keitaaseen tarvittiin. 

Vilhon maailma on supermarketteja, hintoja ja löytöjä. Vilhon maailma on pöytäviinejä, edullisia ketjuoluita, euron salaattipusseja ja markettiketjujen siivujuustoja. Katsotaan tuoremehut hinnan mukaan ja viinejä kyykätään kulttuurista riippumatta. 

Minun Isäni asunnossa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että mene valmistamaan teille sijaa?

Jossain siellä hyllyjen välissä muovikärrynsä kanssa Vilho miettii miten hukassa hän on. Elämää määrittää taskussa tuntuva auton avain. Vasemmassa housuntaskussa on luottokortti ja rahaa. Mutta muilta osin ollaan tyhmien juttujen varassa ja vieraalla maalla.  Hetken voi pelätä, mutta Vilho on opetellut kahta asiaan, pelon ja kivun hallintaa. Tuollainen hoituu juostessa, kunhan juoksee tarpeeksi pitkään, niin pitkään ettei missään nimessä halua enää juosta. 

Myöhemmin ostoksia on satasen verran kassalla ja kasseissa. Annikki saa kassatytöltä kantakortin aktivoitavaksi hämmentävän informatiivisella ranskallaan.

Autossa syödään euron kolmioleipä puoliksi. Vilho tuumii matkakumppaniaan ihan pikkuisen sekunnin verran. Vain vetypommin räjähdys voisi luoda vastaavan tyhjiön kuin Annikin katoaminen. Loputtoman kumppanuuden ja syvän rakkauden ilmaiseminen on kuitenkin hankalaa. Helpompaan on ajatella, että on hienoa, kun on joku jonka kanssa jakaa halpa kolmioleipä. Monesti Vilho on sanonut, että naiset hänestä pitävät ja loputon on porukka, joka kiinnostuu Vilhon tyhmistä jutuista. Näetkö, tässä minä olen, suosittu, varmaan tavoiteltukin. Täällä pilvet ovat alhaalla ja ne ovat komeita. Horisontissa, peltojen päällä Vilho näkee jotain mutta päättää olla puhumatta.

Diesel käynnistyy hyvin ja valkoinen auto jatkaa matkaansa. Susivuoret puhuvat linnuista, kylistä ja katsovat peltoja, harvemmin  toisiaan.  

4. 1 Kappale matkaa Troyesista Chablis'iin

 Kahdeksalta herääminen johtaa nytkin kymmeltä lähtemiseen Troyes on melko harmaa ja syystalveahan tässä mennään. Yöt ovat pimeitä, aamut harmaita ja päivä voi tuoda tullessaan hyvinkin erilaista säätä.

Vilho lastaa autoa ja samasta miniportaasta samassa hommassa on ranskalainen ukko. Järkäleen nenä on mallia ex-nyrkkeilijä, mutta käytös on kohteliasta ja portaissa tehdään tulijalle tilaa. Päiväät vaihdetaan, sen Vilho osaa aikansa matkailtuaan. Samalla Vilho on varma, että ruman järkäleen takaa löytyy hyvännäköinen rouva. Näinhän se on ja daami saapuu väljissä farkuissa autolle, kun nekkaaja on saanut tehtyä ne asiat, mitä miehet tekevät lähtöaamuina. Väljät farmarit ovat nyt muotia, kymmenestä kuuteenkymmeneen ikävuoteen. 

Portista ulos ja kaduille, teille, liittymiin ja risteyksiin. Ihminen muuttuu hämmentävän vähän, samanlainen Vilho on rattia vääntämässä kuin kaikkien aikojen ensimmäisessä Vilhossa, Ranskan autokierroksella liian monta vuotta sitten. Nuorempana oli tietysti kaikenlaisia ominaisuuksia, vanhempana pitää pärjätä valmiuksilla. Valmiuksia syntyy kokemuksen kautta ja tekemällä toistoja. Liikennevalot vaihtuvat ja ajaettuaan yli sataa autoa Vilho osaa lähteä pehmeästi kohti isompia nopeuksia, suurempia teitä. Pariskunnat eivät yleensä keskustele siitä, miten se toinen on järjettömän hyvä siinä ja siinä asiassa, vaikka osaa kaikkea muutakin. Yleensä keskutellaan siitä, miten kerran meni millimetrin pieleen. 29 vuotta avioliitossa ei ole mikään saavutus, se on päivystystehtävä ilman lomia tai taukoja. 

Määränpään tänään on Sancerre ja sinne on sellaiset 180 km matkaa. Navigaattorissa on ylväästi Chablis. Näin on saatu samaan lauseeseen kaksi merkittävää valkoviiniä ja todellisuudessa myös Loire on näillä spekseillä saavutettu. Tuo myyttinen joki, joka on koko Susivuorten reissun ydin ja otsikko. 

Susivuoret ajavat Bourgogneen. Vilholle ehkä merkittävin asia täällä on se, että korkeuseroja on taas määrättömien tasaisten peltoaukeiden jälkeen. Tämä on ihan mukavaa, muta maalaismaisemaa tämäkin on ja toisinaan ihmeen rähjäistä. Täällä nähdään ensimmäiset autonromut pihoilla. Kylät ovat edelleen yhtä kuolleita kuin muuallakin ja yhtä harmaita, jo ihan kivitalojenkin tähden. Kylissä ei ole ihmisiä.

Autot ovat koko matkan olleet erittäin ranskalaisia, heidän omistamansa Dacia on täällä myös suosittu. Viissatasia Fiateja on ostettu rouville kaikissa upeissa väreissä, se on varmasti edullinen pikkuauto täällä, eikä vastaavaa pikkuista ole oikein ranskalaismerkeillä. 

Vilholla on Renault Clio, valkoinen, kuusivaihteinen diesel. Kulutus vaihtelee 3.2:ta 3.3:een. Mutta näinä historiallisina päivinä diesel on mahdottoman huvittava polttoaine, kaiken sen jälkeen mitä suuren läntisen demokratia päämies puuhaa ryssien kanssa.  

Viljapellot vaihtuvat lopulta laakista viinipensaiksi ja sitten niitä on maisema täynnä. Ranskalaisittain kovalla viinialueella ei juuri muuta kasvillisuutta enää olekaan. Annikki huomio, että köynnökset ovat matalia, puolessa metrissä. Chablis on muuten arvokasta valkoviiniä, ei täälläkään ilmaista, mutta kotimaassa nämä ovat yli kaksikymppiä kaikki, selvästi.  Nirppanokat, jotka eivät huoli chardonnayta lasiinsa, ovat täällä pulassa. Chablis on sitä rypälettä sataprosenttisesti. 

Myöhemmin matka jatkuu. Sellaista on kiertolaisen elämä. Kiertolaisia, siis vanhan liiton mustalaisia on myös näiden hienojen viinialueiden tuntumassa, asumassa asuntovaunuissa. Mieleen tulee väkisinkin se että pelloilla tarvitaan edullista kausityöläistä juuri sillä kuumalla hetkellä, kun chardonnay pitää saada koriin. 

Mutta Vilhoa käskee navigaattori, sitä säestää rouva vieressä ja kaikkialla tässä ympärillä on maaseutu, Ranska ja ainutlaatuinen maailmankaikkeus.  

9.10.2026

3. Troyes eli Susivuoret vielä tovin Champagnen alueella

 Champagne kantaa komeasti nimeään ja tuskin maailmassa on ketään ulkomaalaista, joka ei ensimmäisenä yhdistäisi tuota sanaa kuohuvaan laatuviiniin. Champagne ei ole departementti eikä edes hallintoalue vaan historiallinen maakunta ja kulttuurialue. Välitön vertailukohde Vilhon mielestä voisi olla Häme, sillä sielläkin juodaan hauskasti kuplivaa sahtia. Eikä Hämekään ole mikään nykyinen ns. virallinen alue, vaan juuri tuollainen historiallinen maakunta ja heimoalue.

Troyes on siis Champagnessa ja asia on siksi hiukkasen merkillinen, että karkeasti katsoen C:n kuuluisat alueet ovat aika lailla viivasuoraan itään Pariisista. Sen sijaan Susivuoret ovat hivuttautuneet koko ajan pois päin, isossa kuvassa etelään koukaten, mutta kuten sanottu, auto on mennyt jatkuvasti kaakkoiseen. Nyt ollaan kuitenkin täällä Champagnen länsireunassa. Ihan pian tästä merelle päin länteen on Bourgognen maakunta ja sen jälkeen päästään jo Loiren varteen. 

Troyes on kuuluista pienestä krokotiilista, joka viihtyy arvokkaiden pikeepaitojen rinnuksessa. Lacosten lisäksi Troyes on muutenkin perinteinen tekstiiliteollisuuden kotipaikka. Vilhon selvitysten mukaan kaupunki on saanut mainetta myös historiallisesta Katalaunisten kenttien taistelusta. Tuo vanhahtava termi on nykyään ilmeisesti päivitetty muotoon Katalaunien kenttien taistelu. Joka tapauksessa vuonna 451 silloiset liittoutuneet eli roomalaiset kavereineen torjuivat Attilan hunnit. Klassisessa tarinavetoisessa historiankirjoituksessa näin estettiin hunnivalta Euroopassa ja maailmanhistoria palasi oikeaan suuntaan. Joka tapauksessa nuo kunnian kentät ovat tässä kaupungin lähellä, mutta varmasta paikasta ei ole vahvistettua tietoa. Lisäksi on mahdollista, että Attila oli muutenkin saanut tarpeekseen heppasafaristaan Euroopassa ja oli muutenkin lähdössä.  

Susivuorilla on kuitenkin muuta vastassaan kuin hunnit. Täällä tekstiilikaupungissa on nimittäin kylmä kuin Suomessa ja aurinko-kulta pysyy koko päivän pilvien takana. Tuuli on viileä ja pipoa tekee mieli. Susivuoret ovat täällä kaksi yötä, joten tämä on autoton päivä ja ohjelmassa on kaupunkikävely katedraalille ja keskiaikaiseen keskustaan.  Tämä hoidetaankin liki kolmetuntisena seikkailuna 1037-1325. Kuten arvaatte, kotimatkalla Suomi-hunnit käyvät Lidlissä täydentämässä talvivarastojaan.  

Kaupungin katedraali on melko suuri ja komea, erityisesti lasimaalaukset ovat merkittäviä. Ympärillä on hieno keskiaikainen katuverkosto vanhoine taloineen ja tässä kaupungissa tuo alue on yllättävän laaja. Täältä löytyy hyvinkin rankasti nojaavia vanhoja taloja ja ylipäätään vieri vieressä mitä erilaisia mökkejä, jotka kuitenkin ovat aikakaudellisesti samaa tyyliä. Ja tietysti niitä hyvin kapeita keskiaikaisia metrin kujia. Yleisvaikutelma kaupungista on siisti, jotenkin aika käytännöllistä täällä on meininki ja ongelmia tai epäjärjestystä on vähän. Yleensä tämä viittaa toimivaan bisnekseen ja vaurauteen. Keskustassa on kanavia ja La Seine on täällä se pääjoki - aivan sama virta kuin pääkaupungissakin. 

Iltapäivällä Susivuoret syövät maittava ateria, ottavat päiväunet ja lepäävät. Tänään pitää vielä suunnitella ja sitten taas pakataan, sillä maantie odottaa ja huomenna edessä ovat Chablis, Bourgogne, Auxerre, Sancerre ja Loire. 

2.3 Troyes ja nälkäiset Lidilissä

 Kaikkien peltojen jälkeen on melkein vaikea uskoa, että tullaan koskaan enää kaupunkiin. On ollut kuitenkin hieno päivä agraarimaisemissa, autosta on tehty jatkuvia haukkahavaintoja. Jossain vaiheessa iltapäivällä tumman version hiirihaukasta näki minuutin välein. Osa pedoista on maassa tien vieressä. Lintujen aktiivisuutta selittää eilinen saderintama, siinä ryöpytyksessä hiirijahtiin ei ole ollut mitään asiaa. 

Vilho kiepaiseen ennen Troyesia ostosalueelle, mutta täällä on vain rättiliikkeitä ja muuta sellaista, joten äkkiä pois. Lähellä asuntoa on kuitenkin komea Lidl, joten se saa kaksi nälkäistä asiakasta. Valikoima kaupassa on muuten komea, täällä on tuskaista olla huonosti ravittuna, sillä riski ostaa kaikenlaista nousee korkeaksi. Ranskalaiset osaavat ruokahommat aivan kuin italialaisetkin, mutta ehkä sen verran ollaan pohjoisemapana, että täällä on paljon kivaa lounasruokaa ja muuta pientä mikroaterioihin persoille turisteille. Kaiken pilkan uhallakin Vilho voi todeta, että Korsikan melko tuoreiden kokemusten perusteella paikalliset pika-ateriat ovat gourmet-tasoa suomalaiselle. Täällähän on sitä paitsi kova draivi nimenomaan paikalliselle ruualle, toisin sanoen marketista löytyy hemmetin maittavaa kotiruokaa - annoksia jotka ovat klassisia, mutta ehkä kuitenkin ripauksen makaronilaatikkoa kiinnostavampia...

Susivuoret ovat saksalaismarketissa nopeita ja melkein kaikki ostokset ovat itse asiassa ranskalaista alkuperää. Nyt asunnolle on vain pikku matka enää, kilometri. 

Illalla ollaan toisen kerroksen huoneistossa ja kerätään voimia, syödään ja virkistytään. Iltasella Vilho tekee vielä reippaan kävelyretken lähellä olevaan Intermarche-kauppaan ja sen vieressä olevaan myymälään. Tavoitteena on saada samppanjaa ja kahvia, kyniä Vilho ostaa vain yhden ja mielissään tästä itsehillinnästään täällä suuressa BIC-maassa.  Askeleet autoilupäivässä saadaan näin lukemaan 12500 ja Vilhon tapauksessa tuo taipuu muuntamatta metreiksi. 

2.2 Dolmens de Trainel eli yksitoista villisikaa

 Susivuorten ajomatka on tosiaan risteillyt peltojen halki, sitten kuolleiden kivikylien poikki ja takaisin puuttomille peltoaukeille. Metsiäkin on, ne ovat reheviä ja vehreitä, lehtipuupainotteisia. Tiet ovat paikoin pieniä, mutta infra on erinomaisessa kunnossa. Risteyksiä, kiertoliittymiä ja erilaisia tietyyppejä mahtuu päivään paljon, keskeistä on kääntyminen, liittyminen ja suorien suorittaminen.

Liikenne on kohtuullisen vähäistä, koska ajellaan landella. Lintuja on paljon, varsinkin hiirihaukkoja ja variksia. Isossa kuvassa mennään edelleen Pariisista kaakkoiseen. Ranska on jaettu rapsakkasti alueisiin, jotka ovat suomeksikin departementeja. Aamulla on herätty Marne-et-Seinessä, pistäydytään päivän aikana Yonnessa ja loput iltapäivästä menee Auben departementissa. Näitä aluehallinnon yksiköitä on Ranskassa 101 kpl. Dep. johtaa muuten komeasti prefekti, préfet. Tiedossa ei ole, montako legioonalaista prefektin komennossa on, eikä maaherran mahdista ole muutakaan internet-tiedustelua tehty.

Aamupäivä ollaan siis jokien Marne ja Seine depissä,  kunnes ylitetään näkymätön raja Yonnen puolelle. Yonnen ja Auben rajalla Susivuoret käyvät maastokävelyllä etsimässä muinaismuistoja, se on, hiidenkiviä ja dolmen-kivihautoja.  

Koko reissun ideana on lähestyä rauhallisesti Loiren jokilaaksoa ja sen kaikkea kulttuuria. Alkumatkasta käydään vähän ehkä pienimuotoisimmilla kohteilla ja syrjäisemmissä paikoissa. 

Hiidenkivet ja muut muinaisjärkäleet ovat Vilhon mieleen tietenkin ympäröivän luonnon tähden. Tottakai näissä kivijutuissa on jotain konstailemattoman autenttista. Eihän näistä valtavasti tiedetä, eikä ympäristökään ole enää sama kuin tuhansia vuosia sitten, mutta kivihaudat ja suuren hammasjärkäleet eivät itsessään ole kummoisia muutoksia kokeneet tai päässeet nauttimaan entistäjien näkemyksistä. 

Dolmens de Trainel on monikossa, koska tämän metsäpolun varrella on kaksi pientä kivihautaa. Löytyy ulkoilualueen parkkipaikka ja sitten muutama metsäautotietyyppinen polku. Ketään ei ole missään eikä asutusta ole ns mailla halmeilla. Mutta täälläpä on lintuja, tikkoja liikkuu ja puissa soi monenkin linnun laulu vielä näin lokakuussa, Hyvin nähdään punarintoja, nekin laulavat soreasti. 

Lähellä kiviä polku yhtyy metsätiehen, joka laskee viivasuorana alemmaksi, Tässä on 90 käännös ensin. Ja alhaalla Annikki huomaa pesueellisen villisikoja!  Myöhemmin kuvista lasketaan 11 sikaa. Poikasia on paljon, muutama isompi karju, mutta yllättävän montaa kokoa porukassa on. Villisiat huomaavat kulkijat, mutta eivät näistä perusta. Annikki on vähän huolestunut ja ihan aiheesta, mutta Vilhon mielestä sikaporukka ei ole kiinnostunut edes sen vertaa, että antaisi sakinhivutusta suomalaisille. 

Pienet dolmen-haudat ovat nekin hienoja, mutta päivän potti oli kyllä edellinen luontohavainto. Hienon metsäreissun jälkeen palataan autolle ja käydään vielä viereisellä Dolmen de Lancylla.  Sitten kohti seuraavaa majapaikkaa ja Champagnen puolelle, Auben depikseen. 

2.1 Ripaus aamua kun aurinko jo osuu kirkontorniin

 Pimeys kestää Ranskassakin pitkään näin lokakuussa, sen voi huonosti nukkuva todeta mustassa aamuyössä kellostaan. Viltsu on varsinainen murmeli, mutta yö on mennyt aika huonosti ja pikkuisen pätkissä. Reissussa mennään kuitenkin sillä pakalla joka jaettu on. Kahdeksalta Susivuori nousee. 

Neufmotiers-en -Briessä on viileää, yö on ollut samanlainen kuin lokakuun Suomessa. Sateet ovat nyt kuitenkin ohi ja maa vetää veden puoleensa, haukaten samalla paljon lämmöstäkin. 

Vilho haluaa vain kahvia, mutta pesulla pitää käydä ensin. Eilisen sateen jälkeen suihku ei ollut ensimmäinen intohimo väsyneiden matkailijoiden mielessä, mutta sekin hoidellaan ja tässä paikassahan on hyvä, lämmin vesivirta. Annikki tosin huomauttaa, ettei tuohon koppiin tukevammat amerikkalaiset mahdu itseään putsaamaan. Se on totta, kapeana poikana Vilho kuitenkin saa aamusuihkunsa hoidettua. 

Alhaalla masiina saa uutta vettä, kun Vilho ravaa yläkerran hanasta raikasta täydennystä. Nespresson kone saa puhkua pitkää ja lyhyttä kahvia useamman kerran. Miniasunnon ainoa vesilähde on yläkerrassa, tiukkojen portaiden takana. Aamusella saa hyvin itsensä vetreäksi pikku porrastreenillä.

Nyt ollaan tavallaan matkan parhaissa hetkissä, neitseellisissä alun kymmenissä tunneissa. Kaikki mitä tapahtuu on uutta ja kiinnostavaa. Seikkailu ja vapauden illuusio on vahvimmillaan, maailma tuntuu avoimelta. Lomalle lähdetään kai akkuja lataamaan, mutta hei alkumetreillä into ja vastaanottavuus on ihan täydessä latingissa. 

Susivuoret syövät vähät eväänsä oikeastaan loppuun. Ranskalainen lentoyhtiöhän jakoi muuten loput leivät matkustajille, Annikki otti sellaisen evääksi ja Vilho pistelee nyt tummaa leipää kahvin kanssa. Susivuorten lennolta jäivät kaikki kolme leipää evääksi, sillä koneessa syötiin suuret eväspatongit. Asunnolla on pari pakattua kakkupalaa ja jokunen keksi, nekin Viltsu pistelee napaansa ja pojalle pitäisikin maittaa, juoksukisastakaan ei ole kuin viisi päivää.

Kaksi tuntia myöhemmin kylän kivikirkon kellot soittavat kymmenen lyöntejä ja Susivuoret lähtevät juuri sillä hetkellä. Aamukaste alkaa vaihtua kylmäksi kirkkaudeksi ja aurinkolasit laitetaan päähän. Sitten vaan kiertämään keskisen Ranskan laajoja peltoaukeita. 

7.10.2026

1.2 Air Francella Franceen

 Vilhon mielestä on stimuloivaa olla pitkästä aikaa Air Francen koneessa. On myös täysin mahdollista, että Vilho on ranskalaisyhtiön koneessa ensimmäistä kertaa, mutta sen verran kaasuvanaa taivaalle on jo vedetty, että Viltsu ei voi olla ihan varma.

Air France hoitaa homman boardauksesta ja lähdöstä laskeutumiseen ja lastin purkamiseen asti eleettömästi. Erot ovat pieniä, mutta eräs kotimainen yhtiö aloittaa joka matkan jo portilla sellaisella saarnalla, jonka sisältö on että a) kone on aivan täynnä b) matkatavaratilaa on vähän ja c) laukut voi vielä kirjata ruumaan ja d) yrittäkää nyt mahtua. Mutta mitään ei tehdä valtavien käsimatkatavaroiden rajoittamiseksi, ei mitään muuta kuin saarnataan. Air Francella ei tätä katumusharjoitusta tehty ja silti asiat sujuivat ja kaikki mahtuivat. Mutta matkustajatkin tuntuvat tässä kyydissä kokeneilta ja osaavat sekä lastautua että purkautua ilman tökkimisiä. 

Samoin matkustamon tarkastaminen ja vöiden tsekkaaminen tehdään jotenkin huomaamattomasti ja vähemmän Finnairin suosimalla "peruskoulun luokanvalvoja" -tyylillä. Finskin koneessa on vahvasti jälki-istunnon makua ja homma istutaan loppuun pelisääntöjen puitteissa...

Komentokielenä koneessa on ranska. Tämä on hämmentävää ja harvinaista. Finnair (mainittu, joo) käyttää viestinnässä  englantia, samoin moni muu hyvin kansallinen yritys. Nyt puhutaan näistä "Cabin Crew, please be seated for take-off" -fraaseista. Ne tulevat ranskaksi tässä koneessa, kaikki.

Vilho puhuu myös lentoemännän kanssa ranskaa, olkoonkin että jutut ovat aika parin sanan tasoa. Oikeastaan on jännää sekin, että koneessa on hyvin vähän suomalaisia, sen sijaan paljon on ranskalaista ja väkeä ties mistä. Venäläinen mummoporukka on äänekkäin, tatjanoilla on tyttöjen reissu ja kuvia otetaan jo portilla jokaisesta ja jokaisen luurilla. 

Suurin järkytys on se, että täällä tarjotaan voileipää syötäväksi ja juomia entiseen tapaan vaunusta, on viiniä ja olutta. Jälkiruuaksi tulee suuri ranskalainen keksi. Tarjoilu pelaa, on jotenkin vähemmän väkinäistä kuin monessa koneessa ja kaikkiaa sujuvaa. Tämä on hämmentävää ja virkistävää.  

Airbus on muuten aika erikoinen A220-300, jossa on tosiaan kaksi + kolme penkkiä ja esimerkiksi latauspistokkeet, olkoonkin että nämä sisustukset nyt ovat oma lukunsa aina.

Itse lennolla oli hieman turbulenssia, paljon pilviä ja Pariisin yllä sakea pilvipeite mattona. Lennettiin hieman alle kolme tuntia ja tämä oli vauhdikas suoritus. 

1.1 Ranskalaiset terveiset eli miten Pariisin landella sataa

 Annikki ja Vilho ovat piskuisessa kylässä, sen kirkon vieressä olevassa aamiaismajoituksessa. Eletään lokakuun toista keskiviikkoa ja Pariisin kaakkoispuolella sataa iloisesti. Syksyä kun eletään, ulkona on ollut jo pitkään pimeä, sade sitä vain korostaa. Yö on musta.

Vilhopa kiusaa Annikkia siitä, että tässä ollaan haravavarastossa yötä pitämässä. Annikki ottaa oikeutetusti nokkiinsa, onhan hän hoitanut asuntovaraukset. Eikä paikka Vilhoa harmita, miksi harmittaisi. Vaatimatonta on ja silti kaksi kerrosta - sänky on pesuhuoneen kanssa ylhäällä, alakerrassa on ulko-ovi, jääkaappi ja sohva, onhan tuossa vielä baarijakkaraa ja vähän tarvikkeita, mikrokin löytyy ja espressomasiina. Neliöitä on vähän ja illanvietossa on vähän sovitettavaa, kun asetutaan tavaroineen pieneen huoneeseen pienen pöydän äärelle. Nautitaan vähäisiä mutta merkittäviä eväitä, lentokentän minikaupasta on saatu juomia, syötävää on vähän ja laukusta löytyvät nuudelit syödään ensimmäisenä iltana aivan kuten pitääkin 

Neufmotiers-en-Brie on peltojen keskellä oleva vanha kylä, muutamia taloja on ja arvokkaan oloinen kivikirkko aivan Susivuorten asunnon edessä. Pariisiin on mutkien kautta 50-60 kilometriä ja tässä ilmansuunnassa merkittävää on EuroDisneyland. Mutta onhan tämä alue nimetty Brie-otsikolla, aivan kuin tuttu juustokin. Vähän tästä eteenpäin on Coulommiers. Kuinka ollakaan, takavuosina Vilho tutustui sen nimiseen juustoon Pariisissa, sehän oli aivan samanlaista kuin brie. Juustoista on kuitenkin palattava hetkeksi tämän keskiviikon aiempiin tapahtumiin.

***

Keskiviikkoaamuna Vilho herää kotonaan kahdeksalta ja avaa ensimmäisenä tietokoneen, kone operoi työpaikan ympäristössä ja näinpä nykyaikainen toimistoihminen on jo ennen kahveja ns. rivissä. Työpäivä tarjoaa pari kokousta ja pientä puuhaa. Mitään jumalatonta draivia läpimurtoihin Susivuorella ei ole eikä päivän aikana sellaista tule.

Sunnuntaista tiistaihin Vilho on siivonnut, pääasissa pakattu on jo aiemmin ja lähempänä matkaa on tehty viimeisiä viilauksia sekä pirtin siisteyteen että matkavarustukseen. Ketäpä moinen kiinnostaisi, ei ketään; joten etenemme kello kahteen, tarkalleen ottaen aikaan 1415, jolloin Vilho sulkee yhteydet, pakkaa työkalut pussiin ja nostaa instrumentit kaappiin. 

Asunto on valmis, samoin ovat Susivuoret. Vilho lähtee 1438 ulos ja kävelee juna-asemalle. Annikki tulee perässä bussilla ja ehtii sattumoisin samaan junaan. Lentoaseman jälkeen on vuorossa lentokone ja sillä päästään Pariisiin ja sitten kun saadaan auto, päästään sateessa kylään Pariisin lähelle. Näillä tiedoilla voimme jättää Susivuoret mainittuu kaksikerroksiseen haravavarastoon ja näin päättää retken ensimmäinen julkaisun täydellisenä.  

 

6.10.2026

Välinäytös: Vilho Frankfurtissa

 Sunnuntaina Susivuoret pääsevät kotiin.

Vilholla on mahdollisuus olla Suomessa sellaiset 20 tuntia. Elämän aikataulut ovat latoneet Susivuoren eteen työmatkan heti loman perään ja tietenkin sekin matka suuntautuu Saksaan. Siispä sunnuntaiyönä Vilho purkaa vähän laukkujaan ja pakkaa uusia. Reippaana kaverina Vilholla on työmatkalaukku jo odottamassa vaatteineen ja keskeisine tavaroineen, jotain pitää toki toisestakin laukusta vielä poimia.

Nykyaikaisesti maanantaipäivän Vilho on etänä, avaa koneensa seitsemän jälkeen ja tekee hommia kahteen. Kahdelta kone suljetaan ja Viltsu lähtee juna-asemalle, junalla lentoasemalle, kohti seuraavaa reittilentoa.

Frankfurtin-koneessa Vilho torkahtelee. Matka menee hyvin. Yölläkin Susivuori ehti nukkua melko hyvin, mutta olihan nytkin rytmissä ja vaihteessa kääntämistä, lomamoodista kohti työtunnelmia. Jossain vaiheessa yöllä lakanat kostuivat hikoilusta, mutta uni jatkui.

***

Illalla - siis edelleen maanantaina -  Vilho on Frankfurtin keskustassa hotellissa. Kaupungissa on miellyttävän lämmin, ei tunnu syksyltä tai syyskuulta, kesäiseltä elokuulta ennemmin.

Tähän konferenssiin Vilho halusi osallistua ja otti sitten sen mitä tuleman pitää, tiukan siirron lomalta takaisin matkustamaan. Kaikki tämäkin olisi puhdasta viihdettä, ellei alkaneen viikon loppupuolella olisi kruununa lauantainen marathon Espoossa. Vilho tietää hyvin, ettei näillä reissuilla liikaa nukuta, eikä muutenkaan varsinaisesti suunnata elämää kisaa kohden. Miten koko tämä kisakausi on ollutkaan kaatumista kohti seuraavaa juoksua, itsensä kokoamista ennen kisaa ja kisassa kilometri kilometriltä. Mutta mennään nyt, kun on hyvä tie saatu.

Myöhäisillalla Vilho kävelee yön jo pimentämässä Frankfurtissa ja käy katsomassa muutaman nähtävyyden, jokivarren  ja muutenkin elämää. Päivällisen työmatkalainen hoitaa maanmainiolla nouto-kebabilla. Täällä onkin paljon turkkilaisia ja etniset ruokapaikat ovat hyvin houkuttelevia ja annokset herkullisia.

Vilho syö ja lepää välillä. Annos on hyvä ja täyttävä, pakko on oikasta toisinaan. Hotellissa on aika lämmin, ilma on kostea, mutta ei tästä voi valittaa, syksy on Suomea jo suudellut ja talvihan se sieltä tulee sitten heti perässä. Vielä on siis kappale kesää ja se otetaan vastaan. Hotelli on Vilholle sopiva, vaatimaton mutta asiallinen, pikkuisen nuhjuinen. Paljon samaa kuin Susivuoressakin. Kotoisuuteen ei tarvita kultaa tai kimallusta, eikä Vilho halua olla vääränä esineenä väärässä paikassa.

Vilho juo Aldin olutta muovipullosta ja miettii: Tätähän olen aina halunnut - matkoja, lentoja ja ulkomaan seikkailuja. Vieläpä näin ylitsevuotavasti, että kotona vain käännytään, käydään laukkua vaihtamassa. Ja mikäs siinä, miksei seikkailun jälkeen voi tosiaan mennä marathonillekin. Torstaina illalla Suomeen, perjantaina töihin ja numeroa hakemaan, illalla paitaa esille ja lauantaina lenkille. Tätähän minä tarvitsen, tahdon ja janoan, tämä on se malja, jonka olen kaatanut, eikä sitä anneta pois, miettii Vilho. Melko lämminkin olut on kuin nektaria ja ulkona taustalla pauhaa suurkaupunki sopivana huminana.

Myöhemmin yöllä työkaveri Mattikin saapuu, ensimmäiset sessiot ovat olleet maanantaina jo puoliltapäivin, Vilho pääsee mukaan vasta tiistaiaamuna, päivänä kaksi. Matti on juhlatunnelmissa, verkostoiduttu on ja nautittu vieraanvaraisuudesta. Näin olkoon, mukavaa että Matti on viihtynyt.

***

Päiviä myöhemmin on torstai, konferenssi jatkokouksineen päättyy lounaaseen. Vilholla on kupissaan espressoa kahviautomaatista. Juoma on parempaa kuin monessa kuppilassa. Ruuat, tarjoilut, puheet ja seura ovat olleet huippuluokkaa. Puolihiljaiset suomalaiset ovat taas saaneet astua vähän parempaan maailmaan pölyttyneistä toimistoistaan, nauttimaan suoraan sanoen hienomman väen pöydissä, puhumaan korkeimmissa porukoissa. Vilho istuu kahvinsa kanssa keskustan Hiltonin riippuvassa tuolissa, keinutellen ja katsellen suuren luksushotellin aulan näköalahisseille ja sisäpihalle näkyville oviriveille. Tässä maailmassa voisi viihtyä. Mutta onhan tämäkin unta, mukavaa sellaisena ja kenties sopivina annoksina - kuin suklaapala tai hyvä pressokupillinen. 

Vilho nauttii siitä, miten he Matin kanssa ovat rakastettavia maalaistolloja näiden tuttujen piirissä. Sinisilmäisiksi Matti suomalaisia kutsuu, hyväuskoisiksi ja vilpittömiksi. Satavuotta lienee pojilla jo kokemusta kimpassa, mutta ovat pysyneen pojankloppeina pelkästään jo senkin takia, että kummallekaan nämä ripaukset luksusta eivät ole itsestään selviä, eikä päivälliset pitkästytä. Aurinkoa ei enää huomaa, jos ei tunne lämpöä iholla, eikä näe valoa ja varjoja. 

 Vielä kerran hyvästellään tutut, kätellään ja kiitetään. Aulasta suomalaiset poistuvat miltei sivuovesta, sillä pitkät jäähyväiset ovat olleet jo mittavat ja on aika kadota kaupunkin kohinaan.

Vilho on nukkunut hyvin ja löytänyt aamupäivällä netistä tiedon siitä, että tässä rahamaailman suurkaupungissa on museo, josta löytyy Sandro Botticellin taulu. Tämän merkkiteoksen lisäksi paikassa on muitakin mestariteoksia. Tarvitsee enää kertoa Matille, että Vilhon vapaat tunnit ennen lentoa ovat nyt kirjattu ja lukittu.

Matti lähtee Vilhon kanssa kesäkelissä kohti museota. Vilho on takavuosina kiskonut Matin van Gogh       -museoon Amsterdamissa, liekö kumppani käynyt sen jälkeen tauluja missään katsomassakaan. Ei Mattia ole pakotettu, on vaan hänkin tajunnut tulla oikeaan aikaan perässä.

Myöhemmin Vilho tajuaa, että Städel on aika kova taidemuseo. Monilta mestareilta on ainakin yksi taulu ja teokset toinen toistaan kovempia. 

Jossain vaiheessa Vilho on saanut sen verran etumatkaa Mattiin, että Sandro Botticellin teoksen luo Susivuori saapuu yksin. Ei tässä tilassa ole muitakaan nyt, tässä on toinenkin mestarin taulu, sitä pidetään hänen työpajansa tuotteena joten siitä ei niin paljon meluta.  Ei melua Vilhokaan, hiljaa on ja itkee pian. Sellaista sattuu Botticellin kanssa, niin Firenzessäkin.  

Pian hetki on mennyt, se on hetkille hyvin tyypillistä. 

** 

Matti tuntuu innostuneen museosta, ei pysty asiaa sanallistamaan mutta tuskin Vilho sitä odottikaan. 

Myöhemmin palataan joen yli, haetaan laukut hotellilta ja syödään pihalla lyhyesti eväsleivät. Sitten junalle, lentokentälle ja aikanaan ikuisen taivaan kautta kotiin. 

 

Sandro Botticelli:  Il Ritratto di giovane donna
 ("Botticelli Francoforte", "Simonetta Vespucci") 
1480-1485 Städel, Frankfurt 

 

11. Lauantaihommia

 Reissun viimeinen varsinainen päivä on sekin huoltoa ja hommailua. Aamuherätystä tänään ei ole eikä muita kiireitä. Aamiainen ja muu puuhastelu voidaan siis hoitaa rauhassa täällä miltei kilometrin korkeudessa. 

Vilho ja Annikki tankkaavat auton suhteellisen edullisella itävaltalaisella polttoaineella. Autolla pyörähdetään myös Hofer-Aldissa, pienet ostokset täydentävät tuliaisia ja ainahan jotain kaupasta tarttuu. Mutta kotona on jo kaikenlaista paljon, lähinnä juomia on liikaa, mutta tuosta ei ole suurta lukua. Helteen katkeaminen vähensi aika lailla mehujen kulutusta, mutta vaikea näitä on aina arvata.

Illalla on toistaiseksi viimeisen Nukkumatin aika täällä Itävallassa. Kuten on mainittu, klassikkoanimaation seuraaminen ja videoiminen on Susivuorten tuttu harrastus. Nukkumatti on kyllä melkoinen kuvakirja ajastaan, samalla myös sellaisesta menneisyydestä joka ei Suomessakaan ollut mitenkään kovin vieras. 

 Susivuoret ovat myös kuunnelleet Yleltä kolmiosaista radio-ohjelmaa Nukkumatista, sen on laatinut aihetta akateemisesti tutkinut suomalainen. Nukkumatti on pohjimmiltaan berliiniläinen, täältä se on kaukana, mutta samassa kulttuuripiirissä sitä ollaan, isossa kuvassa. 

*** 

Pakkaminen hoidetaan, maallinen elämä kasataan taas melko pieniin paketteihin, ja Vilhonkin on ajateltava jo seuraavaa reissua. Ja se reissu on hyvin lähellä.

Tämä Alppimatka päättyy seuraavana päivänä, sunnuntaina. Vilho ei jaksa tuosta ajomatkasta kertoa, haikeaa on aina palata korkealta tasamaalle ja kotoa kohden. Kotiin sinänsä on mukava palata, mutta ainahan päättymiset ovat melankolisia.

Susivuoret palaavat aamusta alkaen suoraan Garmischin kautta, myöhemmin seikkaillaan vähän Saksan pikkukylissä, kun jälleen on Münchenin väistäminen ohjelmassa. Paluu sujuu autopalautuksineen ja tankkauksineen hyvin. Mutta tutuksi ovat nämäkin tienoot ja tämäkin lentokenttä jo käynyt. Kenties Vilhon mielessä on jo jotain muuta seuraavaan syksyyn. Sittenhän tuokin selviää.